Sinä, jonka omat vanhemmat ei auta lasten kanssa
koskaan esim. ottamalla heitä hetkeksi hoitoon, kertoisitko, millaisia ajatuksia ja tuntemuksia tämä sinussa herättää?
Entä oletko koettanut puhua asiasta vanhemmillesi? Jos, miten puhuminen on vaikuttanut?
Kommentit (48)
Ei herättänyt mitään tunteita. Hehän olivat jo minut ja sisarukseni hoitaneet. Eiköhän se yksi katras riitä yksille vanhemmille.
En oo puhunut, se on mitä se on. Surullista totta kai. Olen kyl kiitollisnen tästä omasta, läheisesttä, perheestä. Ja saa mut miettimään, etten ikinä tekisi omalle tyttärelleni niin.
Ei herätä mitään ajatuksia. Lapsilla on kunnallinen hoitopaikka, Suomessa kun on työssäkäyvien lapsilla oikeus päästä hoitoon, joten eipä tuosta isovanhempien hoitoinnottomuudesta ole mitään ongelmia tullut. Hammaslääkärissä tai kampaajalla ehtii käymään sinä aikana, kun lapset on päiväkodissa, joten aina joskus kiitän mielessäni päättäjiä siitä, miten hienosti asiat on
Isovanhempai nähdään 2-3 kertaa viikossa, hyvät välit meillä on, vaikka lapset päivähoitopaikan onkin saaneet.
En mä ajattele paljon mitään. Ei ollut suoraan sanottuna odotukset kovinkaan korkealla sen suhteen, että isovanhemmat osoittaisivat muka jotain kiinnostusta lapsenlapsiaan kohtaan. Siinäs elävät omaa elämäänsä, niin mä voin elää sitten omaa lapsineni. Onhan päiväkodit keksitty ja hoitajankin voi palkata, sitten ne lapset vuosien saatossa kasvaa, niin eipähän tarvi loppuelämää itsekään niitä jatkuvasti vahtia.
Totta kai se harmittaa ja surettaa, ennen kaikkea siksi, että lapsille ei synny oikeastaan minkäänlaista suhdetta isovanhempiinsa. Sukupolvien ketju katkeaa.
Nyt molemmat vanhempani ovat jo vanhoja ja äiti dementoinut ja hoitokodissa. Lapseni ovat lukioikäisiä. Vanhempani vielä väen väkisin halusivat muuttaa muutama vuosi sitten entiselle kotiseudulleen, melkein 400 km päähän. Varsinkin isä marisee koko ajan, miksen täältä singahta kuskaamaan häntä pitkin kyliä, hän kun on pihi mies eikä halua maksaa taksia. Joopa joo....
Lapset eivät heistä piittaa pätkääkään, eikä se mikään ihme ole, kun isovanhemmatkaan eivät heistä ole olleet koskaan kiinnostuneita. Kun kerran vuodessa nähdään (minä käyn katsomassa vanhempiani joka toinen kk, mutta en pakota lapsia mukaan kuin kerran vuodessa), isä kysyy minulta (ei siis lapsilta itseltään), miten heillä koulu menee, ja alkaa sitten heti selostaa omia asioitaan.
Ei siinä, en minä mitään avustamista edes olettanutkaan saavani, mutta sisarusteni (8 ja 11 vuotta vanhempia) lapsia he kyllä vahtivat aina välillä, mm. lomamatkojen aikana. Meidän esikoista äiti vahti puoli vrk, kun olin synnytämässä kuopusta. Siinä kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai se harmittaa ja surettaa, ennen kaikkea siksi, että lapsille ei synny oikeastaan minkäänlaista suhdetta isovanhempiinsa. Sukupolvien ketju katkeaa.
Nyt molemmat vanhempani ovat jo vanhoja ja äiti dementoinut ja hoitokodissa. Lapseni ovat lukioikäisiä. Vanhempani vielä väen väkisin halusivat muuttaa muutama vuosi sitten entiselle kotiseudulleen, melkein 400 km päähän. Varsinkin isä marisee koko ajan, miksen täältä singahta kuskaamaan häntä pitkin kyliä, hän kun on pihi mies eikä halua maksaa taksia. Joopa joo....
Lapset eivät heistä piittaa pätkääkään, eikä se mikään ihme ole, kun isovanhemmatkaan eivät heistä ole olleet koskaan kiinnostuneita. Kun kerran vuodessa nähdään (minä käyn katsomassa vanhempiani joka toinen kk, mutta en pakota lapsia mukaan kuin kerran vuodessa), isä kysyy minulta (ei siis lapsilta itseltään), miten heillä koulu menee, ja alkaa sitten heti selostaa omia asioitaan.
Ei siinä, en minä mitään avustamista edes olettanutkaan saavani, mutta sisarusteni (8 ja 11 vuotta vanhempia) lapsia he kyllä vahtivat aina välillä, mm. lomamatkojen aikana. Meidän esikoista äiti vahti puoli vrk, kun olin synnytämässä kuopusta. Siinä kaikki.
Meillä myös vahtivat sisaruseni lapsia, mutta minä onneksi olen aina ymmärtänyt, että kymmenen vuotta on paljon vanhemman ihmisen elämässä, joten ei ole tullut mieleenkään olla katkera ja velloa itsesäälissä, että omia lapsia ei hoidettu. No en kyllä olisi antanutkaan, koska sen verran huterassa kunnossa olivat muutenkin, joten voin kuvitella, että lapset olisi juosseet vapaasti lähijokeen, kun mummi ja pappa ei olisi huomanneet tai jaksaneet juosta perässä.
Tuntuu se joskus tietysti ikävältä, koska meillä ei miehen kanssa ole sen takia koskaan kahdenkeskistä aikaa. Mutta ei niitä voi lapsenvahdiksi pakottaakaan.
Eivät ole koskaan hoitaneet. Yhdessä on siellä kyläilty ja nähty. Itse olemme lapsemme halunneet ja itse ne hoidamme. He ovat jo hoitaneet meidät, se riittää. Jos tarvitsemme hätäapua, palkkaamme sitä.
Lähellä asuvat kaipasivat hoitoa jo itsekin ja toiset asui niin kaukana että väkisinkin jäivät etäisiksi (meidän piti aina mennä sinne, 20v aikana he eivät kertaakaan ole käyneet täällä etelässä).
Näillä pelimerkeillä mentiin, mitäpä se märehtimällä muuksi muuttuisi. Lapsikin on jo. Viimeinen elossa oleva isovanhempi muutti vielä vähän hankalampaan paikkaan, joten nähdään ehkä kerran vuodessa....mies sai itsekin tarpeekseen eikä juuri pidä yhteyttä isäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Lähellä asuvat kaipasivat hoitoa jo itsekin ja toiset asui niin kaukana että väkisinkin jäivät etäisiksi (meidän piti aina mennä sinne, 20v aikana he eivät kertaakaan ole käyneet täällä etelässä).
Näillä pelimerkeillä mentiin, mitäpä se märehtimällä muuksi muuttuisi. Lapsikin on jo. Viimeinen elossa oleva isovanhempi muutti vielä vähän hankalampaan paikkaan, joten nähdään ehkä kerran vuodessa....mies sai itsekin tarpeekseen eikä juuri pidä yhteyttä isäänsä.
Siis lapsikin on jo 12, eikä hoitoa tarvitse.
Mihinkähän tuo lauseen loppu katosi.
Helpottaa koska ei ole itselläni sitten taakkana ja velvollisuutena vanhusten hoitoon osallistuminen kun ikääntyvät.
Käyvät meillä kahvilla, muu ei sovi heille jos pitäisi huomioida meitäkin siinä mihen lapsia hoidetaan. Käydään mielellään sitten vastaavasti 15v päästä hoivakodissa kahvilla eikä puututa hoitajien tekemisiin siellä.
He ovat jo siinä kunnossa, että ovat enemmän autettavia kuin auttajia.
Äitini ei ole lainkaan kiinnostunut lapsenlapsistaan, joten en minäkään enää hänestä. Minä keskityn ydinperheeseeni ja nautin anopin aidosta rakkaudesta lapsenlapsiinsa. Onneksi anoppi on myös innokas auttamaan, eli saamme joskus myös kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa.
En ole äidilleni katkera, mutta omille lapsilleni en ikinä voisi tehdä samoin, vaan aion olla mahdollisten lapsenlapsieni elämässä mukana juuri niin aktiivisesti kuin vaan suinkin saan.
Toisen isovanhemmat asuu kaukana ja toisia ei kiinnosta. Pokkana sanoo että itsekin hoisivat itse vaikka mummut hoisi vuorotellen ja paljon.
Nykyään isovanhemmat ovat todella itsekkäitä. Harrastukset kiinnostaa, ei lapsen lapset .
Turha vinkua jos lapset ei isompana kaipaa tai käy.
Meillä isovanhempien luona vieraillaan 3-6 kertaa kuukaudessa, mutta lastenhoitajat tulee yksityisen yrityksen kautta. Ei isovanhemmuus ole ilmaisena hotajana olemista vaan monen sukupolven yhdessäoloa. Jos haluan omaa aikaa, soitan ammattitaitoisen lastenhoitajan olemaan lasten kanssa enkä oleta, että työstä ei tarvitsisi maksaa palkkaa.
Mulla on hirveät kusipäävanhemmat, itsekkäät, välinpitämättömät, lapsuudessani erittäin väkivaltaiset. Eivät ole omista lapsistaan välittäneet yhtään (lapset laitettiin 18v pihalle kotoa ja siihen loppui kaikki apu ja tuki).
Vanhempani ITSE saivat valtavasti apua ja lapsuuteni paras juttu oli seettä mummot hoitivat minua todella paljon.
Jotenkin tyhmänä luulin että mun vanhemmat muuttuis ja haluais auttaa ja olla isovanhempia. Väärin luultu.
Mulla ollut 11 vuotta lapsia ja sinä aikana eivät ole käyneet yhdenkään ristiäisissä, yksilläkään syntyäreillä, kertaakaan jouluna, eivät käy, eivät soitteke, laoset eivät ole saaneet lahjan lahjaa jne. Niitä ei kiinnosta, viimeksi niistä kuulyi kaksi vuotta sitten. Sekään ei auta jos itse soittaa. Eivät vastaa.
Ovat PASKOJA vanhempia.. inhoan ja halveksin ja tipoaakaan en arvosta. Se että eivät hoida ei haittaisi mutta se että eivät yhtään välitä haittaa.
En aio auttaa noita kusipäitä vsnhoina, järkyttävän huonot vanhemmat.
Eivät ole hoitaneet tai muutenkaan auttaneet vaikka itse vietin lapsuuteni kesät mummolassa hoidossa kun vanhemmat matkustelivat. No, lähetin tsemppitekstarin kun toisella oli aivoverenvuoto ja toinen oli syöpähoidoissa. En millään ehtinyt katsomaan, koska minulla oli niitä kuuluisia omia menoja.
Ette arvaakaan, miten suomalainen ja häiriintynyt tämä ketju on. Ap kysyy henkilökohtaisia tuntemuksia, ja heti joku on omahyväisesti lesoilemassa, miten HÄNEN ei tulisi mieleenkään velloa itsesäälissä ja kyllä HÄN osaa palkata lastenhoitajan.
Tunnekylmyys ja oman lähisuvun täydellinen evvk ei ole kuulkaa mikään leuhkimisen aihe.
Tässä ei ole kyse siitä, etteikö päivähoito toimisi ja Mll:stä rahalla saisi hoitajaa muutaman tunnin pätkiksi. Kyse on välittämisestä, rakkaudesta ja mahdollisesti pidemmästä hoitoavusta.
Pienten lasten vanhemmat ovat uskomattoman yksin lastenhoidon kanssa tätä nykyä. Vielä 1980-luvulla kunnastakin sai kunnallisen kotihoitajan, jos vaikkapa vanhempi sairastui. Ei saa enää, koska 90-luvun laman aikana kotihoitajien määrää pienennettiin säästösyistä kolmannekseen aiemmasta. Ja ne vähät ovat kiireisiä ikäihmisten hoidon kanssa.
Yksin ilman apua pärjää, muttei se mikään ilon aihe ole. Normaalille ihmiselle ainakaan.
Vein vääriä tuliaisia lapselle ja miniä heitti mut pellolle. En uskalla enää soittaakaan. Kuulema pilaan heidän lapsensa.