Kuinka paljon hoidatte omia vanhempia?

Vielä jatkan aiheesta, avustajia on ollut, samoin kotihoidon käynnit parhaimmillaan 3xvrk. Aina nämä avut lopahtavat siihen että etenkin äitini on niin äkäinen, haastava, että työsuhteet lopahtavat hyvin nopeasti. Kotihoidosta hoitajat eivät tohdi napakasti sanoa ja puuttua hoidon tarpeeseen, esim.hygienia, omalaatuiset ruokailutottumukset, vanhemmat kokevat hoidon ja ohjauksen puuttumisena itsemäräämisoikeuteen, pian käyntejä harvennetaan, näin on käynyt useasti. Joskus olen asioista keskustelun jälkeen pitänyt taukoa omista käynneistäni pari päivä ja kun sitten menen on tilanne katastrofaalinen, ruokasotkua kaikkialla, takasta tuhkaa, patterit jotku kylminä ja jotku tulikuumana, ja vanhemmilla asenne vähän katsoppa nyt miten on meinattu kuolla kun et ole viitsinyt käydä. Oikeasti olen aivan epätoivoinen tässä tilanteessa

Käytin lääkärissä kerran viikossa, kävin jokatoinen päivä katsomassa, että kaikki on ok ja muuten vaan piristämässä sairauseläkkeellä ollutta vanhempaani. Ja tietysti sitten oman aikataulun salliessa lisäksi olin sairaalareissuilla henkisenätukena.

mun vanhemmat ei tarvitse hoitoa, äiti kuoli jo ajat sitten ja isä on sairauksistaan huolimatta oikein hyvässä kunnossa. Joskus satunnaisesti vien isän autolla lääkäriin jos kyytiä tarvitsee, yleensä ei. Toki pari vuotta sitten isän oltua isossa leikkauksessa tarvitsi sen jälkeen hieman apuja raskaammissa koti- ja pihatöissä, jolloin kävin häntä auttelemassa ja meidän teinipoika kävi tekemässä pihatyöt. Mutta muuten siis hoitaa itsensä täysin omatoimisesti.

Miehen isä kuoli kanssa pari vuotta sitten ja anoppi on samalla lailla hyväkuntoinen kuin mun isäkin. Pari perussairautta hänellä on mutta hyvässä hoidossa. Anoppikaan ei tarvitse hoitoa, korkeintaan joskus vähän apua johonkin raskaampaan koti- tai pihatyöhön.

Vierailija kirjoitti:

Vielä jatkan aiheesta, avustajia on ollut, samoin kotihoidon käynnit parhaimmillaan 3xvrk. Aina nämä avut lopahtavat siihen että etenkin äitini on niin äkäinen, haastava, että työsuhteet lopahtavat hyvin nopeasti. Kotihoidosta hoitajat eivät tohdi napakasti sanoa ja puuttua hoidon tarpeeseen, esim.hygienia, omalaatuiset ruokailutottumukset, vanhemmat kokevat hoidon ja ohjauksen puuttumisena itsemäräämisoikeuteen, pian käyntejä harvennetaan, näin on käynyt useasti. Joskus olen asioista keskustelun jälkeen pitänyt taukoa omista käynneistäni pari päivä ja kun sitten menen on tilanne katastrofaalinen, ruokasotkua kaikkialla, takasta tuhkaa, patterit jotku kylminä ja jotku tulikuumana, ja vanhemmilla asenne vähän katsoppa nyt miten on meinattu kuolla kun et ole viitsinyt käydä. Oikeasti olen aivan epätoivoinen tässä tilanteessa

Eikös nuo ole jo holhouksen tarpeessa?

Vanhempani ovat vielä hyvässä kunnossa, joten eivät tarvitse apua (muuta kuin tietokoneasioiden kanssa).

Mutta kun isoäitini sairastui Als-sairauteen niin silloin hänen sairautensa edetessä lopetin työni ja menin hänen luokseen huolehtimaan hänestä 24/7. Kiitollinen olen siitä että sain vielä viettää aikaa hänen kanssaan silloin, toki hänen sairautensa oli nopeasti etenevää ja hän lopulta kuoli 8 kuukauden sisällä diagnoosin saatuaan.

Erään iäkkään pariskunnan tyttären, joka nyt noin 60 v. ei ole tietääkseni kertaakaan auttanut vanhempiaan. Vanhemmat kyllä hoitivat tyttären kotia ja lapsia aikoinaan pitkiäkin aikoja. Tyttären ei ole jostain syystä tarvinnut vaivautua auttamaan. Minusta outoa.

Kanattaa vetää rajat. Esim kerta viikossa auttamista. Kela taksilla voi kuökea asipilla. Kotihoito ja avustaja. Ihan vaan yksiselitteisesti käy vain kerran viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Erään iäkkään pariskunnan tyttären, joka nyt noin 60 v. ei ole tietääkseni kertaakaan auttanut vanhempiaan. Vanhemmat kyllä hoitivat tyttären kotia ja lapsia aikoinaan pitkiäkin aikoja. Tyttären ei ole jostain syystä tarvinnut vaivautua auttamaan. Minusta outoa.

Ihan tyypillistä nykyisin. On paljon 40-60 -vuotiaita, jotka kokevat edelleen että on vanhempien velvollisuus jeesata heitä eikä toisinpäin. Tunnen itsekin muutaman tällaisen. Lapset hoidatetaan/on hoidatettu vanhuksilla, valmiiseen pöytään mennään edelleen itsestäänselvyytenä ja rahaa otetaan ilolla vastaan. Tulee olemaan kova paikka heille kun vanhemmat kuolevat ja pitääkin hoitaa kaikki asiat ilman apuja.

Äitini nyt hoivakodissa, mikä helpotus. Äidillä kävi kotihoito mutta se ei riitä.

Äiti tarvitsi apua ja olin todella stressissä kun äidille matkaa 3 tuntia.

Koskaan ei suostunut hoitamaan raha-asioitaan ja sitten oltiin kusessa kun henkkareitaan ei ollut. Äiti ei suostunut edes avustettuna lähtemään mihinkään.

Äidillä alzheimer.

Vierailija kirjoitti:

Äitini nyt hoivakodissa, mikä helpotus. Äidillä kävi kotihoito mutta se ei riitä.

Äiti tarvitsi apua ja olin todella stressissä kun äidille matkaa 3 tuntia.

Koskaan ei suostunut hoitamaan raha-asioitaan ja sitten oltiin kusessa kun henkkareitaan ei ollut. Äiti ei suostunut edes avustettuna lähtemään mihinkään.

Äidillä alzheimer.

Lapset teinejä ja toisella kehitysvamma niin kotona ihan riittävästi hommaa.

Monet vanhukset tulevat huonosti hoidettua ihan omasta tahdostaan, kun apu ei kelpaa ja muutenkaan eivät hyväksy vanhenemista ja että itse ei pysty mihin ennen. Vedotaan itsemääräämisoikeuden heitteillejättööön saakka.

Ap, vanhempasi ovat itsekkäitä! Ota yhteyttä kotihoitoon ja sano että käyntejä on lisättävä vaikka vanhempasi heittäytyisivät kuinka ilkeiksi tahansa. Turhaan kh kyllä on puuttunut ruokailutottumuksiin,

antaa heidän tehdä ja syödä tavallaan. Sinä sanot napakasti vanhemmillesi että et jatkossa käy kuin max

kerran viikossa ja myös pidät sen linjan. Siivousapu tilattava- kartoita yksityiset palveluntarjoajat, sieltä

löytyy apua kaupassakäymiseen ja kodin ylläpitoon. Vaikka tuntuu julmalta niin sinulla on oma perhe ja

lapset jotka ovat tärkeämmät. Vanhempien olisi viisainta muuttaa heille sopivaan asumismuotoon, se on

kyllä vaikeata kun palveluasuntoja ei  tahdo löytyä. Omat vanhempani, yli 9-kymppisiä pärjäävät omillaan

ateriapalvelun, kotihoidon ja siivoojan turvin. Me lapset käymme vuoroviikoin kaupassa heille ja autamme

missä tarvitsee. - Jos äitisi soittaa sinua kuskaamaan niin anna taksin numero.

Kun meet isäsi kanssa pankkiin, sopikaa että sinä saat hänen tililleen käyttöoikeuden ja pankkitunnukset.

Siten voit kotona hoitaa hänen asioitaan, maksaa laskuja ja laittaa niitä suoraveloitukseen. Mieheni

otti äitinsä pankkiasiat noin hoitaakseen ja elämä helpottui. Rahaakin sai hänelle vietyä kun nosti omalta 

tililtään ja siirsi sitten äitinsä tililtä summan itselleen. Tietysti täytyy olla luottamus että toimii rehellisesti!

Olen ainoa lapsi. Saattohoidin äitini n 3-kymppisenä (äiti siis kuoli suht nuorena), puolen vuoden ajan oman työviikon jälkeen ajoin joka perjantai 300km  häntä hoitamaan viikonlopuksi kun henkilökohtaiset avustajat olivat viikonloppuvapailla ja palasin taas töihin maanantaiksi, viimeisen kuukauden oli siellä kokonaan.

Nykyään huolehdin äidin perheettömän iäkkään sisaren asioista. Olen ollut vastaanottamssa ja huolehtimassa kun pääsee sairaalasta kotiin, mutta koska olen itse nykyään perheellinen en pystynyt matkan päästä jatkuvasti olemaan fyysisesti apuna (käyn 4-5 krt/v). Onneksi hänelle on järjestynyt nyt  hyvä hoito hoivakodista ja sitä olen ollut järjestämässä  ja taloudellisia asioita (kaikki paperityöt ja asunnon myynit mm.)

Isä ei ole onneksi vielä apua tarvinnut. Onhan tässä hommaa ollut, mutta eläämään tämäkin kuuluu ja koen että jos nyt ei velvollisuus, niin haluan auttaa läheisimpiä ihmisiä, ei heillä muitakaan olisi tätä tekemään ollut.

Olen aikalailla loppu vanhusten hoidosta. Tuntuu, että kukaan ei ymmärrä, eikä mistään saa apua. Vanhemmat sisarukseni asuvat kauempana ja ovat itsekin jo 60-70-v, itse olen iltatähti, viisikymppinen. Sisarukset käyvät joskus katsomassa 90-v äitiämme, mutta eivät oikeastaan tee mitään, eivätkä puutu mihinkään. Talvet viettävät aurinkoisemmassa maassa.  Kun valitan joskus, he sanovat, että hommaa äiti palvelutaloon. No, eipä se niin vain käy, äiti on sinne ihan liian hyväkuntoinen, hän kun osaa vielä lämmiittää ruuan, käy itsenäisesti pesulla, pukeutuu, ulkoilee jne. perusjutut. Mutta hänellä on todella huono muisti, ehkä minuutin mittainen, liikkuminen on vaikeaa, on verenpainetta, sydänsairaus, huono kuulo, välillä kaatuilee, ei kykene tietenkään hoitamaan mitään asioita itsenäisesti.

Käyn äidillä joka päivä, myös kotihoito käy ja muita ei sitten käykään. Äiti ei aikoinaan suostunut muuttamaan kaupungille, vaan asuu ok-talossa maalla, kaukana kaikesta. Käyn hänelle kaupassa, haen lääkkeet, autan pyykinpesussa ja siivouksessa, ostan vaatteet, hommaan silmälasit, käytän lääkärissä, hommaan kotiin tarvittavat palvelut, esim. jalkahoitajan ja kampaajan. Teen lumityöt, hiekoitan pihan, laitan joulut, synttärit, äitienpäivät ja no, teen kaiken mitä vanha ihminen tarvitsee.

Tätä on jatkunut lähes 10 v, koko ajan tietysti hommat on lisääntyneet, alussa oli vain vähän auttamista, kuten lumitöitä ja nurmikonleikkuuta. Äitini on itsepäinen, eikä suostu lähtemään esim. päivätoimintaan vanhainkodille tai seniorikerhoon tai edes kyläilemään. Puhelimessa puhumme yleensä 3-4 kertaa päivässä. On hirveän raskasta olla jatkuvasti jonkun tukena ja apuna ja muistisairaan kanssa se on vielä paljon raskaampaa kuin vaikka lapsen. Omat lapset alkavat olla aikuisia, mutta ei se tarkoita, etteivätkö hekin tarvitsisi vanhempien apua ja tukea. Työkin on hoidettava ja liikuntaakin pitää ehtiä harrastaa. Nyt kun vaihdevuodet pukkaa päälle, tuntuu, että olen hirveän väsynyt ja jatkuvasti ärtynyt ja kiukkuinen, unetkin on kaikonneet. Lisäksi huolehdimme myös mieheni äidistä, hän on vähän nuorempi ja parempikuntoinen, mutta viikottain hänkin tarvitsee apuamme. 

Kyllä minusta on tulossa jo vähän katkerakin, kun ei tiedä miten kauan tätä vielä jatkuu. Äitini on paljon hoitanut sisarusteni lapsia, mutta ei enää juurikaan minun lapsiani, kun oli silloin jo sen verran iällä ja kunto huono. Tämä on sisaruksiltani vissiin unohtunut. Sama juttu miehen puolella. Aiemmin autoin paljon myös setääni ja autoimme miehen isää myös monen vuoden ajan. Olen jotenkin aina ollut se, joka on hoitanut vanhuksia ja sisarusten lapsia ja aina minua on kysytty auttamaan sukujuhlien järjestelyissä ja laittamaan vanhusten syntymäpäivät yms. Olen ilmiselvästi liian kiltti, mutta en osaa tehdä asialle mitään.

Vierailija kirjoitti:

Olen aikalailla loppu vanhusten hoidosta. Tuntuu, että kukaan ei ymmärrä, eikä mistään saa apua. Vanhemmat sisarukseni asuvat kauempana ja ovat itsekin jo 60-70-v, itse olen iltatähti, viisikymppinen. Sisarukset käyvät joskus katsomassa 90-v äitiämme, mutta eivät oikeastaan tee mitään, eivätkä puutu mihinkään. Talvet viettävät aurinkoisemmassa maassa.  Kun valitan joskus, he sanovat, että hommaa äiti palvelutaloon. No, eipä se niin vain käy, äiti on sinne ihan liian hyväkuntoinen, hän kun osaa vielä lämmiittää ruuan, käy itsenäisesti pesulla, pukeutuu, ulkoilee jne. perusjutut. Mutta hänellä on todella huono muisti, ehkä minuutin mittainen, liikkuminen on vaikeaa, on verenpainetta, sydänsairaus, huono kuulo, välillä kaatuilee, ei kykene tietenkään hoitamaan mitään asioita itsenäisesti.

Käyn äidillä joka päivä, myös kotihoito käy ja muita ei sitten käykään. Äiti ei aikoinaan suostunut muuttamaan kaupungille, vaan asuu ok-talossa maalla, kaukana kaikesta. Käyn hänelle kaupassa, haen lääkkeet, autan pyykinpesussa ja siivouksessa, ostan vaatteet, hommaan silmälasit, käytän lääkärissä, hommaan kotiin tarvittavat palvelut, esim. jalkahoitajan ja kampaajan. Teen lumityöt, hiekoitan pihan, laitan joulut, synttärit, äitienpäivät ja no, teen kaiken mitä vanha ihminen tarvitsee.

Tätä on jatkunut lähes 10 v, koko ajan tietysti hommat on lisääntyneet, alussa oli vain vähän auttamista, kuten lumitöitä ja nurmikonleikkuuta. Äitini on itsepäinen, eikä suostu lähtemään esim. päivätoimintaan vanhainkodille tai seniorikerhoon tai edes kyläilemään. Puhelimessa puhumme yleensä 3-4 kertaa päivässä. On hirveän raskasta olla jatkuvasti jonkun tukena ja apuna ja muistisairaan kanssa se on vielä paljon raskaampaa kuin vaikka lapsen. Omat lapset alkavat olla aikuisia, mutta ei se tarkoita, etteivätkö hekin tarvitsisi vanhempien apua ja tukea. Työkin on hoidettava ja liikuntaakin pitää ehtiä harrastaa. Nyt kun vaihdevuodet pukkaa päälle, tuntuu, että olen hirveän väsynyt ja jatkuvasti ärtynyt ja kiukkuinen, unetkin on kaikonneet. Lisäksi huolehdimme myös mieheni äidistä, hän on vähän nuorempi ja parempikuntoinen, mutta viikottain hänkin tarvitsee apuamme. 

Kyllä minusta on tulossa jo vähän katkerakin, kun ei tiedä miten kauan tätä vielä jatkuu. Äitini on paljon hoitanut sisarusteni lapsia, mutta ei enää juurikaan minun lapsiani, kun oli silloin jo sen verran iällä ja kunto huono. Tämä on sisaruksiltani vissiin unohtunut. Sama juttu miehen puolella. Aiemmin autoin paljon myös setääni ja autoimme miehen isää myös monen vuoden ajan. Olen jotenkin aina ollut se, joka on hoitanut vanhuksia ja sisarusten lapsia ja aina minua on kysytty auttamaan sukujuhlien järjestelyissä ja laittamaan vanhusten syntymäpäivät yms. Olen ilmiselvästi liian kiltti, mutta en osaa tehdä asialle mitään.

Apteekkisopimus. Kauppapalvelu. Kelataxi. Siivooja. Nämä nyt alkuun. Sitten joulunlaitot ym pois. Pois omakotitalosta. Ei kai kukaan ehdi toisen pihatöitä tehdä

Käyn kerran viikossa kaupassa ja teen ruokaa. Maksan laskut ja vaihdan lakanat. Kaikki muu tulee palveluona. Myös kuskaamiset ym.

Ensi kerralla soitat kylmästi vaikka lanssin, vetäköön herneet nenäänsä. Kaikkihan ottavat avun mieluiten tutulta kuin vieraalta, mutta ei pidä aina antaa periksi. Ei se mitään hylkäämistä ole, jos vähän isompi osa avusta tulee ulkopuolelta. Kokemusta on oman vanhemman omaishoidosta, toinen on onneksi vielä hyvässä kunnossa.

En auta YHTÄÄN paskapäävanhempiani. Vanhempani järjestivät minulle 18v kestäneen lapsuushelvetin, jatkuvaa väkivaltaa, hakkaamista ilman syytä (isä hakkasi lapsiaan stressinhallintakeinona), mielivaltaisia sääntöjä, nöyryyttämistä ja täysi tunnekylmyys. Ei ikinä syliä, lohdutusta, pään silitystä.

Toki voisin hoitaa joskus vanhempia samallalailla kuin minua hoidettiin. Eli näkässä pitämistä, vaatteet päällä kylmään suihkuun, lukitseminen pimeään varastoon, jajatkuvasti läpsäisyä, tukkapöllyä ja nipistelyä. Ja jonkun kerran viikossa kunnon pahoinpitely.

En ole noille paskahousu ihmisperseille yhtään mitään velkaa.

Ihme syyllistämistä parissa viestissä... jos on hirveät vanhemmat jotka eivät ole koskaan olleet millään lailla lapsen tukena ja turvana, ei kyllä tarvitse auttaa.

Minäkin autan kyllä hyviä vanhempia mutta en luonnevikaisia. Minun ensisijainen tehtävä on olla hyvä äiti omille lapsilleni. Jos menen luonnevikaisen psykopaattivanhempani luo haukuttavaksi, uhkailtavaksi, nöyryytettäväksi ja potkittavaksi niin siihen loppuu kykyni olla hyvä äiti, kun lapsuuden kauhut palaavat jälleen mieleen.