Miehen huonot piirteet - paljonko suhteessa kuuluu tehdä kompromisseja?

Olen miettinyt ihan samaa asiaa kuin ap. Omalla miehelläni on vastaavia "ominaisuuksia" kuin sinun miehelläsi. Lisäksi hän on välillä uskomattoman lapsellinen, käyttäytyy kuin teiniit. Esim. ärsyttää tahallaan keskustelun riidaksi ja ihmettelee kun minulla menee hermot, kirjoittelee riidoista fb:hen ja esittää tietenkin itse olevansa täysin syytön riitaan,"selvittää" riidan häipymällä paikalta, pitämällä mykkäkoulua ja tullessaan takaisin esittää kaiken olevan hyvin. Ei voi ilmaista mielipiteitään (joskus ei vaikka kysyisikin varta vasten) mutta jälkiviisastelee kyllä. Ei kanna vastuuta omista asioistaan, vaan minun täytyy huolehtia että asiat tulevat hoidettua.

Ei tietenkään mies ole aina tuollainen ja hänessä on paljon hyviä puolia :) Mutta tämä lapsellinen käyttäytyminen tuntuu tappavan minun tunteet, en halua olla hänelle äiti, joka selittää kerta toisensa jälkeen miksi noin ei käyttäydytä.

Sitten kun hän ei käyttäydy kuin teinit, hän on maailman ihanin mies :) Mutta kestänkö tuollaista käytöstä loppuikäni... Kuinka paljon täytyy kestää...

Noita ominaisuuksia en sietäisi edes kavereissa, kumppanista puhumattakaan.

Sellaisen saa, johon tyytyy.

Kompromissit eivät kuulu parisuhteeseen! Silloin molemmat ovat onnettomia. Suhteessa pitää joustaa molempien vuorotellen. Sinä tänään, mies huomenna jne.

Mitä puolia rakastat, jos inhoat kaikkea mitä hän henkisesti edustaa? Etumusta? Taidat olla provo, ei kukaan voi pitä itseään noin paljon puolisoaan ylempänä olevana.

Tuohan on sama asia kuin vanha äijänkäppänä ottaisi bimbon blondin elämäänsä somistamaan. Päätä itse mitä suhteelta tahdot.

Minä en olisi edes voinut rakastua tuollaiseen henkilöön. Noi ominaisuudet on minusta vastenmielisiä, enkä mielellään olisi edes kaveri tuollaisen tyypin kanssa.

Parisuhteessa olen ehdotonta sorttia. Olen paljon mieluumin yksin kuin epäkelvon kumppanin kanssa. Otan prinssin tai en ketään. Onneksi löysin.

Muista, että voit muuttaa itseäsi, omaa ajattelutapaasi mutta et toisen.

Minäkään en antaisi yksinäisille adoptio-oikeutta vaikka Pietarin katulapsille olisikin parempi vaihtoehto olla edes yksi vanhempi, en myöskään katsoa uutisia, koska ei kiinnosta jne.

Parisuhde rakentuu kompromisseille, tullaan puolitiehen vastaan asioissa ja ennen kaikkea toinen hyväksytään sellaisen akuin hän on, ehdoitta.

Arvasin että kommentit tulevat olemaan ihmetteleviä, että miten tuollaiseen ihmiseen voi edes rakastua. No, analysoisin asiaa niin, että mies on sitä ihmistyyppiä jonka huonot puolet käyvät ilmi vasta pitkän ajan päästä. Mies on aika arka ja ujo, joten hän ei pääse esittelemään noita huonoja puoliaan vieraille. Minäkin ajattelin häneen tutustuessani että onpa huomaavainen, hiljainen ja pohdiskeleva mies, ja tulkitsin väärin sen tarkoittavan syvällisyyttä ja herkkyyttä. Mies on myös hyvin myötäilevä ja mukautuvainen luonne, joten hän pitkään ns. peesasi minun mielipiteitäni. Vasta nyt kun asumme yhdessä ja hän voi olla täysin oma itsensä, alkavat nuo luonteen huonot puolet tulla esille.

ap

Mies ei ole mikään pakollinen asuste naiselle, että tarvitsisi tyytyä puolikkaaseen. Eli myös ehdoton ei kompromiseille, mutta kuitenkin muistaen, että itsekkään ei ole suhteessa parempi ihminen suhteessa toiseen.

Parisuhde on kuitenkin aina kahden kauppaa, enkä ole yhtään väärässä siinä, että miehesi mielessä sinussakin on vikoja ja puutteita. Muttaa mutan perään, mutta toinenhan on parhaimmillaan kokonaisuutena, mutta myös huonoimmillaan kokonaisuutena.

Toinen pitää hyväksyä kokonaisuutena, mutta rajansa silläkin. Ei mikää mustavalkoinen asia kuitenkaan.

Hyvä ap,onkohan meillä sama mies :)

Listaat asioita jotka ovat myös tuossa omassani.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 12:53"]

Kompromissit eivät kuulu parisuhteeseen! Silloin molemmat ovat onnettomia. Suhteessa pitää joustaa molempien vuorotellen. Sinä tänään, mies huomenna jne.

[/quote]

tämä on nimenomaan kompromissin tekoa

No, minun mielestä parisuhteeseen kuuluu kompromissit, mutta niin että molemmat ovat valmiit niitä tekemään, ei vain toinen.

Minun miehellä on mielipiteitä, joista olen täysin eri mieltä. Olemme niistä aikaanaan sanailleet kovaankin ääneen, mutta nyt emme ota niitä edes puheeksi, koska muuten tulee riita. Näitä asioita on mm. homojen/lesbojen asema ja uskonnon asiat, joista molemmat tiedämme toistemme mielipiteet, eikä kumpikaan niitä muuta toisen mieliksi.

Onhan aviopareja, jotka äänestävät eri puolueita yms. eli ei avioliitto tarkoita, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Mutta kunnioitus toista kohtaan pitää olla, muuten liitosta ei tule mitään.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 12:45"]

Olen hankalassa tilanteessa, sillä rakastan miestäni kovasti, vaikken kunnioita häntä sataprosenttisesti. Hänessä on tiettyjä ominaisuuksia joita en hyväksy ihmisissä, enkä tosiaankaan haluaisi puolisoni omaavan tällaisia ominaisuuksia. Näitä ovat:

- henkinen laiskuus (ei koskaan haasta omia ajatuksiaan ja käsityksiään, ei kehitä itseään mitenkään),

- kyvyttömyys katsoa asioita muiden näkökulmasta (tietynlainen empatian puute siis),

- lievä rasistisuus (sanon lievä, sillä vaikka periaatteessa mies ei pidä ulkomaalaisista, antaa hän kuitenkin mahdollisuuden jokaiselle tapaamalleen ihmiselle, vaikka se ristiriitaiselta kuulostaakin),

- tietynlainen mielipiteettömyys (eli jos häneltä kysyy mielipidettä vaikak johonkin eettiseen ongelmaan, möläyttää hän vastauksensa harkitsematta sitä ollenkaan. Usein nämä vastaukset on helppo kumota, mutta mies ei silti muuta käsityksiään. Esimerkki: hän ei sallisi adoptiota sinkkunaisille, mutta myöntää olevansa väärässä jos huomauttaa esim. Pietarin katulapsista, joille yksikin vanhempi olisi parempi kuin ei yhtään. Kuitenkin jos asia nousee uudestaan tapetille, on mielipide sama kuin ennenkin.)

Nämä ovat siis asioita, joista minä henkilökohtaisesti en pidä (ja makuasioistahan ei sovi kiistellä), mutta silti rakastan tuota miestäni jo neljättä vuotta ja useimmiten tuntuu, että hänen hyvät puolensa peittoavat ne huonot. Mutta paljonko kompromisseja rakkauden eteen on tehtävä? En voi olla joskus ajattelematta, että ehkä tuolla jossain olisi mies josta en löytäisi mitään halveksittavaa piirrettä. Kun mieheni huonot puolet nousevat esiin (esim. eilen ei suostunut katsomaan kanssani uutisia koska "ei kiinnosta"), tunnen pelkkää inhoa. Ja seuraavana päivänä mies sanoo minulle jotain kaunista ja sydämestä suoraan tulevaa, tuo kotiin kukkia tms. huomaavaista, ja olen taas rakastunut.

[/quote]

mitäköhän miehesi ajettelee sinusta

ap saisi miettiä rakastaako puolisoaan vai mielikuvaa siitä mikä hänen piti olla. Kaikesta päätellen unelmaprinssi osoittautui sammakoksi. Ihana samaan tapaan sammakkoprisnssisi voipitää sinua besserwisserinä, itsestään liikoja luulevana hienohelmana jne.

Jos yhteiset kiinnostuksenne eivät kohtaa, jos ette voi kunnioittaa toistenne eroavaisuuksia vaan toisesta olis väen vängällä muokattava juuri itsensä kaltainen, menkää heti eri teille. Ei tule toiminaan. Joku tuolla kirjoittikin, että vain itseään voi muuttaa ja opettaa sopeutumaan, ei toista ihmistä.

Jos toisen arvostus ja kunnioitus puuttuu, suhde ei kyllä kestä.

Minusta teidän tulevaisuus kuulostaa aika toivottomalta jos todella halveksit miestä noiden asioiden pohjalta.

Aikoinaan olisin ollut valmis lähtemään pelastamaan Pietarin katulapsia. Siis ihan oikeasti mietin voisinko lähteä pelastamaan edes muutaman. Nyt en uhraa heille ajatustakaan edes joka vuosi. Kuitenkaan en koe olevani huomopi ihminen kuin ennen. Nyt minun elämäni täyttää vain omat ja läheisteni lapset ja muut kuormittavat asiat niin ettei riitä aikaa ja energiaa murehtia Pietarin katulapsia tai juurikaan edes katsoa uutisia.

Minusta puolisoilla tulisi olla samansuuntainen arvomaailma mutta ei heidän tule olla identtisä ajatuksiltaan tai arvoiltaan ollakseen onnellisia. Tarkoitan että jos toinen haluaa hoitaa lapset kotona ja toisen mielestä on tuhlausta olla kotona kun voisi mennä töihin ja laittaa lapset hoitoon on yhteinen elämä hankalaa. Samoin jos rahankäyttö on hyvin erilaista ym. voi olla vaikeuksia elää yhdessä. Tai jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei. Tai käsitys lasten hoidosta ja kurista on kovin erilainen.  Mutta nuo ap;n esimerkit ei mielestäni ole este hyvälle yhteiselle tulevaisuudelle jos molemmat voivat hyväksyä toisensa sellaisena kuin ovat. Toki jos ap:lle syvälliset keskustelut on todella tärkeitä niin sitten tuskin liitto tulee onnistumaan. 

Kuulostaa siltä, että sinun kannattaa etsiä puolisoksi sellainen ihminen jota voit arvostaa ihan omana itsenään.

En ainakaan haluaisi kuvitella itseäni ap:n miehen asemaan. Olisi kurjaa jos puoliso suhtautuisi minuun kuten ap suhtautuu mieheensä.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 13:06"]

Arvasin että kommentit tulevat olemaan ihmetteleviä, että miten tuollaiseen ihmiseen voi edes rakastua. No, analysoisin asiaa niin, että mies on sitä ihmistyyppiä jonka huonot puolet käyvät ilmi vasta pitkän ajan päästä. Mies on aika arka ja ujo, joten hän ei pääse esittelemään noita huonoja puoliaan vieraille. Minäkin ajattelin häneen tutustuessani että onpa huomaavainen, hiljainen ja pohdiskeleva mies, ja tulkitsin väärin sen tarkoittavan syvällisyyttä ja herkkyyttä. Mies on myös hyvin myötäilevä ja mukautuvainen luonne, joten hän pitkään ns. peesasi minun mielipiteitäni. Vasta nyt kun asumme yhdessä ja hän voi olla täysin oma itsensä, alkavat nuo luonteen huonot puolet tulla esille.

ap

[/quote]

Eli ihastuis itse luomaasi mielikuvaan miehestä.

Nyt sitten tympii kun mies olekaan semmoinen kuin kuvittelit.

Tuossa tilanteessa kannattaa vaihtaa miestä, eikä jäädä väkipakolla huonoon suhteeseen.

Ette kumpikaan pysty olemaan onnellisia noilla lähtökohdilla.

up

[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 13:32"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 13:06"]

Arvasin että kommentit tulevat olemaan ihmetteleviä, että miten tuollaiseen ihmiseen voi edes rakastua. No, analysoisin asiaa niin, että mies on sitä ihmistyyppiä jonka huonot puolet käyvät ilmi vasta pitkän ajan päästä. Mies on aika arka ja ujo, joten hän ei pääse esittelemään noita huonoja puoliaan vieraille. Minäkin ajattelin häneen tutustuessani että onpa huomaavainen, hiljainen ja pohdiskeleva mies, ja tulkitsin väärin sen tarkoittavan syvällisyyttä ja herkkyyttä. Mies on myös hyvin myötäilevä ja mukautuvainen luonne, joten hän pitkään ns. peesasi minun mielipiteitäni. Vasta nyt kun asumme yhdessä ja hän voi olla täysin oma itsensä, alkavat nuo luonteen huonot puolet tulla esille.

ap

[/quote]

Eli ihastuis itse luomaasi mielikuvaan miehestä.

Nyt sitten tympii kun mies olekaan semmoinen kuin kuvittelit.

Tuossa tilanteessa kannattaa vaihtaa miestä, eikä jäädä väkipakolla huonoon suhteeseen.

Ette kumpikaan pysty olemaan onnellisia noilla lähtökohdilla.

[/quote]

Hyvin sanottu, taisin todellakin ihastua haavekuvaan. Mutta eikö ihastumisessa ole aina mukana tällainen elementti? Ja sitten kun seurustelun alun "elämä on täydellistä"-vaihe menee ohi, niin kumppanin näkee objektiivisemmin? Minun tapauksessani ikävä kyllä en täysin pidä siitä mitä näen. Korostan kuitenkin että miehessä on erittäin paljon hyviäkin puolia.

Onko teillä muilla sitten miehet vailla isoja vikoja? En tarkoita tätä hyökkäävästi vaan mietin ihan oikeasti että olenko vaan vääränlaisen ihmisen kanssa.

ap

No ei ihme, että ihmiset eroavat niin helposti, jos tällaisiin asioihin kaatuu yhdessä oleminen. Tietysti, jos teillä ei ole lapsia, niin voithan etsiä täydellistä miestä, mutta eiköhän joka miehestä jotain vikaa löydy. Itse olen ollut saman miehen kanssa yli 20 vuotta, ja sitä paremmaksi suhde on muuttunut, mitä enemmän olemme pystyneet hyväksymään toistemme huonoja puolia.

Miehessa voi olla joitakin ihan jarkyttavan huonoja puolia, jotka ei lakkaa arsyttamasta, mitaan kompromisseja ei niiden suhteen voi tehda. Suhde saattaa silti kestaa, jos miehessa kuitenkin on myos hyvia puolia.