Lue keskustelun säännöt.
Miksi te harmittelette parisuhteen kariutumista?
27.02.2019 |
Täällä on lähes päivittäin uusi keskusteluja siitä miten suhde epäonnistui taas. Fakta on se, ettei nykyihmisiä ole tarkoitettu elämään parisuhteessa kuin maksimissaan muutama vuosi. Elämässä on niin paljon muutakin, tyhmää tuhlata se johonkin parisuhteeseen. Hankkikaa oikea elämä ja opetelkaa elämään yksin. Säästytte monelta harmilta.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millälailla se on fakta?
Katso tilastoja miten paljon ihmiset eroaa. Selkeästi parisuhde ei kuulu nykyihmisen elämään, muut asiat menee sen edelle.
Olisikohan vain nykyihmisestä tullut typerä, ongelmanratkaisukyvytön ja kärsimätön? Musta tuntuu, että kaikenmaailman stressi, suorituskeskeisyys, kiire ja mt-ongelmat aiheuttavat parisuhteiden kariutumista samalla kun yhteisöllisyys vähenee. Enää ei jakseta ajatella kuin omaa napaa, jos joku asia vaatii epäitsekkyyttä koetaan, että siitä on helpompi luopua.
Jatkuvasti varaudutaan pahan päivän varalle ja mietitään ”entä jos”, samalla tuntuu että kaikki unohtaa elää. Henkiselle hyvinvoinnillekin on hyvästä, jos on edes jotain pysyvää.
Kertakäyttöisyys on tullu myös parisuhteisiin. Ei ole tarkotuskaan mitään korjata tai kohdata vaikeuksia, kun uutta vaan putkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on totta. Moni täälläkin palstalla ripustautuu siihen parisuhteeseen. Pelkää muutosta, yksinoloa.
Surullisimpia on ne tapaukset joilta menee parisuhteen myötä pohja koko elämältä. Itselleni suhteet on vain kokeilua/leikkimistä, lähden heti kun kyllästyn. Surullista jos joku on tosissaan parisuhteessa.
Tavallaan olen samaa mieltä ja myös sitä mieltä, että edes vakituisessa pitkässä parisuhteessa ei saa kadottaa sitä itseään ja kykyään elää ja olla yksin. Olen nähnyt muutaman hyvin surullisen tarinan siitä kuinka parinkymmenen vuoden parisuhde on kariutunut ja kuinka siinä toinen ihminen on jäänyt täydellisesti tyhjän päälle, toisessa jutussa niin kävi miehelle, toisessa naiselle.
Vaikka olisi kuinka hyvä parisuhde, niin joka ikisellä pitää olla edes jollakin tavoin mietitty miten toimii, jos asiat muuttuvat. Pitää olla rahaa säästössä, tukiverkostoja ja idea miten toimia. Edes jonkunlainen idea, ei sen tarvitse olla täydellinen, mutta ensi alkuun auttava.
Silloin voi surra suremisensa, mutta asiat eivät kaadu niskaan täydellisesti.
Jos et ole ollut itse 20 vuotta saman ihmisen kanssa yhdessä niin älä neuvo miten siinä kuuluu olla!
Olen itse tälläisessä pidemmässä suhteessa enkä alkaisi yhdellekään sanoa mitä tässä kuuluu olla. Jokainen tekee mitä tekee. Joustaa tai ei jousta. On niin paljon tai vähän mitä itse on valmis ja se määrittelee kestääkö suhde.
Jos minä alkaisin nyt toimia kuten sinä sanot, voisi suhde kaatua. Kyllä parisuhde määräytyy täysin parin omien valintojen mukaan eikä sen mitä kuuluu. Ei joku vaan yksinkertaisesti tahdo viittä harrastusta ja "omaa aikaa" vaan on paljon pareja jotka tahtovat olla aina kahdestaan tai aina jossain menossa erikseen. On niitä jotka elää eri puolilla maapalloa ja niitä joilla on 8-16 työpäivä ja nähdään joka päivä.
Parisuhde on aina kompromisseja täynnä ja ihmiset muuttuu. Sinä et ole sama mitä olit 20 vuotta sitten ja olet tehnyt niiden vuosien aikana ehkä opintoja, vaihtanut työpaikkaa, saanut kenkää ja toisessa työssä edennyt. Vapaa-ajalla nuorena kiinnosti ehkä tähtitiede ja neljäkymppisenä tahtoo juosta maratoonin? Se vaimo tai mies on siinä rinnalla kaikki muuttuvat vuodet. Ja hänkin muuttuu. Ajattelee asioista ehkä toisin kuin ennen mutta tahtoo olla kanssasi.
Joskus tekee valintoja joita ei pitäisi, ei se liity välttämättä edes parisuhteeseen vaan sinkku myös saattaa joskus ajatella että olisi voinut valita toisin.
Jos oma suhde loppuisi niin itse en katuisi että olin näin kauan tämän ihmisen kanssa vaan kokoajan valitsen olla tässä! Miten jos niitä valintoja tässä kokoajan tekisi niin ettei niitä kadu tässä suhteen aikana jos kerran "pitäisi elää tavalla jolla sinä sanot" etten sitten kadu kun tämä päättyy?
En ole eroamassa ja toimin kuten tahdon ja joustan jos kumppani tahtoo. Jos joku asia on minulle niin tärkeä että se on kumppanista väärin niin se rikkoo liiton.
Mutta älä koskaan sano että minulla pitäisi olla enemmän omaa elämää, vähemmän aikaa mieheni kanssa jne. Se on minun oma asia! Jos mieheni ei tahdo enää aikaa kanssani vaan mennä yksin niin siinä voi mennä. En estä mutta jossain vaiheessa pitää olla minun ja perheen kanssa tai etsin taas jonkun jonka kanssa olla yhdessä.
Toiselle on tärkeää olla yksin, joku toinen taas ei sitä aikaa tarvitse. On väärin että voi sanoa miten muiden pitää elää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on totta. Moni täälläkin palstalla ripustautuu siihen parisuhteeseen. Pelkää muutosta, yksinoloa.
Surullisimpia on ne tapaukset joilta menee parisuhteen myötä pohja koko elämältä. Itselleni suhteet on vain kokeilua/leikkimistä, lähden heti kun kyllästyn. Surullista jos joku on tosissaan parisuhteessa.
Ei, vaan surullista on se että sinusta joku aidosti kiinnostuu. Haaskaat muiden ihmisten aikaa näyttelemällä kiinnostunutta ja lähdet uusiin seikkailuihin kun kumppani tahtoo sinun panostusta liittoon.
Vai oletko kiinnostunut toisesta juuri sen hetken mitä alkuihastuminen vaatii? Se kutkuttava tunne kun joku on kiinnostunut sinusta ja tahtoo olla kanssasi? Elämä on helppoa ja tavataan kun aikatauluihin sopii?Ehkä ne jotka lähtevät, eivät kestä itsetutkiskelua ja joustaa omista asioistaan vaan juurikin ne omat muut jutut ovat tärkeämpiä kui kompromissit suhteessa?
Kun suhde syvenee, pitää tehdä tilaa kumppanille. -Jättää väliin bileet, treenit ja kaverit ja jäädä kotiin. Kun tulee lapsi, hänestä kuuluu hoitaa. Se on kaikki pois omasta ajasta! Eikö ole kamalaa?! 😅
No ei se ole. Se on parisuhde ja perhe-elämä. Pitää kunnioittaa muita. Mutta aloita se jo kun ensikerralla otat seurustelukumppanin; hän on ehkä aidosti kiinnostunut sinusta. Pari sinun kaltaista mulkkua tekee jo pahaa.
Täh?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on totta. Moni täälläkin palstalla ripustautuu siihen parisuhteeseen. Pelkää muutosta, yksinoloa.
Surullisimpia on ne tapaukset joilta menee parisuhteen myötä pohja koko elämältä. Itselleni suhteet on vain kokeilua/leikkimistä, lähden heti kun kyllästyn. Surullista jos joku on tosissaan parisuhteessa.
Tavallaan olen samaa mieltä ja myös sitä mieltä, että edes vakituisessa pitkässä parisuhteessa ei saa kadottaa sitä itseään ja kykyään elää ja olla yksin. Olen nähnyt muutaman hyvin surullisen tarinan siitä kuinka parinkymmenen vuoden parisuhde on kariutunut ja kuinka siinä toinen ihminen on jäänyt täydellisesti tyhjän päälle, toisessa jutussa niin kävi miehelle, toisessa naiselle.
Vaikka olisi kuinka hyvä parisuhde, niin joka ikisellä pitää olla edes jollakin tavoin mietitty miten toimii, jos asiat muuttuvat. Pitää olla rahaa säästössä, tukiverkostoja ja idea miten toimia. Edes jonkunlainen idea, ei sen tarvitse olla täydellinen, mutta ensi alkuun auttava.
Silloin voi surra suremisensa, mutta asiat eivät kaadu niskaan täydellisesti.
Leikkää te vaan toisten tunteilla, mut kyllä se teillekin jossain vaiheessa stoppi tulee.
Miten tämä vastaus liittyi edellä olevaan kirjoitukseen? Kuka siinä leikki kenenkin tunteilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on totta. Moni täälläkin palstalla ripustautuu siihen parisuhteeseen. Pelkää muutosta, yksinoloa.
Surullisimpia on ne tapaukset joilta menee parisuhteen myötä pohja koko elämältä. Itselleni suhteet on vain kokeilua/leikkimistä, lähden heti kun kyllästyn. Surullista jos joku on tosissaan parisuhteessa.
Tavallaan olen samaa mieltä ja myös sitä mieltä, että edes vakituisessa pitkässä parisuhteessa ei saa kadottaa sitä itseään ja kykyään elää ja olla yksin. Olen nähnyt muutaman hyvin surullisen tarinan siitä kuinka parinkymmenen vuoden parisuhde on kariutunut ja kuinka siinä toinen ihminen on jäänyt täydellisesti tyhjän päälle, toisessa jutussa niin kävi miehelle, toisessa naiselle.
Vaikka olisi kuinka hyvä parisuhde, niin joka ikisellä pitää olla edes jollakin tavoin mietitty miten toimii, jos asiat muuttuvat. Pitää olla rahaa säästössä, tukiverkostoja ja idea miten toimia. Edes jonkunlainen idea, ei sen tarvitse olla täydellinen, mutta ensi alkuun auttava.
Silloin voi surra suremisensa, mutta asiat eivät kaadu niskaan täydellisesti.
Ei. Kun on epäilyttävää että pariskunta alkaa säästää mahdollista eroa varten!
Me ollaan tehty suunnitelmia miten lapsille käy jos me vanhemmat kuollaan tai säästetään arjessa. Ei kuitenkaan eroa varten. Me eletään toistemme eteen ja tätä on ollut 20 vuotta.
Lopeta nyt tuo neuvominen miten minun käy jos mies lähtee. Tämän ajan on ollut kanssani ja oletus on jatkuminen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotain yllättävää tässä näkökulmassa on että jään tyhjän päälle jos eroan kumppanista. Tämä on siis myös minun mahdollista valita, ei vain ole miehelle päätös jättää minut!
Vaikka olen perheellinen, aikuinen nainen niin olen kouluttautunut ja käyn palkkatyössä.
Arki muodostuu valinnoista joita teen itse, mies päättää omasta puolestaan ja yhdessä valitaan lopullisesti. Eli tässä suhteessa ei ole mies päättämässä ja minä naisena en ole uhri vaan tasavertainen kumppani.
Harrastan ja opin uutta oman halun ja perheen talouden mukaan.
Jos mies lähtisi, surisin koska tämä on rakkauteen pohjautuva. Meillä on tulevaisuudeen yhteisiä suunnitelmia niin niistä luopuminen surettaisi myös.
Jos kokoajan eläisin kaikessa itse myöntyilemällä niin ehkä silloin katkeroittaisi se että olisi jättänyt omat haaveet elämättä ja kokematta mutta ei kukaan ulkopuolinen voi sanoa että koska eron jälkeen suree niin ei tekisi jos olisi työpaikka ja harrastukset. Me ollaan kaikki yksilöitä eikä ketään voi pelastaa. Jos joku alkaa juomaan eron jälkeen, se tapahtuu niin hänelle. Vaikka olisi harrastus niin se saattaa loppua.
Mikään ei ole varmaa. Siksi rakkaus perustuu uskoon ja toivoon pysyvyydestä.
Ei mikään suhde pysy hyvänä koska harrastat lisää ja olet lisää aikaa erossa kumppanista.
Halu harrastaa tulee itsestä.
Tarve sanoa miten jonkun pitäisi olla enemmän aikaa erossa kumppanista saattaa olla tarvetta tutkia tämän ihmisen motivaatiota puhua muille noin, ehkä se ihminen tahtoo että ihmiset eroavat..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on totta. Moni täälläkin palstalla ripustautuu siihen parisuhteeseen. Pelkää muutosta, yksinoloa.
Surullisimpia on ne tapaukset joilta menee parisuhteen myötä pohja koko elämältä. Itselleni suhteet on vain kokeilua/leikkimistä, lähden heti kun kyllästyn. Surullista jos joku on tosissaan parisuhteessa.
Tavallaan olen samaa mieltä ja myös sitä mieltä, että edes vakituisessa pitkässä parisuhteessa ei saa kadottaa sitä itseään ja kykyään elää ja olla yksin. Olen nähnyt muutaman hyvin surullisen tarinan siitä kuinka parinkymmenen vuoden parisuhde on kariutunut ja kuinka siinä toinen ihminen on jäänyt täydellisesti tyhjän päälle, toisessa jutussa niin kävi miehelle, toisessa naiselle.
Vaikka olisi kuinka hyvä parisuhde, niin joka ikisellä pitää olla edes jollakin tavoin mietitty miten toimii, jos asiat muuttuvat. Pitää olla rahaa säästössä, tukiverkostoja ja idea miten toimia. Edes jonkunlainen idea, ei sen tarvitse olla täydellinen, mutta ensi alkuun auttava.
Silloin voi surra suremisensa, mutta asiat eivät kaadu niskaan täydellisesti.
Jos et ole ollut itse 20 vuotta saman ihmisen kanssa yhdessä niin älä neuvo miten siinä kuuluu olla!
Olen itse tälläisessä pidemmässä suhteessa enkä alkaisi yhdellekään sanoa mitä tässä kuuluu olla. Jokainen tekee mitä tekee. Joustaa tai ei jousta. On niin paljon tai vähän mitä itse on valmis ja se määrittelee kestääkö suhde.
Jos minä alkaisin nyt toimia kuten sinä sanot, voisi suhde kaatua. Kyllä parisuhde määräytyy täysin parin omien valintojen mukaan eikä sen mitä kuuluu. Ei joku vaan yksinkertaisesti tahdo viittä harrastusta ja "omaa aikaa" vaan on paljon pareja jotka tahtovat olla aina kahdestaan tai aina jossain menossa erikseen. On niitä jotka elää eri puolilla maapalloa ja niitä joilla on 8-16 työpäivä ja nähdään joka päivä.Parisuhde on aina kompromisseja täynnä ja ihmiset muuttuu. Sinä et ole sama mitä olit 20 vuotta sitten ja olet tehnyt niiden vuosien aikana ehkä opintoja, vaihtanut työpaikkaa, saanut kenkää ja toisessa työssä edennyt. Vapaa-ajalla nuorena kiinnosti ehkä tähtitiede ja neljäkymppisenä tahtoo juosta maratoonin? Se vaimo tai mies on siinä rinnalla kaikki muuttuvat vuodet. Ja hänkin muuttuu. Ajattelee asioista ehkä toisin kuin ennen mutta tahtoo olla kanssasi.
Joskus tekee valintoja joita ei pitäisi, ei se liity välttämättä edes parisuhteeseen vaan sinkku myös saattaa joskus ajatella että olisi voinut valita toisin.
Jos oma suhde loppuisi niin itse en katuisi että olin näin kauan tämän ihmisen kanssa vaan kokoajan valitsen olla tässä! Miten jos niitä valintoja tässä kokoajan tekisi niin ettei niitä kadu tässä suhteen aikana jos kerran "pitäisi elää tavalla jolla sinä sanot" etten sitten kadu kun tämä päättyy?
En ole eroamassa ja toimin kuten tahdon ja joustan jos kumppani tahtoo. Jos joku asia on minulle niin tärkeä että se on kumppanista väärin niin se rikkoo liiton.
Mutta älä koskaan sano että minulla pitäisi olla enemmän omaa elämää, vähemmän aikaa mieheni kanssa jne. Se on minun oma asia! Jos mieheni ei tahdo enää aikaa kanssani vaan mennä yksin niin siinä voi mennä. En estä mutta jossain vaiheessa pitää olla minun ja perheen kanssa tai etsin taas jonkun jonka kanssa olla yhdessä.
Toiselle on tärkeää olla yksin, joku toinen taas ei sitä aikaa tarvitse. On väärin että voi sanoa miten muiden pitää elää.
No johan oli purkaus!
Ja kyllä, olen ollut mieheni kanssa 22 vuotta. Meillä on kolme lasta, joista vanhin täyttää tänä vuonna 18 vuotta. Näistä vuosista miehelläni on ollut parantumaton sairaus 16 vuotta ja jo nuhakuume voi viedä hänet sairaalaan teholle tai jopa kokonaan. Itse taas jouduin muuta vuosi sitten autokolariin, joka olisi voinut viedä henkeni helposti. Olen siis miettinyt asioita monelta kantilta ja niiden miettimisienkin jälkeen todellakin kehoitan parisuhteessa olevia miettimään itselleen ja myös perheelleen varasuunnitelman pärjäämiseen.
Vaikka elämässä tapahtuisi mitä, niin pärjättävä on ja tuleen ei voi jäädä makaamaan. Jokaisella pitäisi olla ympärillään myös muita ihmisiä kuin aviopuoliso on. Yhden kortin varaan ei elämäänsä voi perustaa, tämän olen opettanut myös lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on totta. Moni täälläkin palstalla ripustautuu siihen parisuhteeseen. Pelkää muutosta, yksinoloa.
Surullisimpia on ne tapaukset joilta menee parisuhteen myötä pohja koko elämältä. Itselleni suhteet on vain kokeilua/leikkimistä, lähden heti kun kyllästyn. Surullista jos joku on tosissaan parisuhteessa.
Tavallaan olen samaa mieltä ja myös sitä mieltä, että edes vakituisessa pitkässä parisuhteessa ei saa kadottaa sitä itseään ja kykyään elää ja olla yksin. Olen nähnyt muutaman hyvin surullisen tarinan siitä kuinka parinkymmenen vuoden parisuhde on kariutunut ja kuinka siinä toinen ihminen on jäänyt täydellisesti tyhjän päälle, toisessa jutussa niin kävi miehelle, toisessa naiselle.
Vaikka olisi kuinka hyvä parisuhde, niin joka ikisellä pitää olla edes jollakin tavoin mietitty miten toimii, jos asiat muuttuvat. Pitää olla rahaa säästössä, tukiverkostoja ja idea miten toimia. Edes jonkunlainen idea, ei sen tarvitse olla täydellinen, mutta ensi alkuun auttava.
Silloin voi surra suremisensa, mutta asiat eivät kaadu niskaan täydellisesti.
Ei. Kun on epäilyttävää että pariskunta alkaa säästää mahdollista eroa varten!
Me ollaan tehty suunnitelmia miten lapsille käy jos me vanhemmat kuollaan tai säästetään arjessa. Ei kuitenkaan eroa varten. Me eletään toistemme eteen ja tätä on ollut 20 vuotta.Lopeta nyt tuo neuvominen miten minun käy jos mies lähtee. Tämän ajan on ollut kanssani ja oletus on jatkuminen!
Sinisilmäisyys ei ole aina hyväksi, mutta itsepä taakkasi kannat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on totta. Moni täälläkin palstalla ripustautuu siihen parisuhteeseen. Pelkää muutosta, yksinoloa.
Surullisimpia on ne tapaukset joilta menee parisuhteen myötä pohja koko elämältä. Itselleni suhteet on vain kokeilua/leikkimistä, lähden heti kun kyllästyn. Surullista jos joku on tosissaan parisuhteessa.
Tavallaan olen samaa mieltä ja myös sitä mieltä, että edes vakituisessa pitkässä parisuhteessa ei saa kadottaa sitä itseään ja kykyään elää ja olla yksin. Olen nähnyt muutaman hyvin surullisen tarinan siitä kuinka parinkymmenen vuoden parisuhde on kariutunut ja kuinka siinä toinen ihminen on jäänyt täydellisesti tyhjän päälle, toisessa jutussa niin kävi miehelle, toisessa naiselle.
Vaikka olisi kuinka hyvä parisuhde, niin joka ikisellä pitää olla edes jollakin tavoin mietitty miten toimii, jos asiat muuttuvat. Pitää olla rahaa säästössä, tukiverkostoja ja idea miten toimia. Edes jonkunlainen idea, ei sen tarvitse olla täydellinen, mutta ensi alkuun auttava.
Silloin voi surra suremisensa, mutta asiat eivät kaadu niskaan täydellisesti.
Jos et ole ollut itse 20 vuotta saman ihmisen kanssa yhdessä niin älä neuvo miten siinä kuuluu olla!
Olen itse tälläisessä pidemmässä suhteessa enkä alkaisi yhdellekään sanoa mitä tässä kuuluu olla. Jokainen tekee mitä tekee. Joustaa tai ei jousta. On niin paljon tai vähän mitä itse on valmis ja se määrittelee kestääkö suhde.
Jos minä alkaisin nyt toimia kuten sinä sanot, voisi suhde kaatua. Kyllä parisuhde määräytyy täysin parin omien valintojen mukaan eikä sen mitä kuuluu. Ei joku vaan yksinkertaisesti tahdo viittä harrastusta ja "omaa aikaa" vaan on paljon pareja jotka tahtovat olla aina kahdestaan tai aina jossain menossa erikseen. On niitä jotka elää eri puolilla maapalloa ja niitä joilla on 8-16 työpäivä ja nähdään joka päivä.Parisuhde on aina kompromisseja täynnä ja ihmiset muuttuu. Sinä et ole sama mitä olit 20 vuotta sitten ja olet tehnyt niiden vuosien aikana ehkä opintoja, vaihtanut työpaikkaa, saanut kenkää ja toisessa työssä edennyt. Vapaa-ajalla nuorena kiinnosti ehkä tähtitiede ja neljäkymppisenä tahtoo juosta maratoonin? Se vaimo tai mies on siinä rinnalla kaikki muuttuvat vuodet. Ja hänkin muuttuu. Ajattelee asioista ehkä toisin kuin ennen mutta tahtoo olla kanssasi.
Joskus tekee valintoja joita ei pitäisi, ei se liity välttämättä edes parisuhteeseen vaan sinkku myös saattaa joskus ajatella että olisi voinut valita toisin.
Jos oma suhde loppuisi niin itse en katuisi että olin näin kauan tämän ihmisen kanssa vaan kokoajan valitsen olla tässä! Miten jos niitä valintoja tässä kokoajan tekisi niin ettei niitä kadu tässä suhteen aikana jos kerran "pitäisi elää tavalla jolla sinä sanot" etten sitten kadu kun tämä päättyy?
En ole eroamassa ja toimin kuten tahdon ja joustan jos kumppani tahtoo. Jos joku asia on minulle niin tärkeä että se on kumppanista väärin niin se rikkoo liiton.
Mutta älä koskaan sano että minulla pitäisi olla enemmän omaa elämää, vähemmän aikaa mieheni kanssa jne. Se on minun oma asia! Jos mieheni ei tahdo enää aikaa kanssani vaan mennä yksin niin siinä voi mennä. En estä mutta jossain vaiheessa pitää olla minun ja perheen kanssa tai etsin taas jonkun jonka kanssa olla yhdessä.
Toiselle on tärkeää olla yksin, joku toinen taas ei sitä aikaa tarvitse. On väärin että voi sanoa miten muiden pitää elää.No johan oli purkaus!
Ja kyllä, olen ollut mieheni kanssa 22 vuotta. Meillä on kolme lasta, joista vanhin täyttää tänä vuonna 18 vuotta. Näistä vuosista miehelläni on ollut parantumaton sairaus 16 vuotta ja jo nuhakuume voi viedä hänet sairaalaan teholle tai jopa kokonaan. Itse taas jouduin muuta vuosi sitten autokolariin, joka olisi voinut viedä henkeni helposti. Olen siis miettinyt asioita monelta kantilta ja niiden miettimisienkin jälkeen todellakin kehoitan parisuhteessa olevia miettimään itselleen ja myös perheelleen varasuunnitelman pärjäämiseen.
Vaikka elämässä tapahtuisi mitä, niin pärjättävä on ja tuleen ei voi jäädä makaamaan. Jokaisella pitäisi olla ympärillään myös muita ihmisiä kuin aviopuoliso on. Yhden kortin varaan ei elämäänsä voi perustaa, tämän olen opettanut myös lapsille.
On meitäkin elämä heitellyt, on pohdittu kenen kanssa lapset elää jos kuollaan ja vakuutus tuo rahallisen turvan.
Emme säästä eroa varten vaan elämää.
Kumpi tahansa saa lähteä jos tahtoo, eli tahto on olla yhdessä! En ole kenenkään kanssa, jos tämä pelkäisi että lähden ja tahtoisi suunnitella eroa. Tuo on vaan outoa.
Ei kaikkeen voi varautua. Olen sen kokenut.
Jos liitto kaatuu niin se kaatuu. Palikat menee jakoon ja se siitä. Ei tuota kukaan etukäteen tiedä miten reagoi jos kumppani 20 vuoden jälkeen lähtee. Tietysti jos teillä on huono suhde ja eron aavistaa niin siitä varmaan tahtoo itsekin pois?
Eli ei kaikki suhteet ole toistensa kaltaisia. Ja joskus saattaa jonkun ihmissuhteen päättyminen rikkoa enemmän kuin taas toisen kanssa. Suruun voi myös kuolla. Vanhemmissa ihmisissä on tavallista että toisen kuoltua haudataan myös kumppani.
Meillä on kummallakin palkkatyö enkä ole rahallisesti riippuvainen miehestäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perän Perän sanoin v*tuttaa, kun investoinnit valuivat kipsisakka-altaaseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on totta. Moni täälläkin palstalla ripustautuu siihen parisuhteeseen. Pelkää muutosta, yksinoloa.
Surullisimpia on ne tapaukset joilta menee parisuhteen myötä pohja koko elämältä. Itselleni suhteet on vain kokeilua/leikkimistä, lähden heti kun kyllästyn. Surullista jos joku on tosissaan parisuhteessa.
Tavallaan olen samaa mieltä ja myös sitä mieltä, että edes vakituisessa pitkässä parisuhteessa ei saa kadottaa sitä itseään ja kykyään elää ja olla yksin. Olen nähnyt muutaman hyvin surullisen tarinan siitä kuinka parinkymmenen vuoden parisuhde on kariutunut ja kuinka siinä toinen ihminen on jäänyt täydellisesti tyhjän päälle, toisessa jutussa niin kävi miehelle, toisessa naiselle.
Vaikka olisi kuinka hyvä parisuhde, niin joka ikisellä pitää olla edes jollakin tavoin mietitty miten toimii, jos asiat muuttuvat. Pitää olla rahaa säästössä, tukiverkostoja ja idea miten toimia. Edes jonkunlainen idea, ei sen tarvitse olla täydellinen, mutta ensi alkuun auttava.
Silloin voi surra suremisensa, mutta asiat eivät kaadu niskaan täydellisesti.
Ei. Kun on epäilyttävää että pariskunta alkaa säästää mahdollista eroa varten!
Me ollaan tehty suunnitelmia miten lapsille käy jos me vanhemmat kuollaan tai säästetään arjessa. Ei kuitenkaan eroa varten. Me eletään toistemme eteen ja tätä on ollut 20 vuotta.Lopeta nyt tuo neuvominen miten minun käy jos mies lähtee. Tämän ajan on ollut kanssani ja oletus on jatkuminen!
Sinisilmäisyys ei ole aina hyväksi, mutta itsepä taakkasi kannat.
Väitätkö sinä että suhteeni on huono ja mies lähtisi tuosta vaan?
Mitäs jos sinä eläisit sitä omaa huonoa liittoasi tai eroaisit jos ei kiinnosta?
En sano ettei mies voisi lähteä menemään vaan tuossa tuo on. Jos lähtee niin pärjään ilman häntä. Mutta tahdon itse olla tässä ja hyvin mies pysyy kanssani. En tiedä mistä taakasta puhut. Jokainen täällä elää omaa elämää, joskus jonkun toisen kanssa!
Leikkää te vaan toisten tunteilla, mut kyllä se teillekin jossain vaiheessa stoppi tulee.