Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ajatteletko koskaan universumin kokoa?
29.03.2019 |
Ja mitä tunteita se sinussa herättää?
Itse kärsin ahdistuksesta, ja huvittavaa kyllä, videot ja artikkelit universumin järjettömästä koosta saavat oloni paremmaksi. On uskomattoman rauhoittavaa tajuta olevansa vain mitättömän pieni piste ja että kaikki tämä on vain oma kokemukseni avaruudessa palloillessamme. Henkilökohtaisesti uskon "korkeampaan voimaan" ja se yhdistettynä miljardeihin valovuosiin, ja siihen että havaittavissa olevan universumin takana on varmasti vielä äärettömyyksiin asti vaikka mitä, on ollut parasta lääkettä ahdistukseeni huomisesta (= ei mistään järkevästä). Se että emme tiedä emmekä pysty tietämään, on itselleni miellyttävä ajatus.
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama kuinka kauas katsomme, universumi todistaa ja huutaa Jumalan olemassaoloa. Oikeastaan mitä kauemmas olemme päässeet näkemään, sitä enemmän. Ja kaiken keskellä olemme me (ainakin meille näyttää siltä, toki Luoja on luonut asioita ja elämää jota emme osaa edes kuvitella ja jota ei meille syystä ole vielä näytetty).
Miten universumi todistaa jumalan olemassaoloa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on hieno, lyhyt ja ytimekäs video aiheesta.
Tämän videon paras pointti on tuo Voyager 1:n ottama kuva Maasta - 6 miljardin kilometrin päästä. Tuossa pienessä pisteessä on koko maapallon historia.
Voyager 1 poistui aurinkokunnastamme elokuussa 2012. Tämä on ihan järjetön saavutus, että vuonna 1977 lähetetty luotain edelleen kommunikoi kanssamme ja on tällä hetkellä 21.2 miljardin kilometrin päässä maasta. Toivottavasti se jaksaa vielä puksuttaa ja lähettää havaintojaan meille :).
Voyager 2 pääsi ulos aurinkokunnastamme tähtien väliseen avaruuteen 5.11.2018. Elämme jännittäviä aikoja.
Se on mykistävä ajatus, että sillä kestää kymmeniätuhansia vuosia ennen kuin se saavuttaa lähimmän tähden.
Ahdistun aina kun ajattelen avaruutta... se on niin iso, loputon, pimeä ja arvoituksellinen. Ei voi tietää, mitä siellä on ja mihin se jatkuu. Se saa olon tuntemaan pieneksi, eikä siis sillä hyvällä tavalla, vaan sillä ettei olemassaolollani ole mitään merkitystä tässä suuressa kokonaisuudessa. Pelottaa ajatella, että me vain leijumme täällä keskellä tuntematonta galaksia ja kaikkialla on synkkyyttä, jossa kuolee jos hengittää ja...
Okei ehkä lopetan tähän
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on hieno, lyhyt ja ytimekäs video aiheesta.
Tämän videon paras pointti on tuo Voyager 1:n ottama kuva Maasta - 6 miljardin kilometrin päästä. Tuossa pienessä pisteessä on koko maapallon historia.
Voyager 1 poistui aurinkokunnastamme elokuussa 2012. Tämä on ihan järjetön saavutus, että vuonna 1977 lähetetty luotain edelleen kommunikoi kanssamme ja on tällä hetkellä 21.2 miljardin kilometrin päässä maasta. Toivottavasti se jaksaa vielä puksuttaa ja lähettää havaintojaan meille :).
Voyager 2 pääsi ulos aurinkokunnastamme tähtien väliseen avaruuteen 5.11.2018. Elämme jännittäviä aikoja.
Se on mykistävä ajatus, että sillä kestää kymmeniätuhansia vuosia ennen kuin se saavuttaa lähimmän tähden.
Joo lähimpään tähteen olisi suoraa tietä 76 000 vuoden matka.
*pää poksahtaa*
Enemmän mua ahdistaa Great Attractor eli painovoima-anomalia, jota kohden liikumme n. 600 km/s. Great Attractor on massaltaan n. 10 000 Linnunrataa ja sijaitsee n. 220 miljoonan valovuoden päässä. Se vetää puoleensa Linnunrataa, Andromedaa ja koko meidän galaktista naapurustoamme. Linnunrata itse tulee tielle eikä kunnolla pystytä näkemään mitä kohden liikumme hurjaa vauhtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahdistun aina kun ajattelen avaruutta... se on niin iso, loputon, pimeä ja arvoituksellinen. Ei voi tietää, mitä siellä on ja mihin se jatkuu. Se saa olon tuntemaan pieneksi, eikä siis sillä hyvällä tavalla, vaan sillä ettei olemassaolollani ole mitään merkitystä tässä suuressa kokonaisuudessa. Pelottaa ajatella, että me vain leijumme täällä keskellä tuntematonta galaksia ja kaikkialla on synkkyyttä, jossa kuolee jos hengittää ja...
Okei ehkä lopetan tähän
Eli sulle tulee päinvastainen olo kuin mulle. Mun mielestä on just ihanaa että hillumme vaan täällä mustassa avaruudessa kaukana kaikesta... Rakastan myös katsoa avaruusaiheisia elokuvia tämän takia. Auttaa tosi hyvin ahdistukseeni :). AP
Vierailija kirjoitti:
Enemmän mua ahdistaa Great Attractor eli painovoima-anomalia, jota kohden liikumme n. 600 km/s. Great Attractor on massaltaan n. 10 000 Linnunrataa ja sijaitsee n. 220 miljoonan valovuoden päässä. Se vetää puoleensa Linnunrataa, Andromedaa ja koko meidän galaktista naapurustoamme. Linnunrata itse tulee tielle eikä kunnolla pystytä näkemään mitä kohden liikumme hurjaa vauhtia.
Oooh, kiitos, nyt tiedän mistä alan lukea tänään illalla! :D AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Enemmän mua ahdistaa Great Attractor eli painovoima-anomalia, jota kohden liikumme n. 600 km/s. Great Attractor on massaltaan n. 10 000 Linnunrataa ja sijaitsee n. 220 miljoonan valovuoden päässä. Se vetää puoleensa Linnunrataa, Andromedaa ja koko meidän galaktista naapurustoamme. Linnunrata itse tulee tielle eikä kunnolla pystytä näkemään mitä kohden liikumme hurjaa vauhtia.
Ja tässä siis ei vaan se, että emme tiedä mikä siellä kiskoo meitä puoleensa vaan myös se, että ylipäätään liikumme halki universumin. Mitä jos matkalla tielle osuu vaikka ”villi” planeetta, joka ei ole sidottu minkään tähden vetovoimaan joka joko a) törmää meihin tai b) häiritsee kiertoratoja ja heittää meidät pois kultakutri-vyöhykkeeltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän mua ahdistaa Great Attractor eli painovoima-anomalia, jota kohden liikumme n. 600 km/s. Great Attractor on massaltaan n. 10 000 Linnunrataa ja sijaitsee n. 220 miljoonan valovuoden päässä. Se vetää puoleensa Linnunrataa, Andromedaa ja koko meidän galaktista naapurustoamme. Linnunrata itse tulee tielle eikä kunnolla pystytä näkemään mitä kohden liikumme hurjaa vauhtia.
Oooh, kiitos, nyt tiedän mistä alan lukea tänään illalla! :D AP
Ole hyvä! Youtubesta löytyy läjäpäin erittäin ahdistavia videoita, samoin kuin netistä virallisempaan tutkimusdataa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän mua ahdistaa Great Attractor eli painovoima-anomalia, jota kohden liikumme n. 600 km/s. Great Attractor on massaltaan n. 10 000 Linnunrataa ja sijaitsee n. 220 miljoonan valovuoden päässä. Se vetää puoleensa Linnunrataa, Andromedaa ja koko meidän galaktista naapurustoamme. Linnunrata itse tulee tielle eikä kunnolla pystytä näkemään mitä kohden liikumme hurjaa vauhtia.
Ja tässä siis ei vaan se, että emme tiedä mikä siellä kiskoo meitä puoleensa vaan myös se, että ylipäätään liikumme halki universumin. Mitä jos matkalla tielle osuu vaikka ”villi” planeetta, joka ei ole sidottu minkään tähden vetovoimaan joka joko a) törmää meihin tai b) häiritsee kiertoratoja ja heittää meidät pois kultakutri-vyöhykkeeltä?
Tää on hyvä pointti. Ei olekaan niin että aurinko kököttää paikallaan ja me kiltisti rullaamme sitä ympäri, vaan koko paketti onkin liikkeessä.
Ja mihin aika lopulta joskus loppuu? Joskus tsiljardien vuosien päästä kun kaikki on tuhoutunut eikä ole jäljellä enää yhtään ainutta energianhiukkastakaan? Ja koska silloin mitään ei voi tapahtua, ei ole myöskään enää aikaa eikä maailmankaikkeutta?
Eikös Lola tullut vasta kolmanneksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän mua ahdistaa Great Attractor eli painovoima-anomalia, jota kohden liikumme n. 600 km/s. Great Attractor on massaltaan n. 10 000 Linnunrataa ja sijaitsee n. 220 miljoonan valovuoden päässä. Se vetää puoleensa Linnunrataa, Andromedaa ja koko meidän galaktista naapurustoamme. Linnunrata itse tulee tielle eikä kunnolla pystytä näkemään mitä kohden liikumme hurjaa vauhtia.
Ja tässä siis ei vaan se, että emme tiedä mikä siellä kiskoo meitä puoleensa vaan myös se, että ylipäätään liikumme halki universumin. Mitä jos matkalla tielle osuu vaikka ”villi” planeetta, joka ei ole sidottu minkään tähden vetovoimaan joka joko a) törmää meihin tai b) häiritsee kiertoratoja ja heittää meidät pois kultakutri-vyöhykkeeltä?
Tää on hyvä pointti. Ei olekaan niin että aurinko kököttää paikallaan ja me kiltisti rullaamme sitä ympäri, vaan koko paketti onkin liikkeessä.
Ja mihin aika lopulta joskus loppuu? Joskus tsiljardien vuosien päästä kun kaikki on tuhoutunut eikä ole jäljellä enää yhtään ainutta energianhiukkastakaan? Ja koska silloin mitään ei voi tapahtua, ei ole myöskään enää aikaa eikä maailmankaikkeutta?
Just näin. Hurjaa ajatella, että planeetat seuraakin aurinkoa pyörteen omaisesti.
Video siitä, kuinka planeetat oikeasti kiertävät aurinkoa:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän mua ahdistaa Great Attractor eli painovoima-anomalia, jota kohden liikumme n. 600 km/s. Great Attractor on massaltaan n. 10 000 Linnunrataa ja sijaitsee n. 220 miljoonan valovuoden päässä. Se vetää puoleensa Linnunrataa, Andromedaa ja koko meidän galaktista naapurustoamme. Linnunrata itse tulee tielle eikä kunnolla pystytä näkemään mitä kohden liikumme hurjaa vauhtia.
Ja tässä siis ei vaan se, että emme tiedä mikä siellä kiskoo meitä puoleensa vaan myös se, että ylipäätään liikumme halki universumin. Mitä jos matkalla tielle osuu vaikka ”villi” planeetta, joka ei ole sidottu minkään tähden vetovoimaan joka joko a) törmää meihin tai b) häiritsee kiertoratoja ja heittää meidät pois kultakutri-vyöhykkeeltä?
Tää on hyvä pointti. Ei olekaan niin että aurinko kököttää paikallaan ja me kiltisti rullaamme sitä ympäri, vaan koko paketti onkin liikkeessä.
Ja mihin aika lopulta joskus loppuu? Joskus tsiljardien vuosien päästä kun kaikki on tuhoutunut eikä ole jäljellä enää yhtään ainutta energianhiukkastakaan? Ja koska silloin mitään ei voi tapahtua, ei ole myöskään enää aikaa eikä maailmankaikkeutta?
Just näin. Hurjaa ajatella, että planeetat seuraakin aurinkoa pyörteen omaisesti.
Video siitä, kuinka planeetat oikeasti kiertävät aurinkoa:
..
Tää oli hieno animaatio. Meillä oli ala-asteella koulussa semmoinen aurinkokunta-malli, jossa aurinko oli keskellä ja sitten kahvasta pyörittämällä planeetat liikkuivat sen ympäri. Myös Pluto! :) Joten siitä on päähän iskostunut tuo väärä ajatus. Toivottavasti nykyään lapsille opetetaan oikeaa tietoa aurinkokuntamme liikkeistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Planet Earth is blue
And there's nothing I can do
Tällä Bowien laulunpätkällä ja siihen liittyvillä mielikuvilla valtavasta hiljaisesta avaruudesta saan itseni rauhoitettua kun stressaa tai ahdistaa. Auttaa laittamaan asiat mittasuhteisiin. Mietin Major Tomia siellä pimeydessä ja kuinka hän ei pelkää yhtään vaan nauttii seikkailusta loppuun asti.
Myös minua rauhoittaa tieto siitä, kuinka äärettömän kokoinen universumi on, niin ääretön ettei sitä ihminen voi ymmärtää. Jo pelkästään se rauhoittaa, kun kuvittelen katsovani maapalloa ulkopuolelta päin. Ei kukaan näe minua, ei kukaan näe kun tuskastelen "ongelmieni" kanssa. Ei minua erota sieltä ihmismassan keskeltä. Sen sijaan kuvittelen katsovani muita ihmisiä, jotka tuskailevat omien ongelmiensa kanssa. Niin monilla on samoja ongelmia kuin minulla, ja niin monella on eri ongelmia. Mutta ongelmia kuitenkin. Niin moni tuskailee olevansa yksin ongelmiensa kanssa, tajuamatta että oikeasti miljoonilla muilla ihmisillä on täysin samoja ongelmia. Kun lukee vanhoja tarinoita ja vaikkapa vanhimpia löydettyjä runoja, niissä on ihan samoja ongelmia kuin tämän päivä ihmisilläkin.
Aina kun katson tähtiin, ne muistuttavat avaruuden äärettömyydestä. Mietin millaista elämää jollain toisella planeetalla on, onko siellä joku älyllinen olento samalla lailla tuijottamassa tähtiä. Kun näen tähdenlennon, mietin kuolemaa ja sitä kuinka vähän aikaa ihminen saa elää tässä maailmassa. Ja mietin sitä kuinka ihminen tuhoaa maapalloa. Se ahdistaa, mutta toisaalta, jos maapallo tuhoutuu niin mitä sitten? Ei sitä tässä uiversumissa kukaan huomaa. Eikä sillä ole mitään merkitystä loppujen lopuksi. Maapallo tuhoutuu jossain vaiheessa kuitenkin. Oloni ei ole siltikään toivoton, vaan tunnen oloni tyyneksi ja onnelliseksi kun hyväksyn nämä tosiasiat.
Vierailija kirjoitti:
Myös minua rauhoittaa tieto siitä, kuinka äärettömän kokoinen universumi on, niin ääretön ettei sitä ihminen voi ymmärtää. Jo pelkästään se rauhoittaa, kun kuvittelen katsovani maapalloa ulkopuolelta päin. Ei kukaan näe minua, ei kukaan näe kun tuskastelen "ongelmieni" kanssa. Ei minua erota sieltä ihmismassan keskeltä. Sen sijaan kuvittelen katsovani muita ihmisiä, jotka tuskailevat omien ongelmiensa kanssa. Niin monilla on samoja ongelmia kuin minulla, ja niin monella on eri ongelmia. Mutta ongelmia kuitenkin. Niin moni tuskailee olevansa yksin ongelmiensa kanssa, tajuamatta että oikeasti miljoonilla muilla ihmisillä on täysin samoja ongelmia. Kun lukee vanhoja tarinoita ja vaikkapa vanhimpia löydettyjä runoja, niissä on ihan samoja ongelmia kuin tämän päivä ihmisilläkin.
Juuri näin minäkin tunnen. Ja mitä tulee tuohon viimeiseen lauseeseen, löysimme kerran kesämökilta vanhoja kirjeitä 20-luvun lopulla. Niissä nainen kyseli kihlatultaan, että miksei tämä kirjoita useammin? Aivan kuin nykypäivän nettideittidraamaa :D. Ei ole mikään lopulta muuttunut auringon alla, eikä varmaan tule muuttumaankaan. Harmi että tosiaan ihmiset tulevat tuhoamaan pallon kauan ennen kuin auringon energia loppuu. AP
Vanhana scififanina avaruus loputtomine mahdollisuuksineen on kiehtova. Joskus heitän kysymyksen eikö olisi pelottavaa kiitää avaruuden halki pallon päällä? Jotkut tajuaa sen heti, toisille pitää selittää että niin me tehdään nytkin.
Otetaan esim. aurinkomme. Se on meihin nähden paikallaan. Kuitenkin se liikkuu aika haipakkaa isompaa kiertoliikettä. Näitä pohtiessa unohtuu välillä se munankin koko.
Tässä vähän eksistentiaalisen kriisin nälkään, valkoiset kääpiöauringot ja mitä tapahtuu kun universumi viimeinkin kuolee (spoileri, kaikkialla on pimeää, mitään uutta ei enää tapahdu, koko ikuisuuden ajan):
Vierailija kirjoitti:
Tässä vähän eksistentiaalisen kriisin nälkään, valkoiset kääpiöauringot ja mitä tapahtuu kun universumi viimeinkin kuolee (spoileri, kaikkialla on pimeää, mitään uutta ei enää tapahdu, koko ikuisuuden ajan):
Tämä oli myös hieno! Jossain 6 minuutin kohdalla ajattelin että jaahas, taitaa tarina olla jo lopussa. Ja sitten videota jatkuukin vielä 23 minuuttia = a few trillion trillion trillion trillion trillion trillion trillion trillion years, hah!
Alue: Aihe vapaa
Ajattelen mutta enn vttu tajua.