Hyi hitto että olen ruma!

[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 20:09"]

kaikki näyttää kuvissa huonolta, aina joku ilme mitä ei livenä ole kun 0.00001 sekuntia, en välitä niin olenko kaunis vai en, ulkonäkö on jotenkin yliarvostettua nykyään, on paljon tarkeämpaa millainen ihminen on muuten, älä suotta mieti koko asiaa

[/quote]

Totta tuokin. Minussa parasta onkin luonne; hyväntuulisuus, ystävällisyys ja hyvä huumorintaju (eihän tämän lärvin kanssa muuten tule toimeen). Toisaalta olen kyllä hyvin tyytyväinen vartalooni :)

ap

[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 19:41"]

Olen kyllä aina tiennyt asian. Mutta olen myös aktiivisesti yrittänyt unohtaa asian. En koskaan ole kuvattavana, mutta aina silloin tällöin satun joutumaan lähes tietämättäni valokuvattavaksi (sukujuhlat tms).

Peilistä ei koskaan katso sellainen hirviö, mikä valokuviin tallentuu. Olen varma, että muut näkevät minut kuten valokuvissa.

Ihan karseeta!

[/quote]

Onko sinulle sanottu siitä?

Minulle on, montakin kertaa. Lapsesta asti on sisaret hokeneet, miten ruma olen. Meitä sisaruksia verrattiin ja mekin vertasimme aina toisiimme. Ja meidän kaverit. Ja tietenkin se piti sanoa ääneen, päästiinhän siinä kertomaan miten minun piirteeni ovat ns. huonommat kuin muiden sisarten. Meillä on ns. sisarusnäkö, eli meidät tunnistaa erittäin hyvin sisaruksiksi ja meidät siskot jossain vaiheessa sekotettiin toisiimme, teini-iässä ja nuorena aikuisena.

Mutta silti minä olin se rumin ja ruma.

Kaverit, työkaverit, esimiehet, tuntemattomat ihmiset, kapakkatuttavuudet etenkin sen jälkeen kun annan pakit. Aletaan ruotimaan minun piirteitteni yksityiskohtia, että en oikeastaan olekaan mitenkään nätti vaan tuossa on tätä ja siinä on tuota.. 

Ja kuitenkin; naamassani ei ole luomia, ei paiseita, ei ole tihrusilmiä, ei pottunokkaa, huulten kaarikin ihan normaali.

Valokuvissa näytän aivan kammottavalta.

Ilmeisesti peilikuva on parempi, kun on tottunut omaan naamansa, ja valokuva se todellinen. En tiedä, en tiedä mikä minussa on niin helvatin rumaa, että ihmisten pitää oikein tulla sanomaan se, ääneen, suoraan päin naamaa. Mitä he itse hyötyvät siitä? Mitä he saavat siitä itselleen? Mitä he kuvittelevat että sen ääneen sanominen minulle saa aikaan, muutoksen että minusta tulee kaunis? Vai kuvitellaanko, ettei minulla ole tunteita ollenkaan, en pahastu enkä loukkaannu, en pahoita mieltäni, koska olen ruma ja se nyt vain ääneen sanotaan, etten itsestäni mitään muuta luule?

Ja ne sanojat, eivät he mitään maan kaunottaria ole, tavallisia leveäperseisisiä naisihmisä, tavallisen näköisiä suomalaisia miehiä, tai kuten sukuni, ihan tavallisen näköisiä ihmisiä, joiden kanssa meillä on yllättävän paljon samoja piirteitä.

Vastaan seiskalle.

Yhden kerran on yksi känninen mies (ei todellakaan mikään Adonis), on sanonut minua rumaksi. Tästä on melkein 20 vuotta, ja silti muistan sen. Teki todella kipeää, vieläkin kun muistelen asiaa.

Muita vastaavia kommentteja en muista. Tuokin oli joku miehen tutun tuttu, ei siis mikään "tärkeä" henkilö.

Kirjoituksesi sai minut tuntemaan suunnatonta myötätuntoa!

ap

kuvia näkyviin että päästään tsekkaamaan kuinka rumia sitä ollaan???

[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 20:50"]

[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 20:09"]

kaikki näyttää kuvissa huonolta, aina joku ilme mitä ei livenä ole kun 0.00001 sekuntia, en välitä niin olenko kaunis vai en, ulkonäkö on jotenkin yliarvostettua nykyään, on paljon tarkeämpaa millainen ihminen on muuten, älä suotta mieti koko asiaa

[/quote]

Totta tuokin. Minussa parasta onkin luonne; hyväntuulisuus, ystävällisyys ja hyvä huumorintaju (eihän tämän lärvin kanssa muuten tule toimeen). Toisaalta olen kyllä hyvin tyytyväinen vartalooni :)

ap

[/quote]

minusta kuulostat kivalta enkä osaa ajatella että olisit ollenkaan ruma, olet varmaan aivan ylikriittinen omaa olkonäköäsi kohtaan.

[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 21:35"]

Vastaan seiskalle.

Yhden kerran on yksi känninen mies (ei todellakaan mikään Adonis), on sanonut minua rumaksi. Tästä on melkein 20 vuotta, ja silti muistan sen. Teki todella kipeää, vieläkin kun muistelen asiaa.

Muita vastaavia kommentteja en muista. Tuokin oli joku miehen tutun tuttu, ei siis mikään "tärkeä" henkilö.

Kirjoituksesi sai minut tuntemaan suunnatonta myötätuntoa!

ap

[/quote]

tietyntyyppiset äijät purkaa omaa epäonnistumistaan toisiin ihmisiin ja se on täysin satunnaista,  olis voinnut sanoa sen kenelle vaan

Niin minäkin, älä sure. Näytän valokuvissa ihan sikarumalta ja ilmeetkin on ihan idioottimaisia. En ikinä anna valokuvata itseäni, jos ei ole ihan pakko (esim. ajokortti- ja passikuvat ym).

[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 19:46"]

Niin minäkin, älä sure. Näytän valokuvissa ihan sikarumalta ja ilmeetkin on ihan idioottimaisia. En ikinä anna valokuvata itseäni, jos ei ole ihan pakko (esim. ajokortti- ja passikuvat ym).

[/quote]

Sama täällä. :/

kaikki näyttää kuvissa huonolta, aina joku ilme mitä ei livenä ole kun 0.00001 sekuntia, en välitä niin olenko kaunis vai en, ulkonäkö on jotenkin yliarvostettua nykyään, on paljon tarkeämpaa millainen ihminen on muuten, älä suotta mieti koko asiaa

Mä olen aina ollut susiruma. Huono iho, pienet silmät, pottunokka.. Kaikki viat. Ja krooninen vitutus ei paranna yleisilmettä ollenkaan. Monet on sanoneet, että olen kaunis, kun nauran, mutta enpä ota todesta. Minusta on olemassa 39 vuoden ajalta ehkä 4 kuvaa kotona (siis jos koulukuvia ei lasketa ja nekin olen piilottanut, ettei kukaan pääse katsomaan) koska en vaan mene kuviin. Välttelen viimeiseen asti kameraa.