Lue keskustelun säännöt.
Mikä sai sinut tajuamaan, että lapsuudenkotisi kasvuympäristö ei ollut ihan terve?
Lapsihan pitää herkästi omaa kasvuympäristöään normaalina, vaikka se ei sitä olisi, sillä hänellä ei ole muusta kokemusta eikä tietoa. Jos sinulla oli näin, niin mikä sai sinut tajuamaan, että ei tämä taidakaan olla ihan normaalia? Ja etenkin, jos tajusit vasta aikuisena, että lapsuudessa olikin jokin vialla, niin mikä herätti sinut siihen ajatukseen?
Kommentit (2084)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitättömistä asioista suuttuminen. Vasta nykyisen mieheni kanssa aloin oppia, ettei esim. lusikan pudottaminen ja siitä kuuluva kolahdus ole mikään maailmanloppu. Kerran pudotin vahingossa miehen lautasen (seurusteluaikoina meillä oli tietty vielä omat astiat) lattialle ja se meni säpäleiksi. Lapsuudenkodissani tuollaisesta olisi tullut tupenrapinat. Pyytelin ihan hysteerisenä anteeksi ja hyvä etten itkua vääntänyt. Mies rauhoitteli minua ja oli ihan ihmeissään reaktiostani.
Lapsuudenkodissa sai aina kävellä kuin munankuorilla, mutta mieheni on onneksi opettanut minua rauhoittumaan ja suhtautumaan asioihin rennommin :)
Mä en ole pystynyt muuttumaan. Lapsena opin että hiljainen ihminen on pelottava ja voi käydä päälle koska vaan. Vielä jos äidillä nenänpielet alkoi nousta niin turpiin tuli. Vieläkin, jos mies on hiljaa niin ahdistun ja oletan hänen suuttuneen ja olevan vihainen. Järjellä ymmärrän ettei hiljainen ihminen ole välttämättä vihainen mutta edelleen ensireaktio on aina se. Jos joku huutaa, säikähdän todella ja pelkään että seuraavaksi käy kiinni.
Minä totuin metakkaan, enkä pelkää sitä, mutta jos joku huokaa syvään, olen varma että minuun ollaan pettyneitä tai tyytymättömiä. Tiedän järjellä että tuo on aivan älytöntä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mulla ole ollut mitään yksittäistä valaistumisen hetkeä tässä asiassa, vaan pieniä yksittäisiä havaintoja eri asioista, jotka ovat olleet pielessä. Ala-aste ikäisenä saanut ensimmäiset ahaa-elämykset, mutta prosessi jatkuu edelleen.
Kouluajoilta tulee mieleen kaksi tapausta: Kukaan kavereistani ei oikein koskaan halunnut tulla meille, koska pelkäsivät väkivaltaista isoveljeäni. Muistan aluksi ihmetelleeni, mitä se auttaa heidän luokseen mennä, kun onhan heilläkin isosisaruksia. Ja sitten näin omin silmin, että sisarusten välillä voi olla joko aitoa toveruutta tai ainakin neutraalit välit. Mulle oli kovin ihmeellistä, että kaverin isoveli esim auttoi antamalla kaapin ylähyllyltä jonkin tavaran, johon me pienemmät ei yletetty. Odotin viimeiseen asti, että milloin se lataa meitä turpaan, mutta mitään ei tapahtunutkaan ja me ihan toden totta saatiin se tavara käyttöön sen sijaan, että kaverin veli ois takavarikoinut tai rikkonut sen.
Toinen oli, kun oltiin muutama tyttö yökylässä yhdellä kaverilla ja juteltiin painajaisista. Muut näkivät sellaisia painajaisia, että juoksivat aina sitä jotain unessa olevaa uhkaa pakoon kotiin. Musta tuntui hassulta, että heillä unissa koti oli jonkinlainen turvapaikka. Mulla se meni aina toisinpäin, eli ne painajaisen uhat oli kotona ja mä yritin päästä pakoon pois siitä talosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenelläkään ei ole täydellistä kotia. On turhaa energian ja rahan tuhlausta kaivella menneitä. Eri asia, jos todella järkyttävät tausta. Muuta on kaikilla.
Samaa mieltä. Ja se lapsuus vietetään siinä ajassa, ympäristössä ja elintasossa, mikä kenenkin kohdalle sattuu. Ei sitä itse tai vanhemmat voi valita.
Mun mummi 95v olisi saanut olla katkera ja valittaa koko ikänsä tai syyttää huonoa lapsuutta, kun hänet myytiin huutolaisena, oliko 8v karjapiiaksi. Ja sai kokea nälkee ja huonoa kohtelua. Huono lapsuus ei vaikuttanut, on aina ollut iloinen, elämänmyönteinen ja hyväsydäminen ihminen ja huonosta kohtelusta huolimatta, haluaa vain hyvää kaikille, eikä valita pienistä tai toisia.
Sama monessa perheessä nykyään, esikoinen saa elää lapsuutensa usein alhaisemmassa elintasossa ja epävarmojen ja kokemattomien vanhempien lapsena, kuin nuorin iltatähti.
Eihän tässä ketjussa ole kyse epävarmuudesta tai kokemattomuudesta, vaan väkivallasta, vakavista laiminlyönneistä ja henkisestä lyttäämisestä ja häpäisemisestä.
Ja kyllähän suurin osa täällä on kirjoittanut yrittävänsä mennä eteenpäin elämässä. Ei se, että avautuu täällä tarkoita ettei yrittäisi myös parantua kokemastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenelläkään ei ole täydellistä kotia. On turhaa energian ja rahan tuhlausta kaivella menneitä. Eri asia, jos todella järkyttävät tausta. Muuta on kaikilla.
Samaa mieltä. Ja se lapsuus vietetään siinä ajassa, ympäristössä ja elintasossa, mikä kenenkin kohdalle sattuu. Ei sitä itse tai vanhemmat voi valita.
Mun mummi 95v olisi saanut olla katkera ja valittaa koko ikänsä tai syyttää huonoa lapsuutta, kun hänet myytiin huutolaisena, oliko 8v karjapiiaksi. Ja sai kokea nälkee ja huonoa kohtelua. Huono lapsuus ei vaikuttanut, on aina ollut iloinen, elämänmyönteinen ja hyväsydäminen ihminen ja huonosta kohtelusta huolimatta, haluaa vain hyvää kaikille, eikä valita pienistä tai toisia.
Sama monessa perheessä nykyään, esikoinen saa elää lapsuutensa usein alhaisemmassa elintasossa ja epävarmojen ja kokemattomien vanhempien lapsena, kuin nuorin iltatähti.
Näin on. Ja siksipä olenkin antanut vanhemmilleni anteeksi. Minäkin olen ollut iloinen, elämänmyönteinen ja hyväsydäminen ikäni. Paha vaan kun en johtuen lapsuudestani osannut yhtään kuunnella omia tarpeitani, pyytää apua, arvostaa itseäni jnejne. Niin nelikymppisenä olin ihan loppu henkisesti ja fyysisesti. Em valittanut, kun en edes tiennyt miten huonosti mulla meni. Kukaan ei olis naamasta arvannut. Kun pääsin terapiaan, alkoi vyyhti purkautua, ja on pitänyt ihan alusta melkein opetella huolehtimaan itsestään, arvostamaan itseään jne. Ihmisillä on myös erilainen resilienssikyky, se mikä ei toisella tunnu, murentaa toisen. Ehkäpä mummisi osasi myös esim tukeutua toisiin. Loppupeleissä et kuitenkaan tiedä, kuinka hyvin hän itse voi- oliko tuo kaikki todellista myös hänelle, ai jäikö hänellä elämä elämättä muille hymyillessä- niinkuin aika monella tuon sukupolven ihmisellä jäi. Ja siitä maksavat sitten seuraavat sukupolvet. MInunkin huonovointisuuteni näkyi lapsissani, olivat stressaavia, suorittavia, liian kilttejä, vaivattomia, vetäytyviä. Tänä päivänä iso asia on myös se, että ihmiset ovat yksinäisempiä kuin koskaan. Ulkoiset paineet ovat valtavat, mitkään ei riitä, ei ole välttämättä mitään ryhmää mihin kuuluu, vaan yksin pitää sinnitellä. Vaatimukset ovat kovat, millään pyykinpertulla tai hanttihommilla sulla ei ole edes itseisarvoa. 95v sitten elämä oli paljon hitaampaa ja ihmiset tarvitsivat toisiaan enemmän kuin nykyään. Ja on eri asia kokea nälkää kun kaikki sitä kokevat kun pelätä kotona sängyn alla totaalisesti laiminlyötynä ja menettää yhteys itseensä. esim. Ajat tosiaan muuttuvat, se mikä oli 100 vuotta sitten, ei välttämättä päde tänä päivänä. Puhutaan myös ihan eri asioista kun puhutaan lapsuuden kaltoinkohteluista ja laiminlyönneistä, vanhempien mielenterveysongelmista, kun puhutaan pettymyksistä, ristiriidoista ja satunnaisista kurjista kokemuksista elämän varrella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenelläkään ei ole täydellistä kotia. On turhaa energian ja rahan tuhlausta kaivella menneitä. Eri asia, jos todella järkyttävät tausta. Muuta on kaikilla.
Samaa mieltä. Ja se lapsuus vietetään siinä ajassa, ympäristössä ja elintasossa, mikä kenenkin kohdalle sattuu. Ei sitä itse tai vanhemmat voi valita.
Mun mummi 95v olisi saanut olla katkera ja valittaa koko ikänsä tai syyttää huonoa lapsuutta, kun hänet myytiin huutolaisena, oliko 8v karjapiiaksi. Ja sai kokea nälkee ja huonoa kohtelua. Huono lapsuus ei vaikuttanut, on aina ollut iloinen, elämänmyönteinen ja hyväsydäminen ihminen ja huonosta kohtelusta huolimatta, haluaa vain hyvää kaikille, eikä valita pienistä tai toisia.
Sama monessa perheessä nykyään, esikoinen saa elää lapsuutensa usein alhaisemmassa elintasossa ja epävarmojen ja kokemattomien vanhempien lapsena, kuin nuorin iltatähti.
Näin on. Ja siksipä olenkin antanut vanhemmilleni anteeksi. Minäkin olen ollut iloinen, elämänmyönteinen ja hyväsydäminen ikäni. Paha vaan kun en johtuen lapsuudestani osannut yhtään kuunnella omia tarpeitani, pyytää apua, arvostaa itseäni jnejne. Niin nelikymppisenä olin ihan loppu henkisesti ja fyysisesti. Em valittanut, kun en edes tiennyt miten huonosti mulla meni. Kukaan ei olis naamasta arvannut. Kun pääsin terapiaan, alkoi vyyhti purkautua, ja on pitänyt ihan alusta melkein opetella huolehtimaan itsestään, arvostamaan itseään jne. Ihmisillä on myös erilainen resilienssikyky, se mikä ei toisella tunnu, murentaa toisen. Ehkäpä mummisi osasi myös esim tukeutua toisiin. Loppupeleissä et kuitenkaan tiedä, kuinka hyvin hän itse voi- oliko tuo kaikki todellista myös hänelle, ai jäikö hänellä elämä elämättä muille hymyillessä- niinkuin aika monella tuon sukupolven ihmisellä jäi. Ja siitä maksavat sitten seuraavat sukupolvet. MInunkin huonovointisuuteni näkyi lapsissani, olivat stressaavia, suorittavia, liian kilttejä, vaivattomia, vetäytyviä. Tänä päivänä iso asia on myös se, että ihmiset ovat yksinäisempiä kuin koskaan. Ulkoiset paineet ovat valtavat, mitkään ei riitä, ei ole välttämättä mitään ryhmää mihin kuuluu, vaan yksin pitää sinnitellä. Vaatimukset ovat kovat, millään pyykinpertulla tai hanttihommilla sulla ei ole edes itseisarvoa. 95v sitten elämä oli paljon hitaampaa ja ihmiset tarvitsivat toisiaan enemmän kuin nykyään. Ja on eri asia kokea nälkää kun kaikki sitä kokevat kun pelätä kotona sängyn alla totaalisesti laiminlyötynä ja menettää yhteys itseensä. esim. Ajat tosiaan muuttuvat, se mikä oli 100 vuotta sitten, ei välttämättä päde tänä päivänä. Puhutaan myös ihan eri asioista kun puhutaan lapsuuden kaltoinkohteluista ja laiminlyönneistä, vanhempien mielenterveysongelmista, kun puhutaan pettymyksistä, ristiriidoista ja satunnaisista kurjista kokemuksista elämän varrella.
Ja iso asia. Yhteys. Kun asiat tapahtuvat yhteydessä muihin ihmisiin tai muiden kanssa, voidaan kestää melkein mitä vain. Kaltoinkohdellut lapset menettävät yhteyden. Sekä itseensä ja omiin tarpeisiinsa että muihin ihmisiin. Jäävät totaalisen yksin kauhuineen. Silloin koko elämä jää lukkojen taakse. Ja se on se iso asia, mikä ratkaisee. Kun on mahdollisuus jakaa kauhunsa, on mahdollista päästä eteenpäin ja selviytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ainakin omasta mielestäni korkea resilienssi, olen selvinnyt monenlaisesta ja tulen varmaan vastakin selviämään. Mutta saanhan minä silti avautua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenelläkään ei ole täydellistä kotia. On turhaa energian ja rahan tuhlausta kaivella menneitä. Eri asia, jos todella järkyttävät tausta. Muuta on kaikilla.
Samaa mieltä. Ja se lapsuus vietetään siinä ajassa, ympäristössä ja elintasossa, mikä kenenkin kohdalle sattuu. Ei sitä itse tai vanhemmat voi valita.
Mun mummi 95v olisi saanut olla katkera ja valittaa koko ikänsä tai syyttää huonoa lapsuutta, kun hänet myytiin huutolaisena, oliko 8v karjapiiaksi. Ja sai kokea nälkee ja huonoa kohtelua. Huono lapsuus ei vaikuttanut, on aina ollut iloinen, elämänmyönteinen ja hyväsydäminen ihminen ja huonosta kohtelusta huolimatta, haluaa vain hyvää kaikille, eikä valita pienistä tai toisia.
Sama monessa perheessä nykyään, esikoinen saa elää lapsuutensa usein alhaisemmassa elintasossa ja epävarmojen ja kokemattomien vanhempien lapsena, kuin nuorin iltatähti.
Näin on. Ja siksipä olenkin antanut vanhemmilleni anteeksi. Minäkin olen ollut iloinen, elämänmyönteinen ja hyväsydäminen ikäni. Paha vaan kun en johtuen lapsuudestani osannut yhtään kuunnella omia tarpeitani, pyytää apua, arvostaa itseäni jnejne. Niin nelikymppisenä olin ihan loppu henkisesti ja fyysisesti. Em valittanut, kun en edes tiennyt miten huonosti mulla meni. Kukaan ei olis naamasta arvannut. Kun pääsin terapiaan, alkoi vyyhti purkautua, ja on pitänyt ihan alusta melkein opetella huolehtimaan itsestään, arvostamaan itseään jne. Ihmisillä on myös erilainen resilienssikyky, se mikä ei toisella tunnu, murentaa toisen. Ehkäpä mummisi osasi myös esim tukeutua toisiin. Loppupeleissä et kuitenkaan tiedä, kuinka hyvin hän itse voi- oliko tuo kaikki todellista myös hänelle, ai jäikö hänellä elämä elämättä muille hymyillessä- niinkuin aika monella tuon sukupolven ihmisellä jäi. Ja siitä maksavat sitten seuraavat sukupolvet. MInunkin huonovointisuuteni näkyi lapsissani, olivat stressaavia, suorittavia, liian kilttejä, vaivattomia, vetäytyviä. Tänä päivänä iso asia on myös se, että ihmiset ovat yksinäisempiä kuin koskaan. Ulkoiset paineet ovat valtavat, mitkään ei riitä, ei ole välttämättä mitään ryhmää mihin kuuluu, vaan yksin pitää sinnitellä. Vaatimukset ovat kovat, millään pyykinpertulla tai hanttihommilla sulla ei ole edes itseisarvoa. 95v sitten elämä oli paljon hitaampaa ja ihmiset tarvitsivat toisiaan enemmän kuin nykyään. Ja on eri asia kokea nälkää kun kaikki sitä kokevat kun pelätä kotona sängyn alla totaalisesti laiminlyötynä ja menettää yhteys itseensä. esim. Ajat tosiaan muuttuvat, se mikä oli 100 vuotta sitten, ei välttämättä päde tänä päivänä. Puhutaan myös ihan eri asioista kun puhutaan lapsuuden kaltoinkohteluista ja laiminlyönneistä, vanhempien mielenterveysongelmista, kun puhutaan pettymyksistä, ristiriidoista ja satunnaisista kurjista kokemuksista elämän varrella.
Upea kirjoitus, kiitos!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenelläkään ei ole täydellistä kotia. On turhaa energian ja rahan tuhlausta kaivella menneitä. Eri asia, jos todella järkyttävät tausta. Muuta on kaikilla.
Ei pidä paikkaansa. Törkeää vähättelyä tämä. Äitini aina sanoi myös näin. Mutta ei kaikissa perheissä ole väkivaltaa, mielenterveysongelmia, pelkoa, emotionaalista laiminlyöntiä. Täydellistä ei ole kellään, ja pettymyksiä kokevat kaikki. Mutta on täysin eri asia kasvaa suht turvallisessa perheessä, jossa ihmiset osaavat olla toistensa kanssa tekemisissä ja pitää huolta toisistaan kuin perheessä jossa ei ole perusturvaa. Vaikutus elämälle on dramaattisesti eri. Ja jotta voisi elää normaalia elämää ja nauttia siitä, tarvitsee apua, kuten terapiaa. Menneitä ei tarvii kaivella, jos lapsuus on ollut rankka ja traumatisoiva, menneisyys on käsnä joka henkäyksellä estäen ihmistä elämästä sitä elämää joka hänellä olisi. Että lakkaappa sinä vähättelemästä toisten kokemuksia.
Olen täysin samaa mieltä. Jos joudut miettimällä miettimään oliko lapsuus onnellista aikaa vai ei, niin se ei ollut onnellinen. Silloin huonoa on ollut enemmän kuin hyvää, jos päällimmäisenä ei tule mieleen hyvää tai neutraalia oloa lapsuuttaan muistellessa. Joistain yksittäisistä hyvistä hetkistä huolimatta lapsuus voi olla täyttä paskaa ja antaa elämälle huonot lähtökohdat.
Jep! Olen vasta aikuisena päässyt oikeasti elämään onnellista ja huoletonta elämää. Katson, kun muut kriiseilevät ympärilläni ja kaipaavat huolettomaan nuoruuteensa tai lapsuuteensa, ja itse olen kiitollinen joka päivä siitä, että se painajainen on nyt ohi.
Minullakin on aina kuin puusta pudonnut olo, kun joku muistelee huoletonta nuoruuttaan. Ei näihin puheenaiheisiin viitsi ääneen todeta yhtään mitään. Aikuisuus on paljon parempaa aikaa, kun ei tarvitse elää enää sekopäisten ihmisten kanssa.
Tuo huolettoman ja hauskan nuoruuden muistelee kirpaisee minuakin, samoin onnellisen lapsuuden muistelu. Minä pelkäsin lapsena äitiäni todella paljon, samoin isosiskoani. Yritin nimittäin lähentyä isosiskon kanssa saadakseni vähän lohtua, tulos negatiivinen. Piti parempana peesata äitiäni. Se kyllä kannatti, koska hän sai koulutuksen, vaatteita ja hänen terveydestään huolehdittiin.
En oikein muista mitään onnellisia aikoja lapsuudesta, koska sain aina pinnistää ja jännittää milloin mitäkin, koska olin epäkelpo. Mielisairas kuulemma. Lihava ja huono. Äiti muisti mainita aina ne pari liikakiloani, jotka minulla oli lapsena. Nipisteli minua, muistutti siis niistä. En kuitenkaan ollut mitenkään näkyvästi lihava. Kovaan ääneen muiden aikana kiellettiin ottamasta jotain pöydästä, etten nyt vain enempää paisu. Kilpirauhasen vajaatoiminta todettiin vasta noin 30-vuotiaana. Se kai oli syynä huonoon aineenvaihduntaan jo tuolloin.
Minä muistan sen, että lähdin metsään kävelemään ja itkemään näitä väärinkohteluja. Kyllä lapsi sen tajuaa, että kohdellaan väärin. Minä pyöritin päässäni edes jotaina ratkaisua enkä pystynyt ratkaisemaan tilannetta. Äidin mielestä - jos tulin itkeneen näköisenä takaisin - olin käynyt kieriskelemässä itsesäälissä, tuhahteli. Hän oli karski ja kylmä nainen.
Nuoruus meni samalla tavalla. Kun tulin nuorten riennoista yöllä kotiin, hän tuli sihisemään että h**** siinä tulee joo ja kohta olet raskaana. Olin kai 13 enkä tiennyt sukupuoliasioista mitään, mutta suuttumisen ja loukkaamisen tunsin sitäkin paremmin.
Minua loukattiin monin tavoin ja loukattaisiin edelleen, ellen olisi katkaissut välejä. Tätäkin harkitsin pitkään. Tiesin, että syyt menevät tietenkin minun päälleni ja minä olen kamala ihminen kun sillä tavoin vanhan äitini jätän. Mietin sitä, mitä ihmiset siitä ajattelevat. Mutta ei sillä ollut enää minulle väliä, koska huomasin että olen itse tärkeämpi itselleni eikä minun tarvitse olla yhteyksissä ihmisiin, jotka eivät pidä minusta ja pyrkivät loukkaamaan ja satuttamaan. Eivät tee edes pientä yritystä ymmärtää minun asemaani tai elämääni. Se että tämä ihminen on äitini, on aika kurjaa, mutta ei se minua enää velvoita.
Yleisissä keskusteluissa esim töissä kerron äitini kuolleen jo aikoja sitten. En halua alkaa setviä jonkun taivastelijan kanssa asiaa. Joskus taivestelija jatkaa, mutta olen vihdoin oppinut sanomaan, että tämä asia on yksityinen. Selittämäänhän ei kannata ryhtyä.
Syvät sympatiat muille tähän ketjuun kipeitä kohtiaan kirjoittaneille. Mä en melkein voi uskoa, että Suomessa on ollut tällainen elämisen ja kasvatuksen kulttuuri, vaikka itse todistan samaa asiaa. 70- ja 80-luvuilla elettiin vielä ihan pellossa ja mikään ei suojellut lasta, vaikka hän kärsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenelläkään ei ole täydellistä kotia. On turhaa energian ja rahan tuhlausta kaivella menneitä. Eri asia, jos todella järkyttävät tausta. Muuta on kaikilla.
Samaa mieltä. Ja se lapsuus vietetään siinä ajassa, ympäristössä ja elintasossa, mikä kenenkin kohdalle sattuu. Ei sitä itse tai vanhemmat voi valita.
Mun mummi 95v olisi saanut olla katkera ja valittaa koko ikänsä tai syyttää huonoa lapsuutta, kun hänet myytiin huutolaisena, oliko 8v karjapiiaksi. Ja sai kokea nälkee ja huonoa kohtelua. Huono lapsuus ei vaikuttanut, on aina ollut iloinen, elämänmyönteinen ja hyväsydäminen ihminen ja huonosta kohtelusta huolimatta, haluaa vain hyvää kaikille, eikä valita pienistä tai toisia.
Sama monessa perheessä nykyään, esikoinen saa elää lapsuutensa usein alhaisemmassa elintasossa ja epävarmojen ja kokemattomien vanhempien lapsena, kuin nuorin iltatähti.
Näin on. Ja siksipä olenkin antanut vanhemmilleni anteeksi. Minäkin olen ollut iloinen, elämänmyönteinen ja hyväsydäminen ikäni. Paha vaan kun en johtuen lapsuudestani osannut yhtään kuunnella omia tarpeitani, pyytää apua, arvostaa itseäni jnejne. Niin nelikymppisenä olin ihan loppu henkisesti ja fyysisesti. Em valittanut, kun en edes tiennyt miten huonosti mulla meni. Kukaan ei olis naamasta arvannut. Kun pääsin terapiaan, alkoi vyyhti purkautua, ja on pitänyt ihan alusta melkein opetella huolehtimaan itsestään, arvostamaan itseään jne. Ihmisillä on myös erilainen resilienssikyky, se mikä ei toisella tunnu, murentaa toisen. Ehkäpä mummisi osasi myös esim tukeutua toisiin. Loppupeleissä et kuitenkaan tiedä, kuinka hyvin hän itse voi- oliko tuo kaikki todellista myös hänelle, ai jäikö hänellä elämä elämättä muille hymyillessä- niinkuin aika monella tuon sukupolven ihmisellä jäi. Ja siitä maksavat sitten seuraavat sukupolvet. MInunkin huonovointisuuteni näkyi lapsissani, olivat stressaavia, suorittavia, liian kilttejä, vaivattomia, vetäytyviä. Tänä päivänä iso asia on myös se, että ihmiset ovat yksinäisempiä kuin koskaan. Ulkoiset paineet ovat valtavat, mitkään ei riitä, ei ole välttämättä mitään ryhmää mihin kuuluu, vaan yksin pitää sinnitellä. Vaatimukset ovat kovat, millään pyykinpertulla tai hanttihommilla sulla ei ole edes itseisarvoa. 95v sitten elämä oli paljon hitaampaa ja ihmiset tarvitsivat toisiaan enemmän kuin nykyään. Ja on eri asia kokea nälkää kun kaikki sitä kokevat kun pelätä kotona sängyn alla totaalisesti laiminlyötynä ja menettää yhteys itseensä. esim. Ajat tosiaan muuttuvat, se mikä oli 100 vuotta sitten, ei välttämättä päde tänä päivänä. Puhutaan myös ihan eri asioista kun puhutaan lapsuuden kaltoinkohteluista ja laiminlyönneistä, vanhempien mielenterveysongelmista, kun puhutaan pettymyksistä, ristiriidoista ja satunnaisista kurjista kokemuksista elämän varrella.
Ja iso asia. Yhteys. Kun asiat tapahtuvat yhteydessä muihin ihmisiin tai muiden kanssa, voidaan kestää melkein mitä vain. Kaltoinkohdellut lapset menettävät yhteyden. Sekä itseensä ja omiin tarpeisiinsa että muihin ihmisiin. Jäävät totaalisen yksin kauhuineen. Silloin koko elämä jää lukkojen taakse. Ja se on se iso asia, mikä ratkaisee. Kun on mahdollisuus jakaa kauhunsa, on mahdollista päästä eteenpäin ja selviytyä.
Välillä mietin, että sota-aikana ihmisillä on ollut se etu, että kaikki muutkin ovat kokeneet vaikeita asioita. On tiennyt sen, ettei ole kokemustensa kanssa yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ainakin omasta mielestäni korkea resilienssi, olen selvinnyt monenlaisesta ja tulen varmaan vastakin selviämään. Mutta saanhan minä silti avautua.
Resilienssihän ei ole ainoastaan yksilöön liittyvä ominaisuus, vaan siihen vaikuttaa myös ympäristöstä saatava tuki. Mistä kaikkialta sinä olet saanut apua päästäksesi eteenpäin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenelläkään ei ole täydellistä kotia. On turhaa energian ja rahan tuhlausta kaivella menneitä. Eri asia, jos todella järkyttävät tausta. Muuta on kaikilla.
Samaa mieltä. Ja se lapsuus vietetään siinä ajassa, ympäristössä ja elintasossa, mikä kenenkin kohdalle sattuu. Ei sitä itse tai vanhemmat voi valita.
Mun mummi 95v olisi saanut olla katkera ja valittaa koko ikänsä tai syyttää huonoa lapsuutta, kun hänet myytiin huutolaisena, oliko 8v karjapiiaksi. Ja sai kokea nälkee ja huonoa kohtelua. Huono lapsuus ei vaikuttanut, on aina ollut iloinen, elämänmyönteinen ja hyväsydäminen ihminen ja huonosta kohtelusta huolimatta, haluaa vain hyvää kaikille, eikä valita pienistä tai toisia.
Sama monessa perheessä nykyään, esikoinen saa elää lapsuutensa usein alhaisemmassa elintasossa ja epävarmojen ja kokemattomien vanhempien lapsena, kuin nuorin iltatähti.
Näin on. Ja siksipä olenkin antanut vanhemmilleni anteeksi. Minäkin olen ollut iloinen, elämänmyönteinen ja hyväsydäminen ikäni. Paha vaan kun en johtuen lapsuudestani osannut yhtään kuunnella omia tarpeitani, pyytää apua, arvostaa itseäni jnejne. Niin nelikymppisenä olin ihan loppu henkisesti ja fyysisesti. Em valittanut, kun en edes tiennyt miten huonosti mulla meni. Kukaan ei olis naamasta arvannut. Kun pääsin terapiaan, alkoi vyyhti purkautua, ja on pitänyt ihan alusta melkein opetella huolehtimaan itsestään, arvostamaan itseään jne. Ihmisillä on myös erilainen resilienssikyky, se mikä ei toisella tunnu, murentaa toisen. Ehkäpä mummisi osasi myös esim tukeutua toisiin. Loppupeleissä et kuitenkaan tiedä, kuinka hyvin hän itse voi- oliko tuo kaikki todellista myös hänelle, ai jäikö hänellä elämä elämättä muille hymyillessä- niinkuin aika monella tuon sukupolven ihmisellä jäi. Ja siitä maksavat sitten seuraavat sukupolvet. MInunkin huonovointisuuteni näkyi lapsissani, olivat stressaavia, suorittavia, liian kilttejä, vaivattomia, vetäytyviä. Tänä päivänä iso asia on myös se, että ihmiset ovat yksinäisempiä kuin koskaan. Ulkoiset paineet ovat valtavat, mitkään ei riitä, ei ole välttämättä mitään ryhmää mihin kuuluu, vaan yksin pitää sinnitellä. Vaatimukset ovat kovat, millään pyykinpertulla tai hanttihommilla sulla ei ole edes itseisarvoa. 95v sitten elämä oli paljon hitaampaa ja ihmiset tarvitsivat toisiaan enemmän kuin nykyään. Ja on eri asia kokea nälkää kun kaikki sitä kokevat kun pelätä kotona sängyn alla totaalisesti laiminlyötynä ja menettää yhteys itseensä. esim. Ajat tosiaan muuttuvat, se mikä oli 100 vuotta sitten, ei välttämättä päde tänä päivänä. Puhutaan myös ihan eri asioista kun puhutaan lapsuuden kaltoinkohteluista ja laiminlyönneistä, vanhempien mielenterveysongelmista, kun puhutaan pettymyksistä, ristiriidoista ja satunnaisista kurjista kokemuksista elämän varrella.
Olen hyvin samaa mieltä. Tänä aikana moni asia on niin vaikeaksi tehty yhteiskunnan toimesta että ei olisi osannut joskus ennen edes kuvitella mitä tuleman pitää.
On eri asia kärsiä kollektiivista kärsimystä melkein missä vain asiassa, kuin yksin hädissään ja avuttomana nurkkaan ajettuna. Nykyaika on hyvin julma tässä mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenelläkään ei ole täydellistä kotia. On turhaa energian ja rahan tuhlausta kaivella menneitä. Eri asia, jos todella järkyttävät tausta. Muuta on kaikilla.
Samaa mieltä. Ja se lapsuus vietetään siinä ajassa, ympäristössä ja elintasossa, mikä kenenkin kohdalle sattuu. Ei sitä itse tai vanhemmat voi valita.
Mun mummi 95v olisi saanut olla katkera ja valittaa koko ikänsä tai syyttää huonoa lapsuutta, kun hänet myytiin huutolaisena, oliko 8v karjapiiaksi. Ja sai kokea nälkee ja huonoa kohtelua. Huono lapsuus ei vaikuttanut, on aina ollut iloinen, elämänmyönteinen ja hyväsydäminen ihminen ja huonosta kohtelusta huolimatta, haluaa vain hyvää kaikille, eikä valita pienistä tai toisia.
Sama monessa perheessä nykyään, esikoinen saa elää lapsuutensa usein alhaisemmassa elintasossa ja epävarmojen ja kokemattomien vanhempien lapsena, kuin nuorin iltatähti.
Näin on. Ja siksipä olenkin antanut vanhemmilleni anteeksi. Minäkin olen ollut iloinen, elämänmyönteinen ja hyväsydäminen ikäni. Paha vaan kun en johtuen lapsuudestani osannut yhtään kuunnella omia tarpeitani, pyytää apua, arvostaa itseäni jnejne. Niin nelikymppisenä olin ihan loppu henkisesti ja fyysisesti. Em valittanut, kun en edes tiennyt miten huonosti mulla meni. Kukaan ei olis naamasta arvannut. Kun pääsin terapiaan, alkoi vyyhti purkautua, ja on pitänyt ihan alusta melkein opetella huolehtimaan itsestään, arvostamaan itseään jne. Ihmisillä on myös erilainen resilienssikyky, se mikä ei toisella tunnu, murentaa toisen. Ehkäpä mummisi osasi myös esim tukeutua toisiin. Loppupeleissä et kuitenkaan tiedä, kuinka hyvin hän itse voi- oliko tuo kaikki todellista myös hänelle, ai jäikö hänellä elämä elämättä muille hymyillessä- niinkuin aika monella tuon sukupolven ihmisellä jäi. Ja siitä maksavat sitten seuraavat sukupolvet. MInunkin huonovointisuuteni näkyi lapsissani, olivat stressaavia, suorittavia, liian kilttejä, vaivattomia, vetäytyviä. Tänä päivänä iso asia on myös se, että ihmiset ovat yksinäisempiä kuin koskaan. Ulkoiset paineet ovat valtavat, mitkään ei riitä, ei ole välttämättä mitään ryhmää mihin kuuluu, vaan yksin pitää sinnitellä. Vaatimukset ovat kovat, millään pyykinpertulla tai hanttihommilla sulla ei ole edes itseisarvoa. 95v sitten elämä oli paljon hitaampaa ja ihmiset tarvitsivat toisiaan enemmän kuin nykyään. Ja on eri asia kokea nälkää kun kaikki sitä kokevat kun pelätä kotona sängyn alla totaalisesti laiminlyötynä ja menettää yhteys itseensä. esim. Ajat tosiaan muuttuvat, se mikä oli 100 vuotta sitten, ei välttämättä päde tänä päivänä. Puhutaan myös ihan eri asioista kun puhutaan lapsuuden kaltoinkohteluista ja laiminlyönneistä, vanhempien mielenterveysongelmista, kun puhutaan pettymyksistä, ristiriidoista ja satunnaisista kurjista kokemuksista elämän varrella.
Olen hyvin samaa mieltä. Tänä aikana moni asia on niin vaikeaksi tehty yhteiskunnan toimesta että ei olisi osannut joskus ennen edes kuvitella mitä tuleman pitää.
On eri asia kärsiä kollektiivista kärsimystä melkein missä vain asiassa, kuin yksin hädissään ja avuttomana nurkkaan ajettuna. Nykyaika on hyvin julma tässä mielessä.
Kyllä. Julma suhtautuminen jatkuu usein senkin jälkeen, kun lapsuus on jo ohi. Jos ihminen kertoo esimerkiksi kärsivänsä traumaperäisestä stressistä, niin suhtautuminen on monesti todella nyrpeää. Usein moni alkaa syytellä uhriutujaksi, jos vaikeat kokemukset näkyvät vielä ihmisen toiminnassa jollakin tavalla, vaikka hän olisikin päässyt jo pitkälle eteenpäin elämässään.
Tämä on hienoista hienoin veratistukiketju! Kiitos jokaiselle joka on jakanut kipeitä kokemuksiaan. Se on todella arvokasta! 100 vuotta sitten tällainen ei olisi ollut mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hienoista hienoin veratistukiketju! Kiitos jokaiselle joka on jakanut kipeitä kokemuksiaan. Se on todella arvokasta! 100 vuotta sitten tällainen ei olisi ollut mahdollista.
Tarkoitan VERTAIStukiketju :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa meitä paljon! Eikö teitä kummastuta miksei näistä kerrota missään lehdissä? Miksei tehdä tutkimuksia? Miksei puhuta?
Kaikki saakelin perhelehdet on aina vaan täynnä sitä vaaleanpunaista huttua miten ihanat isovanhemmat suttaa / miten vanhemmat on elämän peruskallio / miten lapsuudenperhe kulkee rakkaana mukana /miten isovanhemmat paistaa lettuja ja hoitaa lapsrnlapsiaan.Mun osaltanoi artikkelit on ”v.m.p.” Tuun oikeesti pahalle päälle niistä koskaEI KAIKILLA OLE NOIN! Miksei mun kaltaisesta lapsuudesta kirjoiteta ikinä? Miksei mun paskavanhempien tapaisista lapsenhakkaajista puhuta? Miksi paska lapsuudenkoti on TÄYSI TABU!?
Mä suorastaanVAADIN että meidän huonon lapsuuden omaavien ääni pitäisi saada kuuluviin!! Nyt meidät on lakaistu maton alle koska”mussun pussun rakastavat suukkoisovanhemmat aina auttaajoka perheessä”. V*tut auta... paskavanhempani ei edes tiedä mun lasteni nimiä...
Keroppa nyt sitten p.aska vanhempiesi nimet ja asuinpaikka?
oioi..oikeassa lehdessä nämä mainittaisiin
Hävettääkö..mitä?
Siis miksi lapsen pitäisi hävetä paskoja vanhempiaan? Kertoisitko yhdenkin hyvän syyn? Hän ei ole vanhempiaan valinnut.
Miksi sitten et anna sitä lehtihaastattelua omalla nimelläsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa meitä paljon! Eikö teitä kummastuta miksei näistä kerrota missään lehdissä? Miksei tehdä tutkimuksia? Miksei puhuta?
Kaikki saakelin perhelehdet on aina vaan täynnä sitä vaaleanpunaista huttua miten ihanat isovanhemmat suttaa / miten vanhemmat on elämän peruskallio / miten lapsuudenperhe kulkee rakkaana mukana /miten isovanhemmat paistaa lettuja ja hoitaa lapsrnlapsiaan.Mun osaltanoi artikkelit on ”v.m.p.” Tuun oikeesti pahalle päälle niistä koskaEI KAIKILLA OLE NOIN! Miksei mun kaltaisesta lapsuudesta kirjoiteta ikinä? Miksei mun paskavanhempien tapaisista lapsenhakkaajista puhuta? Miksi paska lapsuudenkoti on TÄYSI TABU!?
Mä suorastaanVAADIN että meidän huonon lapsuuden omaavien ääni pitäisi saada kuuluviin!! Nyt meidät on lakaistu maton alle koska”mussun pussun rakastavat suukkoisovanhemmat aina auttaajoka perheessä”. V*tut auta... paskavanhempani ei edes tiedä mun lasteni nimiä...
Keroppa nyt sitten p.aska vanhempiesi nimet ja asuinpaikka?
oioi..oikeassa lehdessä nämä mainittaisiin
Hävettääkö..mitä?
Siis miksi lapsen pitäisi hävetä paskoja vanhempiaan? Kertoisitko yhdenkin hyvän syyn? Hän ei ole vanhempiaan valinnut.
Miksi sitten et anna sitä lehtihaastattelua omalla nimelläsi?
Onpa meitä paljon! Eikö teitä kummastuta miksei näistä kerrota missään lehdissä? Miksei tehdä tutkimuksia? Miksei puhuta?
Kaikki saakelin perhelehdet on aina vaan täynnä sitä vaaleanpunaista huttua miten ihanat isovanhemmat suttaa / miten vanhemmat on elämän peruskallio / miten lapsuudenperhe kulkee rakkaana mukana /miten isovanhemmat paistaa lettuja ja hoitaa lapsrnlapsiaan.
Mun osaltanoi artikkelit on ”v.m.p.” Tuun oikeesti pahalle päälle niistä koskaEI KAIKILLA OLE NOIN! Miksei mun kaltaisesta lapsuudesta kirjoiteta ikinä? Miksei mun paskavanhempien tapaisista lapsenhakkaajista puhuta? Miksi paska lapsuudenkoti on TÄYSI TABU!?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa meitä paljon! Eikö teitä kummastuta miksei näistä kerrota missään lehdissä? Miksei tehdä tutkimuksia? Miksei puhuta?
Kaikki saakelin perhelehdet on aina vaan täynnä sitä vaaleanpunaista huttua miten ihanat isovanhemmat suttaa / miten vanhemmat on elämän peruskallio / miten lapsuudenperhe kulkee rakkaana mukana /miten isovanhemmat paistaa lettuja ja hoitaa lapsrnlapsiaan.Mun osaltanoi artikkelit on ”v.m.p.” Tuun oikeesti pahalle päälle niistä koskaEI KAIKILLA OLE NOIN! Miksei mun kaltaisesta lapsuudesta kirjoiteta ikinä? Miksei mun paskavanhempien tapaisista lapsenhakkaajista puhuta? Miksi paska lapsuudenkoti on TÄYSI TABU!?
Mä suorastaanVAADIN että meidän huonon lapsuuden omaavien ääni pitäisi saada kuuluviin!! Nyt meidät on lakaistu maton alle koska”mussun pussun rakastavat suukkoisovanhemmat aina auttaajoka perheessä”. V*tut auta... paskavanhempani ei edes tiedä mun lasteni nimiä...
Keroppa nyt sitten p.aska vanhempiesi nimet ja asuinpaikka?
oioi..oikeassa lehdessä nämä mainittaisiin
Hävettääkö..mitä?
Siis miksi lapsen pitäisi hävetä paskoja vanhempiaan? Kertoisitko yhdenkin hyvän syyn? Hän ei ole vanhempiaan valinnut.
Miksi sitten et anna sitä lehtihaastattelua omalla nimelläsi?
Voin tehdä. Koska tulet haastattelemaan minua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa meitä paljon! Eikö teitä kummastuta miksei näistä kerrota missään lehdissä? Miksei tehdä tutkimuksia? Miksei puhuta?
Kaikki saakelin perhelehdet on aina vaan täynnä sitä vaaleanpunaista huttua miten ihanat isovanhemmat suttaa / miten vanhemmat on elämän peruskallio / miten lapsuudenperhe kulkee rakkaana mukana /miten isovanhemmat paistaa lettuja ja hoitaa lapsrnlapsiaan.Mun osaltanoi artikkelit on ”v.m.p.” Tuun oikeesti pahalle päälle niistä koskaEI KAIKILLA OLE NOIN! Miksei mun kaltaisesta lapsuudesta kirjoiteta ikinä? Miksei mun paskavanhempien tapaisista lapsenhakkaajista puhuta? Miksi paska lapsuudenkoti on TÄYSI TABU!?
Mä suorastaanVAADIN että meidän huonon lapsuuden omaavien ääni pitäisi saada kuuluviin!! Nyt meidät on lakaistu maton alle koska”mussun pussun rakastavat suukkoisovanhemmat aina auttaajoka perheessä”. V*tut auta... paskavanhempani ei edes tiedä mun lasteni nimiä...
Keroppa nyt sitten p.aska vanhempiesi nimet ja asuinpaikka?
oioi..oikeassa lehdessä nämä mainittaisiin
Hävettääkö..mitä?
Siis miksi lapsen pitäisi hävetä paskoja vanhempiaan? Kertoisitko yhdenkin hyvän syyn? Hän ei ole vanhempiaan valinnut.
Miksi sitten et anna sitä lehtihaastattelua omalla nimelläsi?
Onpa meitä paljon! Eikö teitä kummastuta miksei näistä kerrota missään lehdissä? Miksei tehdä tutkimuksia? Miksei puhuta?
Kaikki saakelin perhelehdet on aina vaan täynnä sitä vaaleanpunaista huttua miten ihanat isovanhemmat suttaa / miten vanhemmat on elämän peruskallio / miten lapsuudenperhe kulkee rakkaana mukana /miten isovanhemmat paistaa lettuja ja hoitaa lapsrnlapsiaan.Mun osaltanoi artikkelit on ”v.m.p.” Tuun oikeesti pahalle päälle niistä koskaEI KAIKILLA OLE NOIN! Miksei mun kaltaisesta lapsuudesta kirjoiteta ikinä? Miksei mun paskavanhempien tapaisista lapsenhakkaajista puhuta? Miksi paska lapsuudenkoti on TÄYSI TABU!?
ja tätä ihmettä odotellessa..
lehtiä pitää Myydä
jonkun mirja irmelin WT-koti kokemukset ei myy lehteä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa meitä paljon! Eikö teitä kummastuta miksei näistä kerrota missään lehdissä? Miksei tehdä tutkimuksia? Miksei puhuta?
Kaikki saakelin perhelehdet on aina vaan täynnä sitä vaaleanpunaista huttua miten ihanat isovanhemmat suttaa / miten vanhemmat on elämän peruskallio / miten lapsuudenperhe kulkee rakkaana mukana /miten isovanhemmat paistaa lettuja ja hoitaa lapsrnlapsiaan.Mun osaltanoi artikkelit on ”v.m.p.” Tuun oikeesti pahalle päälle niistä koskaEI KAIKILLA OLE NOIN! Miksei mun kaltaisesta lapsuudesta kirjoiteta ikinä? Miksei mun paskavanhempien tapaisista lapsenhakkaajista puhuta? Miksi paska lapsuudenkoti on TÄYSI TABU!?
Mä suorastaanVAADIN että meidän huonon lapsuuden omaavien ääni pitäisi saada kuuluviin!! Nyt meidät on lakaistu maton alle koska”mussun pussun rakastavat suukkoisovanhemmat aina auttaajoka perheessä”. V*tut auta... paskavanhempani ei edes tiedä mun lasteni nimiä...
Keroppa nyt sitten p.aska vanhempiesi nimet ja asuinpaikka?
oioi..oikeassa lehdessä nämä mainittaisiin
Hävettääkö..mitä?
Siis miksi lapsen pitäisi hävetä paskoja vanhempiaan? Kertoisitko yhdenkin hyvän syyn? Hän ei ole vanhempiaan valinnut.
Miksi sitten et anna sitä lehtihaastattelua omalla nimelläsi?
Onpa meitä paljon! Eikö teitä kummastuta miksei näistä kerrota missään lehdissä? Miksei tehdä tutkimuksia? Miksei puhuta?
Kaikki saakelin perhelehdet on aina vaan täynnä sitä vaaleanpunaista huttua miten ihanat isovanhemmat suttaa / miten vanhemmat on elämän peruskallio / miten lapsuudenperhe kulkee rakkaana mukana /miten isovanhemmat paistaa lettuja ja hoitaa lapsrnlapsiaan.Mun osaltanoi artikkelit on ”v.m.p.” Tuun oikeesti pahalle päälle niistä koskaEI KAIKILLA OLE NOIN! Miksei mun kaltaisesta lapsuudesta kirjoiteta ikinä? Miksei mun paskavanhempien tapaisista lapsenhakkaajista puhuta? Miksi paska lapsuudenkoti on TÄYSI TABU!?
ja tätä ihmettä odotellessa..
lehtiä pitää Myydä
jonkun mirja irmelin WT-koti kokemukset ei myy lehteä
Olen tekniikan tohtori, kiitos huolenpidostasi.
Olen pärjännyt hyvin mutta vain siksi että päätin näyttää kusipääisälle että minua ei yksi munaton paskanarsisti nujerra.
Ettet vasn SINÄ ole itse luuseri ja sossu-yh? :)
Tajusin kun ymmärsin muiden vanhempien olevan erilaisia. Meillä ei tunteita nä ytetttY, ei puhuttu mistään. Tavaraa kertyi kattoon saakka, kaikkia haukuttiin. Tulkittiin asioita katuvaloista, minut käytettiin kotiin.