Minkä ikäisenä aloitte rupsahtamaan? Ja miten?

50-vuotiaana aloin rupsahtaa naamasta. Vartalo rupashti jo raskauden yhteydessä paljon aiemmin. Mutta naamalle tosiaan kävi tässä vähän aikaa sitten niin, että posket alkoi vähän roikkua. Se on menoa nyt.

40-vuotiaana tuli ryppyjä. Rinnat ja vatsa näyttivät jo silloin rupsahtaneelta (4 raskautta)

Sun pitäisi murehtimisen sijaan sopeuttaa ja aikuistaa päänsisäinen maailmasi vanhenemiseen. Se tapahtuu kokonaisvaltaisesti. Se on myös kypsymistä ja omaksi itseksesi tulemista, parhaassa tapauksessa kehittymistä paremmaksi.

Ne jotka jäävät pelkästään suremaan ulkoisen olemuksen vanhenemista happanevat mieleltään. Se ei ole mukava kehitys.

Vaihtoehto vanhenemiselle on tietysti se jos satut kuolemaan nuorena :( Silloin jäät elämään kuvissa ja muistoissa ikinuorena. Silloin et koskaan rupsahda, olet turvassa.

Kannattaa miettiä asioita tältäkin kannalta.

Posket alkoivat roikkua kun 40 alkoi lähestyä. Seerumi- ja antioksidanttiarsenaali käyttöön ja kasvojumppaa. Jos eivät putoaisi enempää.

Ekat ikääntymisen merkit pompahti kasvoihin kuin salamakirkkaalta taivaalta siinä 23-vuotiaana, toki alla oli äärimmäisen stressaava elämänjakso. Mutta silmien alla on kevyet juonteet, samoin otsassa erottuu pieni viiva. Nämä toki katoaa superkosteutuksella, mutta kuivalla iholla näkyvät.

Paino puolestaan on pysynyt samoissa lukemissa, että mitään kropan hidastumista ei ole vielä sattunut.

Posket ja takapuoli tipahtivat synnytyksen jälkeen. Harmi kyllä. Tai no, takapuolesta ei niin nuukaa, mutta se naama... Ero näkyy ihan kuvista.

Olen 42 ja mielestäni tosi hyvin säilynyt vielä. Kroppa ei ole ollut koskaan niin hyvä kuin nyt. Kasvoissa pieniä juovia silmäkulmissa, mutta ei pahoja. En koe rupsahtaneeni millään lailla.

Vierailija kirjoitti:

Posket ja takapuoli tipahtivat synnytyksen jälkeen. Harmi kyllä. Tai no, takapuolesta ei niin nuukaa, mutta se naama... Ero näkyy ihan kuvista.

Ikää oli vähän päälle 30.

35-vuotiaana huomasin kaulan ihon veltostuneen ja naururyppyjen ilmestyneen silmäkulmiin. Ne ei tosin ole menneet juuri pahemmaksi mielestäni... Tai ehkä olen vain tottunut/hyväksynyt? Muuten en huomaa mitään vakavia rupsahtamisen merkkejä. Ja joskus hämmennyn kun tuntuu että mittari raksuttaa mutta mieli ei vanhene. Yritän pysyä ajassa mukana ja säilyttää positiivisen nuorekkaan asenteen, kompensoisiko se alkavia ulkoisia ikääntymisen merkkejä? Täytän tänä kesänä 40.

Aloin rupsahtamaan niihin aikoihin kun kuukautiset loppuivat, ja hormonitoiminta alkoi hiipumaan. Vartalo ei enää ollut entisensä, vaan painoa tuli lisää, rinnat rupesivat kasvamaan ja roikkumaan. Jotakin positiivistakin ilmeni eli hiukset alkoivat kasvaa nopeasti. Tästä on jo kymmenisen vuotta, ja nyt jo naamastakin näkee, vaikka puoliso väittää yhä sieväksi ja pirteän näköiseksi.

Rinnat alkoi roikkua 14-vuotiaana.

Olen 42. Juonteita on, muttei ryppyjä. Joitain harmaita hiuksia. Posket roikkuvat hiukan, mikä on ikävää. Rinnat ok.

Naurattaa nää kakarat 25-35 jotka kehuvat etteivät ole rupsahtaneet..

Kerron yhden faktan; EN TUNNE YHTÄKÄÄN NELJÄÄKYMPPIÄ TÄYTTÄNYTTÄ, JOSSA EI JOTENKIN NÄKYISI ELETTYÄ ELÄMÄÄ....

Rupsahtaminen alkaa 36-39 välillä selvemmin...

45-50 isompaa pudotusta, yksilöinä kuitenkin.

Geenit ratkaisee myös ..

Nyt 47 vuotiaana alkaa ensimmäisen kerran näkyä rupsahtamisen merkkejä, mutta ei haittaa olen ikäluokassani siitä huolimatta poikkeuksellisen hyväkuntoinen ja -kroppainen.

Minulla on jo nyt selvät "naururypyt" silmieni ympärillä ja olen vasta 26v. Onneksi kroppa on hyvässä kunnossa ja uskon että pysyykin pitkään, koska rakastan urheilua.

Selvät merkit näkyivät noin 57v.

N59

46-vuotiaana. Tietenkin koko elämän ajan ikääntyminen on näkynyt, mutta tuohon saakka jotenkin tasaisesti. 46-v. alamäki kiihtyi selvästi: kaula rypistyi, hamsterinposket alkoivat ilmaantua, nasolabiaalijuonteet syvenivät.

Varsinaisesti naama kuitenkin on muuttunut kuluneen talven aikana, kun menopaussi iski 51-vuotiaana. Joka aamu peilistä katsoo vieras naama. En edes tarkoita ryppyjä vaan jotenkin ihan kerta kaikkiaan koko naama näyttää erilaiselta. Mummolta 😕

Vierailija kirjoitti:

Sun pitäisi murehtimisen sijaan sopeuttaa ja aikuistaa päänsisäinen maailmasi vanhenemiseen. Se tapahtuu kokonaisvaltaisesti. Se on myös kypsymistä ja omaksi itseksesi tulemista, parhaassa tapauksessa kehittymistä paremmaksi.

Ne jotka jäävät pelkästään suremaan ulkoisen olemuksen vanhenemista happanevat mieleltään. Se ei ole mukava kehitys.

Vaihtoehto vanhenemiselle on tietysti se jos satut kuolemaan nuorena :( Silloin jäät elämään kuvissa ja muistoissa ikinuorena. Silloin et koskaan rupsahda, olet turvassa.

Kannattaa miettiä asioita tältäkin kannalta.

Ihan mielenkiinnosta tätä kysyn. En pelkää "rupsahtamista" En ole kovin ulkonäkökeskeinen ihminen. Aloin vain miettiä milloin ihmiset alkavat huomata merkkejä tämmöisestä. Minusta on vain ihan kiva vanheta. Itse ainakin olen tullut itsevarmemmaksi vaikka kroppa ei olekaan yhtä timmi kuin parikymppisenä ja naamaakaan en jaksa puunata samaan malliin. Enemmän nyt olen sinut itseni kanssa. Vanhenemista odotan ihan mielenkiinnolla. :) Ap

Vierailija kirjoitti:

Naurattaa nää kakarat 25-35 jotka kehuvat etteivät ole rupsahtaneet..

Kerron yhden faktan; EN TUNNE YHTÄKÄÄN NELJÄÄKYMPPIÄ TÄYTTÄNYTTÄ, JOSSA EI JOTENKIN NÄKYISI ELETTYÄ ELÄMÄÄ....

Rupsahtaminen alkaa 36-39 välillä selvemmin...

45-50 isompaa pudotusta, yksilöinä kuitenkin.

Geenit ratkaisee myös ..

Naurattaa nää ihmiset, jotka arvostelee ja naureskelee toisille jos joku nuorempi alkaa miettiä vanhenemistaan. Kuulostat vain katkeralta kommentteinesi.

45-vuotiaana alkoi naama löystyä ja valahtaa sekä liikkuminen muuttui jotenkin jäykemmäksi kuin ennen, lattialta ei päässyt enää yhtä ketterästi ylös.