Voisitko seuraavissa tilanteissa syödä ihmislihaa?
Kyseessä on ajatusleikki, joten kenenkään ei tarvitse pahoittaa mieltään. Onpahan vastaavanlaisia sattunut maailmalla oikeastikin.
A) Olet vuorikiipeilemässä pienen porukan kanssa. Jäätte loukkuun ja ette onnistu hälyttämään apua. Ensimmäinen porukasta paleltuu kuol iaaksi. Lihan kypsentämiseen tarvikkeena olisi ainoastaan tulitikut.
B) Pelastaudut uppoavasta laivasta toisen henkilön kanssa lautalle, tämä henkilö saa verenmyrkytyksen ja mene htyy. Kypsentämismahdollisuutta ei ole. Ainoat kalat joita ympärilläsi näet, ovat haikaloja eikä kalastusvälineitä ole.
C) Olisit keskellä alkuasukasheimoa, piilossa heiltä kauempana puiden suojassa. Heillä olisi padassaan päivittäin kypsennettyä ihmislihaa. Öisin kukaan ei vartioisi pataa.
Kommentit (21)
Vähän luulen, etten pystyisi syömään ihmistä. Mutta, eihän sitä koskaan tiedä.
Selviytymistilannetta mielenkiintoisempi olisi skenaario missä saisit rahaa sovitun summan yhdestä ihmislihapihvin syömisestä. Missä kulkisi ihmisten hintaraja tähän?
A-tilanteessa varmaan sillä kohtaa kun nälkä olisi aivan äärimmäinen. Yrittäisin tulitikuilla kypsentää lihan mahdollisimman huolella
B-tilanteessa en ehkä lähtisi tuota verenmyrkytyspotilasta syömään, voisi lähteä henki vielä nopeammin kuin mahdollista pelastajaa odotellessa
C-tilanteessa myös aivan äärimmäisessä hädässä hiipisin yöllä padalle ja ottaisin mukaani sinne piilopaikkaan niin paljon kun jaksaisin kantaa. Ensin minun täytyisi tosin olla satavarma etten jää sen heimon uhriksi, voisi olla kivuliaampi kuolema kuin nälkäkuolema
Haluaisin maistaa ihmislihaa, ongelmana on ettei sitä tahdo löytyä mistään
Kyllä, kaikissa tapauksissa, paitsi verenmyrkytystapauksessa käyttäisin ruumiin syöttinä. En usko, että olisin alasti veneessä eli tekisin vaateriekaleesta syötin haille. Ensimmäisen pikkuhain hampaista saisin jo tehtyä keihään tai ainakin työkalun.
Ekassa tapauskessa en edes kypsentäisi lihaa. Ei sillä ole väliä kun on selviytymisestä kyse.
Kukaan meistä ei voi tietää, mihin oikeasti olisi valmis jos tosi hätä tulisi. Lue Leningradin piirityksestä, jos aihepiiri kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Selviytymistilannetta mielenkiintoisempi olisi skenaario missä saisit rahaa sovitun summan yhdestä ihmislihapihvin syömisestä. Missä kulkisi ihmisten hintaraja tähän?
Halvalla lähtisi, jos voisin olla varma, että liha on ns. eettistä. Eli henkilöä ei ole tapettu luoja paratkoon sairaan kokeilun tähden, ja että hänellä ei ole tarttuvia tauteja eikä tarvitse syödä aivoja (riski tiettyihin tauteihin).
En tiedä, miten toimisin käytännössä, jos olisin noissa tilanteissa. Ehken edes pystyisi saamaan ihmislihaa alas? Ehkä pystyisin? Uskoisin, että selviytymistahto olisi niin voimakas, että ainakin vaihtoehto tulisi mieleen.
Jos tarkoituksena on kysyä, onko minusta ihmislihan syöminen kuolleesta ihmisestä moraalisesti hyväksyttävää, jos muuten varmuudella kuolisi itsekin, niin vastaan näin äkkiseltään myöntävästi.
C-vaihtoehdon kohdalla en tietenkään söisi, koska ainakaan vaihtoehdossa ei mainittu, että olisin nälkäkuoleman partaalla heh. A- ja B-vaihtoehdoissa siihen vihjattiin.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin maistaa ihmislihaa, ongelmana on ettei sitä tahdo löytyä mistään
Mutta onhan maailmassa vaikka kuinka paljon ihmisiä. Siitä vain tapat jonkun heistä, viet kotiisi, paloittelet hänet ja alat valmistamaan palasista ruokaa.
Tuskin söisin, ei minulla ole niin vahvaa selviytymisviettiä. Lisäksi ihmiset ovat pumpattu niin täyteen lääkkeitä ja muuta että ei varmaan kauhean hyvän makuista olisi.
Totta kai. Samaa lihaa kuin muut eläimet. En ymmärrä miksi ihmisen syönti on niin tabu vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai. Samaa lihaa kuin muut eläimet. En ymmärrä miksi ihmisen syönti on niin tabu vieläkin.
Jep. Jonkun random lentomatkustajan syöminen olisi helpompaa kuin oman lemmikkikissan.
Kyllä voisin, paitsi kakkoskohdassa se ei olisi järkevää
Söisin mutta en verenmyrkytys ruumista.
Lihaahan sekin on ja haluan selvitä.
Vierailija kirjoitti:
Selviytymistilannetta mielenkiintoisempi olisi skenaario missä saisit rahaa sovitun summan yhdestä ihmislihapihvin syömisestä. Missä kulkisi ihmisten hintaraja tähän?
Muutaman satasen voisin tuollaisesta maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin maistaa ihmislihaa, ongelmana on ettei sitä tahdo löytyä mistään
Mutta onhan maailmassa vaikka kuinka paljon ihmisiä. Siitä vain tapat jonkun heistä, viet kotiisi, paloittelet hänet ja alat valmistamaan palasista ruokaa.
Laitonta.
Ihmislihan arvostus ravintona on huono.
Liha on hyvin proeteiinipitoista ja sen käyttöä tulisikin suosia ekologisena vaihtoehtona hautaamisen tilalla.
Suurin osa vainajista olisi hyvinkin helposti käytettävissä ihmisravinnoksi, mikäli kylmäsäilytysketju pysyy katkeamattomana ja jo vainajien kylmäsäilytystiloissa aloitettaisiin vainajien suolistaminen ja suolaaminen.
Joulukinkkujen vuoksi teurastetaan tuhansia sikoja, mutta vainajien, yleensä vanhusten perslihat olisivat parempi, vähärasvainen vaihtoehto eläinten kärsimysten vähentämiseksi.
Terv. Eläinten vapautusrintama.
En usko että voisin, mutta ei sitä tiedä ellei käytännössä joutuisi tuollaiseen tilanteeseen.