Mitä "yliluonnollisia" juttuja teille on käynyt?
Otsikolla tarkoitan siis sitä, että ovat kuitenkin järjellä selitettävissä vaikka ehkä kaukaa haettujakin. Lähinnä milloin olette pelästyneet tai alkaneet miettiä, että onkohan tässä nyt jotain muutakin. Saa toki kertoa asioita joita ei voi selittää, mutta haluaisin pitäytyä tositapahtumissa.
Kommentit (3733)
Joskus vuosia sitten oli joku 9 päivää ulostamatta.
Yhteensattumia on ollut. Olen aiemminkin varmaan kertonut, että kun vielä asuin vanhempien kanssa ja katsoimme yhdessä tv:tä, sattui toisinaan sellaisia "erikoisefektejä". Esim. kun tv-ohjelmassa poliisiauto alkoi ajaa sireeni ulvoen, niin kohta moottoritieltä muutaman sadan metrin päästä alkoi kuulua vastaava ääni, hälytysajoneuvo ajoi pillit huutaen kotipaikan ohi.
Kerran saunan jälkeen tv:stä tuli Alfred Hitchcockin ohjelma, jonka alussa hän aina esitteli illan tarinan. Olimme siinä kylpytakeissa ja märät hiukset kampaamatta, kun Hitchcock pysähtyi katsomaan kameraan ja kysyi englanniksi jotain sen tyylistä kuin oletteko muuten huomanneet, minkä näköisiä olette.
Vierailija kirjoitti:
Muutama viikko sitten näin neljän aikaan aamuyöstä unta, jossa joku nukkui vieressäni raskaasti hengittäen. Herättyäni unesta pystyin edelleen kuulemaan tämän "toisen" raskaan ja todella äänekkään hengityksen takanani. Meni pari sekuntia, että tilanteen outous iski tajuntaani, ja käännyin katsomaan – jolloin ääni lakkasi saman tien. Asun yksin, enkä omista lemmikkejä.
En usko, että kyseessä oli unihalvaus, pystyinhän kääntymään ympäri. Yksi mahdollinen selitys on, että hengitys oli omaani, mutta on outo ajatus, että hengityksen rytmi ja äänenvoimakkuus säilyisi täysin samana heräämisestä huolimatta. En muista koskaan heränneeni pöhisten kuin puhjennut harmonikka :D Kärsin tosin joskus ns. räjähtävän pään syndroomasta, jossa unen ja valveen rajamailla kokee voimakkaita äänihallusinaatioita, joten joku tämän tyyppinen ilmiö on varmaan kaikkein järkevin selitys.
Olen joskus herännyt omaan kuorsaukseeni niin, että luulin ensin olevani hereillä ja ihmettelin mistä ääni kuuluu. Unen ja valveen rajamailla todellisuus voi vääristyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi on heti "uskis", jos sanoo, että Jeesuksen nimi on niin voimakasta kristusenergiaa, että sen ääneen sanominen karkottaa pahat henget. Miksi pitää lähteä tästä ketjusta jos "uskoo" niin? Itse tiedän, että asia on näin. Enkä ole kyllä yhtään "uskis" tai tuputa mitään. Jotenkin vain harmi, että heti hyökätään ja pidetään muutenkin vähintään vähä-älyisenä.
Hyvä neuvo oli tuo suojakuplan kuvitteleminen. Sitä voi vahvistaa sanomalla sen ääneen "suojakuplani on mahtava" (asioiden ääneen sanominen tekee siitä henkimaailmallekin vakavammin otettavan, mutta mielessään voi myös sanoa.)
Jos hengeltä kysyy jotain kolme kertaa, hänen on pakko vastata, hyvä kysymys on esim. Kuka olet ja miksi olet täällä?Noh on minullakin kokemuksia. Meditoidessa meinasi kerran peitto lähteä päältä, tuntui siltä kun joku olisi vetänyt sitä. Keskeytin meditoinnin siltä kertaa kun säikähdin niin paljon. Yleensä Meditoidessa henkikohtaamiset ovat rauhoittavia, näen paljon kasvoja, silmiä ja värejä, joskus selkeitä näkyjä. Tärkeintähän olisi muistaa, että pelkoa ei ole, se on harhaa.
Näen meidän kellarissa henkiä, pyydän poistumaan ja poistuvatkin onneksi. Myös siskoni ja äitini näkee ja kuulee, itse vielä harjoittelen ennemminkin. Sisko ja äiti putsaavat paikkoja, hirveästi vanhoja kirouksia ja eksyneitä henkiä täällä päin.
Facebookissa on onneksi omat ryhmät meille henkisille, siellä ei ateistit tule "säälimään"
Ei kai muut kuin uskovaiset eli "uskikset" usko siihen Jeesukseen. Ei itselle ainakaan tulis mieleen hehkuttaa kuinka Jeesuksen nimeä hokemalla pahat henget lähtee käpälämäkeen, kun en usko, että Jeesus on jumalan poika.
Ohis
No okei, tämä määritelmä on ihan kohtuullisen hyvä. Mutta miksi sitten KAIKKI "uskikset" pakataan siihen tyrkyttäjän muottiin? Sekä kiihkouskovaisen kritstytyn (Päivi Räsäsen) muottiin?
Ja minkä uskonnon "uskis" sitten on jos kertoo tästä Kristusenergiasta?
Kun itse taas kerran en ole mitään näistä. Olen tutkinut omaa sisintäni, lukenut kanavointeja universumista jne. Suorastaan tutkinut asiaa. Niin sitten minut pakataan samaan muottiin kuin kristillisdemokraatit jotka julistaa raamattua ainoana totuutena.. Se minua jotenkin risoo... Itse kun tiedän raamutun olevan satukirja, joka kertoo ainakin viidestä eri Jessestä. Silti olen "uskis" ateistin mielestä, pelkkä uskis katekoriana riittää, mustavalkoisesti.
Samaa mieltä. Olen töissä usean uskovaisen kanssa eikä kukaan ole tuputtanut uskoaan.
Aivan ilmeinen vanhan holkkitupakan tuoksu kun nousi vanhan ulkorakennuksen yläkertaan ja mitään juuttisäkkejä tai sisalia ollut mistä vastaavaa hajua.
Kävin huumorimielessä erään kamppailu "gurun" seminaarilla Etelä-Euroopassa lomareissun yhteydessä. Mies väitti että kykenee koskettamatta kaatamaan vastustajansa "jedi voima" tyylisesti.
Hän myös demonstroi minuun hermopiste kosketuksia, jotka lamasivat minut täysin. Näytti miten puhekyky otetaan pois. Kun juttelin myöhemmin näistä lääkärituttavan kanssa, niin hän ei uskonut ja ajatteli että tämä on joku huono vitsi.
Tuo mestari sai minut polvilleen pelkällä käsien heilautuksella.
Netissä on paljon materiaalia jossa vanhaa herraa herjataan mielipideosiossa.
Totuus nyt näyttäisi olevan lähemmäs mystinen.
Miettikää miltä tuntuu kun kaveri painaa teitä käsien hermoista siten että ette enää muista miten puhutaan?
Vetää hiljaiseksi.
Minulta tuli kerran -90 luvulla pieru ilman hajua. En ymmärrä tätä vieläkään. Eikä kukaan tuttukaan tätä usko. Se oli yksi sateinen elokuinen aamu peiton alla. Selvästi pitkä kumean pillimäinen ääni lähti. Huusin tyttöystävänkin paikalle. Kumpikin todettiin, ettei mitään hajua koko jutusta. Outoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lueskelin nuorena Aku Ankkaa sängyssä ja äitini tuli töistä ja paineli suoraan kylppärin ovelle huutaen "Vauhtia! Mulle tulee kakka housuun!" Menin katsomaan että mitä se melskaa ja vessan ovi oli lukossa vaikka asuimme kaksin. Tuo oli eka, muttei suinkaan vika creepy kokemus siinä asunnossa ! Näin äitini kaksoisolennon sohvalla asennossa, jonka nykyään tulkitsisin kännykän katsomiseksi mutta tuolloin luulin äidin kääntävän sätkää, kasvoja en nähnyt mutta mustat hiukset ja kun asunnossa ei kerran muita ollut niin äitini oletin siinä istuvan. Moikkasin ja menin keittiöön lämmittämään syötävää, sitten huutelin "äidilleni " että "Otatko sä kahvii?" mutta asunnossa ei ollutkaan ketään. Äiti oli jäänyt ylitöihin. Kerran kuulimme molemmat suihkun äänen ja äiti kysyi oliko Mikke (nimi muutettu, yksi sen aikainen poikakaveri ) mennyt suihkuun mutta Mikken kanssa ei oltu edes nähty sinä päivänä. Äiti meni kylppäriin ja suihkun lattia oli märkä. Alkoi olla aika inha olo katsoa siellä asunnossa Salaisia Kansioita äidin mentyä nukkumaan, teki mieli saada joku Scully selittämään meillekin ettei aaveita ole olemassa.
Suihkun hana viallinen? Joku unohtanut päälle?
Melkein paskansin kauhusta alleni, kun istuin taloyhtiön saunassa ja kylppärin automaattihanalla varustettu suihku käynnistyi. Luulin ensin että olin unohtanut oven auki ja joku oli tullut vuorollani luvatta sisään, mutta ei siellä ketään ollut.
Se hana meni sen jälkeen useaan kertaan itsestään päälle, ja minulla jäi saunomiset lyhyeksi.
Tapasin oikean chi-mestarin kirjoitti:
Kävin huumorimielessä erään kamppailu "gurun" seminaarilla Etelä-Euroopassa lomareissun yhteydessä. Mies väitti että kykenee koskettamatta kaatamaan vastustajansa "jedi voima" tyylisesti.
Hän myös demonstroi minuun hermopiste kosketuksia, jotka lamasivat minut täysin. Näytti miten puhekyky otetaan pois. Kun juttelin myöhemmin näistä lääkärituttavan kanssa, niin hän ei uskonut ja ajatteli että tämä on joku huono vitsi.
Tuo mestari sai minut polvilleen pelkällä käsien heilautuksella.
Netissä on paljon materiaalia jossa vanhaa herraa herjataan mielipideosiossa.
Totuus nyt näyttäisi olevan lähemmäs mystinen.
Miettikää miltä tuntuu kun kaveri painaa teitä käsien hermoista siten että ette enää muista miten puhutaan?
Vetää hiljaiseksi.
Ehkä olet vain helposti suggeroitavissa?
Kerran oli kotona siivottu, kun tulin synnäriltä. Sen jälkeen ei ole tapahtunut.

Puhekyvyn saa nopeamminkin pois, kun vetää takasuoran "lännen heijarin" leukaperiin.
Mallia Ben Cartwright.
Vierailija kirjoitti:
Lapsena kävelin koulusta kotiin kun näin liikettä metsässä, semmoinen iso tumma möhkäle liikkui nopeasti puiden takana ja näytti kovasti muumien möröltä. Saattoi se tietysti olla mielikuvitustakin kun pimenevä ilta ja yksin olin ja pieni tyttö mutta monet kuulivat tuossa metsässä outoja ääniä
Vielä palaan tähän mörköaiheeseen, joka ketjussa on aiemminkin tullut esiin. Netissä on paljon kertomuksia mörköjen kohtaamisesta, ja huomionarvoista on, että lähes kaikissa tapauksissa mörön on nähnyt nuori mies tai poika. Tyttöjen ja naisten kertomuksia on murto-osa. Mistäköhän voisi johtua?
Keinutuoli keinui itsekseen. Se oli karmivinta mitä oon kokenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsena kävelin koulusta kotiin kun näin liikettä metsässä, semmoinen iso tumma möhkäle liikkui nopeasti puiden takana ja näytti kovasti muumien möröltä. Saattoi se tietysti olla mielikuvitustakin kun pimenevä ilta ja yksin olin ja pieni tyttö mutta monet kuulivat tuossa metsässä outoja ääniä
Vielä palaan tähän mörköaiheeseen, joka ketjussa on aiemminkin tullut esiin. Netissä on paljon kertomuksia mörköjen kohtaamisesta, ja huomionarvoista on, että lähes kaikissa tapauksissa mörön on nähnyt nuori mies tai poika. Tyttöjen ja naisten kertomuksia on murto-osa. Mistäköhän voisi johtua?
Mörkö on nainen. Ehkä miehet ja pojat eivät vaan tunnista naapurin mammaa.
Kerran tulin kotiin ja ufo oli laittanut kahvinkeittimen päälle. Oli jättänyt tilkan kahviakin pannun pohjalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsena kävelin koulusta kotiin kun näin liikettä metsässä, semmoinen iso tumma möhkäle liikkui nopeasti puiden takana ja näytti kovasti muumien möröltä. Saattoi se tietysti olla mielikuvitustakin kun pimenevä ilta ja yksin olin ja pieni tyttö mutta monet kuulivat tuossa metsässä outoja ääniä
Vielä palaan tähän mörköaiheeseen, joka ketjussa on aiemminkin tullut esiin. Netissä on paljon kertomuksia mörköjen kohtaamisesta, ja huomionarvoista on, että lähes kaikissa tapauksissa mörön on nähnyt nuori mies tai poika. Tyttöjen ja naisten kertomuksia on murto-osa. Mistäköhän voisi johtua?
Olen lukenut samoja, osa on aika karmivia. Joku reipas oli joskus kartoittanut näitä mörköhahmotarinoita ja ne kuulemma keskittyvät lähinnä (lounais?)rannikolle ja jonnekin Hämeen tienoille sisämaahan. Kiintoisaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lueskelin nuorena Aku Ankkaa sängyssä ja äitini tuli töistä ja paineli suoraan kylppärin ovelle huutaen "Vauhtia! Mulle tulee kakka housuun!" Menin katsomaan että mitä se melskaa ja vessan ovi oli lukossa vaikka asuimme kaksin. Tuo oli eka, muttei suinkaan vika creepy kokemus siinä asunnossa ! Näin äitini kaksoisolennon sohvalla asennossa, jonka nykyään tulkitsisin kännykän katsomiseksi mutta tuolloin luulin äidin kääntävän sätkää, kasvoja en nähnyt mutta mustat hiukset ja kun asunnossa ei kerran muita ollut niin äitini oletin siinä istuvan. Moikkasin ja menin keittiöön lämmittämään syötävää, sitten huutelin "äidilleni " että "Otatko sä kahvii?" mutta asunnossa ei ollutkaan ketään. Äiti oli jäänyt ylitöihin. Kerran kuulimme molemmat suihkun äänen ja äiti kysyi oliko Mikke (nimi muutettu, yksi sen aikainen poikakaveri ) mennyt suihkuun mutta Mikken kanssa ei oltu edes nähty sinä päivänä. Äiti meni kylppäriin ja suihkun lattia oli märkä. Alkoi olla aika inha olo katsoa siellä asunnossa Salaisia Kansioita äidin mentyä nukkumaan, teki mieli saada joku Scully selittämään meillekin ettei aaveita ole olemassa.
Suihkun hana viallinen? Joku unohtanut päälle?
Melkein paskansin kauhusta alleni, kun istuin taloyhtiön saunassa ja kylppärin automaattihanalla varustettu suihku käynnistyi. Luulin ensin että olin unohtanut oven auki ja joku oli tullut vuorollani luvatta sisään, mutta ei siellä ketään ollut.
Se hana meni sen jälkeen useaan kertaan itsestään päälle, ja minulla jäi saunomiset lyhyeksi.
Automaattihanoilla on taipumusta sekoilla ilman mitään yliluonnollista. Ei syytä pelkoon!
Vierailija kirjoitti:
Kerran oli kotona siivottu, kun tulin synnäriltä. Sen jälkeen ei ole tapahtunut.
Jaa. Meillä minä siivoan joka viikko ja niin tein, kun palasin synnyttämästäkin. Ei edes silloin saanut lomaa. Yliuonnollista.
Muistan kuinka lapsuudenkodissani heräsin tärinää ja sitten syttyi äärimmäisen kirkas valo.
Hahmot tulivat valosta ja kantoivat minut yläilmoihin.
Olin jossain salissa jossa oli outoja intrumentteja joilla tekivät minusta tutkimusta.
Sanoivat että minulla on kasvain rinnassa mutta nyt se on pois. Se puhe tuli jotenkin suoraan tajuntaani.
Lopuksi yksi niistä olennoista tuli päälleni ja työntyi sisääni, Muistan kuinka se tuntui mustekslamsiselta lonkeroita. Seuraavana aamuna en muistanut tapahtunutta mutta vointini oli parempi kuin aikoihin vain niskassa oli outo patti.