G: Oudoin tilanne, jossa olet ollut?
Oletteko joskus joutuneet tilanteeseen, jossa on tullut ihan epätodellinen olo? Tunne siitä, että olisi jossain elokuvassa tai piilokamerassa.
Olin asuntoesittelyssä, ainoa asiakas. Naispuolisen välittäjän kanssa keskustelu kääntyi koiriin, ja hän alkoi muistelemaan entistä lemmikkiään. Lopulta välittäjä istui huoneiston sohvalla, itki ripsivärit poskilla edesmennyttä koiraansa ja minä hämmentyneenä yritin lohduttaa häntä. Ei tullut asuntokauppoja.
Kommentit (1403)
Oltiin lomamatkalla Egyptissä ja reissuumme kuului yksi yö Kairossa. Miehelläni oli maha sekaisin ja yritimme etsiä illalla Kairon ruuhkaisilla kaduilla apteekkia. Aika pian siihen tuli joku mies joka alkoi kysellä mistä maasta olemme. Kerroimme olevamme Suomesta, jolloin mies sanoi tuntevansa erään naisen Tampereelta.
Mies auttoi meitä löytämään apteekin ja mahalääkettä saatiin, mutta oppaastamme emme päässet ihan noin vain eroon. Arabimaassa kun olimme, niin totesimme, että meitä tuskin ryöstetään, joten suostuimme lähtemään tämän miehen autolla ruokakauppaan, jossa loppusumma oli vain murto-osa siitä, mitä se olisi ollut, jos olisimme olleet liikkeellä ilman "paikallisopastamme".
Iltaan kuului vielä asiointia hajuvesiliikkeessä, kultasepän tapaisessa ja taulukaupassa. Tarina tamperelaisnaisesta tuli jonkun muunkin suusta sen illan aikana. Mies, joka meitä kuskasi paikasta toiseen, oli siis ihan täysin turistinryöväysreissulla. Meitä ei siis putsattu, mutta yritettiin saada ostamaan sitä ja tätä feikkijuttua. Lopulta kierreltyämme pitkin poikin kaupunkia ja kuunneltuamme kuskimme tarinoita, annoimme hänelle vielä muutaman euron vaivanpalkkaa, kun hän palautti meidät hotellillemme.
Emme uskaltaneet kertoa kenellekään reissuistamme, joten aamulla koko juttu tuntui vähän kuin unelta.
Todella törkeä ja ammattitaidoton yksityinen hammaslääkäri. Olin tuolloin teini-ikäinen, n. 19v ja pelkäsin hammaslääkäriä ja minulla särki hammasta.
Joten äitini lupasi että maksaa mulle käynnin yksityisellä, ajattelimme että siellä saisi puudutukset sun muut ja parempaa palvelua.
Tämä lääkäri oli kyllä ihan helvetistä. Paikkasi kyllä hampaan ja runttasi puudutuspiikit, muttei yhtään kuunnellut mitä yritin selitellä ja pyydellä.
Huusi vaan että "No sun hyväksesihän tämä toimenpide tehdään!"
Kaikenlisäksi, ennenkuin alkoi paikata teki hammastarkastuksen, minkä mukaan mulla oli muka 5 reikää :0 Antoi seuraavan ajan, koska niitä reikiä piti sitten paikata.
Päätin että sinne en mene ikinä enää ja peruutin ajan.
Tilasin sitten heti 2 viikon kuluttua ajan kunnalliselta hammaslääkäriltä ja sanoin että mulla on 5 reikää. Hän ei löytänyt kuin yhden reiän, vaikka miten haki.
En tiedä sitten, olisiko tuo karjuja- lääkäri porannut mun hampaisiini niitä lisäreikiä, saadakseen paikata niitä ja laskuttaakseen sitten jokaisesta käynnistä? Ilmeisesti.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 18:41"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 06:22"]
Varmasti omituisimmat tilanteet liittyvät aina eksmiehiini. Yksi karuimmista oli, kun mies totesi ettei hänellä ollut varaa hankkia kuusi vuotiaalle lapselleen hoitajaa siksi aikaa kun hän lähtee baariin, mutta kuitenkin hän surutta tarjoili minullekin juomia varmaan satasen edestä. Yöllä kun menimme änkyräkännissä hänen kämpilleen, minulle tuli järkytyksenä kun tajusin että hänen nuorin lapsensa oli tosiaan koko yön ollut ypösen yksin ja odottanut isiä kotiin! Lapsi löytyi pupu kädestä nukkumasta keittiön pöydän äärestä, siihen nukahtanut istualtaan. Seisoin eteisessä tyrmistyneenä, kun Vuoden Isä meni leperrellen lapsensa luokse, nosti syliinsä ja lässytti "Isin rakas.. isin kulta.. voi että olet suloinen lässyn lässyn läpäläpälä blabla <3" Mikähän tilanteessa mahtoi olla niin sairaan vinoa?
[/quote]
Huh huh että tuli tästä todella surullinen olo :-(
Varmaan siksi että olen saman ikäisenä omaa äitiäni baareista odotellut ja toivonut että pian jo tulisi. Usein lähdin yöhän etsimäänkin :-(
Voi kun olisi edes yksi aikuinen asiaan puuttunut!
[/quote]
Mä yritin puuttua, mutta sitä ei noteerattu siinä poppoossa millään lailla. Yritin puhua silloiselle miehelleni, mutta häntä nauratti. On myös huomioitava, että olin silloin todella nuori, varmaan niukin naukin 19-vuotias ja mies jo 30.
Lopulta yritin sopia menot siten, että lasten aikana ei juostaisi missään, mutta mies ei pysynyt sopimuksissa. Lapset saattoivat pamahtaa paikalle aivan yllättäin myös silloin, kun ei ollut lapsiviikonloppu ja ihan miehen omasta aloitteesta.. Myös silloin, vaikka hän itse tiesi, että illalla on sovittu keikka että liput maksettu tai vaikka synttärit. Tai sitten jos oli ihan sovitun mukainen lapsiviikonloppu, mies saikin yllättäin päähänsä lähteä baariin ja jättää lapset keskenään pelaamaan. Lapsen äidin ystävä teki lasun, mutta lasten äiti marssi toimistolle ja puhui virkailijat ympäri ja sai virkailijat uskomaan, että ilmoitus oli täysin aiheeton ja katkeran ämmän tilityksiä. Koska en yksinkertaisesti pystynyt vaikuttamaan heidän tekemisiinsä, koska he olivat lasten vanhemmat enkä minä ja koska olin lapseton en tiennyt lastenkasvatuksesta yhtään mitään, otin vain jalat alleni. Surullista, mutta jos olisin tehnyt myös ls-ilmotuksen, sekin olisi tyrmätty katkeran eksän puheina. - tämän ap
Olin ruotsinlaivalla sviittiemäntänä ja hoidin hytteihin tarjoilua. Vanha rouva täytti vuosia ja lapset olivat tilanneet kuohuviinitarjoilun. Asiakkaat näyttivät varakkailta ja olivat kauniisti puettuja ja kammattuja. Yksi nuoremmista tuli kuiskuttelemaan, että voisinko laittaa pullon mukaan kortin, jossa on onnittelut "Maijalle" laivan kapteenilta. Kävihän se, vaikka ihmettelin miksi huijata rouvaa siten. Kun kannoin tarjottimen hyttiin pulloineen ja laseineen kumarruin matalan lasipöydän ääreen (varmaan vain 20 cm korkea pöytä). Tunnelma oli aika jäykkä ja joku vieraista sanoi "Maija, katsopa kun täällä palvelijatkin nöyrästi kumartuu" Olin kyllä niin ällistynyt näiden ihmisten tärkeilystä. En minä heille kumartanut, vaan yritin saada tarjoilut kunnialla pöydälle :D
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 19:16"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 18:41"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 06:22"]
Varmasti omituisimmat tilanteet liittyvät aina eksmiehiini. Yksi karuimmista oli, kun mies totesi ettei hänellä ollut varaa hankkia kuusi vuotiaalle lapselleen hoitajaa siksi aikaa kun hän lähtee baariin, mutta kuitenkin hän surutta tarjoili minullekin juomia varmaan satasen edestä. Yöllä kun menimme änkyräkännissä hänen kämpilleen, minulle tuli järkytyksenä kun tajusin että hänen nuorin lapsensa oli tosiaan koko yön ollut ypösen yksin ja odottanut isiä kotiin! Lapsi löytyi pupu kädestä nukkumasta keittiön pöydän äärestä, siihen nukahtanut istualtaan. Seisoin eteisessä tyrmistyneenä, kun Vuoden Isä meni leperrellen lapsensa luokse, nosti syliinsä ja lässytti "Isin rakas.. isin kulta.. voi että olet suloinen lässyn lässyn läpäläpälä blabla <3" Mikähän tilanteessa mahtoi olla niin sairaan vinoa?
[/quote]
Huh huh että tuli tästä todella surullinen olo :-(
Varmaan siksi että olen saman ikäisenä omaa äitiäni baareista odotellut ja toivonut että pian jo tulisi. Usein lähdin yöhän etsimäänkin :-(
Voi kun olisi edes yksi aikuinen asiaan puuttunut!
[/quote]
Mä yritin puuttua, mutta sitä ei noteerattu siinä poppoossa millään lailla. Yritin puhua silloiselle miehelleni, mutta häntä nauratti. On myös huomioitava, että olin silloin todella nuori, varmaan niukin naukin 19-vuotias ja mies jo 30.
Lopulta yritin sopia menot siten, että lasten aikana ei juostaisi missään, mutta mies ei pysynyt sopimuksissa. Lapset saattoivat pamahtaa paikalle aivan yllättäin myös silloin, kun ei ollut lapsiviikonloppu ja ihan miehen omasta aloitteesta.. Myös silloin, vaikka hän itse tiesi, että illalla on sovittu keikka että liput maksettu tai vaikka synttärit. Tai sitten jos oli ihan sovitun mukainen lapsiviikonloppu, mies saikin yllättäin päähänsä lähteä baariin ja jättää lapset keskenään pelaamaan. Lapsen äidin ystävä teki lasun, mutta lasten äiti marssi toimistolle ja puhui virkailijat ympäri ja sai virkailijat uskomaan, että ilmoitus oli täysin aiheeton ja katkeran ämmän tilityksiä. Koska en yksinkertaisesti pystynyt vaikuttamaan heidän tekemisiinsä, koska he olivat lasten vanhemmat enkä minä ja koska olin lapseton en tiennyt lastenkasvatuksesta yhtään mitään, otin vain jalat alleni. Surullista, mutta jos olisin tehnyt myös ls-ilmotuksen, sekin olisi tyrmätty katkeran eksän puheina. - tämän ap
[/quote]
19 v on nuori, muttei niin nuori ettei pystyisi tajuamaan että tollaisella miehellä on oltava päässä vikaa, joka jättää lapsensa suoraan sanottuna heitteille.
Sinä siis otit tuon mieheksesi. Miksi, saanko kysyä?
Hoidin erään firman laskutusta. Vanhempi nainen soitti itku kurkussa, että ei tiedä mitä tekee, mies oli vastikään menehtynyt hänen käsivarsilleen, oli vielä elvyttänytkin. Menin niin hämilleni ja surulliseksi asiasta, että tokaisin vain okei ja laitoin yli rajojen maksuaikaa. Mietin aina välillä mitenköhän tällä naisella menee...
Oudoin tilanteeni tapahtui eräänä päivänä, kun olin 22 vuotta ja kävin autokoulua. Teki mieli seksiä ihan hirveästi, ja oli sellainen unenomainen kesäpäivä. Olin ajotunnilla ja jotenkin sytyin ihan kamalasti siitä, kun autokouluope (mies) osasi sen liikennevalosyklin ulkoa :D Eli siis tiesi sekunnilleen, milloin valot vaihtuu. En tiedä mikä minuun meni, jotenkin helle oli sekoittanut molempien päät ja päädyttiin panemaan auton takapenkillä! Tilanne oli ihan käsittämätön ja muistan ajatelleeni, että miten minä tähän päädyin, juuri äskenhän mä tuossa ajoin autoa ja mietin väistämissääntöjä... Mieskin oli sellainen vähän kuivakka opettajaihminen, joka oli lapsellisen innoissaan liikenteestä ja autoista :D Ei siis tyyppiäni ollenkaan, mutta ihan hyvä pano oli, ei siinä mitään...
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 19:31"]Oudoin tilanteeni tapahtui eräänä päivänä, kun olin 22 vuotta ja kävin autokoulua. Teki mieli seksiä ihan hirveästi, ja oli sellainen unenomainen kesäpäivä. Olin ajotunnilla ja jotenkin sytyin ihan kamalasti siitä, kun autokouluope (mies) osasi sen liikennevalosyklin ulkoa :D Eli siis tiesi sekunnilleen, milloin valot vaihtuu. En tiedä mikä minuun meni, jotenkin helle oli sekoittanut molempien päät ja päädyttiin panemaan auton takapenkillä! Tilanne oli ihan käsittämätön ja muistan ajatelleeni, että miten minä tähän päädyin, juuri äskenhän mä tuossa ajoin autoa ja mietin väistämissääntöjä... Mieskin oli sellainen vähän kuivakka opettajaihminen, joka oli lapsellisen innoissaan liikenteestä ja autoista :D Ei siis tyyppiäni ollenkaan, mutta ihan hyvä pano oli, ei siinä mitään...
[/quote]
porvoossa? Vaarantaisiko ajo-opettaja uransatuolla lailla? Tai ehkä mahdollista jos on koulun omistaja.
Ei jumankeuta. Tätä ketjua on luettu yli 66000 kertaa! Toki sama ihminenkin (kuten minäkin) monta kertaa mutta silti. Ajatelkaa millainen kansalaisliike täällä voitaisiinkaan saada aikaan jonkun hyvän asian puolesta.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 19:41"][quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 19:31"]Oudoin tilanteeni tapahtui eräänä päivänä, kun olin 22 vuotta ja kävin autokoulua. Teki mieli seksiä ihan hirveästi, ja oli sellainen unenomainen kesäpäivä. Olin ajotunnilla ja jotenkin sytyin ihan kamalasti siitä, kun autokouluope (mies) osasi sen liikennevalosyklin ulkoa :D Eli siis tiesi sekunnilleen, milloin valot vaihtuu. En tiedä mikä minuun meni, jotenkin helle oli sekoittanut molempien päät ja päädyttiin panemaan auton takapenkillä! Tilanne oli ihan käsittämätön ja muistan ajatelleeni, että miten minä tähän päädyin, juuri äskenhän mä tuossa ajoin autoa ja mietin väistämissääntöjä... Mieskin oli sellainen vähän kuivakka opettajaihminen, joka oli lapsellisen innoissaan liikenteestä ja autoista :D Ei siis tyyppiäni ollenkaan, mutta ihan hyvä pano oli, ei siinä mitään...
[/quote]
porvoossa? Vaarantaisiko ajo-opettaja uransatuolla lailla? Tai ehkä mahdollista jos on koulun omistaja.
[/quote]
autokoulun opettajista osa on aika.... erikoisia, en pitäisi tuota tarinaa täysin mahdottomanakaan. T. Kokemusta on
Asuin maantasossa ikkunat auringonpaisteen suunnassa.. Ajattelin yhtenä kesäaamuna alkaa maalata öjyväreillä suurta maalauspohjaa. Levittelin lattialle sanomalehtiä, värit ja välineet lattialle ja aloin hommiin. Nostin ylös säleverhot koska halusin paljon valoa. Jossain vaiheessa tuli kuuma ja ajattelin että olisi kaikin puolin helpompaa ja mukavampaa ottaa vaatteet pois, ei tarvitsisi edes varoa likaantumista, kukaan ei näe, minulla oli muuten suojaisa piha. Konttailin siinä sutieni kanssa alushoususillani ympäri maalausta. Jossain vaiheessa huomasin että takaani kuului tasaista surinaa, käännyin ja takapihallani seisoi nurmikonleikkaaja kone paikallaan ja tuijottaen ikkunastani sisälle. Häkeltyneenä konttasin nurkan taakse piiloon.
Olin Amsterdamissa yllätys yllätys aika pajoissa, ja vaeltelin siellä sitten pitkin kanaaleja kun olin eksynyt kavereista ja päätin lähteä takaisin hostellille. Katsahdin yhdessä välissä taaksepäin ja huomasin että mua seuras eräs tummaihoinen mies (ei sillä että olen rasisti, tarinan kannalta mainitsen :D). Päätin soittaa kaiken varmuuden vuoksi näille kavereille jos joku nyt sitten olisi päättänyt ryöstää pajanaamoissa harhailevan tyttösen. Jauhoin siinä sitten suomea kännykkään ja tämä mua seurannut mies lähtee juoksemaan perääni, ja luonnollisesti säikähdän ihan saatanasti ja lähden juoksemaan poispäin - vaan eikös perästäni kuulu selvällä suomen kielellä että "heeeei, oota!". Lopetin puhelun sillä mies tuli luokseni todella into puhkuen puhumaan, oli tunnistanut Oulun murteeni ja kertoi että oli asunut siellä 15 vuotta ennen kuin 2000-luvun alussa oli muuttanut pois. Kävi ilmi että oltiin asuttu jopa samassa naapurustossa ja poikansa oli käynyt mun kanssa samaa koulua, joskin eri luokka-asteella. Oli tosi omituista keskustella siinä hänen kanssaan, molemmat murretta jauhaen, minä ja tumma mies Damista :D toivotti moikat ja sanoi että oli hauskaa puhua taas suomea, neuvoi jopa miten pääsen nopeiten kadulle jolla hostellini sijaitsi.
Olin yläasteella ja siellä oli eräs hyvin komea noin kolmekymppinen opettaja. Opetti meille pari tuntia viikossa omaa ainettaan.
Meillä oli tulossa bileet yhtenä perjantaina ja sitten ihan vaan vitsillä sanottiin sille opettajalle, että tule sinäkin niihin kotibileisiin, sanottiin vielä osoitekin. Ihan siis vaan vitsinä, ei todellakaan tarkoitettu kutsua häntä.
No sitten illalla siellä bileissä kaverin kotona, ovikello soi ja se opettaja seisoo siinä ovella sipsipussi kädessä. Ihan suut auki siinä oltiin... kutsuttiin se sitten sisään, mutta ei viihtynyt kovin kauaa meillä, lähti joskus noin tunnin kuluttua. Istui lähinnä sohvalla ja kuunteli musiikkia.
Sen jälkeen aloin pitää tuota opettajaa ihan pervona. Kuka opettaja oikeasti tulee 15-16-vuotiaiden teinien kotibileisiin?
Joku alkoi hakata kerrostalossa rappukäytävän seiniä keskellä yötä. Heräsin ja katsoin tietenkin ovisilmästä, että mitäs hittoa siellä tapahtuu. Joku hulluhan siellä oli, naamioituneena sellaiseen V for Vendetta -maskiin. Tuntui katsovan minua suoraan ovisilmän läpi ja sain kyllä sellaisen sätkyn että en unohda tuota hetkeä koskaan.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 18:22"]
Minulla oli menoa, johon piti ehtiä kellonlyömällä. Tietenkin katsoin Reittioppaasta bussin väärin, ja juoksin juna-asemalle. Juna-aseman kautta kulki yksi linja, jonka aikataulua pysähdyin katsomaan toiveikkaana. jne
[/quote]
Miksi tätä on alapeukutettu? Kyllä minustakin olisi outoa, jos aivan ventovieras ihminen alkaisi kertoa minulle tuollaisia. Kuolemasta ja epäonnesta saa puhua, mutta minä ainakin puhun niistä mieluummin läheisilleni.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 19:29"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 19:16"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 18:41"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 06:22"]
Varmasti omituisimmat tilanteet liittyvät aina eksmiehiini. Yksi karuimmista oli, kun mies totesi ettei hänellä ollut varaa hankkia kuusi vuotiaalle lapselleen hoitajaa siksi aikaa kun hän lähtee baariin, mutta kuitenkin hän surutta tarjoili minullekin juomia varmaan satasen edestä. Yöllä kun menimme änkyräkännissä hänen kämpilleen, minulle tuli järkytyksenä kun tajusin että hänen nuorin lapsensa oli tosiaan koko yön ollut ypösen yksin ja odottanut isiä kotiin! Lapsi löytyi pupu kädestä nukkumasta keittiön pöydän äärestä, siihen nukahtanut istualtaan. Seisoin eteisessä tyrmistyneenä, kun Vuoden Isä meni leperrellen lapsensa luokse, nosti syliinsä ja lässytti "Isin rakas.. isin kulta.. voi että olet suloinen lässyn lässyn läpäläpälä blabla <3" Mikähän tilanteessa mahtoi olla niin sairaan vinoa?
[/quote]
Huh huh että tuli tästä todella surullinen olo :-(
Varmaan siksi että olen saman ikäisenä omaa äitiäni baareista odotellut ja toivonut että pian jo tulisi. Usein lähdin yöhän etsimäänkin :-(
Voi kun olisi edes yksi aikuinen asiaan puuttunut!
[/quote]
Mä yritin puuttua, mutta sitä ei noteerattu siinä poppoossa millään lailla. Yritin puhua silloiselle miehelleni, mutta häntä nauratti. On myös huomioitava, että olin silloin todella nuori, varmaan niukin naukin 19-vuotias ja mies jo 30.
Lopulta yritin sopia menot siten, että lasten aikana ei juostaisi missään, mutta mies ei pysynyt sopimuksissa. Lapset saattoivat pamahtaa paikalle aivan yllättäin myös silloin, kun ei ollut lapsiviikonloppu ja ihan miehen omasta aloitteesta.. Myös silloin, vaikka hän itse tiesi, että illalla on sovittu keikka että liput maksettu tai vaikka synttärit. Tai sitten jos oli ihan sovitun mukainen lapsiviikonloppu, mies saikin yllättäin päähänsä lähteä baariin ja jättää lapset keskenään pelaamaan. Lapsen äidin ystävä teki lasun, mutta lasten äiti marssi toimistolle ja puhui virkailijat ympäri ja sai virkailijat uskomaan, että ilmoitus oli täysin aiheeton ja katkeran ämmän tilityksiä. Koska en yksinkertaisesti pystynyt vaikuttamaan heidän tekemisiinsä, koska he olivat lasten vanhemmat enkä minä ja koska olin lapseton en tiennyt lastenkasvatuksesta yhtään mitään, otin vain jalat alleni. Surullista, mutta jos olisin tehnyt myös ls-ilmotuksen, sekin olisi tyrmätty katkeran eksän puheina. - tämän ap
[/quote]
19 v on nuori, muttei niin nuori ettei pystyisi tajuamaan että tollaisella miehellä on oltava päässä vikaa, joka jättää lapsensa suoraan sanottuna heitteille.
Sinä siis otit tuon mieheksesi. Miksi, saanko kysyä?
[/quote]
Ei muuten kuulu sulle, ja huomaa että kyseessä on eks ja syystä! Älä tee musta tarinan paholaista, jos vastuu on kuitenkin ensisijaisesti miehen joka ne lapset heitteille jätti. Heitä yritettiin auttaa monilta eri tahoilta, mutta koska se ei kelvannut ja he olivat täydellisiä kasvattajia, siinä ei kauheasti auta. Eikä kukaan tervepäinen nainen jää suhteeseen keskenkasvuisen miehen kanssa pelkästään auttaakseen sen lapsia ilmaisena lapsenpiikana. Voi luoja..
Tämä tapahtui 90-luvun alussa, lensin Pariisiin. Vieressäni lentokoneessa istui myös nuori nainen, niin kun minäkin silloin olin, n. 20v.
Juttelimme siinä lennon ajan niitä näitä. Kun saavuimme perille kiitimme toisiamme mukavasta matkaseurasta, ja se oli siinä.
Olin ollut ehkä muutaman päivän jo Pariisissa kun istuin metroon, ja yhtäkkiä minua vastapäätä istuu tämä samainen tyttö lentokoneesta!! Aivan uskomaton sattuma! Juteltiin taas niitä näitä ja sanottin sitten heipat.
Mutta uskomatonta miten voi tuollaisessa miljoonakaupungissa törmätä tuolla tavalla samaan ihmiseen ja että hän osui juuri samaan metroon ja metrovaunuun vielä ja istahti juuri samaan penkin väliin.
Menin masentuneen ystäväni tueksi lääkäriin. Olin siis ihan vastaanottohuoneessa ystäväni toivomuksesta. Keski-ikäinen mieslääkäri kirjoitti ystävälleni mielialalääkereseptin. Ystävä kysyi, onko niillä sivuvaikutuksia. Lääkäri vastaa: "no itse syön samaa merkkiä ja minulle ne ovat sopineet oikein kivasti".
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 20:15"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 19:29"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 19:16"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 18:41"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 06:22"]
Varmasti omituisimmat tilanteet liittyvät aina eksmiehiini. Yksi karuimmista oli, kun mies totesi ettei hänellä ollut varaa hankkia kuusi vuotiaalle lapselleen hoitajaa siksi aikaa kun hän lähtee baariin, mutta kuitenkin hän surutta tarjoili minullekin juomia varmaan satasen edestä. Yöllä kun menimme änkyräkännissä hänen kämpilleen, minulle tuli järkytyksenä kun tajusin että hänen nuorin lapsensa oli tosiaan koko yön ollut ypösen yksin ja odottanut isiä kotiin! Lapsi löytyi pupu kädestä nukkumasta keittiön pöydän äärestä, siihen nukahtanut istualtaan. Seisoin eteisessä tyrmistyneenä, kun Vuoden Isä meni leperrellen lapsensa luokse, nosti syliinsä ja lässytti "Isin rakas.. isin kulta.. voi että olet suloinen lässyn lässyn läpäläpälä blabla <3" Mikähän tilanteessa mahtoi olla niin sairaan vinoa?
[/quote]
Huh huh että tuli tästä todella surullinen olo :-(
Varmaan siksi että olen saman ikäisenä omaa äitiäni baareista odotellut ja toivonut että pian jo tulisi. Usein lähdin yöhän etsimäänkin :-(
Voi kun olisi edes yksi aikuinen asiaan puuttunut!
[/quote]
Mä yritin puuttua, mutta sitä ei noteerattu siinä poppoossa millään lailla. Yritin puhua silloiselle miehelleni, mutta häntä nauratti. On myös huomioitava, että olin silloin todella nuori, varmaan niukin naukin 19-vuotias ja mies jo 30.
Lopulta yritin sopia menot siten, että lasten aikana ei juostaisi missään, mutta mies ei pysynyt sopimuksissa. Lapset saattoivat pamahtaa paikalle aivan yllättäin myös silloin, kun ei ollut lapsiviikonloppu ja ihan miehen omasta aloitteesta.. Myös silloin, vaikka hän itse tiesi, että illalla on sovittu keikka että liput maksettu tai vaikka synttärit. Tai sitten jos oli ihan sovitun mukainen lapsiviikonloppu, mies saikin yllättäin päähänsä lähteä baariin ja jättää lapset keskenään pelaamaan. Lapsen äidin ystävä teki lasun, mutta lasten äiti marssi toimistolle ja puhui virkailijat ympäri ja sai virkailijat uskomaan, että ilmoitus oli täysin aiheeton ja katkeran ämmän tilityksiä. Koska en yksinkertaisesti pystynyt vaikuttamaan heidän tekemisiinsä, koska he olivat lasten vanhemmat enkä minä ja koska olin lapseton en tiennyt lastenkasvatuksesta yhtään mitään, otin vain jalat alleni. Surullista, mutta jos olisin tehnyt myös ls-ilmotuksen, sekin olisi tyrmätty katkeran eksän puheina. - tämän ap
[/quote]
19 v on nuori, muttei niin nuori ettei pystyisi tajuamaan että tollaisella miehellä on oltava päässä vikaa, joka jättää lapsensa suoraan sanottuna heitteille.
Sinä siis otit tuon mieheksesi. Miksi, saanko kysyä?
[/quote]
Ei muuten kuulu sulle, ja huomaa että kyseessä on eks ja syystä! Älä tee musta tarinan paholaista, jos vastuu on kuitenkin ensisijaisesti miehen joka ne lapset heitteille jätti. Heitä yritettiin auttaa monilta eri tahoilta, mutta koska se ei kelvannut ja he olivat täydellisiä kasvattajia, siinä ei kauheasti auta. Eikä kukaan tervepäinen nainen jää suhteeseen keskenkasvuisen miehen kanssa pelkästään auttaakseen sen lapsia ilmaisena lapsenpiikana. Voi luoja..
[/quote]
Tämän jutun ap jatkaa...
Sitä paitsi miten minä liityin siihen jos mies kohteli lapsiaan huonosti?
Jos itse olen omista masseistani maksanut meille keikalle liput, niin ensisijaisesti se olin minä joka sinne keikalle tein lähtöä. Jos mies oli niin tyhmä, että otti lapset luoksensa periaatteella "lapsenvahtia ei tarvita/lasten ei tarvitse olla äidillään", niin sitten oletan että hän jää kotiin lasten kanssa silloin kun mä menen käyttämään lippuni. En ollut suostunut niihin järjestelyihin, enkä tullut suostumaankaan. En pyytänyt miestä mukaan, mutta jos hän sinne pynttäytyi ihan pyytämättä, niin minkäs teet. Suhde ei kauaa jatkunut.
Olin todella nuori, mutta niin oli mieskin niin vanha, että olisi tajunnut mitä tekee. Koska olin vain se kylmä äitipuoli, jolla ei ollut mitään valtaa mihinkään, niin mitä siinä muuta voi. Sisälukutaitoa, kiitos.
Numero 259 taisi kirjoittaa saman jutun myös vuosi sitten :)