Sinä, jonka omat vanhemmat ei auta lasten kanssa

Tottunut jo asiaan. Meillä on 6 lasta ja nuorin 1.v, vanhin 12.v. Koskaan eivät ole olleet missään yötä tai meillä ollut lastenvahteja. Aina on ristiäiset ja muut juhlat järjestetty pienen vauvan kanssa ilman apuja. Alkuun siitä vedin isoakin stressiä mutta nykyään en. Ei kaikilla vain ole sellaista ymmärrystä lapsiperhe-elämälle.

Kerran otin puheeksi, mutta keskustelu ei ottanut ollenkaan tuulta alleen.

En vaivaa päätäni asialla. Kaikilla ei ole ja asia vain on näin.

Ei heidän tarvitse minun lapsiani hoitaa. He ovat jo hoitaneet omansa.

Mä1230 kirjoitti:

Toisen isovanhemmat asuu kaukana ja toisia ei kiinnosta. Pokkana sanoo että itsekin hoisivat itse vaikka mummut hoisi vuorotellen ja paljon.

Nykyään isovanhemmat ovat todella itsekkäitä. Harrastukset kiinnostaa, ei lapsen lapset .

Turha vinkua jos lapset ei isompana kaipaa tai käy.

Niin tuttua! Munkin vanhemmat ilmoitti raskausaikana että periaatepäätöksestä eivät sitten tule auttamaan lastenhoidossa ikinä, ei edes hätätapauksessa. He ovat omansa jo hoitaneet. Ja eivät ole todellakaan auttaneet, hirveässä elämän ja kuoleman hädässä ilmoittivat että ” johan sanoinme että emme auta koskaan”. Naapuri sit pelasti ja välitti meistä enemmän kuin omat verisukulaiseni..

Tuo hoidimme omamne on TÄYTTÄ PASKAA. Molemmat mummot auttoi 3-5 kertaa viikossa, oltiin joka toinen vkl mummolassa, kaikki kesät, kaikki koulujen lomat, mummot hoiti ja vsnhemmat reissasi kahden ympäri eurooppaa hoitamassa parisuhdetta.

Sitä nää itsekkäät paskat tekee edelleen. Viimeksi kerkesivät KOLME VUOTTA SITTEN piipahtamaan. On karaoke, eläkeliiton kerhot, jotellilomat, vironmatkat. Kerta vuoteen soittavat ja siinä on isovanhempien ”rakkaus”.

VMP mitkä paskapäät

Pitkästä aikaa tätä itkua. Käyn työssä, tarvitsen lepoaikani. En jaksa hoitaa kolmea pientä lasta, jotka luulevat saavansa tehdä mitä vain. Ei saa kieltää, en voi hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Tottunut jo asiaan. Meillä on 6 lasta ja nuorin 1.v, vanhin 12.v. Koskaan eivät ole olleet missään yötä tai meillä ollut lastenvahteja. Aina on ristiäiset ja muut juhlat järjestetty pienen vauvan kanssa ilman apuja. Alkuun siitä vedin isoakin stressiä mutta nykyään en. Ei kaikilla vain ole sellaista ymmärrystä lapsiperhe-elämälle.

Kerran otin puheeksi, mutta keskustelu ei ottanut ollenkaan tuulta alleen.

En vaivaa päätäni asialla. Kaikilla ei ole ja asia vain on näin.

Aika outoa, jos 12-vuotias ei ole ollut missään yötä. Kavereilla? Serkuilla? Leireillä? Miten ihmeessä olette järjestäneet elämänne noin eristäytyneeksi?

Eipä näy sitten olleen liian raskasta oleminen ja eläminen kun niitä lapsia noin siunatusti on ehtinyt ja halunnut kumminkin tehdä.

Mua ei haittaa HOITAMATTOMUUS. Sen on ihan ok jos isovanhemmat muuten pitää yhteyttä, haluaa tavata ja on kiinnostuneita. Mutta mua vaivaa ja katkeroittaa täydellinen VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS. Todella loukkaavaa ja törkeää, eivät muista/tiedä edes lasteni ikiä ta nimiä, ei kiinnosta nähdä eikä tavata.

Tämä siis niille jotka kehtaa tulla vänisemään että ei ole isovanhempien tehtävä hoitaa. Ei olekaan! Mutta niiden tehtävä jukoliste olis edes vähän VÄLITTÄÄ.

Nykyisovanhemmistavarmaan yli puolet on itsekkäitä perseilijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Pitkästä aikaa tätä itkua. Käyn työssä, tarvitsen lepoaikani. En jaksa hoitaa kolmea pientä lasta, jotka luulevat saavansa tehdä mitä vain. Ei saa kieltää, en voi hoitaa.

Mun äiti on ollut eläkkeellä jo 12 vuotta ja ei ole yhtä ainoas kertaa hoitanut, auttanut tai tullut edes käymään. Varmaan hänkin ”tarvitsee lepoaikansa”. Terve on ja eläkeläishumpat juostaan kaikki läpi. Itsekäs ja vittumainen luonne on syy miksei ”jaksa”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottunut jo asiaan. Meillä on 6 lasta ja nuorin 1.v, vanhin 12.v. Koskaan eivät ole olleet missään yötä tai meillä ollut lastenvahteja. Aina on ristiäiset ja muut juhlat järjestetty pienen vauvan kanssa ilman apuja. Alkuun siitä vedin isoakin stressiä mutta nykyään en. Ei kaikilla vain ole sellaista ymmärrystä lapsiperhe-elämälle.

Kerran otin puheeksi, mutta keskustelu ei ottanut ollenkaan tuulta alleen.

En vaivaa päätäni asialla. Kaikilla ei ole ja asia vain on näin.

Aika outoa, jos 12-vuotias ei ole ollut missään yötä. Kavereilla? Serkuilla? Leireillä? Miten ihmeessä olette järjestäneet elämänne noin eristäytyneeksi?

Eipä näy sitten olleen liian raskasta oleminen ja eläminen kun niitä lapsia noin siunatusti on ehtinyt ja halunnut kumminkin tehdä.

Ei ole ei liian raskasta enkä usko että muillakaan lapsenteko on jäänyt sen varaan onko hoitoapua vai ei? Olisihan se kiva jos lasten arjessa olisi muitakin aikuisia läsnä, mutta tällaisella sakilla muutenkaan mitään "lapsivapaita" vietetä.

Vierailija kirjoitti:

Ette arvaakaan, miten suomalainen ja häiriintynyt tämä ketju on. Ap kysyy henkilökohtaisia tuntemuksia, ja heti joku on omahyväisesti lesoilemassa, miten HÄNEN ei tulisi mieleenkään velloa itsesäälissä ja kyllä HÄN osaa palkata lastenhoitajan.

Tunnekylmyys ja oman lähisuvun täydellinen evvk ei ole kuulkaa mikään leuhkimisen aihe.

Tässä ei ole kyse siitä, etteikö päivähoito toimisi ja Mll:stä rahalla saisi hoitajaa muutaman tunnin pätkiksi. Kyse on välittämisestä, rakkaudesta ja mahdollisesti pidemmästä hoitoavusta.

Pienten lasten vanhemmat ovat uskomattoman yksin lastenhoidon kanssa tätä nykyä. Vielä 1980-luvulla kunnastakin sai kunnallisen kotihoitajan, jos vaikkapa vanhempi sairastui. Ei saa enää, koska 90-luvun laman aikana kotihoitajien määrää pienennettiin säästösyistä kolmannekseen aiemmasta. Ja ne vähät ovat kiireisiä ikäihmisten hoidon kanssa.

Yksin ilman apua pärjää, muttei se mikään ilon aihe ole. Normaalille ihmiselle ainakaan.

Miksi isovanhempien välittäminen ja rakkaus ovat synonyymi hoitoavulle? Miksi ei lähdetä siitä, että eri sukupolvet ovat yhdessä eikä siitä, että isovanhempien tehtävänä on hoitaa, mikään muu yhteydenpito ei riitä.

Yksin ilman apua pärjää varmasti, mutta vasta 2000-luvulla perheet ovat aina ilman isää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottunut jo asiaan. Meillä on 6 lasta ja nuorin 1.v, vanhin 12.v. Koskaan eivät ole olleet missään yötä tai meillä ollut lastenvahteja. Aina on ristiäiset ja muut juhlat järjestetty pienen vauvan kanssa ilman apuja. Alkuun siitä vedin isoakin stressiä mutta nykyään en. Ei kaikilla vain ole sellaista ymmärrystä lapsiperhe-elämälle.

Kerran otin puheeksi, mutta keskustelu ei ottanut ollenkaan tuulta alleen.

En vaivaa päätäni asialla. Kaikilla ei ole ja asia vain on näin.

Aika outoa, jos 12-vuotias ei ole ollut missään yötä. Kavereilla? Serkuilla? Leireillä? Miten ihmeessä olette järjestäneet elämänne noin eristäytyneeksi?

Eipä näy sitten olleen liian raskasta oleminen ja eläminen kun niitä lapsia noin siunatusti on ehtinyt ja halunnut kumminkin tehdä.

Ei ole ei liian raskasta enkä usko että muillakaan lapsenteko on jäänyt sen varaan onko hoitoapua vai ei? Olisihan se kiva jos lasten arjessa olisi muitakin aikuisia läsnä, mutta tällaisella sakilla muutenkaan mitään "lapsivapaita" vietetä.

Lasten arjessa läsnäoleminen on nykyäidille sitä, että joku toinen hoitaa lapset, äidin ei tarvitse olla paikalla.

Ei juurikaan auttaneet. Auttoivat sisaruksiani ja puolisoni vanhemmat hänen sisarusten lapsia. Sisarukset olivat hoitovapailla vuosia, meillä ei siihen olllut taloudellista mahdollusuutta Monesti kävivät meillä syömässä, aina puhumassa näiden muiden lapsist. Mutta kyllä sit kelvattiin kun alkoivat itse sairastaa... Lapseni ovat nyt aikuisia. Silloin olin jäätävän uupunut kun lapset olivat pieniä. Nyt olen ylpeä siitä miten olemme ihan itse selvinneet ja kasvattaneet hyvin pärjääviä aikuisia. Lopulta se oli isovanhempien menetys ettei heille rakentunut suhdetta lapsiimme, jotka ovat omaa elämäämme valtavasti rikastuttaneet.Tsemppiä Sinulle!

Hoitakaa itse lapsenne, jos olette ne vääntäneet tähän maailmaan, jossa on jo liikaakin ihmisiä.

Jotkut vanhemmat tekevät lastensa hoitamisesta sellaisen suorituksen, että ymmärrän hyvin niitä isovanhempia, jotka eivät ota lapsenlapsiaan hoitoon. On sata ja yksi erilaista sääntöä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä, milloin saa ja milloin ei saa tehdä jne. Mua nauratti, kun ystäväni joutui menemään ensin harjoittelemaan lapsenlapsensa hoitamista miniänsä valvonnassa ja vasta sitten sai hoitaa lasta, kun oli oppinut kaikki säännöt. Oma äitini aikoinaan sanoi, että mummolassa on mummolan säännöt ja kotona on kodin säännöt, ota tai jätä. Ja mun lapset olivat paljon mummolassa, koska ei mua haitannut tippaakaan, vaikka siellä saivat tehdä jotain, mitä ei kotona saanut, tai päinvastoin. Mulla ei ole vielä lapsenlapsia, mutta jos joskus tulee, heidänkin kohdallaan pätee sama systeemi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette arvaakaan, miten suomalainen ja häiriintynyt tämä ketju on. Ap kysyy henkilökohtaisia tuntemuksia, ja heti joku on omahyväisesti lesoilemassa, miten HÄNEN ei tulisi mieleenkään velloa itsesäälissä ja kyllä HÄN osaa palkata lastenhoitajan.

Tunnekylmyys ja oman lähisuvun täydellinen evvk ei ole kuulkaa mikään leuhkimisen aihe.

Tässä ei ole kyse siitä, etteikö päivähoito toimisi ja Mll:stä rahalla saisi hoitajaa muutaman tunnin pätkiksi. Kyse on välittämisestä, rakkaudesta ja mahdollisesti pidemmästä hoitoavusta.

Pienten lasten vanhemmat ovat uskomattoman yksin lastenhoidon kanssa tätä nykyä. Vielä 1980-luvulla kunnastakin sai kunnallisen kotihoitajan, jos vaikkapa vanhempi sairastui. Ei saa enää, koska 90-luvun laman aikana kotihoitajien määrää pienennettiin säästösyistä kolmannekseen aiemmasta. Ja ne vähät ovat kiireisiä ikäihmisten hoidon kanssa.

Yksin ilman apua pärjää, muttei se mikään ilon aihe ole. Normaalille ihmiselle ainakaan.

Miksi isovanhempien välittäminen ja rakkaus ovat synonyymi hoitoavulle? Miksi ei lähdetä siitä, että eri sukupolvet ovat yhdessä eikä siitä, että isovanhempien tehtävänä on hoitaa, mikään muu yhteydenpito ei riitä.

Yksin ilman apua pärjää varmasti, mutta vasta 2000-luvulla perheet ovat aina ilman isää.

No kun just sitä välittämistä ja yhteydenpitoa ja kuulumistenvaihtoa EI OLE!! Etkö osaa lukea!!?

Olen surullinen lapseni puolesta sillä vanhempani olivat lapseni syntyessään jo niin huonossa kunnossa ettei oikein suhdetta voinut luoda. Nyt toinen jo kuollut joten se siitä vähäisestäkin suhteesta.

Olen tiennyt jo kauan ennen lapsen saamista, että ei ole tukiverkkoja ja yksin tulen mahdolliset lapseni hoitamaan. Toki päiväkoti on sitten hoitopaikka.

Meillä miehen vanhemmat ovat jonkin verran aiemmin hoitaneet lapsia, vaikka välimatkaa onkin aika paljon. Aikoinaan hoitivat miehen sisarusten lapsia paljonkin (me olemme nuorimpia sisaruksistamme ). Siis niin, että katsoivat pari tuntia silloin tällöin. Yökylässä olemme aina käyneet koko perheen voimin, koska välimatkaa tosiaan on. Kuitenkin nyt ihan parina viime vuonna on alkanut tulla jotain omituista seniiliyttä, että en oikein uskalla miehen kanssa jättää lapsia enää heille itse vahtimatta. Tyyliin mökillä jättää pari uimataidotonta ja vähän arkaa lasta yksin laituri nokkaan ja lähtee hakemaan itse 50 metrin päästä mökiltä sisältä tavaraa... Kyllähän ne siellä pysyy, vastaa. Voi Luoja, että juoksin lujaa sinne laiturille! (Olin itse yhden lapsen kanssa mökin pihapiirissä muualla, ja kysyin missä kaksi vanhinta). Tai äskettäin, että antoivat lapsille ulkoleikkeihin oikeat sahat käteen 6- ja 5-v.) Kun ne niistä tykkää. Ja vielä loukkaantuivat, kun tulin ulos ja huomasin asian ja suutuin. Appivanhemmat nyt jo yli 70 v., olleet melkein nelikymppisiä miehen syntyessä.

Omat vanhempani eivät oikein koskaan ole auttaneet lasten kanssa. Näennäisesti kyllä muistavat synttärit ja jouluna, mikä on toki mukavaa, mutta paljon enemmän arvostaisimme henkistä läheisyyttä. He eivät ota lapsiin mitään kontaktia kun nähdään. Kysyvät lasten kuulumisia minulta, eivät lapsilta. Todella muodollinen suhde siis.

Kyllähän tämä väsyttää välillä, mutta onneksi meillä on taas-arvoinen suhde, jossa kumpikin puhaltaa yhteen hiileen. Ja kun on päätetty yhdessä lapsia hankkia, niin yhdessä he myös hoidamme. Vaikka kieltämättä olen miettinyt paljon, millaista olisi, jos apua olisi enemmän saatavilla.

Vierailija kirjoitti:

Meillä miehen vanhemmat ovat jonkin verran aiemmin hoitaneet lapsia, vaikka välimatkaa onkin aika paljon. Aikoinaan hoitivat miehen sisarusten lapsia paljonkin (me olemme nuorimpia sisaruksistamme ). Siis niin, että katsoivat pari tuntia silloin tällöin. Yökylässä olemme aina käyneet koko perheen voimin, koska välimatkaa tosiaan on. Kuitenkin nyt ihan parina viime vuonna on alkanut tulla jotain omituista seniiliyttä, että en oikein uskalla miehen kanssa jättää lapsia enää heille itse vahtimatta. Tyyliin mökillä jättää pari uimataidotonta ja vähän arkaa lasta yksin laituri nokkaan ja lähtee hakemaan itse 50 metrin päästä mökiltä sisältä tavaraa... Kyllähän ne siellä pysyy, vastaa. Voi Luoja, että juoksin lujaa sinne laiturille! (Olin itse yhden lapsen kanssa mökin pihapiirissä muualla, ja kysyin missä kaksi vanhinta). Tai äskettäin, että antoivat lapsille ulkoleikkeihin oikeat sahat käteen 6- ja 5-v.) Kun ne niistä tykkää. Ja vielä loukkaantuivat, kun tulin ulos ja huomasin asian ja suutuin. Appivanhemmat nyt jo yli 70 v., olleet melkein nelikymppisiä miehen syntyessä.

Omat vanhempani eivät oikein koskaan ole auttaneet lasten kanssa. Näennäisesti kyllä muistavat synttärit ja jouluna, mikä on toki mukavaa, mutta paljon enemmän arvostaisimme henkistä läheisyyttä. He eivät ota lapsiin mitään kontaktia kun nähdään. Kysyvät lasten kuulumisia minulta, eivät lapsilta. Todella muodollinen suhde siis.

Kyllähän tämä väsyttää välillä, mutta onneksi meillä on taas-arvoinen suhde, jossa kumpikin puhaltaa yhteen hiileen. Ja kun on päätetty yhdessä lapsia hankkia, niin yhdessä he myös hoidamme. Vaikka kieltämättä olen miettinyt paljon, millaista olisi, jos apua olisi enemmän saatavilla.

Niin siis meidän lasten hoito on ollut sitä pari tuntia silloin tällöin. Miehen sisarusten lapsia saattoivat hoitaa viikkokaupalla.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vanhemmat tekevät lastensa hoitamisesta sellaisen suorituksen, että ymmärrän hyvin niitä isovanhempia, jotka eivät ota lapsenlapsiaan hoitoon. On sata ja yksi erilaista sääntöä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä, milloin saa ja milloin ei saa tehdä jne. Mua nauratti, kun ystäväni joutui menemään ensin harjoittelemaan lapsenlapsensa hoitamista miniänsä valvonnassa ja vasta sitten sai hoitaa lasta, kun oli oppinut kaikki säännöt. Oma äitini aikoinaan sanoi, että mummolassa on mummolan säännöt ja kotona on kodin säännöt, ota tai jätä. Ja mun lapset olivat paljon mummolassa, koska ei mua haitannut tippaakaan, vaikka siellä saivat tehdä jotain, mitä ei kotona saanut, tai päinvastoin. Mulla ei ole vielä lapsenlapsia, mutta jos joskus tulee, heidänkin kohdallaan pätee sama systeemi. 

Kyllä meilläkin isovanhemmat joutuivat ensin hoitamaan lasta valvonnan alaisena ennen kuin jätettiin yksin vastuuseen lapsesta. Tämä ihan siksi koska muutamat käsitykset kaipasivat hieman päivitystä, kuten:

- vauvalle ei anneta ruokaa kuin neljän tunnin välein, ei väliä vaikka kuinka huutaisi

- kariesta ei aiheuta mikään bakteeri, ihan sama vaikka lusikka kävisi ensin omassa suussa

- kyllä pienen matkan voi kulkea autossa sylissä ilman turvaistuinta, vaari ei ole koskaan ajanut kolaria

Jne jne... Jos mummolassa ei olisi ollut kodin säännöt, olisi mummoilla jäänyt meidän lapset hoitamatta.

Nostan vielä, kiinnostaa aihe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vanhemmat tekevät lastensa hoitamisesta sellaisen suorituksen, että ymmärrän hyvin niitä isovanhempia, jotka eivät ota lapsenlapsiaan hoitoon. On sata ja yksi erilaista sääntöä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä, milloin saa ja milloin ei saa tehdä jne. Mua nauratti, kun ystäväni joutui menemään ensin harjoittelemaan lapsenlapsensa hoitamista miniänsä valvonnassa ja vasta sitten sai hoitaa lasta, kun oli oppinut kaikki säännöt. Oma äitini aikoinaan sanoi, että mummolassa on mummolan säännöt ja kotona on kodin säännöt, ota tai jätä. Ja mun lapset olivat paljon mummolassa, koska ei mua haitannut tippaakaan, vaikka siellä saivat tehdä jotain, mitä ei kotona saanut, tai päinvastoin. Mulla ei ole vielä lapsenlapsia, mutta jos joskus tulee, heidänkin kohdallaan pätee sama systeemi. 

Kyllä meilläkin isovanhemmat joutuivat ensin hoitamaan lasta valvonnan alaisena ennen kuin jätettiin yksin vastuuseen lapsesta. Tämä ihan siksi koska muutamat käsitykset kaipasivat hieman päivitystä, kuten:

- vauvalle ei anneta ruokaa kuin neljän tunnin välein, ei väliä vaikka kuinka huutaisi

- kariesta ei aiheuta mikään bakteeri, ihan sama vaikka lusikka kävisi ensin omassa suussa

- kyllä pienen matkan voi kulkea autossa sylissä ilman turvaistuinta, vaari ei ole koskaan ajanut kolaria

Jne jne... Jos mummolassa ei olisi ollut kodin säännöt, olisi mummoilla jäänyt meidän lapset hoitamatta.

Jos mun lapseni aikanaan ajattelevat, että en osaa hoitaa lapsia, sitten heidän pitää hankkia joku taitavampi hoitaja tai hoitaa itse. Hyvin yksinkertaista. Mä kuitenkin uskon, että koska heillä itsellään on niin ihania muistoja omasta lapsuudestaan omassa mummolassaan, haluavat samaa isovanhempien hemmottelua omilleenkin.