Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka inhoaa kerrostalossa asumista?
26.02.2019 |
Tilanne on vain väliaikainen, mutta tuntuu päivä päivältä vaan enemmän sietämättömältä. Asumme miehen kanssa vuokralla kerrostalokaksiossa. Tuntuu että seinät kaatuu päälle, elämä täällä on niin tylsää.
Olemme kumpikin asuneet koko ikämme ennen kerrostaloon muuttoa omakotitaloissa. Olemme tottuneet tekemään pihahommia, yms omakotitaloasujalle kuuluvaa. Siks tää varmaan niin pahalta tuntuukin. :(
Tarkoitus on tämän vuoden puolella lähteä lainaneuvotteluihin, koska se oma omakotitalo kyllä siintää molemmilla niin vahvana haaveena.
Tämmönen avautuminen... Onko muilla samoja kokemuksia?
Kommentit (112)
Me muutettiin kerrostalosta omakotitaloon. Talo vatii remonttia ja mies osaakin remontoida. Aloin katumaan heti: kaikki harrastukset on jääneet pois, kun kokoajan on pientä remontoitavaa.
Kaduttaa, mutta ehkä tämä tästä. Olen miettinyt, että ehkä oikeastaan olisi pitänyt rakentaa kokonaan uusi, valmis talo. Kerrostalossa kaikki oli niin helppoa ja vaivatonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei maalla ole välttämättä sen auvoisempaa tai hiljaisempaa. Naapuri hankkii räksyttäviä koiria ja poika ajelee crossipyörällään rallia. Sitten koittaa ah se ihanuus kun naapuri päättää hävittää roskat polttamalla ja savu hajuineen tulee tietysti omalle pihalle, talvella katkee sähköt vuorokaudeksi jne.
Itseä kovasti inhottaa meidän kerrostalossa ihmisten itsekkyys. Rappukäytävässä ainoastaan yksi sympaattinen vanhempi nainen tervehtii, vaikka itse tervehdin kaikkia. Yläkerran naapuri elää äänekästä elämää, vähintään joka toinen yö huutonauraa ja kälättää niin kovaan ääneen, että erotan ihan sanatkin katon läpi. Talon pihaan ajetaan autoja, vaikka on pelastustie ja autoja seisotetaan siinä syyttä tuntikaupalla. Sitten kun itse yrität päästä pyörävarastoon pyörän kanssa, joudut puskien läpi rämpimään. Tupakantumppeja löytyy heti ulko-oven edestä, vaikka tupakointipaikka on vain 30m päässä. Tupakansavu kantautuu mukavasti rappuun ja sitä kautta asuntoihin.
SItten vielä itse kerrostaloasumiseen, itse rakastan sitä, että on oma piha, jota talvella kolata ja kesällä leikata nurmikkoa. Haluan kasvattaa marjapuskia ja jumpata omalla pihalla. Lisäksi se, että autopaikka on usean sadan metrin päässä ja kauppareissulla jos useampi kassi, joutuu tekemään kaksi reissua. Muutenkin itselle vähän epäkäytännöllistä.
Täällä toinen! Nyt kuuden vuoden kerrostaloasumisen jälkeen alkaa riittää, ei jaksa enää. Itsekin kaipaan kovasti omaa pihaa, kasvit, yrtit ja kaikenlainen mullassa möyriminen on mulle mieleistä eikä parvekkeella pääse lähellekään samaa fiilistä. Myös ympäristö on alkanut tympiä ja haluaisin olla lähempänä luontoa, ahdistaa ihmisten jatkuva roskaaminen ja asfalttiviidakko noin yleensäkin (en siis asu Suomessa).
Oon myös huomannut yksinkertaisesti tarvitsevani rauhaa, en halua kuunnella naapureiden huutoja, kolinaa tai pyykinpesua. Nyt viimeisen kahden vuoden aikana meidän yläkerran asukkaat on aiheuttaneet jatkuvaa stressiä rymistelyllään, siis täysin epäsäännöllisillä ja selittämättömillä paukahduksilla sekä raastavalla kantapääkävelyllä, huudosta puhumattakaan. Kadulla hurraa autot tyhjäkäynnillä, joku jumputtaa musiikkia ja rappukäytävässä ovet paukkuu. Jotenkin nyt viime vuosina oon vaan herkistynyt kaikenlaisille äänille enkä enää osaa suodattaa niitä, vaan oon jatkuvasti stressaantunut ja ahdistunut.
Ollaankin nyt löydetty mieheni kanssa vanha talo suurella puutarhalla n. 50km päässä kaupungista ja päätettiin ottaa lainaa sen kunnostamiseen. Uskon, että elämänlaatumme paranee ihan mielettömästi rauhallisessa ympäristössä luonnon keskellä :)
Vierailija kirjoitti:
Ei maalla ole välttämättä sen auvoisempaa tai hiljaisempaa. Naapuri hankkii räksyttäviä koiria ja poika ajelee crossipyörällään rallia. Sitten koittaa ah se ihanuus kun naapuri päättää hävittää roskat polttamalla ja savu hajuineen tulee tietysti omalle pihalle, talvella katkee sähköt vuorokaudeksi jne.
Ehkä oon sitten outo, mua noista mikään ei oo ikinä häirinnyt. Ei edes sekään, että naapurissa oli lehmiä ja lehmänp*ska haisi.
T. Aloittaja joka asui maalla omakotitalossa koko lapsuutensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma vikas jos et keksi tekemistä. Mä asuin lapsuuteni omakotitalossa, ja se todellakin riittää.
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen! Nyt kuuden vuoden kerrostaloasumisen jälkeen alkaa riittää, ei jaksa enää. Itsekin kaipaan kovasti omaa pihaa, kasvit, yrtit ja kaikenlainen mullassa möyriminen on mulle mieleistä eikä parvekkeella pääse lähellekään samaa fiilistä. Myös ympäristö on alkanut tympiä ja haluaisin olla lähempänä luontoa, ahdistaa ihmisten jatkuva roskaaminen ja asfalttiviidakko noin yleensäkin (en siis asu Suomessa).
Oon myös huomannut yksinkertaisesti tarvitsevani rauhaa, en halua kuunnella naapureiden huutoja, kolinaa tai pyykinpesua. Nyt viimeisen kahden vuoden aikana meidän yläkerran asukkaat on aiheuttaneet jatkuvaa stressiä rymistelyllään, siis täysin epäsäännöllisillä ja selittämättömillä paukahduksilla sekä raastavalla kantapääkävelyllä, huudosta puhumattakaan. Kadulla hurraa autot tyhjäkäynnillä, joku jumputtaa musiikkia ja rappukäytävässä ovet paukkuu. Jotenkin nyt viime vuosina oon vaan herkistynyt kaikenlaisille äänille enkä enää osaa suodattaa niitä, vaan oon jatkuvasti stressaantunut ja ahdistunut.
Ollaankin nyt löydetty mieheni kanssa vanha talo suurella puutarhalla n. 50km päässä kaupungista ja päätettiin ottaa lainaa sen kunnostamiseen. Uskon, että elämänlaatumme paranee ihan mielettömästi rauhallisessa ympäristössä luonnon keskellä :)
Onnea teillekin uuteen kotiin! 😍🙏🏻 Unelmat on tehty toteutettaviksi! Ihanaa lukea täällä näitä ilouutisia muiltakin jotka inhoo kerrostalossa asumista. Takuulla teidän elämänlaatu tulee parantumaan. Nämä teidän ilouutiset luo mullekin uskoo, et vielä joku päivä oon samassa tilanteessa. Vielä joku päivä täältä läävästä lähdetään ja takas ei oo paluuta. 👋🏻
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma vikas jos et keksi tekemistä. Mä asuin lapsuuteni omakotitalossa, ja se todellakin riittää.
😂😂😂😂
Joo o. Toki sitä tekemistä olis, jos olis sohvan pohjalla viihtyvä tyyppi joka vaan lukis lehtiä ja kirjoja. Ei oo mua luotu sellaseen. Mut on luotu kolaamaan pihaa, istuttaan taimia, hoitaan kasveja, haravoimaan, jne jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä inhoan! Mulla oli ihana pieni mummonmökki isolla tontilla jossa pihalampikin, ennen kuin jouduin työn perässä muuttamaan Helsinkiin. Sinkun palkalla ei Helsingissä omakotitaloja ostella, kun entisen oman 60 neliön pikkutorpan myynnistä sai vain 100 000 euroa, joten asunto vaihtui 46 neliön kerrostalokaksioon lähiössä. Puutarhanhoito oli ja on ihan intohimoni, koiratkin oli tottuneet vapaana olemaan aidatussa pihassa paljon jne. Oli aika karua kyllä joutua kerrostaloon.
Sittemmin hankin asumisoikeusasuntona rivitaloasunnon, johon kuuluu kasvimaapläntti. Ei tämä isoa omakotipihaa korvaa, mutta koska mitenkään mulla ei ole täällä varaa omaan taloon, eikä olisi ostettuna edes tällaiseen asuntoon, niin on se sentään kiva että on joku pieni piha ja maata kuopsuteltavaksi. Yhteisrappu ahdisti minua aina kovin, varsinkin kun jotkut saattoi valittaa koirien kuratassujäljilstä tms, niin on tosi mukavaa jo se, että on oma sisäänkäynti asuntoon, oman pihaportin ja pihan läpi kulkien.
Jep! Ja joo, koirat tuntuu olevan joku punainen liina kerrostaloasukkaille. Samoin kuin lapsetkin. Ei sais mitään elämisen merkkejä olla naapurien mielestä.
Rappukäytävässä ahdistaa kun tulee yks utelias naapuri vastaan, aina pakko udella jotain meidän elämästä. Samoin kun viereisen rapun asukas oli kovin huolissaan kun emme ole mieheni kanssa pitkään aikaan käyneet sulkkista pelaamassa (on nähnyt meidät siel hallissa pelaamassa).
Mielestäni elämisen ääniin ei kuulu se, että lapset kirkuvat rappukäytävässä. Ovat sitten menossa sisään tai ulos, niin rappukäytävään jumittuvat itkemään eivätkä vanhemmat tee mitään. Joku nainen rakastaa kävellä hitaasti ylimpään kerrokseen ihanilla korkkareillaan. Klop.
Klop.
Klop.
Klop.
Sama tietysti alaspäin myös. Onneksi tarvitsee enää alle 2 vuotta asua kyseisessä talossa. Haaveena kunnon äänieristetty asunto kerrostalosta tai rivitaloasunto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen asunut suurimman osan elämästäni kerrostalossa. En haluaisi sitä työmäärää, mikä on omakotitalon ylläpitämisessä. Ainoa miinuspuoli on juhannuksen aikaan bilettäminen. Kestän sen, koska yksi viikonloppu ei elämääni kaada. En ole tekemisissä naapureiden kanssa.Tervehdin korkeintaan jos tulee käytävällä vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä inhoan! Mulla oli ihana pieni mummonmökki isolla tontilla jossa pihalampikin, ennen kuin jouduin työn perässä muuttamaan Helsinkiin. Sinkun palkalla ei Helsingissä omakotitaloja ostella, kun entisen oman 60 neliön pikkutorpan myynnistä sai vain 100 000 euroa, joten asunto vaihtui 46 neliön kerrostalokaksioon lähiössä. Puutarhanhoito oli ja on ihan intohimoni, koiratkin oli tottuneet vapaana olemaan aidatussa pihassa paljon jne. Oli aika karua kyllä joutua kerrostaloon.
Sittemmin hankin asumisoikeusasuntona rivitaloasunnon, johon kuuluu kasvimaapläntti. Ei tämä isoa omakotipihaa korvaa, mutta koska mitenkään mulla ei ole täällä varaa omaan taloon, eikä olisi ostettuna edes tällaiseen asuntoon, niin on se sentään kiva että on joku pieni piha ja maata kuopsuteltavaksi. Yhteisrappu ahdisti minua aina kovin, varsinkin kun jotkut saattoi valittaa koirien kuratassujäljilstä tms, niin on tosi mukavaa jo se, että on oma sisäänkäynti asuntoon, oman pihaportin ja pihan läpi kulkien.
Jep! Ja joo, koirat tuntuu olevan joku punainen liina kerrostaloasukkaille. Samoin kuin lapsetkin. Ei sais mitään elämisen merkkejä olla naapurien mielestä.
Rappukäytävässä ahdistaa kun tulee yks utelias naapuri vastaan, aina pakko udella jotain meidän elämästä. Samoin kun viereisen rapun asukas oli kovin huolissaan kun emme ole mieheni kanssa pitkään aikaan käyneet sulkkista pelaamassa (on nähnyt meidät siel hallissa pelaamassa).
Mielestäni elämisen ääniin ei kuulu se, että lapset kirkuvat rappukäytävässä. Ovat sitten menossa sisään tai ulos, niin rappukäytävään jumittuvat itkemään eivätkä vanhemmat tee mitään. Joku nainen rakastaa kävellä hitaasti ylimpään kerrokseen ihanilla korkkareillaan. Klop.
Klop.
Klop.
Klop.
Sama tietysti alaspäin myös. Onneksi tarvitsee enää alle 2 vuotta asua kyseisessä talossa. Haaveena kunnon äänieristetty asunto kerrostalosta tai rivitaloasunto.
Ymmärtäisin jos tuo tapahtuis yöllä. Päivällä kun tuo tapahtuu, se on normaalia ääntä. Lapset on lapsia. Voi teitä mielensä pahoittajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi! Asutaan kerrostalossa 2 km kaupungin keskustasta. Alakerran naapuriksi muutti juuri nuoret työt kämppiksiksi, juoksuttavat äänistä päätellen norsulaumaa iltaisin ja kiljuvat kuin syötävät. Seinän takana asuu joku neuroosipyykkääjä, jonka pyykinpesukone alkaa linkoamaan tasan klo 7 aamulla ja pyörii jatkuvalla syötöllä koko päivän ja linkoaa viimeisen linkouksensa tasan klo 22 illalla. Tiedän tämän, sillä teen töitä kotoa. Pihassa naapuritalon lapset ovat muunmuassa sahanneet puita poikki, rikkoneet pihapenkin ja uusimpana villityksenään heittävät vesiväreillä värjättyä vettä lumihankeen kiljumisen säestyksellä.
Ostettiin juuri omakotitalo maalta. Kymmenen hehtaaria tonttia, kolme piharakennusta, kunnostettu vanha talo 1920-luvulta. Lähin naapuri on linnuntietä 2 km päässä. Mies nauraa mun kasveille kun meillä on koko kämppä täynnä viherkasveja. Odotan sormet syyhyten, että pääsen istuttamaan omaan pihaan kukkia, pensaita, omenapuita, tekemään kasvimaan. Olen oikeasti suunnitellut jo kesäkukka-asetelmia pihalle ja mies myllää mielessään piharakennuksia ja suunnittelee tekevänsä yhdestä verstaan (puu- ja metallityöt ovat hänen intohimonsa). Olemme asuneet aiemmin maalla myös hyvin vastaavanlaisessa paikassa, joten kyse ei ole romanttisesta kuvitelmasta. Tiedämme, miten paljon työtä sellainen elämä vaatii, mutta se on juuri sitä työtä, josta kumpikin nautimme. Muutimme kaupunkiin takaisin sieltä aikanaan opiskelujen takia, mutta polte takaisin maalle on ollut aivan uskomaton. Meidän unelmat kävivät toteen uuden talon myötä <3
Jos pankkikierrokselle ryhdytte, suosittelen pieniä OP:n konttoreita. Niissä on vielä töissä ihmisiä ja ymmärtävät unelmien päälle. Meidän kokemuksen mukaan muissa pankeissa kummasteltiin että joku haluaa ostaa mielummin omakotitalon kaukana kaikesta kuin kerrostalokolmion läheltä kaupungin palveluja.
Alkoi jo oksettaan, en ees loppuun ehtiny lukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä23337 kirjoitti:
Aurinko on epäterveellistä etkös tiedä!
joo,en ole oikeastaan koskaan asunut kerrostalossa. Vähän aikaa vaan kun joutui pakosta olemaan. Olen ikäni ollut siis rivareissa. Ja naapureitten kanssa EI ole pakko seurustella vaikka kaikki niin luulee.
Kiva roposutella joutavaa ja istutella hyödytöntä ja laiskotella sireenipensaan alla kahvia juoden ja lintuja vahtien,tietty muita öttiäisiä myös.
Voi onnetonta jos joutuis kerrostaloon,ei se kaikille sovi.
Totta, rivarikin on parempi kuin kerrostalo. On sitä omaa pihaa sentään hiukan. Naapurit pystyy välttämään helpommin kuin kerrostalon rappukäytävässä.
Naapureita näkee ehkä kerran kuussa. Koskaan ei ole tarvinnut jäädä juttelemaan.
Täällä niitä näkee suht. usein ja aina ovat kovin uteliaita toisten elämästä. On päiviä kun ei tekis mieli nähdä ketään, ni eiköhän juuri silloin naapuri paukahda ovesta ulos ja ala höpöttään. 😮
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi! Asutaan kerrostalossa 2 km kaupungin keskustasta. Alakerran naapuriksi muutti juuri nuoret työt kämppiksiksi, juoksuttavat äänistä päätellen norsulaumaa iltaisin ja kiljuvat kuin syötävät. Seinän takana asuu joku neuroosipyykkääjä, jonka pyykinpesukone alkaa linkoamaan tasan klo 7 aamulla ja pyörii jatkuvalla syötöllä koko päivän ja linkoaa viimeisen linkouksensa tasan klo 22 illalla. Tiedän tämän, sillä teen töitä kotoa. Pihassa naapuritalon lapset ovat muunmuassa sahanneet puita poikki, rikkoneet pihapenkin ja uusimpana villityksenään heittävät vesiväreillä värjättyä vettä lumihankeen kiljumisen säestyksellä.
Ostettiin juuri omakotitalo maalta. Kymmenen hehtaaria tonttia, kolme piharakennusta, kunnostettu vanha talo 1920-luvulta. Lähin naapuri on linnuntietä 2 km päässä. Mies nauraa mun kasveille kun meillä on koko kämppä täynnä viherkasveja. Odotan sormet syyhyten, että pääsen istuttamaan omaan pihaan kukkia, pensaita, omenapuita, tekemään kasvimaan. Olen oikeasti suunnitellut jo kesäkukka-asetelmia pihalle ja mies myllää mielessään piharakennuksia ja suunnittelee tekevänsä yhdestä verstaan (puu- ja metallityöt ovat hänen intohimonsa). Olemme asuneet aiemmin maalla myös hyvin vastaavanlaisessa paikassa, joten kyse ei ole romanttisesta kuvitelmasta. Tiedämme, miten paljon työtä sellainen elämä vaatii, mutta se on juuri sitä työtä, josta kumpikin nautimme. Muutimme kaupunkiin takaisin sieltä aikanaan opiskelujen takia, mutta polte takaisin maalle on ollut aivan uskomaton. Meidän unelmat kävivät toteen uuden talon myötä <3
Jos pankkikierrokselle ryhdytte, suosittelen pieniä OP:n konttoreita. Niissä on vielä töissä ihmisiä ja ymmärtävät unelmien päälle. Meidän kokemuksen mukaan muissa pankeissa kummasteltiin että joku haluaa ostaa mielummin omakotitalon kaukana kaikesta kuin kerrostalokolmion läheltä kaupungin palveluja.
Alkoi jo oksettaan, en ees loppuun ehtiny lukea.
Mee hyvä ihminen vessaan, ties vaikka noro ois iskeny. 😊 Suotta täällä nyt luet toisten onnellisia tarinoita... jos se ei ookkaan noroa vaan kateutta. 😎
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan tykkään kunhan naapurissa ei asu suomalaisia nuoria. Heillä on yleensä huonoimmat käytöstavat.
Ei pidä paikkaansa. Kerrostalossa pahimmat naapurit kokemuksen mukaan on keski-ikäiset naiset.
Koska nuoruus on jo takana ja miehet ei enää iske. V*tuttaahan se.
Riippuu vähän millaisessa yhtiössä, millä alueella, mistä syystä, oma vai vuokra jne. Itse tykkään useamman lapsen kanssa asua kerrostalossa koska asumiseen ei liity mitään ylimääräistä työtä, on helppoa. Rivari olisi sinänsä ehkä kivempi, että olisi vähän avarammat piha-alueet, mutta tämä sama vaivattomuus.
Meidän koti on hyvällä paikalla ja yhtiössä on aika rauhallista, tietty meidän lapset mekastaa, naapurin koira haukkuu päivät yksin ja tietenkin uuden seinänaapurin parisuhdeitkut ajoittuu hiljaisuuteen. Ei onneksi herätä lapsia, mutta itse kuulen vähän liian arkaluontoisia raivoamisia suihkuun ja vessaan...
Omakotitaloa tuskin tottuisun hoitamaan kun olen sellaisessa asunut viimeksi pikkulapsena. Kesällä vieraillaan vanhempieni mökillä ja pidetään siirtolapuutarhapalstaa. Sopii ainakin "sitoutumiskammoiselle". :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma vikas jos et keksi tekemistä. Mä asuin lapsuuteni omakotitalossa, ja se todellakin riittää.
😂😂😂😂
Joo o. Toki sitä tekemistä olis, jos olis sohvan pohjalla viihtyvä tyyppi joka vaan lukis lehtiä ja kirjoja. Ei oo mua luotu sellaseen. Mut on luotu kolaamaan pihaa, istuttaan taimia, hoitaan kasveja, haravoimaan, jne jne.
No tee asialle jotakin äläkä piipitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma vikas jos et keksi tekemistä. Mä asuin lapsuuteni omakotitalossa, ja se todellakin riittää.
😂😂😂😂
Joo o. Toki sitä tekemistä olis, jos olis sohvan pohjalla viihtyvä tyyppi joka vaan lukis lehtiä ja kirjoja. Ei oo mua luotu sellaseen. Mut on luotu kolaamaan pihaa, istuttaan taimia, hoitaan kasveja, haravoimaan, jne jne.
No tee asialle jotakin äläkä piipitä!
Eiköhän meikäläinen juuri aloituksessa kertonut tämän vuoden suunnitelmista. 🤔
Musta sekä kerrostalossa että omakotitalossa on kurjaa. Olen itse asunut lapsena 300 neliön omakotitalossa, jossa oli valtava metsä/lampitontti, ja kyllä siinä duunia riitti lapsillekin. Kerrostalossa taas päässä pyöri koko ajan ajatuksia siitä, että monenko metrin päässä minusta on nukkuessani/vessassa käydessäni tms ihmisiä, joita en näe, ja keitä rapussa liikkuu. Myöhemmin asuimme miehen kanssa kahdeksankerroksisen talon yläkerrassa jonne ei kuulunut ikinä mitään, mutta talo oli täynnä eläkeläisiä ja siinä oli vain yksi rappu alas, ja päivittäin pelkäsin, koska siellä joku saa tulipalon aikaan ja kuolemme sinne ihan syyttämme.
Rivitalossa ja esim puutalo-osakkeessa taas on kivaa. Naapureista ei juuri kuulu ääntä mutta he ovat kuitenkin lähellä, on oma ovi ja mahdollisesti oma pihakin, mutta vastuu kunnosspidosta on jollakulla muulla.
Mies "pakotti" minut omakotitaloon. Olimme puhuneet yhteenmuutosta pitkään, kunnes hän päätti, että alkaa nyt katsomaan omakotitaloa. Olen koko suhteen ajan sanonut, että en halua omakotitaloon. Lopulta hän sitten ostikin sen. Minun vuokrasopimus päättyi vuokraisännän toimesta, joten suostuin muuttamaan miehen omakotitaloon.
Vihaan elämääni tässä talossa. Olen koko elämäni asunut omakotitalossa, ja kun opiskeluaikana muutin kerrostaloon, päätin, etten enää ikinä muuta omakotitaloon. Eniten mua ärsyttää tässä tämä, että mies teki tuon talonoston niin salassa. Ehkä hän ajatteli, että muutan mieltäni, kun näen ihanan talon. Muuten mies on täydellinen, mutta tämä taloasia repii.
Toisaalta olisi tyhmä erota omakotitalon takia, mutta kai ihmiset erikoisemmista syistä eroo..