Onko outoa että kaipaan asumaan vanhempien kanssa

Aika entinen ei koskaan palaa, sanotaan laulussa.  Muistot kultaantuvat, ei se enää olisi samanlaista.

Sulla ollu ihana lapsuus,  hyvät vanhemmat,koti..

Mulla on joskus sama, mutta se voi olla ihan vaan kaipuuta siihen että ylipäätään ei tarvitsisi asua aina yksin. Oli kivaa kun talossa oli muitakin ihmisiä.

Ne ei vaan enää halua et tulette siihen loisimaan

No on kyllä outoa. Mitä sieltä lapsuudesta kaipaat? Sitä kun ei tarvinnut kantaa vastuuta mistään ja kaikki asiat hoidettiin puolestasi? Mulla ei ole tullut kertaakaan tuollaisia ajatuksia, vaikka mulla oli ihan hyvä lapsuus. Oli ihanaa muuttaa omilleen ja on edelleen.

kaikilla meillä on joskus kohdunkaipuuta.

Vierailija kirjoitti:

No on kyllä outoa. Mitä sieltä lapsuudesta kaipaat? Sitä kun ei tarvinnut kantaa vastuuta mistään ja kaikki asiat hoidettiin puolestasi? Mulla ei ole tullut kertaakaan tuollaisia ajatuksia, vaikka mulla oli ihan hyvä lapsuus. Oli ihanaa muuttaa omilleen ja on edelleen.

Onko sinun jotenkin vaikea ymmärtää että maailmassa voi olla sellaisiakin ajatuksia mitä sinä et ole koskaan ajatellut?

Ei ole normaalia toivoa 29-vuotiaana AIKUISENA että vanhemmat huolehtisivat hänestä kuin pienestä avuttomasta lapsesta. Agraariyhteiskunnassa tosin saattaa edelleen asua useampi sukupolvi saman katon alla, mutta kaikilla on silti omat työtehtävänsä.

Toisaalta monet nuoret aikuiset taantuvat lapsuudenkodissaan lapsen rooliin, ja vanhemmatkin kohtelevat heitä kuin vajaavaltaisia, hemmottelevat ja palvelevat. Sekään ei ole normaalia.

Ei ole outoa.  Aikuinen lapseni muutti kotiin, kun hänellä on aika paljon terveysongelmia,  Aikaisemmin hän asui 200km:n päässä.  Hyvä näin

Ei se ole outoa. Mulle tuli tuollaisia tunteita joskus nelikymppisenä, kun olin asunut itsenäisesti jo 20 vuotta. Ajattelin että se on ihan hullua, mutta ei se niin hullua ole, esim. Välimeren maissa, tai meilläkin ennen agraariyhteiskunnassa, asuttiin sillä tavalla yhdessä useinkin että siellä tilalla asui enemmänkin kuin 1 ydinperhe saati sinkku. Noissa välimeren maissa usein rakentavat oman kerroksen aikuisille lapsille omakotitalonsa päälle, mutta esim. isoäiti laittaa ruoat koko sakille ja päivittäin ollaan yhdessä. 

Muutin 18 vuotiaana. Ehkä n. 30 vuotiaaksi saattoi joskus kaivata. Nyt 35v tunnen olevani aikuinen, eikä enää mieti niin. Ihan normaalia

Oon menossa ehkä asumaan lapsuuden alueelle joku päivä. En tiedä kauanko voin olla siellä tai saan, mutta sen ajan minkä voi. Siis jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Saa kävellä siellä sitten, puut voivat olla isompia. Mutta en tiedä jäänkö sinne vai pitääkö sieltä vielä mennä eri paikkaan. Saapa nähdä. Pitää vähän suunnitella näitä juttuja.

Ei ole hassua. Mulla välillä ollut asumiskuviot silleen että oon miettinyt et missä asun väliajan ennenkuin löydän oman kämpän. Aina sama kuvio, isä sanoo aina että voin asua heidän luonaan ja äiti että "tänne et ainakaan tuu" 😂😂 

Ei ole koskaan ollut tuollaista tunnetta, vaikka on ollut hyvä koti. Aikuisena toisten nurkissa asuminen olisi ihan kamalaa. Oletkohan yksinäinen?