Sydän vie ja järki katsoo vierestä

Nyt nainen lopeta toi. 

Tule nyt pirulauta järkiisi. Mitäs sit kun se IHANA TOSIRAKKAUS -huuma haihtuu ja huomaat rikkoneesi lapsesi kodin täysin turhaan? 

Odota nyt urpo edes tarpeeksi pitkään että toi hormonihuuru poistuu sun aivoista. 

Jessus mitä akkoja täällä on.

Älä sitten kadu!

Ei muuta sanottavaa.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2013 klo 12:39"]

Aloituksestani on nyt kuukausi kulunut ja tilanteeni on se että olen viittä vaille valmis muuttamaan omilleni ja katsomaan mitä ratkaisuja se tuo. Mitä paremmin olen tutustunut tähän uuteen mieheen sitä enemmän tuntuu siltä että tämä ratkaisu on tehtävä. Pojalla olisi siis jatkossa kaksi kotia yhden sijaan. Tietty tuntuu pahalta mieheni ja lapseni puolesta koska heillä on niin ihanaa yhdessä ja näkisivät toisiaan jatkossa vähemmän. Mutta, vähemmän näkisin minäkin lastani. Itse olen vain onnellisempi tällä hetkellä muualla kuin kotona ja siksi minun on tehtävä näin. Uskon että lapsi sopeutuu kahteen kotiin ajan kanssa kun häntä molemmissa rakastetaan. Aviomieheni kanssa välimme ovat yllättävänkin hyvät vaikka hän ei tästä siirrosta täysin samaa mieltä olekaan. Kuitenkin pystymme varmasti hoitokuviot sopimaan.

Onko näistä asumuseroista pienten lasten kanssa muilla millaisia kokemuksia?

ap

[/quote]

Tietääkö miehesi tästä uudesta miehestä ja syystä miksi lähdet?

Muutto omaan asuntoon muutama viikko sitten kävi varsin kivuttomasti, enkä ole päätöstäni katunut. Poikani asuu nyt puolet ajastansa minun ja puolet isänsä luona vanhassa kodissa, jossa vietimme vielä 2v. synttärit viime viikolla.  Pienet lapset ovat onneksi ihanan sopeutuvaisia uusiin elämäntilanteisiin.

Kyllä tämä on edennyt juuri siihen suuntaan kuin itse kuvittelinkin. Vaikka vanha suhde olikin ihan ok niin nyt sitä huomaa uuden rakkauden myötä mitä kaikkea siitä puuttui. Nyt voisi varmaan olla hyvä aika esitellä lapsi uudelle kumppanille? Sen verran olennainen osa hän elämääni on. Yhteydenpito aviomieheni kanssa rajoittuu pojan hoitovuoroista sopimiseen. Toivon että hänkin ymmärtäisi pikkuhiljaa tilanteen ja päästäisi irti menneestä. Olisi varmasti kaikille helpompaa. Mieheni ja muutamat ihmiset lähipiirissäni jaksavat ihmettellä tätä "vauhtiani" mutta toistaiseksi yksikään ratkaisuni ei ole kaduttanut. Elämässä kun ei saa juuri mitään ilman riskejä. Eikä lapsi voi olla este rakkaudelle.

ap

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 17:07"]

Muutto omaan asuntoon muutama viikko sitten kävi varsin kivuttomasti, enkä ole päätöstäni katunut. Poikani asuu nyt puolet ajastansa minun ja puolet isänsä luona vanhassa kodissa, jossa vietimme vielä 2v. synttärit viime viikolla.  Pienet lapset ovat onneksi ihanan sopeutuvaisia uusiin elämäntilanteisiin.

Kyllä tämä on edennyt juuri siihen suuntaan kuin itse kuvittelinkin. Vaikka vanha suhde olikin ihan ok niin nyt sitä huomaa uuden rakkauden myötä mitä kaikkea siitä puuttui. Nyt voisi varmaan olla hyvä aika esitellä lapsi uudelle kumppanille? Sen verran olennainen osa hän elämääni on. Yhteydenpito aviomieheni kanssa rajoittuu pojan hoitovuoroista sopimiseen. Toivon että hänkin ymmärtäisi pikkuhiljaa tilanteen ja päästäisi irti menneestä. Olisi varmasti kaikille helpompaa. Mieheni ja muutamat ihmiset lähipiirissäni jaksavat ihmettellä tätä "vauhtiani" mutta toistaiseksi yksikään ratkaisuni ei ole kaduttanut. Elämässä kun ei saa juuri mitään ilman riskejä. Eikä lapsi voi olla este rakkaudelle.

ap

[/quote]

onnea valitsemallasi tiellä. toivottavasti et tule katumaan päätöstäsi. tosin provolta toi sun tyyli kyllä kuulostaa.

Erotkaa ihmeessä kaikki kunnonmiehen kanssa naimisissa olevat naiset, jotka sitä mietitte! Tulee enemmän vapaita miehiä meille sinkkunaisille.

Vastaukset täällä on pitkälle samaa linjaa jota olen saannut kuulla muualtakin. En vain ole sellainen ihminen joka voi tehdä ratkaisut vain muita ihmisiä ajatellen. Edes lastani. Ja sen verran aikuinen olen että lastani en ole jättämässä, enkä viemässä mieheltäni. Mistään teininä alkaneesta suhteesta ei ole kysymys, olemme molemmat hieman päälle kolmekymppisiä. Tällä hetkellä en vain pysty katsomaan pidemmälle kuin tähän hetkeen ja huolehtimaan lapsestani.

ap

Heti tuossa avausviestissähän sanotaan että mies tietää.

Toihan on mun tarina....

meillä se jatkui sitten niin että yhdessä yritettiin vielä vuosia mutta mikään ei enää ollut niinkuin ennen. Ero tuli lopulta, ja sit se petetty oli se joka ei halunnut jatkaa.

Olette totisen paikan edessä; jos päätätte jatkaa yhdessä, menkää pariterapiaan ja puikaa asia läpi miksi kävi näin

[quote author="Vierailija" time="14.03.2013 klo 17:50"]

Vastaavia kirjoituksia on varmasti ollut täällä paljon mutta olen tilanteessa jossa uusi salamasuhde vie jalat alta. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 6 vuotta, joista naimisissa 3. Meillä on kohta 2-v. täyttävä poika. Aviomieheni on ihana ihminen ja mahtava isä pojallemme ja minulla on paljon tunteita häntä kohtaan. Avioliittomme on suurimman osan ollut erittäin onnellinen vailla isoja ongelmia. Mutta viimeisen puolen vuoden aikana jokin on puuttunut väliltämme. Tulemme kyllä erinomaisesti toimeen ja viihdymme toistemme seurassa mutta... Tämä uusi tunne toiseen mieheen on vaan tällä hetkellä niin hallitseva ja kuuntelen sydäntäni. Tätä on kestänyt hieman yli 2kk ja pettänytkin olen. Mieheni tietää asiasta ja on ymmärrettävästi aivan tolaltaan mutta valmis antamaan anteeksi ja valmis mihin vain jotta edes saisimme vielä mahdollisuuden. Joka paikasta kuulen kuinka väärin teen perheelleni mutta rakastan lastani yli kaiken enkä koskaan ole sitä jättämässä. Tilanne on todella veemäinen niin monelle ihmiselle tällä hetkellä ja minun takiani mutta silti en osaa kuin elää tässä hetkessä ja uskoa että tulevaisuus järjestyy. Tietäisi vain miten. Neuvoja? Kokemuksia?

[/quote]