Mistä saisin motivaatiota opiskeluun?

Minä olen aika kaukana ongelmanuoresta, tavallinen keskiluokkainen tyyppi, jolla ei ole mitään hätää. Ei muuta, paitsi se, että koulunkäynti on yhtä tuskaa, koska en voi keskittyä. Ryhmäkoot ovat valtavia ja koulu täynnä mölyapinoita, vaikka lukiossa ollaankin. Sain tänään avauduttua kuraattorille noista tuntemuksistani ja siitä, että epäilen itselläni vähintään jotain persoonallisuushäiriötä. Masentaa kun tiedän, että pystyisin niin paljon parempaankin, jos vain saisin opiskella rauhassa ja keskittyä. :(

Ap

Jos saan esimerkiksi kokeesta numeroksi alle 8, otan aina _välittömästi_ yhteyttä etsivään nuorisotyöhön ja aloitan sen perinteisen itkuvalituksen, ettei minusta ole mihinkään ja että minun täytyy vaihtaa koulua.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minun aikanani mitään motivaatiota tarvinnut miettiä. Kouluun mentiin, koska oli mentävä ja hommat tehtiin, koska oli tehtävä. Sinulla on aivan liikaa aikaa miettiä. Unohda motivaatiot ja tee niin kuin ope käskee. Se riittää sinun iässäsi. Ei tarvitse olla minkään inspiraation hekumassa kirjoittaakseen ylioppilaaksi. Ehkä sitä innostusta löytyy myöhemmin, ehkä ei. En ollut itsekään tänään huikean motivoinut lähtemään aamulla opettamaan murrosikäisiä, mutta lähdin, koska laskut on pakko maksaa. Aikanaan yliopistosta valmistumiseen motivoi kovasti se, että sain lapsen, joka piti elättää. Älä odota, että aikuisuus on sitä, että opiskelu ja työnteko on jotain mahtavuutta, johon ajaa jokin muu kuin asuntolaina. Joskus jos innostaa, se on ihan vain ylimääräinen bonus. Hetken kun istuu, se menee ohi kyllä.

Jos todella opetat murrosikäisiä, on aika huolestuttavaa jos empatiasi teinejä kohtaan on myös tuolla tasolla. Keskittymiskyvyn puute on todellinen ongelma, eikä lähde pois sisulla ja reipastumisella. Asenteesi on huolestuttava, toivon että olet trolli tai salaat nuo ajatukset työssäsi.

Kyllähän kirjoittajalla varmasti empatiaakin on, mutta ei se poissulje sitä, että kirjoitti ihan faktaa. Olen ollut paljon tekemisissä ns ongelmanuorten kanssa, ja myöhemmin heistä JOKAINEN on todennut, että sitä päähän silitystä ei jää kaipaamaan, vaan sitä kunnon otetta ja faktaa. Empatia on hyväksi, mutta se ei riitä, alkuunkaan. Nuoria pitää patistaa ja perustella, silitelläkin voi joskus, on siitäkin hyötyä välillä.

Mulle ei ole ollut kuin suurta haittaa siitä että on asennoiduttu juuri noin. Kyllähän nuorillakin on aivot, ymmärtävät miksi koulunkäynti on tärkeää. Jos kyse on KESKITTYMISEN ongelmasta, ei asenneongelmasta, eipä siinä auta kuin miettiä miten sitä keskittymiskykyä voisi parantaa. Tuollainen vain musertaa itsetunnon, vaaditaan asioita joihin ei pysty ja tehdään selväksi, että on viallinen.

T. Entinen ongelmanuori

Niin, tiukkuutta ja empatiaa pitääkin olla sopivassa suhteessa.  Ei joko tai.

Sulle ei sitten kukaan osannut kertoa, mistä hakisit apua itsellesi?

Tottakai teinille pitää olla myös tiukkuutta, mutta tuossa viestissä en nähnyt mitään neuvoa siitä mistä saada apua. Ainoastaan vaatimuksia ja paineita, ei ohjeita siihen miten niitä voisi täyttää. Huomaa myös, että tässä on kyseessä lukioikäinen nuori, ei teini-ikäinen kapinallinen. Nuori joka haluaisi osata opiskella, mutta ei pysty.

Minä sain apua, onneksi. Aikuiselta, jolla kenties oli ollut samanlaisia ongelmia ja siksi ymmärsi.

Vierailija kirjoitti:

Jos saan esimerkiksi kokeesta numeroksi alle 8, otan aina _välittömästi_ yhteyttä etsivään nuorisotyöhön ja aloitan sen perinteisen itkuvalituksen, ettei minusta ole mihinkään ja että minun täytyy vaihtaa koulua.

Ap

Öh, miksi otat yhteyttä? Valittamisen tuottamasta ilosta? Ei svidu, jotain vastuuta nuori nyt itsekin. Mitä sulle sanottiin? Onko ohjattu avun saantiin eteenpäin? Voit myös vaatia sellaista, etkä vain itkeä.

Olen siis pyytänyt myös apua tietenkin ja asiaa on puitu nuorisotyöntekijöiden kanssa, mutta he ovat ohjeistaneet ottamaan yhteyttä psykologiin ja terveydenhoitajaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan ota kouluttamatonta 16-vuotiasta töihin. Minusta tuntuu, ettei älynikään riitä lukioon, vaikka ilmeisesti minulla menee keskivertoa paremmin suhteellisen pienellä vaivalla. Suurin ongelmani lienee keskittymishäiriö ja se, että kaverit ja harrastukset kiinnostavat enemmän kuin opiskelu. Epäilen että minulla olisi myös jotain tutkimattomia mielenterveysongelmia.

Äly ei riitä millekään kovalle alalle myöskään.

Ap

Mieti mikä äitisuhteessasi mättäsi - ja mistä löysit lapsena pakotien. Todennäköisesti nyt lähes aikuisenakin nautit samoista asioista, kuin lapsena sellaisesta tekemisestä, jossa koit jotain mahtipontisuutta... mistä nautit vapaa-ajallasi eniten? Kaverit, harrastukset, eli jotain sosiaalista - se on luultavasti oikea suunta uravalinnallesi. Älä tuhlaa aikaasi lukiossa miettimättä, mitä haluat ja vasta sitten, miten sen saavutat.

Trolliko se täällä kitisee? Se aina esittää nuorta... joko yksinkertaista tai neroa.

Vierailija kirjoitti:

Olen siis pyytänyt myös apua tietenkin ja asiaa on puitu nuorisotyöntekijöiden kanssa, mutta he ovat ohjeistaneet ottamaan yhteyttä psykologiin ja terveydenhoitajaan.

Ap

Mikä on sun syy siihen, ettet sitten varaa aikaa psykologille?

Alkaa vaikuttaa kermaperseilyltä.

Minähän sanoin kertoneeni tänään kuraattorille. Matalan kynnyksen apua siis, en halua ainakaan tässä vaiheessa psykologille ja terveydenhoitajaa ei saa ikinä kiinni.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minähän sanoin kertoneeni tänään kuraattorille. Matalan kynnyksen apua siis, en halua ainakaan tässä vaiheessa psykologille ja terveydenhoitajaa ei saa ikinä kiinni.

Ap

Psykologi on matalankynnyksen apu. Nimenomaan psykologille puhutaan tälläisista asioista. Vakavammat mielen asiat menee psykiatrin ja terapeutin kautta. :) Rohkeasti sinne vaan! Hän on juuri sinua varten siellä töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minun aikanani mitään motivaatiota tarvinnut miettiä. Kouluun mentiin, koska oli mentävä ja hommat tehtiin, koska oli tehtävä. Sinulla on aivan liikaa aikaa miettiä. Unohda motivaatiot ja tee niin kuin ope käskee. Se riittää sinun iässäsi. Ei tarvitse olla minkään inspiraation hekumassa kirjoittaakseen ylioppilaaksi. Ehkä sitä innostusta löytyy myöhemmin, ehkä ei. En ollut itsekään tänään huikean motivoinut lähtemään aamulla opettamaan murrosikäisiä, mutta lähdin, koska laskut on pakko maksaa. Aikanaan yliopistosta valmistumiseen motivoi kovasti se, että sain lapsen, joka piti elättää. Älä odota, että aikuisuus on sitä, että opiskelu ja työnteko on jotain mahtavuutta, johon ajaa jokin muu kuin asuntolaina. Joskus jos innostaa, se on ihan vain ylimääräinen bonus. Hetken kun istuu, se menee ohi kyllä.

Jos todella opetat tmurrosikäisiä, on aika huolestuttavaa jos empatiasi teinejä kohtaan on myös tuolla tasolla. Keskittymiskyvyn puute on todellinen ongelma, eikä lähde pois sisulla ja reipastumisella. Asenteesi on huolestuttava, toivon että olet trolli tai salaat nuo ajatukset työssäsi.

Joku superempaattinen jeesuskompleksista kärsivä kukkahattutäti ei kuule näissä hommissa todellakaan pärjää. Ei ketään keskittymishäiriöistä (ap ei muuten todennäköisesti ole sellainen vaan ihan tavallinen angstiteini) auta pätkääkään mikään hymistely ja kysely, että miltä nyt tuntuu ja voivoi kun et osaa keskittyä. Tällaiselle murrosikäiselle sanotaan, että nyt kynä käteen ja töihin. Ja sitten viiden minuutin päästä sama uudestaan ja taas uudestaan, kunnes työ on tehty. Kuraattorin tai terapeutin kanssa voi sitten turista, miltä tuntuu. Opettajan työtä se ei ole. 

Eikä niihin keskittymisongelmiin mitään ihmeellisiä vippaskonsteja ole edes olemassa. Kaikkia ei auta edes lääkitys. Osa vanhemmista ei edes suostu sitä kokeilemaan. Koulussa voi näitä oppilaita laittaa hiljaiseen paikkaan tekemään hommia vaikka kahdestaan open kanssa, mutta ei se paranna heidän sairauttaan, joka on heidän riesanaan hautaan saakka.

Ap:lla ei ole oikeasti mitään hirveää hätää tai ongelmaa, jos hän on lukioon asti päässyt. On ihan normaalia, ettei teini tiedä, mitä haluaa tai osaa tarttua asioihin. Aika auttaa ja se, että vain tekee, mitä on pakko tehdä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minun aikanani mitään motivaatiota tarvinnut miettiä. Kouluun mentiin, koska oli mentävä ja hommat tehtiin, koska oli tehtävä. Sinulla on aivan liikaa aikaa miettiä. Unohda motivaatiot ja tee niin kuin ope käskee. Se riittää sinun iässäsi. Ei tarvitse olla minkään inspiraation hekumassa kirjoittaakseen ylioppilaaksi. Ehkä sitä innostusta löytyy myöhemmin, ehkä ei. En ollut itsekään tänään huikean motivoinut lähtemään aamulla opettamaan murrosikäisiä, mutta lähdin, koska laskut on pakko maksaa. Aikanaan yliopistosta valmistumiseen motivoi kovasti se, että sain lapsen, joka piti elättää. Älä odota, että aikuisuus on sitä, että opiskelu ja työnteko on jotain mahtavuutta, johon ajaa jokin muu kuin asuntolaina. Joskus jos innostaa, se on ihan vain ylimääräinen bonus. Hetken kun istuu, se menee ohi kyllä.

Jos todella opetat tmurrosikäisiä, on aika huolestuttavaa jos empatiasi teinejä kohtaan on myös tuolla tasolla. Keskittymiskyvyn puute on todellinen ongelma, eikä lähde pois sisulla ja reipastumisella. Asenteesi on huolestuttava, toivon että olet trolli tai salaat nuo ajatukset työssäsi.

Joku superempaattinen jeesuskompleksista kärsivä kukkahattutäti ei kuule näissä hommissa todellakaan pärjää. Ei ketään keskittymishäiriöistä (ap ei muuten todennäköisesti ole sellainen vaan ihan tavallinen angstiteini) auta pätkääkään mikään hymistely ja kysely, että miltä nyt tuntuu ja voivoi kun et osaa keskittyä. Tällaiselle murrosikäiselle sanotaan, että nyt kynä käteen ja töihin. Ja sitten viiden minuutin päästä sama uudestaan ja taas uudestaan, kunnes työ on tehty. Kuraattorin tai terapeutin kanssa voi sitten turista, miltä tuntuu. Opettajan työtä se ei ole. 

Eikä niihin keskittymisongelmiin mitään ihmeellisiä vippaskonsteja ole edes olemassa. Kaikkia ei auta edes lääkitys. Osa vanhemmista ei edes suostu sitä kokeilemaan. Koulussa voi näitä oppilaita laittaa hiljaiseen paikkaan tekemään hommia vaikka kahdestaan open kanssa, mutta ei se paranna heidän sairauttaan, joka on heidän riesanaan hautaan saakka.

Ap:lla ei ole oikeasti mitään hirveää hätää tai ongelmaa, jos hän on lukioon asti päässyt. On ihan normaalia, ettei teini tiedä, mitä haluaa tai osaa tarttua asioihin. Aika auttaa ja se, että vain tekee, mitä on pakko tehdä. 

Eli ajattelet tietäväsi paremmin kuin AP itse, mistä on kyse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minun aikanani mitään motivaatiota tarvinnut miettiä. Kouluun mentiin, koska oli mentävä ja hommat tehtiin, koska oli tehtävä. Sinulla on aivan liikaa aikaa miettiä. Unohda motivaatiot ja tee niin kuin ope käskee. Se riittää sinun iässäsi. Ei tarvitse olla minkään inspiraation hekumassa kirjoittaakseen ylioppilaaksi. Ehkä sitä innostusta löytyy myöhemmin, ehkä ei. En ollut itsekään tänään huikean motivoinut lähtemään aamulla opettamaan murrosikäisiä, mutta lähdin, koska laskut on pakko maksaa. Aikanaan yliopistosta valmistumiseen motivoi kovasti se, että sain lapsen, joka piti elättää. Älä odota, että aikuisuus on sitä, että opiskelu ja työnteko on jotain mahtavuutta, johon ajaa jokin muu kuin asuntolaina. Joskus jos innostaa, se on ihan vain ylimääräinen bonus. Hetken kun istuu, se menee ohi kyllä.

Jos todella opetat murrosikäisiä, on aika huolestuttavaa jos empatiasi teinejä kohtaan on myös tuolla tasolla. Keskittymiskyvyn puute on todellinen ongelma, eikä lähde pois sisulla ja reipastumisella. Asenteesi on huolestuttava, toivon että olet trolli tai salaat nuo ajatukset työssäsi.

Kyllähän kirjoittajalla varmasti empatiaakin on, mutta ei se poissulje sitä, että kirjoitti ihan faktaa. Olen ollut paljon tekemisissä ns ongelmanuorten kanssa, ja myöhemmin heistä JOKAINEN on todennut, että sitä päähän silitystä ei jää kaipaamaan, vaan sitä kunnon otetta ja faktaa. Empatia on hyväksi, mutta se ei riitä, alkuunkaan. Nuoria pitää patistaa ja perustella, silitelläkin voi joskus, on siitäkin hyötyä välillä.

Mulle ei ole ollut kuin suurta haittaa siitä että on asennoiduttu juuri noin. Kyllähän nuorillakin on aivot, ymmärtävät miksi koulunkäynti on tärkeää. Jos kyse on KESKITTYMISEN ongelmasta, ei asenneongelmasta, eipä siinä auta kuin miettiä miten sitä keskittymiskykyä voisi parantaa. Tuollainen vain musertaa itsetunnon, vaaditaan asioita joihin ei pysty ja tehdään selväksi, että on viallinen.

T. Entinen ongelmanuori

Tässä voisi nyt ottaa huomioon, ettei ap ole mikään ongelmanuori eikä luultavasti kärsi neurologisesta keskittymishäiriöstä. Enkä ymmärrä, missä kohdassa sanoin, että työssäni haukun adhd-oppilaita. Todellakin tiedän, etten voi kaikilta oppilailta kaikkea vaatia. Minä vastasin yhdelle ihmiselle, ap:lle, joka on normaali teini, jonka tulevaisuus on hämärä ja jota koulu ahdistaa. Tällaisia nuoria on joka lukiossa varmaan satoja. Olin itsekin hukassa oleva motivoitumaton nuori eli ihan tavallinen tapaus. Mutta sitten tein vain, kun oli tehtävä.

Aika usein joudun sanomaan oppilaille, että jos jäät nyt odottamaan sitä inspiraatiota tai motivaatiota, saatat joutua odottamaan lopun ikäsi. Itse en olisi varmaan koskaan valmistunut mistään, jos olisin jäänyt odottamaan jotain mystistä tunnetta. Opiskelua ja työntekoa romantisoidaan nykyään aivan liikaa. Lopulta se vain ahdistaa ihmistä, joka ei pääse "oikeaan fiilikseen". Fiilis ei ole pääasia vaan se, mitä todellisuudessa saa tehdyksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minun aikanani mitään motivaatiota tarvinnut miettiä. Kouluun mentiin, koska oli mentävä ja hommat tehtiin, koska oli tehtävä. Sinulla on aivan liikaa aikaa miettiä. Unohda motivaatiot ja tee niin kuin ope käskee. Se riittää sinun iässäsi. Ei tarvitse olla minkään inspiraation hekumassa kirjoittaakseen ylioppilaaksi. Ehkä sitä innostusta löytyy myöhemmin, ehkä ei. En ollut itsekään tänään huikean motivoinut lähtemään aamulla opettamaan murrosikäisiä, mutta lähdin, koska laskut on pakko maksaa. Aikanaan yliopistosta valmistumiseen motivoi kovasti se, että sain lapsen, joka piti elättää. Älä odota, että aikuisuus on sitä, että opiskelu ja työnteko on jotain mahtavuutta, johon ajaa jokin muu kuin asuntolaina. Joskus jos innostaa, se on ihan vain ylimääräinen bonus. Hetken kun istuu, se menee ohi kyllä.

Jos todella opetat murrosikäisiä, on aika huolestuttavaa jos empatiasi teinejä kohtaan on myös tuolla tasolla. Keskittymiskyvyn puute on todellinen ongelma, eikä lähde pois sisulla ja reipastumisella. Asenteesi on huolestuttava, toivon että olet trolli tai salaat nuo ajatukset työssäsi.

Kyllähän kirjoittajalla varmasti empatiaakin on, mutta ei se poissulje sitä, että kirjoitti ihan faktaa. Olen ollut paljon tekemisissä ns ongelmanuorten kanssa, ja myöhemmin heistä JOKAINEN on todennut, että sitä päähän silitystä ei jää kaipaamaan, vaan sitä kunnon otetta ja faktaa. Empatia on hyväksi, mutta se ei riitä, alkuunkaan. Nuoria pitää patistaa ja perustella, silitelläkin voi joskus, on siitäkin hyötyä välillä.

Mulle ei ole ollut kuin suurta haittaa siitä että on asennoiduttu juuri noin. Kyllähän nuorillakin on aivot, ymmärtävät miksi koulunkäynti on tärkeää. Jos kyse on KESKITTYMISEN ongelmasta, ei asenneongelmasta, eipä siinä auta kuin miettiä miten sitä keskittymiskykyä voisi parantaa. Tuollainen vain musertaa itsetunnon, vaaditaan asioita joihin ei pysty ja tehdään selväksi, että on viallinen.

T. Entinen ongelmanuori

Tässä voisi nyt ottaa huomioon, ettei ap ole mikään ongelmanuori eikä luultavasti kärsi neurologisesta keskittymishäiriöstä. Enkä ymmärrä, missä kohdassa sanoin, että työssäni haukun adhd-oppilaita. Todellakin tiedän, etten voi kaikilta oppilailta kaikkea vaatia. Minä vastasin yhdelle ihmiselle, ap:lle, joka on normaali teini, jonka tulevaisuus on hämärä ja jota koulu ahdistaa. Tällaisia nuoria on joka lukiossa varmaan satoja. Olin itsekin hukassa oleva motivoitumaton nuori eli ihan tavallinen tapaus. Mutta sitten tein vain, kun oli tehtävä.

Aika usein joudun sanomaan oppilaille, että jos jäät nyt odottamaan sitä inspiraatiota tai motivaatiota, saatat joutua odottamaan lopun ikäsi. Itse en olisi varmaan koskaan valmistunut mistään, jos olisin jäänyt odottamaan jotain mystistä tunnetta. Opiskelua ja työntekoa romantisoidaan nykyään aivan liikaa. Lopulta se vain ahdistaa ihmistä, joka ei pääse "oikeaan fiilikseen". Fiilis ei ole pääasia vaan se, mitä todellisuudessa saa tehdyksi.

AP sanoi, että hänellä on ongelmia keskittymisessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minun aikanani mitään motivaatiota tarvinnut miettiä. Kouluun mentiin, koska oli mentävä ja hommat tehtiin, koska oli tehtävä. Sinulla on aivan liikaa aikaa miettiä. Unohda motivaatiot ja tee niin kuin ope käskee. Se riittää sinun iässäsi. Ei tarvitse olla minkään inspiraation hekumassa kirjoittaakseen ylioppilaaksi. Ehkä sitä innostusta löytyy myöhemmin, ehkä ei. En ollut itsekään tänään huikean motivoinut lähtemään aamulla opettamaan murrosikäisiä, mutta lähdin, koska laskut on pakko maksaa. Aikanaan yliopistosta valmistumiseen motivoi kovasti se, että sain lapsen, joka piti elättää. Älä odota, että aikuisuus on sitä, että opiskelu ja työnteko on jotain mahtavuutta, johon ajaa jokin muu kuin asuntolaina. Joskus jos innostaa, se on ihan vain ylimääräinen bonus. Hetken kun istuu, se menee ohi kyllä.

Jos todella opetat tmurrosikäisiä, on aika huolestuttavaa jos empatiasi teinejä kohtaan on myös tuolla tasolla. Keskittymiskyvyn puute on todellinen ongelma, eikä lähde pois sisulla ja reipastumisella. Asenteesi on huolestuttava, toivon että olet trolli tai salaat nuo ajatukset työssäsi.

Joku superempaattinen jeesuskompleksista kärsivä kukkahattutäti ei kuule näissä hommissa todellakaan pärjää. Ei ketään keskittymishäiriöistä (ap ei muuten todennäköisesti ole sellainen vaan ihan tavallinen angstiteini) auta pätkääkään mikään hymistely ja kysely, että miltä nyt tuntuu ja voivoi kun et osaa keskittyä. Tällaiselle murrosikäiselle sanotaan, että nyt kynä käteen ja töihin. Ja sitten viiden minuutin päästä sama uudestaan ja taas uudestaan, kunnes työ on tehty. Kuraattorin tai terapeutin kanssa voi sitten turista, miltä tuntuu. Opettajan työtä se ei ole. 

Eikä niihin keskittymisongelmiin mitään ihmeellisiä vippaskonsteja ole edes olemassa. Kaikkia ei auta edes lääkitys. Osa vanhemmista ei edes suostu sitä kokeilemaan. Koulussa voi näitä oppilaita laittaa hiljaiseen paikkaan tekemään hommia vaikka kahdestaan open kanssa, mutta ei se paranna heidän sairauttaan, joka on heidän riesanaan hautaan saakka.

Ap:lla ei ole oikeasti mitään hirveää hätää tai ongelmaa, jos hän on lukioon asti päässyt. On ihan normaalia, ettei teini tiedä, mitä haluaa tai osaa tarttua asioihin. Aika auttaa ja se, että vain tekee, mitä on pakko tehdä. 

Eli ajattelet tietäväsi paremmin kuin AP itse, mistä on kyse?

Nyt alkaa jo pikkuhiljaa huvittaa. Ap teki avauksen tilanteestaan. Hän halusi muiden näkemyksiä. Onpa nyt ihan törkeää, että kerroin oman näkemykseni. Joo, ihan varmaan kuvittelen nyt tuntevani ap:n ja tietäväni hänestä kaiken. On muuten outoa, että pitää tänne tulla ammattiloukkaantumaan ja pahoittamaan mieltään jonkun tuntemattoman ap:n puolesta. Ehkäpä hän jopa ymmärtää, mitä ajoin takaa. Ehkä ei. Samantekevää se minulle lopulta on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minun aikanani mitään motivaatiota tarvinnut miettiä. Kouluun mentiin, koska oli mentävä ja hommat tehtiin, koska oli tehtävä. Sinulla on aivan liikaa aikaa miettiä. Unohda motivaatiot ja tee niin kuin ope käskee. Se riittää sinun iässäsi. Ei tarvitse olla minkään inspiraation hekumassa kirjoittaakseen ylioppilaaksi. Ehkä sitä innostusta löytyy myöhemmin, ehkä ei. En ollut itsekään tänään huikean motivoinut lähtemään aamulla opettamaan murrosikäisiä, mutta lähdin, koska laskut on pakko maksaa. Aikanaan yliopistosta valmistumiseen motivoi kovasti se, että sain lapsen, joka piti elättää. Älä odota, että aikuisuus on sitä, että opiskelu ja työnteko on jotain mahtavuutta, johon ajaa jokin muu kuin asuntolaina. Joskus jos innostaa, se on ihan vain ylimääräinen bonus. Hetken kun istuu, se menee ohi kyllä.

Jos todella opetat murrosikäisiä, on aika huolestuttavaa jos empatiasi teinejä kohtaan on myös tuolla tasolla. Keskittymiskyvyn puute on todellinen ongelma, eikä lähde pois sisulla ja reipastumisella. Asenteesi on huolestuttava, toivon että olet trolli tai salaat nuo ajatukset työssäsi.

Kyllähän kirjoittajalla varmasti empatiaakin on, mutta ei se poissulje sitä, että kirjoitti ihan faktaa. Olen ollut paljon tekemisissä ns ongelmanuorten kanssa, ja myöhemmin heistä JOKAINEN on todennut, että sitä päähän silitystä ei jää kaipaamaan, vaan sitä kunnon otetta ja faktaa. Empatia on hyväksi, mutta se ei riitä, alkuunkaan. Nuoria pitää patistaa ja perustella, silitelläkin voi joskus, on siitäkin hyötyä välillä.

Mulle ei ole ollut kuin suurta haittaa siitä että on asennoiduttu juuri noin. Kyllähän nuorillakin on aivot, ymmärtävät miksi koulunkäynti on tärkeää. Jos kyse on KESKITTYMISEN ongelmasta, ei asenneongelmasta, eipä siinä auta kuin miettiä miten sitä keskittymiskykyä voisi parantaa. Tuollainen vain musertaa itsetunnon, vaaditaan asioita joihin ei pysty ja tehdään selväksi, että on viallinen.

T. Entinen ongelmanuori

Tässä voisi nyt ottaa huomioon, ettei ap ole mikään ongelmanuori eikä luultavasti kärsi neurologisesta keskittymishäiriöstä. Enkä ymmärrä, missä kohdassa sanoin, että työssäni haukun adhd-oppilaita. Todellakin tiedän, etten voi kaikilta oppilailta kaikkea vaatia. Minä vastasin yhdelle ihmiselle, ap:lle, joka on normaali teini, jonka tulevaisuus on hämärä ja jota koulu ahdistaa. Tällaisia nuoria on joka lukiossa varmaan satoja. Olin itsekin hukassa oleva motivoitumaton nuori eli ihan tavallinen tapaus. Mutta sitten tein vain, kun oli tehtävä.

Aika usein joudun sanomaan oppilaille, että jos jäät nyt odottamaan sitä inspiraatiota tai motivaatiota, saatat joutua odottamaan lopun ikäsi. Itse en olisi varmaan koskaan valmistunut mistään, jos olisin jäänyt odottamaan jotain mystistä tunnetta. Opiskelua ja työntekoa romantisoidaan nykyään aivan liikaa. Lopulta se vain ahdistaa ihmistä, joka ei pääse "oikeaan fiilikseen". Fiilis ei ole pääasia vaan se, mitä todellisuudessa saa tehdyksi.

AP sanoi, että hänellä on ongelmia keskittymisessä.

KAIKILLA ihmisillä on toisinaan ja erityisesti nuoruudessa ongelmia keskittymisessä. Se ei tarkoita, että on heti diagnoosin tarpeessa. Kuka tahansa, joka opiskelee suurissa, hälyisissä ryhmissä, kärsii keskittymisvaikeuksista. Mutta ei sen taakse voi mennä piiloon. Maailma on epätäydellinen paikka.

Vierailija kirjoitti:

Nyt alkaa jo pikkuhiljaa huvittaa. Ap teki avauksen tilanteestaan. Hän halusi muiden näkemyksiä. Onpa nyt ihan törkeää, että kerroin oman näkemykseni. Joo, ihan varmaan kuvittelen nyt tuntevani ap:n ja tietäväni hänestä kaiken. On muuten outoa, että pitää tänne tulla ammattiloukkaantumaan ja pahoittamaan mieltään jonkun tuntemattoman ap:n puolesta. Ehkäpä hän jopa ymmärtää, mitä ajoin takaa. Ehkä ei. Samantekevää se minulle lopulta on. 

Reaktioni olisi ollut eri, jos et olisi kertonut olevasi ammattikasvattaja. Olisi hyvä, jos ohjaisit keskittymisvaikeuksiset vaikkapa vanhempiensa kanssa selvittämään mistä on kyse. Huvittumisen sijaan.

Vierailija kirjoitti:

KAIKILLA ihmisillä on toisinaan ja erityisesti nuoruudessa ongelmia keskittymisessä. Se ei tarkoita, että on heti diagnoosin tarpeessa. Kuka tahansa, joka opiskelee suurissa, hälyisissä ryhmissä, kärsii keskittymisvaikeuksista. Mutta ei sen taakse voi mennä piiloon. Maailma on epätäydellinen paikka.

Jos kokee, että on enemmän vaikeuksia kuin ikätovereilla ja vaikeudet haittaavat opiskelusta selviytymistä, on vain fiksua selvittää mistä on kyse.

Nyt olen hiljaa, pahoittelen AP jos meuhkasin liikaa. Tarkoitus oli hyvä. :)

Tässä eri ihminen, myöskin keskittymisvaikeuksilla. Peruskoulu ja lukio menivät leikiten läpi, ongelmat tulivat yliopistossa eteen. Nyt vihdoin sain hoitoa, 27-vuotiaana. :) Olin kenties älykäs tms. joka tasapainotti ongelmia, mutta toisaalta myös piilotti ne. Ei minustakaan ajateltu että voisi olla mitään tuonkaltaista ongelmaa.

En sano, että kyse olisi neurologisesta häiriöstä, muttei lukioon pääseminen sulje mitään pois. Kannattaa selvittää, jos yhtään epäilyttää. Vaikka kysellä vanhemmilta, millainen olit lapsena, oliko vaikeuksia keskittyä. Nämä ongelmat ovat näkyvillä jo pienestä pitäen! Mene joka tapauksessa sinne psykologille. Tsemppiä! :)

Vierailija kirjoitti:

Saat rahaa, kun valmistut ylioppilaaksi. Pääset abiristeilylle.

Niin varmasti, jos sinulle on rikkaita sukulaisia. Me muut tai ainakaan minä en saanut penniäkään. Toisaalta miksi pitäisi saadakaan lahjoja opiskelujen loppuun suorituksesta.

Valitse paljon mieluisia valinnaisaineita. Tsemppiä! Lukio on rankka ponnistus.