Lue keskustelun säännöt.
Uusperheen vanhempien tuloerot ja elintason jakaantuminen
Yhdessä vai erikseen
23.03.2019 |
Hei, haluaisin kysyä teiltä kanssasisarilta, että miten teidän uusperheissä toimitaan yhdenvertaisuuden sekä tasa-arvon toteutumiseksi.
Minulla on sellainen tilanne, että suunnittelemme miesystäväni kanssa ”uusperhe arkea” ja tähän olemme lapsia jo vuosia valmistaneet. Silti jotkut asiat askarruttavat omaa mieltäni. Niin ihana kuin miesystäväni onkin ja hänen kanssaan voin luonnollisesti asioista puhua niin raha on asia, josta välttelemme. Meillä on isot tuloerot (miehelläni noin 3x minun tuloni, kun minun tuloni ovat alle 3-alkavan summan) ja tämä on asia, joka vaivaa mieltäni.
Molemmat asumme omistusasunnossa, minulle tämä lainanmaksu yksin on palkassani on nettotuloissani iso kuluerä. Yhteisen talouden rakentaminen tämän kokoiselle perheelle vaatii vähintään tuplasti isomman kodin. Itse asun tällä hetkellä melko kompaktissa kodissa kun mieheni taas väljemmässä, jossa jokaisella perheenjäsenelle on laskettu n. 50m2 kun minulla taas 25m2. Sopivan asunnon löytäminen / rakennuttaminen tarkoittaa isompaa lainaa, elinkuluja ym. nämä toki puolitettuina. Nyt olen siinä hetkessä kun mietin, että voimmeko rakentaa tasavertaista parisuhdetta sekä perhe-elämää kun tuloerot ovat näin suuret ja tilipussin näkökulmasta elämme aivan eri elintasoa.
Miesystävälleni moni asia on itsestään selvä, esim. lapsilla mahdollisuus harrastaa mitä haluavat (tässä tapauksessa yhdellä lapsella useampi kallis harrastus) kun taas minulla ei ole mahdollisuutta lapselleni tätä tarjota, vaan taloudellisesti pystyn turvaamaan tällä hetkellä vain yhden harrastuksen/ lapsi. Olen miettinyt, että mitä jos tämäkään ei olisi mahdollista niin voisinko antaa lasteni elää sellaista elämää, että katsovat sivusta kun perheen muut (puolisoni lapset) lapset saavat harrastaa mitä haluavat ja harrastuksiin kuljetuksiin ja kilpailuihin käytetään lähes kaikki viikonpäivät.
Esim. kalliimpaan kotiin muuttaessa menojen jakautuessa kahdelle niin tämä voi olla liian iso taakka minulle. Olemme keskustelleet yhteisen kodin omistussuhteen osuuden jaosta esim 30/70 mutta kuinka kulujen. Mutta kuuluvatko niiden mennä 50/50? Ja se onkin minulle se ehkä kriittisin kipupiste.
Vai miten muissa uusperheissä kulujen jakautumiset hoidetaan eri tulosuhdanteilla? Tähän asti kun asumme vuorotellen toisillamme pyrimme jakamaan menot sekä kulut, pätee myös lomamatkoissa ym. Mietimme nyt mm tulevan kesän lomia ja yhteistä reissua niin minä joudun paljon menemään budjetti edelle. Minulle iso summa ei ole miesystävälleni iso. Täytyy tunnustaa, että minulla sydänalassa tuntui pahalle kun miesystävälleni sanoin tulevan kesän suunnitelmiin, että en tiedä onko minulla varaa tätä kustantaa pesueelleni niin mies mietti, että hän voi tehdä nämä suunnitelmat kyllä yksin lastensa kanssa, että voidaan miettiä halvempia ratkaisuja yhteisiksi. Mietin, että tällaistako eri elintasoa meillä tulisi yhteinen arki olemaan.
Tietenkään en voi olettaa, että lasteni kanssa olisimme ns vapaamatkustajina, miesystäväni elätettävinä. Joten välillä mietin, että olisiko parempi vain jatkaa etäsuhteessa ainakin niin kauan kuin lapset asuvat kotona kuin elää arkea eri arvoisina.
Minulle tämä rahasta puhuminen on todella nolo asia suhteessa, ehkä juuri siksi kun sitä ei ole toiseen verrattuna juuri miksikään ja välillä koen tästä huonommuutta, vaikka näin ei saisi olla. Meistä varmasti kumpikaan ei mittaa toisistamme rahan kautta arvoa vaan olemme nimenomaan niin tasavertaisia, että automaattisesti kaikki puolitetaan. Ja rahaa joko on tai jos ei ole niin vaikka säästetään (miesystäväni on hyvin tarkka raha-asioista, ja meillä mennyt alusta asti siten että raha asiat on puolitettu. Oli ne kaupassakäynnit tai ravintolaillalliset - kun toinen maksaa niin toinen maksaa toiste).
Miten muut uusioperheelliset hoidatte taloutenne yhdessä tuumin?
Kommentit (160)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ap, oletko jo päättänyt muutatteko yhteen? Toivottavasti ajattelet lapsiasi ja jatkat tapailulinjalla.
Hei,
Kiitos kysymästä ja huh kuinka paljon vastauksia! Pahoittelen, että jos kysymystäni on aikaisemminkin täällä puitu - itse en käy juurikaan täällä ja tämä ensimmäinen kirjoitukseni koskaan.
Vielä en ole päätöstä tehnyt. Minulla ei siis ole kiire mihinkään. Lähinnä mietiskelin näin yleisellä tasolla googletellen, että miten muissa perheissä vastaavat käytännön asiat hoidetaan, jotta osaan ottaa mahdollisimman laajasti eri ilmiöt huomioon. Täten miettiä päätöstäni monelta eri kannalta.
Niin kuin sanoin niin emme ole mitenkään tuore pari. Erillään asuminen on jo kestänyt useita vuosia kuten elintaso tilanteetkin matkan varrella muuttuneet. Tämä ei tietenkään ole vaikuttanut meidän suhteeseemne, muuten kuin ehkä omaan mieleeni tuoden levottomuutta aina yhteenmuuttoa miettiessä (tähän isompi halu tulee siis miehen puolelta). Oma kanta on hyvin kaksipiippuinen. Käytännön arki helpottuisi, mutta moni muu asia varmasti muuttuisi. Itse olen suhteen alusta asti sanonut, että naimisiin en mene ja yhteen muutolle ei myöskään ole tarvetta. Mutta moni parisuhde tietenkin muuttaa muotoa suhteen syvetessä, kuten meillä.
Mutta se miksi epävarma. Koen että minulla tulotasoni tällä hetkellä riittää juuri tämän näköiseen elämään jota elän. Lapseni harrastavat ja saan asua omassa kodissa, joka ei kooltaan mikään palatsi ole mutta meille riittävä. Matkustelemme useamman kerran vuodessa, monesti matkat suunnittelen hyvissä ajoin ja budjetin mukaisesti. Emme koskaan ole eläneet köyhyydessä eikä lapsiltani ole mitään puuttunut kuten ei myöskään itseltäni. En koe että raha toisi lisäarvoa elämääni, kuten myöskään minulla ei ole tarvetta sitoa ”rikasta miestä” ja elää kenenkäön siivellä. Nimenomaan haluan elää mahdollisimman itsenäistä ja omillani toimeentulevaa elämää. Joten en kokisi mielekkääksi enkä nimenomaan etsi elättäjää itselleni saati lapsille.
Ainoa pelkoni siis tässä tapauksessa eli yhteenmuutossa olisi epätasa-arvon muodostuminen perheen kulmakiveksi, joka vaikuttaisi jokaisen yksilölliseen hyvinvointiin. Loin siis kauhuskenaarion päässäni lasten eriarvoisuudesta, joka voisi olla mahdollista esim meidän saadessa ydinperhelapsen uusioperheeseen (jota ei ole tulossa tapahtumaan) ja minun tulojen pudotessa tai muun äkillisen tapauksen sattuessa, joka romahduttaisi akuutisti minun tulotasoni. Tietenkään en usko näin tapahtuvan, mutta riskit siihen ovat jo pelkästään minun näkökulmasta kun muuttaisin omalle tulotasoon nähden kalliimpaan kotiin sekä elämään. Siksi mietin, että olisiko tällainen yhtälö edes mahdollista jotta myös minä voisin elää tasavertaisessa parisuhteessa omannäköistäni elämää.
Mutta hyviä näkökulmia sain teiltä, kiitos! Uskon että vielä jatkamme parisuhdetta eri osoitteissa ja katsotaan saadaanko näitä puhuttua koskaan auki :)
T. Ap
Meitä kiinnosti myös lasten iät. Sillä on iso merkitys. Ja kuka joutuisi vaihtamaan koulua tai ystäväpiiriä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon viisasta on jo sanottu, eli minä kommentoin vain ap:n vikaa kysymystä, eli miten muut ovat hoitaneet asian.
Meidän uusperheessä minun teinini asuvat koko ajan ja miehen toinen teini käy ehkä kerran kuussa ja toinen on jo omillaan. Tilanne on siis eri kuin uusperheissä, joissa kaikki lapset ovat saman verran paikalla,
Perustimme uusperheen, kun lapset olivat 13-16 ikävuosina.
Mies tienaa nettona pari tonnia enemmän kuin minä. Minä tienaan myös ihan ok.
Miehen lasten äiti ostaa lapsille kaikkea kallista.Me sovimme alussa, että meidän perheen sisällä lasten elintason tulee olla sama. Emme voi vaikuttaa siihen, että miehen lapsilla on mcbookprot ja 150 euron kuukausirahat - mutta me annamme lapsille saman hintaista.
Vuosien varrella rahoista on tullut yhteisiä, vaikka alussa ne olivat selkeästi erillään. En tiedä, miten tähän on tultu, mutta jos yhteistä elämää eletään, niin kaikki vain lopussa muuttuu yhteiseksi.
En osta miehen lapsille mitään, koska heillä on jo äiti, joka ostaa. Mies ostaa minun lapsilleni joskus, koska heillä ei ole anteliasta isää. Ehkä eniten mies tasaa eriarvoisuutta siten, että jos hän saa ilmaiseksi/halvalla jotain hyvää (sai esim kalliin pelikoneen ilmaiseksi, josta oli yksi halpa osa rikki), niin hän aina antaa sen minun lapsilleni eikä omilleen. Koska hänen lapsensa saavat saman jo äidiltään.
Mies ei osta omille lapsilleen mitään?
Samaa ajattelin, mies tasaa naisen lasten elintasoa, mutta ei voi/saa ostaa omilleen, että ei tule toisille paha mieli. Omituista.
Ja kuinka ollakaan, että melkein kaikissa kommenteissa on uusperheen pienituloisen vaimon köyhemmät lapset, joille lasten isä ei kustanna/ole varaa kustantaa mitään ja rikas exä, joka ostaa uusperheen miehen lapsille kaikki härpäkkeet? Pitääkö tästä päätellä, että köyhät naiset metsästää erottuaan varakkaampaa puolisoa nostaakseen omaa ja lastensa elintasoa? Vai?
Minä olen tuo alkuperäinen, jolle kommentoitiin. Tarkennan jälleen: kyllä mies ostaa omille lapsilleen, mutta suurin piirtein samalla hinnalla kuin minä ostan omille lapsilleni. Pointti on tämä: minä en kauheasti ostele omille lapsilleni.
Pidämme siis samaa elintasoa oman perheen sisällä yllä. Jos minä laitan sata euroa omiin lapsiini, niin mies laittaa myös. Olemme sopineet, että sopiva synttärilahjan hinta on parisataa.
Sille ei mahda mitään, että lapsillammeon toisen vanhemman toimesta erilainen elintaso.
Sanoin myös aiemmin, että käytännössä mies tasaa epätasa-arvoa siten, että antoi saamansa kahden tonnin koneen minun lapselleni. Jos hän olisi antanut sen omalleen lapselle, olisi tällä ollut kaksin kappalein kahden tonnin koneita, tai todennäköisesti lapsi ei olisi ottanut konetta vastaan, koska ”äiti ostaa minulle uudenkin”.
Ei mies ”elätä” minun lapsiani. Minä itse elätän heitä. Miten osasittekin kääntää sanomiseni niin, että mies elättää minun lapsiani ja on unohtanut omat lapsensa....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon viisasta on jo sanottu, eli minä kommentoin vain ap:n vikaa kysymystä, eli miten muut ovat hoitaneet asian.
Meidän uusperheessä minun teinini asuvat koko ajan ja miehen toinen teini käy ehkä kerran kuussa ja toinen on jo omillaan. Tilanne on siis eri kuin uusperheissä, joissa kaikki lapset ovat saman verran paikalla,
Perustimme uusperheen, kun lapset olivat 13-16 ikävuosina.
Mies tienaa nettona pari tonnia enemmän kuin minä. Minä tienaan myös ihan ok.
Miehen lasten äiti ostaa lapsille kaikkea kallista.Me sovimme alussa, että meidän perheen sisällä lasten elintason tulee olla sama. Emme voi vaikuttaa siihen, että miehen lapsilla on mcbookprot ja 150 euron kuukausirahat - mutta me annamme lapsille saman hintaista.
Vuosien varrella rahoista on tullut yhteisiä, vaikka alussa ne olivat selkeästi erillään. En tiedä, miten tähän on tultu, mutta jos yhteistä elämää eletään, niin kaikki vain lopussa muuttuu yhteiseksi.
En osta miehen lapsille mitään, koska heillä on jo äiti, joka ostaa. Mies ostaa minun lapsilleni joskus, koska heillä ei ole anteliasta isää. Ehkä eniten mies tasaa eriarvoisuutta siten, että jos hän saa ilmaiseksi/halvalla jotain hyvää (sai esim kalliin pelikoneen ilmaiseksi, josta oli yksi halpa osa rikki), niin hän aina antaa sen minun lapsilleni eikä omilleen. Koska hänen lapsensa saavat saman jo äidiltään.
Mies ei osta omille lapsilleen mitään?
Samaa ajattelin, mies tasaa naisen lasten elintasoa, mutta ei voi/saa ostaa omilleen, että ei tule toisille paha mieli. Omituista.
Ja kuinka ollakaan, että melkein kaikissa kommenteissa on uusperheen pienituloisen vaimon köyhemmät lapset, joille lasten isä ei kustanna/ole varaa kustantaa mitään ja rikas exä, joka ostaa uusperheen miehen lapsille kaikki härpäkkeet? Pitääkö tästä päätellä, että köyhät naiset metsästää erottuaan varakkaampaa puolisoa nostaakseen omaa ja lastensa elintasoa? Vai?
Piti vielä kommentoida vikaa kappaletta: kun minä tapasin mieheni, oli minulla tuplapalkka häneen verrattuna. Nykyään tilanne on toisin päin.
Monet moralisoivat tuota varakkaamman epäintoa kustantaa koko porukkaa. Kannattaisiko ajatella omalta kannalta yh:t? Olisitteko valmiita laskemaan omaa ja lastenne elintasoa uuden miehen ja miehen lasten vuoksi? Lapset eivät saisikaan enää etuja joihin tottuneet teidän uuden rakkauden vuoksi?
Jouduin itse pohtimaan tuota kun eron jälkeen seurustelin vähän aikaa pienituloisen miehen kanssa. Hänen ex-vaimonsa oli vielä pienituloisempi, ja koko tuon perheen suhde rahaan holtiton, jatkuvasti ongelmia laskujen kanssa. Oman budjettini olin laskenut nii, että pystyimme elämään lasten kanssa mukavaa elämää ilman liikaa pihistelyä kunhan emme liikaa tuhlailleet. Jonkin aikaa autoin rahallisesti tuota seurustelukumppania mutta yhteenmuuttamishaaveet ja koko seurustelu loppui varsin nopeasti. Elämänhallinta tai sen puute on aika tärkeä asia parisuhteessa.
Uusperhe on oikeasti vaikea kysymys eikä siihen ole yhtä helppoa ratkaisua. Saman katon alla ei voi olla kovin erilaisia elintasoja, ei ainakaan siinä taloudessa elävien aikuisten aikaan saamaan. Jos on sun ja mun teini, ei voi olla niin, että toisella on kalliit merkkivaatteet, monen tonnin puhelimet ja padit ja varaa mihin vaan ja toisella kirpparivaatteet ja joku vanha känny. Se, että aina on joku jolla on enemmän ja hienompaa on totta, mutta ei päde kotona. Tällaista elintasokuilua ei voi olla perheen sisällä ja perhe kai sen uusperheenkin on tarkoitus olla.
Toisaalta, vanhemmilla on vastuu omista lapsistaan. Jos se toinen teini on vaikka menettänyt kokonaan toisen vanhemman ja toinen on pienituloinen yh, on selvää, että rahaa on vähemmän kuin sillä, jonka eronneet vanhemmat osallistuvat molemmat elatukseen ja ovat hyvätuloisia. Ei voi automaattisesti olettaa, että samaa elintasoa pitää maksaa uuden puolison lapsille. Oma haasteensa on sitten vielä isovanhemmat, jotka saatta toiselle tarjota hiihtolomia Alpeilla ja kielikursseja ulkomailla kesällä ja sen toisen mummo tuo suklaalevyn.
Minusta perheen sisällä ei aikuistenkaan kesken voi olla eri elintaso , se erottaa perheen kämppiksistä. Itse en voisi ajatella, että suunnittelisin kesälomareissun ja jos saman katon alla asuvalla puolisolla ei olisi siihen varaa, lähtisin yksin. Perheessä suunnitellaan tuollaiset asiat yhdessä ja mietitään, mihin meillä yhdessä on varaa. Toki voi joskus mennä yksin tai kaverien kanssa, mutta lähtökohta ei voi olla se, että lähde jos sulla on varaa, jos ei ole varaa niin voi voi. Mene sitten muualle.
Näistä asioista on pakko uskaltaa puhua. Kun ei sitä puhumallakaan ole välttämättä helppo ratkaista, niin puhumattomuus saa asian vain entistä hankalammaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikein hyvä päätös ap, että ette muuta yhtee,kun kaikki on noin hyvin.Voithän kumppanillesi avoimesti kertoa tämän syynkin.Koska olette jo kauan olleet yhdessä, kertominen ja epätasaarvon pelkoskenaarion fiksu aikuinen ymmärtää ja voi olla samaa mieltäkin.Nämähän ovat aivan realistisia asioita.
Muuttakaa yhteen vasta sitten, kun olette todella valmiita sitoutumaan yhteiseen elämään ja yhteiseen taloudenpitoon. Saman katon alla ei voi olla eri elintasoja, varsinkin kun on lapsia.
Menkää vaikka perinteisesti naimisiin.
Miehesi ei oikein ole tainnut ajatella asiaa kunnolla. Teidän täytyy keskustella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te ihmiset jaksatte näitä helvetin uuspersekuvioita? Tuntuu jo kamalalta lukeakin tällaista, puhumattakaan siitä että pitäisi itse elää tuota elämää. Pysykää omissa asunnoissanne.
Moni ei näytä jaksavan ydinpersekuvioita, kun puolet liitoista päättyy eroon:)
Hahaha! Totta! Puolet liitoista päättyy eroon, joten ei ydinperhekuvio näytä toimivan!
Millainen luku mahtaakaan olla uusperheiden erot?
Ydinperheistä puolet jatkuu...
Tietenkään en voi olettaa, että lasteni kanssa olisimme ns vapaamatkustajina, miesystäväni elätettävinä. Joten välillä mietin, että olisiko parempi vain jatkaa etäsuhteessa ainakin niin kauan kuin lapset asuvat kotona kuin elää arkea eri arvoisina.
Vastaus tähän on: KYLLÄ! Jatkakaa etäsuhteessa siihen asti kunnes lapset muuttavat pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muuttakaa yhteen vasta sitten, kun olette todella valmiita sitoutumaan yhteiseen elämään ja yhteiseen taloudenpitoon. Saman katon alla ei voi olla eri elintasoja, varsinkin kun on lapsia.
Menkää vaikka perinteisesti naimisiin.Miehesi ei oikein ole tainnut ajatella asiaa kunnolla. Teidän täytyy keskustella.
Lissu ja Jarkko teidän jääkiekko ja ratsastusharrastukset loppuvat nyt, kun iskällä ei ole varaa maksaa niitä myös Jessicalle ja Juccille. Vastaavasti yhteiset ulkomaanmatkat vaihtuvat koko uusprrheen yhteisiin kotimaan viikonloppukylpylälomiin.
Iskä ja uusäiti ovat happy.
Ei kaikki mene aina tasan. Miehen lapset menestyy koulussa ja menevät yliopistoon ja äidin lapset ovat surkeita koulussa ja luuhailevat ties missä ja jopa syrjäytyvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainut vaihtoehto tuossa on elää kahden kämpän elämää kunnes lapset ovat muuttaneet kotoa. Muuten ei aiheudu kuin mielipahaa kaikille lapsille tästä kuviosta.
Mikä hinku ihmisillä on muuttaa yhteen vaikka olisi varaa asua yksinkin ja vaikka lapsia olisi ennestään jo tarpeeksi. Tietysti jos lisää lapsia on tarkoitus hankkia vielä yhdessä niin tuon ymmärtää. Mutta vaikka lapset olisivat jo aikuisiakin niin voi olla hyvä ratkaisu asua omissa asunnoissa ja olla välillä yötä toisella vaikka. Molemmilla on sitten oma tupa ja oma lupa ja saa asua ja elää niin kuin haluaa. Nuoruuden huumassa asia on tietysti myös monesti erilainen ja on eri asia asua molempien jossain vuokraluukussa vaikka yksiössä tai kaksiossa mutta jos molemmilla on esim. oma talo jo eikä yhteen muuttamisella saavuteta esim. isompaa tai tasokkaampaa asuntoa. Miehen ei tarvitse kuunnella naisen nalkutusta asioista joita nainen haluaisi miehen tekevän eri lailla ja miehen ei tarvitse vastoin tahtoaan tekemään mitään eikä naisen tarvitse olla pahalla päällä ja valittaa siitämitä haluaisi miehen tekevän eri lailla esim. pyykkien, ruokien, kauppareissujen, pihanhoidon yms. osalta. Jokainen saa hoitaa vaatehuoltonsa ja astiansa ja ruokansa sekä ikkunoiden pesun tai lumityöt tai nurmikonleikkuun kuten haluaa omassa talossaan. Jos mies ei yhdessä asuessa osallistu kotitöihin naisen mielestä tarpeeksi yms. niin kyllä Siperia opettaa miehen ne tekemään omassa kodissaan viimeistään kun puhtaita ehjiä vaatteita tai ruokaa ei ole. Eivät eronneet sinkkumiehetkään yhtäkkiä kuole nälkään likaisissa vaatteissaan eron jälkeen vaikka vaimo olisi nalkuttanut kotitöistä liitossa kuinka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En muuttaisi yhteen, jos eriarvoisuus näkyy omien lasten arjessa. Eri asia on, jos toinen omistaa asunnosta isomman osan... Se ei näy lapsille.
Meillä yhteen muutto suunnitelmissa, mutta hyvin yksinkertaista, kun tulot samansuuntaiset, mutta minulla pienempituloisena suurempi varallisuus.
Meillä miehellä kaksi lasta, joista toinen muuttaa omaan kotiin... sen jälkeen meille paremmin tilaa ja yhteen muutto mahdollista. Minulla on yksi lapsi.
Me olemme sopineet, että on yksi yhteinen tili, josta maksetaan asuminen ja jääkaapin sisältö tms. Tilille molemmat siirtävät yhtä paljon rahaa kuukausittain. Lisäksi molemmat hoitavat itse oman lapsensa kulut esim. vaatteet, harrastukset tms. Käymme välillä ravintolassa syömässä ja kumpikin maksaa omat kulut. Joskus synttäriyllätyksenä tarjotaan ravintolassa. Olisi kyllä aika kurjaa, että toinen haluaisi kalliiseen ravintolaan syömään, johon toisella ei oikein ole varaa. Joko rikkaampi maksaa ravintolaillan tai käy siellä vain omien lasten kanssa. Kotona voi tehdä yhtä hyvää ruokaa.
Minulla on kesämökki, jota käytämme yhdessä, mutta koska omistan sen, maksan sen kulut. Vastaavasti mies hyödyntää meidän kaikkien iloksi muita asioita.
En haluaisi, että lapseni joutuisi luopumaan harrastuksista muuton vuoksi, koska ne ovat hänelle vuosien varrella tulleet tärkeiksi. Meillä ei sanota, että jotain ei voi tehdä, koska siihen ei ole varaa, enemmänkin, että joku on tosi kallista. Myönnän, että omalla lapsellani kalliit harrastukset, mutta minulla varaa niihin.
Matkustamme yhdessä ja erikseen, se ei haittaa, kunhan yhteiset valinnat eivät ole kummallekkaan liian kalliita. Matkustelen oman lapsen kanssa jonkun verran kahdestaan... Se ei haittaa ketään. Mies matkustaa kavereiden kanssa, lastensa kanssa ja minun/minun ja lapseni kanssa.
Oma lukunsa on, että lapsemme ovat jo isoja... Ja elämäntapamme hyvin samantyylinen.
Kuulostaa muuten toimivalta systeemiltä, mutta ruokarahat puoliksi ei mene läheskään tasan, koska miehet syövät yleensä paljon enemmän kuin naiset. Omassa tapauksessani miehellä menee varmasti ainakin 3-kertainen summa rahaa ruokaan kuin minulla. Ensinnäkin hän syö enemmän ja toisekseen ostaa huomattavasti kalliimpia aineksia ja tykkää hyvin paljon erikoisemmista ruoista.
Jos teidän on pakko yhdessä jotain ostaa ja omistaa, niin ostakaa vaikka matkavene tai kesämökki. Sellaisella omistussuhteella, että sullakin on varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko, että kukaan järkevä mies alkaa elättää toisen jälkeläisiä. Lasten kasvatus ja huolto kuulu lapsen huoltajille, vaikka he olisivat eronneet.
Parasta etsiä tasoistaan seuraa, myös taloudellisesti.
Vaikkei olisi lapsia niin aina pienituloinen hyötyy kun asuu isompituloisen kanssa.
Ei hyödy, jos isompituloinen on tuhlari tai kovin pihi. Päinvastoin pienituloiselle voi tehdä tiukkaa joutua maksamaan isotuloisen haluamista 'turhista' neliöistä ja status-sijainnista.
Mulla oli aikoinaan yksi lapsi ja mies oli lapseton kun alettiin seurustella, ja mies sanoi heti aluksi että hän ymmärtää sen että lapsi kuuluu pakettiin, eli jos haluaa minut, ottaa myös lapsen. Ja niin se sitten menikin, sillä ei ole ollut mitään väliä mitä kukakin tienaa koska kaikki rahat on aina mennyt eikä riittänytkään, mutta vaikka jompi kumpi meistä olisi tienannut enemmän kuin toinen, niin kyllä rahat olisi menneet perheelle.
En ymmärrä ollenkaan tuollaista että joku haluaisi yhdistää kaksi perheettä mutta ei yhdistäisi taloutta.
Parasta ap että ette muuta yhteen kuin korkeintaan vasta sitten kun lapset ovat muuttaneet kotoa omilleen. Mies ei ymmärrä perheen merkitystä eikä ole valmis ottamaan vanhemman vastuuta myös sinun lapsistasi, eikä edes sinusta puolison vastuuta. En yhtään ihmettele että hän oli eronnut.
Vierailija kirjoitti:
Monet moralisoivat tuota varakkaamman epäintoa kustantaa koko porukkaa. Kannattaisiko ajatella omalta kannalta yh:t? Olisitteko valmiita laskemaan omaa ja lastenne elintasoa uuden miehen ja miehen lasten vuoksi? Lapset eivät saisikaan enää etuja joihin tottuneet teidän uuden rakkauden vuoksi?
Jouduin itse pohtimaan tuota kun eron jälkeen seurustelin vähän aikaa pienituloisen miehen kanssa. Hänen ex-vaimonsa oli vielä pienituloisempi, ja koko tuon perheen suhde rahaan holtiton, jatkuvasti ongelmia laskujen kanssa. Oman budjettini olin laskenut nii, että pystyimme elämään lasten kanssa mukavaa elämää ilman liikaa pihistelyä kunhan emme liikaa tuhlailleet. Jonkin aikaa autoin rahallisesti tuota seurustelukumppania mutta yhteenmuuttamishaaveet ja koko seurustelu loppui varsin nopeasti. Elämänhallinta tai sen puute on aika tärkeä asia parisuhteessa.
Tämä ei mene mulla jakeluun sitten millään. Jos rakastaa toista ja haluaa perustaa yhteisen perheen, eli talouden, niin silloin tottakai kaikki maallinen jaetaan myös, koska se on vaan maallista. Tärkein mitä jaetaan on oma itse, oma ruumis ja mieli, ei mikään raha ole mitään sen rinnalla että antaudut toiselle täysin henkisesti ja ruumiillisesti ja olette sitten yksi yksikkö, lapsineen ja lemmikkeineen. Lapset lähtee kotoa aikanaan mutta se yksikkö on luotu kestämään puolisoiden eliniän.
Jos tuntuu ettei voi tinkiä mistään maallisesta asiasta puolison hyväksi, niin ei rakasta kyllä sitä puolisoa yhtään, se tunne on sitten jotain muuta jos raha menee sen yli.
Uusperheessä ei pidä jakaa lapsia eri leireihin, vaan kaikki on sitten sen perheen lapsia, täysin tasavertaisia kuin olisivat syntyneet kaikki niiden vanhempien lapsiksi. Toki ne perheen ulkopuoliset vanhemmat sotkee usein kuvioita, mutta perheyksikön sisälle sen ei saa antaa vaikuttaa siten että lapset joutuvat eriarvoiseen asemaan keskenään.
Jos tähän ei ole valmis että kun yhdistetään mun kaksi lasta ja sun kolme lasta meistä tulee perhe jossa on viisi lasta, niin ei kannata muuttaa yhteen, siitä tulee vain ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet moralisoivat tuota varakkaamman epäintoa kustantaa koko porukkaa. Kannattaisiko ajatella omalta kannalta yh:t? Olisitteko valmiita laskemaan omaa ja lastenne elintasoa uuden miehen ja miehen lasten vuoksi? Lapset eivät saisikaan enää etuja joihin tottuneet teidän uuden rakkauden vuoksi?
Jouduin itse pohtimaan tuota kun eron jälkeen seurustelin vähän aikaa pienituloisen miehen kanssa. Hänen ex-vaimonsa oli vielä pienituloisempi, ja koko tuon perheen suhde rahaan holtiton, jatkuvasti ongelmia laskujen kanssa. Oman budjettini olin laskenut nii, että pystyimme elämään lasten kanssa mukavaa elämää ilman liikaa pihistelyä kunhan emme liikaa tuhlailleet. Jonkin aikaa autoin rahallisesti tuota seurustelukumppania mutta yhteenmuuttamishaaveet ja koko seurustelu loppui varsin nopeasti. Elämänhallinta tai sen puute on aika tärkeä asia parisuhteessa.
Tämä ei mene mulla jakeluun sitten millään. Jos rakastaa toista ja haluaa perustaa yhteisen perheen, eli talouden, niin silloin tottakai kaikki maallinen jaetaan myös, koska se on vaan maallista. Tärkein mitä jaetaan on oma itse, oma ruumis ja mieli, ei mikään raha ole mitään sen rinnalla että antaudut toiselle täysin henkisesti ja ruumiillisesti ja olette sitten yksi yksikkö, lapsineen ja lemmikkeineen. Lapset lähtee kotoa aikanaan mutta se yksikkö on luotu kestämään puolisoiden eliniän.
Jos tuntuu ettei voi tinkiä mistään maallisesta asiasta puolison hyväksi, niin ei rakasta kyllä sitä puolisoa yhtään, se tunne on sitten jotain muuta jos raha menee sen yli.
Uusperheessä ei pidä jakaa lapsia eri leireihin, vaan kaikki on sitten sen perheen lapsia, täysin tasavertaisia kuin olisivat syntyneet kaikki niiden vanhempien lapsiksi. Toki ne perheen ulkopuoliset vanhemmat sotkee usein kuvioita, mutta perheyksikön sisälle sen ei saa antaa vaikuttaa siten että lapset joutuvat eriarvoiseen asemaan keskenään.
Jos tähän ei ole valmis että kun yhdistetään mun kaksi lasta ja sun kolme lasta meistä tulee perhe jossa on viisi lasta, niin ei kannata muuttaa yhteen, siitä tulee vain ongelmia.
Eihän se edellinenkään yksikkö kestänyt puolisoiden elinikää, joten miksi uusi keinotekoinen yksikkö, jossa on mukana vielä täysin ulkopuolisia, kestäisi sen paremmin? Parempi pysytellä omissa asunnoissa ja rahoissa.
Samaa ajattelin, mies tasaa naisen lasten elintasoa, mutta ei voi/saa ostaa omilleen, että ei tule toisille paha mieli. Omituista.
Ja kuinka ollakaan, että melkein kaikissa kommenteissa on uusperheen pienituloisen vaimon köyhemmät lapset, joille lasten isä ei kustanna/ole varaa kustantaa mitään ja rikas exä, joka ostaa uusperheen miehen lapsille kaikki härpäkkeet? Pitääkö tästä päätellä, että köyhät naiset metsästää erottuaan varakkaampaa puolisoa nostaakseen omaa ja lastensa elintasoa? Vai?