Lue keskustelun säännöt.
Näkökulma: Häpeä voi saada isän hylkäämään lapsensa
02.03.2019 |
"Joskus riippuu katsantokannasta, milloin äiti on päsmäröinyt kotona niin, että häpeävä isä on vetäynyt täysin ja milloin ikuista nuoruutta tavoitteleva isä häipyy moottoripyöräharrastuksen pariin."
"Näkövinkkelistä huolimatta kärsijä on kuitenkin aina sama: lapsi."
Kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuka toi jutussa mainittu tunnettu taiteilija on joka ei välitä lapsistaan?
Taitaa olla joku Jörn Donnerin hengenheimolainen. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201802032200718088
Minä olen nainen, enkä silti yhtään ihmettele, jos joku hylkää lapsensa. Siinä on jo taustalla se, ettei siihen lapseen ole mitään tunneyhteyttä. On vain lapsi, joka on kuka tahansa pihan kakara. Sitten kun se lapsi tulee viikonlopuksi, niin ei tämän kanssa osaa olla. Ei osaa tehdä mitään, ei osaa keskustella. Kai siinä lopulta tulee olo, että mitä virkaa tällä kaikella on?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nainen, enkä silti yhtään ihmettele, jos joku hylkää lapsensa. Siinä on jo taustalla se, ettei siihen lapseen ole mitään tunneyhteyttä. On vain lapsi, joka on kuka tahansa pihan kakara. Sitten kun se lapsi tulee viikonlopuksi, niin ei tämän kanssa osaa olla. Ei osaa tehdä mitään, ei osaa keskustella. Kai siinä lopulta tulee olo, että mitä virkaa tällä kaikella on?
Tällaisessa ihmisessä on paljon vikana.
Onneksi tämänkin ilmiön syypää löytyi: rumpujen pärinää.... Lapsen äiti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nainen, enkä silti yhtään ihmettele, jos joku hylkää lapsensa. Siinä on jo taustalla se, ettei siihen lapseen ole mitään tunneyhteyttä. On vain lapsi, joka on kuka tahansa pihan kakara. Sitten kun se lapsi tulee viikonlopuksi, niin ei tämän kanssa osaa olla. Ei osaa tehdä mitään, ei osaa keskustella. Kai siinä lopulta tulee olo, että mitä virkaa tällä kaikella on?
Tällaisessa ihmisessä on paljon vikana.
Isässä voi olla paljonkin vikana, mutta jos isä ”tuntee” lapsen omakseen, ei hän näin tee, vaikka on vikoja.
Kaikki lähtee tunneyhteydestä, onko sitä vai ei. Donnerkin toteaa, ettei pidä merkityksellisenä verisukulaisuutta.
Donner ei pidä merkityksellisenä verisukulaisuutta. Näkökulma on siis hänen.
Entä lapsi? Jos isä tai äiti ajattelee noin onko lapsen siihen tyytyminen? No käytännössä tietysti. Mutta voidaan kysyä onko lapsella oikeus verisukulaisvanhempaan? Vai riittääkö että joku pitää hänestä huolen, ja esimerkin isä-Donner saa toteuttaa ajatustaan vapaasti ja ilman vastuuta jälkeläisestä (korkeintaan taloudellisesti)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onneksi tämänkin ilmiön syypää löytyi: rumpujen pärinää.... Lapsen äiti!
Miten isän kyvyttömyys käsitellä eroon liittyviä tunteita voi olla äidin syytä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nainen, enkä silti yhtään ihmettele, jos joku hylkää lapsensa. Siinä on jo taustalla se, ettei siihen lapseen ole mitään tunneyhteyttä. On vain lapsi, joka on kuka tahansa pihan kakara. Sitten kun se lapsi tulee viikonlopuksi, niin ei tämän kanssa osaa olla. Ei osaa tehdä mitään, ei osaa keskustella. Kai siinä lopulta tulee olo, että mitä virkaa tällä kaikella on?
Tällaisessa ihmisessä on paljon vikana.
Isässä voi olla paljonkin vikana, mutta jos isä ”tuntee” lapsen omakseen, ei hän näin tee, vaikka on vikoja.
Kaikki lähtee tunneyhteydestä, onko sitä vai ei. Donnerkin toteaa, ettei pidä merkityksellisenä verisukulaisuutta.
Tällaiset ihmiset pitäisi ohjata terapiaan käsittelemään ongelmiaan, etteivät he kostaisi niitä lapsilleen. Kenenkään ei ole pakko lisääntyä. Jos lapsia on hankkinut, niin niistä on kannettava vastuuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina Sanotaan, että riittää, että lapsella on yksi hyvä ja läheinen aikuinen elämässään.
Tietty hylkääminen aiheuttaa traumoja. Minullakin on sellainen isäni puolelta. Sain pääni selvitetty
Siltä osin vasta 40+. Ja ihan ydinperheessä kasvoin ja isälläni oli vieläpä toimisto kotona.
Vierailija kirjoitti:
Donner ei pidä merkityksellisenä verisukulaisuutta. Näkökulma on siis hänen.
Entä lapsi? Jos isä tai äiti ajattelee noin onko lapsen siihen tyytyminen? No käytännössä tietysti. Mutta voidaan kysyä onko lapsella oikeus verisukulaisvanhempaan? Vai riittääkö että joku pitää hänestä huolen, ja esimerkin isä-Donner saa toteuttaa ajatustaan vapaasti ja ilman vastuuta jälkeläisestä (korkeintaan taloudellisesti)?
Jos vanhemmat hylkäävät lapsen, niin eihän lapsi sille voi yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nainen, enkä silti yhtään ihmettele, jos joku hylkää lapsensa. Siinä on jo taustalla se, ettei siihen lapseen ole mitään tunneyhteyttä. On vain lapsi, joka on kuka tahansa pihan kakara. Sitten kun se lapsi tulee viikonlopuksi, niin ei tämän kanssa osaa olla. Ei osaa tehdä mitään, ei osaa keskustella. Kai siinä lopulta tulee olo, että mitä virkaa tällä kaikella on?
Tällaisessa ihmisessä on paljon vikana.
Mitä korkeammat testosteroni tasot sitä vähemmän jälkikasvu kiinnostaa. Laatu korvataan määrällä.
Vierailija kirjoitti:
Aina Sanotaan, että riittää, että lapsella on yksi hyvä ja läheinen aikuinen elämässään.
Tietty hylkääminen aiheuttaa traumoja. Minullakin on sellainen isäni puolelta. Sain pääni selvitetty
Siltä osin vasta 40+. Ja ihan ydinperheessä kasvoin ja isälläni oli vieläpä toimisto kotona.
Moni kasvaa lapsuutensa sellaisissa oloissa, ettei ole yhtään hyvää ja rakastavaa aikuista lähellä. Jokainen hylkääminen satuttaa ja tekee ihmisestä entistä haavoittuvamman uusien hylkäämisten edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi tämänkin ilmiön syypää löytyi: rumpujen pärinää.... Lapsen äiti!
Miten isän kyvyttömyys käsitellä eroon liittyviä tunteita voi olla äidin syytä?
Mä ainakin ymmärsin kommentin ironiseksi.
Joo, äidillä voi olla osuutensa siinä että lapsi hylätään, mutta kaikki tuntemani syystä tai toisesta totaaliyhärit antaisivat vaikka oikean kätensä vastuullisesta kasvatuskumppanista ja lapsivapaasta ajasta edes silloin tällöin.
Se miesten vastuu omista tunteistaan ja teoistaan kummasti edelleenkin käännetään aina jo kun naisen viaksi.
Vierailija kirjoitti:
Aina Sanotaan, että riittää, että lapsella on yksi hyvä ja läheinen aikuinen elämässään.
Tietty hylkääminen aiheuttaa traumoja. Minullakin on sellainen isäni puolelta. Sain pääni selvitetty
Siltä osin vasta 40+. Ja ihan ydinperheessä kasvoin ja isälläni oli vieläpä toimisto kotona.
Minä olin 4 vuotias pikku tyttö, kun isäni hylkäsi lopullisesti. Ja mulla oli aina ollut sellanen olo ettei minusta olla kiinnostuttu ja että olen pelkästään kaikkien tiellä ja kaikkien suunnitelmat menee pieleen minun takia. Äiti löysin uuden miehen, kun oli 6v. Tämä mies on ainoa, joka välitti minusta. Hän vaatetti, teki ruuat, katto läksyt, vei harrastuksiin, ehdotti uusia harrastuksia ja erilaisia, anto viikkorahaa tai muuten vaan rahaa jos tarvin jotain, käytiin lätkämatseissa, kertoi lukemisen tärkeydestä koulu/ normaaleja kirjoja mitä kaikki lukee. Pystyin puhumaan hänelle aivan kaikesta Äiti oli täysin epätasapainoinen ihminen ja en ymmärrä mitä tämä mies näki hänessä.
Tosin mies oli minun pelastus, koska sain tavallisen rakastavan lapsuuden ja tiesin, että on yksi ihminen johon voin luottaa 100%. Isäksi en häntä koskaan sanonut silloin. Ensimmäisen kerran sanoin isäksi, kun voimistelutreeneissä eräs äiti kysyi, että millä menet kotiin. Sanoin että isä hakee. Se oli eka kerta kun sanoin isä ääneen. Olin 15 vuotias. Nyt olen 42v ja omia lapsia ja lapset sanoo häntä vaariksi. Se on mun isä ja lapsille vaari.
Kun isä leikki minun lasten kanssa, niin mieheni sanoi ajattele kuinka hieno ihminen toi on. Ainoa joka on välittänyt sinusta 36 vuotta, vaikka ei ole biologisesti mitään tekemistä. Kyllä minä tiedän. Olen itkenyt monta kertaa kuinka joku voi välittää ja kasvattaa lapsen aikuiseksi vaikka ei ole oma. Biologista isää en ole nähnyt ja äidin kanssa en ole missään tekemisissä enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka toi jutussa mainittu tunnettu taiteilija on joka ei välitä lapsistaan?
Taitaa olla joku Jörn Donnerin hengenheimolainen. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201802032200718088
Ei edes döner kebabbia lampaan paistista suomessa. Mieti mikä häpeä!
Kuka toi jutussa mainittu tunnettu taiteilija on joka ei välitä lapsistaan?