Käykö teillä näin: uskomattoman ahne mies?

up

[quote author="Vierailija" time="16.03.2013 klo 21:14"]

[quote author="Vierailija" time="16.03.2013 klo 20:25"] Tee ne eväät heti sitten syömisen jälkeen, ennen kuin katoavat miehen suihin. Tai pistä jatkokäsittelyyn. Ehkei mies oo tajunnut, että tarkoituskin on, että lihaa vielä jää, ja koittaa vain syödä "kupit tyhjiksi"? Ehkä jonkin oman ajatusmallinsa mukaan? Tai tee sanallisesti selväksi: Hienoa, tästä saamme eväät huomiselle! Tai ehkä jo ennen ensimmäistä tarjoamista otat osan lihasta erilleen, et edes laita syötäväksi, näytille. Että tulee selväksi, että siinä on useammalle päivälle? Jos ei ala mennä perille, niin sitten seuraavat kolme päivää vain lisukkeilla, aina jos syö lihaa koko kilon kerrallaan. Eiköhän jossakin välissä ala ihmettellä, että oisko muutakin? Ja sitten voi avata asiaa... [/quote]

Näin varmaan pitää alkaa tehdä, eväät valmiiksi ennen ruokaa, vaikka se hölmöltä tntuukin. Jos sanon, että älä ota enää, hän katsoo loukkaantuneen näköisenä... Eikä ole lihava, ehkä hitusen tanakanpuoleinen. En vain oikein ymmärä tuota lihanhimoa, ei hän ole koskaan puutetta kärsinyt, millä tuo voisi selittyä. ap

[/quote]

No voi hyvänen aika. Minusta on kyllä normaalia, että jokainen saa kotona syödä itsensä kylläiseksi. Jos haluat, että ruokaa jää yli, niin sano miehelle ruoan jälkeen, että "tätä ei sitten saa syödä, teen siitä huomiset eväät illemmalla".

Eri asia, jos lapset jäävät nälkäisiksi kun isä ahmii - silloin tosin ostaisin enemmän ruokaa. Toivottavasti talouden menot on jaettu tasapuolisesti ja myös kotityöt. Jos näin on, niin en näe ongelmaa (paitsi ehkä tosiaan sen, että tuo on järjetön määrä lihaa syötäväksi kerralla).

Kauhein esimerkki tolkuttomasta siasta on appiukkoni joka rohmusi ruoan pienten lastensa suusta. Mieheni lapsuudessa liha oli kortilla ja korttiannoksia piti jonottaa pitkään, mutta hänen isänsä söi niin paljon kun tahtoi ja jos ruokaa ei jäänyt niin mieheni ja hänen veljensä piti selvitä pelkällä leivällä ja kesäisin oman puutarhan hedelmillä. Nykyään sitten ihmettelee kun lapset eivät välitä kuin äidistään... miksiköhän...

No johan on. Anna miehen syödä aivan niin paljon kun haluaa, korkeintaan pyydät häntä ostamaan sitten enemmän ruokaa. Miehellä voi olla monia huonoja ominaisuuksia, vaikka liiallinen alkoholinkäyttö. Pieni ahmiminen ei ole niihin verrattuna mitään.

Minusta tämä on hyvin yksinkertaista. Mies ostaa ruokaa sitten enemmän, jos haluaa ahmia. Mitä kukaan toinen on aikuiselle ihmiselle sanomaan ylensyönnistä. 

Meillä on mies (luonnostaankin) todella isokokoinen, vajaa parimetrinen ja 125-135kg, treenistä riippuen, entinen kilpakehonrakentaja. Hän ostaa meillä itse "ylimääräiset" ruuat, ja voin sanoa että sitä menee. Tämän takia ei ole tullut mitään ongelmia enää vuosiin. Aluksi hirvitti kun mies veti esimerkiksi yksin kattilallisen keittoa tuosta vaan. Täytyy kyllä sanoa, ettei miehelläni ylipainoa ole, vaikka on ikääkin jo 45 vuotta, johtuen kovasta treenistä kyllä.

En tiedä, toimisiko tälläinen ratkaisu muilla, mutta meillä toimii ainakin kahden aikuisen ja kahden lapsen kanssa. Muutenhan mies söisi kaikkien muidenkin ruuat kuin Obelix.

Taitaa olla aika monella kotona punaniska lihansyöjä heteromies.

[quote author="Vierailija" time="16.03.2013 klo 21:25"]

Vois hyvin tapahtua meillä. Jos jotakin on tarkotettu jäämään jemmaan, erottelen sen jo alkuvaiheessa. Sit syödään astiat tyhjäksi.

Usein se kyllä kysyy, että "saako kaiken syödä" tai "pitäiskö tätä jäädä huomiselle" tms, koska me usein jalostetaan tähteistä seuraavallekin päivälle.

[/quote]

Tämä toimii myös meillä. Ja kun talossa on kaksi teinipoikaa, niin kaikki ruoka menee ellen erikseen sano, että loput syödään seuraavana päivänä. Varsinkin kokoliha häviää illan mittaan jääkaapista. Joulukinkkua sentään riittää pariksi kolmeksi päiväksi.

Eiköhän tuota ajankulusyömistä harjoita niin miehet kuin naisetkin. Pakkaa niin isukit kuin äitylit pyöristymään vuosien mittaan maassamme.

Kun rupesin tuon vaimokullan kanssa seurustelemaan, jouduin opettemalla opettamaan, että syön paljon. Hän arveli, että jos hän syö aterialla pari pientä perunaa, vähän kastiketta ja hiukan porkkanaraastetta, minun nälkäni lähtisi kolmella perunalla ja hiukan suuremmalla määrällä muuta. Ei meinannut uskoa, kun sanoin, että sellaisia pieniä perunoita menee hyvinkin kymmenen, kastiketta vähintään desi ja raaste tarvitsee oman lautasensa. Ja silloin olin laiha. Nykyään olen hiukan paremmassa lihassa, mutta kaljamahaa ei ole vieläkään. Syöminen tosin on vähentynyt ja olen hiukan ruvennut harkitsemaan myös ruokailutottumuksieni terveellisyyttä.

Nälkäkurkien annoksia monet suositukset tarjoaisivat. Jos syö ajankulukseen, on tietenkin hyvä ihan itse miettiä, voisiko tehdä jotakin muuta. Toisaalta asia on niin, että jos syö säännöllisesti kunnon ateriat, niin siinä välillä juolahtaapi mieleen yleensä tehdä jotakin muuta kuin syödä.

No, minulla olisi paljonkin pauhattavaa tästä nykyisestä ateriakulttuurista, mutta olkoon. Sainpahan nyt sanottua, että tolkun tavoilla ja riittävin, moninpuolisin annoksin homma pidetään hallinnassa, ei nalkuttamalla.

Eiköhän tuota ajankulusyömistä harjoita niin miehet kuin naisetkin. Pakkaa niin isukit kuin äitylit pyöristymään vuosien mittaan maassamme.

Kun rupesin tuon vaimokullan kanssa seurustelemaan, jouduin opettemalla opettamaan, että syön paljon. Hän arveli, että jos hän syö aterialla pari pientä perunaa, vähän kastiketta ja hiukan porkkanaraastetta, minun nälkäni lähtisi kolmella perunalla ja hiukan suuremmalla määrällä muuta. Ei meinannut uskoa, kun sanoin, että sellaisia pieniä perunoita menee hyvinkin kymmenen, kastiketta vähintään desi ja raaste tarvitsee oman lautasensa. Ja silloin olin laiha. Nykyään olen hiukan paremmassa lihassa, mutta kaljamahaa ei ole vieläkään. Syöminen tosin on vähentynyt ja olen hiukan ruvennut harkitsemaan myös ruokailutottumuksieni terveellisyyttä.

Nälkäkurkien annoksia monet suositukset tarjoaisivat. Jos syö ajankulukseen, on tietenkin hyvä ihan itse miettiä, voisiko tehdä jotakin muuta. Toisaalta asia on niin, että jos syö säännöllisesti kunnon ateriat, niin siinä välillä juolahtaapi mieleen yleensä tehdä jotakin muuta kuin syödä.

No, minulla olisi paljonkin pauhattavaa tästä nykyisestä ateriakulttuurista, mutta olkoon. Sainpahan nyt sanottua, että tolkun tavoilla ja riittävin, moninpuolisin annoksin homma pidetään hallinnassa, ei nalkuttamalla.