Lue keskustelun säännöt.
Sinä, jonka omat vanhemmat ei auta lasten kanssa
30.03.2019 |
koskaan esim. ottamalla heitä hetkeksi hoitoon, kertoisitko, millaisia ajatuksia ja tuntemuksia tämä sinussa herättää?
Entä oletko koettanut puhua asiasta vanhemmillesi? Jos, miten puhuminen on vaikuttanut?
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ette arvaakaan, miten suomalainen ja häiriintynyt tämä ketju on. Ap kysyy henkilökohtaisia tuntemuksia, ja heti joku on omahyväisesti lesoilemassa, miten HÄNEN ei tulisi mieleenkään velloa itsesäälissä ja kyllä HÄN osaa palkata lastenhoitajan.
Tunnekylmyys ja oman lähisuvun täydellinen evvk ei ole kuulkaa mikään leuhkimisen aihe.
Tässä ei ole kyse siitä, etteikö päivähoito toimisi ja Mll:stä rahalla saisi hoitajaa muutaman tunnin pätkiksi. Kyse on välittämisestä, rakkaudesta ja mahdollisesti pidemmästä hoitoavusta.
Pienten lasten vanhemmat ovat uskomattoman yksin lastenhoidon kanssa tätä nykyä. Vielä 1980-luvulla kunnastakin sai kunnallisen kotihoitajan, jos vaikkapa vanhempi sairastui. Ei saa enää, koska 90-luvun laman aikana kotihoitajien määrää pienennettiin säästösyistä kolmannekseen aiemmasta. Ja ne vähät ovat kiireisiä ikäihmisten hoidon kanssa.
Yksin ilman apua pärjää, muttei se mikään ilon aihe ole. Normaalille ihmiselle ainakaan.
Miksi isovanhempien välittäminen ja rakkaus ovat synonyymi hoitoavulle? Miksi ei lähdetä siitä, että eri sukupolvet ovat yhdessä eikä siitä, että isovanhempien tehtävänä on hoitaa, mikään muu yhteydenpito ei riitä.
Yksin ilman apua pärjää varmasti, mutta vasta 2000-luvulla perheet ovat aina ilman isää.
Kuule, vielä aikuisellakin iällä voi yrittää kehittää tuota luetun ymmärtämistä, kun se on noin surkealla tolalla.
En viitsi noin idiootille muuta vastata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottunut jo asiaan. Meillä on 6 lasta ja nuorin 1.v, vanhin 12.v. Koskaan eivät ole olleet missään yötä tai meillä ollut lastenvahteja. Aina on ristiäiset ja muut juhlat järjestetty pienen vauvan kanssa ilman apuja. Alkuun siitä vedin isoakin stressiä mutta nykyään en. Ei kaikilla vain ole sellaista ymmärrystä lapsiperhe-elämälle.
Kerran otin puheeksi, mutta keskustelu ei ottanut ollenkaan tuulta alleen.En vaivaa päätäni asialla. Kaikilla ei ole ja asia vain on näin.
Aika outoa, jos 12-vuotias ei ole ollut missään yötä. Kavereilla? Serkuilla? Leireillä? Miten ihmeessä olette järjestäneet elämänne noin eristäytyneeksi?
Eipä näy sitten olleen liian raskasta oleminen ja eläminen kun niitä lapsia noin siunatusti on ehtinyt ja halunnut kumminkin tehdä.
Ei ole ei liian raskasta enkä usko että muillakaan lapsenteko on jäänyt sen varaan onko hoitoapua vai ei? Olisihan se kiva jos lasten arjessa olisi muitakin aikuisia läsnä, mutta tällaisella sakilla muutenkaan mitään "lapsivapaita" vietetä.
Lasten arjessa läsnäoleminen on nykyäidille sitä, että joku toinen hoitaa lapset, äidin ei tarvitse olla paikalla.
Haista ku.ipää iso paska. Nuuhkaise vaikka siitä käsivarrestasi. Kehtaatkin aukoa tuolla lailla päätäso kuuden lapsen äidille. Olet ilmisesti joko keskenkasvuinen vela tai henkisesti jäänyt sille tasolle, en tiedä kumpi on säälittävämpää.
Ohis
Suretti tottakai. Varsinkin kun sisko sai niin paljon apua kun pyysi. Meillä samanikäiseset lapset.
Järkyttynyt olin suorastaan.
Nykyään ajattelen että eipä ole kalavelkoja maksussa. Eipä tarvii autella kun vanhenee. Sisko hoitaa homman.
No, isäni on kuollut ja äitini asuu useamman tunnin ajomatkan päässä joten eivät ole olleet lastenhoitoapuna missään vaiheessa enkä ole siitä sen kummempaa ajatellut, lapsilla on ihan lämpimät välit mummoon kuitenkin ja useamman kerran vuodessa tavataan välimatkasta huolimatta. Lasten isän puolella tilanne on aika samanlainen, sielläkin vaari on kuollut lasten ollessa ihan pieniä ja mummo puolestaan on työelämässä vielä, hän tekee vuorotyötä ja leskeksi jäätyään on ollut erittäin aktiivinen eri harrastuksissa (tyhjä koti ahdisti aluksi, harrastukset oli pakokeino ja niistä löytyikin sitten lopulta se uusi sisältö elämään) mutta hänellä on myös käsissä sellainen vamma että ei pystynyt lasten ollessa pieniä heitä esim nostamaan. Siis istuessa pystyi ottamaan syliin tottakai mutta sellainen nostelu mitä pieni lapsi saattaa vaatia ei välttämättä olisi onnistunut joten ei lapset voinut siellä hoidossa olla, yhdessä kyläilimme puolin ja toisin.
Nyt kun lapset on kasvaneet niin viettävät mummon kanssa yhdessä aikaa kaupungilla tai harrastuksissa, kai se hoitoapunakin voidaan ajatella mutta toisaalta lapset voisivat olla tuon saman ajan yksin kotonakin. Meille on tärkeää vain se että viettävät aikaa yhdessä, sitä ei tarvitse tehdä meidän vanhempien takia eikä meidän aikataulujen mukaan.
Vanhemmat asuvat toisella puolella maapalloa. Edes teoriassa heillä ei ole mahdollisuutta hoitaa lapsia. Miehen vanhemmat taas ovat karjatilallisia 500 km päässä ja heillä on monta lastenlasta, kaksi ihan samassa pihapiirissäkin, joten sama juttu hoitamisen suhteen.
Jostain syystä vai tästä johtuenko emme ole edes kaivanneet mitään lastenhoitoapua suvulta. Pari vuotiaiksi on hoidettu ihan vuorotellen ja sitten lapset ovat menneet päiväkotiin. Meillä on myös luotettavia lastenhoitajia naapurustosta. Laitettiin vain muutamaan rappuun ilmoitus ja monta halukasta opiskelijatyttöä löytyi. Koko ajan ollaan voitu käydä kahdestaan syömässä tai työpaikan tilaisuuksissa.
Isovanhempia tavataan kesällä mökillä ja toisia isovanhempia maatilalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen surullinen lapseni puolesta sillä vanhempani olivat lapseni syntyessään jo niin huonossa kunnossa ettei oikein suhdetta voinut luoda. Nyt toinen jo kuollut joten se siitä vähäisestäkin suhteesta.
Olen tiennyt jo kauan ennen lapsen saamista, että ei ole tukiverkkoja ja yksin tulen mahdolliset lapseni hoitamaan. Toki päiväkoti on sitten hoitopaikka.
Missä ne isät on, kun äidit valittavat, että yksin joutuvat hoitamaan.
En edes uskalla mennä heidän kotikaupunkiin, kun viimeiksi heitti ulos ja kertoi sen olevan viimeinen kerta kun ostan krääsää, kun rohkenin ostaa lapselle ale-laarista 50% ruskovillan villa-silkkihaalarin ja 300€ kengätkin oli liian halvat.
Miniä on tehnyt jo pitkään kuolinsiivousta ja marittaa ja kaikki muiden tavarat, paitsi omansa lähes 50 paitaa, muut on krääsää ja roskis kamaa.
Tuskin miniäni jättäisi lasta hetkeksikään minulle hoitoon, kun saattaisin paistaa lettuja ja tarjota mansikoiden kanssa. Mansikassa kun on paljon sokeria ja muuta pahoja aineita.