Jos britit äänestävät että ilman sopimusta ei voi erota ja EU ei anna lisäaikaa niin peruuntuuko koko brexit sillä
Kommentit (189)
Jos britit pysyisivät EU:ssa tämän sekoilun jälkeen, olisi vain ajan kysymys milloin olisivat uudestaan eroamassa. On EU:lle toki ikävä menettää iso jäsenvaltio porukasta, mutta ei ole ok sekään että yksi maa roikuttaa koko unionia valtavassa epävarmuudessa vuosikaudet, aiheuttaa lisäkustannuksia ja pilaa poliittisen yhteistyön. Onneksi briteillä on sentään punta johon tämä sekoilu on kohdistunut, jos olisi euro niin se heittelisi joka päivä laidasta laitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
EU:sta eroaminen näyttää olevan täysi mahdottomuus. Ainoa keino päästä eroon lienee se, että muut maat erottavat yksissä tuumin.
Britit voivat lähteä koska tahansa. Maksavat laskunsa ja lähtevät ilman sopimusta. Kukaan ei estä. Toki sillä menettelyllä on seurauksena varsinkin briteille.
Niinpä, kosto elää, voisi olla tähän hyvä kaneetti eu:n taholta.
meinaat että EU:n pitäisi jättää briteille EU-maan asema vaikka eroavat? Mikäs logiikka siinä on? Ero on ero. EU on ollut linjassaan alusta asti hyvin selkeä ja systemaattinen ja lisäaikaakin todennäköisesti antavat, tosin tuskin britit siinäkään ajassa mitään ratkaisua keksivät.
Meinaatko että rangastukseksi erotamme suvereenisti britit muusta euroopasta vaikka he eurooppaa kuitenkin ovat? Miksi? Eu on se joka ei neuvottele britit sitä yrittävät vielä.
Vierailija kirjoitti:
Jos et ole meidän puolellamme erotamme sinut euroopasta.
eikös ne ihan itse ole halunneet erota?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eu on prätkäjengi joka sanelee exjengiläisten kohtalon.
Ei vaan jengi ei enää vastaa eikä pidä eronneen jäsenen puolta. Exjäsen on yksin omillaan.
Ei vaan prätkäjengi joka kostaa eron. Ei britit ole omillaan vaan eu ei neuvottele ehdoista heidän kanssaan vaan sanelee ne. Eli kuten prätkäjengikään ei neuvottele annetaanko turpaan tai pahimman kautta opetus jos lähtee, niin ihan samoin eu ei suostu nevotteluihin, vaan kostaa eroa ja sanelee näitä ehtoja joilla ero heistä tulee tapahtua. Ei se kaunistelemalla ja väittämällä brittien omaksi viaksi, muuksi muutu. Se on mitä se on mutta oikeasti siinä on ison koston makua eun taholta ettei haluta neuvotella vaan sanellaan millä ehdoilla brittejä kohdellaan. Myös muilla jäsenillä ei ole mahdollisuutta tehdä omia diilejä ex jäsenen kanssa. Kaikki on kovin suurta näytelmää.Yhteisö syyttää erilaisuutta kovin hanakasti vaikka yksilöt yrittävät sellaista ymmärtää. Ennen sanottiin järjestelykysymys, kun oli erimileisyyksiä, nykyään ei haluta edes järjestellä, vaan ota tai jätä on tällä hetkellä taas in.
britit vaati neuvotteluissa asioita jotka on nimenomaan varattu vain EU-jäsenille. Miksi ihmeessä sellaiseen pitäisi suostua? Kaikki muut noudattavat pelisääntöjä mutta britit saisivat surffata mukana, napsia edut noudattamatta mitään?

Esim mitä kerrotko? Ja samalla voit kertoa miksi mielestäsi heidän kanssaa ei voi neuvotella niistä asioista joista puhut, valaise meitä muita.

EU:sta sanottiin briteille ihan selvästi, että ero ei tule tapahtumaan niillä ehdoilla mitä leave lupasi. EU toimii tasan niillä periaatteilla, millä se toimii kaikkien eroajien kanssa. Jos britit olivat niin tyhmiä, että uskoivat leave-kampanjan propagandaa, vaikka EU:sta sanottaan etukäteen, ettei tule tapahtumaan niillä ehdoilla, niin se ei ole mitään kostamista. Mitäs olivat niin tyhmiä, etteivät uskoneet EU:ta, joka oli kannassaan hyvin johdonmukainen ja helposti ymmärrettävä.
Britit nyt vaan luulivat, että saavat EU:lta sopimuksen, jossa voi poimia kaikki EU:n hedelmät, mutta mihinkään velvoitteisiin ei tarvitse osallistua. Sanomattakin selvää, ettei EU tuollaiseen diiliin suostu. Jos se suostuisi brittien kanssa tuohon, niin pian aika olisi kaikki muutkin jäsenet vaatimassa samanlaista diiliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
EU:sta eroaminen näyttää olevan täysi mahdottomuus. Ainoa keino päästä eroon lienee se, että muut maat erottavat yksissä tuumin.
Britit voivat lähteä koska tahansa. Maksavat laskunsa ja lähtevät ilman sopimusta. Kukaan ei estä. Toki sillä menettelyllä on seurauksena varsinkin briteille.
Niinpä, kosto elää, voisi olla tähän hyvä kaneetti eu:n taholta.
meinaat että EU:n pitäisi jättää briteille EU-maan asema vaikka eroavat? Mikäs logiikka siinä on? Ero on ero. EU on ollut linjassaan alusta asti hyvin selkeä ja systemaattinen ja lisäaikaakin todennäköisesti antavat, tosin tuskin britit siinäkään ajassa mitään ratkaisua keksivät.
Meinaatko että rangastukseksi erotamme suvereenisti britit muusta euroopasta vaikka he eurooppaa kuitenkin ovat? Miksi? Eu on se joka ei neuvottele britit sitä yrittävät vielä.
EU on neuvotellut ja hyväksynyt brittien itsensä haluaman erosopimuksen.
Ei se ole EU:n vika, jos britit nyt tappelevat keskenään jo sovitusta sopimuksesta.

Syyllistä sinä haet ainoastaan, minä vain kerron mitä tässä tapahtuu ja mitä se todellisuudessa on. En syytä ketään, totuus on se ettei eu neuvottele vaikka britit olisivat halukkaista neuvottelemaan. Totuus on se ettei muut eu jäsenenet voi myöskään sopia brittien kanssa asioista. Sinulle kuitenkin tärkeintä on että britit on syyllisiä miksi? Mitä saavutat tällä syyttelyllä? Lapsellista näytelmää jälleen ilman mitään konkretiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, ero tulee siinä tapauksessa. Ero peruuntuu vain jos britit peruvat eronpyyntönsä.
Pakkohan se on perua, jos ei saa erota ilman sopimusta ja EU ei anna lisää aikaa.
Tietenkin ilman sopimusta saa erota.
Mutta kun britit äänestävät ensin siitä että he eivät saa erota ilman sopimusta! Ja jos äänestävät sen puolesta, niin mitenkäs tehdään jos EU ei sitten annakaan lisäaikaa "neuvotteluille"?
Ero tapahtuu 28/3 olipa briteillä sopimusta tai ei, mikäli eivät peru Artikla 50 tai hae ja saa lykkäystä EUlta. Se miten britit keskenään äänestelevät parlamentissaan ei sido mitenkään Euta. Eu on neuvotellut ja hyväksynyt osaltaan erosopimuksen, kun briteille ei se kelvannut niin on ihan brittien oma ongelma mitä tekevät.
tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eu on prätkäjengi joka sanelee exjengiläisten kohtalon.
Ei vaan jengi ei enää vastaa eikä pidä eronneen jäsenen puolta. Exjäsen on yksin omillaan.
Ei vaan prätkäjengi joka kostaa eron. Ei britit ole omillaan vaan eu ei neuvottele ehdoista heidän kanssaan vaan sanelee ne. Eli kuten prätkäjengikään ei neuvottele annetaanko turpaan tai pahimman kautta opetus jos lähtee, niin ihan samoin eu ei suostu nevotteluihin, vaan kostaa eroa ja sanelee näitä ehtoja joilla ero heistä tulee tapahtua. Ei se kaunistelemalla ja väittämällä brittien omaksi viaksi, muuksi muutu. Se on mitä se on mutta oikeasti siinä on ison koston makua eun taholta ettei haluta neuvotella vaan sanellaan millä ehdoilla brittejä kohdellaan. Myös muilla jäsenillä ei ole mahdollisuutta tehdä omia diilejä ex jäsenen kanssa. Kaikki on kovin suurta näytelmää.Yhteisö syyttää erilaisuutta kovin hanakasti vaikka yksilöt yrittävät sellaista ymmärtää. Ennen sanottiin järjestelykysymys, kun oli erimileisyyksiä, nykyään ei haluta edes järjestellä, vaan ota tai jätä on tällä hetkellä taas in.
britit vaati neuvotteluissa asioita jotka on nimenomaan varattu vain EU-jäsenille. Miksi ihmeessä sellaiseen pitäisi suostua? Kaikki muut noudattavat pelisääntöjä mutta britit saisivat surffata mukana, napsia edut noudattamatta mitään?
Esim mitä kerrotko? Ja samalla voit kertoa miksi mielestäsi heidän kanssaa ei voi neuvotella niistä asioista joista puhut, valaise meitä muita.
Ne esim. se, että yrittävät poimia neljästä vapaudesta itselleen vain ne mieleisimmät, mutta ei kuitenkaan haluta osallistua itselle epämieluisiin vapauksiin. Neljästä vapauden halutaan palvelut, mutta silti ei haluta vapaata liikkuvuutta, ts. britit haluavat saada täyden vapauden liikkua brittipassilla EU-alueella vapaasti, mutta EU-passilla ei sitten taas saisi liikkua briteissä vapaasti :D
Luonnollisesti palvelut ja vapaa liikkuvuus tulevat pakettina, ei kai kukaan niin tyhmä olisi, että suostuisi palveluihin ilman vapaata liikkumista? Tämä kyllä tehtiin selväksi EU:sta (no cherry picking), mutta minkä EU sille voi kun tyhmät äänestjät uskovat enemmän leave-propagandaa.

Ei kosto, täytyy pitää kiinni aiemmista lupauksista

britit esimerkiksi vaativat että saisivat pääsyn EU:n sisämarkkinoille ilman että heidän pitäisi implementoida relevanttia EU-lainsäädäntöä(kuten Norja tekee) ja ilman että heidän pitäisi sallia ihmisten vapaa liikkuvuus, joka on yksi sisämarkkinoiden keskeisimmistä periaatteista ja ehdoista ja jota jokainen muu maa noudattaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eu on prätkäjengi joka sanelee exjengiläisten kohtalon.
Ei vaan jengi ei enää vastaa eikä pidä eronneen jäsenen puolta. Exjäsen on yksin omillaan.
Ei vaan prätkäjengi joka kostaa eron. Ei britit ole omillaan vaan eu ei neuvottele ehdoista heidän kanssaan vaan sanelee ne. Eli kuten prätkäjengikään ei neuvottele annetaanko turpaan tai pahimman kautta opetus jos lähtee, niin ihan samoin eu ei suostu nevotteluihin, vaan kostaa eroa ja sanelee näitä ehtoja joilla ero heistä tulee tapahtua. Ei se kaunistelemalla ja väittämällä brittien omaksi viaksi, muuksi muutu. Se on mitä se on mutta oikeasti siinä on ison koston makua eun taholta ettei haluta neuvotella vaan sanellaan millä ehdoilla brittejä kohdellaan. Myös muilla jäsenillä ei ole mahdollisuutta tehdä omia diilejä ex jäsenen kanssa. Kaikki on kovin suurta näytelmää.Yhteisö syyttää erilaisuutta kovin hanakasti vaikka yksilöt yrittävät sellaista ymmärtää. Ennen sanottiin järjestelykysymys, kun oli erimileisyyksiä, nykyään ei haluta edes järjestellä, vaan ota tai jätä on tällä hetkellä taas in.
britit vaati neuvotteluissa asioita jotka on nimenomaan varattu vain EU-jäsenille. Miksi ihmeessä sellaiseen pitäisi suostua? Kaikki muut noudattavat pelisääntöjä mutta britit saisivat surffata mukana, napsia edut noudattamatta mitään?
Esim mitä kerrotko? Ja samalla voit kertoa miksi mielestäsi heidän kanssaa ei voi neuvotella niistä asioista joista puhut, valaise meitä muita.
Ne esim. se, että yrittävät poimia neljästä vapaudesta itselleen vain ne mieleisimmät, mutta ei kuitenkaan haluta osallistua itselle epämieluisiin vapauksiin. Neljästä vapauden halutaan palvelut, mutta silti ei haluta vapaata liikkuvuutta, ts. britit haluavat saada täyden vapauden liikkua brittipassilla EU-alueella vapaasti, mutta EU-passilla ei sitten taas saisi liikkua briteissä vapaasti :D
Luonnollisesti palvelut ja vapaa liikkuvuus tulevat pakettina, ei kai kukaan niin tyhmä olisi, että suostuisi palveluihin ilman vapaata liikkumista? Tämä kyllä tehtiin selväksi EU:sta (no cherry picking), mutta minkä EU sille voi kun tyhmät äänestjät uskovat enemmän leave-propagandaa.
Ja nämä sinun esimerkit ovat sinusta niin ylipääsemättömiä ettei niistä voi sopia kuten aikuiset. Hah arvasin ettei sinulla ole mitään pohjaa haet vain syyllisiä ilman mitään konkretiaa. Oikein liikkumisesta sopiminen on nyt jotenkin elämää ja kuolemaa suurempi juttu ihan aikuisten oikeasti.
Mikä ihme tämä irlannin raja riitakin muka oikein on tässä jutussa? Mikä'änhän ei muutu paitsi paperilla niin miten se on niin ylitsepääsemätömätä yht äkkiä. Ai niin sehän on pelkkää näytelmää lapsellista ja kallista sellaista. Miten ihmeessä siinä ei olisi juuri syynä pelkkä kosto eu:n taholta, kun mitään konkretiaa se ei muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, ero tulee siinä tapauksessa. Ero peruuntuu vain jos britit peruvat eronpyyntönsä.
Pakkohan se on perua, jos ei saa erota ilman sopimusta ja EU ei anna lisää aikaa.
Tietenkin ilman sopimusta saa erota.
Mutta kun britit äänestävät ensin siitä että he eivät saa erota ilman sopimusta! Ja jos äänestävät sen puolesta, niin mitenkäs tehdään jos EU ei sitten annakaan lisäaikaa "neuvotteluille"?
Ero tapahtuu 28/3 olipa briteillä sopimusta tai ei, mikäli eivät peru Artikla 50 tai hae ja saa lykkäystä EUlta. Se miten britit keskenään äänestelevät parlamentissaan ei sido mitenkään Euta. Eu on neuvotellut ja hyväksynyt osaltaan erosopimuksen, kun briteille ei se kelvannut niin on ihan brittien oma ongelma mitä tekevät.
Peruvatko, jos eivät saa lisää aikaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
EU:sta eroaminen näyttää olevan täysi mahdottomuus. Ainoa keino päästä eroon lienee se, että muut maat erottavat yksissä tuumin.
Britit voivat lähteä koska tahansa. Maksavat laskunsa ja lähtevät ilman sopimusta. Kukaan ei estä. Toki sillä menettelyllä on seurauksena varsinkin briteille.
Niinpä, kosto elää, voisi olla tähän hyvä kaneetti eu:n taholta.
meinaat että EU:n pitäisi jättää briteille EU-maan asema vaikka eroavat? Mikäs logiikka siinä on? Ero on ero. EU on ollut linjassaan alusta asti hyvin selkeä ja systemaattinen ja lisäaikaakin todennäköisesti antavat, tosin tuskin britit siinäkään ajassa mitään ratkaisua keksivät.
Meinaatko että rangastukseksi erotamme suvereenisti britit muusta euroopasta vaikka he eurooppaa kuitenkin ovat? Miksi? Eu on se joka ei neuvottele britit sitä yrittävät vielä.
EU on neuvotellut ja hyväksynyt brittien itsensä haluaman erosopimuksen.
Ei se ole EU:n vika, jos britit nyt tappelevat keskenään jo sovitusta sopimuksesta.
Syyllistä sinä haet ainoastaan, minä vain kerron mitä tässä tapahtuu ja mitä se todellisuudessa on. En syytä ketään, totuus on se ettei eu neuvottele vaikka britit olisivat halukkaista neuvottelemaan. Totuus on se ettei muut eu jäsenenet voi myöskään sopia brittien kanssa asioista. Sinulle kuitenkin tärkeintä on että britit on syyllisiä miksi? Mitä saavutat tällä syyttelyllä? Lapsellista näytelmää jälleen ilman mitään konkretiaa.
EU ei neuvottele sen takia, että ei ole mitään neuvoteltavaa, koska britit vaativat mahdottomia. Neuvottelisitko sä tyypin kanssa, joka yrittää viedä sulta tuhat euroa, mutta ei haluta antaa mitään vastineeksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
EU:sta eroaminen näyttää olevan täysi mahdottomuus. Ainoa keino päästä eroon lienee se, että muut maat erottavat yksissä tuumin.
Britit voivat lähteä koska tahansa. Maksavat laskunsa ja lähtevät ilman sopimusta. Kukaan ei estä. Toki sillä menettelyllä on seurauksena varsinkin briteille.
Niinpä, kosto elää, voisi olla tähän hyvä kaneetti eu:n taholta.
Ei kosto, täytyy pitää kiinni aiemmista lupauksista
Niin ei siitä prätkäjengistä niin vaan erota. Sanktiota tulee.

Ei tässä olla keneltäkään viemässä tuhatta euroa joten esimerkkisi ei päde vaan on heikko.
Juttuhan on jo taputeltu.
Ilman sopparia "kova brexit" tulee automaattisesti. Hyvin vaikea on nähdä miksi EU myöntäisi briteille lisäaikaa sekoilunsa jatkamiseksi. Missään ei näy merkkiäkään, että siitä olisi mitään hyötyä. Edes briteille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eu on prätkäjengi joka sanelee exjengiläisten kohtalon.
Ei vaan jengi ei enää vastaa eikä pidä eronneen jäsenen puolta. Exjäsen on yksin omillaan.
Ei vaan prätkäjengi joka kostaa eron. Ei britit ole omillaan vaan eu ei neuvottele ehdoista heidän kanssaan vaan sanelee ne. Eli kuten prätkäjengikään ei neuvottele annetaanko turpaan tai pahimman kautta opetus jos lähtee, niin ihan samoin eu ei suostu nevotteluihin, vaan kostaa eroa ja sanelee näitä ehtoja joilla ero heistä tulee tapahtua. Ei se kaunistelemalla ja väittämällä brittien omaksi viaksi, muuksi muutu. Se on mitä se on mutta oikeasti siinä on ison koston makua eun taholta ettei haluta neuvotella vaan sanellaan millä ehdoilla brittejä kohdellaan. Myös muilla jäsenillä ei ole mahdollisuutta tehdä omia diilejä ex jäsenen kanssa. Kaikki on kovin suurta näytelmää.Yhteisö syyttää erilaisuutta kovin hanakasti vaikka yksilöt yrittävät sellaista ymmärtää. Ennen sanottiin järjestelykysymys, kun oli erimileisyyksiä, nykyään ei haluta edes järjestellä, vaan ota tai jätä on tällä hetkellä taas in.
britit vaati neuvotteluissa asioita jotka on nimenomaan varattu vain EU-jäsenille. Miksi ihmeessä sellaiseen pitäisi suostua? Kaikki muut noudattavat pelisääntöjä mutta britit saisivat surffata mukana, napsia edut noudattamatta mitään?
Esim mitä kerrotko? Ja samalla voit kertoa miksi mielestäsi heidän kanssaa ei voi neuvotella niistä asioista joista puhut, valaise meitä muita.
Ne esim. se, että yrittävät poimia neljästä vapaudesta itselleen vain ne mieleisimmät, mutta ei kuitenkaan haluta osallistua itselle epämieluisiin vapauksiin. Neljästä vapauden halutaan palvelut, mutta silti ei haluta vapaata liikkuvuutta, ts. britit haluavat saada täyden vapauden liikkua brittipassilla EU-alueella vapaasti, mutta EU-passilla ei sitten taas saisi liikkua briteissä vapaasti :D
Luonnollisesti palvelut ja vapaa liikkuvuus tulevat pakettina, ei kai kukaan niin tyhmä olisi, että suostuisi palveluihin ilman vapaata liikkumista? Tämä kyllä tehtiin selväksi EU:sta (no cherry picking), mutta minkä EU sille voi kun tyhmät äänestjät uskovat enemmän leave-propagandaa.
Ja nämä sinun esimerkit ovat sinusta niin ylipääsemättömiä ettei niistä voi sopia kuten aikuiset. Hah arvasin ettei sinulla ole mitään pohjaa haet vain syyllisiä ilman mitään konkretiaa. Oikein liikkumisesta sopiminen on nyt jotenkin elämää ja kuolemaa suurempi juttu ihan aikuisten oikeasti.
Mikä ihme tämä irlannin raja riitakin muka oikein on tässä jutussa? Mikä'änhän ei muutu paitsi paperilla niin miten se on niin ylitsepääsemätömätä yht äkkiä. Ai niin sehän on pelkkää näytelmää lapsellista ja kallista sellaista. Miten ihmeessä siinä ei olisi juuri syynä pelkkä kosto eu:n taholta, kun mitään konkretiaa se ei muuta.
EU:n näkökulmasta nuo ovat ydinasioita joista ei tingitä. Kaikki muut 28 jäsenvaltiota niitä noudattavat. Ei EU ole velvollinen hyysäämään brittejä eron jälkeen. Britit ajavat omaa etuaan, EU omaansa. Eron jälkeen britit ovat vapaita rakentamaan maansa niin kuin haluavat, ja kauppasopimus EU:n kanssa onnistuu varmasti hyvin myös.
Mitä tapahtui vuonna 1975? Miksi tuota päätöstä ei kunnioitettu 2016?
Noista brexitin puolesta äänestäneistä mummoista ja papoista sadat tuhanneet ovat jo kuolleet vuoden 2016 äänestyksen jälkeen ja tilalle on tullut uusia nuoria äänioikeutettuja, jotka ovat paljon EU-myönteisempää porukaka. Ei ole mitään epäselvää, että remain voittaisi uuden äänestyksen selvällä erolla.