Suuri fanittaminen ei kuulu tasapainoiseen aikuisuuteen

Olen vuosia seurannut erästä varsin fiktiivistä sarjaa, ja olen aivan hurahtanut tämän sarjan "fanisceneen". Se on jotain mitä on vaikeaa selitellä sitä ymmärtämättömälle, ja harva fani kokee tarvettakaan sitä puolustella. Tämän sarjan kanssa tuhannet/sadat tuhannet fanit ovat kasvaneet ja kehittyneet, fanikulttuurista on tullut tärkeä maailmanlaajuinen harrastus. Minä ja muut tosifanit kokevat suurta kiintymystä sarjan hahmoja kohtaan.

Itseäni mietityttää tosin se, että sarja päättyy 15 kauteen 1-1,5v päästä. En ihan tiedä miten jotkut hieman liiallisesti sarjaa rakastavat siitä toipuvat, voiko joku päättää jopa elämänsä sen takia? Ihan varmasti voi. Tässä ehkä näenkin häilyvää rajaa "terveen ja epäterveen" fanituksen välillä. Minulla on runsaasti elämää ja iloa tuovia asioita myös muuallakin kun sarjan ympärillä, minulla on työkaluja käsitellä elämää, pystyn hyväksymään sarjan päättymisen vaikka se minua ihan todellisesti harmittaakin. Monet ovat "all-in" fanituksessa ja se voi tuottaa pulmia nyt kun 15 vuotta kestänyt "rakkaussuhde" päättyy.

Mutta pointtina se, että näen tämän harrastuksena joka tuo itselleni iloa ja ehkä eskapismi tuo kaltaisilleni kaivattua breikkiä tästä maailmasta. Siitä en koskaan tule luopumaan enkä koe mitään tarvettakaan. Se tuo minulle voimia jaksaa vaativaa erityislapsiperheen arkea jossa suurena osana myös voimia vaativa työ sairaanhoitajana. En koe olevani häiriintynyt, eikä minulla ole lääkitystäkään.

<3

Vierailija kirjoitti:

Olen vuosia seurannut erästä varsin fiktiivistä sarjaa, ja olen aivan hurahtanut tämän sarjan "fanisceneen". Se on jotain mitä on vaikeaa selitellä sitä ymmärtämättömälle, ja harva fani kokee tarvettakaan sitä puolustella. Tämän sarjan kanssa tuhannet/sadat tuhannet fanit ovat kasvaneet ja kehittyneet, fanikulttuurista on tullut tärkeä maailmanlaajuinen harrastus. Minä ja muut tosifanit kokevat suurta kiintymystä sarjan hahmoja kohtaan.

Itseäni mietityttää tosin se, että sarja päättyy 15 kauteen 1-1,5v päästä. En ihan tiedä miten jotkut hieman liiallisesti sarjaa rakastavat siitä toipuvat, voiko joku päättää jopa elämänsä sen takia? Ihan varmasti voi. Tässä ehkä näenkin häilyvää rajaa "terveen ja epäterveen" fanituksen välillä. Minulla on runsaasti elämää ja iloa tuovia asioita myös muuallakin kun sarjan ympärillä, minulla on työkaluja käsitellä elämää, pystyn hyväksymään sarjan päättymisen vaikka se minua ihan todellisesti harmittaakin. Monet ovat "all-in" fanituksessa ja se voi tuottaa pulmia nyt kun 15 vuotta kestänyt "rakkaussuhde" päättyy.

Mutta pointtina se, että näen tämän harrastuksena joka tuo itselleni iloa ja ehkä eskapismi tuo kaltaisilleni kaivattua breikkiä tästä maailmasta. Siitä en koskaan tule luopumaan enkä koe mitään tarvettakaan. Se tuo minulle voimia jaksaa vaativaa erityislapsiperheen arkea jossa suurena osana myös voimia vaativa työ sairaanhoitajana. En koe olevani häiriintynyt, eikä minulla ole lääkitystäkään.

<3

Vieläkin surettaa Bobbyn kuolema. ;3;

T. Nelikymppinen taidealalta (joka on useammassakin fandomissa)

Sen pakonomainen miettiminen (ja siitä vouhkaaminen), mitä jonkun kapean katsantokannan mukaisesti kuuluu ns. tasapainoiseen aikuisuteen ei -ainakaan minun mielestäni- kuulu tasapainoiseen aikuisuuteen. Tasapäistämistä on muutenkin enemmän, kuin tarpeeksi.

Minkä tahansa harrastuksen parista löytää varmasti niitä, joilla asia saa epäterveet piirteet, kun mieli on järkkynyt. Nykyiset fanikulttuurit ovat kuitenkin jotain aivan muuta kuin ihastuksen julisteen seinälle teippaamista ja sen tuijottamista illat pitkät tai bändärinä pubikeikoilla juoksemista, mitä se oli Suomessa joskus kahdeksankymmentäluvulla.

Näistä keskusteluista huomaa, kuka on jäänyt nykyajan ilmiöistä ja internetkulttuurista jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Olen vuosia seurannut erästä varsin fiktiivistä sarjaa, ja olen aivan hurahtanut tämän sarjan "fanisceneen". Se on jotain mitä on vaikeaa selitellä sitä ymmärtämättömälle, ja harva fani kokee tarvettakaan sitä puolustella. Tämän sarjan kanssa tuhannet/sadat tuhannet fanit ovat kasvaneet ja kehittyneet, fanikulttuurista on tullut tärkeä maailmanlaajuinen harrastus. Minä ja muut tosifanit kokevat suurta kiintymystä sarjan hahmoja kohtaan.

Itseäni mietityttää tosin se, että sarja päättyy 15 kauteen 1-1,5v päästä. En ihan tiedä miten jotkut hieman liiallisesti sarjaa rakastavat siitä toipuvat, voiko joku päättää jopa elämänsä sen takia? Ihan varmasti voi. Tässä ehkä näenkin häilyvää rajaa "terveen ja epäterveen" fanituksen välillä. Minulla on runsaasti elämää ja iloa tuovia asioita myös muuallakin kun sarjan ympärillä, minulla on työkaluja käsitellä elämää, pystyn hyväksymään sarjan päättymisen vaikka se minua ihan todellisesti harmittaakin. Monet ovat "all-in" fanituksessa ja se voi tuottaa pulmia nyt kun 15 vuotta kestänyt "rakkaussuhde" päättyy.

Mutta pointtina se, että näen tämän harrastuksena joka tuo itselleni iloa ja ehkä eskapismi tuo kaltaisilleni kaivattua breikkiä tästä maailmasta. Siitä en koskaan tule luopumaan enkä koe mitään tarvettakaan. Se tuo minulle voimia jaksaa vaativaa erityislapsiperheen arkea jossa suurena osana myös voimia vaativa työ sairaanhoitajana. En koe olevani häiriintynyt, eikä minulla ole lääkitystäkään.

<3

Tunnistin itseni tästä. Itsekin luen lähes joku päivä jotain "fanfictiota", katson muiden tekemiä videoita, piirroksia ja muita juttuja. On oikeastaan kiva lukea jos joku on huomannut sarjasta jonkun saman yksityiskohdan tai on samaa mieltä esim joidenkin henkilöiden "kemiasta".  Minusta tämä pitää tavallaan sarjoja elossa myös niiden loppumisen jälkeenkin. Itsekin olen jopa tutustunut moneen sarjaan jälkikäteenkin juuri fanfiction avulla. Minusta tämä on todella kuokuttavaa ja välillä olen harkinnut jopa itse kirjoittaa jotain, mutta en ole kuitenkaan vielä sitä tehnyt. Opin myös enkkua tässä, kun monet tarinat ovat sillä kielellä. Pitäisi toisaalta löytää Suomesta jotain samantyylisiä ihmisiä. Viihtyisin varmasti sellaisessa porukassa, missä voisi vapaasti puhua. Ainoa ehkä ikävä piirre tässä on, että olen myös mieltynyt siihen, että "paritan" nykyisin monia miehiä eri sarjoista ja luen kyseisin tyylisiä tarinoita. Onhan meitä Suomessakin varmasti muitakin ja nuori vasta olen. Oz,  Sons of anarchy, Shameless, Misfits, Skins, Riverdale, Spartacus ja lukemattomat elokuvat rakkaita edelleen. Ainakin olin rehellinen :)

Mj tapauksessa ei kyse ole edes faniudesta vaan lasten puolustamista kun se hyväksikäyttö tapahtuu ihan muualla kuin MJ syytön ja vainaakin jo. Sen takai siitä puhutaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt on ihan yleistietoa, yksikään mies ei ala seurustelemaan naisen kanssa jonka kotona on huone täynnä jotain fanikamaa, sehän on suoraan kauhuleffasta.

Sinä et ole yhtäkuin kaikki miehet etkä voi puhua valitettavasti kuin omasta puolestasi. Minulla on edelleen näin parikymppisenä lempimuusikkoni kuva isoissa kehyksissä olohuoneessa, hänen musiikkinsa on osa lähes päivittäistä elämääni ja tykkään puhua hänestä paljon. Silti minulla on mies ja hän kunnioittaa ja arvostaa sitä, että minulle jokin asia on noin tärkeä. Eivät kaikki ole yhtä ahdasmielisiä kuin sinä - onneksi. :) 

Parikymppisenä vielä normaalia, mutta noinkohan on sama kuva vielä 40-vuotiaana. Luultavasti pidät kyseisestä musiikista edelleen, mutta se ei mitenkään näy sinusta tai sisustuksestasi. Et myöskään pidä tärkeänä että ystävilläsi on sama musiikkimaku kuin sinulla. Asia ei enää ole kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä. Etkä todellakaan kehtaisi kulkea pukeutuneena johonkin fanipaitaan. Näin käy useimmille aikuisille.

En pidä fanipaitoja nykyäänkään, joten tuskin myöhemminkään. Uskon, että sama kuva löytyy minulta vielä silloin nelikymppisenäkin, jos vain saan elää sinne asti. Ei se rakkaus sitä musiikkia (tai mitä vaan todella tärkeää) kohtaan katoa mihinkään vaikka ikää tulisikin lisää. En voi ymmärtää, miksi sen pitäisi olla hävettävä asia. Tai miksi se olisi noloa tai sinulta jotain pois, että joku keski-ikäinen kulkee fanipaidassa tuolla? Uskon että ennen kaikkea te, jotka ahdistutte siitä että jollakin toisella on elämässä jotain sellaista tärkeää mitä ette itse ole kokeneet, olette niitä mieleltään vähän vinksahtaneita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt käsi sydämellä, te jotka olette "kovia faneja", mitä psyykenlääkkeitä syötte tällä hetkellä?

En tiedä, missä menee "kovan fanin" raja, mutta itselleni eräs jo nyt edesmennyt muusikko on todella tärkeä, kuin ystävä. Hänen musiikkinsa on antanut minulle niin paljon, kliseistä ehkä mutta se myös pelasti minut useasti vaikeina aikoina kun kukaan "oikeassa elämässä" ei ollut vierellä ja tukena. Hän tai hänen musiikkinsa ei koskaan ottanut minulta mitään, ei odottanut mitään eikä vaatinut mitään toisin kuin moni ihminen lähipiirissä. Voin sanoa olevani fani, suhtaudun kyseiseen ihmiseen arvostuksella ja hän on minulle tärkeä.

Olenko siis päästäni sairas mielestäsi? Minusta tuo on hieno asia, ja olen iloinen kaikkien niiden puolesta kenellä on joku, johon tukeutua koska tahansa ja joku jota ihailla. Voisinhan esimerkiksi fanittaa naapurin äijää tai omaa äitiäni, olisiko se sairasta? N24

On se nyt aika kipeää tehdä jostakusta tuollainen ”epäjumala” -kuin ystävä. Haloo.

Mutta siis miksi? Kaipaisin vain asiallisia perusteluja, koska en vain ymmärrä. Miksi sinua ahdistaa jonkun toisen elämä noin kovasti? 

Täyain samaa mieltä! Olen vilpittömän hämmentynyt kun esim yksi tyyppi kannattaa tai fanittaa Liverpoolia. Mitä v.tun merkitystä sillä on meille?

Vierailija kirjoitti:

Täyain samaa mieltä! Olen vilpittömän hämmentynyt kun esim yksi tyyppi kannattaa tai fanittaa Liverpoolia. Mitä v.tun merkitystä sillä on meille?

No sinulle voisikin heittää vastakysymyksen; mitä v.tun merkitystä sillä on sinulle, mitä joku toinen fanittaa tai ylipäätään elämällään tekee?

Kyllä kovakin fanittaminen voi aikuisella olla tietoinen valinta johon sisältyy huumoriakin. Onko ilmiö tervettä vai "pipipään" touhua määrittyy pitkälti siitä osaako henkilö nähdä fanituksensa ulkopuolelta käsin, pitää sitä harrastuksena eikä elämänsisältönä ja varsinkin jos fanitukseen liittyy huumoria, niin ollaan ihan terveellä pohjalla. Fanitan Game Of Thronesia. Nyt jo jännittää millainen viimeisestä kaudesta tulee, ja katsoin kertauksen vuoksi kaikki 7 kautta jokaisen jakson uudestaan ennen kuin viimeinen kausi alkaa. Tv. psykologi (mutta meitähän moni pitääkin epänormaaleina).

Juu Presidentti fanitti Stalinia ja aika moni aikuinen ja ihan kiihkoissaan että tuota noin.776

Tuntenut useammankin psykologin ja psykiatrin ja m-t hoitsun jotka jakelivat diagnoosejaan surutta potilailleen juuri noin fanituksesta, mutta fanittivat itse Stalinia ja Leniniä aikatavalla :) Hahah, ihan riippuu kuulkaa trendeistä kuka on vallassa....ja pressakin, aikuinen nainen meni vielä Stalinin postmortyymeille synttäreillekin...niin tuossa jo raja menee rikki....?

Ap nyt vaan yrittää vanhanaikaista vallankäyttöään ikivanhalla tutkinnollaan. Ei Internetaikaan ihmiset enää juokse noin naruissa aivopestyinä.

Vierailija kirjoitti:

Tuntenut useammankin psykologin ja psykiatrin ja m-t hoitsun jotka jakelivat diagnoosejaan surutta potilailleen juuri noin fanituksesta, mutta fanittivat itse Stalinia ja Leniniä aikatavalla :) Hahah, ihan riippuu kuulkaa trendeistä kuka on vallassa....ja pressakin, aikuinen nainen meni vielä Stalinin postmortyymeille synttäreillekin...niin tuossa jo raja menee rikki....?

Ap nyt vaan yrittää vanhanaikaista vallankäyttöään ikivanhalla tutkinnollaan. Ei Internetaikaan ihmiset enää juokse noin naruissa aivopestyinä.

Fanipatsaitakin oli aika monta :)

Fanitus on ihan parasta. Kun hurahtaa johonkin uuteen juttuun tuntuu kuulkaas ihan samalta kuin voimakas ihastuminen. Se on ihanaa. Toki aivan kuten ihastuminenkin, se voi mennä överiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorilla naisilla se on normaalia siihen asti, kun oikeat poikaystävät tulevat kuvioon. Itsellä tämä tapahtui 23v.

Poikaystävän saatuaan ei enää pidä musiikista, elokuvista, televisiosarjoista? Joillakin se muu elämä ei lopu seurustelun alkuun.

Ei, enää ei eletä 1950 -lukua. Sen koodiston mukaan mies saisi jatkaa fanituksiaan entistä innokkaammin, kun taas nainen haaveilisi vain häistä ja kodin sisustuksesta.

Se juna meni jo, eikä tarvitse tulla takaisin.

Fanitan vauvapalstaa

Vauvapalstan mammat on ihania❕❗

Mun mies juoksee, ruusu jalassa, pesäpallo katsomaan, seuraavana päivänä päivystyksen. On ollut fani noin 9v. Joskus toivon, että loppu tulisi pileporukka fanibussissa.