Koetko olosi täysin turvalliseksi riidellessäsi miehesi kanssa vaikka sanoisit hänelle ihan mitä tahansa

Vierailija kirjoitti:

Entä miehet samassa tilanteessa?

Tietenkin miehenä koen riidat turvallisiksi. Olenhan paljon fyysisesti, sekä henkisesti voimakkaampi.

Riitely on eräänlaista kärjistynyttä ja tulehtunutta kommunikointia.

Jos pitää pelätä kommunikoidessaa kumppaninsa kanssa niin välittömästi pois tällaisesta suhteesta.

Älkääkä nyt sanoko toiselle ihan mitä tahansa. Äly ja sydän hoi!

Mitä tahansa? No mietihän omalle kohdallesi jos ukkosi sanoo sinusta mitä tahansa, olisitko kovin iloisella mielellä? 

Riidellessä pysyn asiassa enkä nimittele, meillä ei turhasta huudella. Ja täysin turvallinen olo kummallakin koska emme ole väkivaltaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vuorovaitus ja - tunnetaitoihin kuuluu ettei riidellessä sanota mitä tahansa. Puolisoa tulee kohdella yhtä hyvin kuin ystäviään.

Totta. Mutta on eri asia suodattaa sanojaan asiallisuuden ja kunnioituksen kuin pelon vuoksi. Joillekin ihmisille ei uskalla sanoa juuri mitään. Sanojaan ei pitäisi joutua varomaan siksi että pelkää kohtuuttomia seurauksia kuten väkivaltaa. Jos sanoo pahasti, sopiva seuraus on esim. hetki mykkäkoulua tai jopa ero, ei se että tavarat alkavat lennellä tai saa turpiin.

Nykyinen suhde vasta 4kk vanha, joten ei olla vielä saatu riideltyä kertaakaan. Mutta uskaltaisin kyllä miehenä sanoa mitä vaan jos haluaisin, tosin en halua. Toivon, että nainen kokee samalla tavoin.

Edellisessä suhteessa tuli riideltyä jatkuvasti ja yllätyksekseni tuli ilmeisesti sitten sanottua jotenkin pahemmin kuin mitä olin ajatellut, kun nainen kovasti pahastui. En siis käyttänyt mitään alatyylistä kieltä, mutta ilmeisesti jotenkin osuin vahingossa "vyön alle" enkä oikein itsekään ymmärtänyt että mitkä ne väärät sanat olivat. Väkivaltainen en ole ollut koskaan.

Kyllä, tosin vasta tässä suhteessa olen oppinut, että se tarkoittaa sitä, että molemmat riitelevät siten, että itsellä ja myös sillä toisella on turvallinen olo. Toisinsanoen olen opetellut esittämään asiani kehittävämmin ja rakentavammin, enkä enää huuda vain pahaa oloani täysin sensuroimattomana toisen kasvoille. Olen oivaltanut, että syynä tavalleni toimia oli lapsuudenkotini riitelykulttuuri, jossa äitini opetti, että tunteet PITÄÄ näyttää. Ja nehän todella myös näytettiin. Syy on ilmeisesti äitini omissa lapsuudenkokemuksissa, sillä hänen kotonaan tunteita piti padota ja piilottaa. Itse olisin kuitenkin arvostanut kovasti, jos olisi opetettu tunteiden näyttämisen lisäksi keinoja niiden hallitsemiseen. On ollut kova työ opetella aikuisena ja se on maksanut monta ihmis- ja ystävyyssuhdetta. Nykyinen mieheni on todellinen aarre, sillä hän on uskomattomalla tavalla osannut tukea minua ja auttaa minua kasvamaan tässä(kin) asiassa.

M kirjoitti:

En oikeasti ole vihainen tai missään tapauksessa en löisi vaimoa tai lapsia, mutta joskus kun sain tarpeeksi vaimon jatkuvasta riidan haastamisesta tarpeeksi sanoin sille vakavalla naamalla ,että jos ei lopeta heti heitän sen pihalle.

Alkoi nauramaan ettei mulla olisi munaa sellaiseen, no otin kiinni ja pyöräytin ovesta pihalle talvella kylpytakki päällä.

Vähän aikaa kun oli rauhoittumassa pihalle muuttui puheet kummasti eikä haastanut riitaakaan.

Mä olisin siitä paikasta ottanut eron. Varmaan heitit ulos vielä lasten nähden.

En pelkää miestäni, vaikka hän onkin äkkipikaisempi kuin minä. Ukko voi olla kyllä suutuspäissään kovaääninen, mutta ei ole tarvinnut koskaan pelätä, että fyysisesti kävisi käsiksi. Riitelemme kyllä todella harvoin. Yleensä siitä seuraa vain mökötysvaihe, joka ei kauaa kestä. En muista, että olisimme koskaan varsinaisesti haukkuneet toisiamme, eli emme mene riidellessä henkilökohtaisuuksiin. Nuorempana riitely oli erilaista, ja tuli joskus sanottua todella pahasti entisille kumppaneille.

Edellisessä suhteessa kerran oikeasti pelkäsin, että nyt tulee turpaan. Mies oli humalassa, ja näin miehen silmistä, ettei nyt ole ketään kotona. Olin seinää vasten, ja mies oli jo nyrkki pystyssä. Oli pelottava tilanne. Onneksi ei lopulta käynyt mitenkään, vaan mies lähti karmit kaulassa takaisin ryyppäämään. Ei ole kyllä ikävä noita aikoja.

Tunnen oloni täysin turvalliseksi, sillä emme riitele, koska meidän ei tarvitse. Asioista voimme olla eri mieltä ja niistä voimme keskustella, mutta ei riitelemällä.

Eikä tulisi mieleenikään sanoa kenellekään ihan mitä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

M kirjoitti:

En oikeasti ole vihainen tai missään tapauksessa en löisi vaimoa tai lapsia, mutta joskus kun sain tarpeeksi vaimon jatkuvasta riidan haastamisesta tarpeeksi sanoin sille vakavalla naamalla ,että jos ei lopeta heti heitän sen pihalle.

Alkoi nauramaan ettei mulla olisi munaa sellaiseen, no otin kiinni ja pyöräytin ovesta pihalle talvella kylpytakki päällä.

Vähän aikaa kun oli rauhoittumassa pihalle muuttui puheet kummasti eikä haastanut riitaakaan.

Mä olisin siitä paikasta ottanut eron. Varmaan heitit ulos vielä lasten nähden.

Varmasti olisi ollutkin parempi sekä miehelle kuin myös lapsille jos vaimo olisi ottanut eron. Olisi varmasti lapsillakin kivempi lapsuus ilman riitaa haastavaa sekopäätä. 

Molemmat ollaan joskus kiehuttu raivosta mutta ei sanota "mitä tahansa" silloinkaan. Kumpikin kai halutaan raivostuneinakin suojella tätä suhdetta. Ja ollaan aikuisia molemmat eikä murrosikäisiä.

Olen kyllä nähnyt mieheni pysyvän rauhallisena ja vahvana kun murrosikäinen antaa todellakin tulla mitä tahansa. Tiedän myös miten pahalta se hänestä tuntui.

Kyllä. Mulla on suodatin, en sano ihan mitä tahansa. Vaikka sanoisinkin, jäisi sanalliseksi.

Aika estynyttä ja pelokasta jos kumppanille ei voi sano mitä tahansa. Sehän on teeskentelyä ja näyttelemistä tai pelkäämistä. Jos suhde on kunnossa ja rakastetaan niin se kestää minkä tahansa asian sanomisen ja siitä sitten voidaan olla samaa tai eri mieltä ja keskustella että loukkasiko se oliko törkeää vai mitä.

Mitä tahansa ei pidä sanoa, mutta sen ei pitäisi johtua siitä, että pelkää kumppaniaan.

Parisuhteessa ei pidä joutua olemaan varpaillaan, ja pelätä kertoa mitä tuntee oikeasti.

Toki ne omat sanat vaikuttavat. Sanoilla on seurauksia. Jos esim. jatkuvasti haukkuu kumppaniaan, niin jos tämä kunnioittaa itseään, niin hän saattaa ottaa eron. Se ei kuitenkaan ole syy "pelätä" tätä ihmistä. Aloittaja puhui turvallisuuden tunteesta, joten oletan hänen tarkoittaneen sitä, pelkääkö toisen saattavan suuttuessaan käyttäytyä aggressiivisesti. En usko että ap tarkoitti tykkäämmekö sanoa mitä tahansa, vaan että pelkäämmekö tehdä niin, ja noissahan on iso ero.

Riidellään ehkä noin kerran vuodessa ja kyllä silloin uskallan sanoa haista paska. 

Vierailija kirjoitti:

Aika estynyttä ja pelokasta jos kumppanille ei voi sano mitä tahansa. Sehän on teeskentelyä ja näyttelemistä tai pelkäämistä. Jos suhde on kunnossa ja rakastetaan niin se kestää minkä tahansa asian sanomisen ja siitä sitten voidaan olla samaa tai eri mieltä ja keskustella että loukkasiko se oliko törkeää vai mitä.

Voi olla että ymmärretään eri tavalla "mitä tahansa". Mikään suhde ei kestä sitä, että riidellessä unohdetaan kokonaan toisen arvo rakkaana ihmisenä. Ei siinä ole kyse pelosta vaan rakkaudesta. Tahallinen ilkeily tai niiden toisen kipeiden asioiden kaivelu ei kuulu riitelyyn. Kun rakastaa toista ja luottaa, niin paljastaa itsestään asioita, joilla voi satuttaa. Jos toinen käyttää näitä asioita aseina riidoissa, ei sitä voikaan helposti antaa anteeksi ja edelleen uskaltaa luottaa.

Voin ihan hyvin huutaa, kiroilla ja raivota. Mutta en koskaan ota esille asioita, jotka toinen on paljastanut minulle siksi, että olemme toistemme läheisimmät ihmiset.