"hoarding"-ongelma + treffailu ja perhe-elämä?

[quote author="Vierailija" time="22.03.2013 klo 11:28"]

Muita, joilla itsellään tai läheisellään hoarding ongelma?

[/quote]

Mun koti näyttää aika lailla hoardaajan kodilta suurimman osan aikaa. Olenkin miettinyt, olenko hamstraaja. Mutta en sittenkään taida olla kuin tavallinen sotkuinen ihminen ja laiska siivoamaan, kun mulla ei niihin mihinkään tavaroihin synny tunnesiteitä eikä mun ole vaikea heittää tavaraa pois. Mutta viihdyn hyvin sotkuisessa, sotku ei minua häiritse, ja siivoan vain silloin jos mulle tulee joku vieras kylään.

Hamstraamisella korvataan jotain, jota elämästä puuttuu. Saatko ap tavaravuorilla itsellesi aikaan turvallisuuden tunteen? Teetkö muuria ympärillesi?

Kodinhoitohuoneemme  muistuttaa tällä hetkellä noita kuvia. Pyykkivuoret vyöryvät jo kohta ovesta ulos! (ovat nyt sentään puhtaita, mutta silti...).

Minua nauratti kerran, kun eräs henkilö ulkoisestani olemuksestani päätteli, että kotini on varmasti oikein kaunis. Siihen aikaan elin täyden kaaoksen keskellä, mutta pukeuduin silti aina kivasti.

Kun sitten vihdoin saa siivottua, kannattaa jatkuvasti pyytää ihmisiä käymään. Näin tulee siivottua edes vähän. Minusta ei ole tullut himosiivoajaa, mutta ainakin kehtaan päästää luokseni puolen tunnin varoitusajalla melkein kenet tahansa. Kunhan eivät kurkkaa siihen varastooni... :)

(18)

Niin, tämä "hoarding-ongelma" on suomeksi ihan hamstraus. Ei se siitä sen salonkikelpoisemmaksi muutu, vaikka sitä kutsuisikin englanninkielisellä termillä.

Itse kasvoin kotona, jossa oli tuollaista. Suurin syy oli varmaan se, että vanhemmat olivat kiireisiä eivätkä halunneet heittää mitään vanhoja tavaroitaan pois tai tajunneet ongelmaansa. Oli kyllä ihana muuttaa pois, ahdisti tosi paljon. Yritimme nyt myöhemmin sisarusten kanssa tehdä myös interventiota vanhemmillemme kerran, mutta äiti kävi sitten jätesäkit kaikki läpi koska ei halunnut heittää tavaroitansa pois ja oli meille erittäin vihainen - ei muutosta.

Minun mielestäni tarvitset kyllä apua, ja oikeasti kannattaa hankkiutua kaikesta eroon, mitä ei oikeasti tarvitse. Ei tuollaisessa kodissa voi elää saati järjestää perhe-elämää.

Herrajjumala, onko tällaiselle ongelmalle oikein nimi ja tautiluokituskin? Olen aina pitänyt tätä tyhmien ja huonon organisaatiokyvyn omaavien ihmisten ongelmana, mutta tämähän onkin sairaus!

28 koittaa olla sarkastinen. Organisaatiokyvyn puutetta varmasti on, mutta tyhmyyttä? Olen nähnyt todella kaaoksessa olevia yliopiston tutkijoiden työhuoneita. Eiköhän hamstraajissa ole ihan samalla lailla fiksumpia ja vähemmän fiksuja ihmisiä.

Kommentistasi voisi ajatella, että ajattelet varmaan myös ADHD:n ja lukihäiriön olevan pelkkää tyhmyyttä. Masennuskin kai ihan turha diagnoosi, pelkkää saamattomuutta ja laiskuuttahan se vain on?

[quote author="Vierailija" time="22.03.2013 klo 12:00"]

Niin, tämä "hoarding-ongelma" on suomeksi ihan hamstraus. Ei se siitä sen salonkikelpoisemmaksi muutu, vaikka sitä kutsuisikin englanninkielisellä termillä.

[/quote]

Heh, mitkä ovat salonkikelpoisia ongelmia ja mitä eivät?

Mun mielestä hamstraus kuulostaa vaarattomalta ja sympaattiselta ja suorastaan järkevältä, kun taas hoarding sanassa on just sellainen oikea vähän kammottava kaiku.

Mun äiti selittää myös tuota, että likaista ei  ole, vain tavataa paljon. Kyllä hän on imuroinut jne. Mutta miten ihmeessä sieltä kasojen alta muka pystyy imuroimaan tai pyyhkimään?? Mun äiti ei anna auttaa siivoamisessa, koska ei näe mitään ongelmaa. Mietinjo kauhulla, että kun äitini alkaa tarvita jotain kunnan palveluja, niin miten kukaan tuonne voi mennä auttamaan =(

[quote author="Vierailija" time="22.03.2013 klo 12:08"]

Itse kasvoin kotona, jossa oli tuollaista. Suurin syy oli varmaan se, että vanhemmat olivat kiireisiä eivätkä halunneet heittää mitään vanhoja tavaroitaan pois tai tajunneet ongelmaansa. Oli kyllä ihana muuttaa pois, ahdisti tosi paljon. Yritimme nyt myöhemmin sisarusten kanssa tehdä myös interventiota vanhemmillemme kerran, mutta äiti kävi sitten jätesäkit kaikki läpi koska ei halunnut heittää tavaroitansa pois ja oli meille erittäin vihainen - ei muutosta.

Minun mielestäni tarvitset kyllä apua, ja oikeasti kannattaa hankkiutua kaikesta eroon, mitä ei oikeasti tarvitse. Ei tuollaisessa kodissa voi elää saati järjestää perhe-elämää.

[/quote]

Interventiota vai inventaariota? :-)

Ei kiesus sentään ! meni ihan kylmät väreet kun kattoin noi kuvat... itellä tulee jo kirpparilla ahdistus kaikesta siitä tavarasta ja haluaisin elää mahdollisimman vähän materiaalin kanssa :) Eli oon varmaan päinvastanen kun sinä.

Tiedän yhden ihmisen jolla on tuollanen kämppä ja kyllä sillä ukkoja piisaa ! Ihan ammatiksi asti !

[quote author="Vierailija" time="22.03.2013 klo 13:57"]

Ei kiesus sentään ! meni ihan kylmät väreet kun kattoin noi kuvat... itellä tulee jo kirpparilla ahdistus kaikesta siitä tavarasta ja haluaisin elää mahdollisimman vähän materiaalin kanssa :) Eli oon varmaan päinvastanen kun sinä.[/quote]

Mulla ihan sama! En vois hengittää tuommoisessa ympäristössä, enkä taatusti olisi ottanut puolisokseni noin sairasta ihmistä!!! Meillä on kotona avaraa ja tavaraa vain se, mitä oikeasti tarvitaan ja halutaan: pystytään heittämään huoletta pois tavaroita ja esineitä esim. muuton yhteydessä jos on tarve eikä uudessa kodissa ole paikkaa niille.

Mä en kyllä usko, että pystyisin elämään ihmisen kanssa, jolla on tuollainen koti ja elämäntilanne. Mun mielestä siinä on just jotain niin pelottavaa ja perustavaa laatua olevaa "vinksahdusta", että en uskaltaisi luottaa tuollaiseen ihmiseen missään asiassa. Siis tavallinen siivottomuus ja romumäärä on varmaan aika tavallista ja monella on varmasti elämässään vaiheita, että muut asiat kuin kodin puunaus kiinnostavat, mutta hoarding on oire jostain muusta, ja tarvitsee hoitoa.

Hyvällä ystävälläni oli/on jonkinasteinen hoarding-ongelma, ja vaikka hän on ulkoisesti juuri tuollainen laitettu, menestyvä bisnesnainen, on hän myös jollain tavalla erikoinen. Älykäs, terävä, näyttävä nainen, mutta ei ole elämässään nelikymppiseksi asti ollut kuin kahdessa´, pari vuotta kestänessä ihmissuhteessa.

Ja 36 vielä lisää, että harrastan itsekin käsitöitä, huonekalujen entisöintiä ym. säilytystilaa vaativaa, eli "romua" kertyy välillä. Meillä tämä on ratkaistu yksinkertaisesti siten, että meillä on yksi huone, joka toimii tietokonehuoneena ja varastona, ja siellä saa ihan luvan kanssa olla romua ja sotkua. Aika ajoin siivotaan ja lajitellaan turhat pois, ja ovi pidetään kiinni.

[quote author="Vierailija" time="22.03.2013 klo 00:08"]

[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 23:57"]

Mulla on tuo ongelma, mutta mulla ei valitettavasti ole kauheasti positiivista kerrottavaa... Minä nimittäin olen aina hävennyt ongelmaani niin paljon että olen välttänyt kaikkia ihmissuhteita. En ole 38 vuoden ikään mennessä seurustellut koskaan, minulla ei ole ystäviä jne. 

[/quote]

Mullakin tämä haittaa sosiaalista elämää. Olen ihan hyvin pärjännyt joissain asioissa, esim yliopisto-opiskelut ja työ, mutta seurustellut en vielä ole. Olen sinua 10 v nuorempi. Mulla pari ystävää, jotka olen tuntenut lapsesta asti + vanhempia sukulaisia ja pari samaa ikäluokkaa olevaa serkkua. Vanhempiani lukuunottamatta kukaan ei käy siis kotonani tietenkään. 

Olen ollut ihan lapsesta asti, eli 4-5-vuotiaasta asti tällainen. Olen myös aina viihtynyt yksin esim lukenut paljon. Lisäksi harrastan kuvataidetta, askartelua, käsitöitä... roinaa on.

ap

[/quote]

Mullakin on ollut aikaisemmin tuo sama ongelma ja siitä huolimatta myöskin yliopisto-opiskelut ja työasiat ovat sujuneet hyvin. Minulla oli myöskin puhdasta, vaikka tavaraa olikin liikaa ja se oli osin epäjärjestyksessä. Imuroin parikin kertaa viikossa, vein roskat päivittäin ja pesin lattiat noin kerran viikossa. Silti asunto oli sekainen. Tuolloin se kuitenkin vaikutti ystävyyssuhteisiin hyvinkin huomattavasti ja seurustelin ensimmäisen kerran yli kolmekymppisenä (vaikka siis muuten oon ihan mukava ja kivannäköinenkin sekä hoikka). En vain pystynyt kutsumaan ketään kotiini. Vaivani kuitenkin parani ensimmäisen seurustelusuhteeni myötä. Tapasin hänet netissä ja hän asui tavatessamme ulkomailla, joten kirjoittelimme ja soitimme puheluita lähinnä. Tapasimme livenä ensimmäisen kerran, kun olimme tunteneet toisemme noin muutaman kuukauden ajan.

Kyseinen suhde sai minut syvällisesti ymmärtämään koko hamstrauksen ytimen ja sen, että yksinäisyys aiheutti sen, että "kiinnyin" tavaroihin liikaa. Koko ongelma alkoi heti purkautua, kun koin ensimmäisen aidon ihmissuhteen, jossa oli molemminpuolista rakkautta. Tajusin sen, että vain ihmisillä on väliä ja tavara on vain merkityksetöntä materiaa. Itse olen myös kuvataiteita koko ikäni harrastanut, joten niihinkin liittyviä tarvikkeita riittää valtavasti.

Isälläni on tämä ongelma. Maksoi avioliiton ja normaalin suhteen lapsiinsa. Viihtyy itsekseen omassa roinassa ja saastassa, joka on hänelle arvokkaampaa kuin yksikään ihminen.

Olen huomannut, että itselläni on hieman erilainen siisteyskäsitys kuin monella muulla. Juuri tämä keittiökuva muistuttaa aika paljon omaa tilannettani: http://i.i.com.com/cnwk.1d/i/tim//2010/08/09/hoarding-tlc-630.jpg

En pidä kuvan keittiötä erityisen kaoottisena. Tiskipöydällä on selvästi liikaa tavaraa, mutta muuten se on ihan ok. Jääkaapille ja olohuoneeseen on kulkuväylät eikä tuolla loju mitään banaaninkuoria lattioilla.

Tykkään kyllä hienoista ja siisteistä asunnoista. Minulla on satoja sisustuslehtiäkin :)

Itse en vain ole koskaan osannut pitää järjestystä. Lapsenakin koulukirjat, muut kirjat, lelut, askartelutarvikkeet jne. oli hirveässä sotkussa pitkin lattioita. Vanhempani eivät ole tällaisia, mutta suvussa on pari muuta jotka ovat.

Erityisen likaista minulla ei kuitenkaan ole. Vien roskat, pyyhin tiskipöydän ja muut pinnat, likapyykki on pyykkikorissa... Kämppä vain on täynnä vaatteita ja kenkiä, osa käyttämättömiä, käsityö- ja askartelutarvikkeita, satoja tai jopa tuhansia aikakauslehtiä, CD- ja DVD-levyjä, kirjoja ja muuta tavaraa... Esimerkiksi sohva on peittynyt kokonaan puhtaiden vaatteiden sekä aikakauslehtipinojen alle.

En siis ole sellainen hamstraaja, joka keräisi sanomalehtiä tai tyhjiä jugurttipurkkeja. Tosin tyhjät juomapullot seisoo tosi kauan keittiössä ja vien niitä ehkä kerran vuodessa...

Vanhempani vievät keväisin tavaraa kirpputorille ja nyt ollaan puhutta siitä, että osallistuisin hommaan myös. Ovat tarjonneet siivousapuakin. Siivous varmaan tulee onnistumaan, on onnistunut joskus ennenkin. Eri asia on se miten pitää kämppä siistinä jatkossa. Sitä en tunnu osaavan.

ap

[quote author="Vierailija" time="22.03.2013 klo 00:08"]

[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 23:57"]

Mulla on tuo ongelma, mutta mulla ei valitettavasti ole kauheasti positiivista kerrottavaa... Minä nimittäin olen aina hävennyt ongelmaani niin paljon että olen välttänyt kaikkia ihmissuhteita. En ole 38 vuoden ikään mennessä seurustellut koskaan, minulla ei ole ystäviä jne. 

[/quote]

Mullakin tämä haittaa sosiaalista elämää. Olen ihan hyvin pärjännyt joissain asioissa, esim yliopisto-opiskelut ja työ, mutta seurustellut en vielä ole. Olen sinua 10 v nuorempi. Mulla pari ystävää, jotka olen tuntenut lapsesta asti + vanhempia sukulaisia ja pari samaa ikäluokkaa olevaa serkkua. Vanhempiani lukuunottamatta kukaan ei käy siis kotonani tietenkään. 

Olen ollut ihan lapsesta asti, eli 4-5-vuotiaasta asti tällainen. Olen myös aina viihtynyt yksin esim lukenut paljon. Lisäksi harrastan kuvataidetta, askartelua, käsitöitä... roinaa on.

ap

[/quote]

Mullakin on ollut aikaisemmin tuo sama ongelma ja siitä huolimatta myöskin yliopisto-opiskelut ja työasiat ovat sujuneet hyvin. Minulla oli myöskin puhdasta, vaikka tavaraa olikin liikaa ja se oli osin epäjärjestyksessä. Imuroin parikin kertaa viikossa, vein roskat päivittäin ja pesin lattiat noin kerran viikossa. Silti asunto oli sekainen. Tuolloin se kuitenkin vaikutti ystävyyssuhteisiin hyvinkin huomattavasti ja seurustelin ensimmäisen kerran yli kolmekymppisenä (vaikka siis muuten oon ihan mukava ja kivannäköinenkin sekä hoikka). En vain pystynyt kutsumaan ketään kotiini. Vaivani kuitenkin parani ensimmäisen seurustelusuhteeni myötä. Tapasin hänet netissä ja hän asui tavatessamme ulkomailla, joten kirjoittelimme ja soitimme puheluita lähinnä. Tapasimme livenä ensimmäisen kerran, kun olimme tunteneet toisemme noin muutaman kuukauden ajan.

Kyseinen suhde sai minut syvällisesti ymmärtämään koko hamstrauksen ytimen ja sen, että yksinäisyys aiheutti sen, että "kiinnyin" tavaroihin liikaa. Koko ongelma alkoi heti purkautua, kun koin ensimmäisen aidon ihmissuhteen, jossa oli molemminpuolista rakkautta. Tajusin sen, että vain ihmisillä on väliä ja tavara on vain merkityksetöntä materiaa. Itse olen myös kuvataiteita koko ikäni harrastanut, joten niihinkin liittyviä tarvikkeita riittää valtavasti.