Haluaisin että ystäväni olisi onnellinen mutta hänen suunnitelmansa vievät toiseen suuntaan

Hops.

Ystäväsi palstailee myös kun et voi av:ta tarkemmin? Ikävältähän tuo kuulostaa, mutta älä puutu väkisin ellei ole kohtuutonta vaaraa tai mies tosissaan pilaa ystäväsi elämän. Silloin yritä saada heräämään. Sattuuhan se jos toinen myötäilee ja "ymmärtää" etunsa, sitten tekee mikä tuntuu helpolta ja tutulta. Siskoni on sellainen, joku päivä varmaan saan soiton, että on löydetty kuolleena...

Vierailija kirjoitti:

Ystäväsi palstailee myös kun et voi av:ta tarkemmin? Ikävältähän tuo kuulostaa, mutta älä puutu väkisin ellei ole kohtuutonta vaaraa tai mies tosissaan pilaa ystäväsi elämän. Silloin yritä saada heräämään. Sattuuhan se jos toinen myötäilee ja "ymmärtää" etunsa, sitten tekee mikä tuntuu helpolta ja tutulta. Siskoni on sellainen, joku päivä varmaan saan soiton, että on löydetty kuolleena...

Veikkaan, että ei ole ainutkertainen tarina. Ei sitä kuitenkaan halua liikaa tietysti yksityiskohtia kertoa. Lapsia on jo ja nyt siis sekä vauvaa että taloa suunnitelmissa. Uskon että ystäväni haluaa niitä asioita mutta ei tämän miehen kanssa ja mies taas luulee pitävänsä ystävääni ns. verkossaan kun lähtee näihin mukaan. Ja tavallaanhan se onkin niin. Se on ikävää, että ystävä kuitenkin ymmärtää ja sanoo itsekin ettei ole onnellinen ja pitäisi vaan lähteä ja sitten tulee näitä suunnitelmia. Ei asia tietystikään minulle kuulu, mutta kysymys onkin se että pitääkö itseni sitten vain niellä "kiukkuni" ja teeskennellä.

Minä olen painiskellut vähän samantapaisten asioiden kanssa. Ystävä kokee, että elämä ei oikein suju. Minä ulkopuolisena näen hyvin selkeästi mikä mättää. Mutta ystävä haluaa vain jatkaa kuten ennenkin. Tekee toki muutoksia, mutta sellaisia, joilla ei ole mitään merkitystä. Vaihtaa vaikkapa hiustyylin ja kuvittelee, että nyt elämä aukeaa, kun hän on löytänyt itsensä. No, ei aukea, kun kaikki isot asiat ovat entisellään.

Minä olen aikani seurannut sivusta, tukenut ja kannustanut, käynyt pitkiä keskusteluja ja on pohdittu asioita. Ja nyt en vain enää jaksaa yhtään enempää. Kun toinen ei halua nähdä eikä myöntää ongelmia eikä varsinkaan muuttaa elämässään mitään, niin minähän hakkaan silloin vain päätäni seinään. Ja nyt se on loppu. En katko välejä häneen enkä lähde ovet paukkuen. Mutta en myöskään enää ole aktiivisesti yhteydessä. Ja se tarkoittaa käytännössä, että meidän yhteydenpito vähenee murto-osaan entisestä, sillä se on ollut pääosin minun harteillani. Nyt keskityn omaan elämääni. Sillä puolellakin on ihan riittävästi tapahtumia.