Lue keskustelun säännöt.
Kolmas lapsi on virhe monessa perheessä
19.03.2013 |
Se on niin muodikasta nykyään hankkia kolme lasta kun "muillakin on" ja erityisesti, jos kaksi ekaa on samaa sukupuolta keskenään. Ja sitten monesti näkee, että sen perheen resurssit eivät oikeasti olisi kestäneet sitä kolmatta lasta. Enkä nyt puhu vain vauva-ajasta, vaikka sekin on rankkaa, joku juuri tilitti että ei ehdi ja jaksa huomioida kahta vanhempaa lasta, kun vauva valvottaa ja huutaa, sekö on koko perheen ja erityisesti niiden isojen lasten etu?? Vaan todella todella moni, joka ns. ruuhkavuosissa valittaa ettei jaksa, niin kas vain, jossain lauseessa tulee että kolme lasta. Siis vaikka olisivat jo kouluikäisiä. Rahat loppu ja kaikki aika menee harrastuskuskauksiin, läksyihin jne niin ettei äiti ehdi itsestään huolehtia ollenkaan. Miettikää oikeasti ennen kuin hankitte sen kolmannen, hyppäys on iso kahdesta kolmeen. On harha kuvitella, että se kolmas menee siinä missä kaksikin, ei se ikinä mene.
Sanomattakin selvää, että meille ei sitä kolmatta koskaan tule.
Kommentit (52)
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 07:27"]
Ihan perusmatikkaahan on se, että joka kerta kun perheeseen syntyy uusi lapsi, se on pois edellisiltä. Isommille jää vähemmän aikaa, aluksi jopa huomattavasti, kun äiti on kiinni vauvan hoidossa, imetyksessä jne. Isommille jää myös vähemmän rahaa heihin käytettäväksi, vaikka kuinka talouden olisi suunnitellut riittämään. Ehkä perhe on niin varakas, ettei yhden lisälapsen tulo keikauta taloutta mihinkään, mutta useimmissa lapsiperheissä näin ei ole, ja joissakin perheissä ajan ja rahan puutteen vuoksi saattavat isommat joutua luopumaan harrastuksistaan.
Jokainen vanhempi miettii omat voimavaransa ja perheensä voimavarat niin, että lopputulos tyydyttää heitä. Lasten kokemukset sitten ovatkin toinen juttu. Joku on luonteeltaan sopeutuvainen ja joustava eikä kärsi vanhempien huomion puutteesta vaan osaa ottaa paikkansa apurina tai vastaavana. Toinen taas kokee hylkäämisen tunteita jopa tilanteissa, joissa niitä voi kokea äärimmåisen vähän. En näe tähän mitään eroa sen kanssa, tekeekö toisen lapsen vain kolmannen lapsen. Samalla tavalla sen isomman lapsen resursseja kavennetaan.
Lisälapsien hankkimista voidaan perustella monella tavalla. Halutaan tarjta lapsille leikkikaverin, läheisen ja pysyvän ihimssuhteen, sisarukset ovat rikkaus jne. Jotkut tosin eivät vain hallitse arkeaan ja lapsia putkahtelee "vahingossa".
Itse koen vaikeaksi ymmärtää millään perusteella sitä neljännen lapsen jälkeen hankittuja lapsia. Ymmärrän, että halutaan lapselle sisaruksia, leikkikavereita ja ison perheen. Mutta neljännen lapsen jälkeen nuo kaikki ovat toteutuneet ja sen jälkeen mennään "ahneudella". Mikään ei riitä, täytyy toteuttaa jotain kunnianhimoista haavetta, jolla täytetään oman elämän aukkoja ilman onnistumista. Tuossa vaiheessa ei ole enää selkeää syytä vaan puhutaan isommasta rakkaudesta ja tarpeesta saada lapsia mutta mitään konkreettista syytä ei enää ole tarjolla. Tiivistäen se syy on "minä haluan", kun aiemmin voidaan sentään puhua lapsirakkaudesta ja sisaruksille leikkitovereista.
Jokainen perhe tekee omat päätöksensä, eniten on isommilta lapsilta pois, mitä enemmän niitä lapsia tulee, ja neljännen jälkeen se on jo iso karhunpalvelus muille lapsille.
[/quote]
Hyvin sanottu tämäkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille 2 ekaa lasta syntyvät , kun vielä miehen kanssa opiskelimme. Ei ollut mahdollisuutta hoitovapaalle jäämiseen vaan piti saada opinnot valmiiksi. Eli tuolloin olimme 23 - 26-vuotiaita. Jotenkin nuorena jaksoi todella hyvin, vauva ja taapero olivat ihania ja sitä ei miettinyt kauheasti muuta kuin sitä hetkeä mitä eli. Sitten valmistuttiin ja saatiin työpaikat, hommattiin oma asunto ja lapset menivät kouluun.
Meille kummallekin vanhemmalle tuli vahvasti sellainen olo, että yksi lapsi olisi vielä kiva. Olin 33v kun kuopus syntyi, isommat lapset siis jo 10-ja 8-vuotiaat. Nyt minulla oli mahdollisuus pätää 3 vuoden hoitovapaa ja sain siinä samalla olla kotona kun isosisarukset tulivat koulusta. Kuopus on nyt 5v ja todellakaan ei ollut mikään virhe. Tosiasiassa meillä perheenä olisi ollut resurssia ottaa vastaan vielä se neljäskin , mutta koska mies on sairastellut, päädyimme siihen että nämä lapset riittävät meille.
Hienoa lukea näitä juttuja joissa yhden tai kahden lapsen vanhemmat ovat niin kovasti tietävinään mitä on kun lapsia on 3 tai enemmän.
Oikeastihan kyse on vain näistä "tietäjistä" joilla ei ole hajuakaan siitä mitä se oikeasti on. Heille on rankkaa olla vanhempi jo sille yhdelle tai kahdelle lapselle ja sitten yritetään omaa kurjuuttaan vähätellä sillä,että varmasti niilla muilla joilla on enemmän lapsia on vielä kurjempaa.
Meillä 3 lapsi ei muuttanut elämää oikeastaan ollenkaan. Matkustellaan,lapset harrastaa ja jokaisella on omat huoneetkin ja ihan kaupungissa asutaan.
Ensimmäisellä ja toisella lapsella ikäeroa 1v4kk ja alussa oli "rankkaa" kun toisella oli kolikki,mutta sekin meni aikanaan ohi. Kolmosen vauva aika taas oli kaikkea muuta kuin rankaa.Nautin siitä kun sain hoitaa vauvaa ja isompia sisaruksia kotona. Otin kaiken niistä hetkistä irti.
Nyt isommat on jo koulussa ja pieninkin jo eskari-ikäinen ja meillä on ainakin käynyt niin että mitä isommaksi lapset kasvavat sitä helpommaksi tämä vain käy koko ajan.
Ei tarvii enää pukea,riisua,syöttää,vahtia kuin haukka koko ajan jne..
Sekä mieheni että minä tulemme kolmelapsisista perheistä ja sattumaa tai ei, molemmissa perheissä sen kolmannen lapsen harrastuksiin, menoihin, kaverisuhteisiin yms. on panostettu selvästi vähemmän kuin kahteen ensimmäiseen. Koemme että molemmissa perheissä se kasvatustyö jäi kolmannen kohdalla teini-iässä jotenkin kesken. Vanhemmilta jotenkin loppui into ja jaksaminen kesken. Olemme tästä paljon puhuneet keskenämme.
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 08:01"]
Sekä mieheni että minä tulemme kolmelapsisista perheistä ja sattumaa tai ei, molemmissa perheissä sen kolmannen lapsen harrastuksiin, menoihin, kaverisuhteisiin yms. on panostettu selvästi vähemmän kuin kahteen ensimmäiseen. Koemme että molemmissa perheissä se kasvatustyö jäi kolmannen kohdalla teini-iässä jotenkin kesken. Vanhemmilta jotenkin loppui into ja jaksaminen kesken. Olemme tästä paljon puhuneet keskenämme.
[/quote]
Meillä kokemus taas tasan päinvastoin. Sekä miehellä että minulla on iltatähtisisarus, joka on saanut kaiken ja vähän enemmänkin. Oma lapsuuteni oli köyhä, vaatteet kirppareilta aikakaudella, jolloin se oli osoitus köyhyydestä. Ei harrastuksia, ei matkoja (telttailua), ei kuskausta mihinkään vaan kaverisuhteet hoidettiin polkupyörän avulla. Sisarukseni on saanut erittäin kalliita harrastuksia, saanut valita niistä ne jotka ovat kiinnostaneet ja vielä nyt nuorena aikuisena saa vanhemmiltamme isoa sponssausta esim. lasketteluun. On ollut kesät kielikursseilla, vuoden vaihto-oppilaana, matkustanut vanhempiemme kanssa kaikilla mantereilla jne. Toisaalta me sisarukset olemme joutuneet ottamaan häntä omien perheidemme matkoille mukaan, kun kuulemma vanhusten kanssa on tylsää matkustaa ja tarvitsee aikaa ja huomiota isoilta sisaruksitaan. Tuntuu,että tämä lapsi on koko ajan saamapuolella, en koe koskaan saaneeni hänestä itselleni mitään, kun aina on räikeästi määrätty huoltamaan, auttamaan ja antamaan omastaan. Matkoilla hänellä on mukana oma lompakko, josta maksaa ns omat kulut eli omat shoppailut ja sitä käyttörahaa on ollut aina enemmän kuin koko meidän perheellämme yhteensä.
Miehen iltatähtisisaruksella vähän samantyyppistä - tosin hän on perheen ainoa tyttö, joten tyttöjuttuihin panostus on ollut vähän luonnollistakin. Ehkä vielä nolompaa on se, kun miehen sisko on saanut esim. ratsastustunnit,niin sitten on tultu miehen eteen ja ojennettu kirjekuori, jossa on samanverran rahaa. Mitä kummaa se mies nyt aikuisena ja palkansaajana tekee tuolla rahalla? Lapsuus oli ankeaa eikä sitä voi korvata nyt aikuisena eikä ainakaan sillä, että annetaan kirjekuoressa rahaa kun sisarus saa jotain mukavaa. Mieluummin vaikka antaisivat joululahjaksi koko suvulle matkan etelään tai kylpylään, jolloin voisimme kaikki nauttia niistä ylimääräisistä rahoista, mitä vanhemmilla nyt on taskunpohjalla. Tavallaan se kirjekuori viestii, että rahalla voidaan pyyhkiä pois ankeat lapsuusmuistot,kun mielestäni sen sijaan tärkeää olisi nyt jakaa sitä aikaa ja nähdä vähän vaivaa siihen ilahduttamiseen. Ei se pikkusiskokaan saa kirjekuorta joten miksi isoveljen pitäisi.
Lapsen asema monilapsisessa perheessä on jotain ihan toista kuin vanhempien vakuuttelut unelmaperheestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä toivon kolmatta. Mutta mulla on hormonikierukka, jota en oo ottamassa pois. Järjellä ymmärrän, ettei 3 lapsi kannata nyt, mutta silti osa musta toivoo, että kierukka pettäis :D
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 09:32"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 08:01"]
Sekä mieheni että minä tulemme kolmelapsisista perheistä ja sattumaa tai ei, molemmissa perheissä sen kolmannen lapsen harrastuksiin, menoihin, kaverisuhteisiin yms. on panostettu selvästi vähemmän kuin kahteen ensimmäiseen. Koemme että molemmissa perheissä se kasvatustyö jäi kolmannen kohdalla teini-iässä jotenkin kesken. Vanhemmilta jotenkin loppui into ja jaksaminen kesken. Olemme tästä paljon puhuneet keskenämme.
[/quote]
Meillä kokemus taas tasan päinvastoin. Sekä miehellä että minulla on iltatähtisisarus, joka on saanut kaiken ja vähän enemmänkin. Oma lapsuuteni oli köyhä, vaatteet kirppareilta aikakaudella, jolloin se oli osoitus köyhyydestä. Ei harrastuksia, ei matkoja (telttailua), ei kuskausta mihinkään vaan kaverisuhteet hoidettiin polkupyörän avulla. Sisarukseni on saanut erittäin kalliita harrastuksia, saanut valita niistä ne jotka ovat kiinnostaneet ja vielä nyt nuorena aikuisena saa vanhemmiltamme isoa sponssausta esim. lasketteluun. On ollut kesät kielikursseilla, vuoden vaihto-oppilaana, matkustanut vanhempiemme kanssa kaikilla mantereilla jne. Toisaalta me sisarukset olemme joutuneet ottamaan häntä omien perheidemme matkoille mukaan, kun kuulemma vanhusten kanssa on tylsää matkustaa ja tarvitsee aikaa ja huomiota isoilta sisaruksitaan. Tuntuu,että tämä lapsi on koko ajan saamapuolella, en koe koskaan saaneeni hänestä itselleni mitään, kun aina on räikeästi määrätty huoltamaan, auttamaan ja antamaan omastaan. Matkoilla hänellä on mukana oma lompakko, josta maksaa ns omat kulut eli omat shoppailut ja sitä käyttörahaa on ollut aina enemmän kuin koko meidän perheellämme yhteensä.
Miehen iltatähtisisaruksella vähän samantyyppistä - tosin hän on perheen ainoa tyttö, joten tyttöjuttuihin panostus on ollut vähän luonnollistakin. Ehkä vielä nolompaa on se, kun miehen sisko on saanut esim. ratsastustunnit,niin sitten on tultu miehen eteen ja ojennettu kirjekuori, jossa on samanverran rahaa. Mitä kummaa se mies nyt aikuisena ja palkansaajana tekee tuolla rahalla? Lapsuus oli ankeaa eikä sitä voi korvata nyt aikuisena eikä ainakaan sillä, että annetaan kirjekuoressa rahaa kun sisarus saa jotain mukavaa. Mieluummin vaikka antaisivat joululahjaksi koko suvulle matkan etelään tai kylpylään, jolloin voisimme kaikki nauttia niistä ylimääräisistä rahoista, mitä vanhemmilla nyt on taskunpohjalla. Tavallaan se kirjekuori viestii, että rahalla voidaan pyyhkiä pois ankeat lapsuusmuistot,kun mielestäni sen sijaan tärkeää olisi nyt jakaa sitä aikaa ja nähdä vähän vaivaa siihen ilahduttamiseen. Ei se pikkusiskokaan saa kirjekuorta joten miksi isoveljen pitäisi.
Lapsen asema monilapsisessa perheessä on jotain ihan toista kuin vanhempien vakuuttelut unelmaperheestä.
[/quote]
Mä en ymmärrä sua? Jos miehesi vanhemmilla ei ollut aikoinaan rahaa, niin miten se kirjekuoressa tullut raha on nyt aikuisena hirveä asia? Jotenkin kuulostat kiittämättömältä nirppanokalta, joka on jäänyt kiinni lapsuuden "vääryyksiin" ja kateuteen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 08:27"]
Me tulimme vaimon kanssa keskustellessamme siihen tulokseen, että jokaisella äidillä ja isällä pitäisi olla vähintään kolme lasta. Vasta kolmannen lapsen saadessamme pystyimme kunnolla nauttimaan sekä odotuksesta että vauva-ajasta. Kahden vanhemman lapsen kohdalla oli vielä niin paljon kaikkea uutta, että suurin osa ajasta meni opetteluun. Kolmas lapsi sai varmasti vauva-aikana enemmän aikaa vanhemmiltaan, kun perushommat olivat jo niin hyvin hallussa.
[/quote]
Tuloksenne ei ole yleisesti pätevä. Ei ole yhtä oikeaa toimintatapaa asiassa.
Kukaan ei kommentoinut kolmannen (tai yleensä) lasten vaikutusta urakehitykseen. Ehkä teillä kaikilla onnellisilla oli vakituiset työpaikat jo parikymppisinä. Tiedän useita perheitä, joissa lasten hankkiminen nuorena on torpannut uran tai työpaikan saannin, koska esim, valmistuminen on lykkääntynyt tai kokonaan jäänyt tekemättä tai työmatkat eivät sovi, koska puoliso ei pärjää lasten kanssa yksin. Jos saa korvakierteisen lapsen joka saiarstaa 3-4 ensimmäistä elinvuottaan jatkuvasti niin ei-supervanhemman valmistuminen saattaa unohtua ja se kostautuu myöhemmin pätkätyölaiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 08:28"]
NIin tottakai tänne nyt ryntää kaikki kymmenen lapsen vanhemmat puolustelemaan.
[/quote]
Samaa huomasin. Asiasta ei voi keskustella asiallisesti, kun kaikilla on kaikki niin unelmaa.
No minä neljän lapsen äitinä vähän komppaan ap.ta. Hyppäys kahdesta kolmeen oli todellakin iso. Muistan, kuinka oli huono omatunto, kun ei jäänyt aikaa kahdelle isommalle. Kolmen kanssa ei kädet riittäneet samalla tavalla. Auto piti vaihtaa isompaan ja kulut pompsahtivat muutenkin.
No sattuneista syistä tupsahti neljäskin ja ero ei enää ollut niin iso. Mutta huono omatunto jatkui silti, koska aikaa yksilöllisesti ei ollut kaikille.
Sitäkin suren, että rahaa ei riitä annettavaksi tarpeeksi lapsille. Nyt jokainen hyvätuloinen mamma huutaa, että meillä ainakin on rahaa ja meillä riittää kymmenen ulkomaanmatkaa vuodessa ja on ihan pikkubussi ja 300 neliön talo ja ei tee tiukkaa. Meillä tekee, koska mies joutui työttömäksi ja on nyt uudelleenkoulutuksessa, mutta laman vuoksi ei uuden työpaikan saanti ole helppoa.
Nyt kun lapset ovat tässä, ei tulisi mieleenkään ketään listiä pois siksi, että olisi pienempi perhe. Mutta seuraan myös sivusta kolmen lapsen perhettä, missä talous ja parisuhdekin romahti kolmannen lapsen myötä. Eteen voi tulla asioita, joita ei osaa ajatella etukäteen. Siksi asiasta pitäisi voida keskustella asiallisesti.
En minäkään ikinä suostu kolmanteen juuri noista syistä, joita mies ei tajua.
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 07:47"]
Olen kuullut sellaisen ajatuksen, että monella "vielä sen kolmannen" tehneellä on ollut ehkä virheellisesti visio pienestä perheestä, vaikka todellisuudessa se kolmas (saati neljäs) vaatisi jo suurperheellisen mentaliteetin. Jos "suurperhe" elämän tyylinä sopii, ei se kolmas varmastikaan tuota sen kummempia ongelmia. Mutta jos niiden kolmen lapsen kanssa haluaa elää kuin pienperhe (ehkä kaupunkiasumista, matkustelua, harrastuksia yms.), niin kyllähän aika monella tulee niin jaksamis-, aika- kuin taloudelliset resurssit vastaan. Itse haaveilen kolmannesta, mutta ymmärrän ettei resurssit (ainakaan vielä) siihen riitä. Jo kaksi näin vaativaa työtä tekee sitä mahdottoman ajatuksen. Mutta kukin tyylillään.
[/quote]
Tämä on hyvin sanottu!