Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tunnustan: lapseni on virikelapsi
26.03.2013 |
Nyt kun mediassa on keskusteltu tosi paljon tästä subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta ja sen rajoittamisesta, olen alkanut saada kritiikkiä ja katseita esimerkiksi päiväkodin tädeiltä ja mammoilta puistossa. Minua tämä kritiikki loukkaa, kyse on meidän perheen valinnasta!
Tilanteemme on siis se, että esikoinen on 1v9kk ja kuopus nelikuinen. Lapsille tuli tosi pieni ikäero, tiedän, aikomuksemme oli kyllä tehdä toinen mutta ei ihan näin nopeasti. Koska raskauteni olivat rankkoja (liitoskipua ja väsymystä), etenkin kakkosraskaus, päätimme laittaa esikoisemme tarhaan kun vauva syntyy. Ja näin sitten teimme. Otimme hänelle kokopäiväpaikan tarhasta, suureksi harmiksemme emme päässeet lähitarhaan (tästä on kyllä siirtohakemus vetämässä, olen soitellut päiväkodinjohtajalle) vaan aivan eri kaupunginosaan. Niinpä mieheni vie esikoisen töihin mennessä tarhaan ja hakee hänet töistä tullessaan, paitsi torstaisin, kun voimme noutaa esikoisen vauvamuskarimatkalla vauvan kanssa. Toivoisin, että saisimme pian siirron lähitarhaan niin esikoisen tarhapäivät saataisiin pidettyä hieman lyhyempänä. Pidän kuitenkin hänelle usein vapaapäiviäkin, jolloin menemme puistoon, vähintään kaksi kertaa kuukaudessa.
Meidän perheelle tämä systeemi toimii parhaiten. Minulla on tilaisuus tutustua vauvaani rauhassa, solmia häneen ainutlaatuinen kontakti ja käydä hänen kanssaan vauvamuskarissa ja vauvajumpassa, jotka ovat meille tärkeitä hetkiä. Minusta vauvan oikeudet unohdetaan kokonaan näissä subjektiivisen päivähoidon rajoittamis-keskusteluissa. Kyllä myös perheen nuoremmilla lapsilla (me aiomme tehdä vielä ainakin yhden vauvelin) on oikeus häiriintymättömään vauva-aikaan ja pesimiseen rauhassa äidin kanssa. Ymmärtääkseni tämä on tärkeää jo kiintymyssuhteenkin kannalta. Esikoinen joka on meillä jo reilusti yli puolitoistavuotias viihtyy tarhassa mielestäni hyvin, hän nukkuu ennätys pitkiä päikkäreitä ja on kuulemma todella kiltti ja rauhallinen. Ihan toista kuin ennen tarhaan laittoa, jolloin hän riehui ja kiipeili kaikki päivät. Toki hän uhmaa, iltaisin, mutta sen pystyy kestämään paremmin kun tietää että kohta koittaa taas tarhapäivä.
Toivoisin ettei meitä kritisoitaisi meidän ratkaisusta. Meillä tämä toimii näin. Esikoinen tarvii mielestäni tarhan tuomia virikkeitä ja askareita, vauva tarvii rauhallista aikaa äidin kanssa. Näin meillä.
Kommentit (50)
1v9kk ei tarvitse toisten lasten seuraa tai päiväkodin toimintaa. Ja vauvallasi ei ole mitään sellaisia vaatimuksia, jonka takia isompi sisarus ei voisi olla kotona.
Minä en tuomitse, mutta mua ärsyttää että virikelasten äidin keksivät näitä ihme perusteluja ratkaisuilleen. Sano ennemmin, että syynä on se, että haluat itse päästä helpommalla. Se on rehellinen vastaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä melkein jo ärsyynnyin tästä, mutta kiitos ap että kirjoitit kuitenkin sen verran provoavasti, että tajusin ettei tää ole ihan totta. Ei kukaan äiti _oikeasti_olisi noin pihalla siitä, mitä pieni lapsi tarvitsee ja mitä on olla äiti. Mutta tosi hyvin tavoitit tän nykuajan hengen, jossa lapsi on kuin nukke, jonka kanssa äiti leikkii, ja "pesii" ja joka sitten lykätään muualle kun tulee joko uusi vauva tai äitiä ei enää vaan huvita.
2? Siis sinulla 11 lasta? vai käsitinkö väärin. keksin aika helvetinmoisen liudan syitä miksi tuollaista lastenkeräilyä ei kannata harrastaa. ja ensisijainen niistä on juuri se lasten hyvinvointi. isossa laumassa joudutaan ottamaan vastuuta heti kun kävelemään oppii, pienemmistä. no, vastuullisuus on hyvä juttu mutta heitteilläolo ja pikkuaikuisuus huono.
2v. lapsi ei tarvitse vielä mitään ihmellisiä virikkeitä, mutta jos se sinun oman jaksamisen kannalta on tärkeää, niin sitten se on parempi vaihtoehto. kerro rehellisesti oikea syy, että oma jaksamisesi on syynä.
Valitettavasti toi esikoinen tuntuu aika hylätyltä tuon kuvauksesi perusteella. Kestät häntä pienen hetken illalla sen voimalla, kun tiedät, että on huomenna taas poissa, tarhassa. Vauvako siis täysin syrjäytti esikoisen paikan.
Ite olen kokenut pienen ikäeron myös, raskastakin oli ja mustasukkaisuutta, mutta lapsille tuli yhdessä kasvaessa todella rikas yhteinen mielikuvitusmaailma ja yhteiset leikit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti oli provo.
Todella olet pihalla asioista.
Selvä provo. Sisarus suhde unohdettu. Puistattaa ajatus, että oikeasti olisi vastaavia mAmmoja. Myöhemmin se kostautuisi sisarkateutena. Hyväksyn ap:n selittämään tarinan masentuneena äidin perheelle. Ja muuten mielenterveys tapauksille. Kiitos herättävästi PRovosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka kovasti epäilen ap:n olevan provo, niin vastaan silti...
Kuinka ap ajattelit sisarussuhteen syntyvän? Miksi petaatte jo alkuun riitoja ja mustasukkaisuutta sisarusten välille? Antaisit lapsille aikaa olla yhdessä ja tutustua toisiinsa, niin sinulla voisi olla parin vuoden päästä todella helppoa.
Kyllä 1 v 9 kk ikäinen taaperokin tarvitsee sitä äidin huomiota yhtälailla kuin vauva. Kuulostaa hurjalta, että tuon ikäinen lapsi joutuu olemaan pois kotoaan 8 h vähintään (?) arkisin. Jaa ai että USEIN lapsi saa pitää vapaapäivän päiväkodista... Kaksi kertaa kuukaudessa, todella usein..! Mun mielestä kuulostaa epäreilulta, että suljet toisen lapsen pois perhe-elämästänne, jotta voisit viettää laatuaikaa pienen vauvasi kanssa. Sitten reilun kymmenen vuoden päästä ihmetellään mikä on kun vanhempi lapsi on vanhemmiltaan sulkeutunut, riehuu koulussa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teet siis vauvoja hoitamaan jotain itsessäsi,jonka jälkeen sysäät heidät päiväkotiin.
Onnea valitsemallasi tiellä!
Minulla on suurinpiirtein saman ikäinen lapsi kuin ap:n vanhempi lapsi. Neuvolassa on kyllä jaksettu korostaa useaan otteeseen sitä, miten tärkeää olisi lähteä tuota paljon nuoremmankin lapsen kanssa leikkipuistoihin ja ties minne kerhoihin, jotta lapsi näkisi muita lapsia, vaikkei se vielä leikkisi niiden kanssa. Ennen kuin lapsi osaa edes kävellä, lapsi pitäisi viedä leikkipuistoon ryömimään hiekkalaatikolle. Näin minulle on sanottu neuvolassa. Se on kuulemma tärkeää antaa lapselle virikkeitä. Ilmeisesti äideillä on hyvin erilaiset neuvonantajat sen suhteen, mitä lapsi tarvitsee ja mitä ei tarvitse. Itse olen sitä mieltä, ettei tuon ikäinen tarvitse vielä kovin erikoisia virikkeitä, mutta neuvolan hoitaja on ollut kanssani eri mieltä siitä. Jonkin asteista painostusta olen kokenut siinä, millainen päiväohjelma meillä tulisi olla lapsen kanssa. Minusta tuntuu, että omalla neuvolahoitajallani ei ole realistista käsitystä siitä, mikä ero on kotiäidillä ja päiväkodin työntekijällä.
Ehkä ap:kin on saanut jostain päähänsä sen ajatuksen, että lapsi tarvitsee sitä ja tätä virikettä ja kokee, ettei pysty tarjoamaan lapselleen sitä, mitä päiväkoti pystyy ja kyllä päiväkotien päiväohjelma tuntuu olevan ainakin minun neuvolassani sellainen standardi, johon kotiäitejäkin ohjataan. Tokihan neuvolahoitajat, sossutädit ja päiväkotityöntekijät tietävät äitiä paremmin, mitä jokainen lapsi tarvitsee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP paljasti itsensä lauseella "usein vapaapäiviä, ainakin 2 kuukaudessa jolloin mennään puistoon." Hehehehhe....Seuraavaa provoa odotellessa. =D =D =D
[quote author="Vierailija" time="26.03.2013 klo 19:50"]
2? Siis sinulla 11 lasta? vai käsitinkö väärin. keksin aika helvetinmoisen liudan syitä miksi tuollaista lastenkeräilyä ei kannata harrastaa. ja ensisijainen niistä on juuri se lasten hyvinvointi. isossa laumassa joudutaan ottamaan vastuuta heti kun kävelemään oppii, pienemmistä. no, vastuullisuus on hyvä juttu mutta heitteilläolo ja pikkuaikuisuus huono.
[/quote]
Kaikki lapset voivat hyvin, mutta kaksi nuorinta menettivät "laumaedun" koska äitinsä oli turhan orientoitunut kotihoidon plussiin. Onnekis oli vahva perhe, joka onnistui korjaamana äitinsä virheet.
Vanhimmat lapset ovat kasvaneet hyvinvoiviksi, vastuullisiksi, menestyneiksi aikuisiksi (vanhin 32 ja muut siitä alaspäin) jotka arvostavat suuresti lapsuuttaan ja näkevät suurperheen suuremmaksi lahjaksi vanhemmiltaan kuin mitä ikinä oli oma aikansa, yksilölliset harrasteensa, kielikurssinsa, vaihto-oppilasvuotensa tai ajokorttinsa (mitä tällä palstalla usein hehkutetaan vanhemmuuden riemuvoittoina) puhumattakaa vuokratakusita tai takuusta ensimmäisiin asuntoihinsa .
Nekin toki saivat, vaikka olisivat hjyvin pärjänneet ilnankin, mutta moisten yliokorostunut merkitys muille ei ole koskaan oikeasti merkittävä muille kuin pintaliitoisille, itsetunnoltaan ja psyykeltään rikotuille inehmoille (ihmisen irvikuville).
Loppujen lopuksi. Vahva perhe, elinikäinen tukiverkko sisarusten muodossa ja terve psyyke ovat vanhempien tärkein lahja lapselleen. Kyky vastuulliseen rakkauteen ja empatiaan, kädentaidot, käytöstavat, yhteisvastuullisuus jne ovat vasta toissijaisia mutta tietenkin niihinkin suurperheen lapsella potentiaaliseti paremmat chanssit niihinkin kuin pienperheen "äidin lelulla".
Kaikissa pienperheissä ei kuitenkaan painoteta, vanhempien "täyttä omistautumista lelulleen ja lelun täysipainoista vanhemmistaan riippuvuutta" (toisn nykyään on uusi mielenkiintoinen palstatyyppi, joka ihailee sitä, etteivät he ja kaltaisensa ole koskaan suostuneet suomaan lapsilleen muita aitoja ihmissuhteita kuin suhteen "maailman parhaasen äitiin ja isään" eli enot, vaarit, mummot, tädit, kummin jne on joko kokonaan potkittu pois lapsen elämästä tai niihin on luotu keinotekoinen suhde, jota vanhempi sairaalloisen mustasukkaisesti vahtii alituisella läsnäolollaan).
Suunnitellusti pienissäkin perheissä kuitenkin USEIN kasvaa fiksuja, onnellisia ja ehjiä aikuisia. Ehkä harvemmin kun isommissa perheissä, mutta SILTI. Tajuan tuon median (ja palstojen) vietsin perusteella. Livessä kaikki tuntemani ( tai no, melkein kaikki) pienemmät perheet pärjäävät yhtä hyvin kuin isommatkin.
Kunnia heille ja vanhemmilleen.
Vaatii heiltä enemmän tuo samaan tulokseen päätyminen, kun ulkoiset puitteet ovat köyhemmät. Isompi effortti siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä mielessä huono provo, että ymmärtääkseni tyypillisen virikelapsi on yli 2-vuotias ja vielä tavallisemmin yli 3-vuotias, joka on hoidossa 3 päivänä viikossa tai vastaavasti 4 tuntia päivässä ja jatkaa hoitoa siksi, kun on ehtinyt jo aloittaa päivähoidon äidin työn takia ennen vauvan syntymää. Hyvin harva on alle 2-vuotias ja vielä harvempi on hoidossa joka päivä.
Parempi provo olisi ollut, jos siinä olisi ollut vähän tyypillisempi esimerkki. Olen nimittäin varma, että ne vanhemmat, jotka sen alle 2-vuotiaan laittavat hoitoon pienemmän synnyttyä ja vieläpä täysillä päivillä, todella tarvitsevat kaiken mahdollisen tuen.
Tunnen kaksi alle 3-vuotiasta virikelasta. Toinen oli 2-vuotias aloittaessaan päivähoidon isoveljensä kanssa ja äiti sai vauvan, kun lapsi oli ollut hoidossa reilun puoli vuotta. Lapsi oli aika tyypillisen tuntuinen 2-vuotias mutta tosiasiassa hänellä oli ihan diagnosoitu kehitysvamma ja hän oli kuntouttavassa hoidossa ja häntä varten oli ryhmässä ihan oma avustajansa.
Toinen oli 1v9kk, kun vauva syntyi ja jatkoi kolme päivää viikossa hoidossa olemista (äiti oli puolen vuoden ajan tehnyt kolmepäiväistä työviikkoa). Harva tiesi, että perheen isä sairasti syöpää ja kävi läpi rankkaa hoitojaksoa samalla kun vauva syntyi.
Ei näitä huudeltu lasten päiväkotikavereiden vanhemmille, ei naapureille eikä edes vähän etäisemmille ystäville tai tuttavaperheille.
Omakin lapseni jäi virikehoitoon, kun kuopus syntyi. Lapseni oli tuolloin 5-vuotias. Hänen kohdallaan se oli toimintaterapeutin ja puheterapeutin suosituksesta. En todellakaan toitotellut ympäri kyliä tätä asiaa. Kenenkään ei tarvitse tietää meidän perheemme syitä virikehoitoon.
On varmasti äitejä, jotka laittavat isomman hoitoon ihan oman mukavuudenhalunsa takia, mutta toisaalta on meitä, jotka todella tekevät lapsen kannalta sen parhaan ratkaisun. Siksi on turha tuomita, jos ei ole täysin varma, miksi se perhe on tuon ratkaisunsa tehnyt.
Mun sydän vuotaa verta ja kyyneliä ap: n esikoisen puolesta. Oma samanikäisten tuhisee tuossa kainalossa ja on vielä niiiiiiin vauva. Miksi jumala on antanut sulle lapsia? En ymmärrä en..
t. 4lapsen ja 3 enkelin äiti
Miten niin provo. Onhan näitä jossa pikkutaapero esikoinen viedään päiväkotiin kun kotiin tulee uusi vauva. Löytyy blogikin http://mukkimakki.blogspot.fi/. No, kukin tyylillään tietysti, mutta sikäli tuskin on provo tuo aloitus.
Aika ristiriitaista, että lapsen kiintymyssuhde on sinulle tärkeä ensimmäisen 1,5 -vuotta ja sitten sillä ei niin olekaan enää väliä. Sillä ei se lapsen kiintymyssuhde ole mitenkään turvassa sen jälkeenkään, etteikö se siitä heikkenisi ja muuttuisi turvattomaksi jos vaikka alku olisi ollutkin auvoinen.
Toivottavasti tama ei ole totta!! Olen asunut Lontoossa 19v ja jos tama kirjoitus on tosiasia suomalaisesta perhe-elamasta nykypaivana ni voi herranjumala. Eiko kannata jattaa se toinen lapsi tekematta jos sita ei pysty hoitamaan. Toisaalta heraa kysymys, mika on tama systeemi joka mahdollistaa taman pienen lapsen laitostamisen ennenkuin on kahta vuotta tayttanyt ja aiti on kotona???? Haloo aidit, haloo paattajat!!!
Virikelapset joutaisivat kotiin.
Oppisivat aikuiset ihmiset tekemään lapsia vain sen verran kuin itse kykenevät hoitamaan. Ja isommilla ikäeroilla.
Alue: Aihe vapaa
Tunnusta pois.
Minun häpeäni on , etteivät kaksi nuorimmaistani ole koskaan olleet virikelapsia. Sinnittelin omassa fantasiassani ( 9 edellisen lapsen luomassa ja joskus aikoinaan täysin totta olleessa) pysähtymättä näkemään todellista nykyhetkistä tilannetta. On AIVAN eri asia olla yksi tai yksi kahdesta tai kolmesta pikkulapsesta kotihoidossa kuin mitä oli niillä jotka elivät 4 - 16 kotihoidetun lapsen huushollissa. Ekat jäävät paitsioon paljosta, jälkimmäiset eivät välttämättä - tai jälkimmäisten erityisedut korvaavat ylenpalttisesti mahdolliset vähällejäämiset.
Näille nuorimmille lapsille olisi ollut parempi saada enemmän virikkeitä kuin koti, kerhot, harrasteet ja vanhempien yritykset (retket, matkat, teatterireissut, museot jne) kykenivät tarjoamaan. Ennen kaikkea omanikäiset lisäkaverit olisivat olleet plussaa.
Mokasin.
Nyt pitää vain toivoa, että lapset toipuvat ja aikanaan antavat anteeksikin.