Sulkijalihaksen repeämä

Itse olen synnyttänyt 2 kertaa ja molemmilla kerroilla vauvat ovat painaneet lähes 4500 g. Olen saanut kuulla lähipiiristäni, kuinka kuulemma kaikilla yli 4 kg vauvan synnyttäneillä on paikat menneet ja peräsuoleen asti repeytyneet.

No, te, jotka vielä harkitsette näiden kauhujuttujen jälkeen lisääntymistä, niin voin kertoa että sain itse ensimmäisessä synnytyksessä 2 pientä tikkiä ja toisessa 1 tikin :D Serkkuni synnytti 2000 g pikkuisen vauvan ja repesi juurikin sinne perälle asti. 1. Kanssa ponnistin 15 min ja toinen tuli 2 minuutin ponnistamisen jälkeen.

Älkää siis pelätkö synnyttämistä, koskaan ei voi tietää minkälainen synnytys tulee olemaan.

Ja tosiaan, sitten ne löysäpillujutut ei korreloi synnytyksessä saatujen vammojen kanssa. Jotkut naiset eivät osaa ponnistaa oikein, jotkut eivät kerkeä ponnistamaan, kun pitää jo imukupilla vetää, jolloin vammat voivat olla pahat. Joskus vauva syntyy huonossa asennossa. Ei sille voi mitään!

Itse en ottanut toisessa synnytyksessä puudutuksia, koska ensimmäisessä synnytyksessä se haittasi ponnistamista. Ja kappas, toisessa synnytyksessä minulle huudettiin että ”ei saa vielä ponnistaa, älä ponnista noin lujaa”.

Moni asia vaikuttaa synnytyksen kulkuun ja lopputulokseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synnytykseni jälkeen minulle sanottiin, että sain 3.asteen repeämät ja sulkijalihakseni vaurioitui. Kuitenkin seuraavana päivänä kun sain paperit, niissä luki 2.asteen repeämä. Kysyin asiasta ja oli kuulemma katsottu väärin, olikin vain 2.asteen repeämät.

Kotona lueskelin myöhemmin omakannasta, että minulle oli annettu antibioottikuuri, koska ommel oli käynyt peräsuolen puolella, josta minulle ei kerrottu mitään. Synnytyksestä puhumassa käynyt kätilö ei edes ollut ollut mukana synnytyksessäni, joka oli minusta outoa. 

Synnytyksestä oli joitakin kuukausia, kun tajusin, että aina kun minun oli iso hätä, tuli kiire vessaan. Oli pakko mennä ja nopeasti, muuten sai pelätä että tulee housuun. 2v synnytyksen jälkeen diagnosoitiin toiminnallinen suolistovaiva, mahdollisesti IBS. 

Vaiva jatkuu vieläkin vaikka synnytyksestä on yli 3 vuotta, olenkin alkanut miettiä, olisiko sittenkin 3.asteen repeämät ja sulkijalihas vauroitunut, kuten aluksi minulle sanottiin. Jostakin syystä sitten ei kuitenkaan haluttu sitä papereihin laittaa, ehkä olivat tehneet jonkin virheen, eivätkä halunneet joutua vastuuseen siitä?

Voihan se olla että onkin ollut 3 asteen repeämä jos antibioottiakin olet saanut ja vaivaa jäänyt.

Sulkijalihasten kunnon pystyy katsomaan ultraäänellä. Ja myöhemmin pystyy tekemään korjausleikkauksen jos on vaikeat oireet. Mutta ilmeisesti nuilla korjauksilla on vähän huonot tulokset...

Epäilen kyllä, että on ollut 3.asteen repeämät, mutta on tehty jokin virhe, ehkä jo synnytyksessä eikä haluttu siitä vastuuseen. Ei tietenkään merkitty silloin myöskään papereihin, jotteivät he ole sitä myöntäneet ja minun olisi vaikeampi asiasta valittaa tai saada heidät vastuuseen.

Synnytyksessä ollut kätilö oli ihan hirveä sekä minulle että miehelleni, eikä tullut siihen keskusteluun kanssani, joten voi olla että hän teki jonkin virheen. Vauva syntyi sellaisessa asennossa, että repesin pitkän matkan kohtua kohden sisältä.

Korjausleikkaukseen en tahdo mennä, vieläkin välillä kipuilen alapäästä tikkauksen kohdalta ja olin todella kipeä synnytyksen jälkeen. Vaiva on nyt kuitekin jotenkin parempaan päin.

Kuulostaa hoitovirheen peittelyltä. Ilmoitat eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synnytykseni jälkeen minulle sanottiin, että sain 3.asteen repeämät ja sulkijalihakseni vaurioitui. Kuitenkin seuraavana päivänä kun sain paperit, niissä luki 2.asteen repeämä. Kysyin asiasta ja oli kuulemma katsottu väärin, olikin vain 2.asteen repeämät.

Kotona lueskelin myöhemmin omakannasta, että minulle oli annettu antibioottikuuri, koska ommel oli käynyt peräsuolen puolella, josta minulle ei kerrottu mitään. Synnytyksestä puhumassa käynyt kätilö ei edes ollut ollut mukana synnytyksessäni, joka oli minusta outoa. 

Synnytyksestä oli joitakin kuukausia, kun tajusin, että aina kun minun oli iso hätä, tuli kiire vessaan. Oli pakko mennä ja nopeasti, muuten sai pelätä että tulee housuun. 2v synnytyksen jälkeen diagnosoitiin toiminnallinen suolistovaiva, mahdollisesti IBS. 

Vaiva jatkuu vieläkin vaikka synnytyksestä on yli 3 vuotta, olenkin alkanut miettiä, olisiko sittenkin 3.asteen repeämät ja sulkijalihas vauroitunut, kuten aluksi minulle sanottiin. Jostakin syystä sitten ei kuitenkaan haluttu sitä papereihin laittaa, ehkä olivat tehneet jonkin virheen, eivätkä halunneet joutua vastuuseen siitä?

Voihan se olla että onkin ollut 3 asteen repeämä jos antibioottiakin olet saanut ja vaivaa jäänyt.

Sulkijalihasten kunnon pystyy katsomaan ultraäänellä. Ja myöhemmin pystyy tekemään korjausleikkauksen jos on vaikeat oireet. Mutta ilmeisesti nuilla korjauksilla on vähän huonot tulokset...

Epäilen kyllä, että on ollut 3.asteen repeämät, mutta on tehty jokin virhe, ehkä jo synnytyksessä eikä haluttu siitä vastuuseen. Ei tietenkään merkitty silloin myöskään papereihin, jotteivät he ole sitä myöntäneet ja minun olisi vaikeampi asiasta valittaa tai saada heidät vastuuseen.

Synnytyksessä ollut kätilö oli ihan hirveä sekä minulle että miehelleni, eikä tullut siihen keskusteluun kanssani, joten voi olla että hän teki jonkin virheen. Vauva syntyi sellaisessa asennossa, että repesin pitkän matkan kohtua kohden sisältä.

Korjausleikkaukseen en tahdo mennä, vieläkin välillä kipuilen alapäästä tikkauksen kohdalta ja olin todella kipeä synnytyksen jälkeen. Vaiva on nyt kuitekin jotenkin parempaan päin.

Kuulostaa hoitovirheen peittelyltä. Ilmoitat eteenpäin.

Olen muuttanut synnytyksen jälkeen ja lapsikin on jo yli 3v, eivätkös tuollaiset vanhene jo parissa vuodessa? Eikä minulla ole mielenkiintoa lähteä tuonne selvittämään asiaa, matkaa on todella paljon suuntaansa eikä tälle varmaan enää mitään mahda.

-Sama kommentoija, satuin huomaamaan ketjun nousseen.

Mulla taas repesi tissit ja implantit räjähti synnytyksessä kun ponnistin niin kovasti

Vierailija kirjoitti:

sain synnytyksesta IV;n asteen repeämät, molemmat sulkijalihakset myöskin repesivät. Paikat tikattiin kahden kirurgin voimin heti synnytyksen jälkeen leikkaussalissa. Tikkejä kuulemma noin 180 ja operaatio kesti 1,5 tuntia.

Tästä nyt 12v ja edelleenkin päivittäin pierut karkaavat ihan missä sattuu,  tämä uskomattoman noloa mm töissä. Samoin, jos vatsa hiemankin löysällä, tulee kiire muuten saattaa uloste karkailla.

Pari vuotta synnytyksesta yrittivät vaivaa korjailla laittamalla muistaakseni jotain silkikonia ruiskeella sulkijalihaksiin, mutta eipä tuosta pahemmin apua ollut. Vaiva jatkuu luultavasti loppuiän.

Ikävä homma, mutta kuinka tyhmä täytyy olla, että haluaa vapaaehtoisesti hankkiutua raskaaksi ja puskea maailmaan kakaroita lettu ja p ersläpi veressä? Ei vaan voi ymmärtää 90% naisista. Itse en tekisi tuota mistään hinnasta, sillä lapsi ei todellakaan ole sen + kaiken muun vaivan arvoista.

synnytysvauriot on helposti vältettävissä. pitää jättää lapset hankkimatta. repeämät on itse hankittuja ongelmia.

Nämä ovat varmasti paljon yleisempiä vaivoja mitä annetaan ymmärtää. Viime vuosina pahimpien repeämien diagnosointien määrä on ollut myös nousussa.

Itse uskon vakaasti että nykyihminen on viimeisen sadan vuoden aikana kehittynyt niin nopeasti että evoluutio ei ole näin lyhyellä aikavälillä pysynyt perässä ihmisvauvojen koon kehityksen suhteen. Meitä ei vain ole suunniteltu synnyttämään näin isoja vauvoja. Itse halusin ja sain sektion. Tutustuin aiheeseen paljon raskausaikana ja muistaakseni ensisynnyttäjillä, joiden lapsi oli yli 4kg, oli jopa 8 % sulkijalihasvaurioita. Siis diagnosoituja, piileviä on yleensä moninkertainen määrä. Joskus aikoinaan (on jo vanha tutkimus) olikohan jopa että yli 20 % synnyttäjistä sai piileviä sulkijalihasvaurioita. Vuosien jälkeen hoitotulokset ovat myös melko huonoja.

Muistan kun oman äitini kanssa puhuimme synnytystavoista. Hän ei tiennytkään että sulkijalihas edes voi vaurioitua synnytyksessä ja hän kertoi että hänelle on varmasti jäänyt minun syntymästäni jonkinlainen vaiva. Itsekin synnyin imukuppiavusteisesti ja äitini menetti enemmän verta alatiesynnytyksessä kuin mitä minä sektiossa. Mutta ei häntäkään sen kummemmin hoidettu. Nykyajan onni on että tällaiset asiat sentään diagnosoidaan paremmin ja niihin saa parempaa hoitoa. Vaikka toki iso osa jää myös diagnosoimatta jos selviä vaurioita ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Nämä ovat varmasti paljon yleisempiä vaivoja mitä annetaan ymmärtää. Viime vuosina pahimpien repeämien diagnosointien määrä on ollut myös nousussa.

Itse uskon vakaasti että nykyihminen on viimeisen sadan vuoden aikana kehittynyt niin nopeasti että evoluutio ei ole näin lyhyellä aikavälillä pysynyt perässä ihmisvauvojen koon kehityksen suhteen. Meitä ei vain ole suunniteltu synnyttämään näin isoja vauvoja. Itse halusin ja sain sektion. Tutustuin aiheeseen paljon raskausaikana ja muistaakseni ensisynnyttäjillä, joiden lapsi oli yli 4kg, oli jopa 8 % sulkijalihasvaurioita. Siis diagnosoituja, piileviä on yleensä moninkertainen määrä. Joskus aikoinaan (on jo vanha tutkimus) olikohan jopa että yli 20 % synnyttäjistä sai piileviä sulkijalihasvaurioita. Vuosien jälkeen hoitotulokset ovat myös melko huonoja.

Muistan kun oman äitini kanssa puhuimme synnytystavoista. Hän ei tiennytkään että sulkijalihas edes voi vaurioitua synnytyksessä ja hän kertoi että hänelle on varmasti jäänyt minun syntymästäni jonkinlainen vaiva. Itsekin synnyin imukuppiavusteisesti ja äitini menetti enemmän verta alatiesynnytyksessä kuin mitä minä sektiossa. Mutta ei häntäkään sen kummemmin hoidettu. Nykyajan onni on että tällaiset asiat sentään diagnosoidaan paremmin ja niihin saa parempaa hoitoa. Vaikka toki iso osa jää myös diagnosoimatta jos selviä vaurioita ei ole.

Vammoja ei viitsitä tarkistaa. Minulla esikoisesta huomaamatta jäänyt ulomman sulkijalihaksen vaurio joka aiheuttaa sen ettå pierua ei pysty pidättämään. Ei voinut enää tehdä mitään eikä jumppa auta hermovaurioon. Kiva yhdistelmä hoikka huomiteltu ulkonäkö ja pierun haju.

En ollut koskaan ennen edes kuullut tämmöisestå mahdollisuudesta ja esim neuvola on paikka jossa asioista vain hymistellään ja asioita salaillaan ja uskomattominta on synnytyksen ala-arvoinen jälkihoito kun edes syntyneitå vammoja ei viitsitä tuoreeltaan hoitaa.

Niin ja lapsi painoi 3kg.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä ovat varmasti paljon yleisempiä vaivoja mitä annetaan ymmärtää. Viime vuosina pahimpien repeämien diagnosointien määrä on ollut myös nousussa.

Itse uskon vakaasti että nykyihminen on viimeisen sadan vuoden aikana kehittynyt niin nopeasti että evoluutio ei ole näin lyhyellä aikavälillä pysynyt perässä ihmisvauvojen koon kehityksen suhteen. Meitä ei vain ole suunniteltu synnyttämään näin isoja vauvoja. Itse halusin ja sain sektion. Tutustuin aiheeseen paljon raskausaikana ja muistaakseni ensisynnyttäjillä, joiden lapsi oli yli 4kg, oli jopa 8 % sulkijalihasvaurioita. Siis diagnosoituja, piileviä on yleensä moninkertainen määrä. Joskus aikoinaan (on jo vanha tutkimus) olikohan jopa että yli 20 % synnyttäjistä sai piileviä sulkijalihasvaurioita. Vuosien jälkeen hoitotulokset ovat myös melko huonoja.

Muistan kun oman äitini kanssa puhuimme synnytystavoista. Hän ei tiennytkään että sulkijalihas edes voi vaurioitua synnytyksessä ja hän kertoi että hänelle on varmasti jäänyt minun syntymästäni jonkinlainen vaiva. Itsekin synnyin imukuppiavusteisesti ja äitini menetti enemmän verta alatiesynnytyksessä kuin mitä minä sektiossa. Mutta ei häntäkään sen kummemmin hoidettu. Nykyajan onni on että tällaiset asiat sentään diagnosoidaan paremmin ja niihin saa parempaa hoitoa. Vaikka toki iso osa jää myös diagnosoimatta jos selviä vaurioita ei ole.

Vammoja ei viitsitä tarkistaa. Minulla esikoisesta huomaamatta jäänyt ulomman sulkijalihaksen vaurio joka aiheuttaa sen ettå pierua ei pysty pidättämään. Ei voinut enää tehdä mitään eikä jumppa auta hermovaurioon. Kiva yhdistelmä hoikka huomiteltu ulkonäkö ja pierun haju.

En ollut koskaan ennen edes kuullut tämmöisestå mahdollisuudesta ja esim neuvola on paikka jossa asioista vain hymistellään ja asioita salaillaan ja uskomattominta on synnytyksen ala-arvoinen jälkihoito kun edes syntyneitå vammoja ei viitsitä tuoreeltaan hoitaa.

Niin ja lapsi painoi 3kg.

Miten sinulla huomattiin vaurio? Eikö voi tehdä korjausleikkausta sulkijalihakseen? Tää on niin ikävää ettei sitä varmasti kukaan voi tajuta ennenku omalle kohdalle sattuu. Ja just se että näistä ei ole mitään tietoa ennen synnytystä että tulleen voi edes käydä ja sitten ei oireita oteta todesta ku niitä valitetaan neuvolassa, eikä osata tutkia asianmukaisesti... vaikuttaa koko loppuelämään, pahimmillaan erakoituu ja masentuu jos jää synnytyksestä vaivoja...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä ovat varmasti paljon yleisempiä vaivoja mitä annetaan ymmärtää. Viime vuosina pahimpien repeämien diagnosointien määrä on ollut myös nousussa.

Itse uskon vakaasti että nykyihminen on viimeisen sadan vuoden aikana kehittynyt niin nopeasti että evoluutio ei ole näin lyhyellä aikavälillä pysynyt perässä ihmisvauvojen koon kehityksen suhteen. Meitä ei vain ole suunniteltu synnyttämään näin isoja vauvoja. Itse halusin ja sain sektion. Tutustuin aiheeseen paljon raskausaikana ja muistaakseni ensisynnyttäjillä, joiden lapsi oli yli 4kg, oli jopa 8 % sulkijalihasvaurioita. Siis diagnosoituja, piileviä on yleensä moninkertainen määrä. Joskus aikoinaan (on jo vanha tutkimus) olikohan jopa että yli 20 % synnyttäjistä sai piileviä sulkijalihasvaurioita. Vuosien jälkeen hoitotulokset ovat myös melko huonoja.

Muistan kun oman äitini kanssa puhuimme synnytystavoista. Hän ei tiennytkään että sulkijalihas edes voi vaurioitua synnytyksessä ja hän kertoi että hänelle on varmasti jäänyt minun syntymästäni jonkinlainen vaiva. Itsekin synnyin imukuppiavusteisesti ja äitini menetti enemmän verta alatiesynnytyksessä kuin mitä minä sektiossa. Mutta ei häntäkään sen kummemmin hoidettu. Nykyajan onni on että tällaiset asiat sentään diagnosoidaan paremmin ja niihin saa parempaa hoitoa. Vaikka toki iso osa jää myös diagnosoimatta jos selviä vaurioita ei ole.

Vammoja ei viitsitä tarkistaa. Minulla esikoisesta huomaamatta jäänyt ulomman sulkijalihaksen vaurio joka aiheuttaa sen ettå pierua ei pysty pidättämään. Ei voinut enää tehdä mitään eikä jumppa auta hermovaurioon. Kiva yhdistelmä hoikka huomiteltu ulkonäkö ja pierun haju.

En ollut koskaan ennen edes kuullut tämmöisestå mahdollisuudesta ja esim neuvola on paikka jossa asioista vain hymistellään ja asioita salaillaan ja uskomattominta on synnytyksen ala-arvoinen jälkihoito kun edes syntyneitå vammoja ei viitsitä tuoreeltaan hoitaa.

Niin ja lapsi painoi 3kg.

Miten sinulla huomattiin vaurio? Eikö voi tehdä korjausleikkausta sulkijalihakseen? Tää on niin ikävää ettei sitä varmasti kukaan voi tajuta ennenku omalle kohdalle sattuu. Ja just se että näistä ei ole mitään tietoa ennen synnytystä että tulleen voi edes käydä ja sitten ei oireita oteta todesta ku niitä valitetaan neuvolassa, eikä osata tutkia asianmukaisesti... vaikuttaa koko loppuelämään, pahimmillaan erakoituu ja masentuu jos jää synnytyksestä vaivoja...

Siitå ettå pierut ei pysy. Jumppahan se kaiken ratkaisee lääkärien mukaan synnyttäneet on vaan niin laiskoja mutta kun tutkittiin niin lantionpohjan lihakset niin hyvässå kunnossa kuin synnyttåmättömillä. Säikeitå poikki ja mahdollisesta jälkikorjauksesta ei välttämättå hyötyä.

En ole suostunut jäämään sivuun elämästå. Haisen kun haisen mutta ikävältåhän se tuntuu kun ettå vaikka kuinka pinnistää ja puristaa niin ei tehoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä ovat varmasti paljon yleisempiä vaivoja mitä annetaan ymmärtää. Viime vuosina pahimpien repeämien diagnosointien määrä on ollut myös nousussa.

Itse uskon vakaasti että nykyihminen on viimeisen sadan vuoden aikana kehittynyt niin nopeasti että evoluutio ei ole näin lyhyellä aikavälillä pysynyt perässä ihmisvauvojen koon kehityksen suhteen. Meitä ei vain ole suunniteltu synnyttämään näin isoja vauvoja. Itse halusin ja sain sektion. Tutustuin aiheeseen paljon raskausaikana ja muistaakseni ensisynnyttäjillä, joiden lapsi oli yli 4kg, oli jopa 8 % sulkijalihasvaurioita. Siis diagnosoituja, piileviä on yleensä moninkertainen määrä. Joskus aikoinaan (on jo vanha tutkimus) olikohan jopa että yli 20 % synnyttäjistä sai piileviä sulkijalihasvaurioita. Vuosien jälkeen hoitotulokset ovat myös melko huonoja.

Muistan kun oman äitini kanssa puhuimme synnytystavoista. Hän ei tiennytkään että sulkijalihas edes voi vaurioitua synnytyksessä ja hän kertoi että hänelle on varmasti jäänyt minun syntymästäni jonkinlainen vaiva. Itsekin synnyin imukuppiavusteisesti ja äitini menetti enemmän verta alatiesynnytyksessä kuin mitä minä sektiossa. Mutta ei häntäkään sen kummemmin hoidettu. Nykyajan onni on että tällaiset asiat sentään diagnosoidaan paremmin ja niihin saa parempaa hoitoa. Vaikka toki iso osa jää myös diagnosoimatta jos selviä vaurioita ei ole.

Vammoja ei viitsitä tarkistaa. Minulla esikoisesta huomaamatta jäänyt ulomman sulkijalihaksen vaurio joka aiheuttaa sen ettå pierua ei pysty pidättämään. Ei voinut enää tehdä mitään eikä jumppa auta hermovaurioon. Kiva yhdistelmä hoikka huomiteltu ulkonäkö ja pierun haju.

En ollut koskaan ennen edes kuullut tämmöisestå mahdollisuudesta ja esim neuvola on paikka jossa asioista vain hymistellään ja asioita salaillaan ja uskomattominta on synnytyksen ala-arvoinen jälkihoito kun edes syntyneitå vammoja ei viitsitä tuoreeltaan hoitaa.

Niin ja lapsi painoi 3kg.

Miten sinulla huomattiin vaurio? Eikö voi tehdä korjausleikkausta sulkijalihakseen? Tää on niin ikävää ettei sitä varmasti kukaan voi tajuta ennenku omalle kohdalle sattuu. Ja just se että näistä ei ole mitään tietoa ennen synnytystä että tulleen voi edes käydä ja sitten ei oireita oteta todesta ku niitä valitetaan neuvolassa, eikä osata tutkia asianmukaisesti... vaikuttaa koko loppuelämään, pahimmillaan erakoituu ja masentuu jos jää synnytyksestä vaivoja...

Siitå ettå pierut ei pysy. Jumppahan se kaiken ratkaisee lääkärien mukaan synnyttäneet on vaan niin laiskoja mutta kun tutkittiin niin lantionpohjan lihakset niin hyvässå kunnossa kuin synnyttåmättömillä. Säikeitå poikki ja mahdollisesta jälkikorjauksesta ei välttämättå hyötyä.

En ole suostunut jäämään sivuun elämästå. Haisen kun haisen mutta ikävältåhän se tuntuu kun ettå vaikka kuinka pinnistää ja puristaa niin ei tehoa.

Oikea asenne, elämä jatkuu.

Joo tuntuu että helposti ajatellaan niin että lantionpohjalihasten jumpalla kaikki vaivat paranee, mutta ei viitsitä tutkia kunnolla tai tarpeeksi ajoissa..

Oliko sulla uloimmassa vai sisemmässä sulkijassa vauriota? Ei kuitenkaan ulosteen karkailua ole?

Miten tämmöisten vaivojen kanssa pärjää työelämässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä ovat varmasti paljon yleisempiä vaivoja mitä annetaan ymmärtää. Viime vuosina pahimpien repeämien diagnosointien määrä on ollut myös nousussa.

Itse uskon vakaasti että nykyihminen on viimeisen sadan vuoden aikana kehittynyt niin nopeasti että evoluutio ei ole näin lyhyellä aikavälillä pysynyt perässä ihmisvauvojen koon kehityksen suhteen. Meitä ei vain ole suunniteltu synnyttämään näin isoja vauvoja. Itse halusin ja sain sektion. Tutustuin aiheeseen paljon raskausaikana ja muistaakseni ensisynnyttäjillä, joiden lapsi oli yli 4kg, oli jopa 8 % sulkijalihasvaurioita. Siis diagnosoituja, piileviä on yleensä moninkertainen määrä. Joskus aikoinaan (on jo vanha tutkimus) olikohan jopa että yli 20 % synnyttäjistä sai piileviä sulkijalihasvaurioita. Vuosien jälkeen hoitotulokset ovat myös melko huonoja.

Muistan kun oman äitini kanssa puhuimme synnytystavoista. Hän ei tiennytkään että sulkijalihas edes voi vaurioitua synnytyksessä ja hän kertoi että hänelle on varmasti jäänyt minun syntymästäni jonkinlainen vaiva. Itsekin synnyin imukuppiavusteisesti ja äitini menetti enemmän verta alatiesynnytyksessä kuin mitä minä sektiossa. Mutta ei häntäkään sen kummemmin hoidettu. Nykyajan onni on että tällaiset asiat sentään diagnosoidaan paremmin ja niihin saa parempaa hoitoa. Vaikka toki iso osa jää myös diagnosoimatta jos selviä vaurioita ei ole.

Vammoja ei viitsitä tarkistaa. Minulla esikoisesta huomaamatta jäänyt ulomman sulkijalihaksen vaurio joka aiheuttaa sen ettå pierua ei pysty pidättämään. Ei voinut enää tehdä mitään eikä jumppa auta hermovaurioon. Kiva yhdistelmä hoikka huomiteltu ulkonäkö ja pierun haju.

En ollut koskaan ennen edes kuullut tämmöisestå mahdollisuudesta ja esim neuvola on paikka jossa asioista vain hymistellään ja asioita salaillaan ja uskomattominta on synnytyksen ala-arvoinen jälkihoito kun edes syntyneitå vammoja ei viitsitä tuoreeltaan hoitaa.

Niin ja lapsi painoi 3kg.

Onko sinulla todettu hermovaurio?

Käy kakalla heti kun peräsuoleen tulee vähän ulostetta. Tätä ollu jo monta vuotta. Mulla siis piilevä kolmannen asteen repeämä. Olin 33 ainokaisessa alatiesynnytyksessä nyt vasta 41. Jumppaamassa oon käyny kahestikin, on tenslaite käytössä. Tosi raskasta on kyllä vuodesta toiseen kun pierut karkaa ruokakaupassa, ruokapöydässä, töissä. 

Ja siis hirvee vähättely lääkäreillä et ihan pieni nirhauma joo kyllä varmasti joo mutta kun vaikuttaa ihan jokaikiseen päivään. Ja ainakin osittaisen eläkkeen sais joo mutta kun se eläke on niin hirveen pieni ja toistaseks koen että töissä pystyy osittain käymään plus se tuo elämään vielä sisältöö ja teen 6-7 tuntista päivää. Sitä en sit tiiä et kun vaihdevuodet on ohi et onko sit työkykyä jäljellä. Mutta olin siis täysin terve ja työkykynen ennen ainokaista alatiesynnytystä. Sama kun edellisen kirjoittanut.

Vierailija kirjoitti:

Tuttua. Mulle tuli 3. Asteen repeämä joka hoidettiin PASKASTI... kirjaimellisesti, kakat tuli housuun muutaman kuukauden.

Tikkejä tuli sata mutta tikkaus tehtiin synnytyssalissa kun molemmat leikkaussalit oli varattuja. Törkeä virhe! Olis pitänyt leikata salissa ja kirurgin toimesta, nyt gyne synnytyslkäri ompeli tikit valveilla ja huonossa valissa/asennossa.

Kotiin laitettiin kakkavaipoissa ja sanottiin että heippa! Ei MITÄÄN jälkitarkastusta, kontrollia tai fysioterapiaa. Itse sit omalla rahalla kuntoutin pidätyskykyä takasin fysioterapiassa, makdoi useita tonneja.

Sen jälkeen uusi raskaus, synnytys meni ok. Nyt oon vielä viimeistä kertaa raskaana ja TÄN JÄLKEEN vaadin kyllä nyt tutkimukset ja apua.

Edelleen pierut karkaa, ripulitaudissa kaikki tulee housuun (löysää ulostetta vaurioitunut sfinkteri ei pidättele!) ja jatkuvasti on kakkahädän tunne ja pidättelyn tarve.

Nämä on todella huonosti diagnosoituja ja hoidett

Minkä taivaan tähden pusket lapsia maailmaan vaikka alakerta paskana? Itse aiheutettua kärsimystä.

Vanha keskustelu, mutta löytyykö kokemuksia myöhäiskorjauksesta vuosien kuluttua? Minulla huomattiin tämä vasta 3.synnytyksessä, onneksi synnytys meni ilman vauriota vaikka riskit olivat suuret enkä tiennyt, että minulla oli tämä vaurio! Korjausleikkaus tulisi siis vasta nyt tehtäväksi, yli 3 vuotta vaurion ilmenemisestä.

Siskollani, ei ole vieläkään toipunut 3 kuukauden jälkeen. 

Ei ole toipunut leikkauksesta huolimatta vai? Itselläni konsultaatio tulossa ja toinen puoli sulkijalihaksesta toimii, toinen siitä on poikki. Sisäisestä sulkijalihaksesta en tiedä, siitä ei puhuttu mitään. Ulkoinen sulkijalihas on vaurioitunut ainakin. Harmittaa, että tällaisia ei ajoissa huomattu.