Miksi et halua lapsia?

Liian rankkaa lapsien hoitaminen.

Koska en tiedä mitä se on ja sitä ei voi peruuttaa. Mulla on aika huonot hermot, en jaksa melua ja jonkun viihdyttämistä jatkuvasti. Tykkään olla rauhassa itsekseni ja miehen kanssa, suunnitella kivoja juttuja, matkustella ja elää normaalia rauhallista arkea. Työ on ihan kivaa, mutta tosi väsyttävää. Kun arjessa on työpäivät, kaksi koiraa ja omat harrastukset, on päivät jo aika täynnä. En todellakaan ymmärrä, miten saisin lapsen tai lapsia tähän kuvioon.. kyllä minä väsyisin enkä olisi enää onnellinen. Nyt on hyvä.

Mä jotenki pelkään et sitte käy niin että päivät on ihan täyttä oravanpyörää ja vuodet vaan kuluu vauhdilla :D

Kun on lapsia niin ei voi enää mennä ja tulla miten huvittaa, todellakaan. Lisäksi mulla ja miehellä molemmilla vuorotyö ja matkustellaan aika paljon.

Ei jää omaa aikaa tarpeeksi.Mies kyllä kinunut tenavia.

Olen vapaudenkaipuinen ja viinaan menevä. Lisäksi hoivaviettini on heikko enkä edes pidä lapsista.

En pidä lapsista.

Halusin aiemmin, mutta en enää. En osaa sanoa miksi.. en vain halua.🤔

Koen kaiken raskausajan, synnytyksen, imetyksen, äidin roolin yms todella, todella vieraaksi itselleni ainakin tällä hetkellä. Tuntuu todella vieraalta ajatukselta. En missään tapauksessa osaa kuvitella, että olisin raskaana tai synnyttäisin.. huh huh.

Ajatus raskaana olosta ja synnyttämisestä sekä sen jälkeisestä vartalosta pelottaa. Jos joku suostuisi olemaan uunina jonne pullat laitetaan niin ottaisin ilomielin vaikka useammankin lapsen.

En vaan halua.

Kun nyt olisi enin mahdollisuus löytää ja kohdata "Se" yksi ja erityinen, jonka kanssa miettiä ja harkita haluammeko saattaa tähän maailmaan yhtään lasta. Tai muutoin yrittä saada rinnallemme varttumaan ja kasvamaan lapsen tai lapsia.

Koska olen keskivertoidioottiin nähden älykäs.

En halua tehdä toista kuolemaan vasten tahtoaan.

En ole niin itsekäs vaikka tekisi tietty mieli.

Se olisi liian raskasta henkisesti ja fyysisestikin ehkä. En jaksaisi sitä ainaista huolta. Mitä jos lapsistani tulisi  syrjäytyneitä, hulluja tai masentuneita?

- järkyttävä vastuu ja huoli lapsesta jatkuvasti

- lapsi voi olla myös erityislapsi

- en haluaisi olla yh eikä lapsia voi tehdä ellei ole valmis olemaan myös yh tai erityislapsen äiti tarvittaessa

- tosi kova rahan meno.. rahaa menee ihan hirveästi lapsiin, se vaan on fakta

- omien haaveiden toteuttaminen vaikeutuu aika paljon (toive asua ulkomailla, tehdä lentoemännän työtä ja sairaanhoitajan työtä eli epäsäännöllisiä vuorotöitä)

- yleinen pelko ja ahdistus raskautta ja synnytystä kohtaan sekä kaikki niihin liittyvät riskit ja vartaloon liittyvät riskit, niitä on paljon eikä niistä puhuta

Paitsi ehkä mä haluankin yhden lapsen joskus. Katsotaan :D

En koe tarvitsevani jälkikasvua kertakaikkisen minkään tyhjiön täyttämiseen ja ajatuskin lisääntymisestä on todella outo ja vieras. Lastentekohan on aivan järjettömän huono diili jos siitä ei saa jotain ylimaallisia kiksejä irti ja täytettä elämäänsä. Minulle riittää onnellinen parisuhde, helppohoitoiset lemmikit, ura ja harrastukset oikein hyvin onnellisuuteen.

- Olen erakkoluonne ja haluan olla kotonani yksin ja rauhassa (ei siis myöskään miestä)

- Inhoan kaikenlaisia pakko-arkirutiineita, ja nämähän moninkertaistuisivat lapsen myötä

- En halua elää kunnollista, keskiluokkaista elämää vaan elää boheemimmin, istua pubeissa viikollakin jne. Elämäntyyliini ei sovi lapset.

- Hermostun kauhean herkästi avuttomiin ja kitiseviin eläimiin tai ihmisiin, ja saatan olla väkivaltainen kun hermostuminen menee yli. Minulla oli kerran koira ja se jä viimeiseksi koiraksi, koska huomasin että olin sille raukalle hirviömäinen emäntä huonojen hermojeni takia. Lapselle olisin samasta syystä kamala äiti.

- En halua kokea raskauden ja synnytyksen fyysisiä vaivoja ja muutoksia

Oon tosi introvertti, tarvin omaa aikaa ja tilaa. Työskentelen sosiaalisella alalla ja olen päivittäin kymmenien ihmisten kanssa tekemisissä. Vapaa-ajalla viihdyn suurimmaksi osaksi omassa kodissa omien puuhien parissa. Tuntuu että työpäivien jälkeen on sosiaalisesti niin väsynyt ettei jaksa ihmisiä. Mies mulla on ja se sopii tähän kuvioon, on luonteeltaan ihan samanlainen. Lapsi ei sopisi tähän, eikä meillä kummallakaan ole koskaan ollut halua saada lapsia. Mä en jaksais lapsen kanssa, kun en pysty antamaan itsestäni tarpeeksi edes perheenjäsenille/ystäville. Rakastan sisarusten lapsia mutta niidenkin kanssa väsyn nopeasti. Oon sitä mieltä että mun persoonaa ei vaan ole luotu äitiyteen enkä koe menettäväni mitään (maailma on täynnä asioita joita en koskaan tule kokemaan). N34.

Olen oman lapsuuteni elänyt perhehelvetissä ja päätin jo hyvin nuorena ettei koskaan lapsia. Hankin sterilisaation heti kun se oli mahdollista, enkä ole koskaan katunut.

Vihaan lapsia yli kaiken.

En halua olla raskaana tai synnyttää. Jotenkin kauhea ajatus menettää kroppansa hallinta. Muuten varmaan haluaisin lapsia.