Lue keskustelun säännöt.
Miksi sitä pidetään hyvänä asiana, että vaikenee vaikeuksistaan?
Miksi tämä on monille ylpeilyn aihe? Pelkäävätkö ihmiset niin kovasti muiden reaktiota, jos paljastuu, että he elävät ihan samanlaista elämää iloineen ja suruineen kuin toisetkin? Miksi joillekin on niin tärkeää pitää kulissit kunnossa, vaikka tapahtuisi mitä? Eihän kukaan osaa olla kunnolla tukena, jos ei tiedä, että toisella on vaikeaa.
Kommentit (322)
En tiedä, mutta sinulla on kakkaa perseessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aleksitymiaa/tunnekylmyyttä sairastavat eivät kerro ongelmistaan eivätkä halua kuulla niistä muiltakaan.
Vierailija kirjoitti:
"On ihmisiä, jotka eivät luota edes sellaisiin ammattilaisiin, joilla on lain mukaan vaitiolovelvollisuus." =>Tämä on monesti yksi merkki jonkinasteisista psyykkisistä ongelmista.
ONNEA!
Et selvästi kuulu minkäänasteisista psyykkisistä ongelmista kärsiviin!
Hienoa! Olen onnellinen puolestasi, vaikka kirjoitukseni voi tuntua sarkasmilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei sitten varmaan ole tapahtunut elämässä mitään riittävän masentavaa, kun en ole tuntenut tarvetta avautua kenellekään. Ihan on riittänyt asioiden analysoiminen itsekseni.
Takana faijan skitsofrenia ja alkiholidementia, mutsin dementia, pari päättynyttä avoliittoa, lama-ajan työttömyys eikä opiskelupaikkaa lukion jälkeen 90-l, usean vuoden lapsettomuus, keskosvauva... Olen ratkaisukeskeinen, en tykkää vatvoa asioita enkä murehdi sellaista johon en voi vaikuttaa. Toki hyvä ystävä ja myöhemmin puoliso on tiennyt mitä elämässäni tapahtuu, muttei niistä ole mainitsemista enempää juttua ollut.Tuo voisi olla sota-aikana eläneen ihmisen tekstiä. Moni joutui silloin niin kovin paikkoihin, että ihmiset joutuivat sammuttamaan dissosiaation avulla omaa tunne-elämäänsä. Tuo ns. järkiperäisen ajattelun ja reippauden korostaminen tunteiden kustannuksella on ollut sille ajalle tyypillistä ja toki on jatkunut kasvatuksellisena perintönä pitkään.
En minä tunteita sulje pois, kyllä minä niitä koen...mulla ei vaan ole tarvetta kuvailla niitä kenellekään sen tarkemmin.
Tämä on niin suomalainen suhtautumistapa. avunpyytäminen toisilta koetaan heikkoudeksi ja mieluummin kärsitään hampaat irvessä tai tehdään itsari kuin pyydetään apua ja myönnetään että nyt ei pärjää itse. Hullu kansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin suomalainen suhtautumistapa. avunpyytäminen toisilta koetaan heikkoudeksi ja mieluummin kärsitään hampaat irvessä tai tehdään itsari kuin pyydetään apua ja myönnetään että nyt ei pärjää itse. Hullu kansa.
Surullista, ei voi muuta sanoa.
Koska suomalainen ei osaa tukea kanssaeläjäänsä! Mennään hämilleen, ei tiedetä mitä sanoa, tuomitaan hiljaa mielessä, koska päin naamaa ei kehtaa sanoa, vaihdetaan puheenaihetta, aletaan puhua omista (vähäisemmistä) ongelmista tai aletaan syyttää jotenkin ihmistä, joka uskoutuu... suomalainen ei vaan kerta kaikkiaan omaa sympatiaa eikä empatiaa. Kuka haluaisi jakaa ongelmaansa sellaisen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketään ei kiinnosta minun ongelmat, koska jokaisella omat ongelmansa hoidettavanaan, siksi en muita ongelmillani kuormita.
En toisaalta ole kiinnostunut muidenkaan ongelmista ja keskityn hoitamaan vain omani päiväjärjestyksestä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin suomalainen suhtautumistapa. avunpyytäminen toisilta koetaan heikkoudeksi ja mieluummin kärsitään hampaat irvessä tai tehdään itsari kuin pyydetään apua ja myönnetään että nyt ei pärjää itse. Hullu kansa.
Tai suurin osa kuitenkin osaa käsitellä ne ongelmansa ihan itse tekemättä itsaria.
Veljentyttö otettiin öidiltään huostaan. Asia ei sinänsä mitekään kuulu minulle enkä pysty asiaan mitenkään vaikuttamaan. Olen kuitenkin mietteissäni ja prosessoin asiaa itsekseni. Kenelle mä edes voisin asiasta avautua kun kyseessä ei ole minun ongelma? Puolitutuilla ei kuitenkaan ole muuta kuin utelias suhtautuminen että kuka mitä missä ja milloin. Veljelläni on nyt isompiakin murheita kuin minun huoleni ja hän varmasti käy asiaa läpi puolisonsa kanssa. Mun mies tietää taustoista niin paljon, että hän ymmärsi heti missä mennään kun kerroin että x on otettu yöllä huostaan.
Asia etenee, sitä odotellessa, elämä jatkuu....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin suomalainen suhtautumistapa. avunpyytäminen toisilta koetaan heikkoudeksi ja mieluummin kärsitään hampaat irvessä tai tehdään itsari kuin pyydetään apua ja myönnetään että nyt ei pärjää itse. Hullu kansa.
Tai suurin osa kuitenkin osaa käsitellä ne ongelmansa ihan itse tekemättä itsaria.
Veljentyttö otettiin öidiltään huostaan. Asia ei sinänsä mitekään kuulu minulle enkä pysty asiaan mitenkään vaikuttamaan. Olen kuitenkin mietteissäni ja prosessoin asiaa itsekseni. Kenelle mä edes voisin asiasta avautua kun kyseessä ei ole minun ongelma? Puolitutuilla ei kuitenkaan ole muuta kuin utelias suhtautuminen että kuka mitä missä ja milloin. Veljelläni on nyt isompiakin murheita kuin minun huoleni ja hän varmasti käy asiaa läpi puolisonsa kanssa. Mun mies tietää taustoista niin paljon, että hän ymmärsi heti missä mennään kun kerroin että x on otettu yöllä huostaan.
Asia etenee, sitä odotellessa, elämä jatkuu....
Oletko tarjonnut tukeasi ja kuuntelevaa korvaa veljellesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin suomalainen suhtautumistapa. avunpyytäminen toisilta koetaan heikkoudeksi ja mieluummin kärsitään hampaat irvessä tai tehdään itsari kuin pyydetään apua ja myönnetään että nyt ei pärjää itse. Hullu kansa.
Tai suurin osa kuitenkin osaa käsitellä ne ongelmansa ihan itse tekemättä itsaria.
Veljentyttö otettiin öidiltään huostaan. Asia ei sinänsä mitekään kuulu minulle enkä pysty asiaan mitenkään vaikuttamaan. Olen kuitenkin mietteissäni ja prosessoin asiaa itsekseni. Kenelle mä edes voisin asiasta avautua kun kyseessä ei ole minun ongelma? Puolitutuilla ei kuitenkaan ole muuta kuin utelias suhtautuminen että kuka mitä missä ja milloin. Veljelläni on nyt isompiakin murheita kuin minun huoleni ja hän varmasti käy asiaa läpi puolisonsa kanssa. Mun mies tietää taustoista niin paljon, että hän ymmärsi heti missä mennään kun kerroin että x on otettu yöllä huostaan.
Asia etenee, sitä odotellessa, elämä jatkuu....Oletko tarjonnut tukeasi ja kuuntelevaa korvaa veljellesi?
Hänellä on ne, kotonaan, kukaan jaksa samaa asiaa kaikkien kanssa jauhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kova selittämään murheitani ihmisille, jotka suinkin jaksavat kuunnella, mutta mulle on valikoitunut pieni porukka, jolle kerron. Kaikki eivät selvästikään osaa suhtautua siihen, jos kerron ikävistä, mieltä painavista asioista. Menevät ihan takalukkoon. Sen sijaan vaikkapa paras ystäväni jaksaa kuunnella, vaikka jauhaisin samoista asioista jatkuvasti. Sama toimii toisinpäin ja meillä molemmilla on ollut suuria murheita elämässä. En kaipaa neuvoja, vaan sitä, että joku kuuntelee, ymmärtää ja sanoo ehkä muutaman myötätuntoisen sanan, muuta ei tarvitse. Joskus asiat ovat sellaisia, että niihin ei edes ole ratkaisua, esim. kuolema. Toki joskus on hyvä kuulla erilainen näkökulma johonkin asiaan ja se voi auttaa asian käsittelyssä.
Vierailija kirjoitti:
Minä en useimmiten halua keneltäkään tukea vaikeuksiini.
Minulle on opetettu pienestä pitäen ettei saa vaivata muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin suomalainen suhtautumistapa. avunpyytäminen toisilta koetaan heikkoudeksi ja mieluummin kärsitään hampaat irvessä tai tehdään itsari kuin pyydetään apua ja myönnetään että nyt ei pärjää itse. Hullu kansa.
Tai suurin osa kuitenkin osaa käsitellä ne ongelmansa ihan itse tekemättä itsaria.
Veljentyttö otettiin öidiltään huostaan. Asia ei sinänsä mitekään kuulu minulle enkä pysty asiaan mitenkään vaikuttamaan. Olen kuitenkin mietteissäni ja prosessoin asiaa itsekseni. Kenelle mä edes voisin asiasta avautua kun kyseessä ei ole minun ongelma? Puolitutuilla ei kuitenkaan ole muuta kuin utelias suhtautuminen että kuka mitä missä ja milloin. Veljelläni on nyt isompiakin murheita kuin minun huoleni ja hän varmasti käy asiaa läpi puolisonsa kanssa. Mun mies tietää taustoista niin paljon, että hän ymmärsi heti missä mennään kun kerroin että x on otettu yöllä huostaan.
Asia etenee, sitä odotellessa, elämä jatkuu....Oletko tarjonnut tukeasi ja kuuntelevaa korvaa veljellesi?
Hänellä on ne, kotonaan, kukaan jaksa samaa asiaa kaikkien kanssa jauhaa.
Aika moni kriisissä oleva ihminen. Kuuluu homman luonteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikein kuormittaa muita omilla ongelmillaan. Ammattiauttajat ovat sitä varten.
Ei, ammattiauttajat eivät ole olemassa sitä varten että ihmisellä olisi joku jonka kanssa jakaa ilot ja surut, arkiset pohdinnat, yhteyden tunne. Sitä varten on perhe ja ystävät. Sitten jos se ei toimi tai riitä ja ihminen alkaa oireilla, voidaan kääntyä ammattilaisen puoleen. Mutta kyllä jokainen tarvitsee ensisijaisesti läheisiä eikä psykiatrisen tiimin tuekseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin suomalainen suhtautumistapa. avunpyytäminen toisilta koetaan heikkoudeksi ja mieluummin kärsitään hampaat irvessä tai tehdään itsari kuin pyydetään apua ja myönnetään että nyt ei pärjää itse. Hullu kansa.
Tai suurin osa kuitenkin osaa käsitellä ne ongelmansa ihan itse tekemättä itsaria.
Veljentyttö otettiin öidiltään huostaan. Asia ei sinänsä mitekään kuulu minulle enkä pysty asiaan mitenkään vaikuttamaan. Olen kuitenkin mietteissäni ja prosessoin asiaa itsekseni. Kenelle mä edes voisin asiasta avautua kun kyseessä ei ole minun ongelma? Puolitutuilla ei kuitenkaan ole muuta kuin utelias suhtautuminen että kuka mitä missä ja milloin. Veljelläni on nyt isompiakin murheita kuin minun huoleni ja hän varmasti käy asiaa läpi puolisonsa kanssa. Mun mies tietää taustoista niin paljon, että hän ymmärsi heti missä mennään kun kerroin että x on otettu yöllä huostaan.
Asia etenee, sitä odotellessa, elämä jatkuu....Oletko tarjonnut tukeasi ja kuuntelevaa korvaa veljellesi?
Hänellä on ne, kotonaan, kukaan jaksa samaa asiaa kaikkien kanssa jauhaa.
Etkö siis ole edes kysynyt haluaako veljesi puhua asiasta kanssasi? Hän varmasti arvostaisi tätä välittämisen osoitusta.
Vierailija kirjoitti:
Kertooko tällainen suhtautumistapa siitä, että kyseinen ihminen pelkää oikeasti muita ihmisiä ja kokee kelpaavansa muille ainoastaan ns. täydellisenä?
Ei, vaan kunnioittaa muita ihmisiä, ja selviytyy ongelmistaan yksin ilman kamalaa draamaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikein kuormittaa muita omilla ongelmillaan. Ammattiauttajat ovat sitä varten.
Ei, ammattiauttajat eivät ole olemassa sitä varten että ihmisellä olisi joku jonka kanssa jakaa ilot ja surut, arkiset pohdinnat, yhteyden tunne. Sitä varten on perhe ja ystävät. Sitten jos se ei toimi tai riitä ja ihminen alkaa oireilla, voidaan kääntyä ammattilaisen puoleen. Mutta kyllä jokainen tarvitsee ensisijaisesti läheisiä eikä psykiatrisen tiimin tuekseen.
Tämä! 💕
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertooko tällainen suhtautumistapa siitä, että kyseinen ihminen pelkää oikeasti muita ihmisiä ja kokee kelpaavansa muille ainoastaan ns. täydellisenä?
Ei, vaan kunnioittaa muita ihmisiä, ja selviytyy ongelmistaan yksin ilman kamalaa draamaa.
Entä jos muut kokevat ikäväksi sen, etteivät voi auttaa sinua hädän hetkellä? Entä jos he haluaisivat olla tukenasi?
Minusta ihan normaalia käytöstä, ettei kaikille mene avautumaan vaikeuksistaan. Toisella voi olla isompia murheita itsellään, eikä edes pidä kuvitella kaikkien kavereiden/läheisten olevan valmiita "tukemaan" toisia murheissaan. Lisäksi monen murheet ovat niin massiivisia ja vaikeita, että jonkun puolitutun terapointi voi vain pahentaa asioita.