Miehen huonot piirteet - paljonko suhteessa kuuluu tehdä kompromisseja?

Olen hankalassa tilanteessa, sillä rakastan miestäni kovasti, vaikken kunnioita häntä sataprosenttisesti. Hänessä on tiettyjä ominaisuuksia joita en hyväksy ihmisissä, enkä tosiaankaan haluaisi puolisoni omaavan tällaisia ominaisuuksia. Näitä ovat:

- henkinen laiskuus (ei koskaan haasta omia ajatuksiaan ja käsityksiään, ei kehitä itseään mitenkään),

- kyvyttömyys katsoa asioita muiden näkökulmasta (tietynlainen empatian puute siis),

- lievä rasistisuus (sanon lievä, sillä vaikka periaatteessa mies ei pidä ulkomaalaisista, antaa hän kuitenkin mahdollisuuden jokaiselle tapaamalleen ihmiselle, vaikka se ristiriitaiselta kuulostaakin),

- tietynlainen mielipiteettömyys (eli jos häneltä kysyy mielipidettä vaikak johonkin eettiseen ongelmaan, möläyttää hän vastauksensa harkitsematta sitä ollenkaan. Usein nämä vastaukset on helppo kumota, mutta mies ei silti muuta käsityksiään. Esimerkki: hän ei sallisi adoptiota sinkkunaisille, mutta myöntää olevansa väärässä jos huomauttaa esim. Pietarin katulapsista, joille yksikin vanhempi olisi parempi kuin ei yhtään. Kuitenkin jos asia nousee uudestaan tapetille, on mielipide sama kuin ennenkin.)

Nämä ovat siis asioita, joista minä henkilökohtaisesti en pidä (ja makuasioistahan ei sovi kiistellä), mutta silti rakastan tuota miestäni jo neljättä vuotta ja useimmiten tuntuu, että hänen hyvät puolensa peittoavat ne huonot. Mutta paljonko kompromisseja rakkauden eteen on tehtävä? En voi olla joskus ajattelematta, että ehkä tuolla jossain olisi mies josta en löytäisi mitään halveksittavaa piirrettä. Kun mieheni huonot puolet nousevat esiin (esim. eilen ei suostunut katsomaan kanssani uutisia koska "ei kiinnosta"), tunnen pelkkää inhoa. Ja seuraavana päivänä mies sanoo minulle jotain kaunista ja sydämestä suoraan tulevaa, tuo kotiin kukkia tms. huomaavaista, ja olen taas rakastunut.