Ovatko kaikki hyvät (yli 30-v) miehet jo varattuja?
Olen seurustellut teinistä lähtien, on ollut useamman vuoden kestäviä suhteita muutaman eri poikaystävän kanssa. Kukaan näistä ei kuitenkaan ollut "se oikea", loppuelämän kumppani. Nyt 33-vuotiaana herään siihen, että sillävälin kun olen tuhlannut aikaani näiden "väärien" kanssa, muut ovat perustaneet perheitä ja rakentaneet taloja jne. Ja tosiaan, näyttää siltä, että kaikki kunnon miehet ovat varattuja. Ainakin tällaisessa pienehkössä kaupungissa (n. 65 000 as) sinkkumarkkinat on aika... äh.
Sanokaa, olenko väärässä? Onko teitä/niitä vielä jossain?
Kommentit (76)
Musta yksi ongelma on kanssa, kun naiset yliarvioi oman markkina-arvonsa. Valitettavasti se menee niin, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän miehet sanelee tahdin pariutumismarkkinoilla. Parikymppisenä naiset valitsee, nelikymppisenä valitsee jo miehet. Sitä sokeutuu itselleen. Minulla on esimerkiksi aivan ihana ystävä, hauska ja hyvässä ammatissa. Näkee itsensä jotenkin parikymppisenä naapurintyttönä edelleen, eikä huomaa, että on hyvistä puolistaan huolimatta 37-vuotias kahden lapsen yh, jolla on ylipainoa 25kg ja sen lisäksi pientä fyysistä kremppaa, joka rajoittaa elämää. Hänen markkina-arvonsa ei enää ole sama kuin vaikka 25-vuotiaana hoikkana ja nuorena tyttönä. Kilpailu on koventunut. Hyvistä miehistä alkaa olla pula nelikymppisenä ja naisissa on paljon miehiä enemmän fiksuja, nättejä ja mukavia. Miehillä on, mistä valita.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 15:37"]
Mun "vaatimukset" oli ystävällinen, keskustelutaitoinen ja liikunnasta pitävä. Ja tämä on sun mielestä liikaa vaadittu?? Nyt alan tosissani huolestua tästä tarjonnasta...
ap
[/quote]
Kukapa ei pitäisi liikunnasta ja kukapa ei olisi ystävällinen tai keskustelutaitoinen?
Minusta nuo ovat aika normaaleja juttuja, jota jokainen ihminen toteuttaa jokapäiväisessä elämässään.
Luulen että ap haluat vielä enemmän. Haluat itsellesi suloisen söpön miehen. Sellaisen keijukaisen. Saat pyydystää sellaista pitkään. Mikäli nuo kolme asiaa on ne jutut niin sitten ei hätää. Hengähdät nyt syvään ja et joudu epätoivoon.
Nojaa.. kai sitä voi yleistää, mutta poikkeus tekee säännön. Eli ei kirvestä kaivoon, vaan silmät ja korvat tarkkoina edelleen :) Ja sit onhan niitä toisella kierroksella olevia kans.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 17:20"]
Kukapa ei pitäisi liikunnasta ja kukapa ei olisi ystävällinen tai keskustelutaitoinen?
Minusta nuo ovat aika normaaleja juttuja, jota jokainen ihminen toteuttaa jokapäiväisessä elämässään.
[/quote]
Yli puolet suomalaisista miehistä on ylipainoisia. Ei taida pojille liikunta maistua, tai ainakin maistuu huonommin kuin mäkkisafka.
Jos nainen pitää vartalonsa kondiksessa liikunnan ja terveellisen ruokavalion avulla, ei mielestäni ole kohtuutonta vaatia mieheltä samaa.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 15:44"]
Musta yksi ongelma on kanssa, kun naiset yliarvioi oman markkina-arvonsa. Valitettavasti se menee niin, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän miehet sanelee tahdin pariutumismarkkinoilla. Parikymppisenä naiset valitsee, nelikymppisenä valitsee jo miehet. Sitä sokeutuu itselleen. Minulla on esimerkiksi aivan ihana ystävä, hauska ja hyvässä ammatissa. Näkee itsensä jotenkin parikymppisenä naapurintyttönä edelleen, eikä huomaa, että on hyvistä puolistaan huolimatta 37-vuotias kahden lapsen yh, jolla on ylipainoa 25kg ja sen lisäksi pientä fyysistä kremppaa, joka rajoittaa elämää. Hänen markkina-arvonsa ei enää ole sama kuin vaikka 25-vuotiaana hoikkana ja nuorena tyttönä. Kilpailu on koventunut. Hyvistä miehistä alkaa olla pula nelikymppisenä ja naisissa on paljon miehiä enemmän fiksuja, nättejä ja mukavia. Miehillä on, mistä valita.
[/quote]
No... nelikymppisellä, ylipainoisella yh-isukilla ei ole yhtään sen enempää markkina-arvoa ja valinnanmahdollisuuksia. Moni nelikymppinen mies ja nainen ovat nykyään timmissä kunnossa. Ja tuossa iässä pitää jo puolin ja toisin hyväksyä toisen osapuolen lapset.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 15:37"]
[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 15:11"]
Kun näitä vaatimuslistoja lukee, niin voisin sanoa, ettei hyviä miehiä olekaan. AP:n määritelmissä alkaa olla jo vaatimuksia henkilöhistorialle (ei riitä mitä olet, myös cv tsetataan), musikaalisuus? Miksi tämä on tärkeää, spesifejä ulkonäkökriteerejä jne. En tarkoita, että nämä tyypit olisi kaikki varattuja, mutta mitä enemmän pikkutarkkoja määritelmiä, sitä vähemmän potentiaalisia miehiä on.
[/quote]
Mun "vaatimukset" oli ystävällinen, keskustelutaitoinen ja liikunnasta pitävä. Ja tämä on sun mielestä liikaa vaadittu?? Nyt alan tosissani huolestua tästä tarjonnasta...
ap
Sulla oli kyllä nuo muutkin vaatimukset kuten ulkonäkökriteerit, musikaalisuus jne. Tässä vaiheessa ne sitten tippuivatkin pois, kun satuin ihmettelemään, että vaatimukset on aika spesifejä. Muuten, mitä noista kriteereistä sinun aikaisemmin lemppaamat väärät ihmiset eivät täyttäneet?
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 17:58"]

Mä ajattelen ulkonäkökriteereillä juuri jotain "yli 185 cm, tumma, ruskeasilmäinen" jne. Jos toiseen ihastuu, eikö yleensä ole itsestäänselvää, että kokee sillon toisen puoleensavetävänä. Toki aattelen, että unelmieni mies olisi mun silmissä mukavannäköinen. Olkoon se sitten kriteeri, jos näin haluat.
"Musikaalisuudesta ei ole haittaa" tarkoittaa esim. että olisi kiva saada miehestä keikkaseuraa, kun itse tykkään käydä kuuntelemassa live-musaa. Jos mies ei tykkää sellaisesta, sekään ei haittaa, sitten pyydän mukaani vaikka jonkun ystäväni.
Vieläkin hämmästelen sitä, että joku kokee nuo vaatimukset korkeiksi.
ap
Toki on. Itsekin jäin 30-vuotiaana leskeksi ja löysin pari vuotta myöhemmin hyvän miehen, yli kolmikymppisen, jonka edellinen suhde loppui mm. siihen, ettei nainen halunnut lapsia. Eli on hyviä, vapaita, lapsirakkaita jne.
Aika realistiset toiveet sulla. ap.
Kyllä se siitä. Sanotaan että lähiaikoina olet jo raskaana ja kaikki etenee omalla painollaan. Susta tulee vielä hyvä äiti. Pidä mieli korkealla.
Mitenkä ap ottaa vastaan miehen edellisen liiton lapset tai lapsen?
Ihan mielenkiinnosta kyselen. Vai onko se neitsyt paras vaihtoehto?
[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 19:05"]
Mitenkä ap ottaa vastaan miehen edellisen liiton lapset tai lapsen?
Ihan mielenkiinnosta kyselen. Vai onko se neitsyt paras vaihtoehto?
[/quote]
Ei ole mikään este sekään. Pitkäaikaisimmalla miesystävälläni oli lapsi; ihana, rakas poika mullekin.
ap
[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 19:03"]
Aika realistiset toiveet sulla. ap.
Kyllä se siitä. Sanotaan että lähiaikoina olet jo raskaana ja kaikki etenee omalla painollaan. Susta tulee vielä hyvä äiti. Pidä mieli korkealla.
[/quote]
Kiitos.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 08:27"]
Mitä ongelmattomampi on, sitä helpommin pariutuu. Ongelmat toki voivat olla muutakin kuin alkoa ja väkivaltaa. Vaikka huonoa itsetuntoa tai yksinäisyyttä. Syömishäiriöistä ja työttömyydestä puhumattakaan. Tuollaiset ihmiset eivät kohtaa toisiaan yhtä helposti kuin onnelliset ja aktiiviset.
[/quote]
On vapaana, mutta minullakin on ongelmia, pahimpana kai se, etten voi käydä baareissa (vaikka ei ole eikä ole ollut mitään alkoholiongelmaa) enkä tykkää käydä ravintoloissa enkä konserteissakaan, siis pidän rauhallisesta elämästä (hurjin meno on se kun osallistun urheilukisoihin).
Jos sinun entiset miehesi ovat olleet vääriä ja epäsopivia, ei niin hyviä, niin mikä sinä olet, jos kysyttäisiin niiltä miehiltä? Kyllähän koko ajan on niin sinkkuja kuin varattujakin. Eikö tuo ole aika epäkunnioittava suhtautumistapa ajatella, että exät olisivat pelkästään huonoja tai kaikki hyvät on varattu. Tietenkin itse on pelkästään hyvä ja täydellinen saalis. Kaikki varatut eivät ole hyviä. Ei miehet eikä naiset. Ehkä joku hyvä mies on nyt varattu ja elää kusipäänaisen kanssa. Ehkä joku hyvä mies ja nainenkin vapautuu välillä. ;)
Nainen
Tietysti hyviäkin miehiä on aina vapaana. Oletko miettinyt kuinka hyvä kumppani olisit kilpasiskoihin verrattuna? Se on aika ratkaisevaa. Ei millään pahalla, mutta naiset usein tuntuvat keskittyvän täysillä hyvän miehen löytämiseen ja vähemmän itsensä kehittämiseen miehen kannalta.
Toinen virhe on se, että hyvän naisen käsitys muodostetaan täysin itse tai tyttöporukalla. Miehellä saattaa olla erilainen käsitys hyvästä naisesta, aivan kuten naisilla on usein erilainen käsitys hyvästä miehestä kuin miehillä itsellään.
Vaatimuksia täytyy olla, mutta moni tuntuu vaatimuksineen unohtavan, että jokainen tavalliseltakin tuntuva vaatimus sulkee mahdollisuuksia PALJON pois.
Jos vaatimuksena on vähintään 180cm pitkä mies, tämä varmasti vähintään puolittaa potentiaalisen joukon. Akateemisuusvaatimus edelleen puolittaa potentiaalisen joukon, eli nyt selvästi alle 25% miehistä täyttää vaatimuksenne kahden tavalliselta kuulostavan vaatimuksen jälkeen. Osa tuostakin joukostakin on vielä ihan vääränlaisia, kun ei vielä edes päästy vaatimaan tietynlaista luonnetta, painoa, harrastuksia jne. Sellaisia kun lisää muutaman vaatimuslistaan, niin yhtäkkiä mennään hyvin pienissä prosenteissa, vaikka mukaan on vielä laskettu kaikki varatutkin.
Jos kaiken tämän lisäksi miehen vielä täytyy tehdä aloite, koska muuten tunnette itsenne epätoivoiseksi... huh huh. Saahan sitä lottovoitostakin haaveilla, mutta ehkä ei kannata sen varaan laskea.
On. Mutta ei hätää, nelikymppisenä alkaa uusi kierros, ehkä ehdit siihen mukaan mutta sitten pitää sopeutua uusperhekuvioihin.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 15:37"]
Normaalisti puolikassuhde ei ole ongelma. Ihmisethän usein viettävät omaa aikaansa. Eivät ole kokoajan kumppaninsa kanssa tekemisissä.
Ainoastaan mieheltähän se vaatii repeämää kahden tai useamman luo. Sitähän ei edes huomaa, kun mies on poissa.
[/quote]
Juhani Ahollahan oli suhde vaimonsa sisareen. He kaikki elivät onnellisesti yhdessä sulassa sovussa. Jos hyvä mies löytyy niin miksei sitä sitten jakaisi? Parempihan se on kuin sinkkuna.