Karkin syönnin lopettaminen avasi silmät sairaalle tuputtamiselle

Olen koko elämäni ollut perso makealle, eteenkin karkille ja suklaalle. Tästä on koitunut minulle niitä tyypillisiä ongelmia, kuten ylipainoa ja hampaiden reikiintymistä, mutta myös huonoa omaatuntoa ja ahdistusta. Monta kertaa olen yrittänyt kaikenlaisia herkkulakkoja sun muita toimenpiteitä, ja haaveillut ”vapauttavani” itseni sokerinhimosta pysyvästi. Nämä kuurit ovat tietenkin aina jääneet väliaikaisiksi ja aiheuttaneet epäonnistuessaan lisää huonoa omaatuntoa.

Viisi kuukautta sitten päätin yhtäkkiä, että lopetan karkin ostamisen ja syönnin kokonaan. Kyse ei siis ole ”karkkilakosta”, vaan ihan pysyvästä lopettamisesta vailla takarajaa. Jouluna söin lahjaksi saatuja konvehteja, ja esimerkiksi pääsiäisenä aion syödä ainakin yhden suklaamunan. Mutta itse en osta karkkeja lainkaan tai syö niitä ilman erityistä syytä kuten juhlapyhää.

Lopputulos?

Ensinnäkin lopettaminen on ollut hämmästyttävän kivutonta. Ehkä juuri sen vuoksi, että siihen ei tällä kertaa liity mitään dramatiikkaa, pingottamista tai totaalikieltoa. Jäätelön ja pullan syömiseni on lisääntynyt hieman entiseen verrattuna. Mutta kaiken kaikkiaan makeat heräteostokset ovat vähentyneet roimasti ja mielenrauhani on kasvanut kohisten.

Tajusin, että ruokakaupassa tuputetaan nykyään karkkeja lähes joka kulmalla, ei vain karkkihyllyllä. Jopa heviosastolla saattaa usein nököttää karkkiständi. Aina on joku uusi suklaalevymaku tai nannapussi, jota mainostetaan komealla kampanjalla, ja jota on muka ”pakko kokeilla”. Aina saa kaksi Fazerin sinistä yhden hinnalla tai irtokarkit ovat tarjouksessa Ja tietenkin kassalla ovat harkitusti rivissä ne suklaapatukat, joihin nälkäisenä ja väsyneenä on helppo tarttua (ja miksipä ei samantien ostaisi kaksi, kun kerran on ”kaksi yhden hinnalla”-tarjous?).

Nykyään pystyn kävelemään näitten houkutusten ohi ilman mitään ongelmia. Olen siis aivan vapaa ostamaan mitä tahansa muuta makeaa, mutta aika harvoin tulee ostettua esimerkiksi pullaa kotimatkalle tai leffasnäksiksi. Ja eipä niitä berliininmunkkeja olekaan laitettu siihen kassan tuntumaan niin, että niitä joutuisi tuijottamaan samalla kun odottaa vuoroaan. Munkit ovat siellä leipäosastolla minne ne kuuluvatkin.

Jos kellään on yhtään samanlaisia taipumuksia kuin itselläni, suosittelen kokeilemaan samaa taktiikkaa. Elämä muuttunut paljon helpommaksi.