"hoarding"-ongelma + treffailu ja perhe-elämä?

Keittiöni muistuttaa siis tosi paljon tota kakkoskuvaa. Kolmoskuva on vähän liian extreme, itselläni siis jää tilaa kävellä.

ap

Mulla on tuo ongelma, mutta mulla ei valitettavasti ole kauheasti positiivista kerrottavaa... Minä nimittäin olen aina hävennyt ongelmaani niin paljon että olen välttänyt kaikkia ihmissuhteita. En ole 38 vuoden ikään mennessä seurustellut koskaan, minulla ei ole ystäviä jne. 

[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 23:57"]

Mulla on tuo ongelma, mutta mulla ei valitettavasti ole kauheasti positiivista kerrottavaa... Minä nimittäin olen aina hävennyt ongelmaani niin paljon että olen välttänyt kaikkia ihmissuhteita. En ole 38 vuoden ikään mennessä seurustellut koskaan, minulla ei ole ystäviä jne. 

[/quote]

Mullakin tämä haittaa sosiaalista elämää. Olen ihan hyvin pärjännyt joissain asioissa, esim yliopisto-opiskelut ja työ, mutta seurustellut en vielä ole. Olen sinua 10 v nuorempi. Mulla pari ystävää, jotka olen tuntenut lapsesta asti + vanhempia sukulaisia ja pari samaa ikäluokkaa olevaa serkkua. Vanhempiani lukuunottamatta kukaan ei käy siis kotonani tietenkään. 

Olen ollut ihan lapsesta asti, eli 4-5-vuotiaasta asti tällainen. Olen myös aina viihtynyt yksin esim lukenut paljon. Lisäksi harrastan kuvataidetta, askartelua, käsitöitä... roinaa on.

ap

hae apua ja pian. Tuo on sairaus, josta karsii kaikki laheisesi seka itsekin tietysti. Oikealla terapialle ja ammattilaisavulla saat siivotuksi kotisi ja paasi. Karua teksitia mutta tiedan mista puhun. En edelleenkaan voi kutsua vanhempieni kotiin ketaan ystavia tai edes vieda sinne omia lapsiani koska yksinkertaisesti siella ei ole tilaa ja on aina vaara, etta roykkio sortuvat lasteni paalle. Tuntuu, etta olen menettanyt vanhempani ja lapsuuteni tavararoykkioiden katkoihin. Ala ainakaan tee lapsia ennen kuin olet ratkaissut ongelmasi.

ja numero vitosen vanhemmat eivat siis edelleenkaan koe etta he ovat mitenkaan kummallisia tai etta heidan kotinsa olisi mitenkaan epanormaalin sotkuinen, joten he eivat siksi hyvaksy ulkopuolista apuakaan. Mina ja sisareni olemme siivonneet useita kertoja elamamme aikana taloa siistimmaksi mutta sama kaaos siella vallitsee taas seuraavalla kerrallakin. 

En nyt ihan samalla asteella ole, kuin noi kuvat, mutta kunnolla sotkuista on ja roinaa ihan ihan liikaa. Minulla on mies ja pieni lapsi. Mies on suurpiirteinen sotkun suhteen, tosin pytyy huolehtimaan tärkeiden tavaroidensa järjestyksestä paljon paremmin kuin minä.

Ihan lähimmät ystäväni pyydän harvakseltaan käymään kotiini. Mutta arvatkaa vaan, onko neuvolan täti käynyt täällä synnytyksen jälkeen tai päiväkodin tädit hoitoa aloitettaessa?

Tämä ongelma on minulla jo toisessa polvessa. Lapsena häpesin pyytää kotiini kavereita, kun oli sotkuista ja vaatimattomasti/hassusti sisustettua. Nyt olen sitten vissiin siirtämässä tätä ongelmaan uudelle sukupolvelle?

Mulla ei liity tähän mitään suurta ahdistusta tms. Pystyn heittämään kamaa pois, esim purkkeja ja aikakauslehtiä. En kuitenkaan saa pidettyä kämppää siistinä ja aina tulee lisää kamaa. Myös kaikki tärkeät paperit on sotkussa ja olen menettänyt rahaa kun en ole löytänyt jotain papereita esim verottajalle tai Kelalle. Minulla on vakityöni lisäksi toiminimi ja senkin osalta paperit, kuitit ja muut on siellä täällä jossain purkeissa tai kasoissa. Taloustilanne on muuten kunnossa, eli en ostele velaksi. 

ap

[quote author="Vierailija" time="22.03.2013 klo 00:08"]

[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 23:57"]

Mulla on tuo ongelma, mutta mulla ei valitettavasti ole kauheasti positiivista kerrottavaa... Minä nimittäin olen aina hävennyt ongelmaani niin paljon että olen välttänyt kaikkia ihmissuhteita. En ole 38 vuoden ikään mennessä seurustellut koskaan, minulla ei ole ystäviä jne. 

[/quote]

Mullakin tämä haittaa sosiaalista elämää. Olen ihan hyvin pärjännyt joissain asioissa, esim yliopisto-opiskelut ja työ, mutta seurustellut en vielä ole. Olen sinua 10 v nuorempi. Mulla pari ystävää, jotka olen tuntenut lapsesta asti + vanhempia sukulaisia ja pari samaa ikäluokkaa olevaa serkkua. Vanhempiani lukuunottamatta kukaan ei käy siis kotonani tietenkään. 

Olen ollut ihan lapsesta asti, eli 4-5-vuotiaasta asti tällainen. Olen myös aina viihtynyt yksin esim lukenut paljon. Lisäksi harrastan kuvataidetta, askartelua, käsitöitä... roinaa on.

ap

[/quote]

Minä olen myös hyvin pärjännyt ulkoisesti elämässäni, opiskelin maisterintutkinnon nopeasti, pääsin heti töihin, olen menestynyt... Kukaan ei päältäpäin varmasti minusta, aina erittäin laitetusta, siististä liikenaisesta uskoisi, että kotini on kuin kaatopaikka. 

Koita saada ulkopuolista apua. Luulisin, että on helpompaa, kun jelppiä antaa joku tuntematon, joka ei muuten ole osa elämää.

Äidilläni on sama ongelma, vaikka hän ei ikinä asiaa myönnäkään. Olen kireällä päällä käydessäni hänen luonaan, koska lian ja roinan määrä ahdistaa. On harvoja yhtä stressaavia asioita kuin ruoanlaitto hänen keittiössään. On todella sääli, että roina vaikuttaa väleihimme. Tilanne on helpottunut vähän nyt, kun olen saanut hänet vierailemaan luonani, ettei se aina mene toisin päin.

Mua pelottaisi tuollainen huusholli. En varmasti jatkaisi treffailua, jos miehellä olisi tuon näköinen koti. Ikävä sanoa, kun varmaan tiedät itsekin, mutta onhan tuo jo terveysriski. Ei tuollaisessa kodissa paljon auta, jos jostain vähän imuroi, kun joka paikka on roinaa ja romua täynnä.

Olen samaa mieltä, kuin joku muukin, eli palkkaa joku ulkopuolinen sorttaamaan nuo tavarat. Eipä tarvitse häpeillä tai selitellä kenenkään tutun edessä. Tv:n hamstrausohjelmien mukaan kamppeet jaetaan kolmeen pinoon: roskiin meneviin, myytäviin/lahjoitettaviin ja niihin jotka oikeasti ovat tarpeellisia. Vähintään 2/3 tavarasta siis lähtee, eikä mitään ylimääräistä jätetä kaappien perukoille.

Miltä sinusta muuten tuntuu, kun olet ns. normaalissa kodissa? Tai varsinkin oikein siistissä, minimalistisesti sisustetussa asunnossa? Viihdytkö vai tunnetko olosi epämukavaksi? 

Muakin pelottaisi tuollainen koti treffailukumppanilla. Tulee ensimmäisenä mieleen, että naisella on henkinen ongelma, joka kannattaisi hoidattaa kuntoon ennen kuin harkitsisikaan seurusteluhommia.

Toivon, että haet apua.

M28

Voisitko ottaa tavoitteen, että pistät joka päivä vaikka 20-50 tavaraa roskiin? Tai vaikka 100? Riippuen tietty että kuinka paljon sitä tavaraa on. Käyttökelpoinen kierrätykseen, tietysti. Ja tiukka ei kaikelle uudelle tavaralle. Sulla on varmaan aika pitkä penni kiinni kaikenlaisessa roinassa. Älä anna tavaran hallita elämääsi. Hallitse sinä tavaroita. 

Mulla ei ole ihan tällaista ongelmaa, mutta olen kyllä hamstraaja ja ennen vieraita pitää siivota. Olen opetellut surutta pistämään tavaraa pois. En halua, että mut muistetaan jonain Kama Kaisana. 

up

Ei lapsia tuollaiseen kotiin. Nehän häpeää silmät päästään, eikä voi ikinä kutsua häpeän takia kavereita kotiin. Mun lapsella on kaveri, joilla on sotkuista. Mulle tulee usein oksennusreflekseitä heillä vaikka en ole itsekään mikään siisti ihminen.

Tiedän erään miehen jolla oli tuollainen koti. Paljastui todella vaaralliseksi tapaukseksi, puukotti raskaana olevaa naista ja joutui vankilaan. Nyt vapauduttuaan uusi koti samanlainen.

Voin kertoa aiheesta seurustelukumppanin kokemuksen, ikävä kyllä se ei ehkä ole kauhean positiivinen mutta en kuitenkaan usko että tilanne on ihan toivoton!

Seurustelin vajaan vuoden verran miehen kanssa, jolla oli jonkinasteinen hoarding-ongelma. Tilannetta ei ihan heti tajunnut, poikamiesten kämpät kun usein ovat aika sotkuisia. Lisäksi osa tavaroista oli selitettävissä harrastukseen liittyvänä keräilynä. Pidemmän päälle kävi yhä selvemmäksi mistä oli kyse, kun esim. keittiön pöydän peitti viikosta toiseen puolimetrinen, kuukausia vanhojen lehtien pino, jota ei saanut viedä pois, koska vanhoja uutisia täynnä olevat lehdet luettaisiin "vielä joskus". 

Totesin että miehen käsitys normaaleista kotioloista oli vain totaalisen erilainen kuin omani, vähitellen hänen kotonaan vieraileminen alkoi ahdistaa: likaiset astiat, yleinen tavarapaljous ja sotkuisuus ja se että mitään siivoamisen aiettakaan ei ollut näköpiirissä. Etäännyimme kun en halunnut enää tulla hänen luokseen. Lopulta en jaksanut enää, yhteisen kodin perustamisen ajatus tuntui mahdottomalta. Erosimme minun aloitteestani.

Ymmärtäväisen ja kärsivällisen kumppanin kanssa seurustelu on varmasti mahdollista ja rakkaushan on tunnetusti sokea, myös sotkulle. Tärkeintä tuon suhteen säilymiselle olisi ollut että mies itse olisi myöntänyt ja tunnistanut ongelmansa, ja ollut valmis toimimaan. Minusta on jo paljon, että kirjoitat täällä asiasta. Voisiko joku luottoystävä tai perheenjäsen auttaa sinua puhumaan asiasta ja purkamaan kamavuoria? Kriisipuhelinnumeroitakin on, joista voi kysyä neuvoa. 

Minulla ei ole diagnosoitua hoarding-ongelmaa, mutta masennuksen vuoksi kotini pääsi täyttymään roinasta ja näky oli karmea. En siis viihtynyt siinä sotkussa, kuten hoarding-ongelmaiset saattavat viihtyä, vaan kärsin kovasti. Tutustuin sitten kuitenkin erääseen henkilöön, joka oli kiinnostunut minusta. Kävin usein hänen luonaan, mutten voinut kutsua häntä omaan asuntooni. Lopulta tilanne oli niin epätasapainoin, että oli pakko siivota. Tuo pakko oli todella hyvä, sillä sain raivattua paikat suht siisteiksi. Yksi huone on nyt "hoarding-huone", mutta siellä ei käydä, koska olen sanonut, että se on varasto (kuten se onkin).

Jos on oikea hoarding-ongelma, ei varmasti auta, vaikka saa miten hyviä siivousohjeita. Myös masentunut tarvitsee yleensä muutakin apua. Omalla kohdallani itsesyytökset olivat hirveät, mutta tuntui upealta, kun sain sitten kehuja kotini viihtyisyydestä.

Viestin 16 kirjoittaja niputtaa kivasti hamstraajan ja perheväkivallan:/  Toki uskon, että elämänhallinnan ongelmat voivat kasautua: masennus, aloitekyvyttömyys, impulssikontrollin puute, hallitsematon alkoholinkäyttö, väkivalta...Mutta ei pelkkä sotkuinen tavaraa täynnä oleva koti vielä automaattisesti kerro omistajallaan olevan vakavia mielenterveysongelmia ja väkivaltaisia taipumuksia.

18 kirjoittajallahan oli sitten käynyt hyvin! Sait lopulta laitettua kämpän kuntoon ja kutsuttua ihmisiä sinne ja vielä kehuja viihtyisyydestä.

Itselläni raivausprojekti tuntuu aina hirveän isolta "möykyltä" aloittaa, vaatisi varmaan puolen vuoden kokopäivätyön, että tämän asunnon saisi vierailukuntoon. Ja leikki-ikäisen äitinä niitä raivaushetkiä on vaikea järjestää. Pitäisi tietenkin pilkkoa projekti pieniin osiin ja ehkä ostaa ammattiapua joltain professional organizerilta.

Muita, joilla itsellään tai läheisellään hoarding ongelma?

Yksi tietämäni rikas nainen on. Ei ikinä uskoisi ulkoisesta olemuksesta.