Lue keskustelun säännöt.
Usein sanotaan, että elämä on elämisen arvoista, mutta onko oikeasti? Mitä mieltä?
09.03.2019 |
Mitä arvoa sillä elämisellä oikeasti on ja kuka sen määrittää? Näin keski-ikäisenä ja väsyneenä työn orjana on pakko kyseenalaistaa ajatus elämän elämisenarvoisuudesta. Kuolleena ei tarvitsisi raataa, katsella typeryyksiä päivästä toiseen, ja ainakin perheellä olisi henkivakuutusrahat törsättävinä. Ja kukapa sen tietää, vaikka olotila jopa paranee kun siirtyy ns. toiselle puolelle.
Kommentit (39)
Riippuu miten sen kukin ottaa. Tietysti vaikuttaa elämäntilanne siihen myös.
Ja itte voi määrittää oman mielipiteensä ja päättää onmo se sen arviista, vai taas ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luoja on antanut elämän kaikille ihmisille. Täällä pahassa maailmassa elämään sisältyy kärsimystä, mutta ei täällä ikuisesti olla.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Minun, ruman, tissittömän ja yksinäisen naisen elämä ei ole. uskon että kauniiden, isotissisten ja seurustelevien naisten elämä on.
Minusta elämän ainoa tarkoitus on nautinto. Kaikki päätökseni ovat perutuneet nautinnonhakuisuuteen. Moni ei edes yritä elää omaa ihanne-elämäänsä vaan toteuttaa ulkoapäin asetettuja toiveita tai toisten mielikuvia hyvästä elämästä. Uhriutuvan marttyyrin elämä ei varmaan kummoista olekaan.
Eikä tämä tarkoita sitä, että pitäisi muita loukata tai olla itsekäs.
Faith kirjoitti:
Luoja on antanut elämän kaikille ihmisille. Täällä pahassa maailmassa elämään sisältyy kärsimystä, mutta ei täällä ikuisesti olla.
Luojahan ei ole ”antanut” yhtään mitään, vaan tämä on egomme harha - kuten kehommekin. Olemme itse eronneet junalasta tähän kärsimysnäytelmään, ja tehtävämme on löytää tie takaisin ”kotiin” eli yhteyteen jumalan kanssa. Aikaa ja paikka ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samoilla linjoilla ap:n kanssa. Eläminen on yliarvostettua.
No, lapsena kun ei omistanut mitään: aina aurinko paistoi, oli kunnon kesä ja tai talvi. Kavereita ja paljon puuhaa. Silloin oli.
Entäs nytten? Mikä on muuttunut? Tai jos miettii sodan kokenutta sukupolvea joista joillakin meni käsi tai jalka. Tekivät töitä 12 tuntia ja joskus viikonloput ja meno oli metristä.
Mietitkös liikaa= täysillä eteenpäin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen näkee vaan elämällä elämänsä loppuun asti. Olen ajatellut, että elämään voi suhtautua kuin elokuvaan. Katsomalla sen loppuun vasta näkee varmasti, millainen se oli.
Paitsi että joskus se leffa voi olla niin surkea, että on ihan ymmärrettävää poistua kesken kaiken.
Elämä on hetkittäin hauskaa. Muutoin pelkkää selviämistaistelua ja kitumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sen näkee vaan elämällä elämänsä loppuun asti. Olen ajatellut, että elämään voi suhtautua kuin elokuvaan. Katsomalla sen loppuun vasta näkee varmasti, millainen se oli.
Paitsi että joskus se leffa voi olla niin surkea, että on ihan ymmärrettävää poistua kesken kaiken.
No, eräs lastemme isovanhempi päätti poistua "murhenäytelmästä" vuotta ennen kuin olisi saanut lastenlapsia, paljon muutakin hyvää jäi häneltä näkemättä. Se on tosi surullista. Pointtina se, että harva varmuudella tietää ettei mitään hyvää enää ole tulossa. Näitäkin tietysti valitettavasti on, esim. vakavasti sairastuneet mutta heidän osuus on aika pieni.
En ole kyllä ikinä kuullut tuota lausetta "elämä on elämisen arvoista" väittämänä. Enemmänkin lausetta kuulee ikäänkuin jonkunlaisena outona tavoitteena tai elämänohjeena: ihmisen pitäisi elää niin että elämä on "elämisen arvoista". Hölmöä, IMHO.
Jossakin tuolla neljän kympin korvilla alkoi tuntua siltä että tämä on orjan elämää täältä ikuisuuteen, nyt kun lähestyn kuuttakymppiä alkaa taas tuntua siltä että vapaus on nurkan takana. Voin sanoa sayonara työelämälle ihan milloin vaan ilman että kunniani ja itsetuntoni saa merkittävää kolausta. Muutenkin ikä vapauttaa, sitä kun ei oikeasti enää välitä muiden mielipiteistä ja odotuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihtoehtoon verrattuna kannattaa jatkaa. Toki pysähtyä miettimään onko tyytymätön johonkin ja jos on niin pyrkiä muuttamaan sitä. Ja tehdä asioita, joista pitää.
Suurimman osan aikaa elämä on elämisen arvoista.
Itse olen käynyt niin pohjalla että harkitsin itsemurhaa. Siitä suosta selvittyäni todellakin ymmärsin että aina paskan jälkeen paistaa aurinko. Joten ymmärrän niitä, jotka eivät pääse suosta ylös, siellä ei elämäminen ole elämisen arvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hedonisti kirjoitti:
Minusta elämän ainoa tarkoitus on nautinto. Kaikki päätökseni ovat perutuneet nautinnonhakuisuuteen. Moni ei edes yritä elää omaa ihanne-elämäänsä vaan toteuttaa ulkoapäin asetettuja toiveita tai toisten mielikuvia hyvästä elämästä. Uhriutuvan marttyyrin elämä ei varmaan kummoista olekaan.
Eikä tämä tarkoita sitä, että pitäisi muita loukata tai olla itsekäs.
En ole samaa mieltä. Meitä ihmisiä toki motivoi erilaiset asiat. Itse olen ollut tyytyväisin elämääni kun olen kokenut vastoinkäymisiä, mutta selvinnyt niistä. On paradoksaalista, mutta mielestäni totta, että liian helppo elämä luo epämääräistä tyytymättömyyttä josta on todella vaikeaa päästä yli. Vaikeudet tuovat näkökulmaa. Ihminen on pohjimmiltaan eläin, mutta meillä on monimutkainen mieli joka saattaa pilata muuten hienon lajityypillisen elämäntavan.
En ole koskaan kuullut sanontaa "eläminen on elämisen arvoista" siinä mielessä että se olisi kaikille sitä ja aina. Yleensä niin sanotaan silloin kun kaikki asiat on hyvin elämässä, että nyt on eläminen elämisen arvoista, silloin kun asiat ei ole hyvin, se eläminen ei välttämättä ole elämisen arvoista, mutta siitä arvosta riippumatta on vaan jaksettava eteenpäin siihen asti kun se elämä taas alkaa olla elämisen arvoista.
Sinä et ole ap tainnut oikein ymmärtää mitä tarkoittaa se että eläminen on elämisen arvoista.
Elämä on joku hyvää tai huonoa, tai vaan tavallista, jos on hyvä hetki elämässä se tekee siitä yleisestä elämisestä ylipäätään sen arvoista, jos on pelkkiä vastoinkäymisiä niin eihän se ole sen arvoista että kannattaa elää.
Idea on siinä, että eletään sitä tasapaksua tai jopa kurjaakin elämää siinä toivossa että joku kaunis päivä se palkinto tulee ja silloin se kaikki eläminen on ollut sen arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Luoja on antanut elämän kaikille ihmisille. Täällä pahassa maailmassa elämään sisältyy kärsimystä, mutta ei täällä ikuisesti olla.
Luojahan ei ole ”antanut” yhtään mitään, vaan tämä on egomme harha - kuten kehommekin. Olemme itse eronneet junalasta tähän kärsimysnäytelmään, ja tehtävämme on löytää tie takaisin ”kotiin” eli yhteyteen jumalan kanssa. Aikaa ja paikka ei ole.
Miten niin olemme itse eronneet jumalasta? Jos kaikki on jumalasta lähtöisin, niin jumala on itse erottanut itsensä itsestään, eikö niin? Miksi aina pitää syyttää ihmisiä, viattomia maan matosia? Mikset syytä jumalaa, koska jumalahan tämän kaiken "kärsimysnäytelmän" on orkestroinut.
Oi on elämä elämisen arvoista! Mutta ensin tarvitaan yksi tärkeä taito: se että osaa iloita pienistä asioista.
En tiedä, miltä tuntuu olla kuollut, joten eläminen on toistaiseksi paras olotila olla.
Suurimmaksi osaksi tuntuu elämä olevan pelkkää paskaa ja kärsimystä päivästä toiseen, ja vuodesta toiseen... Mutta. Minulla on silti vielä toivoa paremmasta huomisesta. Ja itsemurha ei ole vaihtoehto. Niinkuin, joku jossain aiemma ketjussa laittoi hienosti "eletään vaikka piruuttaan". Teen kovasti töitä paremman voinnin eteen; luen, kirjoitan, liikun, syön terveellisesti, käytän lisäravinteita, olen jonossa terapiaan... Takataskussa lääkkeitä. Sinnittelen. Olen vasta 28-vuotias, mutta tuntuu kuin olisin elänyt 100-vuotta. Vähintään. En myöskään voisi tehdä lapsille sitä, että lähtisin. Se vaikuttaisi isosti heidän loppuelämäänsä. Jos on joku syy sinnitellä, niin sitten vaikka lapset. Etiäpäin mennään, vaikka pää kainalossa. Koitan saada ilon pienistä asioista, ja arvostaa sitä hyvää mitä minulla on. Ehkä, joskus voin tarpeeksi hyvin, että voisin päätyä vaikka parisuhteeseen. Uskosta olen saanut myös voimaa. Jos voi tehdä muille hyvää, niin tulee tunne, ettei kaikki ole turhaa.
Valoa kaikille elämään. Korkeamman käsissä on milloin lähtömme aika tulee, sitä ennen meillä on täällä tehtävää ja opittavaa.
On se elämisen arvoista. Mulla ainakin on kivaa, vaikka ihmisistä monet on tyhmiä, kaikki ei kuitenkaan ole, eikä niitä tyhmikään tarvitse aina katsella. Töissäkin olen vain kolmanneksen vuorokaudesta, enkä edes joka päivä.