Miten te koiraihmiset jaksatte niitten koirienne kanssa?

Minulla on ollut koira 8 vuotta. Koira on rakas, mutta kyllä se tuottaa paljon oman tunnon tuskia välillä, kun joutuu oleman pitkää päivää töissä ja toinen on yksin kotona. Onneksi minulla on myös eläkeläisiä tuttuja, joilla on aikaa koiralle päivisin ja saan heiltä apua.

Hoidan koirani hyvin, mutta en usko enää ottavani koiraa hänen jälkeensä. Vielä meillä on toivottavasti monta yhteistä vuotta jäljellä. Hoitokoiran voin ottaa, mutta omaa en ota. Koirasta luopuminen tulee olemaan tuskaa, enkä halua kokea sitä surua.

Asun yksin "maalla" ok-talossa ja mun ainoa seura viikolla on mun koira. Se toimii myos mun vahtikoirana ja turvana, jos joskus iltaisin kaiken pimeyden keskella pelottaa.

Lenkitan sita aamulla puoli tuntia, se menee sohvalle torkkumaan kun lahden toihin. Kun tulen toista, ruokin sen toisen kerran ja taas puolen tunnin lenkki. Ja viela iltapissat ennen nukkumaanmenoa - salille ei ole tarvetta (mulla on myos soutulaite ja nyrkkeilysakki kotona, joita myos kaytan.) 

Jos puuhailen jotain kotona, koira tulee "auttamaan". Jos on surullinen olo, koira tulee syliin ja nuolee katta. (Kiva kun tulee syliin, painaa 60 kg :D) Se on mun paras kaveri, mun sydansurujen kuuntelija ja mun uskollisin ystava. Oikeasti maailman paras koira, sydanta kourii kun ajattelenkin etta sille on joskus sanottava hyvastit (on jo kohta 9-vuotias).

Jos mulla on jotain menoja, joko mun aiti tai mun miesystava hoitaa sita. Tulevat mun kotiin olemaan sen kanssa. Ei siihen mitaan legioonaa tarvi, kaksi eri lahdetta vaan etta toinen paasee jos toisella on menoja. 

Me hankittiin ensin kolme lasta ja sitten koira - siinä kohtaa koira tuntui oikein helppohoitoiselle! Se sentään nukkuu alusta saakka yön läpi, syö itse ja voi jättää tarvittaessa kotiin yksin muutamaksi tunniksi. Arkiaamuisin en lenkitä koiraa vaan päästän sen omakotitalon pihalle vessaan ja juoksentelemaan. Illalla sitten tehdäön 1-1,5 tunnin lenkki. Viikonloppuna tehdään pitkiä lenkkejä.

Luulen, että tässä on sama kuin lapsissa. Kun oma lapsi on kotona se on huolettomampaa kuin että lapsen kaverikin on käymässä. Silloin on vastuussa myös vieraasta lapsesta. Puhumattakaan, jos lapsen kaveri olisi meillä ja oma lapseni ei olisi kotona.

Minä en oikein jaksa ihmisiä, mutta ajattelen joka päivä että tuo koira on mulle kuin taivaasta pudonnut. Keneltäkään muulta ei tule saamaan yhtä pyyteetöntä rakkautta. Ja itsekin tulee enemmän mietittyä miten sitä ikinä olisi energiaa lapsien hoitamiseen, en ole varma olisiko minusta siihen.

Olen muutamana viikonloppuna testannut, kuinka pitkää koiramme pärjää ilman ulkoilutusta. Eli illalla on klo 20 jälkeen käyty lenkillä, ja seuraavana aamuna olen klo 7 nurkilla noussut ylös, ja touhunnut kotona kaikkea, ja samalla tarkkaillut koiraa, milloin se haluaisi mennä ulos. Klo 10 jälkeen meni itsellä jo hermo, ja kysyin haluaisiko se lähteä ulos. Eipä ollut vielä mikään pakottava tarve, mutta lähti kuitenkin. Eli ei se noiden testien perusteella vielä 12 tunnissa räjähdä kusihätäänsä.

Mutta jokainen tietenkin omalla tavallaan. Jotkut elää 24/7 ulkona, ja toiset käväiseen kerran pari vuorokaudessa lyhyen lenkin.

Koiraihmisen puolisona voin sanoa että puolisoni pärjää hyvin mutta itse olen välillä lopen uupunut sekä suorastaan täynnä kiukkua. En olisi halunnut koiraa meille mutta näin ollaan nyt vuosia jo menty, koiraihmisten elämää. Kiristän hampaita hermojeni kanssa yhtäaikaa ja välillä mietin jopa eroa puolisosta koska hän pakottaa minut tällaiseen elämään jota en halua. En haluaisi käydä lenkillä monta kertaa päivässä, en tykkää koirankarvoista, en tykkää siitä että en ole niin vapaa menemään ja tulemaan koska kaikessa täytyy huomioida koira. Ja vihaan koirankakkoja tien varsilla yli kaiken. Itse kerään oman koiran kakat aina pussiin ja kiikutan lähimpään roskikseen. Enkä ymmärrä yhtäkään koiraihmistä jotka suorastaan palvoo nelijalkaisia karvaturrejaan ja ovat niin besserwissereitä kuin olla ja saattaa.

Kohtelen koiraa kuitenkin hyvin ja osallistun koiran elämän eri kiemuroihin ja hoitoon, välillä jopa enemmän kuin puolisoni. Mutta pahimmillaan v * t u t t a a ihan suunnattomasti, sille ei voi mitään.

Olen ehdottomasti enemmän kissa- kuin koiraihminen. Silti mulla on koirakin kissojen lisäksi. Viimeisen 23 vuoden aikana mulla on ollut vain 2 vuotta, jolloin ei ole ollut koiraa. Sen kahden vuoden aikana lihoin 18 kg. Nyt mulla on taas 5 vuoden ajan ollut koira ja 11 kg painostani on kadonnut ihan itsestään. Enkä siis ole edes laihduttanut. Mua ei saisi kirveelläkään ulos räntäsateeseen tai kovaan pakkaseen, jos ei olisi pakko. Tai hellepäivänä lenkille. Eikä varsinkaan kolmea kertaa päivässä. Joka ainoa päivä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Satoi tai paistoi. Koiran kanssa on PAKKO. Jonkun elämään kuuluu säännöllinen kuntosalilla tms käynti, mun elämääni säännöllinen koiran kanssa lenkkeily. 

Mun kaltaiselleni mukavuudenhaluiselle ja liikunnan suhteen laiskalle ihmiselle koira on ainoa tapa, jolla pakotan itseni liikkumaan. Koirani on mulle eräänlainen kuntosalikortti. Sillä erotuksella, että kuntosalikorttia ei ole pakko käyttää, jos laiskottaa. Koira on pakko viedä lenkille, vaikka miten laiskottaisi. 

Mulla on lähipiirissä koiralleni hoitajia ja vastaavasti hoidan tarvittaessa muiden koiria. Ulkomaanmatkat, työmatkat tms ei ole mikään ongelma, koska saan koiralleni aina tutun ja luotettavan hoitajan. Lähipiirissäni on kaksikin nuortaparia sekä yksi piakkoin eläkkeelle jäävä, joilla on kova koirakuume, mutta ei vielä mahdollisuutta hankkia omaa koiraa. Olen myös tehnyt jo vuosia etätöitä kotona, joten jos olen sopinut jotain menoa heti työpäivän päätteeksi, käytän koiran ulkona lounastauolla tai aloitan työpäiväni hyvin aikaisin aamulla ja vastaavasti lopetan aikaisemmin iltapäivällä. Koira ei ole koskaan estänyt mua tekemästä mitään, mitä haluan tehdä. Paitsi makaamasta koko viikonloppua suklaata mussuttaen olohuoneen sohvalla. 

Hmm. Mulla on 2 koiraa ja olen sinkku. En minä ennen koirien hankkimistakaan missään käynyt työpäivän jälkeen, joten ei ole tarvinnut siitä tinkiä. Ja kyllä voin käydä työmatkalla kaupassa ihan normaalisti, ei se koirien yksinolo siitä juurikaan pitene kun vain ruokaostokset tekee eikä vaeltele jossain ostoskeskuksessa.

Eli kai se on siitä kiinni millainen elämäntyyli on muuten. Minä olen elänyt lapsettomana ja koirattomanakin "päiväni murmelina" tyyppistä elämää ja ollut siihen tyytyväinen. Tykkään rutiineista enkä kaipaa kodin ulkopuolista elämää juurikaan. Koirien kanssa ulkoilu ja harrastaminen (agility) on minulla parasta vastapainoa työlle. Tällaiselle ihmiselle koiranpito sopii hyvin. 

Itse rakastan koiria ja niiden kanssa harrastamista niin ei se todellakaan tunnu raskaalta.

Aamuisin varaan 2 tuntia koirien lenkitykseen, yleensä otan uroskoiran ensin ja teemme n. 45 minuutin juoksulenkin ja sen perään 45 minuuttia kahden narttukoiran kanssa kävellen. Kaikki samaa rotua, mutta uros niin paljon energisempi että parempi tehdä 2 lenkkiä erikseen.

Vettä koirilla on koko ajan tarjolla eikä uuden veden vaihtamiseen mene kuin 30sek. Ja aamulenkkien aikana muu perhe nukkuu/ valmistautuu töihin, joten ei ole perheen ajasta pois. Koirat ovat pääsääntöisesti minun vastuulla.

Päivällä se joka tulee ensimmäisenä kotiin niin päästää koirat pihalle (2000 neliön aidattu omakotitalon piha), niin koirat saavat siinä olla vapaana.

Noin kello 18 koirat ruokitaan, ja klo 20-22 välillä käydään niiden kanssa tekemässä vielä iltalenkit. Yleensä menen iltalenkille uroksen ja toisen nartuista kanssa, ja toinen nartuista käy toisen perheemme aikuisen kanssa iltalenkillä (koska on häneen kiintynyt perheessämme).

Viikonloppuisin sitten tehdään enemmän, touhutaan kaikki pihalla koirien kanssa, käydään näyttelyissä, koirakursseilla tai uimassa, mennään pitkälle päivälenkillä tai koirapuistoon. Meillä toki kun on 3 isoa koiraa niin heillä on toisistaan seuraa ja riehuvat joka päivä keskenään pihallamme.

Onnellisilta nuo meidän koirat vaikuttavat ja innoissaan aina lähdössä kaikkialle minne ikinä menemmekin, kaikki rakastavat aivan hulluna autokyytejä. Ja änkeävät aina sisällä rapsutettavaksi tai sohvalle viereen makoilemaan ja nukkuvat yöt makkarissamme lattialla.

Maalla kun asuttiin niin silloin kävin yhden aamulenkin kaikkien kanssa yhdessä ja siitä sitten päiväksi 1(-2) koiraa tuli sisälle taloon ja uroskoira sekä toisinaan myös toinen nartuista jäivät koiratarhaan päiväksi.

Töiden jälkeen päästin kaikki vapaaksi maalla, nartut aina pysyivät pihapiirissä näköetäisyydellä ja uros paineli pitkin metsiä ja ojia omia menojaan. Hehtaareita oli 17, joten tilaa riitti, oli aina 1-4 tuntia omilla menoillaan kunnes palasi pihaan.

Ruoka-aika maalla oli sitten klo 18-20 välillä, ja yöt nukkuivat periaatteessa sisällä. Toki uroskoira toisinaan öisin avasi ulko-oven ja lähti omalle lenkilleen kunnes palasi n. klo 05 aikaan ikkunamme alle haukahtelemaan ja pyytämään pääsyä sisälle (ovi kun meni usein tuulen vuoksi kiinni eikä ulkoapäin niin helppo koiran itse suulla sitä ollut avata).

Ja samanlailla maallakin sitten viikonloppuisin touhuttiin koirien kanssa enemmän erilaisia juttuja.

Koirat ovat ehdottomasti harrastus, joka kuluttaa sekä aikaa että rahaa, mutta antaa myös niin paljon että en ole ikinä kokenut sitä raskaaksi. Muita harrastuksia ei itselläni ole ja esim näyttelyreissut ovat mukava koko perheen harrastus johon moni mielellään osallistuu.

Joskus ärsyttää kun ei voi jäädä suoraan töistä kaupungille tai harrastuksiin. Tämäkin hoituisi jos olisi aviomies joka kusettaisi koiran. Välillä on huono omatunto mutta mistäpä ei olisi.. Pikku poissaolot tyyliin yli kymmenen tuntia-päivä, pari ovat rasittavia hoitopaikan takia. En omista autoa. Muuten olio on melko vaivaton ja tuleepa lähdettyä ulos ja olen myös tutustunut ihmisiin koiran kautta. Minulla ei ole lapsia mutta en viitsisi lähteä joidenkin harrastamaan "mutta entäs lapset sitten"-vertailuun. Eri asia.

Ennen minulla oli koira ja kaksi kissaa, nyt enää kaksi kissaa. Kyllähän elämä on monella tavalla helpompaa näin, enkä enää koiraa hanki.

Tunnen henkilön, joka hoitaa ex-seurustelukumppaninsa ja tämän nykyisen perheen koiria harva se viikonloppu ja välillä viikkoja kerrallaan, kun tämä lapsiperhe matkustaa rantalomille. Tätä on jatkunut nyt kymmenisen vuotta. En edes tiedä, montako koiria on - joukossa on exän hankkimia, hänen puolisonsa hankkimia ja tämän pariskunnan yhdessä hankkimia koiria.

Koiraihminen vai kynnysmatto - en voi käsittää. Tosin en niin perusta koirista yleensäkään.

Kasvatan koiria ja elämä pyörinyt lähinnä niiden ympärillä. Muut työt sitten kärsii siinä sivussa. Esim. Synnytysten aikaan olen aina kotona 24/7. Mutta en ehkä suosittelisi 8-16 yksineläjälle jolla on muutakin elämää. Perheille sopii hyvin kun on useampi hoitaja. Yksinäisille vanhuksille ja sohvaperunoille oivallinen liikuttava.

Kyllähän koira sitoo ja pennut/nuoret enemmän kuin vanhemmat koirat. Mutta kyse on elämäntavasta. Koirat tuo minulle niin paljon iloa, seuraa ja harrasteita, että en vaihtaisi niitä vapaaseen salilla käymiseen, ylitöihin tai vilkkaampaan seuraelämään. Oikeasti mun tuttavilla ei ole sen enempää vapaata kuin minullakaan, koska perheet sitovat paljon, niin istuisin sitten vaan illat yksinään ilman lemmikkejä. Aina voisi koittaa hankkia uusia kavereita, mutta kaikki tietää miten helppoa se taas on. Matkoille lähteminen vaatii aina järjestelyä hoitopaikkojen suhteen, mutta suunnittelen elämääni muutenkin, niin en koe sitä ongelmana.