En tiedä rakastanko ja tilanne ahdistaa. Kertokaa, mistä tunsitte olevanne oikean ihmisen kanssa!
Mies on tunnustanut rakkautensa jo ajat sitten. En tiedä, mitä itse tunnen. Tunnen suurta lämpöä häntä ajatellessani ja haluaisin, että hänellä on hyvä olla. En kuitenkaan tiedä, onko tämä puoleltani rakkautta.
Ajattelemme monesta asiasta eri tavalla. En ole ikinä ajatellut, etten esimerkiksi äänestäisi. Mies taas on vannoutunut nukkuva. Muutenkin mies tuntuu uskovan melko kritiikittömästi asioihin ja koen parhaaksi olla hiljaa silloin, kun mies laukoo näitä näkemyksiään. Osa näistä näkemyksistä on minusta ihan täyttä höpöhöpöä.
Kommentit (31)
En tiedä. Jotenkin suhtaudun kyllä epäillen näihinkin, jotka sanovat että "sen tietää kyllä sitten ". Olen minäkin joskus tiennyt, mutta silti se tunne on jossain vaiheessa kaikonnut. Monet muutkin vannoo rakkautta, mutta niin vain nekin suhteet päättyy.
Nykyisen kanssa tunnen välittäväni hänestä. Tunnenko joskus rakastavani, sen aika näyttää.
Jos tarvitsee jo alkuun yrittää järkeillä itseään rakastamaan, niin se ei tule onnistumaan. Sitten kun on vuosia takana, voi olla kausia jolloin ei tunnu niin kovin rakastavalta, mutta sieltä pystyy oikean ihmisen kanssa uuteen nousukauteen.
Kauhea klisee, mutta kun oikea ihminen osuu kohdalle, se vaan osuu niin monella kohtaa yhteen ettei tarvitse kysellä.
Sitä varten tietenkin tarvitsee itse olla valmis sitoutumaan, tämä on ehdottomasti tärkein asia. Pitää pärjätä itsensä kanssa.
Eksä kolahti ihan oudolla tavalla heti kun tapasimme ja vaikka se ei loppuelämää kestänytkään, niin kyllä sen huomasi. Eron jälkeen ajattelin, että olin jo nähnyt niin paljon että tuskinpa tässä enää rakkautta kannattaa etsiä - kunnes löysin nykyiseni. Siinä meni kymmenen minuuttia kun päässäni oli selkeä ajatus, että tätä pitää ottaa kädestä kiinni eikä pidä päästää irti.
Toisaalta sellaisen lähes-oikean kanssa voi elää myös ihan hyvää elämää, kunhan tietää mitä on tekemässä. Silloin mennään sen järjen kanssa eikä haikailla satukirjamaisen todellisen rakkauden perään.
Aitoa kiinnostusta, ihastumista ja rakkautta ei voi neuvotella. Sitä yleisesti ottaen joko on tai ei, lähes heti alusta saakka. Ensimmäisistä näkemisistä ja katseen vaihtamisesta vaikka kaupan hyllyllä. Ensimmäisistä kerroista kun vihdoin rohkenette juttelemaan toisillenne se toinen vain jää mieleesi ja alat nähdä pelissä kohtaloa, että juuri tämä henkilö sinun tulikin tavata.
Jos tätä ei ole, niin vain harvoissa tapauksissa se jostain myöhemmin "kasvaa", sinun keissisi tuskin on sellainen.
Jos ei aidosti kohtaa toista, tunteitakaan ei synny. Jos olet hiljaa kun toinen puhuu sinun mielestä höpöhöpöä , kyse on tuosta ettette aidosti kohtaa. Sano avoimesti mitä ajattelet. Sitten näät, mitä näkemyserojen avoin esiintuonti tekee tunteillenne.
Sen tasan tarkkaan tietää, onko rakastunut vai ei. Jos joutuu miettimään, ei ole.
Mutta ihminen voi rakastua myös täysin epäsopivaan henkilöön, eikä rakastumisesta siksi voi tulla koskaan rakkautta.
Lisäksi on toki aivan turha odottaa, että rakkauden kohde olisi täsmälleen sellainen kuin itse olet. On vain mietittävä, millaisten miinusten kanssa voi elää ja millaisten ei. Tyypillisesti silloin, kun ei ole rakastunut, pienikin asia paisuu esteeksi. Mies tykkää toimintaleffoista, kun itse tykkää romanttisista komedioista ja tästä tehdään kynnyskysymys.
Todellisia ongelmia ovat erilainen arvomaailma, suhde rahaan, miten kohtelee puolisoa ja muita, uskollisuus, uskonto, erilainen elämäntapa jne. Kun on oikein rakastunut, sitä huijaa itseään kuvittelemalla, ettei ole mikään ongelma, että toinen haluaa viisi lasta ja toinen ei yhtään tai että toinen on boheemi huithapeli ja toinen nuuka, konservatiivinen siisteysfriikki.
Lähde reissuun, yksin tai hyvän ystävän kanssa joka ymmärtää tilanteen.
Ota aikaa itsellesi ja tutki omia tunteitasi.
Onko sinulla kova ikävä häntä? Pystytkö mukavasti olemaan ja elämään ilman hänen läsnäoloaan?
Onko kotiin kiva palata reissun jälkeen?
Jos tunteesi ovat tyyliä hälläväliä niin ehkä teidän olisi aika pitää vaikka vähän taukoa suhteestanne tai sitten vain päättää se.
Vierailija kirjoitti:
Lähde reissuun, yksin tai hyvän ystävän kanssa joka ymmärtää tilanteen.
Ota aikaa itsellesi ja tutki omia tunteitasi.
Onko sinulla kova ikävä häntä? Pystytkö mukavasti olemaan ja elämään ilman hänen läsnäoloaan?
Onko kotiin kiva palata reissun jälkeen?
Jos tunteesi ovat tyyliä hälläväliä niin ehkä teidän olisi aika pitää vaikka vähän taukoa suhteestanne tai sitten vain päättää se.
Ei tuo kerro mitään siitä rakastaako vai ei. Mun on mukava olla yksin ilman rakastani. Toki silloin se liittyy siihenkin et tiedän sen toisen olevan siellä jossain. Turvallisesti kiintynyt ihminen voi hyvin vaikkei toinen olisi aina lähellä.
Yleensä sen kyllä tietää, jos rakastaa. Poikkeuksia voi olla. Joskus voi kuvitella olevansa rakastunut, vaikka ei oikeastaan ole, tai joskus voi olla rakastunut eikä itse tajua sitä. Mutta yleensä ei ole hyvä merkki, jos ei itse tiedä rakastaako vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Tiesin siitä kun ekaa kertaa sain käpertyä rinnan päälle ja kuuntelin sydämen sykettä. Se tuntui heti kodilta :)
Vaikka mitä "arveluttavaa" on tullut esiin ja tulee jatkuvasti mutta keskustelut käydään hyvässä hengessä ja ollaan aidosti kiinnostuneita toisen näkökulmista. Joskus tulee sellasia hetkiä et "hitto me ollaan niiiiiin eri mieltä. Siistiä!"
Kummankaan ei tarvitse pelätä sanomisiaan vaan kaikki on avointa ja hyväksyvää.
Ota ihan rauhallisesti ja tunnustele fiiliksiä, ei kaikkea tarvitse päättää. Kyllä sä tiedät sit.
Odota vuosi pari. Alkuhuuma loppuu ja lopunalku alkaa;) hahahah!
Miehenä kannattaa erota naisista aina alkuhuuman aikana voittajana ja jättää nainen ihmettelemään.
Koska kokemuksen rintakarvaäänellä sitä tietää mikä helvetti alkaa alkuhuuman jälkeen.
P.s. rumaa ja työtöntä buldogkoiraakin voi rakastaa, niin voi miestäkin, se ei ole kemiaa, vaan tahdon asia.
Kyllä minä olen löytänyt, mutta rakkautta en epäile ollenkaan. Tiedän, ettei hän ole täydellinen ja että eräästä asiasta voi tulla iso ongelma, mutta kyllä minä rakastan ihan älyttömästi.