Uskovaisille, olen pohtinut itsekin uskovana..
Mun mielestä meillä uskovilla on paljon vielä opittavaa lähimmäisenrakkaudesta. Kun miettii näitä homo- ym. keskusteluita, niin huomaa, että me kuvittelemme voivamme määritellä syntejä ja laittaa niitä hierarkkiseen järjestykseen ja siltä pohjalta suhtaudumme toisiin ihmisiin. Uskon, että uskovaiset myös provosoituvat liikaa silloin kun tällaiset keskustelut "äärimmäisistä kysymyksistä" eli homoudesta ja abortista ovat pinnalla, mutta niinhän ei Jeesus meitä opettanut tekemään? (Siis että vastataan vihaan vihalla.) Uskon myös että liian moni uskovainen on myötätuntoisempi toista kohtaan, jos tavallaan pystyy samaistumaan toisen ongelmiin (avioero), mutta silloin kun synti pystytään ulkoistamaan itsestä täysin (homoseksuaalisuus), sorrutaan usein sormella syyttelemiseen. Miksi näin?
Eli miksi usein abortin tehneitä ja homoseksuaaleja tuomitaan, kun me muut syntiset pääsemme paljon helpommalla? Avioeroissakin pyritään enemmin tukemaan ja auttamaan, mutta noissa em. asioissa syyllistetään eikä juurikaan rakkautta osoiteta. Vaikuttaakohan tämä siihen mikä kuva meistä uskovaisista monilla on?
Mitä mieltä olette? (muutkin saa vastata kuin uskovat :D)
Kommentit (65)
Minä sanon nyt ihan suoraan, että jos on annettu mahdollisuus rakastaa ja sitten kielletään rakkauden kauneimman ilmaisumuodon toteuttaminen, on kyseessä sellainen sairaan sadismin muoto, että mieluummin menen sinne helvettiin. Saatana on sentään suoraan paha eikä teeskentele.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 11:48"]
Minä sanon nyt ihan suoraan, että jos on annettu mahdollisuus rakastaa ja sitten kielletään rakkauden kauneimman ilmaisumuodon toteuttaminen, on kyseessä sellainen sairaan sadismin muoto, että mieluummin menen sinne helvettiin. Saatana on sentään suoraan paha eikä teeskentele.
[/quote]
JUST näin.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 11:14"]
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 09:38"]
Totta puhut. TässäKIN on meillä uskovaisilla parannuksen paikka. Jumala näkee synnin syntinä, eikä laita syntejä järjestykseen, toisin kuin meillä ihmisillä on tapana. Kaikki synti vie eroon Jumalasta. Jumala antaa kaikki synnit anteeksi, kun niitä anteeksi pyydämme ja haluamme tehdä parannuksen.
[/quote]
Hei, aika siistiä! Olen nainen ja rakastan tyttöystävääni. Nyt voinkin ilolla rakastella hänen kanssaan vaikka joka päivä, katua vasta kuolinvuoteella ja niin se sielu sinne taivaaseen vilahtaa. Eikös se näin toimi?
Tosin, en tule ikinä aidosti katumaan minulle annettua mahdollisuutta rakastaa, tätä rakkauttani ja sen toteuttamista. Eli eipä taida meikänaista taivaassa näkyä.
Meille annetaan vapaus valita ja sitten kaikkivaltias Jumala tuomitsee meidät ikuiseen kadotukseen siksi, että käytämme sitä... vitun kiva jeejee.
[/quote]
Minä sanon sinulle; usko, Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut. Anna Jeesukselle elämäsi hallintavalta ja anna Hänen hyvän tahtonsa tapahtua sinun elämässäsi. Jeesus kyllä osoittaa sinulle, mikä on Hänen tahtonsa mukaista.
Siunausta!
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 10:08"]
Ja lisäys ap:lta vielä; siis ei homoseksuaalisuus sinällään ole sitä syntiä (?) vaan juuri se seksin harjoittaminen.
[/quote]
Syntiä on se, että katsoo himoiten ketä tahansa, joka ei ole oma puoliso. Kyllä me tässä suhteessa olemme samalla viivalla, me heterot tai sitten homot. Veikkaanpa, että aika harva (en usko, että kukaan) on elämässä puhtain paperein selvinnyt ja pystyy kerskumaan sillä, ettei ole ketään ihmistä himoiten katsonut. Ja kuten Sana sanoo, kun on rikkonut yhtä käskyä vastaan, on rikkonut niitä kaikkia vastaan. Jumala meitä armahtakoon.
t. uskis.
Monet jotka haukkuvat uskovaisia että nämä eivät mitään asiaa saa tuomita (sanoa, että se on väärin ja syntiä) ja että se on väärin. Mutta toisaalta aika diktatuurista taas ateistilta on se, että ihmisryhmällä ei saa olla mielipiteitä, vain ateistilla. Ateisti tuomitsee uskovat, ja uskova tuomitsee oman näkemyksensä mukaan. Kumpikin ei ole toistansa parempi.
Jos kirkko sallisi homouden ja jopa vihkisi homot avioliittoon, niin miettikää millainen viesti se olisi lapsille ja nuorille. Se olisi sellainen viesti, että homous Jumalan mielestä aivan yhtä ok. kuin heterouskin. Tällöin näitä homo- ja lesbopareja alkaisi tulla kristittyjenkin piirissä ajan mittaa enemmän.
On kuitenkin kiistaton tosiasia, että Raamatussa pidetään homoutta vähintään paheena, useimpien mielestä syntinä.
En ole kristitty, kuulun toiseen suureen maailmanuskontoon. Kommentoin kuitenkin tuota homoseksuaalisuusasiaa.
Itse homoseksuaalisuus ei ole syntiä, ihminen se on jolla näitä mielihaluja ja himoja on. Syntiä on sen homoseksuaalisen aktin suorittaminen. Eli hänen kuuluu vastustaa näitä mielihalujaan, eikä harjoittaa syntiä.
Joopa joo. Jumala luon homon ja laittaa ikuisen kidutuksen uhalla sellaisen ukaasin, ettei homo saa ollenkaan nauttia niistä asioista, jotka tekee ihmisen elämästä elämisen arvoista. Kaikki muut synnit on sellaisia, että niistä on jollekulle jotain potentiaalista haittaa. Homous on on ainoa "synti", jossa otetaan pois kaikki ne asiat, jotka on heterojen elämän parhaita asioita -rakkaus, seksi, parisuhde, perhe. Näistä homon sitten pitäisi pidättyä ja tyytyä yksinäisyyteen ja elämänmittaiseen selibaattiin, kun kristityt ei jumalaude pysty pidättäytymään edes esiaviollisesta seksistä, avioerosta tai avioeron jälkeisestä uudesta parisuhteesta!!! Koko tämän juttu on a) mielikuvitusta ja b) yhteiskunnallisesti hyväksytty keino harjoittaa maireasti hymyillen munaskuita kutittavaa sadismia ja henkistä väkivaltaa pientä, erilaista vähemmistöä kohtaan.
Kristinuskon pääsisältö vuonna 2013: homot.
missään kohdin Raamattua ei sanotakkaan, että uskovan elämä olisi helppoa, päinvastoin Jumalan tahdon mukainen eläminen (mm synnin välttäminen) on itsensä kieltämisen tie. En voi vaan elää sen mukaan mikä minusta olisi kivaa tai helppoa vaan on huomioitava se mitä Jumala Raamatussa asioista sanoo.
Uskominen Raamattuun ei liene yhtään sen vaikeampaa olipa kyseessä homo tai hetero, nainen tai mies. Jos Raamatun mukaan homoseksi on syntiä, samoin kun avioliiton ulkopuolinen seksi, niin asiaa eivät meidän omat mieltymyksemme voi muuttaa.
jos ajattelemme että elämän parhaita asioita ovat rakkaus, seksi parisuhde ja perhe, niin kannattaa miettiä myös mitä tällaisen totuuden julistaminen tarkoittaa sellaisen ihmisen kohdalla joka vaikkapa sitten ei onnistu sitä kumppania löytämään. .. Kannattaa muistaa myös se tosiasia että rakkaus ei vaadi parisuhdetta, vaan rakkautta on hyvin monenlaista. Monet ikänsä sinkkuna eläneet eivät kuitenkaan koe elämästään rakkautta puuttuvan, vaan he voivat kokea elämänsä hyvinkin rikkaaksi ja heillä on paljon rakkauden täyteisiä ihmissuhteita ilman seksielämääkin.
Syntejä sinällään ei tosiaan voi laittaa suuruusjärjestykseen. Tätä sellaisten ihmisten jotka eivät ole uskossa on usein hyvinkin vaikea ymmärtää. Heistä on käsittämätöntä, että vaikkapa joku murhan tehnyt tai valkoisen valheen suustaan päästänyt on samalla viivalla, kumpikin yhtälailla tarvitsevat syntinsä vuoksi sen tunnustumista Jumalan edessä ja anteeksiantoa Jumalalta.
yksi sivujuonne tähän asiaan vielä tulee mieleen siitä, että kuinka samat ihmiset, jotka vaikkapa täällä nettipalstoilla sanovat, että toivovat kivuliasta kuolemaa ja kamalaa loppuelämää vaikkapa jollekulle murhamiehelle...syyttävät kuitenkin Jumalaa julmuudesta, kun Jumalan tuomio on että synnin palkka on kuolema (ja kun tosiaan sitten synniksi luetaankin se heidän valkoinen valhekkin...jne). Ihmiset siis kieltäytyvät näkemästä sitä, että Jumalalla luojana olisi oikeus vihata meidän tekemää vääryyttää ja tuomita meidät mikäli emme käänny pahoilta teiltämme ja turvaa Kristuksen kautta tulleeseen anteeksiantamukseen ja sovitukseen. Samalla kuitenkin meidän sisimpämmekkin huutaa sitä, että väärintekijälle on kostettava.. että hänen on maksettava jopa hengellään pahojen tekojensa seuraus.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 13:44"]
jos ajattelemme että elämän parhaita asioita ovat rakkaus, seksi parisuhde ja perhe, niin kannattaa miettiä myös mitä tällaisen totuuden julistaminen tarkoittaa sellaisen ihmisen kohdalla joka vaikkapa sitten ei onnistu sitä kumppania löytämään. .. [/quote]
Heillä on kuitenkin aina mahdollisuus löytää ja niin kauan on toivoa kuin on elämää. Heillä on myös mahdollisuus valita lähteekö parisuhteeseen vai ei, eihän kaikki edes halua. On ihan eri asia, että 2000 vuotta vanhojen paimentolaiskirjoitusten perusteella yritetään kategorisesti kieltää ihmisiltä parisuhteen kaltainen ihmisoikeus.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 13:44"]
Uskominen Raamattuun ei liene yhtään sen vaikeampaa olipa kyseessä homo tai hetero, nainen tai mies. Jos Raamatun mukaan homoseksi on syntiä, samoin kun avioliiton ulkopuolinen seksi, niin asiaa eivät meidän omat mieltymyksemme voi muuttaa.
[/quote]
Juu, mutta kummasti niitä mieltymyksiä voi noudattaa sen suhteen että kummasta meuhkataan, homoista vai avioliiton ulkopuolisesta seksistä. Tällä hetkellä suhdeluku on avioliiton ulkopuolinen seksi 0%, homot 100%.
opastiko jeesus tuomitsemaan muita ? opastiko jeesus auttamaan muita ? opastiko jeesus sinua inhoamaan erilaisuutta ?
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 13:03"]
Joopa joo. Jumala luon homon ja laittaa ikuisen kidutuksen uhalla sellaisen ukaasin, ettei homo saa ollenkaan nauttia niistä asioista, jotka tekee ihmisen elämästä elämisen arvoista. Kaikki muut synnit on sellaisia, että niistä on jollekulle jotain potentiaalista haittaa. Homous on on ainoa "synti", jossa otetaan pois kaikki ne asiat, jotka on heterojen elämän parhaita asioita -rakkaus, seksi, parisuhde, perhe. Näistä homon sitten pitäisi pidättyä ja tyytyä yksinäisyyteen ja elämänmittaiseen selibaattiin, kun kristityt ei jumalaude pysty pidättäytymään edes esiaviollisesta seksistä, avioerosta tai avioeron jälkeisestä uudesta parisuhteesta!!! Koko tämän juttu on a) mielikuvitusta ja b) yhteiskunnallisesti hyväksytty keino harjoittaa maireasti hymyillen munaskuita kutittavaa sadismia ja henkistä väkivaltaa pientä, erilaista vähemmistöä kohtaan.
[/quote]
Mutta eiväthän homot ole suinkaan ainoita! Kyllä Raamatussa puhutaan näistä "avioon kelpaamattomista" ja yleisestikin, että kaikella on oma osansa johon tulee tyytyä. Onhan paljon esim vaikeasti vammaisia ym, jotka eivät voi joka elämän osa-alueella nauttia samoista asioista kuin muut. Samoin on monenlaisia ihmisiä ja ihmiskohtaloita.. Kaikki eivät perhettä edes kaipaa.
Hetero, jolla on perhe, voi menettää sen. Heterot voivat vammautua niin, etteivät ikinä voi harrastaa seksiä tms.. Heterotkin joutuvat pitämään mielensä kurissa, ettei himoitse asioita, joita ei voi saada.
On olemassa myös homoseksuaaleja, jotka ovat (tiedän inhoatte tätä sanaa, mutta tässä se on): eheytyneet, tai sitten homoseksuaaleja uskovia, jotka eivät halua syntiä tehdä, ja ovat valinneet muuten toisenlaisen elämän, johon ovat tyytyväisiä, joka antaa heille kaiken mitä tarvitsevat!
Mutta kyllä 34:kin osui oikeaan, juuri tätä hainkin. Että tuon suhteen kehitettävää on
t. 36 ja ap
mistä tiedät harrastavatko homoliitossa elävät seksiä, oletatko niin ?
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 13:54"]
Mutta eiväthän homot ole suinkaan ainoita! [/quote]
Kerro mitä muuta ryhmää KIELLETÄÄN iankaikkisen kidutuksen uhalla ikinä harrastamasta seksiä, menemästä parisuhteeseen ja perustamasta perhettä? Murhamiehiä? Väkivaltaisia juoppoja? Vammaisia?
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 11:14"]
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 09:38"]
Totta puhut. TässäKIN on meillä uskovaisilla parannuksen paikka. Jumala näkee synnin syntinä, eikä laita syntejä järjestykseen, toisin kuin meillä ihmisillä on tapana. Kaikki synti vie eroon Jumalasta. Jumala antaa kaikki synnit anteeksi, kun niitä anteeksi pyydämme ja haluamme tehdä parannuksen.
[/quote]
Hei, aika siistiä! Olen nainen ja rakastan tyttöystävääni. Nyt voinkin ilolla rakastella hänen kanssaan vaikka joka päivä, katua vasta kuolinvuoteella ja niin se sielu sinne taivaaseen vilahtaa. Eikös se näin toimi?
Tosin, en tule ikinä aidosti katumaan minulle annettua mahdollisuutta rakastaa, tätä rakkauttani ja sen toteuttamista. Eli eipä taida meikänaista taivaassa näkyä.
Meille annetaan vapaus valita ja sitten kaikkivaltias Jumala tuomitsee meidät ikuiseen kadotukseen siksi, että käytämme sitä... vitun kiva jeejee.
[/quote]
Vaan kaikki ihmiset ei tiedä omaa kuoleman hetkeä, tai paikkaa (että onko se vuode ollenkaan..)
Etkö sinä tee siis sen valintasi? Jos mulle tarjotaan vaihtoehtona vapaus tai vaara ja sanotaan, että saan itse päättää, niin enkö ole ainoa henkilö kantamaan päätökseni seuraukset?
Kelle sysäisin vastuun. Kyllä sain vaihtoehdot, kyllä käytin itse valinnanvapauttani, mutta seurauksia valiinastani en halua kantaa? Eihän se olisi mitään vapaata valintaa silloin?