Mielestäsi karseita sisustusjuttuja jotka ovat olleet valtaisa hitti kansan keskuudessa?
Esimerkiksi spottivalaisimet, sellaiset missä kepin varressa on niitä spotteja ja sitten ne kattoon upotettavat spotit. Näitä oli ihan jokaisella joskus 2000-l alkupuolella. Vallilan kelohonka. Harmaa laminaatti.
Kommentit (3977)
Kuormalavat. Kaikki, mutta varsinkin valkoiseksi maalatut tai seinälle nostetut. Mietityttää, kuinka moni hankki kyllästettyä puuta kotiinsa röyhyämään :D
Kaikki tekstiilit missä on tähtiä.
Nyt muodissa olevat makrameet ja pampaheinät "boheemit sisustuselementit"
Eero Aarnion Tupla kupla -valaisin saa karvat pystyyn, samoin ne design-muovikoirat.
Sisustustikkaita en ymmärrä, monesti niihin on vielä laitettu joku viltti mitä ei koskaan käytetä, roikkumaan tai sitten kivat valo(pallo)t.
Mäntypaneeli.
Kirsikanvärinen puu (yleensä viilutus ja pahimmillaan joku muovi"viilu" koska halpoja melamiinilevyhuonekaluja)
Ylipäätään iso osa 2000-luvun (ja 2010-luvun alun) sisustuselementeistä on jokseenkin karseita.
Teenpä nyt aikaharppauksen jonnekin, mistä instasisustajilla ei ole hajuakaan:
Bonanza-sohvaryhmä :D
Tämä rottingin uusi tuleminen...yök. Plussaa luonnonmateriaalista mutta harvaan paikkaan oikeasti sopii. Toisaalta ei lovin paljon kiinnosta miten muut sisustavat kotiaan. Jokainen tehkööt kodistaan sellaisen kun haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuormalavat. Kaikki, mutta varsinkin valkoiseksi maalatut tai seinälle nostetut. Mietityttää, kuinka moni hankki kyllästettyä puuta kotiinsa röyhyämään :D
Kaikki tekstiilit missä on tähtiä.
Nyt muodissa olevat makrameet ja pampaheinät "boheemit sisustuselementit"
Eero Aarnion Tupla kupla -valaisin saa karvat pystyyn, samoin ne design-muovikoirat.
Sisustustikkaita en ymmärrä, monesti niihin on vielä laitettu joku viltti mitä ei koskaan käytetä, roikkumaan tai sitten kivat valo(pallo)t.
Mäntypaneeli.
Kirsikanvärinen puu (yleensä viilutus ja pahimmillaan joku muovi"viilu" koska halpoja melamiinilevyhuonekaluja)Ylipäätään iso osa 2000-luvun (ja 2010-luvun alun) sisustuselementeistä on jokseenkin karseita.
Kuormalavat on raakapuuta. Eri asia sitten, millä ne itse käsittelee.
Kaikenmaailman kauriinpääkyhäelmät. Muuten kyllä pidän aidoista kauriseläimistä.
Skandinaavinen sisutus - viritelmät tyyliin hyllyllä lasipurkki, jossa yksi männyn oksa.
Lokki-valaisin
Sisustustarrat
Maisematapettiseinät
Vanhojen lipastojen tussuttaminen ”maalaisromanttiseksi” kalkkimaalilla
Ei ihmisten maut mihinkään kehity, ne vaan muuttuu. Koska muoti muuttuu.
70-80 -luvulla oli tosiaan ne Bonanza -sohvakalustot ja muut vastaavanlaiset, muistan kyllä. Tyyriin ja topakan näköiset. Eikä kai ne niitä halvimpia hinnoiltaan olleetkaan. Siihen vielä lisäksi komea tummaksi viilutettu kirjahylly baarikaappeineen ja heloineen, niin johan tuli olohuoneeseen arvokkuutta. Tyyliin kuului vielä muhkeat puhviverhot. Kirjahyllyyn hankittiin vartavasten tietokirjasarja, jota ei koskaan käytetty, mutta se piti olla. Sitten ehkä jokin muu vähäisempiarvoinen teos ja kenties työpaikan puolesta saatu firman historiikki ja siinä oli perheen kirjasto. Alahyllyille virkattiin pienet pyöreät pitsiliinat ja niiden päälle joku lasimaljakko ja siihen kenties muutama tekokukka tuomaan kaunistusta. Hyllyn päälle sijoitettiin jokunen pokaali ja jostain saatu standaari. Sohvantakaisella seinällä oli ornamenttikuvioinen tapetti, voimakkaat värit. Itämaiskuvioinen matto ja lasikantinen sohvapöytä ja sillä se samainen virkattu pikkuliina, joka ei koskaan pysynyt kunnolla paikoillaan siinä lasipinnalla.
Tuo oli siis muotia. Kaikki, jotka pitivät omaa makuaan siis "kehittyneenä," hankkivat tuollaisen kalustuksen.
Nykymuodista voidaan kirjoittaa samalla tavalla joskus vuosikymmenten päästä. Naureskellaan tämän ajan muotivillityksille ja ajatellaan, kuinka se oma maku on sentään kehittynyt. No ei se ole mihinkään kehittynyt. Seuraamme vain muotia, joka muuttuu joka vuosikymmenellä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmisten maut mihinkään kehity, ne vaan muuttuu. Koska muoti muuttuu.
70-80 -luvulla oli tosiaan ne Bonanza -sohvakalustot ja muut vastaavanlaiset, muistan kyllä. Tyyriin ja topakan näköiset. Eikä kai ne niitä halvimpia hinnoiltaan olleetkaan. Siihen vielä lisäksi komea tummaksi viilutettu kirjahylly baarikaappeineen ja heloineen, niin johan tuli olohuoneeseen arvokkuutta. Tyyliin kuului vielä muhkeat puhviverhot. Kirjahyllyyn hankittiin vartavasten tietokirjasarja, jota ei koskaan käytetty, mutta se piti olla. Sitten ehkä jokin muu vähäisempiarvoinen teos ja kenties työpaikan puolesta saatu firman historiikki ja siinä oli perheen kirjasto. Alahyllyille virkattiin pienet pyöreät pitsiliinat ja niiden päälle joku lasimaljakko ja siihen kenties muutama tekokukka tuomaan kaunistusta. Hyllyn päälle sijoitettiin jokunen pokaali ja jostain saatu standaari. Sohvantakaisella seinällä oli ornamenttikuvioinen tapetti, voimakkaat värit. Itämaiskuvioinen matto ja lasikantinen sohvapöytä ja sillä se samainen virkattu pikkuliina, joka ei koskaan pysynyt kunnolla paikoillaan siinä lasipinnalla.
Googletin tuon bonanza sohvan ja sehän on tosi kivan näkönen, vaikka nahkasohvista en yleensä tykkääkään. Ja itämaiset aidot matot on upeita.
Tottakai tuossa kuvailemassasi tyylissä on paljon sellaista, mikä ei ihan toimi nykypäivänä, mutta paljon myös hyvää, joka yhdisteltynä erilaisiin sisustusjuttuihin näyttäis oikein hyvältä. Kuten nuo sohvat ja matot. Pitsiliinatkin on nykyään tekemässä uutta tulemista. Tuota aikakautta eläneet toki usein pitävät noita asioita vanhanaikaisina, mutta nuoremmille ne ei näytä samalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
diykö kirjoitti:
Muutin avoliittoon miehen kanssa hänen omakotitaloonsa. Talossa näkyy hänen ex-vaimonsa kädenjälki hyvin vahvasti. Tietysti oman aikakautensa tuotoksia, osan olen karsinut pois, osan olen antanut olla, kun en nyt kehtaa kaikkea poistaa.
Tässä oudoimmat:
Maalaisromanttisia naulakoita naulattu talon sisäoviin molemmille puolille. Naulakoissa on kätsä roikottaa itseaskarreltuja helmienkeleitä ja muuta tarpeellista.
Kylppärin kaakeileihin on itse maalattu esittävää taidetta. Ei siis mitään modernia koukeroa, vaan ihmishahmoja. Lisäksi kylppärissä on sellainen ruskea kaakeliraita vyötärön korkeudella.
Keittiön kaappien kahvat oli irroitettu kokonaan ja kaapit maalattu valkoiseksi. On niitä vähän ärsyttävä aukoa, kun eivät avaudu painalluksella, vaan pitää aina alareunasta tai jostain sivusta avata.
Kattoon oli ripustettu ohuesta paperista askarreltuja himmeleitä (??) , siis jotka olivat käytännössä paperisilppua, jotka oli toisesta päästä solmittu narulla yhteen ja ripustettu kattoon.
Sorry nyt vaan, mutta musta tuntuu, että ex-vaimolla oli vähän enemmän huumorintajua kuin sulla. Aikuinen on terve, kun se leikkii. Kaappien kahvoista / vetimistä samaa mieltä, mutta piankos sä ne niihin ruuvaat.
Juu, varmaan niin on. Tai sitten (hmm, olisko mahdollista?) huumorintajumme vain hieman eroavat toisistaan :) Mutta tässä kysyttiin mikä on mun mielestä karseeta. Leivinpaperista leikellyt pölynkerääjähimmelit menee mun listalla siihen kategoriaan.
Kuten edellä todettiinkin, ketjun otsikko jatkuu "... jotka ovat olleet valtaisa hitti kansan keskuudessa". En oo ennemmin kuullut, että joku olisi askarrellut leivinpaperista himmelin. :) Toki omin käsin tehdyt jutut kodin sisustuksessa tai ainakin somistamisessa ovat olleet viime aikoina valtaisa hitti. Taso varmasti vaihtelee, mutta minusta on mahtavaa, että jengi kokeilee ja tekee käsillään kaikenlaista.
Miten leivinpaperista voi tehdä himmelin, kertokaa!
Minulla on itsetehty himmeli, oljet (= korret) olen kerännyt Helsingin rannoilta.
Äkkiseltään tulee mieleen, että leivinpaperista voisi kääriä ja liimata ”olkia” esim sukkapuikon avulla ja sitten tehdä niistä himmelin normaaliin tapaan.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kun sain avautua kirjoitti:
Tämä nyt ei ole sisustustrendi mutta on pakottava tarve päästä julkituomaan: Rintamamies-talot ovat aina rumia. Korkeus ja leveys suhteessa toisiinsa on täysin epäonnistunut. Ja kaiken kruununa on ne rumat luukku-ikkunat, jotka laitettiin 70-luvulla. Myös alkuperäiset kaksi-tai-kolmiruutuiset ikkunat olivat kauheita ja korostivat entisestään kummallisen kökkeröä taloa.
Kuka belsebuubin sikiö piirsi aikoinaan ensimmäisen rintamamies-talon piirustuksen silloin 1940-luvulla?
Ikuinen häpeä hänen suvulleen.
Rintamiestalon leveyden ja korkeuden suhde juontuu siitä, että huoneet haluttiin sijoittaa mahdollisimman kompaktisti yhden savupiipun/hormin ympärille. Tavoitteena oli saada talo lämpimäksi mahdollisimman vähällä energiankulutuksella eli puunpoltolla.
Omasta mielestäni rintamamiestalo on kaunis. Lapsuuden maisemissa ei juuri muunlaisia omakotitaloja edes ollut, joten lähinnä ne muut omakotitalot näytti oudoilta. Varsinkin ne 70-luvun tasakattohirvitykset.
-eri
Maljakko täynnä koristekiviä ja seasta törröttää kuivunut risu, thyi! Kuka tunnustaa?
Vierailija kirjoitti:
Ihanat nuo Bonanza-sohvat.
Kaverillani, eläkeläisrouvalla, on olohuoneessaan raidallinen Bonanza-sohvaryhmä, on ollut jo vuodesta 1974 lähtien. Hän ei siitä luovu, koska se on edelleen hyvässä kunnossa. Hänen asuntonsa on jännä aikamatka eri vuosikymmenten tyypillisiin elementteihin. Tältä vuosituhannelta on vain vähän.
Mun vanhemmilla on vieläkin tallessa Bonanza. On jo muutamaan kertaan verhoiltu uudelleen. Muuten priimassa kunnossa, mutta pöydässä pieni kolhu, jonka olen korkeimman omakätisesti aiheuttanut Hakka-lelun vasaralla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
diykö kirjoitti:
Muutin avoliittoon miehen kanssa hänen omakotitaloonsa. Talossa näkyy hänen ex-vaimonsa kädenjälki hyvin vahvasti. Tietysti oman aikakautensa tuotoksia, osan olen karsinut pois, osan olen antanut olla, kun en nyt kehtaa kaikkea poistaa.
Tässä oudoimmat:
Maalaisromanttisia naulakoita naulattu talon sisäoviin molemmille puolille. Naulakoissa on kätsä roikottaa itseaskarreltuja helmienkeleitä ja muuta tarpeellista.
Kylppärin kaakeileihin on itse maalattu esittävää taidetta. Ei siis mitään modernia koukeroa, vaan ihmishahmoja. Lisäksi kylppärissä on sellainen ruskea kaakeliraita vyötärön korkeudella.
Keittiön kaappien kahvat oli irroitettu kokonaan ja kaapit maalattu valkoiseksi. On niitä vähän ärsyttävä aukoa, kun eivät avaudu painalluksella, vaan pitää aina alareunasta tai jostain sivusta avata.
Kattoon oli ripustettu ohuesta paperista askarreltuja himmeleitä (??) , siis jotka olivat käytännössä paperisilppua, jotka oli toisesta päästä solmittu narulla yhteen ja ripustettu kattoon.
Sorry nyt vaan, mutta musta tuntuu, että ex-vaimolla oli vähän enemmän huumorintajua kuin sulla. Aikuinen on terve, kun se leikkii. Kaappien kahvoista / vetimistä samaa mieltä, mutta piankos sä ne niihin ruuvaat.
Juu, varmaan niin on. Tai sitten (hmm, olisko mahdollista?) huumorintajumme vain hieman eroavat toisistaan :) Mutta tässä kysyttiin mikä on mun mielestä karseeta. Leivinpaperista leikellyt pölynkerääjähimmelit menee mun listalla siihen kategoriaan.
Kuten edellä todettiinkin, ketjun otsikko jatkuu "... jotka ovat olleet valtaisa hitti kansan keskuudessa". En oo ennemmin kuullut, että joku olisi askarrellut leivinpaperista himmelin. :) Toki omin käsin tehdyt jutut kodin sisustuksessa tai ainakin somistamisessa ovat olleet viime aikoina valtaisa hitti. Taso varmasti vaihtelee, mutta minusta on mahtavaa, että jengi kokeilee ja tekee käsillään kaikenlaista.
Miten leivinpaperista voi tehdä himmelin, kertokaa!
Minulla on itsetehty himmeli, oljet (= korret) olen kerännyt Helsingin rannoilta.
Äkkiseltään tulee mieleen, että leivinpaperista voisi kääriä ja liimata ”olkia” esim sukkapuikon avulla ja sitten tehdä niistä himmelin normaaliin tapaan.
Tuo voipaperihimmeli oli tehty "sumputtamalla" voipaperia nitojalla toisesta päästä ronskisti yhteen ja leikkaamalla voipaperista ohuenohuita hapsuja jotka roikkuvat siitä niitokohdasta alaspäin.
Ei se mikään himmelihimmeli ollut, en vaan keksinyt parempaakaan sanaa ilman että se kuulostaisi liian alentuvalta. Vappuviuhka ilman vartta ja värejä ja tuuheutta. Sellaiset roikkui katosta. Kyllä oli muuten siis aivan äärettömän upeat
Ja yhtä valtaisa sisustustrendi varmaan kuin itse valettu savipää tai mitä tonttuovia täällä nyt on mainittu, kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Kuormalavat. Kaikki, mutta varsinkin valkoiseksi maalatut tai seinälle nostetut. Mietityttää, kuinka moni hankki kyllästettyä puuta kotiinsa röyhyämään :D
Kaikki tekstiilit missä on tähtiä.
Nyt muodissa olevat makrameet ja pampaheinät "boheemit sisustuselementit"
Eero Aarnion Tupla kupla -valaisin saa karvat pystyyn, samoin ne design-muovikoirat.
Sisustustikkaita en ymmärrä, monesti niihin on vielä laitettu joku viltti mitä ei koskaan käytetä, roikkumaan tai sitten kivat valo(pallo)t.
Mäntypaneeli.
Kirsikanvärinen puu (yleensä viilutus ja pahimmillaan joku muovi"viilu" koska halpoja melamiinilevyhuonekaluja)Ylipäätään iso osa 2000-luvun (ja 2010-luvun alun) sisustuselementeistä on jokseenkin karseita.
No nyt olen samaa mieltä!
Vierailija kirjoitti:
Valkoinen sisustus
Mustat kaapinovet. Musta keittiö. Musta sauna.
Ihan pimeetä.

Musta sauna on ihana! Kuin hämyisä savusauna, tunnelmallinen ja hämärä, ei mitään lasiseinää joka päästää liikaa valoa.
Mustasta keittiöstä en itsekään tykkää.