Hei sinä opettaja, joka olet työssä koulussa, jossa on heikot tulokset!

Opetatko ap amiksessa? Niissä valitettavasti on usein juuri tuollainen "opiskelukulttuuri", teit sinä itse mitä tahansa. Suosittelen suosiolla hakeutumaan muualle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä kyynistyy ja tottuu tilanteeseen. Kaikki kuitenkin käyvät peruskoulun ja yli puolet ovat keskivertoa tyhmempiä, heikoilla alueilla reilusti yli puolet. Näillä mennään. Jonkun pitää paukapäitäkin opettaa, jotteivät he ole muussa pahanteossa. Ajan saa kulumaan oppituntien, koulupäivien ja työviikkojen loppumista ja lomien alkamista odottaessa

Kiitos kaikille vastauksista!

Minä en hakeutunut peruskouluun juuri siksi, että halusin opettaa oppilaitoksessa, jonne on vapaaehtoisesti hakeuduttu opiskelemaan. Tai no, nykyäänhän ei toisen asteen opiskelu ole vapaaehtoista, opot tekevät yhteishaun vaikka kädestä pitäen tai nuoren puolesta, ja koulutukseen on mentävä. Mutta periaatteessa. Luulin, että ainakin suurin osa olisi omasta halustaan paikalla, ja ymmärtäisi, miksi kannattaa opiskella. Että se on itseä varten, ei opettajaa varten.

Vähänpä tiesin. Raskasta kivirekeä vedän, yritän joka päivä saada välinpitämättömät nuoret jotenkin motivoitua opiskelemaan, sillä kyseessä on heidän tulevaisuutensa. En oikein osaa alkaa tehdä työtäni asenteella, että se on vain työtä ja jos ei opiskelijoita kiinnosta, ei ole minun murheeni. Kyllä se loukkaa, kun itse yrittää parhaansa, mutta opiskelijat vain pelaavat kännyköillään tai letittävät toistensa hiuksia. Ja kun en osaa suhtautua välinpitämättömästi asiaan, parempi on lopettaa, ennen kuin poltan itseni loppuun rakentamalla joka päivä oppitunneistani spektaakkeleita, että se vetelinkin heräisi edes hetkeksi seuraamaan.

-ap

Oletko lukiossa vai amiksessa?

Näissä molemmissa on niin iso skaala oppilaita, tasoerot on suuret.

Minä olen amiksessa eikä yhtään häiritse letittely eikä kännykät. Mietin miten saan heidät kiinnostumaan. Teen usein jotain toiminnallista, on pakotettuja kirjoittamisia työpisteillä ym. Ei mahdollisuutta päästä läpi ilman. Pidän myös huolta siitä että on hauskaa.

Se vain on niin, että eri oppilailla on eri taso. Joittekin ajattelu on niin korkealla tasolla, että heistä näkee että.amk on seuraava suunta. Meillä osaaminen osoitetasn näytöissä ja pidän mielessä mitä he sitä varten tarvitsevat. Keskityn perusasioihin. Jotkun heikommat oppilaat yllättävät käytännön työssä. Eli he osaavat toimia työssä vaikka koulussa on aina kännykkä.kädessä ym.

Pääasia on se, että uskon nuorten vielä kasvavan. En tuomitse ketään. Näen sen kadvun jo sen kolmen vuoden aikana. Voin olla ylpeä heistä.

Yksi kollega sanoi, että hyvät pärjää aina. Opettajaa tarvitsevat juuri nämä heikommat.

Ensinnäkin lusmu ei ole yhtä kuin tyhmä... Olen tavallisessa yläkoulussa töissä. Oppilasaines on varmaan aika keskivertoa eli laidasta laitaan. Oppilaat on lähes poikkeuksetta tosi mukavia, kun niihin tutustuu. On väärin ajatella, että pitää vaan painaa asiaa ja luokitella nuoret sen perusteella. Toki numerot valitettavasti annetaan tietyin perustein, mutta muuten oppilaita kasvatetaan elämään, ei pinkottamaan bilsan tai ruotsin kokeessa.

Mitä vanhempiin tulee, niin jotenkin ns.luuserivanhemmillekin voi antaa anteeksi, koska eivät pysty parempaan yrittämisestä huolimatta. Kun on perimään, kulttuurista perimää yms., niin ei sille mitään voi, kun eväät loppuu. Toisaalta myös jotkut lapset on haastavampia kuin toiset ja en tiedä, millainen kasvattaja itse olisin, jos omallani olisi vastaavia neurologisia haasteita. Ehkä minä olisin myös ponneton surkimus, joka "ei saa mitään kuria ja järjestystä". Sen sijaan ainoa ryhmä vanhemmista, jotka tuomitsen, on nämä sekopäät, jotka ajaa lapsensa loppuun jo peruskouluaikana. Taustalla on koulutetut vanhemmat ja suuret unelmat. Lapsi pystyy peruskoulussa saamaan sitä seiskaan ahdistuneena ja kovalla työllä. Sääliksi käy, kun kiltti lapsi tekee kaikkensa ja silti hommat ei vaan suju vanhempien mielestä tarpeeksi hyvin. Miksei vanhemmat voi hyväksyä lastaan sellaisena kuin lapsi on? Jos toinen tekee kaiken hyvin ja huolella, valmistautuu kokeisiin ja tekee läksyt, niin lopputulos on riitettävä. Näille vanhemmille ei riitä. Nämä oppilaat on vatsa kipeänä kokeissa, kun eivät pysty parempaan ja vanhemmat painostaa.

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin lusmu ei ole yhtä kuin tyhmä... Olen tavallisessa yläkoulussa töissä. Oppilasaines on varmaan aika keskivertoa eli laidasta laitaan. Oppilaat on lähes poikkeuksetta tosi mukavia, kun niihin tutustuu. On väärin ajatella, että pitää vaan painaa asiaa ja luokitella nuoret sen perusteella. Toki numerot valitettavasti annetaan tietyin perustein, mutta muuten oppilaita kasvatetaan elämään, ei pinkottamaan bilsan tai ruotsin kokeessa.

Mitä vanhempiin tulee, niin jotenkin ns.luuserivanhemmillekin voi antaa anteeksi, koska eivät pysty parempaan yrittämisestä huolimatta. Kun on perimään, kulttuurista perimää yms., niin ei sille mitään voi, kun eväät loppuu. Toisaalta myös jotkut lapset on haastavampia kuin toiset ja en tiedä, millainen kasvattaja itse olisin, jos omallani olisi vastaavia neurologisia haasteita. Ehkä minä olisin myös ponneton surkimus, joka "ei saa mitään kuria ja järjestystä". Sen sijaan ainoa ryhmä vanhemmista, jotka tuomitsen, on nämä sekopäät, jotka ajaa lapsensa loppuun jo peruskouluaikana. Taustalla on koulutetut vanhemmat ja suuret unelmat. Lapsi pystyy peruskoulussa saamaan sitä seiskaan ahdistuneena ja kovalla työllä. Sääliksi käy, kun kiltti lapsi tekee kaikkensa ja silti hommat ei vaan suju vanhempien mielestä tarpeeksi hyvin. Miksei vanhemmat voi hyväksyä lastaan sellaisena kuin lapsi on? Jos toinen tekee kaiken hyvin ja huolella, valmistautuu kokeisiin ja tekee läksyt, niin lopputulos on riitettävä. Näille vanhemmille ei riitä. Nämä oppilaat on vatsa kipeänä kokeissa, kun eivät pysty parempaan ja vanhemmat painostaa.

Juuri näin! Tällainen opettaja näkee ja arvostaa niitä teinejä. Ja varmasti pärjää teinien kanssa.

Alakoulun opettajista moni otti sen aineensa aivan liian vakavasti. Ihankuin olisivat uskoneet, että se kolmannen luokan joku tehtävä tai koe tosiaan määrittelee sen lapsen loppuelämän tason. Olen itse perfektionisti ja yritin aina toimia toisin omien lasteni kanssa. Sanoa, että tämä on hyvä, tämä riittää, tällä ei ole merkitystä tulevaisuudessa.

Alakoulun tehtävä on oppia perustaitoja. Ne yksityiskohdat tulee vielä.monta kertaa vastaan. Alakoulussa pitää oppia myös sosiaalisia taitoja ja oppia luottamaan itseensä. Ei pingottamista tai leimaantumista lusmuksi.

Olen yläkoulun ja lukion opettajana isojen kaupunkien ulkopuolella olevassa kunnassa ja lukioon tulee oppilasmateriaalia, joita ei minun aikanani todellakaan näkynyt lukiossa. Täytyy antaa iso tunnustus lukion opettajille, sillä aivan hämmästyttävän heikkoja on päässyt läpi yo-kirjoituksista. Ihailen syvästi kollegojani ja heidän taitojaan. Ymmärrän, että lukiomme on lukiovertailussa siellä häntäpäässä mutta aina on syytä muistaa, millä oppilasmateriaalilla me operoimme.

Onko jokin saavutus, jos melkein 10 keskiarvolla Ressuun tuleva opiskelija kirjoittaa L:n paperit? Entä kun seiskan keskiarvolla tullut opiskelija kirjoittaa M:n paperit? Kyllä se on isompi saavutus. Joskus vuosia sitten oli sellainen vertailu, että katsottiin, millä keskiarvolla on tullut ja kuinka paljon on siihen nähden tullut nousua (harmi kun en muista yhtään, milloin ja millä nimellä) ja silloin lukiomme oli 10 parhaan joukossa Suomessa. En tosin silloin opettanut siellä, mutta kertoo jotain siitä mielettömästä ammattitaidosta, jota lukiomme opettajat omaavat.

Yhden asian olen huomannut. Meillä opiskelija saa paljon henkilökohtaista apua, opastusta ja jopa opetustakin. Resursseja on vähän mutta opettajat järjestävät aikaa opiskelijoille. Olen itse välillä erittäin turhautunut, kun opiskelijat taktikoivat eivätkä tee parastaan tai edes kelvollista omassa oppiaineessani. En tiedä, miten motivoisin heitä,kun "en kirjoita tätä" on aina se vastaus ja "panosta nyt fysiikkaan ja matematiikkaan". Olenkin ottanut sen kannan, että tasoa en yleiseesti laske, vaikka aineeni ei olekaan niiden suosituimpien joukossa. Vaadin paljon mutta autan läpi sellaisia, joiden taidot eivät riitä mutta ovat silti kiinnostuneita tsemppaamaan. Teen paljon henkilökohtaisia ratkaisuja esim. vuosia sitten päästin oppilaan läpi kurssista, kun teki minulle tietyn tehtäväpaketin, jossa oli paljon ihan käytännön tehtäviä, kun ei vain taidot riittäneet normaaliin vaatimustasoon. Myöhemmin samainen oppilas kirjoitti oppiaineestani A:n, oli kuulemma motivoitunut tuosta ja ylitti taitotasonsa reippaasti, kun oli riittävästi motivaatiota. Tällaisista saavutuksista saan voimaa ja mietin usein, miten ne Ressun opet motivoituvat, kun se aines on itsessään niin huippua, että se L on varmaan kaikilla ennakko-oletus. Meillä taas on se, että saataisiin porukka läpi kirjoituksista ja kaikki sen päälle on iso plussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se olisi jo riittävästi, jos opettajat puuttuisivat kiusaamiseen ja oppilaiden pahaan oloon.

Minä huomasin, että eräs tyttö suljettiin aina joukon ulkopuolelle ja hän kärsi siitä valtavasti. Kun yritin puuttua asiaan, sain kyseisen ryhmän ryhmänohjaajalta kuulla, että asia kuuluu hänelle ja on jo hoidossa.

Minulle tehtiin selväksi, että olen ylittänyt toimivaltuuteni, koska asia kuuluu ryhmänohjaajalle ja kuraattorille. Kuraattori on paikalla ehkä kerran viikossa, ja ryhmänohjaajan mielestä ko. tyttö vain hakee huomiota.

En voi tehdä mitään, viesti oli selvä: asia ei kuulu minulle.

Tilanne jatkuu edelleen ja tytöllä on paha olla.

t. määräaikainen sijainen, joka näkee nuoren pahan olon

Ryhmänohjaaja näkee tilanteen laajemmassa perspektiivissä. Voihan olla, että koko tilanne on tytön itsensä aikaansaama. Tyttö on mahdollisesti provosoinut ja härnännyt muita ja siksi muu ryhmä ottaa häneen etäisyyttä opiskelurauhan takaamiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se olisi jo riittävästi, jos opettajat puuttuisivat kiusaamiseen ja oppilaiden pahaan oloon.

Minä huomasin, että eräs tyttö suljettiin aina joukon ulkopuolelle ja hän kärsi siitä valtavasti. Kun yritin puuttua asiaan, sain kyseisen ryhmän ryhmänohjaajalta kuulla, että asia kuuluu hänelle ja on jo hoidossa.

Minulle tehtiin selväksi, että olen ylittänyt toimivaltuuteni, koska asia kuuluu ryhmänohjaajalle ja kuraattorille. Kuraattori on paikalla ehkä kerran viikossa, ja ryhmänohjaajan mielestä ko. tyttö vain hakee huomiota.

En voi tehdä mitään, viesti oli selvä: asia ei kuulu minulle.

Tilanne jatkuu edelleen ja tytöllä on paha olla.

t. määräaikainen sijainen, joka näkee nuoren pahan olon

No, sinä tosiaan olit määräaikainen sijainen. Koulun vakituinen henkilökunta saattoi tuntea tytön tilanteen kymmenen vuoden ajalta ja tietää taustoista paljon enemmän kuin sinä. Heillä asia ilmeisesti oli jo hoidossa. Mitä sinä olisit tuonut tilanteeseen lisää? Miten olisit hoitanut tilannetta paremmin?

En täysin sovi kuvaukseen, kun haetaan "heikkoa oppilaitosta" ja puhutaan nuorista. En ole missään heikossa oppilaitoksessa, mutta minulla on melko heikkoja aikuisryhmiä. 

Tjaa, tuttuja tunteita. Joskus haluaisin lyödä kirjalla päähän (kuvaannollisesti), kun esim. aktiivisuus kotona on monella nolla. Tai haluaisin kysyä, että haluatko olla työtön koko elämäsi. Joillakin on kyllä selvästi myös oppimisvaikeuksia tmv. (meidän ryhmillä ei ole mahdollisuutta konsultoida erityisopettajaa).

En jaksa visioida jatkuvasti hienoja tehtäviä. Joskus, mutta oikeastaan aika harvoin. Osa oppii ihan tavallisista tehtävistäkin, mutta väitän, että moni ei opi silti, vaikka kuinka heittelisimme palloa tai pelaisimme muistipeliä - koska motivaatio on riittämätöntä eikä kotona lueta asioita. 

Vierailija kirjoitti:

Sinä nimenomaan opettajan olet vastuussa oppilaiden opettamisesta ja siitä kuinka motivoituneita he ovat. Opettajan pitää osata innostaa oppilaitaan ja opetella tuntemaan oppilas että millainen ihminen on kyseessä. Opettajan täytyy osata soveltaa oppimismenetelmiä tähän kyseiseen oppilaaseen, auttaa häntä ikäänkuin tuntemaan itsensä minkälainen oppilas hän on. Olen aivan satavarma siitä että kun oppilas tietää miten hän oppii ja opettaja osaa opettaa/innostaa niin tuloksia syntyy ja on inspiraatiota molemminpuolin. Karu totuus on että monet opettajat eivät osaa opettaa/luoda olosuhteita oppia. He eivät ole tarpeeksi kiinnostuneita oppilaistaan ihmisinä eivätkä siitä miten saisivat oppilaan ymmärtämään.

Opettaja on vastuussa opettamisesta. Oppilas on vastuussa oppimisesta. Huoltaja on vastuussa siitä, että oppilas tekee kotitehtävät, lukee kokeisiin ja ylipäänsä käy koulua.

Luokassa on noin 25 erilaista oppilasa. Oppitunti kestää 45 minuuttia, josta oppilaat ovat luokassa 35 minuuttia (kymmenen minuuttia menee siihen, että oppilaat valuvat välitunnilta luokkaan vessan ja lokeroiden kautta ja hiljenevät niin, että tunti ylipäänsä pystytään aloittamaan). Jokainen oppilas on erilainen. Neljäsosa on jollakin tavoin häiriintyneitä erityisoppilaita, neljäsosa heikkotasoisia, neljäsosa keskitasoisia, neljäsosa motivoitumattomia - ja kaikki murrosiän kourissa.

Siihen reiluun puoleen tuntiin ei pysty jokaista henkilökohtaisesti opettaa eri tavoin. Vastuu tiedon antamisesta on opettajalla, tiedon vastaanottamisesta on vastuu oppilaalla. Opossa jokainen pystyy tutkimaan, millainen opiskelija hän on, ja sitä tietoa voi sitten soveltaa kaikkiin muihin oppiaineisiin omassa opiskelussa. 

Ap:lle tiedoksi, että motivoitumattomia oppilaita on maailma täynnä, etkä sinä voi sille mitään. Sinä et ole vastuussa oppilaista, vaan he itse ovat vastuussa itsestään. Vaikka päälläsi seisoisit, et pysty saamaan kaikki innostumaan tai kaikkia oppimaan kympin arvoisesti. Se on kova pala opettajalle - minullekin oli - mutta sen kanssa täytyy oppia elämään. Kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa. Etsi itsellesi parhaat menetelmät opettaa ja kehitä materiaalia "herkällä otteella", pistä aina merkille, mikä juttu kiinnosti oppilaita ja mikä tuntui menevän hyvin, ja kehitä opetusta siihen suuntaan. Jos jokin asia oli liian vaikea, hylkää se tai pureskele helpommin vastaanotettavampaan muotoon. Opetustyö vaatii tätä jatkuvasti, jokainen vuosi ja jokainen luokka erikseen.

Älä rasitu hölöttäjistä. He hakevat vain huomiota. Sano kerran, että "ole hyvä ja ole hiljaa" äläkä enää edes katso sinnepäin. Jos he selkeästi häiritsevät muiden työrauhaa, käske heidän poistua oven toiselle puolelle tekemään tehtäviä sitten, kun olet opetusosuutesi antanut. Äläkä ikinä ikinä provosoidu vaan ole sinä aikuinen joka tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alakoulussa ja kyllä siellä jo näkee kuka tulee olemaan lusmu luistelija ja kuka haluaa elämässään enemmän. En ota siitä stressiä, tottakai pyrin jokaiselle lapselle tarjoamaan parasta ja motivoida, mutta en minä sitä opiskelua heidän puolestaan pysty tekemään. Itsekin olen aika uusi ope, kolmisen vuotta alalla ollut, mutta oman jaksamiseni kannalta tärkeä havainto on ollut juuri tuo, että minä teen opettajana parhaani ja loppu on niistä lapsista kiinni. Eli kunhan sinä teet työsi hyvin niin ei kannata stressata, kaikkeen kun ei voi vaikuttaa vaikka haluaisi.

Väärin!

Sinä nimenomaan opettajan olet vastuussa oppilaiden opettamisesta ja siitä kuinka motivoituneita he ovat. Opettajan pitää osata innostaa oppilaitaan ja opetella tuntemaan oppilas että millainen ihminen on kyseessä. Opettajan täytyy osata soveltaa oppimismenetelmiä tähän kyseiseen oppilaaseen, auttaa häntä ikäänkuin tuntemaan itsensä minkälainen oppilas hän on. Olen aivan satavarma siitä että kun oppilas tietää miten hän oppii ja opettaja osaa opettaa/innostaa niin tuloksia syntyy ja on inspiraatiota molemminpuolin. Karu totuus on että monet opettajat eivät osaa opettaa/luoda olosuhteita oppia. He eivät ole tarpeeksi kiinnostuneita oppilaistaan ihmisinä eivätkä siitä miten saisivat oppilaan ymmärtämään.

Huhhuh. Arvaapa vaan, tuleeko aikuistenkin kohdalla mietittyä, että miten juuri tämä oppilas oppisi ja miksi hän ei opi, vaikka sanon ja teen tuhat kertaa asian eri tavoin. Kun se oppilas voisikin kertoa, millainen oppilas hän on ja mistä narusta minun tulisi vedellä!

Miljoonasta eri syystä kaikilla ei ole edes samanlaisia oppimisvalmiuksia. Emme ole taikureita. Kun luokassa myös monta hyvää jo tuhahtelee ja odottelee, niin totuus on, että heikoimpien pariin ei voi jäädä ikuisuuksiksi. Eriyttäminen, no, jonkun pitäisi uuttakin opettaa yhteisesti eikä vain syytää lisätehtäviä odottajille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se olisi jo riittävästi, jos opettajat puuttuisivat kiusaamiseen ja oppilaiden pahaan oloon.

Minä huomasin, että eräs tyttö suljettiin aina joukon ulkopuolelle ja hän kärsi siitä valtavasti. Kun yritin puuttua asiaan, sain kyseisen ryhmän ryhmänohjaajalta kuulla, että asia kuuluu hänelle ja on jo hoidossa.

Minulle tehtiin selväksi, että olen ylittänyt toimivaltuuteni, koska asia kuuluu ryhmänohjaajalle ja kuraattorille. Kuraattori on paikalla ehkä kerran viikossa, ja ryhmänohjaajan mielestä ko. tyttö vain hakee huomiota.

En voi tehdä mitään, viesti oli selvä: asia ei kuulu minulle.

Tilanne jatkuu edelleen ja tytöllä on paha olla.

t. määräaikainen sijainen, joka näkee nuoren pahan olon

No, sinä tosiaan olit määräaikainen sijainen. Koulun vakituinen henkilökunta saattoi tuntea tytön tilanteen kymmenen vuoden ajalta ja tietää taustoista paljon enemmän kuin sinä. Heillä asia ilmeisesti oli jo hoidossa. Mitä sinä olisit tuonut tilanteeseen lisää? Miten olisit hoitanut tilannetta paremmin?

Voi olla noin, tai sitten tyttö oli leimattu lopullisesti jonkin vanhan asian takia. Joskus uudet ihmiset näkevät tilanteen ilman ennakkoluuloja. Kun aloin jutella tytön kanssa, hän alkoi avautua ja piristyä pikku hiljaa. En pidä itseäni erityisen sosiaalisesti lahjakkaana, mutta näin on käynyt ennenkin, aiemmissa kouluissa, että kiusaaminen alkaa purkautua sitä kautta, että juttelen niitä näitä henkilön kanssa, enkä painosta tekemättömillä koulutöillä tai sillä, miksi ei vain mene johonkin ryhmään tekemään ryhmätyötä.

Ryhmänohjaaja taas tuntuu kärsivän itse jostakin, en halua tässä kuvailla tarkemmin millä tavalla tämä näkyy. Ehkä hänellä on vaikeaa yksityiselämässä tai mielenterveysongelmia. Siksi en usko, että nuoren asia on parhaissa mahdollisissa käsissä.

Ap, vaikutat hyvältä opettajalta. Toivottavasti saat ja opit näkemään pienet voitot. Kun siitä kuonalastista edes muutama lähtee lentoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se olisi jo riittävästi, jos opettajat puuttuisivat kiusaamiseen ja oppilaiden pahaan oloon.

Minä huomasin, että eräs tyttö suljettiin aina joukon ulkopuolelle ja hän kärsi siitä valtavasti. Kun yritin puuttua asiaan, sain kyseisen ryhmän ryhmänohjaajalta kuulla, että asia kuuluu hänelle ja on jo hoidossa.

Minulle tehtiin selväksi, että olen ylittänyt toimivaltuuteni, koska asia kuuluu ryhmänohjaajalle ja kuraattorille. Kuraattori on paikalla ehkä kerran viikossa, ja ryhmänohjaajan mielestä ko. tyttö vain hakee huomiota.

En voi tehdä mitään, viesti oli selvä: asia ei kuulu minulle.

Tilanne jatkuu edelleen ja tytöllä on paha olla.

t. määräaikainen sijainen, joka näkee nuoren pahan olon

No, sinä tosiaan olit määräaikainen sijainen. Koulun vakituinen henkilökunta saattoi tuntea tytön tilanteen kymmenen vuoden ajalta ja tietää taustoista paljon enemmän kuin sinä. Heillä asia ilmeisesti oli jo hoidossa. Mitä sinä olisit tuonut tilanteeseen lisää? Miten olisit hoitanut tilannetta paremmin?

Voi olla noin, tai sitten tyttö oli leimattu lopullisesti jonkin vanhan asian takia. Joskus uudet ihmiset näkevät tilanteen ilman ennakkoluuloja. Kun aloin jutella tytön kanssa, hän alkoi avautua ja piristyä pikku hiljaa. En pidä itseäni erityisen sosiaalisesti lahjakkaana, mutta näin on käynyt ennenkin, aiemmissa kouluissa, että kiusaaminen alkaa purkautua sitä kautta, että juttelen niitä näitä henkilön kanssa, enkä painosta tekemättömillä koulutöillä tai sillä, miksi ei vain mene johonkin ryhmään tekemään ryhmätyötä.

Ryhmänohjaaja taas tuntuu kärsivän itse jostakin, en halua tässä kuvailla tarkemmin millä tavalla tämä näkyy. Ehkä hänellä on vaikeaa yksityiselämässä tai mielenterveysongelmia. Siksi en usko, että nuoren asia on parhaissa mahdollisissa käsissä.

Tai sitten oppilas on täysi narsisti ja vetää käypäläisiä sijaisia naruista mielensä mukaan. En lähtisi pelaamaan sellaisen tytön kanssa mitään peliä, vaan luottaisin vakihenkilökunnan ja etenkin ryhmänohjaajan näkemykseen.

Minä olen opettajana ammattilukiossa, jossa taso on todella vaihtelevaa. Pelkkää lukiota suorittavista löytyy paljon huippuainesta, mutta ammattilukiolaisista suurin osa on opiskellut ainakin omaa ainettani aina aika löysästi. Jotenkin, kuin ihmeen kaupalla, olen kuitenkin saanut suurimman osan heistä tekemään töitä. Luulen, että tärkeimmät valttini ovat olleet rentous ja yksilöllinen ohjaus.

Aloittaessani työssä saatoin välillä hermostua laiskaan ilmapiiriin, mutta sen huomasin hyvin pian kannattamattomaksi: kun heitä ei kiinnostanut opiskella ja minua ei sen takia kiinnostanut opettaa, oppitunneilla oli järkyttävän negatiivinen ilmapiiri. Tajusin, että vaikka tässä työssä olisi helppo katkeroitua, se ei todellakaan kannata. Aloin sitten tuoda tehtäviä enemmän sille tasolle, jossa oppilaat olivat (olkoonkin, että opetussuunnitelmaa ei aina voitu noudattaa sataprosenttisesti). Onnistumisen kokemukset motivoivat heitä. Annoin paljon positiivista palautetta. Heitä, joilla oli erityisiä haasteita (esim. lukihäiriötä, keskittymisvaikeuksia, mielenterveysongelmia...) pyrin ohjaamaan vielä tarkemmin yksilöllisesti.

Tuollainen ”pudotus” ihanteista todellisuuteen on siis tuttua ja siitä selviytymiseen meni hetki. Nyt, kun tietää mitä realiteetit ovat, on helppo opettaa niiden mukaisesti. Kuitenkaan sekään ei saisi mennä ns. laakereilla lepäämiseen: vaikka tiedän aika monistakin oppilaista, että he eivät tavoittele kovin korkeita, yritän kannustaa ihan jokaista kuitenkin kehittymään edes vähän. Esimerkiksi osan kanssa tavoitellaan läpipääsyä kirjoituksista, osan kanssa kurssiarvosanojen nostamista kutosesta seiskaan. Se, ettei yritä tehdä oppilaista itsensä kopiota vaan tukea juuri niissä tavoitteissa, joita heillä itsellään on, on todella tärkeää.