Minun Toiveeni Toteutui

Allekirjoitan kaiken mitä sanoit. Tänne siltikin joku varmaan tulee huutamaan ettet tahtonut tarpeeksi, who cares. Itse yllätyin siitä kuinka meikäläinen melkein nostettiin jakkaralle kun esikoisen kanssa imetys sujui kuin unelma. Kova oli tiputus sieltä kun kuopuksen kanssa homma ei ollutkaan niin simppeliä. Olin mm. laiska, huono äiti enkä kuulemma jaksanut muka panostaa kuopukseen samalla tavalla kuin esikoiseen johtuen sukupuolesta? WTF???? (Toivoin siis toista poikaa ja kuopus oli tyttö mutta ei sillä ollut kyllä mitään tekemistä sen imetyksen kanssa :D )



Nää on näitä ikuisuus aiheita ja musta tärkeintä ei ole se mistä se maito tulee vaan se että sitä tulee sille vauvalle.

Amen!



Luojan kiitos mulla oli maailman paras neuvolantäti, joka kysyi multa imetyksestä jotenkin "ennakkoluulottomasti" ja kuultuaan mun olevan aiheesta aivan rikki, niin lohdutteli kertomalla nykykorvikkeiden turvallisuudesta. Nähtyään mun "asfaltti-ihottuman" peittämät rintani se totes, että aivan turha kuvitellakaan niillä saavansa mitään nautintoa imettämisestä. Ja niinpä meillä siirryttiin 90% korvikkeisiin, kunnes pojan ollessa muistaakseni n. 12 viikkoinen pakkasin lopullisesti tissini takas kauniisiin rintsikoihini ja ostin muutaman tuttipullon lisää.

(Luojalle kiitos myös neuvolan tädin viisaudesta siinä, kun 2kk neuvolassa kerroin pojan vetelevän sen satunnaisen tissimaidon lisäks noin 2 litraa korviketta vuorokaudessa, niin neuvolatäti totes että alahan kuule syöttämään pojalle pottua, että nälkähän sillä on! Ja tadaa, kuin taikaiskusta alipainoinen pikkutyyppi pääsi painokäyrällään plussan puolelle just ennen nelikuisneuvolaa.)

Olen ihan samaa mieltä: kunhan ruokaa riittää, se on tärkeintä. Näillä leveysasteilla kun ei joudu murehtimaan veden loppumista tai muutoin lapsen nälkäkuolemaa.

Meillä oli myös ihan loistava neuvolantäti. Ei syyllistänyt lainkaan ja tuki juuri niin paljon kuin me tukea tarvittiin. Eli aika nopeasti päästiin sitten muihin aiheisiin :D

Mulla ei esikoisen kanssa ollut ongelmia imetyksessä, ja maitoa riitti niinkin pitkään kuin vähän reippaaksi parivuotiaaksi. Pistin baarin kiinni kun aloin odottaa tätä pikkukakkosta jo ihan omasta mukavuudenhalustakin. Toivottavasti pikkukakkosen kanssa lähtee homma yhtä hyvin käyntiin, mut eihän sitä koskaan voi tietää.

Tota fanaattisuutta asian suhteen oon kans ihmetelly, itsekin siihen onnis umiseen voi vähän vaikuttaa, mut et oikeesti heti lähdetään karsinoimaan huonoksi äidiksi niin huhuh. Maidontulon kun voi myös katkaista esim äidin rintatulehdus, jos niikseen tulee.. Ihmiset ovat myös yksilöitä, niin vauvat kuin äidit. Jotkut beebet honaa homman heti, toisilta ei sit lopultakaan luonaa lainkaan. Samaten kun joillakin meijerit pelaa eri tavalla kun toisilla... Tutullani 3 lasta, kaks ekaa tyttöö eikä imetys luonannut alkuunkaan, pojalla oli taas homma kuosissa heti...

Muutenkin on alkanut kyrsiä toi keskustelupalstojen teilausmentaliteetti. Useimmiten ne pahimmat teilaajat harrastavat muiden kiusaamista ihan huviksensa...

Mainio vuodatuksenpätkä sieltä mama!



Mun täytyy yhtyä täysin tuohon M:n kommenttiin, että tiedän toistaiseksi vain kolikon kääntöpuolen ja sen jalustalle nostamisen, kun imetys on onnistunut täydellisesti -aika kova romahdus kieltämättä olisi siis tiedossa, mikäli näin ei seuraavan lapsen kanssa kävisikään ;)

Toivon tietysti, että touhu sujuisi ensikin kerralla yhtä oppikirjanomaisesti, mutta mikäli jostain syystä ei sujuisi, niin toivon, että romahtaisin sieltä jalustalta melkoisella vauhdilla suoraan jonkun tällaisen mielipiteenomistajan niskaan! :D



Lievästi sanottuna erikoista on siis mielestäni siltikin ollut -tälläkin puolella kolikkoa- että miten nämä rintani ja niistä nesteiden virtaukset kuuluvat yhtäkkiä yhtään kenellekään muulle kuin minulle ja tyttärelleni -ja ehkä justjust isäpapalleen myös? Ne eivät nimittäin kuulu! Että terveisiä vaan!

Huomenna lähtee niin vauvalehti kaupasta mukaan! :) mulle kävi just noin,et imetys ei onnnistunutkaan niin helposti vaan vaati 3,5 kk:n taistelun,jossa synnäriltä asti muistettiin tokottaa, "sinun lapsella on nälkä ja äidinmaito on ainoa vaihtoehto". Onneksi neuvolassa oltiin toista mieltä. Silti joka kerta kun kaivoin kaapista korvikepurkin itkin omaa huonouttani ekat 2 kk. Ja yrityksen puutteesta ei voi syyttää kokeilin kaikki vippaskonstit kunnes mies,tuo rakas järjenääni istukka-aivoilleni,sanoi,että anna itelles ees vähän armoa. Missä vaiheesa tisseistä tulee julkista omaisuutta,joita kaikkien on vähintäänkin oikeutettua arvostella?!

Erinomainen kirjoitus.



Mielestäni imetyskeskustelu on mennyt Suomessa hulluksi. Ja myös jotenkin vääristellyksi. Käsittääkseni esim. Ranskassa kovinkaan moni ei edes imetä lastaan, eivätkä ne lapset myöskään ole tietääkseni suomalaislapsia allergisempia tai sairaampia (ehkä pikemminkin päinvastoin?). Tai ranskalaiset kansakuntana ylipäätään.



Ottamatta kantaa siihen, onko tämä mielestäni mikään ihannetilanne, ihmetyttää, miksi tätä puolta asiasta ei koskaan nosteta missään esille, vaan suomalaisia "laiskoja" äitejä vain verrataan ruotsalaisiin ja syyllistetään imettämättömyydestä - naapurimaassamme toki nämä kansanterveydellisesti niin tärkeät imetysluvut (hirveä sana, muuten) ovat suoraan oppikirjasta.



Toisekseen ihmetyttää juuri se, että vaikka imettäisi, ruokkisi lasta pullosta tai jotakin siltä väliltä, niin miten ihmeessä se kuuluu kenellekään (paitsi ehkä sille neuvolantädille tai lastenlääkärille)?

Meillä on yksi lapsi, jonka kanssa imetys ei onnistunut. Minulla ei missään vaiheessa noussut maito, mutta esim. laitoksella tähän ei juuri puututtu, mikä nyt jälkeenpäin harmittaa paljon. Kai siellä oletettiin, että se nousee sitten kotona, mutta ei kerrottu, että mitä pitäisi tehdä, jos se ei nousekaan. Tämän takia meidän pieni raukka oli nälissään ensimmäisen viikon, ennen kuin neuvolan painokontrollin jälkeen todettiin, että lisämaitoa tarvitaan ja pian. Imetin osittain, kunnes vauva oli 6 vkoa. Sen jälkeen se ei enää suostunut rintaa imemään, kun pullosta sai evästä paljon helpommin. Neuvolassa tähän suhtauduttiin hyvin, enkä kyllä keneltäkään muultakaan kuullut mitään negatiivista aiheesta, vaan ennemminkin kannustusta: parempi vaan, ettei kummankaan - äidin tai lapsen - tarvitse stressata asiasta. Jostain syystä minulla kuitenkin oli usein tarve selittää asiasta, ehkä siksi, ettei kuulija luulisi, että "huvikseen" lopetin imettämisen.

Mun mielestä tässä imetysasiassa surkeinta on se, että suurin osa uusista äideistä ei tiedä, kuinka hankalaa se oikeasti on. Sitten kun totuus iskee lapsen synnyttyä, on päällä kaikki muutkin asiat: valvomiset, huoli uudesta elämästä, pelko siitä, että tekee väärin jne. Tuohon soppaan kun lisää vielä sen, että stressaa maidon riittävyydestä, on peli aikalailla menetetty. Minä yritin molempien lapsien kohdalla tosissani. Ei vaan onnistunut. Osittaisimetyksellä mentiin muutama kuukausi, sitten oli järkevintä hyväksyä tosiasiat ja jatkaa pelkällä korvikkeella.

Tuo on aika mielenkiintoista tuo jalustalle nostaminen, mulle ei koskaan tullut mieleen kolikon kääntöpuoli! Sekin on varmaan aika rasittavaa kun vain haluaisi hoitaa sen vauvan ruokkimisen ihan rauhassa.

Näinpä... Ja hupaisintahan kaikessa on, että tähän "täydellisesti onnistuneeseen" imetykseen mulla oli henkilökohtaisesti aikalailla juurikin yhtä paljon osaa ja arpaa kuin esim. sulla siihen, ettei maitoa tullutkaan. Että repikää siitä tahtotilojanne rakkaat mielipiteenomaajat :D

Itse imetin ensimmäistä 15kk, kai se oli se hups täydellisesti onnistunut imetys, jonka eteen en kyllä joutunut taistelemaan yhtään. Olin kovin ylpeä itsestäni, mutta samalla niiiin helpottunut kun se vihdoin oli ohi ja vartaloni oli taas minun.



Imetyksen kommentoinnista piti kommentoida. Imetyksen aikana siitä ei neuvolassa paljon puhuttu, koska homma toimi. Jossain vaiheessa lähipiiri rupesi kommentoimaan, että voisit jo lopettaa <- heille ilmoitin jokseenkin suora sanaisesti, että asia on vain ja ainoastaan minun. Ristiriitaisimmat kommentit tulevat tässä. Bebe nro 2. ensimmäisessä neuvolassa kommentti oli "oooh, oletpas sinä jaksanut kauan!" suurta ihmetystä äänessä. Uusi täti taas ihailua äänessä totesi "hieno suoritus!" Ota näistä sitten selvää :)



Jenni, olen johonkin kirjoitukseesi tainnut kommentoida samoin, mutta... Imettää tai ei, ei se tee kenestäkään sen parempaa tai huonompaa. Ainakin blogin mukaan teidän pienestä suuresta miehestä on kasvanut vallan mainio.

Minä sitten oli lähinnä kauhuissani lukiessani kyseistä artikkelia. Minusta se oli niin negatiivinen. Siitä jäi semmonen olo, että ihan kauheeta jos imetyksestä puhutaan, että ei sais missään puhua imetyssuosituksista jos äidit siitä loukkaantuu. Tuntuu oudolta, että imetyksestä ei voi tehdä juttua, joka kertoisi imetyksen helppoudesta JA vaikeudesta, eikä olisi vain positiivinen tai negatiivinen.



Eniten harmittaa se, että ei kerrottu että imetykseen voi saada apua muualtakin kuin neuvolasta tai lääkäristä. Imetyksen tuki ja sitä kautta keskustelupalsta maitolaituri ja imetystukiryhmät. He ainakin osaavat keskustella asiasta paasaamatta ja syyllistämättä. Heidän tarkoituksena on tarjota vertaisryhmä, jonne on helppo tulla ja olla.



Niin ja vielä lopuksi. Meillä imetyksen alku ei ollut helppo. 3,5 kk raivoa erinäisistä syistä, joka sitten viimein helpotti. Maitolaituri oli minulle ehdottoman tärkeä apu. Meinasin kyllä lopettaa monta kertaa imetyksen, mutta aina lykkäsin sitä huomiselle. "Huomenna kyllä lopetan, en jaksa enää." Minulla oli se onni, että maitoa selkeästi tuli ja vauva kasvoi, ei tarvinut sitä miettiä. Mutta imetetin sitten yli 1 vuotiaaksi lasta ja imetys sai onnellisen lopun. Tämä rohkaisevana tarinana! :)