Lue keskustelun säännöt.
Tuttavan syöpäuutiseen reagoiminen
Rytty
16.03.2019 |
Minun miehelläni on todettu syöpä. Kerroin kasvaimen löytymisestä, koepalan ottamisesta ja syövän mahdollisuudesta yhdelle ystävälleni whatsup-viestillä (emme soittele koskaan vaan tapaamme kasvokkain tai laittelemme viestejä). Ystäväni reaktio oli "Voi helvetti!" ja sen jälkeen hän kertoi laveasti, miten paskana hänen selkänsä oli sillä hetkellä. Tuon jälkeen hän ei ole kysellyt minun mieheni tilanteesta mitään, ei koepalatuloksista, ei hoitosuunnitelmista, ei mitään. Muista asioista hän on kyllä kysellyt ja viritellyt keskustelua, mutta minä en voi mitään sille, etten nyt jaksaisi ylläpitää ystävyyssuhdetta hänen kanssaan, kun hän ohittaa täysin tällä hetkellä minun elämäni isoimman asian. Olen lukenut lehtijuttuja ihmisistä, joiden ystävät ovat lopettaneet yhteydenpidon kuin seinään ystävän tai hänen perheenjäsenensä syövästä kuultuaan ja vaihtavat kadun toiselle puolelle. Ajattelin, ettei minulle kävisi niin, mutta näköjään kävi. Jos täällä on joku kyseistä käytöstä harrastava, niin olisi kiinnostava kuulla, mitä itse ajattelette käytöksestänne ja miten pystytte elämäön sen kanssa.
Kommentit (49)
Monet ihmiset on itsekeskeisiä ja empatiakyvyttömiä, ei välttämättä juuri tämä sinun ystäväsi mutta monet muut kyllä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku keskenkasvuinen. Ajattelee että asiaa ei ole, kun siitä ei puhu.
Kuule, tämä on HYVIN yleinen reaktio ympäristöltä kun kerrot sairastavsi tai perheessäsi on vakavaa sairautta! Ihmiset kaikkoavat, jopa ne, joita luulit läheisiksi. Tämä on kylmä totuus.
Syöpä on asia josta ei saisi puhua. Se on tehokas aihe vaientaa keskustelu kahvipöydässä. Menepä ja tokaise että sainpa kuulla että minulla on rintasyöpä! Kauhistelua ehkä, ja omien tuttavan tuttavien kokemuksia ja vertailua kenellä kauhein tapaus, sitä kyllä saa kuulla. Sen jälkeen asiasta ei puhuta. Saat olla yksin sairautesi kanssa.
Omakohtainen kokemus. Olen viisastuntut enkä puhu koko asiasta enää. Se on minun ja onkologini välinen asia.
Olen pahoillani puolestasi. Tuntuu varmaan aika yksinäiseltä, jos noin ison asian kanssa pitää elää hyssytellen, ihan kuin sitä ei olisi olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Joku keskenkasvuinen. Ajattelee että asiaa ei ole, kun siitä ei puhu.
Ja näitä keskenkasvuisia on kaiken ikäisissä. Yksi lähelle kahdeksankymppinen mun suvussa samanlainen.
En minäkään hirveästi utelisi asiasta, mutta tuo että alkaa saman tien vuolaasti selittää omista selkäongelmistaan on jotenkin asiatonta. Itse olisin kysynyt miten voisin olla ap:n tukena tässä tilanteessa, se ei ole mielestäni tunkeilevaa.
Itse voin syövän sairastaneena allekirjoittaa tuon ihmisten, jopa ystävienkin omituisen suhtautumisen.
Kun itse sairastuin, järkytyin siitä miten kykenemättömiä ihmiset ovat suhtautumaan asiaan. Opin omassa ystäväpiirissäni, että sairauteni on asia, josta EI SAA puhua. Alussa yritin, mutta huomasin pian, että seuraksena oli vaivautunut hiljaisuus ja puheenaiheen nopea vaihtaminen. Kyseessä olivat kuitenkin lähimmät ystäväni , jotka olen tuntenut jo vuosikymmeniä.
Oma lapsuudenperheenikin käyttäytyi ihan järkyttävästi. Mitään apua tai tukea en heiltä saanut. Päin vastoin: kun toivuin isosta leikkauksesta, minua haukuttiin siitä, että olen aiheuttanut heille sairastumisellani huolta. Myös sisareni haukkui minut, että olin kuormittanut häntä sairastumisellani, kun hänellä oli pieni lapsi. En kuitenkaan koskaan pyytänyt häneltä mitään apua, toki kerroin sairastumisestani, koska vaikea sitä nyt oli jättää kertomatta. Taustalla vaikutti varmaan se, että minä olin ennen sairastumistani ollut se muiden tukipylväs, jonka sairastuminen oli kauhea roolirikkomus.
Mieheni oli ainoa henkilö, jonka rakkauteen ja tukeen pystyin luottamaan. Ilman häntä en olisi varmaan hengissä. Toki saamani terapiakin auttoi. Ystäviini olen toki vieläkin yhteydessä, mutta nyt tiedän, että heidän apuaan tai myötätuntoaan on turha odottaa elämän isoissa kriiseissä. Tapaamisten ja yhteydenottojen on oltava iloisia ja kepeitä, kipeistä asioista on vaiettava. Kieltämättä omat ystävyydentunteeni ovat laimentuneet tämän seurauksena.
Onneksi ap:llä on sentään joitain läheisiä, joiden kanssa jakaa vaikeaa asiaa. Kun sanotaan, että vastoinkäymiset osoittavat todellisen ystävyyden, niin voin sanoa, että huomasin, että minulla ei ainakaan taida sitten olla todellisia ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rytty kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuulostaa tekosyyltä tapaamisen peruuntumiseen. Todennäköisesti tuttusi on kysellyt miehesi flunssakuulumisia sen takia. Itse en peruuttaisi tapaamista huonosti nukutun yön jälkeen sillä menen töihinkin vaikka en olisi nukkunut silmäystäkään.
No totta kai itse mennään töihin, vaikka mies olisi sairaana :O Minä en välttämättä lähde vapaa-ajan harrastuksiin, jos olen valvonut yön, ollut sen jälkeen töissä ja sitten pitäisi vielä lähteä johonkin.
No minä en todellakaan peruuttaisi tapaamista huonosti nukutun yön jälkeen. Kyllä aikuinen ihminen jaksaa valvoa ja nukkua vähän myöhemminkin. Mulle kaverit ovat todella tärkeitä, ja sattuneista syistä nähdään harvemmin ja sen takia olisin valmis panostamaan tapaamiseen kaikesta huolimatta.
Rytty kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kyse on syövän mahdollisuudesta, niin en minäkään uskaltaisi kysellä niitä lopullisia tuloksia ellei toinen ota asiaa esille.
Miksi minä olisin alkuunkaan kertonut syöpäepäilyistä hänelle, jos en haluaisi, että hän tietää asiasta mitään tai kysyy siitä? Onko tuo jotain taikauskoa, että se on todennäköisemmin syöpä, jos asiasta puhutaan? En tajua tätä.
Kyllä se on utelua ja pirujen seinille maalaamista. Miksi itse et ole kertonut tuloksista hänelle vaan odotat hänen kyselyjään? Mikä niiden tuloksien kertomisessa on niin vaikeaa, ettei voi ystävälle kertoa? Kerro tulokset, ja varmasti saat häneltä sitten myötätuntoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ihmisiltä pidä odottaa mitään myötätuntoa. Sitä ei ole eikä tule
Ei ne ymmärrä mistään muusta kuin omasta tilanteesta.
Se on ammattilaisten puuhaa, se ymmärtäminen.
Se, että olin hämmästynyt ja halusin ymmärtää, miten ihmiset ajattelevat näitä asioita ja miksi toimivat noin. Sainkin täällä erilaisia näkökulmia, joista osa yllätti minut, mutta olen silti kiitollinen niistä.