Lue keskustelun säännöt.
Erään "kunnon miehen" tarina
28.03.2019 |
Olen tällä palstalla saanut lukea useampaankin otteeseen ihmettelyä missä kaikki kunnon miehet ovat, ja miksi niin moni mies syrjäytyy. Siksi päätinkin kertoa nyt oman tarinani...luulen etten ole mitenkään harvinaislaatuinen tapaus maassamme.
Olen aina ollut kunnon mies. Peruskoulu ysin keskiarvolla, ja siitä hyvään lukioon. Lukion jälkeen armeijaan, ja siitä duunin kautta jatko-opintoihin.
Aina kuitenkin oli niin, että tyttöystävän saaminen oli mahdoton tehtävä. Vastakkainen sukupuoli kiinnostui vain niistä "pahoista pojista". Ei riittäneet hyvät tavat, kohtelias lähestyminen, yhteiset kiinnostuksen kohteet, rauhallinen ja mukava luonne, 185cm pituuteni, ei se että olin treenannut itseni todella vaikuttavaan fyysiseen kuntoon.
En nimittäin ole kovin puhelias tai ulospäin suuntautunut, ja nuorempama olin vielä ujo.
Heikko naismenestys johti siihen, että pikku hiljaa pyrkimys kohti "normaalia" elämää ja sen tyypillisiä tavoitteita alkoi hiipua.
Miksi hakata päätään seinään vuosi toisensa jälkeen, koskaan saavuttamatta unelmaansa?
Olen herkkä romantikko, ja haaveet tyttöystävästä ovat olleet vahvasti mielessäni jo 13-vuotiaasta asti.
Aloin syrjäytyä opiskelu -ja työmaailmasta noin 23-24 vuotiaana. Kurssit vähenivät, ja tapasivat jäädä kesken, koska mielenkiintoa vain ei ollut.
Olin menettänyt draivini mennä asian suhteen. Päivät ja yötkin menivät tietokoneella, harrastuksissa, treenaten ja kavereiden kanssa hengaillessa.
Nykypäivänä olen 33-vuotias pitkäaikaistyötön, eivätkä työllistymismahdollisuuteni kovin valoisilta näytä.
Vaikka olen työelämästä syrjäytynyt, niin kaikella muulla tavalla olen edelleen se kunnon mies, joka olin silloin aikaisemminkin.
En ole sosiaalisesti syrjäytynyt, enkä ole ajautunut mihinkään riippuvuuksiin. Urheilen edelleen ja minulla on hyviä ystäviä, joita tapaan aina kun mahdollista. Minulla on harrastus josta tienaan lisärahaa tukien päälle noin 400-600e/kk.
Olen mukana yhteiskuntaa erittäin paljon hyödyttävässä vapaaehtoistyössä.
Työelämästä syrjäytyminen kuitenkin johtaa väistämättä parisuhdemarkkinoiltakin syrjäytymiseen...Parisuhdetta hakeville naisille en ole enää kunnon miehen kirjoissa, sillä en kykene tarjoamaan riittävästi resursseja.
Tulen loistavasti toimeen tuilla + lisäansioillani, mutta tämä perustuu siihen että asun yksin. Virallinen avoliitto naisen kanssa vaikuttaisi taloudelliseen tilanteeseeni radikaalisti.
Jos kaikki olisi mennyt toisin, niin ehkä tässä iässä minullekin olisi löytynyt sopiva nainen. Tai sitten ei...kuka tietää?
Tässä elämässä asiat menivät näin.
M33
Kommentit (167)
Scheherazade kirjoitti:
Ei ole kyse tyttöystävän puuttumisesta vaan sinun omasta sisäisestä maailmastasi "Saisin kaiken jos olisi vaan tyttöystävä"-pakkomielteestä ja siitä, ettet ehkä osaa kommunikoida joten et puhu ihmisille?
Miksi se tyttöystävä on niin tärkeä?
Sanot olevasi "kunnon" mies? Miten se ilmenee?
Opettele nauttimaan elämästäsi ilman tyttöystävää. Opettele uusia asioita. Harjoittele ihmisten kanssa jutustelua, ilman mitään taka-ajatuksia. Harrasta, ole kavereitten kanssa. Elä ja nauti.
Huono itsetunto, epävarmuus ja epätoivo paistaa pitkälle, ja saattaa työntää ihmiset pois.
Et tarvitse tyttöystävää vaan terapiaa, jossa saisit itsesi kuntoon. Onnellisuus, tyytyväisyys omaan elämään ja hyvä itsetunto kiehtovat ihmisiä.
Tai katso edes netistä neuvoja miten olla onnellinen itsensä kanssa ensin. Ei se tyttöystävä ole mikään onnen tuoja, vaan ihminen, niinkuin sinäkin. Eikä ole hänen tehtävänsä nostaa sinua kurimuksesta.
Elämästä nauttiminen ja sukupuolinen tyytyväisyys on myös kaiketi jonkinlainen jatkumo. Täyden näkymättömyyden ja jännämiehuuden välimaastossa on ihan tavallista miehen huomaamista ja ihmisenä pitämistä, pientä flirttiä, miehen lihasten katselua kesäkuumalla yms. joka auttaa pitämään motivaatiota yllä.
Ilmeisesti ap on nyt sellaisessa mielentilassa, missä ei koe olevansa edes tuolla toiveikkaassa välitilassa, mistä se sitten oikein johtuukin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla menee aina tunteisiin kun eivät ymmärrä miten hankalaa tavismiehelle on puolison löytäminen. Jos et ole itse aktiivinen niin kukaan ei tule sinun luoksesi vaan saat(at) olla loppuelämäsi ihan helposti yksin.
Menisikö paremmin perille jos näiden yksinäisten miesten ei tarvitsisi maksaa veroja joilla subventoidaan naisten pärjäämistä tässä yhteiskunnassa...?
Naisia ja miehiä on suurin piirtein saman verran. Koska valtaosa naisista pariutuu, siitä seuraa väistämättä että valtaosa miehistäkin pariutuu. Koska miehissä on suhteessa enemmän sekä huippulahjakkuuksia että totaalisia luusereita, ja luuserit eivät pariudu, lienee selvää että nimenomaan tavismiehen on helppo pariutua. Huippuluokan miehelle on vaikea löytää tasoisensa kumppani koska huippuluokan naisia on niin vähän, ja toisaalta luuserimiestä ei huoli edes luuserinaiset.
Parhaat miehet pyörittävät montaa naista samanaikaisesti - pariutuminen olisi heille helppoa, mutta miksi tehdä niin?
Taas päästään jankuttamaan irtoseksistä. Sekö nyt olikin taas se mitä apn olisi pitänyt saada että pystyisi käymään töissä?
Ihan tutkimustenkin mukaan naimisiinmeno ja lasten saanti tekee miehestä vastuullisemman. Maksullisissa käynti ei varmaan samalla tapaa toimisi.
Ja taas vastuu siirretään muille sekä ulkoistetaan... Huoh. Onneksi maailma kuitenkin on täynnä fiksuja ja aidosti vastuullisia ihmisiä, myös miehiä. Sitten nämä palstasankarit ihmettelevät, miksi eivät löydä parisuhdetta, mutta jutut ovat kuin viisivuotiailla.
Mitä jos mammat ajatuksen kanssa lukisitte sen ketjun aloittajan viestin. Kyllä kosketuksen ja läheisyyden puute on ihan tutkimustenkin mukaan suuri kansanterveydellinen ongelma. Vai oletteko täysin empatiakyvyttömiä?
Sinkkunainen ei voi asiaa ymmärtää miehen kannalta, koska yksinäiset naiset hankkivat itselleen lemmikin (esim. koiran) johon sitten purkavat tuon lemmenkipeyden.
Vierailija kirjoitti:
Naisilla menee aina tunteisiin kun eivät ymmärrä miten hankalaa tavismiehelle on puolison löytäminen. Jos et ole itse aktiivinen niin kukaan ei tule sinun luoksesi vaan saat(at) olla loppuelämäsi ihan helposti yksin.
Menisikö paremmin perille jos näiden yksinäisten miesten ei tarvitsisi maksaa veroja joilla subventoidaan naisten pärjäämistä tässä yhteiskunnassa...?
Mitä ihmettä on sinkkumiesten maksamilla veroilla tuettu naisten pärjääminen? Näin paksua shaibaa ei ole täällä hetkeen ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla menee aina tunteisiin kun eivät ymmärrä miten hankalaa tavismiehelle on puolison löytäminen. Jos et ole itse aktiivinen niin kukaan ei tule sinun luoksesi vaan saat(at) olla loppuelämäsi ihan helposti yksin.
Menisikö paremmin perille jos näiden yksinäisten miesten ei tarvitsisi maksaa veroja joilla subventoidaan naisten pärjäämistä tässä yhteiskunnassa...?
Naisia ja miehiä on suurin piirtein saman verran. Koska valtaosa naisista pariutuu, siitä seuraa väistämättä että valtaosa miehistäkin pariutuu. Koska miehissä on suhteessa enemmän sekä huippulahjakkuuksia että totaalisia luusereita, ja luuserit eivät pariudu, lienee selvää että nimenomaan tavismiehen on helppo pariutua. Huippuluokan miehelle on vaikea löytää tasoisensa kumppani koska huippuluokan naisia on niin vähän, ja toisaalta luuserimiestä ei huoli edes luuserinaiset.
Parhaat miehet pyörittävät montaa naista samanaikaisesti - pariutuminen olisi heille helppoa, mutta miksi tehdä niin?
Taas päästään jankuttamaan irtoseksistä. Sekö nyt olikin taas se mitä apn olisi pitänyt saada että pystyisi käymään töissä?
Ihan tutkimustenkin mukaan naimisiinmeno ja lasten saanti tekee miehestä vastuullisemman. Maksullisissa käynti ei varmaan samalla tapaa toimisi.
Ja taas vastuu siirretään muille sekä ulkoistetaan... Huoh. Onneksi maailma kuitenkin on täynnä fiksuja ja aidosti vastuullisia ihmisiä, myös miehiä. Sitten nämä palstasankarit ihmettelevät, miksi eivät löydä parisuhdetta, mutta jutut ovat kuin viisivuotiailla.
Mitä jos mammat ajatuksen kanssa lukisitte sen ketjun aloittajan viestin. Kyllä kosketuksen ja läheisyyden puute on ihan tutkimustenkin mukaan suuri kansanterveydellinen ongelma. Vai oletteko täysin empatiakyvyttömiä?
On yksi asia, jos sanoo että ahdistaa ja surettaa yksinäisyys. Toinen asia on kertoa pitkään ja laveasti miten on tosi erinomainen, mutta syy on toisissa, kun ottavat huonompia. En usko, että yksin jäämisen syynä on ujous, koska kyllä ne ujotkin löytää puolison ja tuon omakehun puolesta ei kuulosta, että kyseessä olisi heikon itsetunnon omaava ja ujo kaveri. Jotain muuta vaikeaa asenneongelmaa, tai tympeyttä persoonassa, josta yli pääseminen on ihan aloittajan työstettävä. Se ei ole muiden syy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla menee aina tunteisiin kun eivät ymmärrä miten hankalaa tavismiehelle on puolison löytäminen. Jos et ole itse aktiivinen niin kukaan ei tule sinun luoksesi vaan saat(at) olla loppuelämäsi ihan helposti yksin.
Menisikö paremmin perille jos näiden yksinäisten miesten ei tarvitsisi maksaa veroja joilla subventoidaan naisten pärjäämistä tässä yhteiskunnassa...?
Mitä ihmettä on sinkkumiesten maksamilla veroilla tuettu naisten pärjääminen? Näin paksua shaibaa ei ole täällä hetkeen ollut.
Tulonsiirrot, terveyspalvelut, toimeentulotuet. Katso tilastoja vaikka huviksesi. Naiset käyttävät em. sekä lukumäärällisesti että rahamäärällisesti enemmän kuin miehet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis mielestäsi olet syrjäytynyt työelämästä siksi, ettet ole saanut tyttöystävää? Eikö asialle ole mitään muuta syytä? Pinnistelepä vähän ja mieti.
En nyt oikein ymmärrä, mitä odotat meidän sanovan. Haluatko sääliä ja voivottelua? Vai toivotko kenties, että joku nainen palstalta tulee rimpauttamaan ovikelloasi?
No TIETENKIN se on naisten vika, että heppu lopetti opiskelun ja jäi lanittamaan kotiin🤣 mitä muuta sä oikein kuvittelet?
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja odotti empatiaa naisilta?
Eihän tässä voi kuin nauraa. Nainen on maailman epäempaattisin olento ja se vähäkin empatiakyky laitetaan pois päältä, kun kyseessä on mies, joka osoittaa heikkoutta tai kehtaa kertoa olevansa pettynyt elämäänsä. Miehen rooli on olla mies, stereotypinen mies. Jos naisten eteen tuotaisiin nappi, jota painamalla nämä heikommat miehet häviäisivät välittömästi olemasta painaisi lähes jokainen sitä. Heikko, valittava tai luovuttava mies ei ole heille ihminen vaan massamurhaajaakin alempi olento, jonka olemassaolo on heille täysin merkityksetön.
Miksi tässä pitäisi tuntea empatiaa? Koska apta ei kiinnostanut opiskelu ja hän luovutti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei vain, AP tässä...Päätin rekisteröidä nimimerkin siksi jotta minua ei voi esittää kukaan muu : )
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko aloittaja tutustunut käsitteeseen "resilienssi"?
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-el%C3%A4m%C3…
Kuulostaa siltä, että kykysi sietää ja päästä yli vastoinkäymisistä on keskimääräistä heikompi. Hieman yli kaksikymppisenä suuri osa ihmisistä on vielä sinkkuja. Itse seurustelin ensimmäistä kertaa vasta n. 27-vuotiaana (ja olen siis nainen). Mitään juoksuja en ole koskaan juossut, eikä kukaan kaveripiiristänikään. Ihan normaalia opiskelijaelämää kyllä vietimme, mutta holtittomat irtosuhteet tai mystiset "pahat pojat" eivät koskaan kuuluneet kuvioihin.
Vierität myös syyn omista epäonnistumisistasi ja huonoista valinnoistasi muiden vastuulle. Sinä itse päätit luovuttaa opiskelun suhteen ja tällä hetkellä päätät olla palaamatta opiskelu- tai työelämään. Esimerkiksi ammatillisen kuntoutuksen kautta on mahdollista hakea elämälleen uutta suuntaa aikuisenakin.
Ylipäätään jos hakee motivaatiota asioille pelkästään itsensa ulkopuolelta, mahdollisuudet onnistua ovat aika heikot. Eikö sinua kiinnosta oppia uutta, tehdä työtä tai ansaita rahaa? Sosiaalietuuksilla eläminen on todella niukkaa, itse en ainakaan sellaista kestäisi vuosikausia. Harva ihminen haluaa kituuttaa minimitoimeentulolla. Jos sairastuu tms tilanne on tietenkin toinen, silloin ei ole kyse valinnoista kuten sinulla. Vaikka olisitkin masentunut, masennukseen on myös mahdollista hakea apua. Myös sen eteen tarvitsee usein nähdä vaivaa ja tehdä töitä, joten palaamme taas samaan asiaan: Kyse on valinnoista ja omasta motivaatiosta hakea muutosta.
Siinä olet oikeassa, että kanssasi samassa elämäntilanteessa on paljon muitakin. Ns. naisettomuus ei kuitenkaan ole syy ongelmiinne, vaan kyseessä on jonkinlainen epäsuotuinen yhdistelmä persoonallisuudenpiirteitä ja niistä seuraavia kokemuksia. Hyvä puoli on se, että itseään voi kehittää vielä aikuisiälläkin. Mutta jos vastuutat ainoastaan muita ihmisiä onnestasi/sen puutteesta tai ratkaisuistasi, saat todennäköisesti viettääkin loppuelämäsi onnettomana ja puhdittomana.
Hyvin harva ihminen on siinä asemassa, että hyviä asioita vaan tipahtelisi eteen ilman vaivannäköä. Elämässä joutuu kohtaamaan jatkuvia pettymyksiä, sekä suurempia että pienempiä.
Itse taas luulen, että se on aloittajalla keskitasoa tai jopa vahvempi. Perustelen väitteen armeijan käymisellä ja 3. asteen opinnoilla. Itsensä saaminen huippukuntoon on vastoinkäymisiä toisen perään
Jaa. Minusta taas aloittaja on antanut periksi ja luovuttanut. Hänhän ei ole pystynyt saattamaan opintoja loppuun, työllistymään tai integroitumaan yhteiskuntaan. Pidän noita aika keskimääräisinä asioina, jotka aloittaja on hylännyt kohdatessaan vastoinkäymisiä.
Parisuhde taas... Jotkut löytävät onnen, jotkut eivät. Minäkään en ole löytänyt. Silti käyn töissä, olen valmistunut yliopistosta ja yritän parhaani mukaan nauttia elämästä näin. Aina ei saa kaikkea, mitä haluaisi.
Mutta aloittajan kohtaamat vastoinkäymiset ovat aivan jäätävät. Tuskin sinäkään vuositolkulla hakkasit päätä seinään yliopistossa yhden vaikean kurssin vuoksi? Lähetitkö työpaikkoihin satoja työhakemuksia ja hait monta vuotta?
Täh? Meillä on ihan eri käsitys jäätävistä vaikeuksista. Itse määrittelisin jäätäväksi vaikeudeksi vaikka vaikean sairauden tai vammautumisen, koko perheen menettämisen jossain onnettomuudessa tai vaikka raiskauksen tai pahoinpitelyn uhriksi joutumisen tai muun äkillisen traumaattinen tapahtuman.
Ja tuollaisistakin hmisiä selviää, joka päivä joku jossain.
Vaikeista kursseista selviäminen tai työnhaku ovat arkipäivää, eivät mitään vuorenhuippujen valloituksia. Jos työnhaussa haluaa helpotusta, kannattaa opiskella hyvin työllistävää alaa. Niin tein itse
Mun mielestä sellainen asia on vaikeaa, johon käyttää aikaa ja energiaa useamman vuoden ajan ilman mitään positiivista vastetta. Ihmettelen kovasti miten ihmiset tuomitsevat aloittajan siitä, että on luovuttanut "liian helposti". Kysyisinkin siis teiltä:
1. Kuinka kauan hakisitte aktiivisesti töitä ennen kuin lannistuisitte ja toteaisitte, että ei voi mitään?
2. Kuinka monta kertaa yrittäisitte suorittaa vaikeaa kurssia ennen kuin lyötte hanskat tiskiin?
Jos oikeasti tekisitte näitä vuodesta toiseen lannistumatta, nostan hattua
Palaan alkuperäiseen vastaukseeni heikosta resilienssistä. Mielestäni tämä vain vahvistaa käsitystäni.
Vastatakseni kysymyksiisi:
1. Jos alkaisi näyttää siltä, että työllistyminen ei onnistu, ryhtyisin miettimään vaihtoehtoja parantaa tilannetta: Opiskella paremmin työllistävä ammatti, hankkia lisäkoulutusta, muuttaa työn perässä tms. Hakisin siis ratkaisua tilanteeseen, jos ajautuisin työnhaun suhteen umpikujaan. Luulen myös, että nuo ovat aivan perusasioita, joita ihmiset tekevät jatkuvasti.
2. Tavallaan sama vastaus. Jos en onnistuisi oikeasti pääsemään jostain kurssista kerta kaikkiaan läpi, alkaisin miettiä miksi niin on ja onko asia korjattavissa. Opiskelisin enemmän, hakisin tukiopetusta, kävisin opinto-ohjaajalla jne jne jne. Ja jos mikään noista ei auttaisi, miettisin vakavasti onko ala minulle ensinnäkään oikea, jos en selviytyisi edes opinnoista. Ja jos tilanne tosiaan olisi se, että en selviytyisi opinnoista, hakisin opiskelemaan jotain muuta.
Kertoo paljon ihmisestä, jos jää paikalleen hakkaamaan päätä seinään tai luovuttaa sen sijaan, että alkaisi miettiä ratkaisuvaihtoehtoja. Nuo kuvatut tilanteet ovat vieläpä sellaisia, joihin itse pystyy vaikuttamaan. Joku vakava sairastuminen on asia erikseen, kuten mainitsinkin.
Jos kaikki olisivat yhtä analyyttisia ja ratkaisukeskeisiä kuin sinä, olisi maailma aivan erilainen. Olet enemmän positiivinen poikkeus kuin keskiverto. Tarpeeksi kauan kun tulee lekasta naamaan, ei tavallinen jamppa enää jaksa nousta ylös. Naisettomuudessa on se huono puoli, että ei ole tukiopetusta tai opintopsykologin palveluita vaan ratkaisu pitää löytää itse. Muilta jos kyselee, saa aivan erilaisia ja usein hyödyttömiä vastauksia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melkein kaikkien kaveri kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä ei ole liian myöhäistä.
Tuo työttömyys on kyllä aika paha turn-off suomalaisten naisten silmissä. He ajattelevat että olet kunniahimoton, laiska, luuseri, eikä sitä tosiasiaa korvaa edes komea ulkonäkö tai hyvät käytöstavat.
Miksi siis et yritä etsiä naista/parisuhdetta Suomen rajojen ulkopuolelta?
Monille ulkomaalaiselle naiselle saattaisit olla todellinen 7 oikein lottovoitto. Tietysti tämä kaikki vaatisi vähän enemmän vaivaa ja pieniä uhrauksia, mutta se voisi olla kuitenkin ratkaisu sinun ongelmaasi.
Mitä hävittävää sinulla on? Kannattaa yrittää, suosittelen.
Miksi olisin sille ulkomaalaiselle parempi vaihtoehto kuin hyvän ammatin ja statuksen omaava kilpailija?
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan syrjäydy yksinomaan kumppanin puuttumisen vuoksi? Jotain muuta siinä on taustalla.
Ensimmäinen viesti ketjussa on tarina ihmisestä joka näin syrjäytyi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajatella kun naiset ajattelee, että muuten hyvä, mutta esim. kun sen miehen tutkinto on tollanen. Ja sit ne miettii tosi tietävänä millainen siitä elämästä tulee tasan olemaan, kun tietävät kaiken, kun ovat niin erinomaisia. Kuule, mene etäälle sos.mediasta ja ole oma itsesi ja usko pois, kyllä se natsaa vielä. Nää listat ja itsensä luokittelu on sos.median aikaansamaa, että kaikki olisi muka nopeasti ratkaistavissa ja heti tiedetään muka jostain jotain. Valhemaailma on sosmedia vaikuttajineen, turhaa hömppää. Kyllä se siitä ja kyllä sä löydät rakkaan, mutta osaatko sä sitten pitää sen? Leikki leikkinä, mutta sekin on haastavaa. Sitten sen naisen pitää tajuta jotain myös monista asioista, välillä on kaikki ihanaa ja välillä ei, ei silti tarvitse erota ja tehdä taas ongelma elämästään. Kaikille ei edes sovi rehellinen parielämä, joidenkin on hyvä olla yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja odotti empatiaa naisilta?
Eihän tässä voi kuin nauraa. Nainen on maailman epäempaattisin olento ja se vähäkin empatiakyky laitetaan pois päältä, kun kyseessä on mies, joka osoittaa heikkoutta tai kehtaa kertoa olevansa pettynyt elämäänsä. Miehen rooli on olla mies, stereotypinen mies. Jos naisten eteen tuotaisiin nappi, jota painamalla nämä heikommat miehet häviäisivät välittömästi olemasta painaisi lähes jokainen sitä. Heikko, valittava tai luovuttava mies ei ole heille ihminen vaan massamurhaajaakin alempi olento, jonka olemassaolo on heille täysin merkityksetön.
Miksi tässä pitäisi tuntea empatiaa? Koska apta ei kiinnostanut opiskelu ja hän luovutti?
Turha minun sitä sinulle on selittää. Jos et tajua niin et tule koskaan tajuamaan. Itse tunnen empatiaa jokaista ihmistä kohtaan, joka kokee vaikeuksia elämässään tai ei kykene näkemään positiivisuutta tulevaisuudessa. Ne ovat valideja tunteita riippumatta siitä mikä niihin on johtanut.
On täysin selvää, että tämän ketjun suorastaan vihamieliset kommentit ja pilkkaavat sanat johtuvat pelkästään siitä, että aloittaja on mies, joka kehtasi myöntää heikkoutensa ja osoittaa olevansa mies, joka ei olekaan kaiken osaava, vankkumaton, itsevarma stereotypinen oikea mies. Luovuttamista, katkeroitumista tai valittamista ei sallita. Nuo ominaisuudet miehessä oikeuttavat naiset sylkemään tuollaisen miehen päälle ja kohtelemaan häntä ihmisroskana.
Kaikki tänne kirjoittaneet naiset, kun ovat selvinneet jokaisesta elämän vastoinkäymisestä helposti, valittamatta ja ilman tukiverkkoa. He ovat parempia ihmisiä, jotka eivät ole ikinä tunteneet luovattamisen, katkeruuden tai epäonnistumisen tunnetta ja jos ovat, eivät he ole sitä ikinä näyttäneet. He ovat vahvoja, täydellisiä, kunnon ihmisiä. Eivät luusereita kuten ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi olisit tarvinnut tyttöystävän huolehtimaan siitä, että kykenet suoriutumaan normaaleista aikuistumiseen liittyvistä asioista? Onko sinulla jokin diagnoosi, joka selittää sen, ettet pärjää ilman huoltajaa? Oletko selvittänyt saisitko itsesi holhouksen alaiseksi?
Naiset eivät ymmärrä, että yksinäisyys masentaa ja heikentää toimintakykyä ihan oikeasti :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olisit tarvinnut tyttöystävän huolehtimaan siitä, että kykenet suoriutumaan normaaleista aikuistumiseen liittyvistä asioista? Onko sinulla jokin diagnoosi, joka selittää sen, ettet pärjää ilman huoltajaa? Oletko selvittänyt saisitko itsesi holhouksen alaiseksi?
Naiset eivät ymmärrä, että yksinäisyys masentaa ja heikentää toimintakykyä ihan oikeasti :(
Ap ei missään vaiheessa sanonut olevansa yksinäinen, vaan vailla naista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja odotti empatiaa naisilta?
Eihän tässä voi kuin nauraa. Nainen on maailman epäempaattisin olento ja se vähäkin empatiakyky laitetaan pois päältä, kun kyseessä on mies, joka osoittaa heikkoutta tai kehtaa kertoa olevansa pettynyt elämäänsä. Miehen rooli on olla mies, stereotypinen mies. Jos naisten eteen tuotaisiin nappi, jota painamalla nämä heikommat miehet häviäisivät välittömästi olemasta painaisi lähes jokainen sitä. Heikko, valittava tai luovuttava mies ei ole heille ihminen vaan massamurhaajaakin alempi olento, jonka olemassaolo on heille täysin merkityksetön.
Miksi tässä pitäisi tuntea empatiaa? Koska apta ei kiinnostanut opiskelu ja hän luovutti?
Turha minun sitä sinulle on selittää. Jos et tajua niin et tule koskaan tajuamaan. Itse tunnen empatiaa jokaista ihmistä kohtaan, joka kokee vaikeuksia elämässään tai ei kykene näkemään positiivisuutta tulevaisuudessa. Ne ovat valideja tunteita riippumatta siitä mikä niihin on johtanut.
On täysin selvää, että tämän ketjun suorastaan vihamieliset kommentit ja pilkkaavat sanat johtuvat pelkästään siitä, että aloittaja on mies, joka kehtasi myöntää heikkoutensa ja osoittaa olevansa mies, joka ei olekaan kaiken osaava, vankkumaton, itsevarma stereotypinen oikea mies. Luovuttamista, katkeroitumista tai valittamista ei sallita. Nuo ominaisuudet miehessä oikeuttavat naiset sylkemään tuollaisen miehen päälle ja kohtelemaan häntä ihmisroskana.
Kaikki tänne kirjoittaneet naiset, kun ovat selvinneet jokaisesta elämän vastoinkäymisestä helposti, valittamatta ja ilman tukiverkkoa. He ovat parempia ihmisiä, jotka eivät ole ikinä tunteneet luovattamisen, katkeruuden tai epäonnistumisen tunnetta ja jos ovat, eivät he ole sitä ikinä näyttäneet. He ovat vahvoja, täydellisiä, kunnon ihmisiä. Eivät luusereita kuten ap.
Ei ihan noinkaan. Aikamoisessa suossa tässä tälläkin hetkellä tarvotaan. Ei ole mennyt monikaan asia ihan niin kuin Strömsöössä. Erona kuitenkin se että tiedän että sekä syyllinen että tilanteen mahdollinen ratkaisija näkyvät joka aamu vessan peilissä.
Pffft. Kuuntele itseäsi! Olet heittänyt koko elämässäsi hankat tiskiin, koska et saanut naista? Minulla naisena on vain paskoja kokemuksia miehistä. Lapsuudessa veli hakkasi ja kosketteli kun nukuin. Peruskoulu oli kiusaamista poikien osalta ja he saivat itsetuntoni paskaksi. Kukaan ei katso minua missään "sillä silmällä". Olenko silti luovutta? No en! Minun elämääni ei määritä miehet, eivätkä sinunkaan naiset. Kaikki eivät löydä kumppania ja sille ei voi mitään.
Mun mieheni oli muutoin kuin ap, mutta hän jaksoi tsempata 29-vuotiaaksi, jolloin pokasin hänet. Nyt meillä on jo pari lastakin.
T. semikiltti nainen
Vierailija kirjoitti:
Pffft. Kuuntele itseäsi! Olet heittänyt koko elämässäsi hankat tiskiin, koska et saanut naista? Minulla naisena on vain paskoja kokemuksia miehistä. Lapsuudessa veli hakkasi ja kosketteli kun nukuin. Peruskoulu oli kiusaamista poikien osalta ja he saivat itsetuntoni paskaksi. Kukaan ei katso minua missään "sillä silmällä". Olenko silti luovutta? No en! Minun elämääni ei määritä miehet, eivätkä sinunkaan naiset. Kaikki eivät löydä kumppania ja sille ei voi mitään.
"Kaikki eivät löydä kumppania ja sille ei voi mitään."
Kyllä, tuo lauseesi on aivan totta. Mutta mistä sitten kaivaa motivaatio siihen elämässä etenemiseen? Kaikki ponnistelu "keskiluokkaiseen elämään" tuntuu turhalta ilman mahdollisuutta rakkauteen ja perheeseen.
Miksi ihmiset ostavat omakotitaloja? Siksi jotta heillä olisi tilaa kasvattaa lapset, ja jotta lapsilla olisi piha jossa leikkiä. Hyvin suuri osa ihmisen maallisista pyrkimyksista perustuu näihin asioihin.
Kenelle minä jättäisin taloni perinnöksi? Miksi hamstrata vain itselleen, eikä tarpeeseen...
miehenä voin sanoa, että ap:n ongelma on elää jollekin muulle kuin itselleen. ap on elänyt unelmalle, jonka keskipisteessä on parisuhde. elämää pitäisi elää itselleen ja vielä siinä hetkessä. teet niitä sulle tärkeitä asioita itsellesi. nainen tulee elämään jos on tullakseen. joskus jos tavannut jonkun ihanan naisen, saattaa vaatia tilanne vähän töitä, mutta sitäkin pitää tehdä siinä hetkessä, koska se nainen on just sulle ihana eikä jollekin muulle. epäonnistumiset on niitä oppimiskokemuksia samalla tavalla kuin onnistumiset, joista voi ottaa taas uutta suuntaa.
ap:n olisi tärkeää miettiä mikä tällä hetkellä on itselleen siinä hetkessä tärkeintä ja parasta elämälleen. se ei ainakaan ole eläminen sellaiselle ihmiselle, jota ei ole.