Uusperheen vanhempien tuloerot ja elintason jakaantuminen

Kuulostaa kyllä raskaalta ja ahdistavalta ihmiseltä tämä ap. Herranen aika mikä analyysi jostain yhteenmuutosta, molemmilla kuitenkin palkkatuloja.

Sinuna pysyisin siellä asunnossasi, jossa on jokaiselle laskettu 25m2 elintilaa.

En jaksanut lukea kaikkia vastauksia joten kaikki oleellinen on varmaankin jo sanottu - mutta ainoa reilu vaihtoehto on jatkaa seurustelua omissa kodeissa asuen siihen saakka, kunnes lapset ovat aikuisia. Sitten voitte muuttaa yhteen ja elää parhaaksi katsomallanne tavalla. Mikä kiire sulla on? Pelkäätkö, että mies ei jaksa kevyttä seurustelua vuosia ja löytää jonkun oikean vaimon, jos ette sitoudu yhteisellä kodilla? Jos on pakko muuttaa yhteen, niin miehen on sitten jaettava omasta elintasostaan kaikille samalla tavalla. Talon omistussuhteissa voi kikkailla (esim 80-20), muut arjen kulut suhteessa tuloihin, ei tietenkään 50-50. Miljoonalukaalissa on asumiskulutkin paljon korkeammat kuin rivarikolmiossa. 

Mies kuulostaa sekä pihiltä, epäreilulta että epäempaattiselta (ei tarjoa treffeillä kuin "velaksi", omat lomat). Ihanko oikeasti hän ei pitäisi lapsiasi yhtä arvokkaina perheenjäseninä kuin sinua ja omia lapsiaan? Vaikka olisitte köyhiä, niin tuollainen asetelma ei vain kävisi. Surullista kyllä, niin niin kai nuo tuppaa menemään näissä uusperhekuvioissa. Minulle oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat tärkeimmät arvot, ei yhteisestä jääkaapista saa löytyä "eri perheen lapsille" eri eväitä. Miettikää nyt miltä se tuntuu lapsista päivittäisessä elämässä, kun yksi vetää vanukkaita ja hedelmäsalaattia ja toiselle on tarjolla näkkäriä ilman päällisiä.  Joo, elämä ei ole reilua mutta kyllä sen perheen sisällä KOTONA pitäisi olla. 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kyllä raskaalta ja ahdistavalta ihmiseltä tämä ap. Herranen aika mikä analyysi jostain yhteenmuutosta, molemmilla kuitenkin palkkatuloja.

Sinuna pysyisin siellä asunnossasi, jossa on jokaiselle laskettu 25m2 elintilaa.

Mitä raskasta tuossa nyt oli? Hän vain kuvaili miten eri tavalla he asuvat ja mihin hänen tulonsa riittää. Jos kummallakin on kaksi lasta, ap asuu 75-neliöisessä kämpässä ja mies 150-neliöisessä. Onhan tuossa nyt valtava ero. Tuo 75 neliötä on se mihin ap:n rahkeet riittävät ja vastaavasti 150 neliötä miehelle alaraja asumisväljyydessä. Kun miehen suhtautuminen rahaan on mikä on ja kun heidän tuloeronsa on mikä on, niin eihän tuota saa millään sovitettua yhteen. 

On ihan tavallista, että suurten tuloerojen perheessä se suurituloisempi joutuu maksamaan reippaasti enemmän, koska hän ei useinkaan ole halukas asumaan sellaisessa asunnossa, mihin pienempituloisella olisi varaa. Ydinperheessä tämä ei niinkään ole ongelma, kun lapset ovat yhteisiä. Mutta ymmärrän hyvin, ettei uusperheessä sitä hyvää tahtoa välttämättä riitä vieraan miehen lapsille. Tämä mies ei kuitenkaan ole halukas jeesimään edes omaa puolisoaan (ap:ta), vaan haluaa tiukasti maksaa kaiken puoliksi. Ei todellakaan kannata muuttaa saman katon alle tällaisessa tilanteessa. Ap:lle on parempi jatkaa nykyisessä kodissa, joka on hänelle ja lapsille riittävä, jotta jää rahaa sitten vähän muuhunkin kuin kalliin asunnon maksamiseen.

En muuttaisi yhteen, jos eriarvoisuus näkyy omien lasten arjessa. Eri asia on, jos toinen omistaa asunnosta isomman osan... Se ei näy lapsille.

Meillä yhteen muutto suunnitelmissa, mutta hyvin yksinkertaista, kun tulot samansuuntaiset, mutta minulla pienempituloisena suurempi varallisuus.

Meillä miehellä kaksi lasta, joista toinen muuttaa omaan kotiin... sen jälkeen meille paremmin tilaa ja yhteen muutto mahdollista. Minulla on yksi lapsi.

Me olemme sopineet, että on yksi yhteinen tili, josta maksetaan asuminen ja jääkaapin sisältö tms. Tilille molemmat siirtävät yhtä paljon rahaa kuukausittain. Lisäksi molemmat hoitavat itse oman lapsensa kulut esim. vaatteet, harrastukset tms. Käymme välillä ravintolassa syömässä ja kumpikin maksaa omat kulut. Joskus synttäriyllätyksenä tarjotaan ravintolassa. Olisi kyllä aika kurjaa, että toinen haluaisi kalliiseen ravintolaan syömään, johon toisella ei oikein ole varaa. Joko rikkaampi maksaa ravintolaillan tai käy siellä vain omien lasten kanssa. Kotona voi tehdä yhtä hyvää ruokaa.

Minulla on kesämökki, jota käytämme yhdessä, mutta koska omistan sen, maksan sen kulut. Vastaavasti mies hyödyntää meidän kaikkien iloksi muita asioita.

En haluaisi, että lapseni joutuisi luopumaan harrastuksista muuton vuoksi, koska ne ovat hänelle vuosien varrella tulleet tärkeiksi. Meillä ei sanota, että jotain ei voi tehdä, koska siihen ei ole varaa, enemmänkin, että joku on tosi kallista. Myönnän, että omalla lapsellani kalliit harrastukset, mutta minulla varaa niihin.

Matkustamme yhdessä ja erikseen, se ei haittaa, kunhan yhteiset valinnat eivät ole kummallekkaan liian kalliita. Matkustelen oman lapsen kanssa jonkun verran kahdestaan... Se ei haittaa ketään. Mies matkustaa kavereiden kanssa, lastensa kanssa ja minun/minun ja lapseni kanssa.

Oma lukunsa on, että lapsemme ovat jo isoja... Ja elämäntapamme hyvin samantyylinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kyllä raskaalta ja ahdistavalta ihmiseltä tämä ap. Herranen aika mikä analyysi jostain yhteenmuutosta, molemmilla kuitenkin palkkatuloja.

Sinuna pysyisin siellä asunnossasi, jossa on jokaiselle laskettu 25m2 elintilaa.

Mitä raskasta tuossa nyt oli? Hän vain kuvaili miten eri tavalla he asuvat ja mihin hänen tulonsa riittää. Jos kummallakin on kaksi lasta, ap asuu 75-neliöisessä kämpässä ja mies 150-neliöisessä. Onhan tuossa nyt valtava ero. Tuo 75 neliötä on se mihin ap:n rahkeet riittävät ja vastaavasti 150 neliötä miehelle alaraja asumisväljyydessä. Kun miehen suhtautuminen rahaan on mikä on ja kun heidän tuloeronsa on mikä on, niin eihän tuota saa millään sovitettua yhteen. 

On ihan tavallista, että suurten tuloerojen perheessä se suurituloisempi joutuu maksamaan reippaasti enemmän, koska hän ei useinkaan ole halukas asumaan sellaisessa asunnossa, mihin pienempituloisella olisi varaa. Ydinperheessä tämä ei niinkään ole ongelma, kun lapset ovat yhteisiä. Mutta ymmärrän hyvin, ettei uusperheessä sitä hyvää tahtoa välttämättä riitä vieraan miehen lapsille. Tämä mies ei kuitenkaan ole halukas jeesimään edes omaa puolisoaan (ap:ta), vaan haluaa tiukasti maksaa kaiken puoliksi. Ei todellakaan kannata muuttaa saman katon alle tällaisessa tilanteessa. Ap:lle on parempi jatkaa nykyisessä kodissa, joka on hänelle ja lapsille riittävä, jotta jää rahaa sitten vähän muuhunkin kuin kalliin asunnon maksamiseen.

Hetkinen, ajatteleeko ihmiset ihan oikeasti näin? Eihän ne lapset ole mitään "vieraan miehen pentuja" vaan sen oman rakkaan ihmisen lapsia. Millaisten lasien läpi oikein pitää katsella, että näkee uusperhelapset ensisijaisesti vieraina, eikä puoliksi omina?

Olen seurustellut nykyisen kumppanini kanssa vuosia. Meillä molemmilla on lapsia edellisistä liitoista. Miehellä on reilusti suuremmat tulot kuin minulla. Tulen hyvin toimeen palkallani, mutta minulla ei ole varaa sellaiseen elämään kuin hänellä - matkoja, ravintoloita, elämyksiä, autoja jne. En edes kaipaa tällaista. Mies haluaa jakaa elämänsä ja elämykset kanssani ja maksaa silloin huvit mielellään kun tietää ettei mahdu budjettiini. Jos hän haluaa kalliiseen ravintolaan, hän tarjoaa, ja minä puolestani tarjoan kun menemme oman tulotasoni mukaiseen ravintolaan. Tuntuu aika kovalta, jos hyvätuloinen vaatii toista elämään hänen elintasonsa mukaan ja puolittamaan kaiken. Jopa itsekkäältä. Kumpikaan meistä ei ole pihi, itsekäs, eikä käytä toista hyväksi. Mies on empaattinen, ei syyllistä, ja antaa matkoja tms lahjaksi, kun tietää että minusta tuntuu ikävältä että hän maksaa enemmän.

Emme asu yhdessä, ja näin tulee olemaan kunnes lapset muuttavat kotoa. Mies jakaa lastensa elatukseen eksänsä kanssa, kun taas minun exäni ei osallistu jälkikasvunsa elämään millään tavalla, ei edes elatusmaksuilla. Lapsillamme on siis hyvin eri elintaso. Lapseni saavat kaiken tarpeellisen ja ovat saaneet harrastaa mitä tahtovat, mutta eivät onnekseni ole valinneet mitään niin kallista kuin jääkiekko tai ratsastus. Miehen lapsilla on merkkivaatteet, kalliit harrastukset, elektroniikka viimeisen päälle ja elämäntyyli joka poikkeaa meidän perheestä kovin, esimerkiksi ravintolaruoka vs kotiruoka. Myös isovanhemmat kohtelevat lapsia eri tavalla. Toisten isovanhemmat antavat satasia, toisten jonkin kympin pienestä eläkkeestä. Lapseni eivät koe nyt olevansa eriarvoisia tai jäävänsä ilman jotakin, mutta uusperhe-elämä toisi tämän väistämättä eteen arjessa. Uuden mieheni tehtävä ei ole tarjota lapsilleni samaa elintasoa, eikä perheen sisällä saa olla eri elintasoja. Silloin on parasta pitää perheet erillään, sinunkin. Varsinkin jos miehesi on vieläpä noin tarkka rahoistaan, ja tahtoo sinun kustantavan puolet neliöistänne ja elintasostaan, johon palkkasi ei edes riitä.

Seurannut naapurin uusperheen lasten elämää väkisinkin. Toiset lapsista ajoi mopoilla kesät talvet, toiset mopoautoilla. Autot hankittiin, kun lapset kävivät lukiota, toisille vanhat romut, toisille kalliimmat autot. Toiset lapset ajoivat nurmikoita, nyt toiset eivät aja tultuaan samaan ikään, vaan uusperheen isä ajaa.

Pelkästään sivustakatsojana tuntuu pahalta.

Mies haluaa sinusta vakipanon ja kodinhoitajaa itselleen ja lapsilleen. Mieti kannattaako.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kyllä raskaalta ja ahdistavalta ihmiseltä tämä ap. Herranen aika mikä analyysi jostain yhteenmuutosta, molemmilla kuitenkin palkkatuloja.

Sinuna pysyisin siellä asunnossasi, jossa on jokaiselle laskettu 25m2 elintilaa.

Mitä raskasta tuossa nyt oli? Hän vain kuvaili miten eri tavalla he asuvat ja mihin hänen tulonsa riittää. Jos kummallakin on kaksi lasta, ap asuu 75-neliöisessä kämpässä ja mies 150-neliöisessä. Onhan tuossa nyt valtava ero. Tuo 75 neliötä on se mihin ap:n rahkeet riittävät ja vastaavasti 150 neliötä miehelle alaraja asumisväljyydessä. Kun miehen suhtautuminen rahaan on mikä on ja kun heidän tuloeronsa on mikä on, niin eihän tuota saa millään sovitettua yhteen. 

On ihan tavallista, että suurten tuloerojen perheessä se suurituloisempi joutuu maksamaan reippaasti enemmän, koska hän ei useinkaan ole halukas asumaan sellaisessa asunnossa, mihin pienempituloisella olisi varaa. Ydinperheessä tämä ei niinkään ole ongelma, kun lapset ovat yhteisiä. Mutta ymmärrän hyvin, ettei uusperheessä sitä hyvää tahtoa välttämättä riitä vieraan miehen lapsille. Tämä mies ei kuitenkaan ole halukas jeesimään edes omaa puolisoaan (ap:ta), vaan haluaa tiukasti maksaa kaiken puoliksi. Ei todellakaan kannata muuttaa saman katon alle tällaisessa tilanteessa. Ap:lle on parempi jatkaa nykyisessä kodissa, joka on hänelle ja lapsille riittävä, jotta jää rahaa sitten vähän muuhunkin kuin kalliin asunnon maksamiseen.

Hetkinen, ajatteleeko ihmiset ihan oikeasti näin? Eihän ne lapset ole mitään "vieraan miehen pentuja" vaan sen oman rakkaan ihmisen lapsia. Millaisten lasien läpi oikein pitää katsella, että näkee uusperhelapset ensisijaisesti vieraina, eikä puoliksi omina?

Tätä voi kysyä myös niiltä naisilta, jotka lähinnä inhoavat miehensä lapsia... näitä avauksia näkyy täällä tadaiseen. Miehen lapset huonosti kasvatettuja jne....

Mikä pakko on tehdä koko kesäloma asioita uusperheessä yhdessä? Tehkää eri kokoonpanoilla niin, että rahat riittää ja kaikki saa tehdä mieleisiä asioita. Lapset ei mittaa kaikkea rahassa... Enemmän mieltymystensä mukaan. Jos jotkut lähtee kalliille ulkomaan reissulle, toiset voi tehdä saman ajan kivoja juttuja kotoa käsin.

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea kaikkia vastauksia joten kaikki oleellinen on varmaankin jo sanottu - mutta ainoa reilu vaihtoehto on jatkaa seurustelua omissa kodeissa asuen siihen saakka, kunnes lapset ovat aikuisia. Sitten voitte muuttaa yhteen ja elää parhaaksi katsomallanne tavalla. Mikä kiire sulla on? Pelkäätkö, että mies ei jaksa kevyttä seurustelua vuosia ja löytää jonkun oikean vaimon, jos ette sitoudu yhteisellä kodilla? Jos on pakko muuttaa yhteen, niin miehen on sitten jaettava omasta elintasostaan kaikille samalla tavalla. Talon omistussuhteissa voi kikkailla (esim 80-20), muut arjen kulut suhteessa tuloihin, ei tietenkään 50-50. Miljoonalukaalissa on asumiskulutkin paljon korkeammat kuin rivarikolmiossa. 

Mies kuulostaa sekä pihiltä, epäreilulta että epäempaattiselta (ei tarjoa treffeillä kuin "velaksi", omat lomat). Ihanko oikeasti hän ei pitäisi lapsiasi yhtä arvokkaina perheenjäseninä kuin sinua ja omia lapsiaan? Vaikka olisitte köyhiä, niin tuollainen asetelma ei vain kävisi. Surullista kyllä, niin niin kai nuo tuppaa menemään näissä uusperhekuvioissa. Minulle oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat tärkeimmät arvot, ei yhteisestä jääkaapista saa löytyä "eri perheen lapsille" eri eväitä. Miettikää nyt miltä se tuntuu lapsista päivittäisessä elämässä, kun yksi vetää vanukkaita ja hedelmäsalaattia ja toiselle on tarjolla näkkäriä ilman päällisiä.  Joo, elämä ei ole reilua mutta kyllä sen perheen sisällä KOTONA pitäisi olla. 

Juuri näin. Vetääkö toisen koira sisäfilepihviä ja toisen halpaa makkaraa? Jos perheen sisällä ei pystytä tarjoamaan kaikille tasa-arvoista elämää, ja jakaa ruoka- ja asumiskustannuksia suhteessa tuloihin, kannattaa pysyä eri katon alla. Tuosta ei tule kuin pahaa mieltä ja katkeruutta.

Lapset eivät ajattele rahaa sillä tavalla kuin aikuiset eivätkä arvota harrastuksia niiden hinnan mukaan. Ei heitä harmita sillä tavalla että jollain toisella perheessä on joku kallis harrastus. Onhan heillä koulussakin kavereita joista osa on varakkaista perheistä.

Te nyt teette niin että muutatte yhteen  ja lapset saavat pitää omat harrastuksensa. Jos joku haluaa aloittaa uuden harrastuksen niin sitä katsotaan sitten siten että onko perheellä varaa. Uudet harrastukset maksetaan yhteisesti eikä niin että toi on sun lapsi sä maksat.

No itse en kyllä kustantaisi jonkun toisen lapsille matkoja ja harrastuksia jos se olisi omiltani pois. Ei kiitos uusperhe kuvioille jos miehellä on lapsia..

Uusperheessä olleena pakko kertoa vielä sellainen, että tympäisi maksaa sen "vieraan" lapsen asuminen ja vaatteitakin, kun olin koko kolmikon (minä, mieheni, miehen eksä) pienituloisin, mutta säästeliäin. Muut aikuiset tuhlasivat ja juhlivat surutta, minä olin tarkka rahoistani, ollut aina kun on ollut pakko. Sitten keväällä todettiin, että lapsi tarvitsisi lenkkarit, ja minä olin ainoa jolla oli tilillä rahaa.

Eli menkää yhteen sellaisen ihmisen kanssa jolla tulot ja tuhlaamiset suunnilleen asmanlaiset. Vaikka kuulostaakin karulta.

Vierailija kirjoitti:

En usko, että kukaan järkevä mies alkaa elättää toisen jälkeläisiä. Lasten kasvatus ja huolto kuulu lapsen huoltajille, vaikka he olisivat eronneet.

Parasta etsiä tasoistaan seuraa, myös taloudellisesti.

Vaikkei olisi lapsia niin aina pienituloinen hyötyy kun asuu isompituloisen kanssa.

Uusperhe on kuvio, jossa tulee yllätyspaukkuja jostain suunnasta koko ajan. Kuvio muuttuu, koska perheeseen liittyviä tekijöitä on niin paljon. Vaikka alussa tehdään sopimuksia ja suunnitelmia, ne eivät pysy sellaisina arjessa, jota ei voi hallita kuten ydinperheessä. Oma suhtautuminen asioihin voi myös muuttua. Itsekin luulin uusperhettä tahtoasiaksi, mutta ei se riittänyt. Yksi arjen haaste on juuri tuo kuvio, jossa ap on. Ei tule onnistumaan, olen pahoillani.

Voisitko hankkia toista työtä? Ei ole missään nimessä miesystäväsi työ maksaa sinun kulujasi, ja vain ainoa oikea tapa on laittaa kaikki YHTEISET kulut 50/50.

Onhan paljon uusperheitä. Yleensä miehen lapset asuu äidillään. Tulee vielä yhteinen/yhteisiä lapsia. Käyvät joka toinen vl ja välillä arkena.

Vierailija kirjoitti:

Juuri sinulle ap tuo rahasta puhuminen kumppanisi kanssa ei pitäis olla noloa. Jos olisin kumppanisi ja minulla olisi lapsia,kustantaisin edelleen oman perheeni kulut ( siis mukavat matkat ja kalliit harrastukset ,mihin meilä on varaa) ihan niinkuin ennenkin.

Sinun tehtäväsi on kustantaa sinun ja lastesi kulut niillä rahkeilla ,kuin teillä on varaa. Toki se ei kivalta tunnu lapsillesi ,jos saavat vähemmän ,mutta sille ei voi mitään.

Asiat on syytä puhua selväksi rahojen ,matkustelujen harrastuksien ym osalta ennenkuin muutatte yhteen.

Tiedät sen itsekkin ,että alat marisemaan sitten ,kun sinun lapsille tulee paha mieli siitä ja tästä.Se on ihan turhaa vikisemistä sitten jälkikäteen.Mies haluaa varmaan myös avioehdon ,joka on ihan hyvä.

Ei missään nimessä yhteenmuuttoa ,ennenkuin olette puhuneeta asiat selviksi. Miehellä ei ole mitään ongelmaa,se on vain sinulla ja lapsillasi.

Mistä tiedät ettei ap tahdo avioehtoa? Itselleni köyhänä se olisi ehdoton vaatimus.

Et voi vaatia miestä elättämään toisen miehen jälkikasvua, pyydä puuttuvat rahat lapsillesi ex-mieheltäsi. Tai jos hän ei lapsiaan halua auttaa niin että pääsevät samalle lomalle nykyisen miehesi lasten kanssa niin sitten muuttakaa yhteen vasta lasten aikuistuttua tai lomailkaa kahdestaan. Et voi oikein kieltää miestä tarjoamasta lapsilleen myöskään sitä mitä hän haluaa. Näissä raha-asioissa tulee aina jotain ikävää vastaan tällaisissa suhteissa joissa tulot kovin eroavat jos kyseessä on uusperhe alaikäisine lapsineen. Hyvä latinalainen sanonta (harmi, en nyt muista keneltä, täytyisi käydä kirjahyllyllä jos haluaisin tarkastaa, google ei asiassa näköjään osaa auttaa) on "Kerjäläiset pitäisi kieltää; on kiusallista antaa heille ja on kiusallista olla antamatta"