G: Oudoin tilanne, jossa olet ollut?

Fanitin teini-ikäisenä ihan hulluna erästä bändiä, joka ei ollut valtavirrallisesti ihan huippusuosittu mutta omasi innokkaan fanikunnan joka tapauksessa. No, vuodet vieri ja bändi unohtui musamaun muuttuessa. Lähdin päälle parikymppisenä kavereiden kanssa reilaamaan ja ylläritys yllätys, baareissa meni sekin reissu. No päädyttiin sitten Pariisissakin ryyppäämään, kun siihen mukaamme lyöttäytyi muutaman brittimiehen joukko joiden kanssa sitten jäätiin siihen jubailemaan. Mietin ihan törkeän kauan että miksi yksi niistä näyttää niin tutulta, kunnes keskustelujen kautta kävi ilmi että no hän laulaa yhessä bändissä josta en varmaan ole koskaan kuullutkaan. Olin niin puulla päähän lyöty ja teini-ikäinen minä olisi ollut ihan jumalattoman kateellinen :D en jostain maininnut kuitenkaan faniudestani, päädyin kuitenkin sen porukan kanssa jatkoille ja siellä mä sit istuskelin sen laulajan kanssa. Mitään kummempaa ei tapahtunut, sanottiin aamulla moikat ja jatkettiin matkaa.

Meillä oli kaverin kanssa n. 13-14 -kesäisinä tapana livahdella vanhempien nukahdettua ulos keskenämme joskus keskiyön jälkeen. Käytiin rannoilla kahlaamassa ja huoltsikalla hakemassa energiajuomaa, eli ei sen kummempaa, mutta tunnelma oli öisin auringon paistaessa mukavan levollinen. No yks kerta sitten kun lähdettiin huoltsikalta poispäin, talutettiin pyöriä hieman metsäisessä tiellä ja syötiin juuri ostamaamme jätskiä. Yhtäkkiä siinä vieressä alkoi rymisemään, katsottiin taakse ja metsässä oli iso ruskea hahmo joka lähti talsimaan meitä kohti. Hypättiin molemmat hullulla vauhdilla pyörien selkään, heitettiin jätskit vittuun ja pyöräiltiin eteenpäin niin nopeeta ihmisten ilmoille että joku maailmanennätys tuli varmaan tehtyä, tuo epämääräinen hahmo mahd. perässämme. Päästiin turvallisesti pois ja kirmattiin molemmat aika nopeasti kotiin nukkumaan. Seuraavana päivänä isä sitten lukee lehdestä että alueella on liikkunut karhu... Ja kyseessä siis lähiö suuressa kaupungissa. En tainnut kulkea sitä metsätietä enää koskaan uudestaan :D veikkaan näin jälkenpäin myös että saattoi olla hirvi, tai ainakin yritän sillä vähän helpottaa pelkojani...

[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 02:01"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2013 klo 15:15"]

Vatsantoimitus tehdään potilaille joilla ei uloste tule spontaanisti.

Mitähän keikkaa olet tehnyt, jos et tuollaista asiaa ymmärrä...

[quote author="Vierailija" time="06.03.2013 klo 13:42"]

Olen tehnyt paljon keikkaa eri vuodeosastoille ja vanhainkoteihin. En ole törmännyt "vatsantoimitus päiviin". Kuulostaa hirveältä. Sanotaanko potilaille että ei tänään vielä kakata kun vatsantoimituspäivä on 3päivän päästä? 

[/quote]

[/quote]

Mäkin ihmettelin :D T. Myös mummoja työkseen nostellut ja pessyt.

[/quote]

kyllä ainakin eräässä terveyskeskuksessa oli kakkapäivä käytössä vielä pari vuotta sitten. toivottavasti ei enää.

[quote author="Vierailija" time="02.05.2013 klo 19:02"][quote author="Vierailija" time="06.04.2013 klo 12:55"]

[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 20:52"]

Mulla on huipputarina tähän ketjuun, julkaisen sen täällä 1.5.

[/quote]Tuskin maltan odottaa.

[/quote]Milloin kerrot tarinasi?

[/quote]

Miten pidetään hullua jännityksessä? :-D

Sattuipa eräänä juhannuksen aattona. Kipaisin pienessä "kivijalkakaupassa", viimehetken ostoksilla.

Kassajonossa mesosi keski-ikäinen nainen, joka oli ikkunasta kurkatessaan huomannut ukkonsa lähteneen ja tehneen ilmiselvän ohikan hälle.

Teksti oli tosi kamalaa kuunneltavaa. Ehti paljastaa ukostaan erinäisiä huonoja puolia yms. Myös kaikenlaisia tapoja, joilla aikoi sitä retkua höyhentää.

Kaikki seisoivat hiljaa jonossa ja emäntä paasaa.

Keskenkaiken ovi aukeaa ja pienehkö mieshenkilö kysyy tältä naiselta -joko kohta tuut?-

Naisen keuhkoaminen loppui kuin seinään. Maksoi ostoksensa ja poistui naama punaisena.

Samalla koko jono kauppias mukaanlukien Räjähti nauruun.

Ranskan opettajamme oli vaikea saada lasta, kylällä huhuttiin. Kun tuli aika opiskella ranskan sana vauva (bebe) taivutuksineen hän meni aivan punaiseksi kasvoiltaan ja alkoi melkein itkeä. Sai jotenkin koottua itsensä, mutta oli sitten pitkillä sairaslomilla loppulukukauden ajan.

Olin työhaastattelussa, jossa yhtäkkiä toinen yrityksen omistajista alkoi kertomaan eturauhassyöpädiagnoosistaan, sen leikkauksesta ja siitä, miten helpottuneelle tuntui kun "iso katetri otettiin mulkun päästä vetämällä pois". Lisäksi ko. yrittäjä myös kertoi nykyisen työntekijän terveystietoja ja haukkui käytännössä koko ajan sitä työntekijää.

Kyseessä oli rekryfirman järjestämä haastattelu ja rekrytoijan soittaessa että "miten meni", kerroin koko homman ja sanoin että vaikka paikan saisinkin, en todellakaan ottaisi sitä vastaan. Enkä kyllä suosittele siihen paikkaan ketään muutakaan.

Joskus kauan sitten ratikassa Helsingissä istui edessäni pariskunta melkoisessa huppelissa. Olivat tulleet Eestin laivalta ja tarkoituksena oli ollut ajaa Lahteen, mutta eivät olleet ajokunnossa. Mies piti huolehtivasti kättä naisen ympärillä ja kertoi kuinka oli sanonut Minnalleen että ajetaan koko yö ympyrää tällä ratikalla ja lähdetään aamulla Lahteen. Olivat opettajia ja myöhästyisivät töistä maanantaina. Voi voi.

Olin teininä ottamassa itselleni permanenttia, olin siis jotain 15 - 16 -vuotias 80-luvun loppupuolella. Mulla oli aamun eka aika ja yhtäkkiä kesken rullien laiton kampaaja alkoi itkemään ja tilittämään mulle miten hänen miehensä oli edellisenä iltana ilmoittanut haluavansa eron. 

Välillä kampaaja kävi niistämässä ja tuli takaisin laittamaan permanenttia ja koko ajan se vaan itki. Selvisin kyllä siitä reissusta aika silleen normaalissa ajassa, mutta pää haisi permanenttiaineelle viikon, taisi jäädä joku pesu tai huuhtelu tekemättä.

.

Olin todistajana kun ystäväni meni naimisiin maistraatissa. Kesken vihkimisen sulhanen saa ihan hirveän naurukohtauksen, hohottaa ja hahattaa eikä saa naurua loppumaan. Ei mitään pientä hihitystä vaan täydellinen romahdus. Morsian näyttää närkästyneeltä, mutta välillä häntäkin naurattaa. Minä yritän mulkoilla sulhasta jotta lopettaisi.

Vastoin kaikkea todennäköisyyttä tuo liitto on kuitenkin kestänyt.

Oudointa on ollut saada sähköshokkeja Suomen terveydenhoidolta.

[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 15:45"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 06:22"]

Tapailin autokouluopettajaani vuosia sitten, ja suhde kuivui auttamatta kasaan ennen kuin alkoikaan. Miehellä oli paha ongelma alkon kanssa, eikä hän muutenkaan ollut päästään aivan reilassa. Jos joku on nähnyt elokuvan Fargo, ja muistaa kohtauksen, jossa se raskaana oleva naispoliisi lähtee tapaamaan kahden kesken entistä koulukaveriaan mikä yrittää epätoivoisesti vongata, niin tietää miten tämä kyseinen autokouluherra käyttäytyi aina kun tapasimme tuon kuolleena syntyneen suhteemme jälkeen. Viimeisin kerta oli muutama kuukausi sitten, kun tapasimme samassa rakennuksessa olevassa baarissa, jossa autokoulun tallitilat olivat yläkerrassa. Menin baarista sinne hotellikäytävälle puhumaan puhelimeen, kun mies seurasikin minua huomaamattani. Havahduin yhtäkkiä siihen, kun joku tuli imemään puhelinta pitävän käteni etusormea! Koska olin itsekin aivan päissäni, menin tahallani leikkiin mukaan ja annoin miehen johdatella minut yläkertaan. Menimme hissillä autokoulun tiloihin, ja aivan pokerina mies avasi autokoulun auton ovet lukosta ja yritti houkutella minua sinne takapenkille - ja miksiköhän. Melkein repesin ääneen nauramaan, mutta kun mies huomasi, etten taida olla niin helposti johdateltavissa hommiin, hän alkoi istua tuolilla ja murjottaa. Sen jälkeen hän alkoi fargomaisesti keräämään sääliä ja halasi minua melkein väkivaltaisesti. "Äitini kuoli kun olin.. isänikin kuoli.. minusta tuntui kun olin veljeni ja heidän kanssaan liikkeellä, etten kuulunut siihen porukkaan.." Muistui mieleen kyseinen leffa, enkä ollut uskoa, että tällaisia tyyppejä on oikeasti olemassa. Kyselin herralta tyttöystävätilannetta ynnä muuta ihan vain nähdäkseni, myöntääkö mies kyseisen naisen olemassaoloa, sillä hän ei tainnut tietää että tiesin. Vaikka hän itse onkin piilottanut parisuhdestatuksensa, niin silti ei vaadita ihmeempiä Facebookin käyttötaitoja selvittääkseen tuollaiset pikkujutut. Mies kielsi jyrkästi naisen olemassaolon. Jännintä vain, että tuo nainen taisi olla jo silloin raskaana ja todennäköisesti kotona odottamassa miestään kotiin. Tilanne oli oikeasti todella omituinen kaikin puolin, enkä ollut yhtään sen parempi, silläpoikaystäväni istui alhaalla odottamassa minua.

Joku kuitenkin haluaa tietää tarinalle jatkoa, joten palasin takaisin alas poikaystäväni luo, ja selvitin hänelle missä olin ollut menossa parinkymmenen minuutin ajan. Hän onneksi pienen keskustelun jälkeen ymmärsi tilanteen, mutta autokoulunopettaja ei, sillä mies käveli loppuillan edelleen perässäni yhtä sinnikkäästi kuin aina tai siis olisi, jollemme olisi vaihtaneet kuppilaa. Minusta tilanne oli vähintäänkin omituinen, sillä se äijä taatusti näki että nuoleskelin kundikaverini kanssa, ennen kuin lähti työntämään minua yläkertaan ja muutenkin... Härskiä ja suoraviivaista mutkia oikovaa toimintaa, vaikka siihen mukaan menemisestä en ole itsekään kovin varma. Alkuun kun tilanteen piti olla hauska kännissä saatu höyrähdys, mutta siitä tulikin tragikoomista.

Inhoan sitä sikaa niin paljon, että minua ei haittaa vaikka joku tunnistaisikin tästä, ja olen valmis seisomaan sanojeni takana.

[/quote]

Eihän sattunut olemaan Tampereella sijaitsevan Kalevan autokoulun ope kyseessä? :D

[/quote]

Ei! :D

[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 18:05"]

.

Olin todistajana kun ystäväni meni naimisiin maistraatissa. Kesken vihkimisen sulhanen saa ihan hirveän naurukohtauksen, hohottaa ja hahattaa eikä saa naurua loppumaan. Ei mitään pientä hihitystä vaan täydellinen romahdus. Morsian näyttää närkästyneeltä, mutta välillä häntäkin naurattaa. Minä yritän mulkoilla sulhasta jotta lopettaisi.

Vastoin kaikkea todennäköisyyttä tuo liitto on kuitenkin kestänyt.

[/quote]

Ymmärrän hyvin.

Itsellänikin on juurikin tuo, että jännittävä tilanne laukaisee hillittömän naurattamisen.

Kun menimme naimisiin, niin tilaisuus itsessään meni vähän ohi. Tähän syynä se, että jouduin keskittämään kaikki ajatukset siihen, että remahtaisi hirveään räkänauruun. Riitti kun vihkijä avasi suunsa ja aloitti tilaisuuden, niin meniasin pudota samantien.

Nyt sitten kälyn ja anopin ottamissa hääkuvissa meikäläisellä on joksenkin mielenkiintoiset ilmeet, kun tuijottelen joissain kuvissa kattoon, joissain lattiaan, joissain seiniin ja näytän kauniin morsiamen sijasta lähinnä hamsterilta, kun jouduin pureskelemaan poskieni sisäpintoja estääkseni huutonaurun...

Minulla oli menoa, johon piti ehtiä kellonlyömällä. Tietenkin katsoin Reittioppaasta bussin väärin, ja juoksin juna-asemalle. Juna-aseman kautta kulki yksi linja, jonka aikataulua pysähdyin katsomaan toiveikkaana. Bussi oli juuri mennyt, ja samaa totesi toinen aikataulua katsomaan tullut nuori mimmi. Sanoin hörähtäen, että mennäänpä sitten junalla, ja lähdettiin kiipeämään ylös laiturille samaa matkaa. Kerroin, että mun olisi pitänyt olla 13:45 Töölön tullin tienoilla, mutta olin katsonut aikataulua väärin ja heh heh kaikkia kiinnostaa. Otin selvää, että Pasilan asemalla pitäisi vaihtaa bussiin, jolla en myöhästyisi kymmentä minuuttia enempää.

Junassa kysyin tytöltä - nuori nainen pikemminkin -, että missäs kohtaa Pasilan asemalla on bussipysäkki. (Mainitaan tähän nyt sitten, että olen kyllä kulkenut lähijunilla runsaastikin, mutten ole juurikaan kulkenut Pasilan kautta mihinkään.) Selitin, että olen ulkopaikkakunnalta tullut, enkä siksi tiedä tällaisia. Aloimme jutustella kotipaikkakunnastani, jonka amikseen tämä mimmi oli hakenut, mutta oli myöhästynyt bussista. "Joo hehe sellasi ne on, edellisestä myöhästyt ja tunnin päästä menee seuraava hehe." Hän alkoi selittää, että hänen enonsa oli kuollut kylän keskustassa tavarajunan alle. Tarina ei kertonut, oliko eno esim. kännissä kaatunut raiteille vai tehnyt itsemurhan. Eno oli ollut perheensä kuopus, mutta oli nyt onneksi äitinsä luona. Tyttö alkoi kertoa juurta jaksain kuolleista omaisistaan ja pienestä pojastaan ja tämän isästä, ja siinä vaiheessa minä aloin katsella vaivaantuneena ympärilleni. Ikävä kyllä jotkut ääääärimmäisen mielenkiintoiset yksityiskohdat jäivät mieleen, muun muassa se, että sekä hänen että hänen yksinhuoltajaystävänsä pojat tykkäsivät metroista kauheasti, ja että he ajelivat siksi metroilla huvikseen. Kun jäimme pois Pasilassa, tiesin suurin piirtein naisen koko elämäntarinan, eikä minua haitannut ollenkaan, että bussi meni juuri, ja jouduin juoksemaan siihen.

Minulle tapahtuu monia asioita, jotka varmaan muiden mielestä olisivat outoja, mutta joita en itse osaa ihmetellä. Ei sillä, että tämän tytön tarina olisi kauhean erikoinen ollut, surullinen lähinnä, mutta minusta on outoa avautua siitä tuntemattomalle.

Olen kaupassa töissä . Yhtenä kauniina kesä aamuna heti 7 jälkeen kassalle tulee keski-ikäinen mies. Ketään muita ei ole paikalla, paitsi työkaveri toisessa päässä myymälää.

Mies seisahtui kassalle eteeni ja sanoi 3krt minulle matalalla äänellä:"Olen kuolema, olen kuolema, olen kuolema" Hetken tuijottaa minua ja häipyy pois.

Se oli todella outo tilanne ja kammottava.

[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 06:22"]

Varmasti omituisimmat tilanteet liittyvät aina eksmiehiini. Yksi karuimmista oli, kun mies totesi ettei hänellä ollut varaa hankkia kuusi vuotiaalle lapselleen hoitajaa siksi aikaa kun hän lähtee baariin, mutta kuitenkin hän surutta tarjoili minullekin juomia varmaan satasen edestä. Yöllä kun menimme änkyräkännissä hänen kämpilleen, minulle tuli järkytyksenä kun tajusin että hänen nuorin lapsensa oli tosiaan koko yön ollut ypösen yksin ja odottanut isiä kotiin! Lapsi löytyi pupu kädestä nukkumasta keittiön pöydän äärestä, siihen nukahtanut istualtaan. Seisoin eteisessä tyrmistyneenä, kun Vuoden Isä meni leperrellen lapsensa luokse, nosti syliinsä ja lässytti "Isin rakas.. isin kulta.. voi että olet suloinen lässyn lässyn läpäläpälä blabla <3" Mikähän tilanteessa mahtoi olla niin sairaan vinoa?

[/quote]

Huh huh että tuli tästä todella surullinen olo :-(

Varmaan siksi että olen saman ikäisenä omaa äitiäni baareista odotellut ja toivonut että pian jo tulisi. Usein lähdin yöhän etsimäänkin :-(

Voi kun olisi edes yksi aikuinen asiaan puuttunut!

Kävelin pk-seudulla erään kauppakeskuksen käytävää työntäen parivuotiasta poikaani rattaissa. Yhtäkkiä ihmisvilinästä loikkasi eteeni aurinkoisesti hymyilevä noin viisikymppinen nainen. Samanikäinen mies, ilmeisesti siis hänen miehensä, tuli perässä.

Nainen minulle: "No mutta hei pitkästä aikaa!"

Mulla ei mikään kello kilahtanut, että keitä nämä ihmiset mahtoivat olla. Ei siis pienintäkään tuttuuden vaikutelmaa. Tervehdin silti totta kai kohteliaisuudesta ja toivoin, että asia alkaisi valjeta.

Nainen jatkoi: "Asutteko te vielä siinä samassa talossa?"

Aivoni surrasivat. Naisen käytämä "te" viittasi siihen, että hän tarkoitti perhettämme. Mieheni (joka ei siis nyt ollut mukana) kanssa olin asunut kahdessa osoitteessa: ensin kauppakeskuksen naapurikaupunginosassa, mistä muutama kuukausi poikamme syntymän jälkeen olimme muuttaneet ko. kauppakeskuksen lähistölle. Koska en yhtään tiennyt, kumpaa paikkaa nainen tarkoitti, vastasin vain umpimähkään "joo".

"Vieläkö niissä taloissa on vähän levotonta siinä pihoilla?" nainen jatkoi.

"No ehkä vähän, mutta ei mitään isompia ongelmia ole ollut", sävelsin. Korvia kuumotti ja halusin koko tilanteesta äkkiä pois. Harmitti, kun en voinut esittää hänelle mitään kohteliaita kysymyksiä heidän nykyisestä elämästään, mutta kaikkein sopimattomimmalta olisi tuntunut täräyttää, että "ketäs te muuten olette?"... :P

Onneksi naisellakaan ei tuntunut olevan mielenkiintoa jatkaa keskustelua, vaan hän hihkui: "No jatketaan matkaa, mutta olipa kiva nähdä sinua ja pikku Joonaa!"

Lapseni nimikin meni oikein, joten joku tässä nyt mätti mun puoleltani...

"Oli kiva nähdä, hyvää jatkoa teille!" hymyilin ja nyökyttelin. Tilanne ohi, puuh!

Pikku Joonakin on nyt jo yli 10-vuotias, mutta vieläkään en ole keksinyt, mistä ne ihmiset tunsivat meidät :D Todennäköisin selitys varmaan on, että pojan ekat vauvakuukaudet kuljin sen verran sumussa, etteivät kaikki mahdolliset kohtaamiset naapuruston väen kanssa jääneet mieleeni... :)

Pari kesää taaksepäin odottelin myöhäisenä arki-iltana bussia Helsingin keskustassa. Yhtäkkiä minulle tuntematon mies laittaa puhelimensa korvalleni ja kysyy italiaksi "mikä tämä ääni on?". Vastasin miehelle (italiaksi), että puhelin hälyttää varattua, ja kannattaa varmaan soittaa hetken päästä uudelleen. En enää muista mitä mies tähän vastasi, mutta hän poistui paikalta, aivan kuin olisi täysin normaalia, että satunnainen kulkija Suomessa kommunikoi hänen äidinkielellään.

Kun olin päässyt bussin kyytiin, mies tuli koputtelemaan ikkunaan, en tiedä mitä olisi halunnut, itseäni kiinnosti siinä kohtaa lähinnä nukkumaan pääseminen.

Tilanne ei ollut outo vaan enemmänkin hämmentävä. Olin saanut ajan fysioterapeutille. Lääkärin pitiolla nainen, mutta ssairastumisen takia oliki mies. No tietenki lääkäri kysyi viellä että saako muutama harjoittelia tulla tarkkailemaan hoitoja ja samalla sisään pöllähti kolme muuta miestä. Siinä sitten pikkuisissa pitsi pöksyissä kumartelin ja kyykkisin miesten edessää. Olin tuolloin 15 kesäinen ujo nnaisenalku.

Olin voittanut liput erään nimekkään bändin keikalle. Elämässäni oli tuohon aikaan avioero meneillään ja olin aivan poissa raiteiltani. Tiesin etten konsertista olisi pystynyt nauttimaan joten laitoin facebookkiin statuksen että annan liput ensimmäiselle tarvitsevalle.

Vanha miespuolinen ystävä sanoi että hän voisi mennä vaimonsa kanssa. Kerroin että hän voi tulla hakemaan liput työpaikaltani, mutta mies pyysi että voisinko tuoda ne heille kotiin.

Ajattelin että mikäs siinä sitten..... Vastasin hänelle myös viestillä että olen tosi alakuloinen kun tukeva eksmieheni muuttaa samana päivänä pois yhteisestä kodistamme.

Menin miehelle kotiin ja hän pyysi peremmälle. Otti liput vastaan (kiittämättä) ja sanoi: "nyt ku tänne tulit niin voisitko vähän jeesata". Lupasin hölmistyneenä.

Seisoin valehtelematta itku silmässä puolitoistatuntia heidän olohuoneessaan ja pitelin jotain hiton siimahässäkkä kädessäni, kun hän veti siitä samalla rullaa koko ajan itsestään höpöttäen.

Jossain vaiheessa sanoin että kiitos vaan, mutta nyt täytyy lähteä. Samaan aikaan hänen vaimonsa tuli kotiin ja mulkoili minua kiukkuisesti.

LÄhdin vähin äänin. Olin niin hämmentynyt tilanteesta että ainakin unohdin pariksi sekunniksi oman eroni :)

[quote author="Vierailija" time="05.03.2013 klo 22:12"]Oletteko joskus joutuneet tilanteeseen, jossa on tullut ihan epätodellinen olo? Tunne siitä, että olisi jossain elokuvassa tai piilokamerassa.

Olin asuntoesittelyssä, ainoa asiakas. Naispuolisen välittäjän kanssa keskustelu kääntyi koiriin, ja hän alkoi muistelemaan entistä lemmikkiään. Lopulta välittäjä istui huoneiston sohvalla, itki ripsivärit poskilla edesmennyttä koiraansa ja minä hämmentyneenä yritin lohduttaa häntä. Ei tullut asuntokauppoja.

[/quote]

Hyi. Et vissiin oo kovin empaattinen ihminen