Mitä tekisit jos Suomeen tulisi 40 asteen helle?
Kommentit (80)
Lähtisin vanhan äitini kanssa johonkin ilmastoituun vuokramökkiin.
En vieläkään alkaisi uskoa ilmastonmuutokseen.
T: persu
Muutto maakuoppaan olisi edessä. Siis ei hautaan vaan maahan kaivettuun kuoppaan, johon makuualusta ja kevyt peite päälle.
Lähtisin matkalle jonnekin, jossa viileämpää, esim Argentiinan eteläosassa talvi parhaillaan tai sitten Islantiin.
Varmaan samaa kuin tähänkin asti. Pysyisin viileässä. Miksi kysyt?
Olisin huolissani. Noin kuuma olisi Suomessa hankala, koska monissa asunnoissa ei ole ilmastointia. Se varmasti lisäisi myös kuolleisuutta.
Paistaisin makkaraa kallion päällä.
Uskon että seuraavan kymmenen vuoden aikana Suomessa tullaan näkemään ensimmäinen 40 asteen ylitys. Helleputki myös laajenee niin että kymmenen vuoden päästä huhti- ja lokakuiset hellepäivät ovat normaaleja.
Vierailija kirjoitti:
Biitsillä nauttisin Suomen kesästä, jäätelöstä ja tuoreista mansikoista ja ma mujen hukkumisista.
Mansikat on hyvii, pitkään jatkuvaa hellettä toivotaan.
Varaisin äkkilähdön etelään, että pääsee nauttimaan ilmastoidusta hotellihuoneesta.
Varmaan sitä mitä muutenkin noissa lämpötiloissa: pysyttelisin kuumimman ajan ilmastoidussa tilassa, joisin tarpeeksi, pukeutuisin kevyesti, välttelisin raskasta fyysistä ponnnistelua. Jos minulla ei olisi ilmastointia kotona, viettäisin kuumimmat päivät kylpylähotellissa.
Samaa kuin nytkin. Herään aamulla ennen neljää. Puuhastelen muutaman tunnin ulkona, päivän sisähommilla ja illasta taas ulos.
Meillä kellaritilat viileitä... sinne ja eväät mukaan.
Sitten varmaan täytyisi jo käydä urheilemassa ja tekemässä pakolliset pihahommat aikaisin aamulla, nyt on vielä pystynyt tekemään noita mihin aikaan vaan.
Pysyisin sisällä.