Lue keskustelun säännöt.
Epäonnistunut tapaaminen pitkän kirjoittelun jälkeen, miten tästä päästään yli?
16.03.2019 |
Tässä pettymyksen tunteiden velloessa kaipailen kohtalotovereita. Tuntuu typerältä näin aikuisena tuntea näin, mutta harmittaa niin hitosti eikä oikein saa otetta mistään, tunteesta kun pettymys tuntuu niin kokonaisvaltaisena. Ja kun ei edes ymmärrä mitä hetki sitten oikein tapahtui.
Olen pitkästä ja todella haasteellisesta avioliitosta lopulta päässyt eroon ja alun "ei miehiä ikinä enää"-vaiheen jälkeen tapasin miehen eräässä nettipalvelussa ja juteltiin viikkokausia todella ahkeraan viesteillä ja puhelimitse. Kuvat oltiin jo alussa lähetetty ja niitä läheteltiin ajan mittaan muutama lisääkin. Kaikki vaan tuntui jotenkin niin helpolta ja luonnolliselta etten tajunnut edes pelätä tapaamista. Ajattelin jopa hetkittäin, että ehkä kaiken paskan jälkeen elämä on tuonut tämän ihmisen eteeni, että saan vihdoinkin olla turvassa ja onnellinen. Koko ajan meidän keskustelut oli enemmän ja vähemmän syvällisiä ja tuntui, että vihdoinkin joku toinen katselee maailmaa samasta vinkkelistä kuin minä itse. Ja kokenut samankaltaisia juttuja elämässä ja on persoonaltaan kaltaiseni jne. Tunsin myös jonkinlaista helpotusta, että sain olla oma itseni jonkun kanssa. Se oli ehkä se suurin tekijä.
No, tuli tämä kauan odotettu ja suunniteltu tapaaminen ja kaikki meni väärille raiteille aikalailla samantien. Ei juttu sujunut, ei löytynyt yhteistä huumoria, ei ystävällisyyttä, ei syvempää kontaktia, en oikeastaan lainkaan tuntenut kelpaavani sellaisena kun olen. Toki oli alussa normaalia jännitystä ja sellaista ilmassa, mutta se vaihtui tuohon epämukavuuteen aika pian. Tiedän kyllä kemioista sun muista, joten ehkä tämä oli nyt juuri sitä. Ettei kemiat vaan millään tavalla livenä kohdannut. En oikeastaan edes tajunnut missä mennään, koska olin niin yllättynyt tästä käänteestä. Mihin ihmeeseen katosi se ihminen, joka viestitteli ja soitteli????
Tämän tapaamisen jälkeen ei olla pidetty yhteyttä, tietenkään ei olla. Kaikki loppui siis tähän epämukavaan tapaamiseen. En usko, että mistään kusetuksesta olisi ollut kyse tai mitään sellaista. Sitä vain kaipaisi syvempää selitystä, joka nyt ei kuitenkaan helpottaisi tätä pettymystä. Ehkä elämältä kaipaan selitystä, että miksi ihmeessä kävi näin? Miten ihmeessä onnistuin olemaan näin väärässä jonkun ihmisen suhteen? Olinko sittenkin vaan ihan hiton typerä ja naiivi?
Kommentit (125)
Pääset yli kyllä ja ota tuo opettavaisena kokemuksena.
Ihmisen mieli on kummallinen ja se rakentaa pilvilinnoja, jos niin haluaa. Korkealta kun putoaa, niin tietysti se sattuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä koittaisin tutustua livenä paremmin ja miettisin samaa sitten.
Siis jos mikään ei paranisi. Harva ihminen on varmaan tuossa tilanteessa parhaimmillaan tai ihan oma itsensä. Tai tuo mies ei kenties ollut.
Toinen vaihtoehto on cold turkey, jossa nyt et sitten pidä mitään yhteyttä mieheen enää koskaan. Aivan sama mitä pettyessään kelaa, se jäähtyy lopulta, itselläni meni pari vuotta. Ei siis kuitenkaan nettituttupettymyksestä kyse, mutta pettymys kunnolin olettanut toisen olleen kiinnostunut minusta yhtä kovaa kuin minä hänestä, eli pettymys.
Kirjoitteluvaiheessa saat hieman fragmentaarisen kuvan toisesta ihmisestä. Siinä on paljon aukkoja, joita oma mielesi sitten täydentää värittyyneenä omilla toiveillasi. Sama pätee toiseen osapuoleen. Sitten kun tapaatte livenä, tilanne muuttuu ja haavekuvat rapisevat...
Ei kannata kirjoitella viikkotolkulla vaan tavata heti.
Aivan liikaa ladattuna siihen yhteen tapaamiseen, ainakin sinulla.
Tavallaan olen samaa mieltä kuin 1.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan tarinasi yllättävän hyvin. Minulle taisi käydä noin parikin kertaa kun olin sinkkuna. Ja vieläkin palaan joskus miettimään mikä meni pieleen siinä tapaamisessa ja miksi se tuntui niin pahalta, todella pahalta oikeastaan.
Olen tullut siihen tulokseen, että etänä sai rakentaa liian vapaasti itsellen sopivan kumppanin.
Kyllä se tunne menee ohi, tsemppiä!
Jos te molemmat vähän ns. jäädyitte. Mitäs jo kokeilisitte tavata vielä muutaman kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullekin kävi noin... enkä sen jälkeen ikinä toiste syyllistynyt samaan. Eli mahd pian tapaaminen! Tai sitten et oikeasti odota yhtään mitään ennenkun näet, jos pitkään kirjoittelee. Kun ei sieltä tekstin takaa näe sitä ihmistä...esim mun tapauksessa miehellä oli todella erikoisia eleitä puhuessaan ja ne ärsytti samantien.
Mulle kävi ihan samoin tosin onneksi en ehtinyt kirjoitella kuin ihan vähän aikaa. Tapaamisessa tunnelma oli ihan erinlainen kuin kirjoittaessa. Molemmilla oli jotenkin vaivautunut olo ja haluttiin vaan päästä hienotunteisesti tilanteesta pois kahvit juotuamme. Ei ollut minkäänlaista kemiaa keskenämme. Ehkä kirjoittaessa luo ihan omia mielikuvia henkilöstä, jotka eivät sitten vastaa todellisuutta. Ei ole treffit koskaan ennen mennyt näin pahasti pieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle kävi ihan samoin tosin onneksi en ehtinyt kirjoitella kuin ihan vähän aikaa. Tapaamisessa tunnelma oli ihan erinlainen kuin kirjoittaessa. Molemmilla oli jotenkin vaivautunut olo ja haluttiin vaan päästä hienotunteisesti tilanteesta pois kahvit juotuamme. Ei ollut minkäänlaista kemiaa keskenämme. Ehkä kirjoittaessa luo ihan omia mielikuvia henkilöstä, jotka eivät sitten vastaa todellisuutta. Ei ole treffit koskaan ennen mennyt näin pahasti pieleen.
Ja tästä ehdottomasti opin, että heti treffeille pitemmittä kirjoitteluitta.
Uutta putkeen vaan. Itse tapasin (nettihakuni alkamisen jälkeen siis) 3 miestä ennen kuin oikea tuli vastaan. Se vain oli helppoa heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkossa tapaat nopeammin muutaman viestin jälkeen. Kun olet tavannut noin 30 miestä voi vastaan tulla se jonka kanssa kemiat kohtaa. Onhan se työlästä mutta kannattaa. Nyt vaan tsemppiä. Ja kokemusta on deittailusta. Uudet treffit jonkun kanssa ensi viikolle.
Minulle kävi juuri noin kauan sitten: mies oli kirjallisesti ja puhelimessa aivan mahtava tyyppi, mutta kasvotusten emme tulleet toimeen ollenkaan. Minua oli parin kuukauden nettiseurustelun aikana alkanut hieman arveluttaakin, ja kun mies sitten ilmestyi yhden päivän varoitusajalla parintuhannen kilometrin päästä ovelleni, juttu oli sekunnissa ohi. Hän sai vielä samana iltana "hätäpuhelun" kotoaan, joten minä suuren ymmärryksen vallassa etsin hänelle ensimmäisen lennon poispäin Suomesta. Kuulin hänestä vain yhden kerran tuon jälkeen, kun hän jostain syystä soitti minulle ja haukkui minut epävieraanvaraiseksi ja suvaitsemattomaksi. Varmaan lentojen hinta harmitti.
Et ole tyhmä ja naiivi. Näkemättä seurustellessa toiveet, mielikuvitus ja vieraskoreus sotkeutuvat keskenään, kaiken lisäksi kummankin osapuolen päässä omalla tavallaan. Pettymyksestä pääsee eroon ajan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle on käynyt todella monta kertaa noin. Toki olen ensimmäisistä kerroista oppinut ja yritän tavata mahdollisimman pian enkä odota liikoja, mutta silti todella moni mies onnistuu viestien perusteella antamaan itsestään täysin erilaisen kuvan kun mitä oikeasti on.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata kirjoitella viikkotolkulla vaan tavata heti.
Alussa ajattelin, että hyvä vaan, että tulee kirjoiteltua paljon etukäteen. On mulle vaan helpompi sitten tavata. Toisaalta tajuan, että puolin ja toisin luotiin niitä oletuksia rivien väliin ja varmaan haavekuvia tahtomattaan, jotka romuttui sitten tapaamisessa. Mutta joillekin sitten käy niin onnekkaasti, että kemiat kohtaa tavatessakin ja juttu jatkuu onnellisissa merkeissä. Että mistä sitä sitten oikein tietää mikä on oikein ja mikä ei.
Mietin tuossa, että jos mies vielä jostain syystä ottaisi yhteyttä niin mitä tekisin. Ehkä antaisin vielä yhden mahdollisuuden. En tiedä. Itse en pysty enää ottamaan yhteyttä, koska tunsin niin syvää kelpaamattomuutta ja epävarmuuttakin hänen edessään ettei itseluottamus riittäisi mitenkään. Pieni osa minussa vielä ajattelee, jos oltiinkin vaan niin jäässä ja oudossa tilanteessa, että homma meni siksi näin järkyttävällä tavalla pieleen. Realistisesti ajateltuna en usko, että koskaan kuulen miehestä enää ja elämä jatkuu. En kyllä aivan hetkeen pysty avaamaan itseäni yhtään kenellekään, koska omaan arvostelukykyyni ja järkeeni en näköjään pysty yhtään luottamaan.
Ap
No, se nyt vaan on joskus tämmöstä. Mulla oli joskus vuosia sitten tämmönen vähän samantapanen juttu. Tai ei mitään sielujen yhteyksiä, mutta... sitä "kemiaa" tuntu olevan yllin kyllin. Ihastuin. Kun viimein tavattiin kasvotusten, niin meillä oli "ihan kivaa", kumpikaan ei mitenkään ahdistunut tms. mutta aika lailla saman tien oli selvää, että ei meistä mitään tulisi.
Jälkeen päin oon miettiny että ehkä kyse oli ulkoisesta olemuksesta kuitenkin, ehkä en miellyttäny häntä kuitenkaan, tai jos kyseessä oli joku sellanen aisti joka ei kuvissa/webkameran/puhelimen kautta välity, kuten vaikka tuoksu tms. En tiedä, eikä kai sillä niin väliäkään. Kuitenkin teoriassa match made in heaven olikin käytännössä ihan halju juttu.
Pettymys oli valtava. Itkukin siinä taisi tulla muutaman kerran, mulla, hänestä en tiedä. Jotain viestejä vaihdettiin vielä tapaamisen jälkeen, mutta aika äkkiä sekin jäi. Se kesti pitkään päästä yli. Nykyään tapaan mieluiten hetimiten koska fiiliksen nostattaminen ja pitkään kirjottelu menee tavallaan "hukkaan" jos ei livenä toimikaan.
Aika auttaa. Nyt vaan leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Ei vaan, tsemppiä! Voin kuvitella, mitä käyt läpi, ap. Siitä selviää kyllä.
Otat opiksi ja ensi kerralla tapaat nopeammin livenä. Netissä pystyy miettimään enemmän sanomisiaan ja sanoa myös sellaisia asioita, mitä ei livenä kehtaisi/pystyisi, joten kuva toisesta on erilainen.
Todennäköisesti ulkonäkösi livenä oli pettymys.
Mitä ap siis konkreettisesti tapahtui, jotta ajattelet että et kelvannut? Jää nyt aika paljon arvailujen varaan.
Mä koittaisin tutustua livenä paremmin ja miettisin samaa sitten.