6 vuotta odotin, että mies kosii. Nyt saa olla!

[quote author="Vierailija" time="26.03.2013 klo 21:41"]

Miten mä en tajua tuota naimisiinmenoa lainkaan. Mikä siinä on niin iso juttu? Mikä muuttuu virallisten papereiden ja mahdollisen nimenmuutoksen myötä? Ei mikään. Samoja ihmisiä te olette, samassa suhteessa. Itse olen avoliitossa, meillä on pieni lapsi. Mies on ollut aiemmin naimisissa, minä en. Kumpikaan meistä ei halua naimisiin. "Ehkä joskus" -ajatuksella mennään molemmat.

Mikä siinä on niin hienoa? Mikä sitoutumisen merkki se avioliitto on? Kyllä lapsi sitouttaa paljon enemmän. Tulee ihan mieleen joku jenkkilän malli, tyyliin jos mies ei puolessa vuodessa kosi niin ei tästä mitään tule jne.

[/quote]

No esimerkkinä ihan käytännön homma, mites jos miehesi tai sinä kuolette? Yhteinen omaisuus, leskeneläke, omaisuuden turvaaminen, yhteinen nimi yms. Henkisellä tasolla, kun päätetään yhteistuumin, että ollaan elämänkumppanit, miksi sitä ei sitoutuisi ihan virallisellakin tasolla ja kokoaisi perhettä, sukua ja ystäviä kanssaan juhlimaan "päätöstä". Juhlitaanhan sitä huomattavasti vähäpätöisempiäkin asioita, mikä ihmeen virstanpylväs esimerkiksi kolmekymppiset on, että sitä "pitää" juhlia, tai viisikymppiset? Juhannus, lasten syntymä? Miksi juhlia ylipäätänsä yhdessä yhtään mitään, kyllähän se arki rullaa ilman juhlimisiakin ;). En tiedä, ymmärsitkö pointin.

Ei se parisuhde sen autuaammaksi juhlalla tai paperilla tule, mutta ei se liittoa pahennakaan. Ei valmistuminenkaan muutu sen kummemmaksi juhlimalla, miksi niitäkään kannattaisi juhlia? Jostain syystä ihmisillä on vain kautta historian ollut tapana juhlistaa eri elämänvaiheita elämässä, aikuistumisriitit jne. 

Eikä se lapsi tunnu sitouttavan yhtään sen enempää kuin mikään muukaan. Ennemmin tuntuu, että lapsia hankitaan kiireellä ja ihan vääränlaisen ihmisen kanssa. Siitä kärsii sitten koko perhe. Ensin kannattaisi ottaa selvää, voiko ko. henkilön kanssa sitoutua, eikä hankkia ensin niitä lapsia ja tuumata sitten, että mitenkäs tälle yhteiselolle käy. Kyllä parin pitää olla sitoutunut jo ennen lapsia.

[quote author="Vierailija" time="26.03.2013 klo 21:41"]

Miten mä en tajua tuota naimisiinmenoa lainkaan. Mikä siinä on niin iso juttu? Mikä muuttuu virallisten papereiden ja mahdollisen nimenmuutoksen myötä? Ei mikään. Samoja ihmisiä te olette, samassa suhteessa. Itse olen avoliitossa, meillä on pieni lapsi. Mies on ollut aiemmin naimisissa, minä en. Kumpikaan meistä ei halua naimisiin. "Ehkä joskus" -ajatuksella mennään molemmat.

 Minusta on käsittämätöntä, että ollaan valmiita hankkimaan lapsi sitoutumiskammoisen kanssa. Lapsella pitäisi olla lähtökohtaisesti oikeus molempiin vanhempiin, ja tuntuu pahalta, ettei pidetä parisuhdetta virallistamisen arvoisena mutta lapsi siihen parisuhteeseen voidaan sitten liimaksi hankkia. Huh! 

Ensin sen parisuhteen pitäisi olla vahva ja toimiva ja sitten vasta lapsi. Lapsen tehtävä ei ole sitouttaa puolisoa toisiinsa.

Mikä siinä on niin hienoa? Mikä sitoutumisen merkki se avioliitto on? Kyllä lapsi sitouttaa paljon enemmän. Tulee ihan mieleen joku jenkkilän malli, tyyliin jos mies ei puolessa vuodessa kosi niin ei tästä mitään tule jne.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="26.03.2013 klo 15:45"]

[quote author="Vierailija" time="26.03.2013 klo 15:27"]

Jos mies ei uskalla hypätä sen rajan yli, että menisi naimisiin lastensa äidin kanssa, niin mies on joku mammanpoika tai sitten muuten vain luuseri.

Jos mies ei uskalla tätä tehdä, niin silloin mies ei ole valmis perheen perustamiseenkaan.

Minkälaisten raukkojen kanssa te teette niitä lapsia

[/quote]

Niin, koska miehen ainoa syy olla menemättä naimisiin johtuu uskalluksen puutteesta. Onko oikeasti osalle naisia noin vaikea käsittää, että asia ei vain kiinnosta pätkääkään? Ei ainakaan minulla ole ainuttakaan, hyvää eikä huonoa, syytä mennä naimisiin, joten miksi ihmeessä haluaisin nähdä sen asian eteen hirveän määrän vaivaa ja todennäköisesti vielä hirveämmän määrän rahanmenoa?

Kysymys on ainakin omalla kohdallani ja uskaltaisin veikata, että aika monen muun nykymiehen ja -naisen kohdalla siitä, että naimisiinmenosta ei ole mitään hyötyä, joten kumpikaan ei halua suotta nähdä sitä vaivaa. Jos jonkun mummo vuosittain jollain synttäreillä ja jouluina kysyy, että "koskas meinaatte mennä naimisiin?!?", ei se mielestäni ole sen kaiken vaivan arvoista. Ei ole kyse pelosta, vaan järkeilystä. Järjen käyttö vähentää muuten yleisesti ottaen pelkoja muutenkin, suosittelen sinullekin lämpimästi.

[/quote]

Naimiinmeno ei tarkoita suurta vaivaa eikä isoa rahanmenoa. Sen hoitaa todella pienellä vaivalla. Aikaa kuluu koko hommaan alta tunti. Ja rahaa ei senttiäkään, korkeintaan bensakulut sinne maistraattiin. Minusta mies/nainen voi aivan hyvin mennä naimisiin vaikkei niin kiinnostakaan, jos se puolisolle on tärkeää. Ymmärrän tiukan ein jos miehellä on siihen hyvä perustelu. Parisuhde on kompromisseja, jossain asioissa (varsinkin niissä joille ei itselle ole niin merkitystä) voi antaa periksi jos sillä toisen saa onnelliseksi. Jos se on liian suuri vaiva niin voi voi. Turha on sitten odottaa että se puoliso tulee niissä itselle tärkeissä asioissa vastaan ja tekee kompromisseja. 

Ilmoitin miehelle seurustelun alkuvaiheessa, että en aio mennä naimisiin. En tarvitse papin aamenta tai maistraatin virkamiehen kolkkoja lauseita. 20 vuotta on yhdessä oltu ihan tyytyväisinä ja jos mies kosiin, lähden välittömästi koko liitosta.

Kaksi asiaa ketjussa jäi mietityttämään

Miksi sitä naimisiinmenoa pitää juhlistaa välttämättä? Me menimme naimisiin ilman juhlia ja kyllä tämä ihan yhtä virallinen avioliitto on, vaikka ei ole sukulaisten kesken juhlistettu.

Toinen on se, että minäkin nuorempana sanoin sen hetkiselle miehelleni, että en tule ikinä menemään naimisiin. En todellakaan halua, vanhoillista hapatusta. Asuimme avoliitossa 10 vuotta. Kun tapasin nykyisen mieheni, oli jostain kumman syystä heti selkeää, että tämän miehen kanssa haluan sitoutua avioliittoon. En vain osaa perustella, miksi näin oli tämän miehen kanssa. Hän vain tuntui niin siltä oikealta, että avioliitto tuntui oikealta muodolta elää hänen kanssaan.

Mutta eihän naimisiin kannata mennä, jos se ei sovi kummallekaan. Mutta ihmettelen, että perustatte perheen ihmisen kanssa, kenen kanssa arvot ei kohtaa. Ennen lapsien tekoa kannattaisi ihan jutella näistä asioista.

[quote author="Vierailija" time="26.03.2013 klo 21:41"]

Miten mä en tajua tuota naimisiinmenoa lainkaan. Mikä siinä on niin iso juttu? Mikä muuttuu virallisten papereiden ja mahdollisen nimenmuutoksen myötä? Ei mikään. Samoja ihmisiä te olette, samassa suhteessa. Itse olen avoliitossa, meillä on pieni lapsi. Mies on ollut aiemmin naimisissa, minä en. Kumpikaan meistä ei halua naimisiin. "Ehkä joskus" -ajatuksella mennään molemmat.

Mikä siinä on niin hienoa? Mikä sitoutumisen merkki se avioliitto on? Kyllä lapsi sitouttaa paljon enemmän. Tulee ihan mieleen joku jenkkilän malli, tyyliin jos mies ei puolessa vuodessa kosi niin ei tästä mitään tule jne.

[/quote]

Miksi ei naimisiin? Miksi ajatuksella, että sitten joskus?

Ei lapsi sido ketään parisuhteeseen. Paljon on lapsia, jotka eivät tapaa isäänsä koskaan. Tai aivan satunnaisesti. Lapsi ei todellakaan ole tae parisuhteesta tai sitoutumisesta. Eli lapsi ei sido mitenkään enemmän kuin avioliitto. Avioliitto sitoo siinä mielin enemmän, että on päätettävä yhdessä asiasta, hommattava kuulutukset ja vihityttävä itsensä.

Lapsen saa aikaiseksi panemalla kerran vaikka kännissä yhdenillan jutun kanssa. Naimisiinmeno ei Suomessa ihan samalla tavalla onnistu.

[quote author="Vierailija" time="26.03.2013 klo 22:54"]

Kaksi asiaa ketjussa jäi mietityttämään

Miksi sitä naimisiinmenoa pitää juhlistaa välttämättä? Me menimme naimisiin ilman juhlia ja kyllä tämä ihan yhtä virallinen avioliitto on, vaikka ei ole sukulaisten kesken juhlistettu.

Toinen on se, että minäkin nuorempana sanoin sen hetkiselle miehelleni, että en tule ikinä menemään naimisiin. En todellakaan halua, vanhoillista hapatusta. Asuimme avoliitossa 10 vuotta. Kun tapasin nykyisen mieheni, oli jostain kumman syystä heti selkeää, että tämän miehen kanssa haluan sitoutua avioliittoon. En vain osaa perustella, miksi näin oli tämän miehen kanssa. Hän vain tuntui niin siltä oikealta, että avioliitto tuntui oikealta muodolta elää hänen kanssaan.

Mutta eihän naimisiin kannata mennä, jos se ei sovi kummallekaan. Mutta ihmettelen, että perustatte perheen ihmisen kanssa, kenen kanssa arvot ei kohtaa. Ennen lapsien tekoa kannattaisi ihan jutella näistä asioista.

[/quote]

Eihän sitä pakko ole juhlistaa. Jokainen saa varmasti mennä naimisiin tavallaan tai olla menemättä, tuskin se muilta on pois. Puhuin vain omasta näkökulmastani, en sanonutettä näin pitää tehdä.

T. Se aikaisempi naimisiin menosta kirjoittanut, en muista numeroita.

[quote author="Vierailija" time="26.03.2013 klo 21:41"]

Miten mä en tajua tuota naimisiinmenoa lainkaan. Mikä siinä on niin iso juttu? Mikä muuttuu virallisten papereiden ja mahdollisen nimenmuutoksen myötä? Ei mikään. Samoja ihmisiä te olette, samassa suhteessa. Itse olen avoliitossa, meillä on pieni lapsi. Mies on ollut aiemmin naimisissa, minä en. Kumpikaan meistä ei halua naimisiin. "Ehkä joskus" -ajatuksella mennään molemmat.

Mikä siinä on niin hienoa? Mikä sitoutumisen merkki se avioliitto on? Kyllä lapsi sitouttaa paljon enemmän. Tulee ihan mieleen joku jenkkilän malli, tyyliin jos mies ei puolessa vuodessa kosi niin ei tästä mitään tule jne.

[/quote]

Noh..mikäpä siinä jos sinulle ei kelpaa leskeneläke (minä saan 450 euroa kuussa ja auttaa kummasti kun on lapsia) tai lesken hallintaoikeus yhteiseen asuntoon, mikä pienentää myöskin lastesi perintöveroja. Sitten on laissa vielä puolisoiden välinen elatusvelvollisuus ja tasinko-oikeus, minkä johdosta minäkin sitä sain. Avopuolisona olis muutettu hautajaisten jälkeen kaksioon mutta nyt pystyttiin sentään koti pitämään. Jokainen päivä voi olla viimeisesi, älä tuudittaudu turvallisuudentunteeseen. Olen ikuisesti kiitollinen että mieheni kosi minua ja mentiin naimisiin. Onni loppui hukkumiseen.

Avopuolisolle ei nuo kuulu. Perilliset voi heittää sut talvipakkaseen..

[quote author="Vierailija" time="26.03.2013 klo 15:29"]

Olen asian hyväksynyt. Elämä meni nyt näin ja sillä selvä. Kunhan asiaa tänne tulin purkamaan. Ja olenhan minä mieheltä kysellyt kihloista ja sormuksiakin vienyt katsomaan. Nopeasti on vain tokaissut, että ei me tuollaisia tarvita. Eli selväksi on tullut miehen kanta. Ihmetytti vain se, että miksi mies nyt niin loukkaantui, jos en naimisiin enää halua? Olisi hyvänen aika kosinut, jos naimisiin olisi halunnut. Aikaa ollut kuitenkin vuosia. Tiesi, että minä haluan ja tiesi myös, että ikuisuuksia en odota. Vähän kuin kiusaa olisi tehnyt. Mutta tämä meni nyt näin. Elämä jatkuu.

-ap-

[/quote]

Anteeksi, mutta naurattaa!

Klassinen tapaus: "Jos et mene naimisiin kanssani, tämä avoliitossa roikkuminen saa jatkua". 

Teille, jotka ihmettelette, mikä merkitys avioliitolla muka on. Se on yksinkertainen oikeudellinen soppari, jolla pistetään perheen perusta kuntoon. Se turvaa perheenjäsenten aseman ja taloudelliset asiat, perheenjäsenet voivat halutessaan saada yhteisen nimen, lapsia ei tarvitse erikseen tunnustaa, huoltajuusvastuut ovat kunnossa, lesken asema on turvattu, perimisasiat ovat suht järjestyksessä, eräänä yksittäisenä esimerkkinä ulkomaille muuttaminen ja työluvan saaminen myös puolisolle on ollut helppoa,  kun on avioliitossa.  Melko lähelle samaa pääsee erillisin järjestelyin, isyydentunnustamisten, omaisuusjärjestelyjen, testamenttien jne. avulla, mutta aivan samaan ei kuitenkaan. Ajatelkaas vaikka tilannetta, jossa avopari odottaa lasta ja isä ykskaks kuolee ennen kuin lapsi syntyy, kuten meidän ystäväpariskunnalle kävi.

Avioliitto on myös puolin toisin osoitus arvostamisesta ja sitoutumisesta ja halusta tehdä työtä yhteiseksi hyväksi. Omakohtaisesti voin kyllä sanoa, että se on saanut kaikki nämä vuodet tsemppaamaan enemmän kuin ihan vain yhdessä hengailu. Ehdimme olla yhdessä 8 vuotta ennen naimisiin menoa, joten siitäkin on kokemusta.  Meillä ei ole koskaan peloteltu lähtemisellä ja jättämisellä. Yhteinen nimi koko perheellä on ollut kätevä, ja lapset ovat näin aikuisiällä sanoneet, että on hienoa, että me ollaan pysytty perheenä yhdessä, kun niin isolla osalla kavereita on käynyt toisin.

 Prinsessajuhlia ei tarvitse jos ei halua, meidätkin vihittiin ihan maistraatissa, juhlittu on sitten muissa merkeissä kyllä suvun ja kavereiden kesken monet kerrat.

Sitä en tietenkään sano, etteivätkö avioliitot voisi hajota, totta kai voivat, mutta tilastollisestikin avoliitot hajoavat monta kertaa useammin.

Jokainen elää kuten parhaaksi näkee, mutta kyllä silloin jos toiveet, arvot ja tarpeet eivät perustavaa laatua olevissa asioissa kohtaa, ollaan vaikeuksissa.

Ap, olen tavallaan pahoillani puolestasi. Olen itse niitä tyttöjä, jotka päättivät että naimisiin ei mennä, eikä tehdä lapsia. No nyt on molempia harrastettu. Mun mies kosi ja musta on ihanaa, kun käyttää musta usein ilmaisua "vaimoni". 

Miehelläsi on jokin outo pidäke, jonka vuoksi ei halua avioliittoa. Varmista kuitenkin, että aikanaan peritte toisenne. Ja sulla on vapaus aina muuttaa sukunimesi, ja lasten sukunimet, miksi haluat. Tärkeintä on pistää lakiasiat kuntoon. Vissit puheet ei silloin auta, kun mietitään kuka perii kenet. 

Jotkut miehet ovat näissä tunneasioissa tosi tolloja. Itselläni on ystävä, joka toivoisi avioliittoa mutta mies ei kosi. Kun on kerran eronnut ja vannonut ettei koskaan enää avioliittoa. Ystäväni, hieno nainen, kärsii tästä. Mutta minkäs teet. Jotkut ihmiset ovat sellaisia.

Sinulle toivotan kaikkea onnea elämässäsi. Ei se avioliitto ole niin tärkeä. Ja vielä kun muistat kertoa kaikille ystävillesi miehesi kuullen, että mä en siihen avioliitto skämmiin suostu. Pelkkää huijausta koko juttu.

[quote author="Vierailija" time="26.03.2013 klo 14:39"]

Älkää antako ennen papin aamenta.

En voi tajuta, että naiset 2000-luvulla melskaa, kun ei pääse naimisiin.

[/quote]

Tässä tulikin se totuus.

Melko lähelle päästä kauhean paperisodan jälkeen kun voi mennä äkkiä naimisiin maistraatissa?! Miten mie epäilen ettei se avioliitto kielteinen kumppani innostu noista erillisistä järjestelyistä!

[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 09:53"]

Melko lähelle päästä kauhean paperisodan jälkeen kun voi mennä äkkiä naimisiin maistraatissa?! Miten mie epäilen ettei se avioliitto kielteinen kumppani innostu noista erillisistä järjestelyistä!

[/quote]

Totta, varmaan hänet saa kärrätä lepositeissä lastentunnustustilaisuuksiin ja testamentinlaatijalle ja omaisuusluettelon kirjaajalle...

Raha tässä varmaan takana. Vai miksi ei voi puhua?

Minä en käsitä sitä että menette KATSOMAAN sormusta ja mies lähtee sieltä tokaisten: "Ei tarvita". Mitä sitten tapahtui? Menitte kotiin tekemään ruokaa?

Miten mies tietää sinusta että asia on sinulle sitten tärkeä jos noin käy?

Miksi mies ei tahdo naimisiin kanssasi?

Onko teillä hyvä suhde? Jokaisessa suhteessa on ongelmia niin mikä teillä? Ei tarvitse kertoa mutta pohdi tätä.

Miksi mies ei tahdo sinne maistraattiin kanssasi? Millain juhlisitte häitä? Keitä kutsuisitte? Onko välit suvun kanssa kunnossa? Mistä kiikastaa? Jostain puristaa.

Tuhlaatko perheen rahat? Ryyppääkö mies ne? Oletteko työttömiä vai mikä juttu tässä on?

Tee ihan selvää pässinlihaa rahapolitiikasta. Montako sormusta ostatte? 2-4? Niihin menevä raha on miten paljon. Äläkä laita 100 euroa jos tahdot 1000 euron vihkisormuksen yksinään. Ole rehellinen.

Vaatteet maksaa. Paljonko? Vuokraatteko jotkut juhlatamineet pukuvuokraamosta vai ostatko mekon itsellesi. Lapsenkin vaatteet maksaa. Samoin mahdolliset kukat, kampaamo, meikki? Käytkö myös laittamassa kynnet ja kasvohoidossa? Ole rehellinen. Se kaikki maksaa. Vaikka et menisi kermakakussa vihille niin tavallinen mekkokin maksaa.

Sitten ruoka. Miten juhlitte? Menette ravintolaan niin se on kuitenkin 60 euroa vaan te kolme. Tuleeko vieraita? Sinun ja miehen vanhemmat ja sisaruksia? Mummoja? Isomummoja? Jätättekö kahvittamatta? Vai pidättekö kotona kahvituksen? Teettekö itse vai ostatteko, ehkä mummot leipoo? Tämä kaikki maksaa taas.

Menettekö hääpäivän kunniaksi kuvaan? Häämatkalle tai hotelliin yöksi?

Entä miten mies tuntee sinut? Jos menette naimisiin köyhästi niin jääkö se harmittamaan sinua? Tahtoisiko mies ehkä hulppeaa sinua varten? Vaikka sanot ettet tahdo mitään niin ehkä miestä jää harmittamaan jos häitänne ei juhlita kunnolla? Ehkä hän tahtoo kesähäät ja sahtia? 

Näistä vaan tarttee kunnolla puhua enkä usko että te olette niin tehneet jos mies lähtee koruliikkeestä sanomalla ettei niitä tarvita ja sinulle asia on taas tärkeää.

Yksi vinkki minkä tahdon sanoa on: lopeta heittäytyminen lapselliseksi. Et voi tiuskia sanomalla ettei häitä nyt sitten tule ja antaa olla. Koska se ei ole niin. Ehkä sinun kannattaa harkita terapeutille lähtöä ja opetella ulosantiasi ja kuunnella miestä. Ei niin että heittäydyt maahan marttyyrinä ja uhoat lapsellisia. Teillä nyt on erilaiset mielipiteet ja tarpeet. Ehkä tilanne laukeaa hyvinkin helpolla mutta minusta sinä voisit nyt tehdä jotain liittosi eteen ja istua alas ihan rauhassa ja puhutte ajan kanssa mitä tahdotte tulevaisuudelta ja mitä tahdotte liitoltanne. Mitä häät tarkoittaa? Mitä ne maksaa? Miten se rahoitetaan? Mietitte yhdessä ongelmiin ratkasuja ja tutustutte toisiinne kuin toimitte miten olette nyt toimineet, ettehän te tiedä ollenkaan mistä puhaltaa.

PS. oma mies on tuntenut minut ja hän tietää että jäisin harmittelemaan jos en saisi sellaisia häitä mitä tahtoisin, vaikka muuta väitin.

Minulle on ollut tärkeää mennä naimisiin ja sanoin myös että ei sillä ole väliä mutta on sillä. Jäisin surkuttelemaan jos joutuisin sen kompromissillä tekemään. Kannattaa puhua ja kuunnella. Olla rehellinen! Etsi sellaisia asioita joista häät rakentaisit. Onko se ravintola vai koti jossa juhlisitte ja mitä syötte, mitä vaatetta ja mitä koruja. Onko sinulla kampaaja vai mitä kaikkea ostat? Tästä tarttee saada budjetti. 

En tiedä onko teillä luottotiedot mennyt, oletteko molemmat kotona etc. mutta pitää ymmärtää että asiat maksaa ja sun mies saattaa ihan oikeasti olla vaan hädissään teidän menoista ja tuloista. Saatteko lainaa? Entä jos jääkaappi hajoaa kesken isojen hankintojen? Nämä on vaan asioita joista pitää puhua.

Sun mies voi osata lukea sinua väärinkin, mutta ihan yhtälailla sinulla voi olla vähän liian ruusuiset kuviot mitä häät maksaa ja nimenomaan se että olisit rehellinen itsellesi ja mitä silti tahdot sen sisältävän. On tottakai ihmisiä jotka menee maistraattiin kesken työpäivän kotivaatteillaan mutta onko se ihan oikeasti se mitä sinä tahdot?

Avoliitossa on se ero, että joka aamu päätämme uudestaan rakastaa toisiamme tämän päivän vapaaehtoisesti , toisin kuin avioliitossa, missä ollaan vain tavan ja rahan vuoksi,

Avoliitto on oikeaa ja vapaata ja aitoa rakkautta. 

[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 12:56"]

Avoliitto on oikeaa ja vapaata ja aitoa rakkautta. [/quote]

Oikeaa rakkautta on sitoutua, ottaa vastuu ja järjestää läheistensä asiat kuntoon yllättävien tilanteiden, esim. oman kuoleman varalta. Avioliitto on vastaus näihin kaikkiin.

Ei se avioliitto mitään muutakaan tai merkitsekään ellei se merkitse jotain sen solmiville :) Eli tiettyihin arvoihin täytyy uskoa ja suhteelta haluta jotakin ja tekemään töitä niiden asioiden eteen, jotta avioliitto jotain merkitsisi. Lapsen saaminen suhteeseen ei ole verrannollinen siihen, että mies ja nainen (tai homoparit jne) haluavat sitoutua loppuelämäkseen toisiinsa elämänkumppaneina, miehenä ja naisena, eivät äitinä ja isänä kuten lapsen vanhempina. Itse olen 40 v, kahden pitkän avoliiton jälkeen olen mennyt naimisiin tänä keväänä jonka kanssa "kaikki oli alusta asti erilaista". Haluan olla tämän miehen kanssa loppuelämäni, lapsia on edellisestä suhteesta ja heidän isänsä kanssa olemme lapsiemme isä ja äiti aina. Siltikin mieheni on se, jonka kanssa olen sitoutunut miehen ja naisen väliseen parisuhteeseen.

Ymmärrän Ap:ta. Jos avioliitto on sinulle todella tärkeä, ota asia uudelleen puheeksi ja korosta teidän suhteenne merkitystä, ei vain lasten vanhempina vaan kumppaneina.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 12:56"]

Avoliitossa on se ero, että joka aamu päätämme uudestaan rakastaa toisiamme tämän päivän vapaaehtoisesti , toisin kuin avioliitossa, missä ollaan vain tavan ja rahan vuoksi,

Avoliitto on oikeaa ja vapaata ja aitoa rakkautta. 

[/quote]

Noin ajattelin itsekin ennen aviomieheni tapaamista. Näin julisteen, jossa sanottiin" maailman romanttisin rakkaustarina ei olekaan Romeo ja Julia vaan mummo ja vaari jotka ovat olleet yhdessä 60 vuotta". Kuvaa mielestäni hienosti sitoutumista, jota itselleni avioliitto symboloi. Tätä en aiemmin halunnut, ajattelin rakkauden olevan "draamaa" ja suurta roihua. Nyt ajattelen toisin, ja aviomieheni on suuri rakkauteni, kahden "draamasuhteen" jälkeen.Tähän suhteeseen haluan ja pystyn sitoutumaan koko loppuelämäkseni ja tekemään suhteen eteen "töitä".

Olipa hieno kirjoitus. Tulin koneelle maksamaan laskuja ja satunnaisesti klikkasin tällaisen ketjun auki täältä ja luin kirjoituksesi.

Todella ihana kirjoitus. Toivon sinulle tuntemattomalle ihanaa loppuelämää ja suurta rakkautta välillenne. Samaa seesteisyyttä tunnen itsekin pitkässä liitossani. Se tunne, että tässä on ihminen, kenen kanssa halusin mennä jopa naimisiin aikoinaan, vaikka minusta se oli naurettavaa pelleilyä. Yhtäkkiä vain kaikki muuttui. Lupasin tehdä lapsia ja mennä naimisiin ja sitoutua suhteeseen. On ollut vaiketakin aikoja kun lapset olivat pieniä ja oli rahapulaa ja vanhempani kuolivat ja parisuhdeaikaakaan ei ollut.

Mutta nyt lapset ovat isoja ja on aikaa yhdessä ja elämä on seesteistä. Se tunne kun katson miestäni huoneen poikki silmiin ja sydämeeni tulee tunne, että hänen luonaan olen kotona.

Kaikkea hyvää sinulle. 

[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 13:28"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 12:56"]

Avoliitossa on se ero, että joka aamu päätämme uudestaan rakastaa toisiamme tämän päivän vapaaehtoisesti , toisin kuin avioliitossa, missä ollaan vain tavan ja rahan vuoksi,

Avoliitto on oikeaa ja vapaata ja aitoa rakkautta. 

[/quote]

Noin ajattelin itsekin ennen aviomieheni tapaamista. Näin julisteen, jossa sanottiin" maailman romanttisin rakkaustarina ei olekaan Romeo ja Julia vaan mummo ja vaari jotka ovat olleet yhdessä 60 vuotta". Kuvaa mielestäni hienosti sitoutumista, jota itselleni avioliitto symboloi. Tätä en aiemmin halunnut, ajattelin rakkauden olevan "draamaa" ja suurta roihua. Nyt ajattelen toisin, ja aviomieheni on suuri rakkauteni, kahden "draamasuhteen" jälkeen.Tähän suhteeseen haluan ja pystyn sitoutumaan koko loppuelämäkseni ja tekemään suhteen eteen "töitä".

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="26.03.2013 klo 15:45"]

[quote author="Vierailija" time="26.03.2013 klo 15:27"]

Jos mies ei uskalla hypätä sen rajan yli, että menisi naimisiin lastensa äidin kanssa, niin mies on joku mammanpoika tai sitten muuten vain luuseri.

Jos mies ei uskalla tätä tehdä, niin silloin mies ei ole valmis perheen perustamiseenkaan.

Minkälaisten raukkojen kanssa te teette niitä lapsia

[/quote]

Niin, koska miehen ainoa syy olla menemättä naimisiin johtuu uskalluksen puutteesta. Onko oikeasti osalle naisia noin vaikea käsittää, että asia ei vain kiinnosta pätkääkään? Ei ainakaan minulla ole ainuttakaan, hyvää eikä huonoa, syytä mennä naimisiin, joten miksi ihmeessä haluaisin nähdä sen asian eteen hirveän määrän vaivaa ja todennäköisesti vielä hirveämmän määrän rahanmenoa?

Kysymys on ainakin omalla kohdallani ja uskaltaisin veikata, että aika monen muun nykymiehen ja -naisen kohdalla siitä, että naimisiinmenosta ei ole mitään hyötyä, joten kumpikaan ei halua suotta nähdä sitä vaivaa. Jos jonkun mummo vuosittain jollain synttäreillä ja jouluina kysyy, että "koskas meinaatte mennä naimisiin?!?", ei se mielestäni ole sen kaiken vaivan arvoista. Ei ole kyse pelosta, vaan järkeilystä. Järjen käyttö vähentää muuten yleisesti ottaen pelkoja muutenkin, suosittelen sinullekin lämpimästi.

[/quote]

Ymmärrätkö, että naimisiinmeno voi naisellesi olla tärkeä juttu, ja hänelle vaikka kuinka merkityksellinen asia, vaikkei sitä sinulle olisikaan? Ja siitä huolimatta et halua rakkautta hänelle sillä tavoin osoittaa, ja häntä tässä kysymyksessä huomioida? Eikö se, rakkauden osoittaminen, ole jo riittävän hyvä syy? Jos asia on sinulle yhdentekevä, mutta ei naisellesi, niin miksi ei naimisiin? 

Minulla ja miehelläni onneksi oli samansuuntaiset tavoitteet, eikä naimisiin meno ollut mikään ongelma, vain onni. Sen verran merkityksellinen asia oli minulle, että mies olisi vaihtunut, jos ei olisi naimisiin halunnut, eli ymmärtänyt, huomioinut ja arvostanut minunkin toivettani.