Lue keskustelun säännöt.
Hermo menee tähän hoitoon psykiatrisella puolella!!
08.04.2019 |
Olen avohoidon piirissä syömishäiriön vuoksi ja alan lopullisesti menettämään hermoni tähän niin sanottuun hoitoon. Aikaisemmin psykiatrisissa yksiköissä tilaani on rankasti vähätelty vaikka olen ollut pahimmillaan hengenvaarallisessa tilassa. Myöhemmin hoidon tarve on määritelty puhtaasti BMI:n mukaan vaikka sairaus on nimenomaan psyykkinen. En siis ole saanut riittävää tukea ja apua vaan tuntuu, että minut on määritelty puhtaasti painoni mukaan. Tuntuu, että oikeaan ongelmaan ei perehdytä tarpeeksi.
Nykyisessä hoitopaikassa sovittuja aikoja perutaan jatkuvasti heidän puoleltaan ilman mitään järkevää syytä. Usein syyksi sanotaan kiire, vaikka ajat on saatettu lyödä lukkoon jo viikkoja etukäteen. Tulee sellainen fiilis, että joku muu jyrää ylitseni ja hänen kanssaan sovitaan aika minun aikani päälle, koska "tarvitsee apua enemmän kuin minä" vaikka todellisuudessa todella huonokuntoisten potilaiden paikka ei edes ole avohoidossa, vaan sisätaudeilla sairaalahoidossa. Henkilökunta unohtaa jatkuvasti asioitani, mm. määrätä tarvittavat verikokeet ja tarkistaa että ovat voimassa ja varmasti oikein kirjattu ja sen vuoksi joudun ravaamaan labrassa useamman kerran. Nyt viime viikolla minulle piti kirjoittaa reseptille lisää lääkettä joka oli lopussa, eikä reseptiä ole vieläkään uusittu. Soittelen jatkuvasti perään milloin hoitavalle työntekijälleni ja milloin sihteerille, mutta tuntuu että aina joku unohtaa viedä viestin eteenpäin tai hoitaa asiat. Huoh, turhauttaa niin paljon ja oli vain pakko päästä avautumaan asiasta. Mihinköhän tästä voi valittaa, jos meininki ei pian muutu? Tuntuu, etten saa ansaitsemaani ja tarvitsemaani apua.
Kommentit (277)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäiseen viestiin ja aiheeseen liittyen: Minä olen saanut hoitoa vasta kuvetta kaivettuani ja siirryttyäni hakemaan hoitoa yksityiseltä puolelta. Olen 40-vuotias ja elämästäni kului hukkaan syömishäiriön kanssa painiessa 25 vuotta. On ollut hemmetinmoinen työ kammeta itsensä yksin ylös. Julkinen puoli tarjosi minulle sairaseläkettä, jota en halunnut. Halusin hoitoa, jota ei vaikeissa tapauksissa saa psykiatrisilta sairaanhoitajilta (ei riitä älli/koulutus/vuorovaikutustaidoista puhumattakaan).
Opiskelin puolikuolleena, tein töitä masentuneena ja lopulta palkka oli sen verran hyvä, että rahaa oli yksityiseen, hyvään terapeuttiin. Yhteenkään oikeasti hyvään psykiatriin/psykologiin en julkisella puolella törmännyt kahden vuosikymmenen aikana. Tämä Helsingissä.
Ottakaa hyvät ihmiset vaikka lainaa päästäksenne hyvään hoitoon! Oma kokemus julkisen puolen mielenterveyspalveluista on aivan kammottavan huono.Minulla on ollut koko hoitoni ajan, monta vuotta, useita jaksoja, sama tuttu ja turvallinen psykiatrinen sairaanhoitaja. Hän on parempi hommassaan kuin kukaan kenen kanssa olen tekemisissä sairauteni tiimoilta ollut. Et ole hyvä etkä arvostettava ihminen, kun kehtaat moitti sairaanhoitajia, ettei heillä olisi älliä, tai vuorovaikutustaitoja muka ollenkaan. ymmärrätkö ettei koulutus riitä psyktyössä? Täytyy olla halua ja tahtoa, sydäntä, ja ennen kaikkea kokemusta. Sitä ei saa sinun hienoilla papereillasi.
Hyi sinua.
Olemme erilaisia. Itse en pystyisi arvostamaan ihmistä, joka ei pysty kirjoittamaan oikeakielistä tekstiä. Sinulle ilmeisesti joku typerä sairaanhoitaja on riittänyt. Kun et kerran itsekään osaa kirjoittaa, et osaa vaatia sitä muiltakaan. Älä kuvittele, että kaikki ihmiset olisivat yhtä yksinkertaisia.
No on sulla kieltämättä erikoinen tapa laittaa ihmisiä arvojärjestykseen.
Näyttää olevan :D Johtuisikohan psykiatrilla ramppaaminen tuosta ajatusmaailmasta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä.nyt olisi hyvä aika laittaa poliitikoille palautetta. Kiire ja työntekijöiden vähyys tuossa on kyseessä. Jos kaikki alkaa kirjoittamaan poliitikolle esimerkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäiseen viestiin ja aiheeseen liittyen: Minä olen saanut hoitoa vasta kuvetta kaivettuani ja siirryttyäni hakemaan hoitoa yksityiseltä puolelta. Olen 40-vuotias ja elämästäni kului hukkaan syömishäiriön kanssa painiessa 25 vuotta. On ollut hemmetinmoinen työ kammeta itsensä yksin ylös. Julkinen puoli tarjosi minulle sairaseläkettä, jota en halunnut. Halusin hoitoa, jota ei vaikeissa tapauksissa saa psykiatrisilta sairaanhoitajilta (ei riitä älli/koulutus/vuorovaikutustaidoista puhumattakaan).
Opiskelin puolikuolleena, tein töitä masentuneena ja lopulta palkka oli sen verran hyvä, että rahaa oli yksityiseen, hyvään terapeuttiin. Yhteenkään oikeasti hyvään psykiatriin/psykologiin en julkisella puolella törmännyt kahden vuosikymmenen aikana. Tämä Helsingissä.
Ottakaa hyvät ihmiset vaikka lainaa päästäksenne hyvään hoitoon! Oma kokemus julkisen puolen mielenterveyspalveluista on aivan kammottavan huono.Minulla on ollut koko hoitoni ajan, monta vuotta, useita jaksoja, sama tuttu ja turvallinen psykiatrinen sairaanhoitaja. Hän on parempi hommassaan kuin kukaan kenen kanssa olen tekemisissä sairauteni tiimoilta ollut. Et ole hyvä etkä arvostettava ihminen, kun kehtaat moitti sairaanhoitajia, ettei heillä olisi älliä, tai vuorovaikutustaitoja muka ollenkaan. ymmärrätkö ettei koulutus riitä psyktyössä? Täytyy olla halua ja tahtoa, sydäntä, ja ennen kaikkea kokemusta. Sitä ei saa sinun hienoilla papereillasi.
Hyi sinua.
Olemme erilaisia. Itse en pystyisi arvostamaan ihmistä, joka ei pysty kirjoittamaan oikeakielistä tekstiä. Sinulle ilmeisesti joku typerä sairaanhoitaja on riittänyt. Kun et kerran itsekään osaa kirjoittaa, et osaa vaatia sitä muiltakaan. Älä kuvittele, että kaikki ihmiset olisivat yhtä yksinkertaisia.
No on sulla kieltämättä erikoinen tapa laittaa ihmisiä arvojärjestykseen.
Näyttää olevan :D Johtuisikohan psykiatrilla ramppaaminen tuosta ajatusmaailmasta...
Luulen ettei se ollut aloittaja. Mutta usein syömishäiriöön liittyy liika suorittaminen ja perfektionismi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sairastuin anoreksiaan, kun äiti tökki aina mahaani huokaillen "voi voi" ja mummo kailotti, että "joko se tyttö on pieniin päin!" Olin siis täysin normaalipainossa, mutta orastava vyötörälihavuus näkyi pömppövatsana. Notkoselkä vielä pahensi asiaa, oikein pullautti vatsan eteen .
Joten aloin laihduttaa. En huomion vuoksi, vaan nimenomaan koska EN halunnut sitä huomiota, halusin tökkimisen ja vitsailun loppuvan !
Ei vaan halusit huomiota sille ettei sinua tökitä, ja väärä tapa eli kommunikaatio-ongelma. Joku muu vaan sanoa päräyttää että eläpä kuule töki.
Kommentti kommentilta alan olemaan varmempi siitä, että sulla ei ole päässä kaikki kunnossa. Olet nyt jo useamman sivullisen hokenut tuota samaa pskaa, olisiko aika keksiä jo jotain rakentavampaa tekemistä?
Jospa sinä lopettaisit tuon hoitohenkilökunnan haukkumisen, niin ehkä tämä toinen lopettaisi oman lässytyksensä?
Jos ei olisi syytä haukkua, en haukkuisi. Tiedän kyllä tasan tarkkaan omasta kokemuksesta mistä puhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä HOITO?! Ei tässä maassa OLE hoitoa. Ellei oo vara maksaa kalliita yksityisiä ja p.i.s.t.e!!
TAJUATKO?
HOITO ON SE RUOKA! Se maksaa sulla yhtä paljon kuin meille muille.
Rakas ihminen, ruoka ei todellakaan ole se hoito millä anoreksiasta paranee. Se, että hoidon ja toipumisen voi aloittaa, vaatii sitä että ihminen saa ravintoa niin että aivot jaksavat keskittyä ja vastaanottaa apua. Kuitenkaan kukaan ei parane syömishäiriöstä vain syömällä. Kokemusta on. Olin vuoden osastolla, missä painoni saatiin syömisellä tasattua lähelle normaalipainoa todella vakavasta alipainosta. Kuitenkaan en saanut terapiaa, kukaan ei perehtynyt todellisiin ongelmiin syömishäiriön ja oireilun takana. Kun pääsin osastolta pois, alkoi paino taas tippua ja oireilu jatkui.
No mitä nämä sinun todelliset ongelmat ovat? Kyllähän sinä ne itse tiedät, hae apua niihin ongelmiisi, eläkä anoreksiaan.
Totta kai sitä apua pitää saada myös siihen anoreksiaan, sillä se on vakava sairaus ja sen oireilu pitää pystyä minimoimaan. En itsekään ole varma mitä kaikkea syitä sairastumisen taustalla on, senhän takia sitä apua haenkin että asiasta paremmin tietävät auttavat minua ymmärtämään. Hoidon pitäisi tukea sekä toipumista syömishäiriöstä että perehtymistä niihin ongelmiin jotka siellä taustalla ovat ja aiheuttavat syömishäiriö-oireilun.
Ei sitä kukaan ammattilainenkaan osaa arvata mitä ongelmia juuri sinulla on, joista anoreksiasi johtuu. Sinun pitää itse ne tietää.
Väärin, niitä ei tarvitse tietää. Tärkeintä on se, että on avoin ja puhuu tunteistaan ja sitten se ammattilainen osaa jälleen esittää johdattelevia kysymyksiä ja pikku hiljaa alkaa kaivamaan ongelman juuria esiin. Monelle syömishäiriö voi muodostua esim. lapsuudessa koetun trauman seurauksena eikä tunnetusti ihmisen mieli aina muista kaikkea traumaattista, koska haluaa kieltää sen olemassaolon. Tätä kaikkea varten on ammatti-ihmiset jotka osavat vetää oikeista naruista, kysyä oikeat kysymykset ja johdatella ihmisen oikealle polulle jotta ongelmia voidaan lähteä purkamaan.
Saako kysyä että paranitko itse tuolla erihienolla terapeutilla käydessäsi, vai onko tuo kirjoituksesi fantasiaa? Utopia siitä, kuinka sen PITÄISI toimia? Meidän kaikki anorektikot ovat parantuneet vasta kun on tullut ikää lisää, ja ymmärrystä. Jokainen parantuja, on myös joutunut myöntämään itselleen ne omat syyt. Niin kauan kuin ei tätä tee, ei parane.
Ongelma on tuo yleistäminen mitä moni täällä harrastaa. Jokainen anorektikko kuten kuka tahansa muukin sairas ihminen on yksilö. Kaikki hoitomuodot eivät toimi kaikkiin eivätkä kaikki kliseet päde jokaiseen tiettyä sairautta sairastavaan ihmiseen. Minä tunnen monta anorektikkoa jotka eivät todellakaan parantuneet kun ikää tuli lisää (aivan kuin se olisi joku maaginen parannuskeino) vaan päin vastoin sairaus on pahasti kroonistunut vuosien myötä. Sen sijaan tunnen monia, jotka ovat parantuneet hitaasti mutta varmasti saadessaan oikeanlaista, ammattimaista apua jossa todella perehdytään ongelman juuriin. Sinun kokemuksesi ei ole totuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sairastuin anoreksiaan, kun äiti tökki aina mahaani huokaillen "voi voi" ja mummo kailotti, että "joko se tyttö on pieniin päin!" Olin siis täysin normaalipainossa, mutta orastava vyötörälihavuus näkyi pömppövatsana. Notkoselkä vielä pahensi asiaa, oikein pullautti vatsan eteen .
Joten aloin laihduttaa. En huomion vuoksi, vaan nimenomaan koska EN halunnut sitä huomiota, halusin tökkimisen ja vitsailun loppuvan !
Ei vaan halusit huomiota sille ettei sinua tökitä, ja väärä tapa eli kommunikaatio-ongelma. Joku muu vaan sanoa päräyttää että eläpä kuule töki.
Kommentti kommentilta alan olemaan varmempi siitä, että sulla ei ole päässä kaikki kunnossa. Olet nyt jo useamman sivullisen hokenut tuota samaa pskaa, olisiko aika keksiä jo jotain rakentavampaa tekemistä?
Jep meissä muissa on se vika että sulla on anoreksia jep jep, se on aina muissa se syy niin niin. Ne muut ovat semmosia tämmösia ja tommosia ja siksi mulla tää "sairaus".
Mikähän ei nyt täsmää?
No sehän nyt vain on ihan niin, että jos lapsi ei ole saanut rakkautta, on joutunut kaltoin kohdelluksi, hyväksikäytetyksi, kiusatuksi tms, se johtaa myöhemmin ongelmiin. Useimmiten mt-ongelmat johtuvat jostain menneisyydessä tapahtuneista ikävistä kokemuksista. Se, että niin on, ei tarkoita suoraan sitä että syyttää sairaudestaan ketään muuta, mutta pystyy tunnistamaan syitä mistä oma oireilu on mahdollisesti alkanut.
Anorektikot eivät kyllä yleensä ole kaltoinkohdeltuja... Ihan itse heillä ei pää kestäkään aikuista elämää, ja sairaus johtuu siitä.
Jaa. :D Sitten taas kaikki ne anorektikot joita minä tunnen, ovat olleet. On ollut vuosia kestänyttä koulukiusaamista, huonot perheolot, hyväksikäyttöä, parisuhteita joissa on tullut petetyksi, raskas urheiluharrastus jossa nuorta/lasta piiskataan aivan kohtuuttomasti jne. Ei näin varmasti kaikilla, mutta suurella osalla on juuri jotain tuollaista sairauden taustalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjua kolme sivua ja siis tsiisus kuka hullu täällä nyt riehuu ap:ta vastaan. Älä välitä ja kaikkea hyvää sinulle. Oletkin onneksi jo saanut myös ihan hyviäkin neuvoja.
Kiitos paljon! :)
Eräs perheenjäsen oli löytänyt tämän aloituksen ja tunnisti minut siitä, heh. Oli hetken huolissaan, että vaikuttaako nämä ikävät kommentit minuun nyt jotenkin negatiivisesti. Totesin siihen vain, että lähinnä olen pudistellut päätäni tässä koneen äärellä ja naureskellut näille ikäville kommenteille. Olen jo oppinut tässä vuosien aikana hyväksymään sen, että kaikki eivät ymmärrä eivätkä koskaan tule ymmärtämään, joten miksi minä turhaan jään murehtimaan heidän sanomisiaan. Löytyy niitä fiksuja ja hyviäkin ihmisiä, jotka tekevät elämällään muutakin kuin yrittävät jyrätä toisten yli ja aiheuttaa muille pahaa oloa. Ap
No hehheh todellakin. Paljastit juuri, että silkka huomionhakuisuus on "anoreksiasi" juurisyy. Häpeäisit. Oikeasti sairas ei täällä pyörisi kikattelemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon nyt yli viikon venannut psykon soittoa koska hänen piti jatkaa saikkuani mutta homma unohtui. Oon kolme soittopyyntöä jättänyt ilman tulosta. Kiva tässä olla kun saikku katkes enkä saa rahaa ennen kuin tulee jatkoa.
Vierailija kirjoitti:
Oon nyt yli viikon venannut psykon soittoa koska hänen piti jatkaa saikkuani mutta homma unohtui. Oon kolme soittopyyntöä jättänyt ilman tulosta. Kiva tässä olla kun saikku katkes enkä saa rahaa ennen kuin tulee jatkoa.
Syö odotellessasi vaikka banaani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni mielenterveysongelmista kärsivä odottaa jotain taikakeinoa parantumiseen ja pitkiä keskusteluja, joissa psykologi löytää jonkin ongelman ja hups parannutaan.
Esim. kognitiivinen terapia on sitä, että yritetään löytää keinoja, joilla potilas voi itse hallita negatiivisia ajatusmalleja. Siitä sitten kirjoitellaan nettiin, että kyllä psykiatrinen hoito on paskaa, kun ei tehä mitään, kun syyllistetään vaan ja käsketään itte muuttaa omia ajatusmalleja. Sehän ihan syyllistää minua, kyllä minun pitäisi saada hoivaa ja tukea, ei multa saa mitään vaatia.
Ja kyllä, minulla on itselläni ollut syömishäiriö nuorena. Enemmän bulimiaa, kuin anoreksiaa. Ja olen alkoholistiperheestä, insestin uhri. Ihan ei suhde ruokaan tule olemaan ikinä enää normaali, mutta olen käsitellyt näitä asioita aika syvästi ja hyväksynyt sen, että lapsuuttani en voi muuttaa, enkä valita. Mutta sen voin muuttaa, jauhanko niitä loppuelämäni päässä ja pyörin niissä, vai ahdistuksen tullessa alankin muuttamaan ajatuskuviotani niin, että en ala inhoamaan itseäni, vaan käännän sen asian teoreettiseksi, että näin on tapahtunut, mutta nyt on tämä päivä ja tätä elämää. En jää enää junnaamaan siihen ahdistukseen ja surkuttelemaan itseäni ja syömään pahaan olooni ja inhoamaan itseäni lisää ja oksentamaan. Koska mitä syytä minulla on itseäni inhota. Minä olin lapsi, jota kohdeltiin kaltoin. Ei minulla ole itseäni syy inhota. En kyllä jaksa inhota niitä läheisiäkään enää, koska se on ajanhukkaa ja elämä on liian lyhyt siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon nyt yli viikon venannut psykon soittoa koska hänen piti jatkaa saikkuani mutta homma unohtui. Oon kolme soittopyyntöä jättänyt ilman tulosta. Kiva tässä olla kun saikku katkes enkä saa rahaa ennen kuin tulee jatkoa.
Syö odotellessasi vaikka banaani.
Tosi vitsikästä mutta ei siinä voishan sitä syödä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moni mielenterveysongelmista kärsivä odottaa jotain taikakeinoa parantumiseen ja pitkiä keskusteluja, joissa psykologi löytää jonkin ongelman ja hups parannutaan.
Esim. kognitiivinen terapia on sitä, että yritetään löytää keinoja, joilla potilas voi itse hallita negatiivisia ajatusmalleja. Siitä sitten kirjoitellaan nettiin, että kyllä psykiatrinen hoito on paskaa, kun ei tehä mitään, kun syyllistetään vaan ja käsketään itte muuttaa omia ajatusmalleja. Sehän ihan syyllistää minua, kyllä minun pitäisi saada hoivaa ja tukea, ei multa saa mitään vaatia.
Ja kyllä, minulla on itselläni ollut syömishäiriö nuorena. Enemmän bulimiaa, kuin anoreksiaa. Ja olen alkoholistiperheestä, insestin uhri. Ihan ei suhde ruokaan tule olemaan ikinä enää normaali, mutta olen käsitellyt näitä asioita aika syvästi ja hyväksynyt sen, että lapsuuttani en voi muuttaa, enkä valita. Mutta sen voin muuttaa, jauhanko niitä loppuelämäni päässä ja pyörin niissä, vai ahdistuksen tullessa alankin muuttamaan ajatuskuviotani niin, että en ala inhoamaan itseäni, vaan käännän sen asian teoreettiseksi, että näin on tapahtunut, mutta nyt on tämä päivä ja tätä elämää. En jää enää junnaamaan siihen ahdistukseen ja surkuttelemaan itseäni ja syömään pahaan olooni ja inhoamaan itseäni lisää ja oksentamaan. Koska mitä syytä minulla on itseäni inhota. Minä olin lapsi, jota kohdeltiin kaltoin. Ei minulla ole itseäni syy inhota. En kyllä jaksa inhota niitä läheisiäkään enää, koska se on ajanhukkaa ja elämä on liian lyhyt siihen.
Sairasta vaikeata ahdistusta ja tule sit puhumaan kuinka ei sais jäädä junnaamaan ja surkuttelemaan
Syömishäiriöisille pitäisi perustaa aivan omat hoitolaitokset missä olisi tähän erikoistunutta väkeä. Ei psykiatrian resurssit tähän kasvavaan ongelmaan riitä mitenkään tänä päivänä, eikä niitä ole edes syömishäiriöisille alunperin tarkoitettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaatko että puhut itsestäsi kuin ulkopuolinen ? Sinä itse syöt väärin ja kidutat elimistöäsi joka on SINUN. Ei sen henkilökunnan kroppa. Pakenet tätä asiaa, ja yrität pyörittää meitä samaan. En lähde. Sama kuin alkohilisteilla, juominen loppuu ja alkaa kun itse laitat korkin kiinni tai aukaiset.
No huh mitä tekstiä. Minähän olen myöntänyt olevani sairas sillä olen avun piirissä. Nyt odotan, että saan tarvitsemaani apua jotta voin toipua. Joudun toki itse tekemään suurimman työn, mutta tarvitsen tueksi osaavat ihmiset jotka auttavat minua ongelmieni kanssa. Ap
MITÄ apua odotat? Kuulostat fiksulta ja tiedät hoidoista. Mitä sellaista lääkärit ja hoitsut voisivat sanoa sinulle, jota et jo tietäisi? Ainoa, mitä he voivat tehdä (mihin et itse pysty), on laittaa sulle nenä-mahaletku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjua kolme sivua ja siis tsiisus kuka hullu täällä nyt riehuu ap:ta vastaan. Älä välitä ja kaikkea hyvää sinulle. Oletkin onneksi jo saanut myös ihan hyviäkin neuvoja.
Kiitos paljon! :)
Eräs perheenjäsen oli löytänyt tämän aloituksen ja tunnisti minut siitä, heh. Oli hetken huolissaan, että vaikuttaako nämä ikävät kommentit minuun nyt jotenkin negatiivisesti. Totesin siihen vain, että lähinnä olen pudistellut päätäni tässä koneen äärellä ja naureskellut näille ikäville kommenteille. Olen jo oppinut tässä vuosien aikana hyväksymään sen, että kaikki eivät ymmärrä eivätkä koskaan tule ymmärtämään, joten miksi minä turhaan jään murehtimaan heidän sanomisiaan. Löytyy niitä fiksuja ja hyviäkin ihmisiä, jotka tekevät elämällään muutakin kuin yrittävät jyrätä toisten yli ja aiheuttaa muille pahaa oloa. Ap
No hehheh todellakin. Paljastit juuri, että silkka huomionhakuisuus on "anoreksiasi" juurisyy. Häpeäisit. Oikeasti sairas ei täällä pyörisi kikattelemassa.
Mitä sen sairaan pitäisi sitten tehdä? Luuletko, että vain koska ihmisellä on joku sairaus, ei hän ole ollenkaan kykenevä mihinkään normaaliin? Voi kuule, kyllä ovat. Juuri tuosta ahdasmielisestä vääristyneestä mielikuvasta pitäisi päästä eroon. Eihän ihminen kerta kaikkiaan voi olla masentunut, jos käy töissä tai ulkona kaverin kanssa tai vaikka nauraa joskus! Hitto että te jotkut olette niin tietämättömiä! Ja ei, en häpeä sitä että tein aloituksen tänne, jaan kokemuksiani ja saan ihmiset keskustelemaan aiheesta sillä tämä ketju todellakin todistaa sen, että aiheesta PITÄÄ keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaatko että puhut itsestäsi kuin ulkopuolinen ? Sinä itse syöt väärin ja kidutat elimistöäsi joka on SINUN. Ei sen henkilökunnan kroppa. Pakenet tätä asiaa, ja yrität pyörittää meitä samaan. En lähde. Sama kuin alkohilisteilla, juominen loppuu ja alkaa kun itse laitat korkin kiinni tai aukaiset.
No huh mitä tekstiä. Minähän olen myöntänyt olevani sairas sillä olen avun piirissä. Nyt odotan, että saan tarvitsemaani apua jotta voin toipua. Joudun toki itse tekemään suurimman työn, mutta tarvitsen tueksi osaavat ihmiset jotka auttavat minua ongelmieni kanssa. Ap
MITÄ apua odotat? Kuulostat fiksulta ja tiedät hoidoista. Mitä sellaista lääkärit ja hoitsut voisivat sanoa sinulle, jota et jo tietäisi? Ainoa, mitä he voivat tehdä (mihin et itse pysty), on laittaa sulle nenä-mahaletku.
Kiitos vain "neuvosta", mutta olen ollut nenämahaletkussa jo kun painoni pahimmillaan tippui alle kolmeenkymmeneen kiloon. Odotan heidän edelleenkin ottavan minut ja hoitoni tosissaan sen sijaan, että peruvat jatkuvasti aikoja, jättävät asioita hoitamatta ja jauhavat juurikin niitä itsestäänselvyyksiä siellä hoitokäynneillä. Minä teen sen työn kotona minkä voin ja odotan, että sairaana ihmisenä saan ansaitsemaani apua ja tukea tukemaan toipumistani. Enää kertaakaan en jaksa kirjoittaa samoja perusteluja jollekin, joka ei vaivaudu lukemaan ketjua taaksepäin missä olen monen monta kertaa vastannut samoihin kysymyksiin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaatko että puhut itsestäsi kuin ulkopuolinen ? Sinä itse syöt väärin ja kidutat elimistöäsi joka on SINUN. Ei sen henkilökunnan kroppa. Pakenet tätä asiaa, ja yrität pyörittää meitä samaan. En lähde. Sama kuin alkohilisteilla, juominen loppuu ja alkaa kun itse laitat korkin kiinni tai aukaiset.
No huh mitä tekstiä. Minähän olen myöntänyt olevani sairas sillä olen avun piirissä. Nyt odotan, että saan tarvitsemaani apua jotta voin toipua. Joudun toki itse tekemään suurimman työn, mutta tarvitsen tueksi osaavat ihmiset jotka auttavat minua ongelmieni kanssa. Ap
MITÄ apua odotat? Kuulostat fiksulta ja tiedät hoidoista. Mitä sellaista lääkärit ja hoitsut voisivat sanoa sinulle, jota et jo tietäisi? Ainoa, mitä he voivat tehdä (mihin et itse pysty), on laittaa sulle nenä-mahaletku.
Kiitos vain "neuvosta", mutta olen ollut nenämahaletkussa jo kun painoni pahimmillaan tippui alle kolmeenkymmeneen kiloon. Odotan heidän edelleenkin ottavan minut ja hoitoni tosissaan sen sijaan, että peruvat jatkuvasti aikoja, jättävät asioita hoitamatta ja jauhavat juurikin niitä itsestäänselvyyksiä siellä hoitokäynneillä. Minä teen sen työn kotona minkä voin ja odotan, että sairaana ihmisenä saan ansaitsemaani apua ja tukea tukemaan toipumistani. Enää kertaakaan en jaksa kirjoittaa samoja perusteluja jollekin, joka ei vaivaudu lukemaan ketjua taaksepäin missä olen monen monta kertaa vastannut samoihin kysymyksiin. Ap
Olet tainnut rakastua sairauden tunteeseen ja vähättelet täällä muiden mielenterveysongelmista kärsivien toipumistarinoita. Vain sinä ja sairautesi ja sinä vaadit, kun olet sairas ja muut eivät ole olleet yhtä sairaita, kuin sinä ja sinun sairautesi.
Ymmärräthän, että ketään ei voi väkisin pitää hengissä, jos hän haluaa itsensä kuihduttaa tai tap paa jollakin muulla keinolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua lukiessa ymmärtää, miksi ”hoito” julkisella puolella on sitä, mitä on. Isolle osalle ihmisistä on täysin epäselvää se, että syömishäiriö on vain OIRE. Oiretta hoitamalla mahdollistetaan sairauden jatkuminen. Syy hoitamalla voidaan sairauskin selättää.
Jos on lusikalla annettu, kauhalla ei voi ottaa. On edesvastuutonta antaa psykiatristen sairaanhoitajien ”hoidettavaksi” ihmisiä, joilla on oikeasti vakava sairaus. Sairaanhoitaja ei ole psyykkisissä sairauksissa riittävä terapeutti. Koulutus ei yksinkertaisesti anna siihen valmiuksia ja jos sairaanhoitaja olisi älykäs, hän ei olisi sairaanhoitaja.
Juu tottakai erikois erikois prinsesalle pitää olla erikois erikois lääkäri. Että osaa määrätä erikois erikois ruokia ja erikois erikois pillereitä. Ja erikois erikois hoitoa ja hyysäystä. Erikois erikois kuluin.
Opettele nyt prhana edes kirjoittamaan jos et pysty lopettamaan tuota älytöntä jankutusta!
Oletko humalassa? Pahoittelen, jos olet oikeasti vähän "hidas", yritä kuitenkin hillitä tuota vihamielistä, epäloogista juttuasi, kun et edes ymmärrä mitä kirjoitat.
Ei, en ole ap. Olen yksi niistä monesta, joka kohottelee kulmiaan oudoille jutuillesi.
Minulla on itselläni ollut paha laitoshoitoinen syömishäiriö. Seurasin vierestä muiden hoitoa ja olin välillä aika järkyttynyt siitä miten paljon syömishäiriöiset vaativat hoitajilta. Kaikesta valitettiin. Ymmärrän kyllä että ns. Vaativa luonne liittyy sairauteen. Mutta silti tuntui ihan järkettömältä että jostain aikojen peruuntumisesta tai hoitoonpääsystä valitetaan kun osastolla näki ihan hyvin sen että on oikeasti niitä joilla ei vain ole vaihtoehtoa odottaa hoitoa päivääkään. Aiemmin oli myös täysi-ikäisille oma sh yksikkö, mutta sen jälkeen kun se yhdistettiin alaikäisten yksikköön on minusta ilmiselvää että aikuiset saavat odottaa mieluummin kuin lapset.
Itselleni pohjakosketus oli lopulta se joka pelasti. Kun olin menettänyt syömishäiriön vuoksi työn, opiskelupaikan, puolison ja suurimman osan ystävistäni ja makasin sydänkohtauksen jälkeen yksin osastolla löysin lopulta motivaation. Olin kyllä ollut siihenkin asti halukas parantumaan, mutta se vaan on niin vaikeaa, että siihen ei mikään pieni motivaation hitunen riitä. Tappelin itseni ensin siihen kuntoon että pystyin hakeutumaan kelaterapiaan. Tässä kesti vuoden. Trauma terapiassa purkamassa lapsuuden hyväksikäyttöä olin 3 vuotta kelan tukemana ja sen jälkeen vielä 2 vuotta omakustanteisesti. Sain uuden opiskelupaikan, valmistuin korkeakoulusta tavoiteajassa, löysin uuden puolison, hyvän työn ja sain pienellä lääketieteen avustuksella jopa lapsen. Parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut on tuo pohjakosketus. Nyt menee hyvin ja olen ollut täysin terveenä jo 10 vuotta. Laihduttaa en silti uskalla varmaan enää ikinä.
Sanoo henkilö joka istuu täyden ruokalautasen edessä, mutta silti on kuolemassa nälkään? Heh, niinpä.