Lue keskustelun säännöt.
Mies ei enää lähesty.
08.04.2019 |
Suhteemme on 6 vuotias. Toinen lapsi syntyi syksyllä ja kerran ollaan lemmitty sen jälkeen. Raskaus aikana miehellä olisi ollut haluja ja yritystä, mutta olin varmaan liian torjuva kun itseäni ei haluttanut. Yhden torjumiseni jälkeen hän tokaisi pärjäävän ilmankin.
Kommentit (88)
Kannattaa kertoa miehellekin, että halusi ovat palanneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko tehnyt mitään osoittaaksesi että halusi on palanneet? Oletko itse lähestynyt häntä?
Niin ovatko halusi palanneet vai oletko vain huomannut, että miehesi ei enää lähesty?
Olen yrittänyt hakeutua lähemmäksi ja olemaan ystävällisempi.
Ennen mieheni taputteli ja saattoi laittaa käden paidan tai housun sisään esim kun laitoin ruokaa, myös keskusteluista on hävinnyt vihjailut ja muut kujeet.
Haluni on palanneet. ApOlet yrittänyt olla ystävällisempi? Täh?
Eli sen lisäksi, että torjuit miehesi, olet ollut häntä kohtaan myös epäystävällinen? Miksi?!?
Toivottavasti mies löytää ihanamman naisen. Ei kenenkään kannata olla naisen kanssa, joka räkyttää ja ei arvosta.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kertoa miehellekin, että halusi ovat palanneet.
Tuo ei nyt todellakkaan toimi! Se on ihan turhaa länkyttää tai keskustella, useimmiten se vaan pahentaa kun kyse on miehistä.
Naisilla on sellanen luulo jotta riittää kun keskustelee.
Aloittajan mies on selvästi v.ttuuntunut jatkuvaan yrittämiseen ja torjumiseen. Nyt on naisen vuoro tehdä niitä aloitteita ja pitää suu kiinni.
Meillä minä käyttäydyin kuin ap n mies. Siitä puhuttiin ja jauhettiin monta kertaa mutta minkäänlaista viettelyksen elettäkään ei naiselta herunut. Ilmoitti vaan että pitäs lähestyä ja yrittää...
Suoraan asiaan kirjoitti:
Riisuudu ilkosillesi, kotkalevitä ja kysy Miten on?? Ellei mitään tapahdu niin kannattaa erota.
Varmasti riittäs kun riisuis vaan housut ja sanois käy kiinni. Tarpeeksi monta kertaa kun ton teet niin voi mieskin taas lähestyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kertoa miehellekin, että halusi ovat palanneet.
Tuo ei nyt todellakkaan toimi! Se on ihan turhaa länkyttää tai keskustella, useimmiten se vaan pahentaa kun kyse on miehistä.
Naisilla on sellanen luulo jotta riittää kun keskustelee.
Aloittajan mies on selvästi v.ttuuntunut jatkuvaan yrittämiseen ja torjumiseen. Nyt on naisen vuoro tehdä niitä aloitteita ja pitää suu kiinni.
Meillä minä käyttäydyin kuin ap n mies. Siitä puhuttiin ja jauhettiin monta kertaa mutta minkäänlaista viettelyksen elettäkään ei naiselta herunut. Ilmoitti vaan että pitäs lähestyä ja yrittää...
Juuri näin.
On oikeastaan todella outoa, miten tiukassa naisten mielissä istuu ajatus siitä, että he vaan ovat olemassa ja sitten miehet ovat sitä varten, että yrittävät ja lähestyvät ja tekevät aloitteita.
Jumaliste.
Meilläkin vuosikausia vanhassa liitossa nainen ensin torjuu useita vuosia lähentely-yritykset ja sitten kun siihen kyllästyneenä lopetin kokonaan niiden tekemisen, tämä toteaa, että kun en "enää edes yritä".
Yrittäis itse, kun on ensin niin pitkään torjunut. Minkä takia se muka yksinomaan miehen velvollisuus olisi.
Tasa-arvoahan te haitte, niin sitä tulette saamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kertoa miehellekin, että halusi ovat palanneet.
Tuo ei nyt todellakkaan toimi! Se on ihan turhaa länkyttää tai keskustella, useimmiten se vaan pahentaa kun kyse on miehistä.
Naisilla on sellanen luulo jotta riittää kun keskustelee.
Aloittajan mies on selvästi v.ttuuntunut jatkuvaan yrittämiseen ja torjumiseen. Nyt on naisen vuoro tehdä niitä aloitteita ja pitää suu kiinni.
Meillä minä käyttäydyin kuin ap n mies. Siitä puhuttiin ja jauhettiin monta kertaa mutta minkäänlaista viettelyksen elettäkään ei naiselta herunut. Ilmoitti vaan että pitäs lähestyä ja yrittää...Juuri näin.
On oikeastaan todella outoa, miten tiukassa naisten mielissä istuu ajatus siitä, että he vaan ovat olemassa ja sitten miehet ovat sitä varten, että yrittävät ja lähestyvät ja tekevät aloitteita.
Jumaliste.
Meilläkin vuosikausia vanhassa liitossa nainen ensin torjuu useita vuosia lähentely-yritykset ja sitten kun siihen kyllästyneenä lopetin kokonaan niiden tekemisen, tämä toteaa, että kun en "enää edes yritä".
Yrittäis itse, kun on ensin niin pitkään torjunut. Minkä takia se muka yksinomaan miehen velvollisuus olisi.
Tasa-arvoahan te haitte, niin sitä tulette saamaan.
Mutta onhan hän yrittänyt olla ystävällisempi :DDDD
Näytä, että rakastat! Tee asioita joista mies sen huomaa!
Jos olet ihan lukossa näiden asioiden suhteen, yritä aluksi edes jotain ihan pientä. Pussaa niskaa ohikulkiessasi. Kysy saunassa, pesisinkö sinun selän? Pysähdy ja kuuntele, kun mies sanoo jotakin. Kiinnostu hänen asiastaan.
Jotkut pariskunnat ovat saaneet apua siitä, että ovat yhdessä sopineet, minä päivänä on seksiä. Esim. tästä lähtien meillä on seksiä aina tiistaisin ja lauantaisin. Se kuulostaa ajatuksena aluksi aika ankealta, mutta on yllättäen pelastanut sellaiset liitot, jotka ovat torjuntojen myötä menneet lukkoon. Kun ei tarvitse pelätä tulevansa torjutuksi, paineet hellittävät pikku hiljaa. Ja tunnettu tosiasia on, että seksi lisää läheisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kertoa miehellekin, että halusi ovat palanneet.
Tuo ei nyt todellakkaan toimi! Se on ihan turhaa länkyttää tai keskustella, useimmiten se vaan pahentaa kun kyse on miehistä.
Naisilla on sellanen luulo jotta riittää kun keskustelee.
Aloittajan mies on selvästi v.ttuuntunut jatkuvaan yrittämiseen ja torjumiseen. Nyt on naisen vuoro tehdä niitä aloitteita ja pitää suu kiinni.
Meillä minä käyttäydyin kuin ap n mies. Siitä puhuttiin ja jauhettiin monta kertaa mutta minkäänlaista viettelyksen elettäkään ei naiselta herunut. Ilmoitti vaan että pitäs lähestyä ja yrittää...Juuri näin.
On oikeastaan todella outoa, miten tiukassa naisten mielissä istuu ajatus siitä, että he vaan ovat olemassa ja sitten miehet ovat sitä varten, että yrittävät ja lähestyvät ja tekevät aloitteita.
Jumaliste.
Meilläkin vuosikausia vanhassa liitossa nainen ensin torjuu useita vuosia lähentely-yritykset ja sitten kun siihen kyllästyneenä lopetin kokonaan niiden tekemisen, tämä toteaa, että kun en "enää edes yritä".
Yrittäis itse, kun on ensin niin pitkään torjunut. Minkä takia se muka yksinomaan miehen velvollisuus olisi.
Tasa-arvoahan te haitte, niin sitä tulette saamaan.
Laitoitte ajatukseni tekstiksi. Se on juuri noin.
Vierailija kirjoitti:
Tunnut miehestä kämppikseltä.
Mitä voisit tehdä että hänen käsityksensä sinusta muuttuisi?Itse veisin lapset mummolaan yökylään ja viettelisin miehen ihan perinteisesti, mikä nyt häneen sitten tepsiikään. Joku tykkää suorasta toiminnasta ja toista pitää vähän lämmitellä. Etköhän tunne häntä sen verran että osaat jo.
Seksin jälkeen kehuisin häntä ja juttelisin mukavia. Puhuisin siitä, miten paljon rakastan häntä ja mitä kaikkea hänessä arvostan. Ehdottaisin jotain yhteistä kahdenkeskistä tekemistä kun lapset eivät ole jaloissa. Jos miehesi tykkää elokuvista niin osta liput. Jos hän on luontoihmisiä niin keitä kahvit termariin ja käykää laavulla paistamassa makkaraa. Rakenna tietoisesti läheisyyttä ja yhteyttä välillenne. Lapset eivät saa olla tekosyy parisuhteen laiminlyömiselle. Se on heidänkin etunsa, että suhteenne voi hyvin.
Toi on sen verran tärkeä havainto että se pitäisi olla kirjattuna johonkin lakiin tai asetukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma pieni subjektiivinen kokemukseni miehenä aihepiiriin.
Takana on pitkä suhde. Lapset, talot ja kaikki. Nuorena puolisoni oli hyvin epävarma ja -seksuaalinenkin, toisin kuin minä. Toivoin häneltä aktiivisuutta ja kaikenlaisia juttuja, joista kyllä keskustelimmekin, mutta hän kieltäytyi kaikenlaisen "villin" kokeilemisesta. Seksi oli pitkään sellaista pimeässä peiton alla silmät kiinni ja hiljaa -tyyppistä. 100% minun aloitteestani. Nainen ei koskaan antanut merkkiäkään edes, että haluttaisi. Kaava oli selvä. Mun on pyydettävä ja hän suostuu jos suostuu. Ne klassiset menkat ja päänsäryt tietty oli välillä syynä, ettei suostunut.
Tuolla kaavalla meni siedettävästi lasten tuloon saakka (tosin mielestäni seksiä oli liian harvoin ja jälkikäteen selvisi, että hänenkin mielestään, mikä on vähän absurdia; hän olisi odottanut multa enemmän aloitteita muttei sitä voinut sanoa eikä tehdä itse). Sen jälkeen ymmärrettävästikin seksi jäi yhä harvinaisemmaksi. Kaikenlaista muuta parisuhdepulmaakin ilmaantui. Noina aikoina alkoi kuitenkin se, että koin yhä useammin aloitteisiini vastattavan torjunnalla. Sopivia hetkiä oli tosi harvassa pahimpina pikkulapsiaikoina ihan kunnolla rauhassa keskittyä toisiimme seksin merkeissä, joten minä viriilinä poikana olin tietysti heti ehdottelemassa ja hänen kimpussaan, jos pienikin tilaisuus tuli. Mutta hänpä olikin aina väsynyt tai oli kiire tiskata juuri silloin tai ovi oli lukitsematta tai kohta tulee ehkä mummo käymään kylässä, mitä milloinkin. Lähestymiseni vaikkapa koskettelemalla sai useimmiten kivahtavan vastauksen "mitä sä nyt taas haluut?!?". Aina oli syy, miksi ei nyt voi. Kun ei vaan voi.
Koska torjuminen satuttaa ja toistuvana siihen tulee kammo, lopetin aloitteiden tekemisen. Sen myötä seksi lähestulkoon loppui kokonaan. Vasta paljon myöhemmin puolisossani heräsi jokin. Hän alkoi kokea aina ovulaatiopäivänä kauheaa panetusta. Jos satuttiin olemaan kotona ja olosuhteet muuten kohdillaan, hän alkoi tehdä aloitteita silloin. Paremman puutteessa sekin kelpasi mulle. Sittemmin hän on kuitenkin nostanut mekkalaa siitä, että kuinka kurjalta tuntuu, kun en enää halua häntä, kun en tee aloitteita ja hänen on aina tehtävä. Niin, sellaista se on. Sellaista on ollut mulla suurin osa suhteestamme. Nyt hänkin tietää miltä se tuntuu. Ei vielä tiedä sitä, miltä tuntuu sitten kun toinen alkaa torjua. Ehkä pian oppii senkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma pieni subjektiivinen kokemukseni miehenä aihepiiriin.
Takana on pitkä suhde. Lapset, talot ja kaikki. Nuorena puolisoni oli hyvin epävarma ja -seksuaalinenkin, toisin kuin minä. Toivoin häneltä aktiivisuutta ja kaikenlaisia juttuja, joista kyllä keskustelimmekin, mutta hän kieltäytyi kaikenlaisen "villin" kokeilemisesta. Seksi oli pitkään sellaista pimeässä peiton alla silmät kiinni ja hiljaa -tyyppistä. 100% minun aloitteestani. Nainen ei koskaan antanut merkkiäkään edes, että haluttaisi. Kaava oli selvä. Mun on pyydettävä ja hän suostuu jos suostuu. Ne klassiset menkat ja päänsäryt tietty oli välillä syynä, ettei suostunut.
Tuolla kaavalla meni siedettävästi lasten tuloon saakka (tosin mielestäni seksiä oli liian harvoin ja jälkikäteen selvisi, että hänenkin mielestään, mikä on vähän absurdia; hän olisi odottanut multa enemmän aloitteita muttei sitä voinut sanoa eikä tehdä itse). Sen jälkeen ymmärrettävästikin seksi jäi yhä harvinaisemmaksi. Kaikenlaista muuta parisuhdepulmaakin ilmaantui. Noina aikoina alkoi kuitenkin se, että koin yhä useammin aloitteisiini vastattavan torjunnalla. Sopivia hetkiä oli tosi harvassa pahimpina pikkulapsiaikoina ihan kunnolla rauhassa keskittyä toisiimme seksin merkeissä, joten minä viriilinä poikana olin tietysti heti ehdottelemassa ja hänen kimpussaan, jos pienikin tilaisuus tuli. Mutta hänpä olikin aina väsynyt tai oli kiire tiskata juuri silloin tai ovi oli lukitsematta tai kohta tulee ehkä mummo käymään kylässä, mitä milloinkin. Lähestymiseni vaikkapa koskettelemalla sai useimmiten kivahtavan vastauksen "mitä sä nyt taas haluut?!?". Aina oli syy, miksi ei nyt voi. Kun ei vaan voi.
Koska torjuminen satuttaa ja toistuvana siihen tulee kammo, lopetin aloitteiden tekemisen. Sen myötä seksi lähestulkoon loppui kokonaan. Vasta paljon myöhemmin puolisossani heräsi jokin. Hän alkoi kokea aina ovulaatiopäivänä kauheaa panetusta. Jos satuttiin olemaan kotona ja olosuhteet muuten kohdillaan, hän alkoi tehdä aloitteita silloin. Paremman puutteessa sekin kelpasi mulle. Sittemmin hän on kuitenkin nostanut mekkalaa siitä, että kuinka kurjalta tuntuu, kun en enää halua häntä, kun en tee aloitteita ja hänen on aina tehtävä. Niin, sellaista se on. Sellaista on ollut mulla suurin osa suhteestamme. Nyt hänkin tietää miltä se tuntuu. Ei vielä tiedä sitä, miltä tuntuu sitten kun toinen alkaa torjua. Ehkä pian oppii senkin.
#tasa-arvoa
Vierailija kirjoitti:
Meillä loppui seksi kuin seinään toisen lapsen syntymän jälkeen. Kuopus kohta 5. Mä en ole ainakaan tietoisesti torjunut miestäni ikinä. Mun lähentymisyrityksille mies ei lämpene yhtään. Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta mies ei suostu puhumaan, suuttuu vaan.
Hän ei halua vahingossakaan enempää lapsia veikkaan. Toinen mikä voisi olla, on, että hän on ollut mukana synnytyksessä ja joka kerta, kun alatte rakastelemaan, mielikuva auki revitystä vaginasta levähtää hänen mieleensä ja se ei tietääkseni ole kiihottavaa kenestäkään, päin vastoin. Aika tehokas seksintappaja tuo mielikuva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä varattiin jo mulle lääkäriä kun loppu aloitukset. En vaan näe mitään syytä edes yrittää seksiä kun torjutuksi tuleminen tapahtuu 99% varmuudella. Kyse ei ole siitä etteikö haluttaisi tai rakastaisi vaan naisen asenteesta
Meillä on seksiä joka viikko.mutta aina miehen halusta.jos minä ehdotan mies menee lukkoon ja saan pakit.jos yhtäkkiä tulee tilanne jossa saadaan olla kaksin viikonloppu ilta kun lapset kaverilla vetää mies äkkiä pään täyteen ettei tarvitse seksiä harrastaa.aamulla taas omasta halusta ehdottelee.kyllä alkaa jurppia kun silloin vaan saa kun toiselle kelpaa ja omat halut tyrmätään aina.
N40
Vierailija kirjoitti:
Oma pieni subjektiivinen kokemukseni miehenä aihepiiriin.
Takana on pitkä suhde. Lapset, talot ja kaikki. Nuorena puolisoni oli hyvin epävarma ja -seksuaalinenkin, toisin kuin minä. Toivoin häneltä aktiivisuutta ja kaikenlaisia juttuja, joista kyllä keskustelimmekin, mutta hän kieltäytyi kaikenlaisen "villin" kokeilemisesta. Seksi oli pitkään sellaista pimeässä peiton alla silmät kiinni ja hiljaa -tyyppistä. 100% minun aloitteestani. Nainen ei koskaan antanut merkkiäkään edes, että haluttaisi. Kaava oli selvä. Mun on pyydettävä ja hän suostuu jos suostuu. Ne klassiset menkat ja päänsäryt tietty oli välillä syynä, ettei suostunut.
Tuolla kaavalla meni siedettävästi lasten tuloon saakka (tosin mielestäni seksiä oli liian harvoin ja jälkikäteen selvisi, että hänenkin mielestään, mikä on vähän absurdia; hän olisi odottanut multa enemmän aloitteita muttei sitä voinut sanoa eikä tehdä itse). Sen jälkeen ymmärrettävästikin seksi jäi yhä harvinaisemmaksi. Kaikenlaista muuta parisuhdepulmaakin ilmaantui. Noina aikoina alkoi kuitenkin se, että koin yhä useammin aloitteisiini vastattavan torjunnalla. Sopivia hetkiä oli tosi harvassa pahimpina pikkulapsiaikoina ihan kunnolla rauhassa keskittyä toisiimme seksin merkeissä, joten minä viriilinä poikana olin tietysti heti ehdottelemassa ja hänen kimpussaan, jos pienikin tilaisuus tuli. Mutta hänpä olikin aina väsynyt tai oli kiire tiskata juuri silloin tai ovi oli lukitsematta tai kohta tulee ehkä mummo käymään kylässä, mitä milloinkin. Lähestymiseni vaikkapa koskettelemalla sai useimmiten kivahtavan vastauksen "mitä sä nyt taas haluut?!?". Aina oli syy, miksi ei nyt voi. Kun ei vaan voi.
Koska torjuminen satuttaa ja toistuvana siihen tulee kammo, lopetin aloitteiden tekemisen. Sen myötä seksi lähestulkoon loppui kokonaan. Vasta paljon myöhemmin puolisossani heräsi jokin. Hän alkoi kokea aina ovulaatiopäivänä kauheaa panetusta. Jos satuttiin olemaan kotona ja olosuhteet muuten kohdillaan, hän alkoi tehdä aloitteita silloin. Paremman puutteessa sekin kelpasi mulle. Sittemmin hän on kuitenkin nostanut mekkalaa siitä, että kuinka kurjalta tuntuu, kun en enää halua häntä, kun en tee aloitteita ja hänen on aina tehtävä. Niin, sellaista se on. Sellaista on ollut mulla suurin osa suhteestamme. Nyt hänkin tietää miltä se tuntuu. Ei vielä tiedä sitä, miltä tuntuu sitten kun toinen alkaa torjua. Ehkä pian oppii senkin.
Joo meillä myös meni osapuilleen näin. Ensin torjutaan torjumasta päästyään vaikka viettely-yritykset vähenee entisestään ja lopulta en vietellyt enään vuoteen. Samalla läheisyys koki kuoleman, eikä meillä ollut enää oikein sitäkään ja johan alkoi valittaminen, kun hellyys katosi kokonaan. Hellyys sytyttää minua. Minua ei haittaa, että hellyys ei johda joka kerta seksiin tai edes puolilla kerroilla, mutta se että olet hellyyden aiheuttamassa kiimassa tullut torjutuksi joka ikinen kerta ja joudut loppupeleissä hoitamaan itse itsesi jossain vessassa, ei oikein kannusta siihen hellyyteenkään ja pikkuhiljaa rakkauskin rupeaa suhteesta kuihtumaan. Sitten kun kumppania haluttaisi, niin ei voi tietenkään ilmaista asiaa mitenkään vaan sitten paheksutaan, kun tältä puolelta ei aloitetta kuulu eikä näy. Mistä minä voin tietää, kun mitään ei ilmaista. Sitten loukkaannutaan ja ollaan niin marttyyriä, kun toisen haluja ei huomioida. No nyt tiedät miltä tuntuu tulla torjutuksi. Onneksi nykyään suhde toimii jo paljon paremmin, mutta on tässä vieläkin toivomisen varaa. Meillä miehillä hellyys ja seksi kulkevat käsi kädessä. Kun toinen menetetään, menetetään se toinenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma pieni subjektiivinen kokemukseni miehenä aihepiiriin.
Takana on pitkä suhde. Lapset, talot ja kaikki. Nuorena puolisoni oli hyvin epävarma ja -seksuaalinenkin, toisin kuin minä. Toivoin häneltä aktiivisuutta ja kaikenlaisia juttuja, joista kyllä keskustelimmekin, mutta hän kieltäytyi kaikenlaisen "villin" kokeilemisesta. Seksi oli pitkään sellaista pimeässä peiton alla silmät kiinni ja hiljaa -tyyppistä. 100% minun aloitteestani. Nainen ei koskaan antanut merkkiäkään edes, että haluttaisi. Kaava oli selvä. Mun on pyydettävä ja hän suostuu jos suostuu. Ne klassiset menkat ja päänsäryt tietty oli välillä syynä, ettei suostunut.
Tuolla kaavalla meni siedettävästi lasten tuloon saakka (tosin mielestäni seksiä oli liian harvoin ja jälkikäteen selvisi, että hänenkin mielestään, mikä on vähän absurdia; hän olisi odottanut multa enemmän aloitteita muttei sitä voinut sanoa eikä tehdä itse). Sen jälkeen ymmärrettävästikin seksi jäi yhä harvinaisemmaksi. Kaikenlaista muuta parisuhdepulmaakin ilmaantui. Noina aikoina alkoi kuitenkin se, että koin yhä useammin aloitteisiini vastattavan torjunnalla. Sopivia hetkiä oli tosi harvassa pahimpina pikkulapsiaikoina ihan kunnolla rauhassa keskittyä toisiimme seksin merkeissä, joten minä viriilinä poikana olin tietysti heti ehdottelemassa ja hänen kimpussaan, jos pienikin tilaisuus tuli. Mutta hänpä olikin aina väsynyt tai oli kiire tiskata juuri silloin tai ovi oli lukitsematta tai kohta tulee ehkä mummo käymään kylässä, mitä milloinkin. Lähestymiseni vaikkapa koskettelemalla sai useimmiten kivahtavan vastauksen "mitä sä nyt taas haluut?!?". Aina oli syy, miksi ei nyt voi. Kun ei vaan voi.
Koska torjuminen satuttaa ja toistuvana siihen tulee kammo, lopetin aloitteiden tekemisen. Sen myötä seksi lähestulkoon loppui kokonaan. Vasta paljon myöhemmin puolisossani heräsi jokin. Hän alkoi kokea aina ovulaatiopäivänä kauheaa panetusta. Jos satuttiin olemaan kotona ja olosuhteet muuten kohdillaan, hän alkoi tehdä aloitteita silloin. Paremman puutteessa sekin kelpasi mulle. Sittemmin hän on kuitenkin nostanut mekkalaa siitä, että kuinka kurjalta tuntuu, kun en enää halua häntä, kun en tee aloitteita ja hänen on aina tehtävä. Niin, sellaista se on. Sellaista on ollut mulla suurin osa suhteestamme. Nyt hänkin tietää miltä se tuntuu. Ei vielä tiedä sitä, miltä tuntuu sitten kun toinen alkaa torjua. Ehkä pian oppii senkin.
Joo meillä myös meni osapuilleen näin. Ensin torjutaan torjumasta päästyään vaikka viettely-yritykset vähenee entisestään ja lopulta en vietellyt enään vuoteen. Samalla läheisyys koki kuoleman, eikä meillä ollut enää oikein sitäkään ja johan alkoi valittaminen, kun hellyys katosi kokonaan. Hellyys sytyttää minua. Minua ei haittaa, että hellyys ei johda joka kerta seksiin tai edes puolilla kerroilla, mutta se että olet hellyyden aiheuttamassa kiimassa tullut torjutuksi joka ikinen kerta ja joudut loppupeleissä hoitamaan itse itsesi jossain vessassa, ei oikein kannusta siihen hellyyteenkään ja pikkuhiljaa rakkauskin rupeaa suhteesta kuihtumaan. Sitten kun kumppania haluttaisi, niin ei voi tietenkään ilmaista asiaa mitenkään vaan sitten paheksutaan, kun tältä puolelta ei aloitetta kuulu eikä näy. Mistä minä voin tietää, kun mitään ei ilmaista. Sitten loukkaannutaan ja ollaan niin marttyyriä, kun toisen haluja ei huomioida. No nyt tiedät miltä tuntuu tulla torjutuksi. Onneksi nykyään suhde toimii jo paljon paremmin, mutta on tässä vieläkin toivomisen varaa. Meillä miehillä hellyys ja seksi kulkevat käsi kädessä. Kun toinen menetetään, menetetään se toinenkin.
Kovin kovin tuttua... 1,5 vuotta oli yhtä torjumista ja silmien muljauttelua. Ei edes saunaan tullut rouva yhtä aikaa. Siihen loppui lähestymisyritykset minun taholta. 2 vuotta oli hiljaista seksin suhteen, ennen kuin rouva otti puheeksi, että miksen enää anna läheisyyttä tai seksikään kiinnosta. Rouvassa ei tietenkään ollut mitään vikaa. Sen jälkeen päätin lähteä siitä suhteesta ja pysyä sinkkuna! Kyllä parisuhteet on yhtä helvettiä!
MM-kisat alkaa kohta laitat Suomen paidan ylle,jonka selässä lukee Barkov ja sitten telkun eteen nelinkontin kun Suomen matsi pyörii eetterissä ja avot osumaa tulee pilde sektorille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko tehnyt mitään osoittaaksesi että halusi on palanneet? Oletko itse lähestynyt häntä?
Niin ovatko halusi palanneet vai oletko vain huomannut, että miehesi ei enää lähesty?
Olen yrittänyt hakeutua lähemmäksi ja olemaan ystävällisempi.
Ennen mieheni taputteli ja saattoi laittaa käden paidan tai housun sisään esim kun laitoin ruokaa, myös keskusteluista on hävinnyt vihjailut ja muut kujeet.
Haluni on palanneet. ApMitä ihmettä sinä kainostelet. Ei miehesi ole ajatustenlukija. Mitäs jos suutelit intohimoisesti miestäsi ja sanoisit että haluaisit rakastella hänen kanssaan.
Ehdottaako jossain naiset noin? Minulle ei ole ikinä käynyt noin entisten tai nykyisen naisen kanssa.
No just eilen viimeksi ehdotin. Suukotin miesta, se syveni suudelmaksi ja sitten vaan kysyin etta jatkettaisiinko makuuhuoneen puolella. :)
Riisuudu ilkosillesi, kotkalevitä ja kysy Miten on?? Ellei mitään tapahdu niin kannattaa erota.